156 - Elämä jatkuu...

Siirrymme kesästä syksyyn ja kesän kypsyttämä sato on runsaimmillaan. Nautitaan niistä herkuista ja vitamiineista!

Kaikki mukaan...

525

4199

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomasin tuolla edellisessä, että Cee toivoi että aloittaisin nyt vuorostani uuden ketjun, joten tässä se nyt on. Piti oikein miettiä tuota ensimmäistä aloitusriviä, että mitä siihen pitää kirjoittaa, kun ei se huolinut vaikka mitä yritin? Ei se sitten tarvinnutkaan mitään, mutta minulla kesti vähän aikaa älytä se?

      Nyt toivotan vain hyviä unia, jos joku vielä valvoo, mutta myös jo nukkuville tietysti sinne unielämään!

      Rapu

    • Juu, ainakin puolukkasatoa kypsyy nyt valtaisat määrät metsissä.

      Ja lyhyempi terveyskatsaus:
      Sokuria veressä nyt suhteellisen tasaisesti alle 7 mmol sekä aamulla ennen aamupalaa, että päivällä 2 tuntia lounaan jälkeen. Sen kyllä huomaa äkkiä seuraavan päivän mittauksista jos on tullut edellisenä päivänä syöpöteltyä.
      Painokin on kuin huomaatta vähentynyt 5 kg kesäkuun jälkeen. Niin siinä käy kun syö terveellisesti, mm maukasta hapankaalia..

      Aika hurjalta tuntuu tuo hoitajalakko joka näillä näkymin sulkisi mm Tyksin teho-osaston neljäksi päiväksi 6.9 alkaen. Sanovat että kuolemantapauksia voi tulla. Mitäs mieltä esim Rapu on entisenä sairaanhoitajana tuosta asiasta? Ammutaanko nyt liian kovilla vai onko hoitajien ahdinko jo näin suuri?

      Lämmintä riittää yhä, tänäänkin nousee 23 asteeseen.

      Pitäisi lähteä pääleikkaukseen nyt kohtapuoliin meikäläisen.

      • Anonyymi

        Huomenta!

        Olin yöllä myöhään hereillä ja avasin tämän ketjun jo hieman unenpöpperöisenä! Nyt hieman mietin, kun avasin koneeni, että mitähän mokia tein, mutta en nyt pahempia kuitenkaan huomaa, joten huokaan helpottuneena!

        Puolukoita minäkin aion hankkia pari viidenkilon satsia. Ne ovat marjoja, joita ilman en aio jäädä. "Parantuisikohan" tuon hapankaalin maku, jos siihen sekoittaisi puolukoita? Minullahan on tuota hapankaalia nyt pakkasessa.

        Tuntuu aika hurjalta, jos tehohoito suljetaan, mutta muuten en virka mitään noista lakoista yleensäkään, koska en ole ollut koskaan minkään lakkojen kannalla. Asioista pitäisi voida sopia ilman työtaisteluita. Minun työaikani viimeisimmän lakon ajan sain olla töissä koko ajan. Onneksi! Nyt poistan lukematta sähköpostistani melkein päivittäin tulevat tiedotteet tuosta asiasta. En halua edes lukea niitä.

        Ota nyt säästävä "pääleikkaus", ettei mitään tärkeää tule sipaistua pois!

        Viikonlopun aloituksia kaikille! Onhan nyt lauantai ja vielä on kesää jäljellä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niinpä vain en muistanut rekisteröityä, mutta minä Rapu se olen, joka tuon ylläolevan kirjoitti!

    • Kiitos Rapu aloituksestasi!

      Tänään on oikein aurinkoinen ja kesäinen päivä, toisin kuin eilen.
      Minulla on pakkasessa runsaasti viime syksyistä puolukkasurvosta, kun ei ole U niitä syömässä. Olen saanut sisareltani joka syksy ämpärillisen survosta, joten nyt ei tarvitse minua varten kerätä.

      He ovat käyneet ahkerasti myös mustikassa ja omat pensaatkin on tyhjennetty karviaisista, herukoista ym. Sienestäjiä he eivät ole koskaan olleet. En minäkään.

    • Meillä vietetään täällä Aurinkolahdessa, satamassa ja Columbuksessa tänään Venetsialaisia. Ne ovat kesän päättäjäisjuhlat. Kahvila Kampelan edessä on Sirkus Sariolan maailmapyörä ja karuselli, ravintola Maininki tarjoaa herkkuruokia ja livemusiikkia terassilla. Columbuksessa ja sen edessä olevalla mosaiikkitorilla on markkinat ja satamassa on satamapäivät.

      Perinteeseen kuuluisi myös illalla tulien poltto meranrannoilla mutta kaiketi ilmastonsaastumisen takia niitä ei polteta.

      Sää on ainakin mitä mainioin näille tapahtumille.

      • Venetsialaisia? Ihan vieras juttu meikälle.

        Näköjään tuommoinen tivolihommakin vielä lyö leiville, mikä on kyllä vähän yllättävääkin nykyaikana. Vaatii nimittäin aika paljon henkilökuntaa ja kalustoa että tivolia voi pyörittää. Ite olen joskus pikkupoikana käynyt viimeksi tivolissa. Mieleenpainuvin juttu oli surmanajo pitkin seiniä lieriömäisessä häkissä. Sekä moottoripyörällä että autolla. Liekö ollut legendaarinen Onni Suuronen itse asialla.

      • Rantatulet ovat minusta juuri sopiva venetsialaisten juhlistamistapa, mutta ilotulitukset eivät. Juuri juttelin puhelimessa erään ystävättäreni kanssa. Hän on perheensä kanssa mökillään Turun saaristossa ja siellä näitä venetsialaisia on juhlittu varmaan jo vuosikymmenet, mutta ei koskaan ilotulitteilla, vaan rannoille sytytetyillä elävillä tulilla. Hän sitä kauhistelikin, kun paritkin uudet mökkinaapurit kertoivat yöllä paukuttelevansa raketteja. Hän, enkä minäkään ymmärrä sellaista humua lainkaan. Luultavasti kaunis elokuun ilta tulossa. Miksi se pitäisi rikkoa keinotekoisella hälyllä? Kokot ja kynttilät olisivat hiljainen ja kaunis valolisä. Saas nähdä, keksiikö joku siellä tehdä digitaalisen valoshown! Mutta kaikki muuttuu niin, ettei edes enää perässä pysy.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Venetsialaisia? Ihan vieras juttu meikälle.

        Näköjään tuommoinen tivolihommakin vielä lyö leiville, mikä on kyllä vähän yllättävääkin nykyaikana. Vaatii nimittäin aika paljon henkilökuntaa ja kalustoa että tivolia voi pyörittää. Ite olen joskus pikkupoikana käynyt viimeksi tivolissa. Mieleenpainuvin juttu oli surmanajo pitkin seiniä lieriömäisessä häkissä. Sekä moottoripyörällä että autolla. Liekö ollut legendaarinen Onni Suuronen itse asialla.

        Joitakin aikoja sitten olisikohan edellistalvena, tai ehkä jo sitäkin edellisenä tuli telkasta ohjelmaa, missä mm. tuon Suurosen ajamisesta joskus kuvattua filmiä näytettiin pitkään. Jotain haastattelujakin asian tiimoilta ohjelmassa oli, mutta en niitä seurannut. Täysin hullua hommaa moinen itsemurha-ajo. Sirkushuvejahan on ollut kaikenlaisia, kautta historian, joten siihen joukkoon hyvin tuokin hulluus sopii.

      • amummu kirjoitti:

        Hulluuden ja nerouden raja on joskus häilyvä. Surmanajo ehkä niukin naukin sitä hulluusosastoa. Toisaalta monilla ihmisillä on outo viehtymys vaaroihin. Mie ymmärrän sen oikein hyvin. Voisin mainiosti ajaa autolla yli kahtasataa tai niin paljon kuin siitä lähtee jossain moottoriradalla. Ja ihan omalla riskillä jos sellainen olisi jossain mahdollista. Silkkaa nautintoa.

        Min'en tuollaista hulluutta ymmärrä. Tai ymmärrän sikäli, että jotkut siitä tykkäävät. MIksi tykkäävät, onkin sitten käsittämättömyyteni ulottumattomissa.

        Olen yleensäkin nk. extreme-lajien ynsijä. Jotka henkensä kaupalla valloittavat vuoria, hyppivät vuorten rinteiltä omilla lentimillään, korkkaavat suksien pystysuoria off-piste-rinteitä, vapaasukeltavat, luolasukeltavat, jne. eivät paljon läheisiään ajattele, kun pitää päästä toteuttamaan itseään. Nykyään kai sanotaan myös , että haluaa oppia tuntemaan itsensä🙄

        Taas tässä totean, että itse olen nynny, riskejä ja vaaroja kaihtava keskitien kulkija. En raukkiksena aikoinani edes tarttunut erittäin houkuttelevaan työtarjoukseen, joka olisi vienyt minut pois kotoa neljän vuoden ajaksi, tosin kotona olisin päässyt käymään vaikka joka viikonloppu. Siinä minua ei hengen meno uhannut, mutta perheemme "henki" kylläkin olisi joutunut uhan alle, enkä halunnut sellaiseen syyllistyä.

    • Kiitos, "likat" vanhasta ja uudesta! Aika pitkäksi näyttävät useimmat ketjumme venyvänkin. No, sehän on vain merkki ainakin kirjoitteluharrastuksesta. Ja välillähän jopa asiaakin julkaisemme😂

      Minusta sairaanhoitajat ovat ehdottomasti kunnon palkankorotuksen ansainneet, samoin monissa paikoissa heidän työolosuhteensa ja johtaminen kaipaavat parannusta. Toisaalta olen sitä mieltä, että järjestötasolla ovat hoitajat ehkä nyt lähteneet tykittämään liian isosti ja jopa vaarallisesti. Tietenkin kansaltakin tullut tuki houkuttaa mittaamaan ulos kaiken mahdollisen, mutta ottavat siinä myös isoja riskejä.

      Joskus itsekin ay-hommia tehneenä olen edelleen sitä mieltä, että lakko on ihan äärimmäinen keino, ja sitä pitäisi käyttää vain, kun törkeitä oikeuksien polkemisia tai sopimusten rikkomisia tapahtuu. Lakkoase muutenkin on jo kärsinyt jonkinlaisesta inflaatiosta, kun sitä heilutellaan liian usein. Neuvotteluilla asiat pitää saada hoidettua. Neuvottelutkin aina ovat kompromissien hakemista, eräänlainen osto- ja myyntitapahtuma. Win-win periaate toimii, jos niin halutaan. No, minä kun en ole ollut ay-jyrä, niin en osaa jyräämisen kannalle asettua vieläkään, enkä koskaan.

      Olipas hyvä lounas: lihaperunasoselaatikkoa, siipan tilaamana. Alkavat potutkin olla jo sellaisia että niistä syntyy muutakin kuin vain keitinperunoita.

      Leppoisaa kesän viimeistä lauantaita!

    • Sunnuntaita!

      Kesäsää näyttää jatkuvan vielä syyskuussakin. Siltä näyttää ainakin Hesarin säätietojen mukaan. En valita, koska kyllä niitä syksysäitäkin vielä tulee.

      Minun luonani tulee tänään käymään nuorempi tyttäreni vanhemman poikansa kanssa. Nuorempi poika menee nyt käymään isänsä kanssa toisen mumminsa luona.

      Mitä tulee sirkukseen ja sirkushuveihin, niin minä en ole niistä pitänyt koskaan. En edes lapsena. Kävimme kyllä joskus sirkuksessa, kun omat lapset olivat pieniä ja halusivat sinne, mutta en tykännyt, eikä tainneet lapsemmekaan niistä kovin tykätä?

      Nyt täytyy ryhtyä joihinkin hommiin, kun en vielä tiedä mihin aikaan tytär tulee, niin on kaikenlaista tehtävä sitä ennen.

      Mukavaa sunnuntaita kaikille!

      Rapu

    • Täällä aamulla jyrähtäteli, ukkostutkasta katsoen tossa ympärillä naapururikunnissa vähän leiskautteli. Hienoja nää nykyajan systeemit kun voi ajantasaisesti aika tarkkaan nähdä mihin ukkonen iskee. Tai siis salama.

      Säätiedotuksen mukaan pari seuraavaa viikkoa on osin sateista, noin 15 astetta. Ei siis mitään dramaattista lämpötilojen "romahdusta" kuten on jossain uutisoitu.

      Noista lakoista vielä yleisellä tasolla. Lakko-oikeus toki kuuluu länsimaiseen demokratiaan. Mutta onhan niissä usein sellainen ikävä piirre, että suurinpana sijaiskärsijänä on joku kolmas osapuoli, esim hoitajalakon kohdalla potilas. Joka on täysin syytön ja vailla mahdollisuutta mitenkään vaikuttaa lakon ratkaisemiseen. Mutta lakko"aseestahan" puhutaankin. Tässä tapauksessa sitä siis pidetään teho-osasto potilaan ohimolla?

      Tämä ei siis ollut kannanotto hoitajien mahdolliseen työtaisteluun. En yksinkertaisesti ole tarpeeksi perillä tästä(kään) asiasta ostakseni muodostaa jämptiä mielipidettä.

    • On hieman ristiriitaiset tunteet hoitajalakkoa ajatellessa, kun on joskus ollut itsekin siinä lakossa (vaikka sainkin olla töissä koko ajan), mutta olen ollut myös potilaana ja joutunut lähtemään edellisenä iltana ennen sydänleikkausta kotiin sairaalasta, kun ylihoitaja sulki leikkaussalista yhden pöydän, koska yhden hoitajan lapsi oli sairastunut ja hoitaja jäi kotiin hoitamaan lasta! Minun leikkaukseni siirtyi ja minä jouduin lähtemään kotiin, vaikka oli jo valmisteltu seuraavan aamun leikkaukseen. Siitä on jo kauan, mutta yhä se kirpaisee. Ei ollut kyse hoitajalakosta silloin, mutta hoitajapulasta kyllä.

      Nyt tuntuu todella pahalta niiden potilaiden osalta, jotka ovat tehohoidossa vaikka jonkun leikkauksen jälkeen, jos tehohoito-osasto suljetaan neljän päivän ajaksi. En pystyisi siihen, jos minun mielipiteelläni olisi merkitystä. Raha on kuitenkin vain rahaa, mutta ihmisen elämä on ainutkertainen.

      • Juu, lopultahan valtiovalta on tietysti vastuussa potilaiden hoidosta, siksi paljon puhuttua potilasturvallisuuslakia on sorvattu käyttövalmiiksi. Siinähän hätätapauksessa voidaan vaikka pakottaa hoitajat töihin. Toivottavasti tuohon ei missään vaiheessa tarvitse mennä, ei se oikein kuulu tällaisen vapaan demokraattisen maan toimintatapoihin.

        Mutta kummallista on sekin että hoitajaliitot Tehy ja Super eivät tämänhetkisten tietojen mukaan ainakaan tuossa Tyksin lakossa myönnä edes minkäänlaista "suojelutyö" lupaa.

        Nyt mie meen liikuntakulttuurin pariin.

    • aikoinansa v 2007 oli se iso hoitajalakko ja hoitajia irtisanoutui. Tehyn lakkokenraalina hääri Minna Helle. Hoitajat saivat lakollansa hyvät palkankorotukset yms. sopimusparannuksia puristettua. Minna Helle on nykyänsä EK:n työmarkkinajohtaja. Vastapuolen leirissä tavallansa. Osaaminen myydään eniten tarjoavalle, Itse en kykene arvioimaan minkä alan ammattilaiset ovat palkkakuopassa. Yleensä se ryhmä saa korotukset joka pystyy käyttämään voima-asemaansa hyväksi. Ne ryhmät yhteiskunnassa joilla ei ole voimaa jäävät aina ilman. Tuskinpa siivoojat pystyvät lakkoilulla mitään korotuksia saamaan itsellensä. He joutuvat jatkossakin luuttuamaan lattioita ja rappukäytäviä huonolla palkalla ja huonoilla työehdoilla. Siillä alalla ei ihmiskunnioitusta juurikaan ole,
      Tänään hain nipullisen auringonkukkia kaupungin auringonkukkapellolta, Saa vapaasti hakea. Nyt ovat pihassa isossa kukkaruukussa . Ruukun sisällä muoviämpäri. Hyvin sai auringonkukat tuettua kivien avulla. Ovat nätissä kimpussa. Kukat näkyvät hyvin ihmisille,
      Olen hamstrannut wc paperia ja talouspaperia paalikaupalla. Vuoden tarpeet paperia varastossa. Varaudun näin ollen pehmopaperin isoille hinnankorotuksille.
      Sähkön hintakin nousee enemmän kuin sähkön tuottamiseen tarvittavan energiaraaka-aineen hinta nousee. Pehmopaperituotannon supistamisella saadaan pehmopaperin hinta myös nostettua pilviin. Teollisuus osaa järjestää ahneuspelinsä hyvin. Nosta ulosmyyntihintaa enemmän kuin kustannuksesi (raaka-aine palkat) nousevat. /Jimmy

      • Juu, aikamoinen ja todellinen uhka tuo sähkön hinnan nousu.

