Hangon lapset ovat epäsuotuisassa asemassa uimataidon opiskelun suhteen. Vaikka rantaa riittää ja avovettä on nimen ympärillä lähes ympäri vuoden, niin eipä taida mummot, papat, mufat ja fafat viedä viisivuotiasta lastenlasta pulikoimaan mereen. Pulikoiminen olisi kivaa ja oppisi uimataidon. Eipä, mutta uimahallin lastenaltaaseen veisivät, ja samalla pääsisivät itsekin sinne. Voi sitä riemua ja iloa. Entäpä koululaiset? Loskakelin aikaan olisi mitä hienoin tapa viettää liikuntatunti uimahallissa. Tulisi opetusohjelman uintivaatimukset hoidettua. Entäpä ikäihmiset polvi- ja lonkkavaivoineen? Veden kehon painoa keventävä vaikutus antaa jumpata ja rentoua täyttä päätä. Astrean altaaseen pääsy on ajoista kiinni ja sinne pääsee harvat. Uimahalliin pääsee kuka kynnelle kykenee. Ai SPA? Ei se ole uimahalli. Ei niillä pääsymaksuilla eläkeläisten ja lapsiperheiden kannata sinne mennä. Se on oman seurakunnan sauna- ja allastila. Entä Tammisaari? Mites menet, jos ei ole autoa tai ajotaitoa? Bensa maksaa nykypäivänä huh huh, ja ympäristöä pitää säästää. Pitää syödä lähiruokaa ja palvelujen pitää olla lähellä. Niin uimahallinkin. Hangossa. Niin se on. Hangon uimahalli-stoori on kyllä vertaansa vailla. Jopa 3000 asukkaan kunnissa on uimahalli, mutta ei Hangossa. Asian suhteen voi tosiaankin suurin syy olla se, että uimataidottomat poliitikot vastustavat uimahallia, ettei heidän vajaavaisuutensa tulisi esille. Hangossa jopa puolet äkta hangöboista saattaa olla uimataidottomia. Muualta muuttaneet ja vapaa-ajan hankolaiset osaavat ja haluavat uida.
Uimahalli Hankoon
Anonyymi
141669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuossa mitä kirjoitat on ihan hyvä pointti, mutta oletko ajatellut seuraavaa : energian / sähkön hinta nousee järjetöntä tahtia, ja millähän sitä uima-allasta lämmitetään, kuin energialla, riippumatta miten se on tuotettu. Eli saattaisi olla, että uimahalli saataisiin rakennettua, mutta varsinkin kun uima-allasrakennus altaineen on energiatehokkuuden huonointa kastia ,se pitäisi kuitenkin sulkea pian tai ainakin rajoittaa aukiolot tosi lyhyiksi. Joten tällä hetkellä on parempi tyytyä mereen, mikäli nyt löytää levättömän kohdan,,,
Vähän realismia kiitos! Ei kukaan ”vastusta” uimahallia, tarttis vain olla fyrkkaa millä rakentaa! Hangolla on vielä vanhaa velkaa (ajalta ennen Strandellia) semmoset 55 miljoonaa euroa, pitäiskö ottaa lisää lainaa ja rakentaa velaksi vielä uimahallikin? Myös käyttökulut maksaa, tuskin olisi mikään tuottava laitos.
Tehkää töitä ja maksakaa veroja niin ehkä vielä jonain päivänä!