        Mutta vessapaperin loppuminen...taatusti kyllä loppuu sekin hamstraamalla. Kuten kävi silloin kun korona alkoi. En voinut ihan vakavalla naamalla seurata porukkaa joka kärrykaupalla lastasi paperia kaupan parkkipaikalla. Luulin silloin että maskejako porukka meinaa vessapaperista väsätä...

        Tässä täytyy kohta keskittyä urheiluiltaan, vormuloihin nimittäin.

      • Anonyymi

        Just siipan kanssa puhuttiin, että nyt ei ainakaan kannata luopua paperilehdestä. Ties vaikka HS pääsisi vielä kunniahommiin, kun pehmovessapaperi loppuu tai tehdään niin kalliiksi, että alkaa pyrstönsä putsaaminen alkaa tuntua setelillä pyyhkimiseltä. No, hinnan nostohan po. laisissa tempuissa onkin pääasia. Aina on tahoja, firmoja yksittäisiä ihmisiäkin, jotka hyötyvät - ainakin yrittävät - sodasta.

        Mutta eihän sanomalla pyyhkimisen aika kovin kaukana ole. Ainakin minun ikäiseni osaavat hyvin sen. Jospa joku vanha perustaa sometilin, jossa nuorempaa kansaa opastetaan sanoman muussakin hyötykäytössä kuin vain saunan syttynä ja tiedon portaana. Voihan joku viisas tehdä innovaationkin ja keksiä korvaavan, hieman paremman konstin kuin aikoinaan oli Nokian silkki sanoman korvaajana huusissa. En tiedä, mikä materiaali nyt toimisi silkin sijaan. Ainakin biohajoavia pusseja tehdään mm. maissista. Jospa pyrstönkin pyyhkimiä.
        am

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu, hehee, sanomalehti voi olla vähän hankalakäyttöinen vesivessassa, voip tukkia koko röörin. Mut onneks bidee on keksitty. Toisaalta, oishan siinä hyvää symboliikkaa pyyhkiä tiettyjen poliitikkojen naamaan..

    • Minulla ei ole edes paikkaa, mihin säilöisin wc- ja talouspaperia. Ostan sitä neljän tai kuuden rullan paketeissa kerrallaan. Ai, että sen hinta nousee? Olen tilannut jo vuosia erästä ristikkolehteä ja nyt huomasin, että sen paperia on muutettu sellaiseksi, että HB-lyijytäytekynälläni ei saa siihen kuin himmeätä jälkeä. Tuskin näen, mitä olen kirjoittanut. Lähetin viestiä sinne ja kysyin, millaista kynää ratkojalle suosittelette, sillä en pidä kuulakynällä ratkomisesta. Sain vastauksen: sota ja UPM:n lakko aiheutti sen, että paperia jouduttiin ohentamaan, mutta nyt se asia korjataan ja paperilaatu palautetaan ennalleen. Kynästä ei puhuneet mitään.

    • Keskipäivän tervehdys ketjuun!

      Minulla oli aikainen herätys tänään, kun olin jo heti aamuvarhaisella Iho- ja allergiasairaalassa kehon tarkastuksessa auringon aiheuttamien ja mahdollisten muidenkin "näppyjen" tutkinnan takia. Kylmää suihkutusta tuli joihinkin kohtiin ja yhden pienen näpyn poistoon sain ajan syyskuun loppupuolelle, koska lääkärillä oli tänään kaikki ajat täynnä, joten tuota toimenpidettä ei voitu tehdä nyt samalla. Tulipa taas iho syynättyä. Aurinko ei ole aivan vaaraton ja minä olen ollut aina auringon ottaja, joten nyt sitten on jälkiseuraamuksia valvottava tarkkaan. Enää en ota aurinkoa muuten kuin "purkista!" Harmi - tykkäsin olla ruskea! En tosin ole nytkään kuin "kalkkilaivan kapteeni" väritykseltäni. Ihoni on aika ruskea muutenkin, vaikka olenkin supi suomalainen - luulisin? Äidin puolen suku on tummatukkaista ja hieman ruskeaverisiä muutenkin.

      No tuo käynti on nyt onneksi taas käyty, eikä mitään suurempaa havaittu, joten taas pystyy huokaamaan helpotuksesta. Kunhan vielä tuon näpyn saa pois.

      Hyvää maanantain jatkoa ja uuden viikon alkua!

    • Minä en auringossa elämäni aikana ole paljonkaan aikaa viettänyt. Lapsuudessa sentään kesämökillä elettiin ulkoelämää, mutta silloin vielä käytettiin tavallisia vaatteita, vaikka ei auringon vahingollisuudestakaan tiedetty.: tytöillä mekko, usein myös hattu ja pojilla paita ja polvihousut. Vain uimista varten puettiin uimapuku. Sittemmin nuoruudessanikaan en uimarannoilla juurikaan käynyt. En tiedä mistä se johtui, mutta silloiset kaverinikaan eivät olleet uimarantafaneja.

      Vanhemmilla vuosilla vähänkin pidempi auringossa oleilu on aiheuttanut ja aiheuttaa aina huonon olon. Pojan perheen mukana olin kyllä takavuosina monella reissulla, mitkä suuntautuivat aurinkomaihin, mutta sielläkin lymyilin varjossa aina kun sellainen löytyi. Peittävät vaatteet, aurinkohattu ja -varjo olivat vakiorekvisiittaani. Lasten päiväunien aika sisällä viilennetyssä hotellihuoneessa sopi minulle oikein hyvin.

      Tänään ei enää ole lämmin. Yli kymmenen asteen pudotus tuntuu. Villatakki oli tarpeen kauppareissulla. Hetken autoon hypättyäni mietin jopa istuinlämmittimen päälle laittoa, mutta sitten potkaisin itseäni sääreen ja kysyin, miten aion talvella selvitä.

      Eilen sain vihdoin nurmikon ilmaushomman tehtyä loppuun. Pojanpoikakin kävi vähän jelppimässä - niillä ilmauskengillä kävely olikin yllättävän työlästä. Lopuksi vielä latasin sata litraa lantavettä käsitellyille nurmikon kohdille: kymmenen kymmen litran kannullista. Saa nähdä onko mitään apua. Jos ei, niin nurmikon keskellä kasvava mänty on syyllinen, kuten kaiken aikaa olen epäillyt, mutta sitähän ei siippa anna kaataa. Voi olla, että keväällä joudumme uusimaan koko nurtsin. No, se jää nähtäväksi.

      Nyt pitää lähteä puolukoita survomaan. Ostin kaupasta laatikollisen. En alkanut tutkia millä hinnalla mistäkin kaupasta niitä saisi. Laatikollisen hintaerot kaupoissa ovat aina täällä päin olleet vain muutaman euron, enkä niiden perässä juokse. No, metsästä niitä saisi vielä halvemmalla, mutta kun minusta ei siihen enää ole, niin hyödynnän toisten ahkeruutta ja maksan siitä. Olisi kuitenkin kiva tietää, mitä poimija on minun 32€:lla ostamastani 5kg laatikollisesta saanut. Varmasti ei 32€:a.

      Koleudesta huolimatta mukavaa kesän lopetteluviikkoa!

    • Kyllä on järkyttäviä kuvia tullut viimepäivinä Pakistanin tulvista. Viljat ja hedelmät jääneet tulvien alle ja lapset uivat mutavedessä.

      Kyllä tuo mänty taitaa syyllinen olla nurmikkonne huonoon kuntoon. Mäntykankaathan ovat kuivan ja ruskean näköisiä. Teillä tosin vain se yksi mänty.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä, että mänty on syyllinen. Siippa vain ei sitä halua uskoa. Asoy:n määräyksetkin kyllä kieltävät isot puut asuntoon kuuluvalla piha-alueella, mutta vain pari 15:sta pihasta on puuton. Yhdessä pihassa on jopa koivu, joka on vielä rohmumpi veden ja ravinnon suhteen kuin mänty. Meidän mänty kasvoi pihassa jo kun tänne 36v sitten muutimme. Se oli silloin aika pieni ja olisi ollut helposti hävitettävissä, mutta ei meistä kukaan tullut ajatelleeksi, että se joskus on iso. Ko. ajatuksen puute taitaa olla ihan yleinen virhe, kun näkee, millaisia puuongelmia ihmisten pihoille pukkaa. Istuttaessaan pientä tainta ei tule ajatelleeksi vuosia eteenpäin.

        HS: ssa oli tänään kuva, missä pakistanilaislapsia kuljetettiin vedessä lautasantennin päällä. Hirveätä jälkeä ovat siellä tulvat aiheuttaneet. Ilmastonmuutosta ja väärää rakentamista yhdessä pidetään katastrofin aiheuttajana.

        Yhdessä sähkön hintaa koskevassa HS:n jutussa haastateltava päivitteli sitä, että sähköyhtiöt tässä poikkeuksellisessakin tilanteessa toimivat markkinaehtoisesti. Sitä en minäkään ymmärrä, miksi se on sallittua. Kyllä sähkö(kin)yhtiöt osaavat tuottonsa takoa, jos ei siihen puututa.

        Firmojen omistajille pitää taata vähintään totutut tulot, vaikka käyttäjät hintoihin nikeltyisivät. Sama on myös esim. päivittäistuotekauppojen kohdalla: ruoan hinta nousee niin, että monessa kodissa tällä menolla syödään pian perunaa ja jauhokastiketta, ja kaupat kohta julkistavat taas hirmuisia voittojaan. Eikö olisi aika omistajienkin alkaa tinkiä osingoistaan.

        Olen puheissani ja kerran eräällä keskustelupalstallakin esittänyt, että sähköä pitäisi saada ostaa kodin/perheen perustarpeisiin tietyllä, halvalla hinnalla ja sen yli menevästä maksettaisiin sitten enemmän (samaa ajattelen monista muistakin perustarpeista, kuten lämpö, vesi, ruoka, lasten tarpeet, jne). Nauratti, kun jostain eilen luin, että Li Andersson on lausunut julki samanlaisen ajatuksen. Ko(:kin) keskustelupalstalla viisaat (miehet) löivät tietysti mummulle luun kurkkuun;)

        Kuten Rapunenkin totesi, oli tänään todella kalsa aamu. Joka aamu hyppään sängystä suoraan makkarimme vieressä olevalle pihaovelle tuuletuksen aikaan saamiseksi, ja siitäpä löikin naamalle semmoinen kylmä, että refeleksinomaisesti kiskaisin oven takaisin kiinni. Avasin kyllä sen sitten heti uudelleen.

        Vanhusten hoito on taas tapetilla tuon 0,7:n hoitajan yhteydessä. Puhutaan hoivasta. Minulle sana hoiva tarkoittaa lempeää, rakastavaa, läheistä huolenpitoa ihmisestä, on hän sitten hoitoa tarvitseva vanhus, lapsi, sairas, jne. Kuinkahan monessa vanhusten hoitopaikassa tuota oikeaa hoivaa on saatavilla. Aika kylmän ja teollisen kuvan po. paikoista ainakin median kautta saa.

        Ja nyt taas lounaan laittoon!
        am

    • Aamupäivää!

      Lämpötiat ovat romahtaneet. 11 astetta näyttää mittari. Sää on kuitenkin selkeä joten ehkä se vielä lämpeneekin päivällä?

      Vanhemmalla tyttärelläni on nyt korona. Eilen oli kova kuume, mutta nyt kun soitin hänelle, niin onneksi olo oli jo kohentunut ja kuume poissa. Teki jo kotonaan paperitöitä. Kauan se kestikin, kunnes sai tuon koronan, koska on lääkärinä töissä sairaalassa, mikä oli myös korona sairaalana. Tosin hän ei kirurgina ollut hoitamassa koronapotilaita.

      Hyvää tiistaita kaikille.

      • Lämpötilat - ei "lämpötiat." Korjata täytyi taas.

    • Sain tänään Helenin 3 kk:n sähkölaskun joka on 121 e, eli normihinta. Toisessa kirjeessä sain heiltä sähkönhinnan korotustiedon, että 1.10. sähkölaskuni nousee 58 %. Onhan se melkoinen korotus.

      Onkohan Myllynkivi joutunut sunnuntaina nelipyöräkodillaan raesateeseen kun ei ole näkynyt. Jos pingispallon kokoisia on osunut matkan varrelle, mahtaa olla lommoja pelleissä.

    • Minulla oli silloin, kun tämän kotini ostin, etupihallani kolme mäntyä. Nyt on vain yksi, joka on niin suuri nyt, että kun katselen täältä toisesta kerroksesta, istuen koneellani, niin männyn latvaa ei näy, vaan se katoaa pitkälle ylös, jonnekin korkeuksiin. Kaksi männyistä, nekin tosi suuria ja vanhoja, kaadettiin kun ne olivat jotenkin putkien päällä. Minä istutin vielä tuohon pihalle, männyn lähelle tammen, josta olen kertonut monta kertaa. Lumi katkaisi siltä latvan, joten se ei nyt ole kovin korkea, vaikka on ollut tuossa jo parikymmentä vuotta. Tosin kun istutin sen, niin se oli jostakin löytämäni noin 10-senttinen pieni taimi, enkä uskonut sen lähtevän kasvamaan, mutta lähtipä vaan. Sitkeä kuin istuttajansa! Nyt tekee jo kovasti noita tammenterhojakin, joten elää hyvin.

      • Anonyymi

        Tuo sinun tammesi saattaa jossain vaiheessa joutua puiden hautausmaalle, etenkin jos se on kovin lähellä rakenteita. Se ottaa "aikuisena" ihan tolkuttomasti tilaa ympärilleen, ja voi kasvattaa pääjuuren parinkin metrin syvyyteen. Pintajuuretkin venyvät rungosta hyvinkin pitkälle. Meillä yhtiön "puusääntö" onkin laadittu juuri juurien vuoksi, koska rakennuksien lähellä ne voivat aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa ennen kuin se huomataan.

        Pienempiäkään kasveja ei saisi kasvattaa seinällä. Köynnöksethän ovat suosittuja, mutta ne pitävät seinäpinnat kosteina. Jos kasvin saa ristikolla pysymään etäällä seinäpinnasta, niin silloin kasvi voi jopa suojata seinustaa liialliselta sateelta ja paahteelta. Silloin kyllä pitää kasvia vahtia, että pysyy ristikossa eikä tartu seinään.

        Nykyäänhän rakennetaan viherseiniä niin sisä kuin ulkotiloihinkin. En tiedä, miten niiden mahdolliset vahingot estetään. Meilläkin aikoinaan edellisen asukkaan istuttamina kahdella seinällä oli valtavat villiviinipehkot. Ne jouduttiin hävittämään, mikä minua hieman suretti, koska villiviini on syksyisin upeissa väreissään silmänilo. Köynnösten peittämät seinäpinnat osoittautuivat aika huonokuntoisiksi, ja ne pitikin uusia, puupanelit maalaamalla ja tiiliseinät uudella pinnoitteella.

        Huomenta kaikille!

        Seitsemän astetta näyttää ulkolämpötila olevan, joten ei kovin lämmintä enää. Patterit ovat hieman haalean lämpöiset ja siihen on kai totuttava nyt, vaikka ulkona olisi pakkasta ja koti melkein jääkylmä.

        Tuo minun tammeni ei ole aivan lähellä seinää, mutta pihallani kulkee niitä vesiputkia. Kukaan ei ainakaan vielä ole sanonut minulle, että se täytyy hävittää. Se on ainoa tammi koko taloyhtiön pihoilla. Mäntyjä täällä on vaikka millä mitalla.

        Minulla kasvaa upea villiviini tuossa olohuoneen kohdalla olevan pergolan kehikoissa ja se kiipeää tänne toisen kerroksen korkeuteen, rönsyten jokapuolelle. Poikani repi sitä eilen irti rännikourusta kun se oli luikerrellut sinnekin ja vesiputken sisäänkin. Syksyllä se on todella upea hehkuessaan punaisena.

        Edellisessä rivitalossa, mistä muutin tänne, villiviini täytti koko päätyseinän. Komea se oli, mutta tiiliseinä oli sen alla alkanut rapistua, joten nyt en tiedä ovatko nyt joutuneet sen seinän uusimaan ja villiviinin poistamaan? Se oli vielä silloin kun minä muutin sieltä pois.

        Tämä nyt näin aamunavauksena!

        Hyvää keskiviikkoa ja elokuun viimeistä päivää kaikille!

        Rapu

    • Hellurei, ollaan oltu kommentoimassa muualla joka päivä tai siis olen ollut. Nyt on vaikeaa täällä miettiä esim. ravun ( "Patterit ovat hieman haalean lämpöiset ja siihen on kai totuttava nyt, vaikka ulkona olisi pakkasta ja koti melkein jääkylmä" ) "ongelmia", mutta eihän minun niitä tarvitsekaan miettiä

      Todella. Jos jollain on omakotitalossaan villiviinejä ja muita kiipeäviä kasveja seinillään, niin todella kantsii pitää huoli siitä, että se lautaseinä saa ilmanvaihtoa ja kuivuu. Se on sitten eri asia, jos seinä on tiiltä tai betonielementtiä. Näin luulisin. Ja puut aivan talon vierustalla tekevät omia hommiaan juurillaan. Minä olen antanut yhden koivun kasvaa vielä rappusten vieressä, mutta kunhan tyvi on noin 15-20cm halkaisijaltaan, niin poikki vaan ja takkaan. Siis pilkottuna.

      Kyllä minulla on hauskaa, kun kuuntelen päättäjienkin suosituksia siirtyä pois sähkölämmityksestä. Ainoa päästötön lämmitysmuoto, jos sähköä tehdään ydinvoimalla, vedellä, tuulella ja auringolla. Ja nauru senkun lisääntyy, kun kuulen, että Saksan kaasun käyttö se vain lisää meidän sähkön hintaa että hihhih sentään.

      Ja finanssinero Piia-Noora Kauppi kokoomus hokee, että markkinat ratkaisevat. Joku tolkun kokoomuslainen voisi sitä ehkä lieventää sanomalla, että markkinavoimia on myös hillittävä, mutta ei ei ja ei. Hehheh sentään

      • Juuri tuo Kauppi sai sen aikaan, että laitoin juuri veivattavan rammarini soittamaan Rovaniemen markkinoilla. Kun se kappale on kuunneltu, niin annan yoytubin soittaa listan vanhaa kunnon musiikkia, missä ensimmäisenä on tulossa https://www.youtube.com/watch?v=48vH8bM4e6Q ihan näin syksy mielessä

        Myös mielessähän on käynnissä oleva taistelu, kuten hyvin Helismaa laulaakin. Vaimo lähti just katsomaan lähistön kanttarelleja ja sanoin, että ottaa mukaan hirveän määrän helistimiä, pipo pitää olla sateenkaaren värinen ja mielellään kyltti kädessä, että en ole pyöräilijä, vaan sienestäjä

    • No ni, ny on asiaakin

      Vaimo toi puoli muovikassillista keltaisia sieniä ja tullessaan toi postin, missä mukana uusi hammaslääkäriaikani jo marraskuuksi. Ja kunnalliseen hammashoitolaan siis kirkonkylällemme

      25.8.22 olin samassa paikassa paikkauttamassa kahta hammasta yhden tunnin ja lasku 97€

      Sitä päivää ei tule, että yksikään yksityinen lääkäri minuun koskee. Ei sen puoleen, ei siunaa toimintaani myöskään yksikään pappi tai opeta lukkari. Voisin jatkaa. Ei sakota poliisi tai . . . säästin Katajanokallakin parkkimaksut, olikos se nyt 4 tunnin pysäköinnistä 18€ sillä koisasin Mustikkamaalla ilmaiseksi. Hertsikassa taas päivisin kävin laittamassa kahden tunnin välein uuden ajan ja muuten taas klo 20 - 08 sai ilmatteeks nelipyöräkotia seisottaa.

      Nyt joku voi siis todeta että kieroilen autoni kanssa. Ei ei, en kieroile autoni kanssa, vaan asun siinä. Kuka maksaa asumisestaan mitä maksaakin, minulle se on jo menneenkin talven lumia ja samoin tulevien talvien. Nääs sano pirkanmaalainen

    • Niin on tämäkin elokuun viimeinen päivä loppumaisillaan ja siirrymme virallisesti syksyyn ja syyskuulle.

      Voi laulaa että, "on kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt...", mutta eiköhän noita lämpöisiäkin päiviä vielä tule näin syksylläkin.

      Eipä tässä nyt muuta kuin hyvää yötä! Nukkukaa hyvin!

      Rapu

    • Tässä lähden kohta valmetilla liikkeelle hakemaan kyntöauroja, mutta ylen hallituksen ministereiden haastattelua kuuntelen

      Ketkä ovat nyt jäämässä sähköpaketissa loukkuun? Enpä todella tiedä. Sen tiedän, että jos joku kuluttaa lämmityssähköä 100 neliön talossa 18 000 kWh elää mukavasti ja jos tuo kulutus on vielä täysin ja hyvin eristetyssä talossa tuota luokkaa, niin varmaan lämmittää joka päivä sähkösaunansa ja kylpee talvella ulkona sähköllä lämpiävässä paljussa, niin elää ylimukavasti ja ei tietysti laske asteellakaan lämmitystään, vaan anoo tukia kelalta. Ja alvin alennushan auttaa eniten niitä, joilla on suurin kulutus. Ja siis niitäkin, jotka kykenevät maksamaan kolminkertaiset sähkölaskunsa kepeästi.

      Kuuntelin sellaisiakin esimerkkejä, että joku ei pysty asumaan enää omakotitalossaan, vaan joutuu muuttamaan vuokralle. Siis joutuu joka tapauksessa pitämään peruslämpöä kodissaan ja lisäksi maksaa vuokraa koirankopista 1 000 ekua per kuukausi

      Euromääräiset avut niitä tarvitseville. Ja voin vakuuttaa, etten sellaisia hae, sillä me minimieläkkeellä olevat olemme jo elämässämme tottuneet tinkimään omista luxus elämistämme ja sijoittamalla kesällä vain uuteen kaminaan ja muutama vuosi sitten puuhellaan ne olemme pystyneet maksamaan säästämällä, emme tukia hakien, joita nyt hakevat öljylämmittäjät. Surkeeta sanon. Lisäksi emme kaipaa ja huuda, että dieselin hinta alas, vaan itse toivon, että nousee, sillä se vähentää luupäiden kerskaa ja halua kuluttaa yhä enemmän

      Nyt hommiin

    • Taas on venäläisen kaasufirman johtaja löydetty kuolleena, pudonnut sairaalan ikkunasta? Tai pudotettu? Ei mene hyvin venäläisillä rikkailla tällä hetkellä.

      Eräs tuttu nainen yrittää saada miestään hoivakotiin, tällä on muistiairaus ja jalat heikossa kunnossa. Kävelee muutaman metrin rollaattorilla. Nyt alkoi sitten valtava byrokratiarumba, vaimo sai nipun papereita täytettäväkseen, jossa heidän tulojaan ja omaisuuttaan kartotetaan. Heidän on esim pyydettävä arvio rivitaloasuntonsa arvosta ja ilmoitettava sekä vaimon että miehen tulot mukaanlukien mahdolliset verottomat tulot? Jos vaimolla on isommat tulot, hänen tulonsa otetaan huomioon miehen hoitolaskua määrättäessä.

    • Katsoin eilen taas pitkästä aikaa, onko hotmail.com -spostiini tullut viestejä. Olihan sinne. Taas minut on sotkettu täysinmikaimaani Ruotsissa ja minulle on tullut 20.8. viesti, että kuittini on hyväksytty ja työnantajani maksaa minulle korvauksia ensi tai seuraavassa palkassani. Nimikaimani on ruotsalainen sosiaalityöntekijä.

      Minun täytyy lakkauttaa tuo hotmail.com -tilini, saan sinne jatkuvasti postia Ruotsista ja asioista, millä ei ole kanssani mitään tekemistä. tuo com-päätehän ei paljasta maata, on mielestäni olemassa myös hotmail.fi, joka estäisi sotkut.

    • Perjantai ja viikonloppu alkamassa. Huomenta vaan!

      Sähkö puhuttaa kun tässä sähköisellä koneellani minäkin kirjoittelen, vaikka ei kai tämä kone olekaan se ahnein sähkösyöppö? Sain eilen minäkin Heleniltä postia ja siinä kerrottiin, että sähkölasku nousee lokakuun alusta 58 prosenttia! Nähtävästi joillekin ei ole ylärajaa, kun korotusprosenttejaan nostavat? Mukana oli selityksiä erilaisista maksuperusteista, mutta en niistä ymmärtänyt höykäsen pöläystä, eikä näytä ymmärtäneen moni muukaan. Minä olen ollut aina Helenin sähköasiakas, en koskaan minkään muun, mutta ei taida pitkäkään asiakkuus antaa mitään alennuksia?

      Talvesta voi siis tulla kylmä. Nytkään ei ulkonakaan ole enää lämmintä. 6-astetta, joten takkikeli.

      Ei tässä nyt muuta tällä erää. Täytyy mennä lukemaan, mitä media kertoilee tuoreinpina uutisinaan netissä. Paperilehti on jo luettu.

      Hyvää päivänjatkoa kaikille!

    • Minulla on luukku sellaisena tilinä, jonne tulee sitäsuntätä, etupäässä kuitenkin ne ilmoitukset, joita faceystäväni ovat tehneet. Jos haluan, että poistan tilin, niin annan sen täyttyä, se kuulemma loppuu siihen

      Gmail on pysynyt siistinä

      En ota kantaa hiilikasoja polttavaan Heleniin

      • Hehheh olen ajastani jäljessä. Luukku on muodostunut maksulliseksi ja se on siis suljettu omalta osaltani JEEEE !!!!

        Ei harmainta hajua tarvitsenko toista sähköpostia, mutta sitä en kiirehdi ottamaan.

      • myllynkivi kirjoitti:

        Hehheh olen ajastani jäljessä. Luukku on muodostunut maksulliseksi ja se on siis suljettu omalta osaltani JEEEE !!!!

        Ei harmainta hajua tarvitsenko toista sähköpostia, mutta sitä en kiirehdi ottamaan.

        Joka tapauksessa saan auki facebookkini, siis luukku sähköpostilla ja vanhalla salasanalla. vaikka minulla ei ole enää luukku sähköpostia

        Toisaalta, jos en saisi auki, niin en jäisi kaipaamaan kuin Joukkovoimaa ja Silakkaliikettä

        Silloin, kun faceen liityin, laitoin mm. suosikikseni HS kyldyyrin ja muistaakseni HS kuukausiliitteenkin. Nyt ne koetan pyyhkiä eli kumittaa suosikkilistaltani.

    • Cee : "Eräs tuttu nainen yrittää saada miestään hoivakotiin, tällä on muistiairaus ja jalat heikossa kunnossa. Kävelee muutaman metrin rollaattorilla."

      Tähän on tultu siksi, kun kuulemma koti ( isänmaa ja uskonto ) on se paikka ( ja Jeesus on ainoa vapahtaja huutaa oikeistokristityt). Kodin ylläpidonhan maksaa jokainen itse.

      No totta helevetissä kokoomus haluaa, että satavuotias hoitaa satakymmenvuotiasta kotona, koska sehän on valtavaa tuhlausta, että näille ja vähän nuoremmillekin järjestyisi kunnallinen laitospaikka. Yksityisen sen laitospaikankin pitää olla jos sellaisia halutaan hehheh.

      Verot alas, köyhät kyykkyyn huutaa kokoomus

    • Saattaapi olla, että pohjalaista perunanviljelijää potuttaa, kun en syö rikkaruohomyrkyllä käsiteltyjä perunoitaan eli siis hänen. En edes keinolannoitettuja perunoita, vaan . . .

      https://urly.fi/2LzT

      Kiinnostuneille selvitän sitä, kuinka tuosta jatkan ensi keväänä ja paljonko aikaa ja paljonko naftaa meni eli kynnöksen teko kesti noin vajaa viisi minuuttia, arvoin, että naftaa riisikupillinen, mikä tietysti riippuu riisikupin koosta. Luulisin että isompi kuppi, mitä saavat bangladesiläiset siirtolaiset sheikkien orjina toimimisestaan päivän 16 tuntisesta työstään. Mutta niin kuin kölin alta vedetty aikoinaan kertoi, että hyvä on se apu koko Bangladessissa asuneille sukulaisille.

      Tästä voisikin jatkaa siitä, kuinka paljon saa suurviljelijä Nalle Wahlroos maataloustukea ja nyttemin alv helpotusta sähkölaskuunsa. Orpokin kehui, että kyllä oli hyvä hallituksen apu hihhih

    • Anonyymi

      Aivan mahdotonta oli tukea joukkoliikenteen alvin alennuksella vain busseja ja junia ja metroa vaan pitää laskea myös lentoja jotta läskikasat pääsevät löhöämään Turkkiin ja Thaimaahan

      edson

      • Anonyymi

        Joukkoliikenteen tukeminen on subjektiivinen oikeus ja tasa-arvokysymys. Kaikkia matkustumuotoja ja käyttäjäryhmiä aj ykislöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti ja solidaarisesti. Vasemmistoviherliberaali-aatteen ydinfilosofia perustuu subjektiiviseen oikeuden tinkimättömään noudattamiseen. Jos valtio myöntää etuja niin etujen on tultava kaikille jottei kukaan tunne joutuvansa syrjityksi. Annat yhdelle yksilölle suklaamunan niin kaikkien muidenkin on saatava samanlainen suklaamuna. Silloin se ei tunnu köyhäinapuna kun kaikki saavat. Ymmärrät varmaan pointin.

        "Joukkoliikenteen tukeminen on subjektiivinen oikeus ja tasa-arvokysymys. Kaikkia matkustumuotoja ja käyttäjäryhmiä aj ykislöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti ja solidaarisesti."

        Miljardin tuki Finnairille se se sitä subjektiivista oikeutta on. Juna menee sähköllä, samoin metro ja bussitkin. Subjektiivisen käsitykseni mukaan myös Finnair sitten menkööt sähköllä

        "Ymmärrät varmaan pointin."

        No olihan tuossa pieni pointti, jonka siis yritin ymmärtää eli vasemmistovihreiden tasa-arvopointti. Luulenpa kuitenkin, että joukkoliikenne kuuhun tulee olemaan ettenkö sanoisi - no en sano. Ymmärrät kait pointin?

    • Kun tulin sulkemaan koneeni, niin huomasin, että hiljaista on ollut tänään täällä. Missä Cee ja onkohan amummu ja siippansa menneet maalle? Vielä sitä mökkikauttakin riittää. Muut miehetkin ovat vielä viikontöissään, vain edson on ollut ahkera kirjoittaja.

      Minä otan nyt dekkarin mukaani ja menen sänkyyn odottelemaan nukkumattia.

      Hyvää yötä!

    • Nyt näin lauantaiaamuna tuijotan ikkunasta pilviseen päivään ja maassa oleva kattopellin pala kertoo pienestä tihkusateesta. Meillä ei ole sisällä kylmä, mutta säälin Suomi-Ruotsi yleisurheilijoita, joilla herkät lihakset vioittumaan. Minun poskilihakseni taas ovat hyvin harjoitetut, vain mahdottoman kova nauru saattaa joskus leukaperän lihakset ajaa suonenvetoon

      Vakava aihe sen sijaan vain hymyilyttää, sillä kaikki maat auttavat nyt jopa korruptoituneitakin ukrainalaisia tai maan oligarkkien vaimoja ja lapsia. Mutta ei ihme, sillä Lontoon citykin auttoi venäläisiä oligarkkeja sijoittamaan

      • 40 000 ukrainalaisessa pakolaisessa ei siis ole ainuttakaan paikallista oligarkkia tai korruption ammattilaisia? hihhih kysäkääpä kusipääHallalta

    • On muuten mukavata kuunnella : "siinä Purra on oikeassa"

      Voi hyvä tavaton sentään, me omassa pienessä piirissämme olemme jo tienneet kauan, että kaasu ja eurooppalainen sähkömarkkina on PERSEESTÄ. Toisaalta kyllä sähkön tuotannon yskiessä jossain on hyvä, että linjat eli siirto sujuu, mutta kun se ei suju edes Ruotsissa eli pohjoisesta ei saada sähköä kulkemaan etelään.

      Jos ja kun suomalainen sähköyhtiö lisää tuotantoaan, se myy sitä Eurooppaan sinne, mistä saa parhaan hinnan

      On sekin suorastaan hauskaa, että kokoomus huutaa joka kerrostalon takapihalle pienydinvoimaloita. Purra huutaa turvetta kattiloihin, koska se on hänen mielestään uusiutuvaa luonnonvaraa hihhih ja päästökauppa pitäisi lopettaa.

      Biden pistää ilmastonmuutosta kuriin 370 miljadilla ja siis ihmisten määrään suhteutettuna kymmenkertaisesti enemmän kuin Suomi. Sen sijaan Soini rukoilee Trumpin kanssa ja se yksi mulkku persu tekee hämäräkauppoja kiinalaisten kanssa.