demareiden velkapolitiikka näivettää lopulta kaiken kun rahat on käytetty etukäteen niin jäljellä on vaan velka tämä on asia joka tuntuu olevan vaikeasti ymmärrettävä juttu ihmisille eli äänestäjille
Uintikerta hangon koko kansan uimahallissa maksaa 30€per kerta paljonko se tulee maksamaan ensi talvena kun sähkönhinta pomppaa kattoon 50€ kerta?? Ja uimahalliosakkeen omistajien vastikkeet on varmaan tällä hetkellä sama kun istuisi pommin päällä,lähtö oli 500€ mitä se on keväällä
Bromarvinkadulle+urheilutalon+taakse+kun+rakentaa+uimahallin,+niin+kaikki+energia+saadaan,+ja+vielä+riittää+urheilutalollekin,+vieressä+olevasta+kalliosta.+Siihen+maalämpö+ja+lisäksi+katoille+aurinkovoimala.+Aurinkovaoimala+voi+kattaa+sekä+uimahallin+että+urheilutalon.+Hei,+siitähän+tulee+säästöä+eikä+kustannus!+
Jos+lasketaan+oikein,+siis+hankolaisten+veronmaksajien+tyytyväisyys+ja+terveys+mukaan+lukien,+niin+uimahalli+on+kannattava+investointi.+Maksaa+itsensä+takaisin+ja+avittaa+sen+jälkeen+muita+palveluja.
Vesiliikunnan+parantava+vaikutus+mielenterveyteen+ja+ruumiin+terveyteen+maksaa+mennen+tullen+vuotuiset+150.000+euron+käyttökulut+ja+10+miljoonan+investoinnin.+Kustannuksia+ei+kateta+kolmen-viiden+euron+kertalipuilla+vaan+hankolaisten+terveyskustannusten+alenemisena,+ja+uimahallin+kaupungille+antaman+pito-+ja+vetovoiman+kautta.+Jokainen+veronmaksaja+tuottaa+Hangolle+4.000+euroa+vuodessa.+Väkipako,+joka+on+ollut+luokkaa+100+henkeä+vuodessa+tarkoittaa+rahapakoa+400.000+euroa+vuodessa.+Se+kumuloituu,+jos+ymmärrät+mitä+tarkoitan.+Se+kertautuu,+kun+väki+vähenee+vuosittain+ja+sama+raha-aukko+pysyy+vuosia+eteenpäin.+Sitä+ei+paikkaa+muu+kuin+paluumuutto.+Hankolaisia+oli+joku+aika+sitten+10.000,+nyt+8.000.+Laskepa+veroaukko+2.000+henkilöä+x+4.000+euroa+=+8.000.000+euroa+vuodessa.+Kahdeksan+miljoonaa+euroa+vuodessa.
Pitää+olla+pitoa+ja+vetoa.+Hangossa+on+yllin+kyllin+työpaikkoja,+mutta+ihmiset+asuvat+muualla,+esimerkiksi+eläköityvä+Takala.+Muualla+asuu.+Maksaa+verot+muualle.+
Hei,+siltaan+löytyi+rahat,+alikulku+maksoi+14,5+miljoonaa...+kyllä+rahaa+löytyy.
Uimahalli+pitää+rakentaa+juuri+sen+takia,+että+ennen+Strandellia+ja+Strandellin+aikana+otetut+lainat+saadaan+maksettua.+Uimahalli+on+paras+investointi+ikinä,+mitä+hankolaiset+poliitikot+voisivat+päättää+tehdä.+Hei+60+miljoonan+velkojen+yhden+prosentin+korko+on+600.000+euroa+vuodessa,+Tänne+tarvitaan+lisää+veronmaksajia.+Siksi+uimahalli.+
Tehtaanniemeläiset+ja+Kuningattarenvuoren+loma-asukkaat+eivät+maksa+veroja+Hankoon.+Maksavat+ostamansa+ruoat+ravintoloissa+ja+marketeissa+ja+tilaavat+muutamat+verhot+ja+markiisit.+Siinä+kaikki.+Ravintoloiden+työntekijöistä+90%+maksaa+veronsa+muualle.+Hankoon+tarvitaan+lisää+hankolaisia+veronmaksajia.+Siksi+uimahalli.
Miksi sähköä ostetaan pörssistä. Ei ennen ostettu. Keinottelua. Minä en ainakaan osta pörssisähköä. Sähkön jakeluyhtiöt veloittavat ylisuuria ja piilottavat voittonsa konsernin sisäisiin siirtoihin. Se on veronkiertoa. Ylisuuret veloitukset ovat vastoin lakia. Miksi Energiavirasto ei noudata lakia? Miksi ministeri Lintilä ja Marinin hallitus ei puutu yliveloituksiin? Se on sitä vasemmistohallituksen veropakolaisuutta.