      On hirveän suuri määrä länsimaisia ihmisiä, jotka pitäisi istuttaa sähkötuoliin tai sitten niille uppoaville lautoille menoliput käsissään. Myös hiustenkuivaajan voisi heittää lämmitettäviin ulkona oleviin paljuihin

    • Äänestäkää kokoomusta, sillä Orpo pelastaa taloutemme kosteikkoviljelyllä ja pöljäpersut suojelevat lepakkoja katkomalla tuulivoimalta siivet

    • myllynkivi

      Se onkin siis aikataulukysymys tuo alv apu??? Norjan malli on mahdotonta ymmärtää ja soveltaa Suomen oloihin

      Myös prosenttiperustaiset palkankorotukset lienevät aikataulukysymyksiä? Jo on tullut aikaa sitten selväksi se, että 3,9% sairaanhoitajille ja lähihoitajille tietää historianopettajalle yli 5 000 ekun palkkaa

      Käykää suomalaista koulua ja tilatkaa osaajat ulkomailta hihhih ja sairaanhoitajat Filippiineiltä, ei ne tajuu suomalaisen palkkavaatimuksia, vaan ulkomaan lääkärit siivoavat metron vessoja tyytyväisinä, kun saavat tehdä duunia.

    • Täytyi oikein tarkistaa

      Vain fortum myy 24kk sähkösopimusta ja joku Pohjois Karjalan sähkö, Vattenfall ei enää. Pelkästään pörssisähköön perustuvia sopimuksia. Alle viiden sentin sähköä saa vain muutaman tunnin aamuyöstä

      15 vuotta sitten piti ydinvoimalan käynnistys startata. hihhih - lisää ydinvoimaa hihhih

    • Jaahas, tääl ollahan taas. Syksyä pukkaa, pirun kylmää on.

      Ja kylläpäs Edsonilla on kynä sauhunnut. Hyvä että edes jollain.

      Että joukkoliikenteen tukeminen? Siit en tiiä mittään, mutta tuo lentämisen verotus kummastuttaa kyllä. Jos aatellaan että maailmassa tehdään yli neljä miljardia lentomatkaa joka vuosi, se on paljon se.
      Ja tämä tapahtuu lähes verovapaasti. Lentopolttoainetta ei veroteta lainkaan, eikä juuri muutakaan. Matkustajilta peritään muutamissa maissa pientä muodollista "lentoveroa", esim suomessa ei lainkaan. (Luullakseni näin on edelleen, en tosin tarkistanut asiaa).

      Meillähän oli joku vuosi sitten kansalaisaloitekin lentoveron käyttöönotosta, mutta luullakseni asia ei ole edennyt. Oisko ollut niin että vasurit ja vihertävät kannattivat, lähes kaikki muut vastustivat. Oikeisto vastustaa veroa, koska jos tulisi lentolippuun muutaman kympin lentovero, köyhillä ei olisi sitten enää varaa lennellä etelään.. Mitäs mutta porvari aattelisi kuin aina köyhän parasta?

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus

        edson

    • Kokoomus : miten on mahdollista, että koulukseen ei sijoiteta enemmän?

      Paljonko kokoomus leikkasi koulutuksesta?

      Kokoomus : oli pakko ottaa terveydenhoitajilta kesälomarahat ja nyt kysytään, mistä saadaan hoitajia hihhih

      Kokoomus : liikaa hallituksen avustajia. Tarvitaan miljardiluokan veroalea ja lukuisia paketteja armeijalle. Ja Orpo löysi 100 miljoonaa höylättäväksi budjetista Hyvä kokoomus. Äänestäkää kokoomusta, niin sitten saavat Pörriäiset tukea.

    • Mikäs saatana teidät muut on niin hiljaiseksi vetänyt? Koska minulta cee kysyi että olenkos jäänyt rakeiden uhriksi, niin uskaltaudun kysymään, että mikäs Whoon on hiljentänyt?

      Tää ei ollut siis piikki ceelle. Selvisimme matkastamme hyvin, ajoimme yli 500km ja kykenimme säästämällä maksamaan polttoaineen, jota kului noin 50 litraa. Trafi perii tuosta ajasta noin 14 euroa ja kun otin pois kaikki kaskot nyt, niin seisonta ei maksa mitään, koska en silloin myöskään saastuta. Toista on öljylämmittäjillä, me taas vaan tuprutamme pienhiukkaisia ja hiilidioksidia, kuten Kai Mykkänen, joka kuulemma haki peräkärryllisen polttopuita tunnelmatakkaansa.

      • Hiljentänyt? No kyllähän tää nykyinen maailmanmeno hiljaiseksi vetää. Mutta noin muuten kyllä osallistumiprosenttini palstalla lienee keskimäärin vakio.

        Mutta hiljaasta kuin huopatossutehtaalla näyttää palstalla olevan. Edsonin näppäimistön kiivasta kolketta lukuunottamatta. Tosin tietääkseni huopatossukoneet pitää kauheaa meteliä, joten se siitä sanonnasta.

    • Muistuipa tuosta "huopatossutehtaasta" mieleen kovat pakkaset, joita silloin kun olin lapsi, tuntui olevan aivan loputtomasti, kuukausikaupalla, mutta meille lapsille oli aina hankittu nuo huopikkaat, joten jalat eivät palelleet. Muistelen, että niiden tavallisten harmaiden huopikkaiden lisäksi oli myös punaisia huopikkaita? Muistankohan väärin ja sotken punaisiin kumisaappaisiin? Ei olisi ihme, onhan tuosta lapsuudesta jo aikaa!

      Nyt ovat talvetkin niin lämpimiä, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, ettei huopikkaita tarvita, vaan nuoriso kulkee talvellakin nilkat paljaina.

      • Ettei ois käynyt kuin tässä laulussa?

        https://www.youtube.com/watch?v=3m3uTEVIig0

      • DrWhoo kirjoitti:

        Ettei ois käynyt kuin tässä laulussa?

        https://www.youtube.com/watch?v=3m3uTEVIig0

        Kyllä, Taljankan Huopikkaat on hyvin sopivaa muistelumusiikkia noihin lapsuuden huopikas muistoihin. Täytyy kyllä sanoa, että me lapset oikein odotimme aina niitä uusia huopikkaita. Olivat ne niin söpöt ja pienet jalat eivät palelleet niissä.

      • Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Kun olin lapsi niin kotimme lähellä parin korttelin päässä oli huopatossutehdas ja vielä lähempänä oli kenkätehdas. Sanonta kuului, hiljaista kuin huopatossutehtaalla kesälomien aikaan. Isäpuoleni aina paikkasi huopatossujaan, kun pohja oli puhki otettiin siitä varret talteen ja paikattiin perheen huopatossut taas käyttökuntoon. Liima oli maitoliimaa.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Ettei ois käynyt kuin tässä laulussa?

        https://www.youtube.com/watch?v=3m3uTEVIig0

        Tämä Taljanka on tehnyt myös flamenco-levyn Lorcan runoihin ja cd:n lisänä on hupaisa flamencomusiikin tahtiin savoksi laulettu kappale hirvenmetsästyksestä.

      • Calvados kirjoitti:

        Tämä Taljanka on tehnyt myös flamenco-levyn Lorcan runoihin ja cd:n lisänä on hupaisa flamencomusiikin tahtiin savoksi laulettu kappale hirvenmetsästyksestä.

        Satunnaisena vierailijana kysäisisin mitenkäs voinnit, erityisesti Ceen ja amummun siipan?

        Meikäläisellä maanantaina kontrollikäynti diabeteshoitajalla. Kotiläksyinä vino pino
        sokeri & verenpainemittauksia. Olen ollut tunnollinen potilas, joten tuskin kauheasti moititahan.

        Kiitos kysymästä. Minun vointini on sitä yhtä ja samaa. Joka toinen vuorokausi flimmerit jyllää, joka toinen ei. Tänä aamunakin hakkaus alkoi noin klo 7 ja oli todella kovaa. Sille ei ole mitään logiikkaa, milloin alkaa ja päättyy, vuorokausi aina kuitenkin menee suurinpiirtein. Aamulla verenpaineet oli katossa pitkästä aikaa ja pulssi 134. Oli oikein pillastunut. Yleensä paineeni ovat matalat, 100/60 luokkaa, jopa 80/55 välillä. Yleensä paineeni ovat olleet aina liikaa, mutta pallolaajennuksen jälkeen tilanne on jotenkin muuttunut ja on välillä aivan sekaisin. Usein paineet vähemmän kuin pulssi. Ihanne minulla olisi 110/70 ja pulssi 60-70.

    • Nyt pitää toivoa, ettei uni kesken k-kirjaimen piirtämisen minua kaada. Juuri söin lounaan, ja sitäe ennen olin neljä ja puoli tuntia ulkona, tuossa raikkaassa, melkein syysilmassa. Asoy;ssä oli (piti oleman) ylimääräiset talkoot, missä muutama erikoishomma, jotka olisi pitänyt saada tehtyä ennen syksyn märkiä. Vaan eipä mukaan tullut voimamiesporukkaa. Meitä "kryck o' protes"- jengiä (=eläkeläisiä ja muita vajaavaltaisia) kyllä oli läsnä.

      Yhden nuoren! naisen kanssa puhdistin jonkun mitään rikkaruohoista tietämättömän insinööriplantun keksimät, (kuulemma) pakolliset, rakennusten seinien vierille raketut, vettä salaojiin läpäisevät sepelireunukset. Samoin käytävien laattasaumoja puhdistimme nurmikkotuppaista ja muista kasviksista. Ja olihan ne hommia. Selkä(ni) huutaa leipää, ja jatkaa huutamista ainakin vielä alkuviikon; tiedän kokemuksesta. Huomenna täytyy vähän vielä rääkätä lisää. Emme tänään saaneet kaikkea hoidettua.

      Happimyrkytys ja sen aiheuttama "eteerinen" olo katkoo synkkiä ajatuksiani. Eilen olimme siipan kanssa sairaalassa sopimassa palliatiivisen hoidon kuvioista. Vaikka kaikki on ollut tiedossa jo vuosi sitten, kun siipan sairaus todettiin (itse asiassa sen ilmaantumista kerkisimme odottaa jo vuosikymmenet), niin tosi masentavalta asia näytti, kun sen luki tietsikan ruudulta. Mutta elämä on...., sanoo DNAkin:(

      Tasapuolisuudesta. Eikös (kaupallinenkin) vesiliikennekin käytä verotonta polttoainetta. Ainakin joskus on niin ollut. Lapsilisistä ja juuri erikoisesti nyt puheissa ollut jouluukuun ylimääräinen lapsilisä on aiheuttanut keskustelua, kuten koko lapsilisä yleensäkin. Itse soisin, että lapsilisiä saisivat vain niitä tarvitsevat. Mutta tasapuolisuudesta tässäkin halutaan pitää kiinni. Ja kuka määräisi, mikä se toimeentuloraja siinä on. Vaan veti tukasta tai parrasta niin ain' on yhtä harrasta.

      Huopikkaat, huopatöppöset, huopaset, jne oli minullakin lapsena, mutta ihan vain ne harmaista harmaimmat. Minä en muista silloin edes nähneeni niitä enkä kyllä kumisaappaitakaan punaisina. Itse muistan myös kumisaappaani harmaina. Onko, muuten kukaan teistä kuullut huopikkaista käytettävän sanaa "nullit"? Tätini perhe aikoinaan asui Kuusankoskella ja siellä vallan puhuttiin nulleista. Missään muualla en sitä nimitystä ole kuullut. Ara jos olisi täällä voisi tietää, hänhän ainakin kävi koulunsa niissä murremaisemissa. Googlesta en ko. sanaa löytänyt.

      Nyt pitää turauttaa iltapäiväkaffet, muuten menee päiväuniksi. Ja voipa nukuttaa siltikin. Tässä hapetustilassa.

      • DrWhoo

        Sanoisin oitis että "nullit" eli nulli tarkoittaa nulikkaa, pahatapaista pojankoltiaista.

        Ja kyllä kai juu, laivaliikennekin taitaa operoida verottomalla. Ainut mitä kunnolla mätkitään, olemme me autoilijat. Mutta meillähän onkin mistä ottaa..

      • nulli sanasta en tiedä mutta "töppöset" on aika yleisesti käytetty sana huopikkaista. Sellaisia vaalean harmaita alunperin, mutta on niitä mustina ja punaisinakin ollut. itse oon käyttänyt perinteisiä vaaleanharmaita ja mustia töppösiä. Pakkaslumella kivat mutta suojakelillä vesi menee ilosesti läpitte. Tuollaiset yhteiset pihatalkoot houkuttelee tietynlaisia ihmisiä jotka haluavat puuhastella yhdessä. Tarjoilut on tärkeitä. Kahvetta, pullaa ja limsaa.
        Salaojafilosofia. Jos ajattelee salaojan filosofiaa niin eihän sihen seinänviereen pidä mitään vettä läpäisevää laittaa ollenkaan. Silloinhan vesi menee suoraan sinne sokkeliin minne veden ei pitäisi mennä ollenkaan. Periaatteessa salaojaputkien päälle korkeintaan 1/2 metriä sorahiekkaa ja sen sorahiekan päälle tiiviisti juntattua savea paksulti ettei sadevesi pääsee sokkeliin. Rakennusteollisuuden etujahan standardit ensisijassa ajavat. "inssit" noudattavat standardeja sokeasti vaikka standardit olisivat täysin totuuden vastaisia. Onhan siinä sokkelin pinnassa toki tervaus ja patolevyt mutta ne eivät yksistänsä riitä vesieristykseksi.
        Betoni on huokoinen ja kapillaarinen rakennusmateriaali joka imee itseensä vettä. Betoni ei ole umpikiveä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Sanoisin oitis että "nullit" eli nulli tarkoittaa nulikkaa, pahatapaista pojankoltiaista.

        Ja kyllä kai juu, laivaliikennekin taitaa operoida verottomalla. Ainut mitä kunnolla mätkitään, olemme me autoilijat. Mutta meillähän onkin mistä ottaa..

        Löysin sanalle nulli, peuran tai poronvasa. Nulkki on pojannulikka.

      • Calvados kirjoitti:

        Löysin sanalle nulli, peuran tai poronvasa. Nulkki on pojannulikka.

        Joo, nää sanat tai vähän muuntuneet sanat voi tarkotta iha mitä vaa eri murtteis. Pojanklopei noi ova, nulkki ja nulikka.

    • "rikkaruohoista tietämättömän insinööriplantun keksimät, (kuulemma) pakolliset, rakennusten seinien vierille raketut, vettä salaojiin läpäisevät sepelireunukset. "

      Insinööri tuskin keksii mitään? Arkkitehti keksii, rakennustarkastaja kusisen paikan edessä, jos rikkoo lakia, lait kirjoittaa edustajat, rakennusteollisuus rakentaa, mutta kiertokoululainen se senkun vetelee hirsiä. Kirjaimellisesti

      Perustaa sen hirsimökkinsä kivetyksen päälle ja katon räystäät tekee tarpeeksi pitkät, että vesi ei yletä edes kiviin, jotka hylkivät vettä. Näin siis maan päällä, mutta kiertokoululainen voi myös raapia päätään ja miettiä, miten saada maan sisään kesällä viileän ja talvella lämpimän asunnon. Ei ympäristöhaittaa, kun se koti ei edes näy ja kettu, supi ja susi voi käyskennellä karhun kanssa rauhassa katolla - ei ja ei, sillä metästäjähän ne tappaa, luonnon suuri tasapainoittaja se metästäjä

    • Jotta nyt ei menisi sunnuntaikin ihan huulenheitoksi, niin . . .

      "Roaming Oy toimitti kesällä 2011 Himangalle luomumaatilalle ruotsalaisen 5,5kW:n tuulivoimalan. Käyttöönotosta tehtiin mediatapahtuma, jossa kansanedustaja Juha Sipilä (Kempeleen Ekokorttelin perustaja) käynnisti voimalan. Tuulivoimala mittareineen palvelee maatilamatkailua, jossa mm. koululaiset vierailevat. Mittareista nähdään mm. hiilidioksidipäästöjen säästö."

      Sipilälle annoin aikoinaan pisteet siitä, kun lupasi majoittaa pakolaisiakin, mutta sitten iskivät boomerit joka leiristä. Nyt taas jaan omia pisteitäni ja alan katsastaa tuulimyllyjen hintoja. Veikkaan, että huomattavasti halvempia kuin viisi vuotta vanha maasturi, jota siis käyttävät kaupunkilaiset, kun haluavat keskustaan.

      Pisteitä vähensivät sukulaisen bisnesjutut siellä vesienpilaamislaitoksella eli kaivoksella ja vakuutuskuoret.

    • Kannon päällä sain ajatuksen

      Puuseppä tarvitsee jalopuuta. Muiden muassa katson jalopuuksi kirsikan ja pihlajan. Kirsikkapuu meillä leviää juurivesoina ja kasvu on nopeaa todella ja lisäksi vesat tekevät marjoja, pihlaja ihan muuten vaan leviääpi. Samoin tuomi, myös juurivesoina, ja kun leikkaa tuomen, niin puussa on myös kuvioitakin. Siis ainoa ei ole visakoivu, jonka kilohinta lienee kova. Itse poltan takassa visaiset koivut, kun en pidä kuviosta. Tosin eipä ole kohdalle osunut. Tallissa kuitenkin puolitoistametrisiä kelotukkeja viisi. Perijät ilahtuvat, ite en viitti enää tehä mitään muuta kuin istua kannolla ja tehä välttämättömät, sillä niin on vastenmielistä tapahtumaa meneillään.

    • "Insinööri tuskin keksii mitään? "

      Tjaa, meitin sälli on näitä insinjöörin planttuja (tosin DI), mutta kova keksimään kaikenlaista. Aikoinaan kun kaikki ovet olisivat olleet auki olisin toivonut opiskelevan kunnon ammatin kuten lakimies tai lääkäri, vaan informaatioteknologia vei mennessään. No rahaa tuollakin alalla ainakin tällä hetkellä liikkuu käsittämättömät määrät. Noon niin (helpon?) rahan perään nää nuaret.

      Mitä tulee näihin rakennusteknisiin juttuihin, se on ala josta tiedän harvinaisen vähän. En siis ole ihan kaikkien alojen asiantuntija miekään..vaikka tiettyä besserwisserismiä meikän jutuissa saattaa joskus ilmetä.

      Hävyttömän kylmää alkaa olla, 5 nyt. Kauheita hanhiparvia kaakattaa tosta yli vähän väliä.

      Ja puolukkaa pukkaa maasta. Yllättävän vähän näkyy minkään sortin sieniä tuolla lähimetsissä. En mie niitä kaipaakkaan tosin.

    • Juuri näin

      "Tjaa, meitin sälli on näitä insinjöörin planttuja (tosin DI)"

      Samma häär, nuorimmaisen poijan kanssa. Täytyy sanoa, että kyllä keksii ja myös perustelee minun väärät "keksintöni" ja väittää kivenkovaa, että ikiliikuja on mahdoton. Eli siis kuuntelen mielelläni ja heti kysyn jos pystyy yksinkertaisesti kertomaan jotain että mihin perustuu. Mutta mitä minä tietäisin säätö ja oliko se ny automaatio vai digitaalitekniikasta. Muuta kuin että jos vikaa tulee niin koko paketti vaihdetaan karkeasti yleistäen. Toista se oli hevosaikaan, pelkät kengät vaihdettiin. Siis hevoselle

      • Monia kiehtova ajatus tuo ikiliikkuja. Yritti Spedekin enemmän tai vähemmän tosissaan sellaista keksiä, eipä onnistunut. Mekaanen liike (kitka, ilmanvastus jne) kuluttaa aina jollain tavalla energiaa enemmän kuin synnyttää, ja koska energiaa ei voi syntyä tyhjästä, ikiliikkuja on mahdoton.

        Omien havaintojeni perusteella joidenkin naisten pälpättävät leukaperät pääsevät lähimmäs ikiliikkujaa..

      • DrWhoo kirjoitti:

        Monia kiehtova ajatus tuo ikiliikkuja. Yritti Spedekin enemmän tai vähemmän tosissaan sellaista keksiä, eipä onnistunut. Mekaanen liike (kitka, ilmanvastus jne) kuluttaa aina jollain tavalla energiaa enemmän kuin synnyttää, ja koska energiaa ei voi syntyä tyhjästä, ikiliikkuja on mahdoton.

        Omien havaintojeni perusteella joidenkin naisten pälpättävät leukaperät pääsevät lähimmäs ikiliikkujaa..

        Keskipäivää voi jo toivotella!

        Viitaten tuohon "joidenkin naisten pälpättävät leukaperät pääsevät lähimmäs ikiliikkujaa.." tuli heti mieleeni eräs miespuolinen radiotoimittaja, joka puhuu "puolituntia" yhtä jaksoa, hengittämättä välillä, eikä edes pilkuta (,) puhetulvaansa, niin siitä seuraa se, että kuulija jo hengästyy, ja on melkein pakko jo ojentaa käsi sulkemaan radio. Eikös joskus sanottu noita puheripulista kärsiviä "turpahöyliksi?"

        Mennäänpä sitten puhumaan säästä. Täällä näyttää ulkona olevan kahdeksan lämpöastetta. Ei siis ole kovin helteistä enää. Talvi tulee, mutta onkohan sisälämpökään tulevana talvena juuri tuota korkeammalla, kun lämpöhanat suljetaan kaikilta? Nyt ei enää ole juustohöylä leikkauksissa käytössä, vaan nyt käytetään jo sirkkeliä.

        No, nyt on vielä hetki aikaa tuohon talven tuloon, joten eletään nyt tässä hetkessä vaan.

        Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

        Juu, legendaarinen Ylen selostaja Häyrisen Höyrykin oli melkoinen moottoriturpa. Hyvin voidellut leukaperät. Vaan kyllä naisistakin löytyy, ihan tässä meitin lähipiirissä nimittäin.

        Tämä raportti täältä höyrystä.

    • Tuossa oli kait vähän sarkasmia : "olisin toivonut opiskelevan kunnon ammatin kuten lakimies tai lääkäri"

      Minä olen toivonut, että kuuntelisivat laajemmin kaikkea muutakin kuin oman alan asioita. Ja reagoisivat, jos . . . ja vanhin poika reagoikin, kun oli joskus siivoamassa metron asemia. Yks heitti roskan lattialle, niin . . . opetti. Mutta kova olisi ollut työmaa, jos vielä olisi pistänyt räkijät nuolemaan jätöksensä

      • Toinen moottoriturpa on urheiluselostaja Antero Mertaranta. Aika hassu sukunimi, onkohan alkuosa rapumerrasta?

      • Jaa jaa, sarkasmia saatan usein viljellä, vaan en koskaan jälkeenpäin selittele oliko vaiko eikö ollut.

        Metka juttu muuten, että on oikeastaan vähän ikävä muuatta kirjoittajaa joka herkästi puuttui jokaiseen sanaani jonka jollain tavalla olisi voinut vääntää häntä itseään arvostelevaksi. Sarkastiset heitot varsinkin oli hänelle aivan liikaa. En viitsi mainita henkilön nimeä, mutta sääli että on poistunut jonnekkin. Toivottavasti ei ajasta ikuisuuteen.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Jaa jaa, sarkasmia saatan usein viljellä, vaan en koskaan jälkeenpäin selittele oliko vaiko eikö ollut.

        Metka juttu muuten, että on oikeastaan vähän ikävä muuatta kirjoittajaa joka herkästi puuttui jokaiseen sanaani jonka jollain tavalla olisi voinut vääntää häntä itseään arvostelevaksi. Sarkastiset heitot varsinkin oli hänelle aivan liikaa. En viitsi mainita henkilön nimeä, mutta sääli että on poistunut jonnekkin. Toivottavasti ei ajasta ikuisuuteen.

        Sarkasmi vain kirjoitettuna onnistuu usein huonosti. Lausujan naaman ilme, äänenpaino ovat oleellisia apuneuvoja sen ymmärtämiseksi. Se on tullut näissäkin ketjuissa esille, ja usein onkin sitten tullut väärinymmärryksiä. Väärin voi toisaalta kyllä ymmärtää ihan tarkoituksellakin.

        Minäkin kaipaan erästä kirjoittajaa. Luulen, että on sama kuin sinun ikävöimäsi. Olisi kiva taas kuulla hänestä.

        Juu, näinhän se on että sarkasmi on vaikee, monille ihan käsittämätön laji. Mutta sarkasmia viljelevä myös altistaa itsensä muiden väärinymmärrykselle, mistä kirjoittaja voi syyttää vain itseään.

        Mutta mutta, tää on hyvin monimutkainen asia. Onko sarkasmi aina tahallista? Vai voiko olla niin, että jonkun tyyli esittää asiansa on luonnostaan sarkastiselta vaikuttava?

        Ilmeisesti lause johon Edson kiinnitti huomiota oli hänen mielestään sarkasmia nimenomaan minun kirjoittamakseni? Jonkun toisen kirjoittamana ei ehkä sarkasmi olisi tullut edes mieleen? Eli meidän kaikkien kirjoitushistoria vaikuttaa valtavasti siihen miten kunkin tekstejä tulkitaan.

    • Kun yöllä suljin koneeni oli läpötila enää 4 C. Mahtoi olla porukoilla kylmä stadionilla, mutta aika hyvin näytti katsojat varautuneen kylmään. Oli toppista ja villamyssyä valtaosalla.

      Oli appikin joitain keksintöjä tehnyt, eka liittyi busseihin ja toinen tehtaan kuljettimiin. Kerran hän oli käynyt katsomassa sitä kuljetinta jossain pohjalaisessa meijerissä ja apella oli Fjäll Räven asu päällään, niin häneltä oli kysytty oletteko menossa Lappiin. Appi oli sanonut, että emmekö ole jo Lapissa?

      • Peräpohjolahan joka nykyisin on osa Lapin maakuntaa alkoi siitä heti Pohjois-Pohjanmaan jälkeen.

        Oma appiukkoni oli muuten meijerimiehiä Etelä-Pohjanmaalla.

    • Ja se on taas sunnuntai. Jo paremmalla puolella. Minun laskuissani pitäisi olla torstai, koska eilen elin keskiviikkoa. Päivät ovat menneet minulta ihan sekaisin sen jälkeen, kun siipan lääkkeiden saanti/otto loppui. Tähän saakka on tiedetty ainakin milloin on maanantai keskiviikko ja perjantai, kun niinä päivinä joka toinen tai joka viikko oli labrat, röntgenit ja lääkitys. Nyt ei ole niistäkään apua. Pitää aina aamulla HS:sta katsoa, missä mennään, koska herätessäni en ole ollenkaan varma päivästä. No, nyt mukaan on tullut mittapuu, miten tällä viikolla siipan olo ja tauti kehittyy. Silkkaa odotusta, loppuun asti, koska se sitten lienee. Kukaan ei osaa sanoa. Olemuksesta päätellen pian.

      Tänään päästiin yllättäen ystävien rakentamaan lounaspöytään. Se oli ihana juttu. Tosin olihan minulla valmiina suunnitelma kotilounaaksi. Mutta nyt se vain toteutetaan huomenna. Maanantai on muutenkin plääh-päivä, ja pieni virkistys tunnelmaan tulee, kun ruoka on jo puoliksi tehty; hyvin suunniteltuhan on sitä. Meininkini - heikkohermoinen älköön lukeko tätä - on tehdä SIENIrisotto ja paistaa possupihvit.

      Tänään olisi myös ollut mahdollisuus mennä taas katsomaan jefu:n SM-peliä (vaikka tuntuu, että vastahan olimme - siis vuosi sitten!). Nyt oli kuitenkin liian kylmää ainakin siipalle, jonka pitää tarkkaan varoa vilustumista. Minulla taas ei meinaa niitä pelejä sydän kestää. Tälläkin kertaa "meiän" pojat voittivat. Aateltiin, että häviö tulee, kun joukkueesta lähti neljä juoksijaa USA:an kouluun ja pelaamaan - täällä heillä olisi ollut edessä lukio tai muut toisen asteen koulut. Minä en kyllä 16-vuotiastani päästäisi sinne yksikseen. Eivät edes mene perheeseen, vaan sisäoppilaitokseen. No, minä olenkin vain mummu.

      Aika kylmä on ulkona. Sen verran ilmaa haistelin, että kävin roskiksella, ja meinasi sielukin jäätyä. Sielu kyllä on jäässä jo muutenkin, kun tuota siipan hiipumista katselen. Ei hän taida joulua enää nähdä. Mutta luultavasti vielä huomenna on uusi päivä. Siitä ainakin pitää lähteä.

      Rauhallista pyhäiltaa!

      • Pääasia kuitenkin elää päivä kerrallaan nauttien kaikesta mitä vielä voi. Ja hyvin monesta vielä voi.

        Ite tässä iltakävelyllä lammen rannalla ihmettelen mihin nuo lumpeet häviävät. Päivä päivältä vähemmän, ilmeisesti painuvat uppeluksiin kun eivät enää jaksa pinnalla pysyä. Vai syödäänkö ne, näyttää olevan täynnä pientä reikää jonkun syömärin jäljiltä. Sellaista se on elon kierto. Koskee meitä kaikkia luontokappaleita samalla tavalla.

    • Lumpeenkukat ovat äärettömän kauniita.

      On amummulla ja siipalla raskaat ajat, odottaa mitä tuleman pitää ja miten nopeasti tai hitaasti.

    • Niinpä, kaikki me jonkun toimesta tulemme lopulta syödyksi, konkreettisesti tai ainakin vertauskuvallisesti. Sen hyväksyminen vaatii kyllä ainakin minulta pitkää totuttelua, mutta eiköhän se lopulta onnistu, on onnistunut suurimmalta osalta ihmisiä. Mutta opettelua minulla vielä riittää..

    • Tulin taas sulkemaan konettani ja huomasin amummun kirjoituksen. Tuli surullinen olo, mutta ei kukaan voi mitään, kun elämän kilometrit ovat tulleet loppumetreille. Voimia tuo vaatii koko teidän perheeltä, mutta ette ole yksin tuossa tilanteessa, vaikka ei se lohduta yhtään. Ei mitään sanoja ole olemassakaan tässä tilanteessa.

      Rauhallista yötä kaikille.

    • Mielenkiintoista tuo sarkasmi ja miten kukin sen kokee tai on kokematta. Tai käyttää sitä tai on käyttämättä.

      Siitä sarkasmista on varmaan kirjoitettukin paljon, määriteltykin. Minulle sarkasmi on ehkä kuin taulu, jonka tulkitsen ihka itsenäisesti, omalla tavallani, joskus epäröiden, joskus en.

      Toisaalta sanat ovat aina toimineet myös miekkoina. Samaa voi sanoa kuvataiteestakin ja musiikistakin. Mielestäni

    • Täytyypi yrittää selvittää itselleen, mikä on sähköyhtiö.

      Onko sellainen toimija sähköyhtiö, joka ei tuota sähköä itse? Onko sellainen viljan tuottaja, joka ostaa viljan viljelijältä ja myy sen sitten toisaalle ja tietysti voitolla

      Jos nyt turvataan siis sellaisen sähköyhtiön toimintaa, joka ei itse tuota sähköä, niin . . .?

      Koht kaupoille - taas piru sentään.

    • Täytyy taas odottaa viikonloppua, että jotta . . . tai no en viitsi vaan keskityn vaalimainoksiin. Lähinnä tolppiin niitattaviin

      https://urly.fi/2LH9

      Ihan vaan huvitti, kun k-kauppias kysyi, että pienillä eväillä me pärjäämme. Liharuokaa ei ole ostettu sitten muutaman viikon jälkeen. Tuotu meinaan Lidlistä. Ja jopa kannattavasti, sillä bensalasku matkalta on kuitattu Lidlin halvemmilla tuotteilla.

    • Anonyymi

      Kiitos kaikille empatiastanne. Ne sanat eivät todellakaan olleet miekkoja, vaan tukipuita, joihin on hyvä nojata.

      Siis uusi viikko ja ulkona edelleen kylmänkolleeta. Kettiksiä käytiin työntämässä puolen tunnin verran. Siippa ei kovin pitkään lenkkiin kykene, ja koiratkin kaiketi sen huomanneet, kun itse aina kääntyvät takaisin tietyllä kohdalla; niin tänäänkin. Niistä on tullut vähän laiskoja. Etenkin alkuviikosta tykkäävät makoilla, kun viikonlopun päivinä tekevät ihmistensä kanssa tosi pitkiä lenkkejä. Eilen ja lauantaina olivat joutuneet tassuttelemaan kahden tunnin edestä kumpanakin päivänä. Enää sellaisiin matkoihin en itsekään kykenisi. Kaipaan kyllä pitkiä kävelylenkkejä, mutta pakko oleentua kroppansa saneluun.

      Minulla on kaiken aikaa mielessä mansikoiden markkinointi marjakauden alussa. Se johtuu siitä, että kaikkea tarvittavaa "mainostetaan" nyt hintapelottelulla ja loppumisuhkailulla. Mansikoitakin kesällä hoputettiin ostamaan, kun (muka) kausi on lyhyt ja tavara loppuu pian. Kohta siis sähkö loppuu, vessapaperikin viime viikolla uhkasi jos ei loppua niin ainakin valmistus vähentyä, ruoan valikoimat pienenevät ja hinta nousee, kahvisato on heikko ,voi olla että loppuu ja siksi hinta vasta nouseekin, euron arvo laskee ja nostaa kaikkia hintoja, jne. Varmaan jutuissa on iso osa totta, mutta kyllä haisee se, että pelottelulla on korkea kerroin hintojen nousussa - eikun nostossa, eiväthän hinnat itsekseen kohoa.

      Eilen oli yhdellä lähistön bensiksellä hirveä jono. Siellä myytiin 95:ttä alle kahden euron. Siinä visuaalinen houkutin: halpaa bensaa, kun hinta alkaa ykkösellä. No, ei tarvinnut tankata, ajeltiin akuilla.