Tammisaaren uimahallin kertaliput ovat: aikuiset 6,20 eur, lapset 3,80 eur ja eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 4,50 eur. Niillä pitäisi Hangossakin päästä uimaan.
Uimahalli on kannattava investointi. Pääsymaksut kattavat vain osan menoista, silti uimahalli ylläpitää ja maksaa itsensä takaisin parantuneen viihtyvyyden ja kansanterveyden kautta. Uimahallin puute on Hangon suurin miinus. Sen allekirjoittaa ihan kuka vain. Uimahallin tärkeyden kyseenalaistaja on täyttä ymmärrystä vailla. Hänellä ei ole lääkitys kohdallaan. Kovaa puhetta, mutta totta.
Ja sitten, jos uimahalli tulee, kaikki menevät aluksi innoissaan uimaan. Sitten tuleekin se vaihe, että se n niin nähty ja väki hallissa vähenee ja lopulta siellä käyvät säännöllisesti vain muutamat, esim. nämä tänne kirjoittelijat jos hekään. Ja samaten alkaa vinkuminen hinnoista, olivat ne sitten ihan mitä tahansa. Tähän tulee vasta-argumentteja mutta katsotaan sitten jos halli tulee, mitä epäilen. Itse uin meressä kesät talvet...
Tammisaaren uimahallin kertaliput ovat: aikuiset 6,20 eur, lapset 3,80 eur ja eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 4,50 eur. Niillä pitäisi Hangossakin päästä uimaan.
Uimahalli on kannattava investointi. Pääsymaksut kattavat vain osan menoista, silti uimahalli ylläpitää ja maksaa itsensä takaisin parantuneen viihtyvyyden ja kansanterveyden kautta. Uimahallin puute on Hangon suurin miinus. Sen allekirjoittaa ihan kuka vain.
Tammisaaren hallin korjauskustannukset arvioitu n. 6 mil Eur. Maksetaan verorahoilla, eli todellisuudessa käynti maksaa enemmän kun mitä maksetaan paikan päällä. Koskee myös niitä jotka eivät käytä uimahallin palveluja. Veromaksajan ominaisuudessa.
Jo 70 luvulla tosta uimahallista haaveiltiin sillon siellä oli yli 10000 asukasta ja kunnalla oli tuloja, ei sitä tullu sillon eikä takuulla tule nytkään vaikka kuinka täällä lässytätte asiasta.
no ei tuolla asenteella tulekaan, mutta sinäkin pystyt parempaan.
ei uimahallista kannattavaa saa se on selvä mutta eihän hangon jalkapallokentät joita on 4kaupungin tarpeisiin niin voittoa tuota kyse on vaan siitä mihin ruotsinkielisten vapaamuurarien mafia haluaa kunnan rahat käyttää
Uimahalli on kyllä parempi investointi kuin jalkapallokenttä. Jalkapallokenttäkin on tarpeellinen, mutta jalkapallo koskettaa liikuntamuotona melko pientä osaa hankolaisista. Juniorit pelaavat ja sitten harvalukuinen aikuisten porukka. Tytöt ja naiset harrastavat harvakseen. Uimahallin käyttäjäkunta on vauvauinnista aina ysikymppisiin, naiset ja miehet. Kaikki. Hankolaiset ja vapaa-ajanhankolaiset, jopa turistit, jos jäävät yöksi.
Vesiliikunta tuo mielenterveyden ja fyysisen terveyden ylläpitäjänä ja kuntouttajana yllin kyllin uimahallin vuotuiset käyttökulut takaisin. Noin kolmannes voidaan kerätä pääsylipputuloina, kaksi kolmasosaa tulee kansanterveyden kautta.
Koululuokat voivat mennä uimaan, kun on huono keli.