      Lounas on valmistettu ja syötykin. Ja tuli ihanaa, vaikka itse sanonkin. Possupihvejä ja kanttarellirisottoa, johon laitoin sekaan mm. itse kasvattamiani yrttejä. HS:n sivulta löysin nopeutetun risoton rseptin. Siinä sanotaan, että valmistuu varttitunnissa. Normaalisti kun teen risoton kaikkien taiteen sääntöjen (valkoviini kuuluu siihen taiteeseen😉 mutta tällä kertaa ei) mukaan, niin äkkiä siinä tuhraantuu 45kin minuuttia. Ei tuo 15 min nytkään ihan toteutunut, mutta puoleen tuntiin aika lyheni; riisin kypsyminen vie oman aikansa, vaikka olisi kuinka nopea muuten.

      Nyt alkaa jo silmää luupattaa. Se on päikkäreiden aika.

      Hyvää alkanutta viikkoa!
      am
      am

    • Minä en ole tajunnut, että talouspaperikin uhkaa kuulemma loppua. Minulla on sitä kaksi rullaa, täytyy tämän viikon kauppakamoihin laittaa se yksi 4 rullan paketti. Hesari pelotteli tänään, että Putinin kätyrit ja Kreml ostavat Suomesta asuntoja ja kiinteistöjä kiihtyvään tahtiin. Miksi heille myydään? Siihen on laitettava toppi heti paikalla. Kunnanisäntien ahneudelle jarrut päälle.

      BB alkoi taas. En seuraa sitä tv:stä, mutta luen aina Iltiksestä, mitä on tapahtunut, niin pystyn keskustelemaan sisareni kanssa siitä. En tajua, miksi BB-talon makuuhuoneessa kaikki 12 henkilöä nukkuvat sängyt kiinni toisissaan, siskonpetillä, täysin vieraat ihmiset toisilleen. Ei armeijassakaan noin tiuhasti nukuta, vaan aina kahden sängyn välissä on kaappi.

      Katsoin eilen sen Siiri Angerkosken viimeisen elokuvan Aliisa, missä hän esittää vanhusta, joka irtisanotaan asunnostaan remontin takia ja hänellä on niin pieni eläke kuin 250 mk kuussa. Sai kyllä asumistukea jonkin verran. Ostaa kaupasta makkaran jämiä jos niitä on.

      Liana Kaarina kertoi elämästään . Tätyy sanoa, että hänellä on tavattoman hyvä ja selkeä ulosanti puheessaan. Ikää on nyt 85 v ja ei todellakaan takunnut puheensa missään vaiheessa.

    • Tyhjentelin aamupäivällä kirsikkaluumupuusta luumut pois. Aukilevitettynä pari pressukangasta joiden päälle ravistelin luumut ja pyöräilykypärä pään suojana .
      Mehumaija pöristeli pari tuntia ja aika lailla saa mehua tänään taas pullotella. Laskeskelin että sellaiset 70 sentin edestä meni sähkövirtaa keittosouvissa siirtomaksut mukaanlukien. On muuten makiaa mehua. Samettia.
      Lohikalan hinta on kaupassa jostain kumman syystä lähtenyt laskemaan. Oli miten oli on se vaan hyvää syötävää. Keittona kalat yleensä syön mutta harvemmin paistettuna, BB hommia en ole ikinä seurannut. Enkä tuu seuramaankaan. Olen ymmärtänyt että varsin estotonta nuorten bimbojen itsensä paljastelua koko show,
      Energia (eri muodoissansa) on välttämättömyyshyödyke. Ilman prosessoitua energiaa ihmiskunnan touhu pysähtyisi leikaten kuin seinään. Maalla asuva pärjää hetken aikaa luonnon antimien ja varastoperunoittensa varassa. Pizzaa syövä kaupunkilainen ei montaa päivää. Yhden idästä länteen tulevan kaasuputken pääventtiili ruuvataan kiinni ja maailma sekoaa. /Jimmy

      • Siksi minäkään en BB:tä katso koska on niin bimboa hommaa, mutta iltiksestä luen sen tapahtumista, jotta voin siskoni kanssa siitä jotain mieltä olla, hän kun seuraa sitä innolla. Hän katsoo kaikkia tosi TV-ohjelmia, joten olen ajan hermolla, kun luen aina referaatit lehdistä joka ohjelmasta.

    • Niin on päivä taas vilahtanut, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Nukuin aamulla hieman pitempään, kun luin eilen vuoteessa puoli yhteen ja tänään jatkoin sen kirjan lukemista niin kauan, että sain sen luettua loppuun. Siinä tämä päivä menikin.

      Minä en ole koskaan katsonut tv:stä mitään noita tosi tv, enkä muitakaan tuon tyylisiä ohjelmia. BB on aivan vieras minulle, ei vaan kiinnosta. Vaikka olen "kokkaaja", ainakin olen ollut aikoinaan, niin en katsele myöskään mitään kokki ohjelmia. Niitä tuntuu olevan telkkarissa yhtä paljon, kuin sieniä nousee sateella.

    • "Energia (eri muodoissansa) on välttämättömyyshyödyke. Ilman prosessoitua energiaa ihmiskunnan touhu pysähtyisi leikaten kuin seinään. Maalla asuva pärjää hetken aikaa luonnon antimien ja varastoperunoittensa varassa."

      Tuon päätelmän voi siis tehdä, jos unohtaa kysymyksen, mikä on välttämätöntä.

      Toivon hartaasti, että otettaisiin opiksi. Muuten tulee tosi kusiset paikat, kun luonnonvoimat näyttävät sen, mitä saa kun tilaa eli sitä saa. No johan meille näytetäänkin

    • "Laskeskelin että sellaiset 70 sentin edestä meni sähkövirtaa keittosouvissa siirtomaksut mukaanlukien."

      Kerran mittasin sirkkelin ja halkojan kuluttaman sähkön. Enää en muista, mutta kyllä se oli pientä se kulunki. Tosin enää en viitsi sirkkelillä oksia pilkkoa pesään, vaan teen nipun, keskeltä kiinni liinalla ja vetelen motorisahalla tai sitten akkusahalla metässä

      Kummatkin toiminnot tarvitsevat sitä energiaa, sitä vähemmän, mitä syvemmällä maan sisällä asut. Mutta siinäkin on rajansa, kuten ihmisen toiminnallakin pitäisi olla rajansa

    • Luumumehua en ole koskaan maistanut edes enkä kyllä kirsikkamehuakaan. Ja lohta kohta maistellaan, vaikka kauppias kylällä ei edes tiennyt lohen tilanteesta

      Kas kummaa. Ylellä on esimerkkinä talous, jossa kulutetaan sähköä 2 000 kW / kk ja alv säästö 70 € öbaut. Onko se paljon se säästö?

      Kas kummaa. Kulutukseni 300 kWh / kk ja säästö alvin pienenemisestä kymmeneen prossaan 5€

      Herää siis kysymys, kumpi parempi? Nostaa kulutusta reippaasti, jotta saa alvista mahottomat hyvitykset vai kärsiä ensin vilua ja sitten nälkää. Nimittäin silloin pitäisi maksaa 600€ ensin sähköstä, kun nyt siitä maksaa vain taloussähkön ja lämpimän veden. Ei vaan ole varaa kerta kaikkiaan lämmittää sähköllä. Sähköllä, joka on ainut päästötön energiamuoto, jollei lasketa tuulimyllyjen ja vesivoiman ja aurinkopanelien rakentamisesta aiheutuvia päästöjä mukaan. Tähän en tuo ydinvoimaa mukaan, koska se se vasta . . . huhhuh Kuka jemmaa ja kuinka turvallisesti ne koko maailman ydinjätteen ja kuka kaivostoiminnasta aiheutuneet uraanipäästöt?

      Siirrosta ei enää kannattaisi meteliä pitää, koska se on "vain" 120 €

    • Tuosta olisi kiva jatkaa, että millaista pomoa pitäisi etsiä, joka selättää kilpailukyvyn, tekee aivan uuden aluevaltauksen, mikä sitten synnyttääkin kopiotehtaat, koska pärjättävä on maksoi mitä maksoi ja kuka siis maksoi. Ei hitto, kyllä hallituksien pitää siis kilpailukyky taata. Hihhih

      https://yle.fi/uutiset/3-12596948

      Keksin heti yhden loistavan esineen eli imukärsän, joka siis suodattaa kaiken muun ylimäärän, kasaa ne nätisti ne ylimäärät kukkuloiksi ja sen tarvittavan aineen sitten erikseen sinne missä tapahtuu sitä teollisuutta. Näin siis, jotta kaikilla olisi mahdollisuus kaikkeen kivaan ja lukemattomat yrittäjät pystyisivät palkkaamaan työntekijöitä, koska se on heidän päätavoitteensa, ei niinkään oma pärjääminen. Vain siis yrittäminen tuo onnea ja vaurautta kaikille. Kierrättäkää hyvät ystävät, niin maailma pelastuu. Paskat sanon minä

      • yrittäjyyttäkin on monenlaista. Suurimmalla osalla yksinyrittäjistä ei ole mitään hinkua laajentaa tomintaansa. Riittää että itse ( ja perhe) saa toimeentulonsa päivästä ja vuodesta toiseen. Sinänsä ihan OK ajattelutapa. Laajentaminen kun vaatisi aivan uuden opettelua ja monenlaista manageeraustaitoa ja junailukykyä ja rohkeutta. Se mikä toimii yksin puuhastellessa ei toimi jos itsellä on liuta työntekijöitä. Koko toimintafilosofia, ansaintalogiikka ja asiakaspalvelu pitää silloin justeerata ihan uusiksi.
        Ei isonkaan firman tarkoitus ole palkata lisää väkeä vaan tarkoitus on mahdollisimman pienellä työntekijämäärällä saada tulosta aikaiseksi. Maksimoida voitto. Ei firma ole sosiaalitoimiston jatke. Jos ihmistyö voidaan korvata koneella niin se on aina paras vaihtoehto.
        Firman ongelmana saattaa olla siivellä elävät sukulaiset. Jos verisukulaisten koulu ei ole maistunut niin omistajan on ollut pakko palkata jälkikasvunsa firmaan saapastelemaan. Se useinkin johtaa konflikteihin työntekijäkunnan kanssa. Ongelmaa johtajaosaamisessa ratkaistaan palkkaamalla ammattijohtaja firmaan. Soppa onkin sitten valmis. On puolen tusinaa omistajan lapsia kaiken tietävinä "pomoina" , yrittäjä itse, ammattijohtaja, työntekijät. Varmaan 20 % firmoista kärsii kroonisesta nepotismin taudista.
        Aamulla hörppäsin kipollisen kirsikkaluumumehua. On se niin hyvää ettei sanotuksi saa. /Jimmy

      • Anonyymi
        Jimmy_Rose kirjoitti:

        yrittäjyyttäkin on monenlaista. Suurimmalla osalla yksinyrittäjistä ei ole mitään hinkua laajentaa tomintaansa. Riittää että itse ( ja perhe) saa toimeentulonsa päivästä ja vuodesta toiseen. Sinänsä ihan OK ajattelutapa. Laajentaminen kun vaatisi aivan uuden opettelua ja monenlaista manageeraustaitoa ja junailukykyä ja rohkeutta. Se mikä toimii yksin puuhastellessa ei toimi jos itsellä on liuta työntekijöitä. Koko toimintafilosofia, ansaintalogiikka ja asiakaspalvelu pitää silloin justeerata ihan uusiksi.
        Ei isonkaan firman tarkoitus ole palkata lisää väkeä vaan tarkoitus on mahdollisimman pienellä työntekijämäärällä saada tulosta aikaiseksi. Maksimoida voitto. Ei firma ole sosiaalitoimiston jatke. Jos ihmistyö voidaan korvata koneella niin se on aina paras vaihtoehto.
        Firman ongelmana saattaa olla siivellä elävät sukulaiset. Jos verisukulaisten koulu ei ole maistunut niin omistajan on ollut pakko palkata jälkikasvunsa firmaan saapastelemaan. Se useinkin johtaa konflikteihin työntekijäkunnan kanssa. Ongelmaa johtajaosaamisessa ratkaistaan palkkaamalla ammattijohtaja firmaan. Soppa onkin sitten valmis. On puolen tusinaa omistajan lapsia kaiken tietävinä "pomoina" , yrittäjä itse, ammattijohtaja, työntekijät. Varmaan 20 % firmoista kärsii kroonisesta nepotismin taudista.
        Aamulla hörppäsin kipollisen kirsikkaluumumehua. On se niin hyvää ettei sanotuksi saa. /Jimmy

        "Ei isonkaan firman tarkoitus ole palkata lisää väkeä vaan tarkoitus on mahdollisimman pienellä työntekijämäärällä saada tulosta aikaiseksi."

        Totta kait noin, mutta selitykseksi olisin voinut antaa erään vuoden kokoomusnuoren sanomisen oikein teeveessä : haluan vanhempana yrittäjäksi ja palkata ihmisiä ja jakaa näin hyvinvointiani. Jotenkin noin

        Pakko sitä on kait joskus ensin etsiä ja sitten maistaa sitä kirsikkaluumumehua

        "Jos ihmistyö voidaan korvata koneella niin se on aina paras vaihtoehto."

        Konetyö verolle.

        "Ei firma ole sosiaalitoimiston jatke"

        Ei tietenkään ja siksi kok haluaakin ettei vaan yrittäjältä ja siis vielä suuremmalta yrittäjältä vaan lipsu senttiäkään sosiaalisiin tarkoituksiin eli tuet alas, palkat minimiin. Verot minimiin ja parhaassa tapauksessa kokonaan pois. Kapitalismia parempaa ei ole - edes tiedossa. No unohdin. Populismi tilkitsee kapitalismin vaurioita

        myllynkivi

    • Kirpeän kylmän tiistain tervehdys!

      8 astetta ei ole kovin lämmintä, mutta ei se nyt vielä aivan jäädytäkään! Aurinko paistaa ja tuulee vienosti, joten aivan kohtalaisen hyvä sää.

      Jimmy on aloittanut aamunsa kirsikka-luumu mehulla ja kyllä on helppo uskoa, että oli hyvää.

      Minäkin olen tehnyt tuhansia litroja ihanaa omenatuoremehua pienellä kotikäyttöisellä tuoremehumyllyllä sitä tehden aikoinaan. Meillä oli talon päädyssä isoja ihania omenapuita ja niissä maailman parhaita mehuomenoita. Suuria, vihreitä ja niin mehukkaita kuin olla ja voi. En voinut niitä jättää hyödyntämättä, joten mylläsin pikku myllyll mehua. Kuumensin mehun ja mehupullot ja pullotin mehun niihin. Silloin alkuaikoina ei ollut niin suurta pakastinta, että olisi voinut laittaa kaikki sinne, mutta tuoreena ja homehtumatta säilyi hyvin noissa pulloissakin. Kaikki kehuivat sitä mehua ja myös perhe sai oman puutarhan mehua aamuin tuoremehukseen läpi talven. Mehupulloja oli kylmävarastossa usein lähes parisataa pulloa. Vieläkin lapset muistavat kaivaten niitä omenoita ja niistä tehtyä mehua.

      Teinhän minä myöskin kaikenlaisia hilloja keittäen ja purkit kuumentaen uunissa, kun halusin saada kaikenlaisen sadon talteen perheen käyttöön talvikuukausina ja kun sinne pakastimeen ei mahtunut, niin piti ottaa vanhat keinot käyttöön.

      Nyt täytyy mennä tuonne alakertaan. Ostoslistani oli niin pitkä nyt, että lähetin sen pojalleni sähköpostissa ja hän käy kaupassa kun hänelle sopii. On nopeampaa nyt toimia niin. Hän arveli tulevansa tuomaan ostokseni tässä alku iltapäivästä.

    • Viime yönä oli vain 2 astetta lämmintä. Nyt on jo 14 astetta ja aurinko paistaa.

      Minulla on taas huono päivä, flimmerit alkoivat yhdeltä yöllä ja jatkuvat. Aamulla oli pulssi 108-126. Tuon ymmärtäisi jos on rasittanut jotenkin itseään, mutta kun ihan levossa. On kyllä vetämätön olo, mehut pois. Väsyttää, aivan kuin ei olisi yöllä nukkunutkaan. Kyllä se rintakehän jytke hyvin unet karistaa. Korvissakin tuntuu kuin meduusa pumppaisi vettä . auki-kiinni. Kun sitten pumppu hetkeksi hiljenee, niin ajattelen, no nyt se pysähtyi varmaan lopullisesti. Kyllä tämä kesä on ollut yhtä flimmeriä, ei voi muuta sanoa.

    • Minäkin olen säilönyt, etupäässä pakastimeen, kaikkia marjoja, omenaviipaleita, kurpitsaa. Vanhojakin on jonkin verran jäjellä , mutta muihin vuosiin nähden tosi vähän. Siipan kun on pitänyt syödä - jopa väkisin - kaiken aikaa, niin siihen tarpeeseen on mennyt.

      Nyt näyttää siltä, että hän enää haluaa syödä vain kun ruokahalua on. Käänne syövän hoidossa vaikutti siihenkin. Lääkehoidon aikanahan energian tarve oli todella suuri. Olisi se vieläkin, tautihan vie ihmisestä kaiken, mutta mieliala vie nyt halun syödä. En siis nyt tiedä, kuka kaikki pakasteemme syö, kun siipan rooli siinä pieneni huomattavasti. No, täytyy jaella niitä tarvitseville. En itsekään kaikkea jaksa tuhota.

      Vaikka mittari näyttää edelleen aika kylmää, niin aivan ihanan lämpöisen lenkin teimme koirien kanssa. Teimme myös uusia jälkiä, jotka kulkivat viljapellon läpi kulkevan puron rantaa pitkin. Siellä runsas pensaikko suojasi kylmältä tuulelta. Aurinko paistoi ja oli lämmintä kuin kesällä konsanaan. Kettiksetkin välillä vain istuskelivat kaikessa rauhassa raikasta syksyä nuuskien, ja me vanhat nautimme auringon lämmöstä. Harmi, ettei ollut kahvitermosta mukana. Puron töyräällä olisi ollut hyviä istumapaikkoja ihmisellekin.

      Juuri kuulin, että pojantyttö on ryhtynyt kevytyrittäjäksi. Alkaa erään mummon avustajaksi. Kevytyrittäjä on kuulemma joku uusi työllistymismuoto, jota suositellaan erikoisesti nuorille. En kyllä oikein ymmärrä, millä meinaa keritä, kun abivuosi koulussa on aika tiukka. Toisaalta hänelle koulun käynti on helppoa, eikä siihen kulu ihan kaikki aikansa, kerkiää vähän muutakin. On vissiin huomannut, että raha ei kasva puussa vanhemmillekaan. Kertoi myös eilen, että on nyt alkanut pähkäillä urasuunnitelmaansa, johon vielä pari vuotta sitten kuului luonnontieteen lukio, lääkikseen pyrkiminen ja tutkijan työ. Jospa onkin vanhempiensa ala iskenyt ja ryhtyy bisneksen tekoon. Lääkis olisi kyllä parempi. Sanoo mummu. Ugh.

      Nyt päiväkahveelle. Jospa se tyrmäisi päikkäreiden kutsun; uni painaa silmää happihyppelön ja broilerilounaan jälkeen.

      • Otin äsken noin tunnin tirsat olkkarin tv-tuolissa. Minulle on tuolissa nukkuminen muododtunut tavaksi tänä vuonna tuon pumppuvian takia. En ole ikinä ennen päikkäreitäkään harrastanut, nykyään onnistuu.

        Ai, että mummon avustaminen on kevytyrittäjyyttä? Mieluummin raskasta.

      • Calvados kirjoitti:

        Otin äsken noin tunnin tirsat olkkarin tv-tuolissa. Minulle on tuolissa nukkuminen muododtunut tavaksi tänä vuonna tuon pumppuvian takia. En ole ikinä ennen päikkäreitäkään harrastanut, nykyään onnistuu.

        Ai, että mummon avustaminen on kevytyrittäjyyttä? Mieluummin raskasta.

        Katsoin jo mitä on kevytyrittäjyys. Teet töitä omiin nimiisi ilman y-tunnusta tai toiminimeä, ja laskutat laskutuspalvelun kautta esim vanhuksen nurmikonleikkuun. Laskutuspalvelu huolehtii myös veronpidätykset jne. Tottakai se laskutuspalvelu nappaa myös omansa siitä välistä.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Tässä tytön tapauksessa voisi myös y-tunnuksella töitä tehdä, mutta silloin työtä pitäisi/kannattaisi tehdä enemmän, ja on enemmän muitakin velvoitteita. Tytöllä on töitä vain 2t viikossa, ja hän laskuttaa siitä työtä välittävää firmaa, joka siis maksaa tytön palkan - se taas ei ole tiedossa, kuinka paljon vanhusta laskutetaan.

        Tyttö saa tuosta parista viikkotunnista sen verran, että pääsee kahvittelemaan kavereidensa kanssa koulun jälkeen ja Oodissa lukutauoilla. Sen neuvoin vanhempia selvittämään, että onko vanhus huonomuistinen - ei välttämättä vielä muistisairas - koska jos on, niin tyttö voi joutua silmätikuksi, jos tavaroita häviää. Ei pitäisi heti epäillä, mutta tänä päivänä on otettava faktat huomioon; on kaikenlaisia ihmisiä.
        am

    • Tuosta se päiväni lukuhetki alkoi
      https://yle.fi/uutiset/3-12587063

      Järjestelmä maksaa, kenellä varaa, kysyi joku. Taisi olla 20 000 kaikkineen, pitää lukea uudestaan.

      Jos unohtaa ne (panelit ja) akut, niin pelkkä tuuli olisi mielestäni riittävä. Loka - maaliskuu siis silloin kun tuulee, harvemmin paistaa. Akut kyseeseen tietenkin, koska kun myyt tuotosta, niin maksat veroja, kuten muutkin sähköntuottajat kait? Ja verkkoyhtiö, mitä siis tekee? Kertooko kohta, että kulutat heidän verkkojaan?

      Hohoijakkaa

      • "Sähköyhtiö" Väreen mainos

        Sähkön alkuperä
        Hankimme kaiken myymämme sähkön Nord Pool -sähköpörssistä sekä sähkön pientuottajilta.

        Eli jos oikein tulkitsen. Väre ei tee wattiakaan itse sähköä, vaan ostaa jostain ja koittaa saada voittoa. Jos tällaisia yhtiöitä tuetaan, niin saatana sentään

        Nyt pitäisi karsia kaikki ylimääräinen yritystuki ja heti. Ja syyniin ja tarkkaan sellaiseen myös maataloustuet, ja heti

      • Anonyymi
        myllynkivi kirjoitti:

        "Sähköyhtiö" Väreen mainos

        joku louhiii hiilet, joku kuljettaa hiilen voimalaitoksen viereen, joku tuottaa energian,joku rakentaa voimalinjat, joku välittää sähkön asiakkaalle jne. Vihdoin ja viimein loppukäyttäjä eli asiakas kuluttaa. Kukin Bisnes keskittyy omaan bisnesalueesensa ja erikoisosaamiseensa, Muutoinhan nykyihmisen homma ei oikein voisi toimiakaan. Homma perustuu omistamiseen, logistikkaan, arvoketjuihin ja osaamisketjuihin. Harva timpuri itse naulansa tekee nykymaailmassa. Tai jos tekee niin työ olisi järjettömän kallista asiakkaalle. Systeemit ei voi toimia ilman prosseja. Tottakait loppuhinta teoriassa laskee kun välissä olevat "vetäjät" otetaan pois. Käytännössä ja todellisuudessa putkesta ei tule mitään ulos jos arvoketjusta yksi turhake "välistävetäjäryhmä" napataan pois .Elämä on suuri illuusio, paradoksi ja mysteeri. Yksi päivä kerrallansa. Tai kuten kauan sitten edesmennyt tekun lujuusopin opettajani sanoi asian; "Portaan alimmalla rapulla on vastassa suuret kauniit kuvat". /Jimmy

        Sähköä tuottaa esim vattenfall, eivät spekulantit ja meillä siirtää energian Elenia.

        "Käytännössä ja todellisuudessa putkesta ei tule mitään ulos jos arvoketjusta yksi turhake "välistävetäjäryhmä" napataan pois .

        Jos esim spekulantti vedetään pois, niin sähkö kulkee. Fortuminkin sähkö kulkee, vaikka menis persiilleen. Ei muuta kuin osakkeet meille

      • Anonyymi kirjoitti:

        joku louhiii hiilet, joku kuljettaa hiilen voimalaitoksen viereen, joku tuottaa energian,joku rakentaa voimalinjat, joku välittää sähkön asiakkaalle jne. Vihdoin ja viimein loppukäyttäjä eli asiakas kuluttaa. Kukin Bisnes keskittyy omaan bisnesalueesensa ja erikoisosaamiseensa, Muutoinhan nykyihmisen homma ei oikein voisi toimiakaan. Homma perustuu omistamiseen, logistikkaan, arvoketjuihin ja osaamisketjuihin. Harva timpuri itse naulansa tekee nykymaailmassa. Tai jos tekee niin työ olisi järjettömän kallista asiakkaalle. Systeemit ei voi toimia ilman prosseja. Tottakait loppuhinta teoriassa laskee kun välissä olevat "vetäjät" otetaan pois. Käytännössä ja todellisuudessa putkesta ei tule mitään ulos jos arvoketjusta yksi turhake "välistävetäjäryhmä" napataan pois .Elämä on suuri illuusio, paradoksi ja mysteeri. Yksi päivä kerrallansa. Tai kuten kauan sitten edesmennyt tekun lujuusopin opettajani sanoi asian; "Portaan alimmalla rapulla on vastassa suuret kauniit kuvat". /Jimmy

        Jos silmälääkäritkin erikoistuvat toinen oikeaan silmään, toinen vasempaan, niin siittä vaan sanoi Sipiläkin

        ""Portaan alimmalla rapulla on vastassa suuret kauniit kuvat"."

        Ei ei, vaan paska sataa alemmas, joka siis ei välitä suojata itseään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        joku louhiii hiilet, joku kuljettaa hiilen voimalaitoksen viereen, joku tuottaa energian,joku rakentaa voimalinjat, joku välittää sähkön asiakkaalle jne. Vihdoin ja viimein loppukäyttäjä eli asiakas kuluttaa. Kukin Bisnes keskittyy omaan bisnesalueesensa ja erikoisosaamiseensa, Muutoinhan nykyihmisen homma ei oikein voisi toimiakaan. Homma perustuu omistamiseen, logistikkaan, arvoketjuihin ja osaamisketjuihin. Harva timpuri itse naulansa tekee nykymaailmassa. Tai jos tekee niin työ olisi järjettömän kallista asiakkaalle. Systeemit ei voi toimia ilman prosseja. Tottakait loppuhinta teoriassa laskee kun välissä olevat "vetäjät" otetaan pois. Käytännössä ja todellisuudessa putkesta ei tule mitään ulos jos arvoketjusta yksi turhake "välistävetäjäryhmä" napataan pois .Elämä on suuri illuusio, paradoksi ja mysteeri. Yksi päivä kerrallansa. Tai kuten kauan sitten edesmennyt tekun lujuusopin opettajani sanoi asian; "Portaan alimmalla rapulla on vastassa suuret kauniit kuvat". /Jimmy

        Siis onko sinusta sähkö = hiili ? Siis kehitettävä heti johto, mitä pitkin hiili kuljetetaan, samoin öljy ja maakaasu. Suorastaan törsäämistä, ettei niitä kuljeteta johdoissa. Eli minusta voisi sanoa selvällä selkokielellä, että timpurin naula on eri asia kuin sähkö

        Kivihiili ei ole neste tai kaasu. Kenties hiilen kuljetukseen sopii paremmin toisenlaiset systeemit. Juna, laiva, rattaat, kottikärryt, kuljetinhihnat. Jos vaihtoehtoisesti polttaa puuta talonsa tulipesässä niin hiilen yhtymisestä happeen se lämpöenergia syntyy. Sivutuotteena hiilidioksidia. C O 2→ CO 2. Ilmastonmuutos vauhdittuu puuta polttamalla. Puun kuiva-aineesta 30-50 % on tunnetusti sitä hiiltä. Ilman hiiltä puu ei oikein pala. Jos ympäristön tilaa ja ilmakehän tilaa ajattelee niin kallis energian hinta pakottaa kansakunnan kuluttamaan vähemmän energiaa. Sinänsä ja niin ollen ihan hyvä asia. Teoriassa siis. Vihreiden pitäisi olla sähköenergian korkeasta hinnasta autuaan onnellisia. Mutta katin kontit ovat. Tietävät mikä ekokatastrofi on tulossa.
        Asian pihvi. Kivihiilivoimaloita uudelleen käynnistellään ympäri läntistä eurooppaa. Melkein joka maassa. Kymmenittäin. Talvi lähestyy. Siperia opettaa jälleen.
        /Jimmy

    • Kuuntelin eilen Matti Rönkän (Röngän) haastattelua kolmosen aamussa.

      Oli ollut raskaat pari vuotta, ensin korona ja nyt sota energia.

      Unohti lahjakkaasti, että suurin raskaus on vielä tulossa, voimistuu jo. Tuleeko Röngästäkin kolmosen uutisankkuri kuten tuli siitä kauniaislaisestakin?

      Kirjan päivän mainostaja Rönkä lähti haastattelusta paperiosastolle hihhih

    • Anonyymi

      Äänestä kokoomusta. Lisää poliiseja sillä sairaanhoitaja pitää ottaa kiinni ja tuoda raudoissa töihin. Kannusta hoitajia ja ota pois kesälomarahat. Vähennä Hesan kustannuksia ja älä maksa palkkoja julkiselle sektorille

      edson

      • Anonyymi

        Ja mihinkä nyt poliisit riittävätkään kun juuri nyt koko maassa kaikki kynnelle kykenevät poliisit vahtaavat nopeuksia

        kysyy huolestunut edson

    • Anonyymi

      Tänään kävin seikkailemassa tervarissamme, joka on jo kuolinkouristuksissaan. Seikkailu siitä tuli, kun etsin huonetta, missä lääkäri ottaisi minut vastaan.

      Piti tapaamani lääkäri yhden reseptin uusimisen tiimoilta. Sain tekstarin eilen, että tänään olisi vastaanottoaika klo 1030. Tervarin sisääntuloaulassa oli ilmoitus, että lääkärit ottavat vastaan eri kerroksessa kuin ennen ja jatkona lista nimistä ja huoneista. Minun lääkärini nimeä ei siinä ollut, joten kysyin neuvonnasta, joka neuvoikin, mitä lääkärini löydän. En kuitenkaan löytänyt miltään ovelta hänen nimeään, ja kun kysyin eräältä hoitajalta, niin hän neuvoi taas uuden käytävän, huone sejase

      Huone senjasen eteen siis odottelemaan. Kello kävi ja akateeminen vartti meni, minkä jälkeen koputin ovelle. Huoneessa ei ollut ketään. Painelin takaisin lähtöruutuun, ja kysyin taas neuvonnasta apua. Tyttö sitten soitti po. lääkärille, joka tuli aulaan tapaamaan minua. Kävi ilmi, että aika mikä SMS:llä minulle lähetettiin oli lääkärin soittoaika minulle. Väitti soittaneensakin, mutta ei se soitto ainakaan minulle tullut. Todisteena oli puhelimen loki.

      Lääkäri ei ottanut minua vastaan, kun hänelle tulossa jo seuraava potilas, jonka aikataulu menisi sekaisin, jos minut ottaisi. Minunkin aikatauluni oli kyllä mennyt sekaisin. Sama kai lääkärille, kenen aikataulu pettää. Eläkeläisellähän on aikaa, mutta juuri tänään olin sopinut toisen tapaamisen heti lääkärin jälkeen ja myöhästyin siitä tapaamisesta.

      Hoitajan kanssa sovin sitten uuden ajan lääkärille. Hän kertoi myös, että tervarin vastaanottoaikojen järjestely ei ole toiminut enää pitkään aikaan. Samaa mieltä ovat monet kuntalaisetkin, jotka ovat yrittäneet saada siellä hoidettua terveys- ja sairausasioitaan. Eivät siellä toimi puhelinnumerotkaan.

      Mutta uusi sote korjaa kaiken alkaen 1.1.-23! Tosin se on uudenvuodenpäivä, joten veikkaan että ainakin joku asia on vielä silloinkin rempallaan. Rahaakin puuttuu vielä miljardeja.

      Tänään kävin vihdoin taas ostamassa muutaman oopperalipun. Ihanaa kun on jotain kivaakin odotettavissa. Toivottavasti ei tule uusia epi- tai pandemioita.

      Mukavaa pikkulauantaita!
      am

      • Onpa teidän tervarinne todella sekaisin. Paikallislehdessämme luki äske, että sosiaali- ja terveyslautakunta arvioi Vuosaaren terveyspalvelut riittäviksi. Palveluiden saatavuutta arvioidaan uudelleen keväällä 2023. Kun itse tilasin ajan elokuun alkupuolella ja sain ajan 27.9. niin ei se kyllä kovin hyvä ole. Meillähän oli täällä yhdessä vaiheessa ihan katastrofaalinen tilanne, jolloin Vuokki aiottiin sulauttaa johonkin muuhun tervariin, kun täällä ei asiat sujuneet.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Onpa teidän tervarinne todella sekaisin. Paikallislehdessämme luki äske, että sosiaali- ja terveyslautakunta arvioi Vuosaaren terveyspalvelut riittäviksi. Palveluiden saatavuutta arvioidaan uudelleen keväällä 2023. Kun itse tilasin ajan elokuun alkupuolella ja sain ajan 27.9. niin ei se kyllä kovin hyvä ole. Meillähän oli täällä yhdessä vaiheessa ihan katastrofaalinen tilanne, jolloin Vuokki aiottiin sulauttaa johonkin muuhun tervariin, kun täällä ei asiat sujuneet.

        Taitaa tuo tervarisekoilu olla aika yleistä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Joka paikassa on puute työntekijöistä, mikä sitten tekee töissä olevien toiminnan vaikeaksi, siis oikeasti vaikeaksi ei vain haasteelliseksi, kuten nykyään kuuluu sanoa.

        Meidän tervarissa on käytössä vastasoittosysteemi. Monet soittajat saavat sitä soittoa odottaa iänkaiken. Joillekin soitto tulee viikon, kahden kuluessa, kun se on luvattu parissa päivässä. Lapsen ollessa kyseessä soitto kuulemma usein tulee päivässä, mikä on hyvä asia.

        Ihan hiljakkoin on tullut tervarin nettisivuille tieto, että tervarissa on hoitaja, jonka luokse voi mennä virka-aikana ilman ajanvarausta. Veikkaan, että kohta nähdään rakennuksen ympäri kiemurteleva jono potilaita, eiku asiakkaita. No, ehkä sote tammikuussa senkin jonon siivoaa, kuten kaikki muutkin ongelmat.

        Vastaanottoaikoja saa täälläkin odottaa. Ei- kiireellisissä tapauksissa parin kuukauden odotus on aika yleinen ja ihmisten kommenteista päätellen lähes lyhyt. Monissa tapauksissa hoitaja vain neuvoo napsimaan buranaa ja panadolia. Sen osaa moni ihan neuvomattakin. Kun särkee, niin jotainhan siihen yleensä ottaa. Minäkin joudun melkein joka ilta niitä ottamaan, bursiitti on taas lähtenyt käyntiin, kuten kahtena viime syksynäkin. Se pimeys...😉
        am

    • Seuraavaksi amummulta odotettavissa täystyrmäys koulun uudistamisista. Niin tuttua, niin tuttua valkokaulusihmiseltä, joka tottui aikanaan käymään työnantajan kustantamalla työterveyspörriäisellä. Nyt, kun pitäisi itse kustantaa pörriäiskäynnit, niin vali vali

      Ehkä ruuhkasuomessa valkokaulukset käyvät niin paljon näyttämässä näärännäppyjä lääkärillä, että syntyy ruuhkia. Ei muuta kuin pörriäisiin kipin kapin ja ylimääräinen omistus myyntiin. En kehtaisi kyllä jatkuvasti valittaa, kun on varaa kesämökkejäkin lämmittää talvisin näillä sähkön hinnoilla. No ehkä se hieman lämmittää istua veronmaksajien kustantamassa oopperassa kuuntelemassa vaikka Wagneria

      • Anonyymi

        Vanha aatami taas nostaa edsonissa päätään. Johan tässä "lempeissä" merkeissä menikin jo pitkään. No, minkäs seeprakaan raidoilleen voi.

        Mitä tulee työterveyteen, niin niillä rahoilla jotka (minun aikanani kaikki n.10000 työtekijää maksoivat) maksoin työvuosieni aikana työnantajan sairauskassaan olisin saanut hoitoa aika moneen juttuun. Itse en niitä kuitenkaan tarvinnut, nuorempana en juurikaan sairastellut. Joitakin hammaslääkärikorvauksia ynnä korvaukset yksistä silmälaseista sain; niitä saikin vain rajoitetusti. Saamani kassan korvaukset olivat kuitenkin vain pieni osa siitä, mitä sinne työvuosinani yhteensä maksoin. Mieluummin kuitenkin olin terve kuin noiden rahojen käyttäjä. No, tietysti oli/on työntekijöitä, jotka kassaa hyödynsivät/hyödyntävät viimeisen päälle, käyden siten tavallaan myös monen kassaa hyödyntämättä jättäneen/jättävän työkaverinsa kukkarolla.

        Eläkkeellä ollessani olen käynyt "pörriäisissä": hammashoito 100%:sesti, kuvantamiset 100%:sesti ja lähes kaikki lääkärikäynnit- onneksi niitä toistaiseksi on ollut aika vähän. Ai, niin olenhan sentään saanut niistä muutaman euron Kelan huimia korvauksia. Viimeisimmästä hammaslääkärin laskusta, pitkälle yli 300€, sain Kelalta melkein kympin! Olen tosi pahoillani. Pitäisiköhän palauttaa Kelaan;).

        Nämä minun (siipan jutut ovat eri asia) tervarikäyntini rajoittuvat vanhaan vaivaan, johon reseptin viimeksi uusinut lääkäri haluaa minua välillä tavata. Ja sen verran kuin minunkin maksamillani veroilla kustannettua systeemiä käytän, niin tuskin on kohtuutonta odottaa, että vähän pienemmällä vaivalla löytyisi tuo minut nähdä halunnut lääkäri - oli muuten tosi komea ja kohtelias nuori mies🤣. En tiedä, mitä sotealueemme asiakasmaksutaksaa tässä kohdassa sovelletaan, kun lääkärin tapasin, mutta en virallisesti ollut hänen vastaanotollaan. Sen lisäksi oli neljä muuta avustavaa toimenpidettä lääkärin löytämiseksi:). Aikatauluongelmat ovat tervarissamme nykyään ihan käytäntö, ja vähien työntekijöiden työaikaa valuu niissä hukkaan. Ehkä se kuuluisa johtaminen täälläkin mättää. Että semmoista vali valia.

        Saappaiden kalistelussa viittaat varmaan siippaani. En tiedä, mistä senkin olet keksinyt - sinä olet huipputyyppi siinä hommassa, mutta melkein yhtä usein olet nk. pihalla. Minun siippani kävi armeijan kuten suurin osa po. sukupolven miehistä, sinäkin, bruutukseni. Sen koommin ei niissä kuvioissa hän ole ollut, ei edes kertausharjoituksiin saanut koskaan kutsua ;( . Koko 45-vuotisen työuransa teki terveydenhoitosektorilla. Että se sotilassaappaista.

        Minun po. oopperalippuihini ei mene äyriäkään verorahoja. Esitykset ovat täysin "musiikkipörriäisten" tuotantoa. Olen aika paljon aikoinani käynyt katsomassa Kansallisooperankin näytäntöjä, joten kyllä, olen hyötynyt laitoksen saamista julkisista varoista - pääasiassa Veikkauksen tuotoista. Ja meinaan taas mennäkin, kun joku kiinnostava esitys tulee ohjelmistoon.

        Minustakin normaalien lippujen hinnat voisivat olla korkeammat, useimmat siellä kävijät pystyisivät ne kyllä maksamaan. Tiettyjen ryhmien, esim. opiskelijoiden halpoja lippuja ei kuitenkaan pidä nostaa. Mahdollisimman monen pitäisi ko.:kin taidemuodosta halutessaan päästä nauttimaan. Kansalaisten hyvinvointiin ja sivistykseen kuuluu myös kulttuurin ja taiteen saatavuus, ja siihen pitää käyttää myös julkisia varoja. PS. minä en tykkää Wagnerista kuin vain joistakin yksittäisistä kappaleista, joten siinä kohdassa: huoli seis!
        am

    • "Ilmastonmuutos vauhdittuu puuta polttamalla."

      Totta helevetissä, mutta kaikki voitaisiin ratkaista sillä, että annettaisiin kullekin yksilölle kulutuskatto eli hiilidioksidimäärä

      Jos esim. jonkun palsta tuottaa enemmän puun kasvua kuin kulutus on, niin plussaa siten muuhun kulutukseen. Eikös se hiilidioksidi ollut muuten tarpeellista, suorastaan kasvun edellytys puosu?

      Mutta mitäs pienistä, kun ei suuristakaan

    • Anonyymi

      Jee, aivan loistava ohjelma Yleltä. Natsisaksa ja suomi

      Teurastaja mannerheim kaveerasi lukemattomia kertoja kööringin kanssa eli jos jollekin jäi jotyain epäselväksi, niin . . . no Elämässähän onkin joillain saappaankolistelija ihannoijilla ollutkin köhää, mikä Ylen ohjelma olisikin loistava yskänlääke dorkille, jos mitään tajua on ollut yleensäkään mistään

      edson

    • Keskipäivää kaikille!

      Sää on kirkas ja aurinkoinen täällä SU-SI alueella tänään. Lämmintäkin noin 12 astetta tähän aikaan päivästä. Hyvä ettei vielä ole tuon kylmempää, kun Olkiluoto3 on taas suljettu, eikä tuota lämpöä koteihin. Hieman usko taas horjuu sen toimivuudesta koskaan, ainakaan täysillä tehoilla?

      Kun edson puhuu tuolla "näppyjenpoistosta", niin kerronpa, että minulta poistetaan yksi näppy tämän kuun lopulla. Ei kuitenkaan Mehiläisessä (vaikka edson tuntuu sitä suosittelevan varsinkin amummulle terveyden- ja sairauksien hoitopaikaksi), mutta en siitä kanna huonoa omaatuntoa että näin rasitan yleistä terveydenhoitoa.

      Hyvää torstaita!

      • Anonyymi

        Erehdyt nyt rapu, en kanna huolta sinun näpynpoistoista, vaan ihan vaan amummun tavasta koko ajan mollata kunnallista hoitoa. Ja koulutkin ovat ihan päin sitä itseään. Tätä olen kuullut tarpeekseni

        Juuri kävin kunnallisessa, kuvasivat kameralla selän ja lääkäri miettii, kun ehtii kuvat katsoa, miten koitetaan, jos tarvis rasvata. Nyt kun vielä voisi itse kuvata ja lähettää lääkärille, niin hommat senkun paranisivat.

        Jos olisin hoitaja, niin irtisanoutuisin heti. Kaupan kassakin tienaa enemmän, koska kauppias nyhtää - siis k ja s kauppias

        Jos olisin kokoomuslainen, menisin pörriäiseen enkä tukkisi kunnallista hoitoa kapitalistin päänsäryillä. Myisin tietysti ylimääräisen omaisuuteni, että edes sisäänpääsyn pystyisin pörriäisiin maksamaan

        Väärin, taas! Minä en mollaa hoitoa, vaan sitä, että sitä ei saa, paitsi jos on 112-kelpoinen hätä.
        am

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, taas! Minä en mollaa hoitoa, vaan sitä, että sitä ei saa, paitsi jos on 112-kelpoinen hätä.
        am

        Tuohon pidempään vastaukseesi en viitsi nähdä mitään muuta vaivaa kuin sen, että miksi seeprankin pitää luopua raidoistaan. Eikös jo liiaksikin ole luonto joutunut sopeutumaan mahdottomaankin? Miksi juuri seepra, joka kuolee janoon jo ilmastonmuutoksenkin johdosta?

        Hoitoa ei saa, koska oikeisto lyö jatkuvasti hanttiin perushoidon tasosta eli kokoomus oli ottamassa ed. hallituksessa pois jo kesälomarahatkin ja nyt poliisit hakevat kohta hoitajat vangittuna hoitamaan, koska tärkeämpää on taata historianopen 5 000 palkka kuin laittaa hoitajien palkat kuntoon. Kunnalliseenperushoitoon on satsattava, ei pörriäisten voittoihin. Piste.

        Kaikki kelan tuki nollaan niiltä, jotka hakevat yksityiseltä lääkäriltä apua. Ja hyvinvointialueille verotusoikeus heti

        Minäkö haluan seepran luopuvan raidoistaan? Väärin taas. Minä esitin empatiani seepralle raidoistaan;)
        am

    • No ni

      Sairaanhoitaja soitti iltapäivän päätteeksi, lääkäri oli kuvat nähnyt ja ensin kokeilen yhdellä apteekista saamallani shampoolla ja jos ei selän kuivuus ja tatuointi häivy viidessä päivässä, niin yhteys siis kunnalliseen, joka toimii meillä hyvin

      Näin myös pitäisi toimia siellä hus hus alueellakin, mutta johan hus ostaa vain kukan hoitajille jotka venyvät hommissaan. Äänestäkää kokoomusta, niin kunnalliselle puolen ei jaeta edes palkkaakaan, mistä on jo selvät merkit Hesassa.

    • "Kansalaisten hyvinvointiin ja sivistykseen kuuluu myös kulttuurin ja taiteen saatavuus, ja siihen pitää käyttää myös julkisia varoja"

      Kuulostaa tietty hyvältä, mutta ei meillä tarvitse maailman parasta kirjastoa olla. Meillähän on jo maailman paras opettajakin ja toistan. Osaajat siten ulkomailta. Kyllä kulttuurimenoissakin on varaa tinkiä. Ja turistit voisivat kantaa oman osansa suuresta saastuttamisestaan jne. Ja sillä saralla olisi jopa kiellot paikallaan.

      Urheiluvaikuttajat muutkin ovat perustaneet yhdistyksen, jossa toimijat eivät nosta euroakaan omien kulujensa katteeksi edes. Kaikki tuotto menee urheilijalle. Perustuu lahjoittajiin eli oopperakin voisi seurata esimerkkiä. Samoin sinfoniaorkesterit, nykytanssi, baletti sunmuut vastaavat

    • Jahans, tääl spekuleeratahan terveydenhoidosta, terkkari vs pörriäiset?

      Tjaa, kumpaakin tarvitaan, ainaskin toistaiseksi. Tilastojen mukaan vähän yli puolet kansalaisista käyttää pääasiassa joko yksityis -tai työterveyslääkärin palveluja. Tuskin hoitojonoja/velkaa voitaisiin pienentää ainakaan sillä että kaikki kansalaiset menisivätkin samaan jonoon sinne tervarin lääkärille?
      Nythän kuitenkin ne jotka yksityisen puolen palveluja käyttää ovat poissa sieltä tervarin jonosta. He maksavat valtaosan hoidostaan itse ja heillä on siihen myös varaa. Tuskin muuten siellä voisivat käydä. Tai työterveys tapauksessa maksaja on työnantaja. Kela korvaus on aika pieni osa, tällä hetkellä jotain 13.50 per vastaanottokäynti. Aatteletko Edson että pörriäisten satumaiset voitot syntyy tuosta kela -korvauksesta? No et ehkä kuitenkaan.

      Mainittakoon että itselläni on sekä huonoja että hyviä kokemuksia julkisen puolen terveydenhoidosta. Joskus olen saanut tervarista rikollisen huonoa hoitoa, tai siis hoitamattomuutta. Ja myös päinvastoin on käynyt ihan viime aikoina. Sekä kallovamman että diabeteksen suhteen olen saanut aivan loistavaa hoitoa julkiselta.

      Nämäkin ovat vain yhden ihmisen kokemuksia, ei voi yleistää yleiseksi totuudeksi siitä mitä on hoidon taso missäkin.

      Ja Elisabettikin sitten siirsi valtikkansa pojalleen.
      R.I.P. Levätköön rauhassa kunigatar.

      • Kokoomus ajaa kelakorvausten kovia nostoja, minä yksilötasolla vain niiden kokonaan poistoja. Joku sanoi (thl), että työterveyspuolella on korjattavaa ja muutenkin turha koko järjestelmä. Sekin korjautuu, kun potilas maksaa itse eikä kinu työnantajalta maksuja. Jos pörriäiset tienaavat rutosti, niin lienee kyse verottajan helpotuksista kiikuttaa rahoja paratiisiin ja helposta tavasta tehdä kaikenlaisia vähennyksiä. Kyllä juristit osaavat

        Sen verran kokoomus on sählännyt kunnallisen terveydenhoidon vaikeuttamisessa, että nyt sitten hoitojonoja myös pörriäiset pienentämään. Kukkapuskan hinnalla

    • Kuuntelin erikoislähetystä eilen illalla ja siellä kehuttiin myös kuningattaren valtaa. Voi Elisabet, jos et olisi allekirjoittanutkaan brexitiä, niin olisit käyttänyt valtaa. Jos et olisi aikoinaan hyväksynyt koomikkoa pääministeriksi, vaan käännyttänyt hänet linnan ovelta, vaan antanut mojovan potkun persuksille, niin silloin olisit käyttänyt valtaa . . .mielenkiintoista olisi myös ollut kuulla se Charlesin tukkapölly ja kunnon kuritus, mitä kait sai Elisabetilta, koska ajoi tuhoon prinsessa Dianan. Vai kurittiko poikaansa ollenkaan?

    • Kaik mänee prinkkalaan,

      jos EU ei erota Unkaria
      jos päästökauppa keskeytetään
      jos ruotsidemokraatit istuvat muualla kuin puiston penkillä vanhenemassa ja kuolemassa sukupuuttoon

      Näin siis alkuun ja sitten

      Kauppasaartoon kaikki ne maat, jotka eivät vähennä päästöjään ja maailmanlaajuinen rihkamalista ja kaivoskiellot kaikkialle ja tietyt päästöjä vain aiheuttavat ammatit kieltoon. Vasta sitten kun ikiliikkuja on keksitty, voidaan purkaa joitain saartotoimenpiteitä.

      Näin helppoa se on

    • Perjantaita toivottelen kaikille! Mahdollisimman hyvää jokaiselle. Viikot mennä viuhuu vauhdilla, niin ettei huonoilla jaloilla enää meinaa pysyä vaudissa mukana.

      Huomasin tänään lehdestä, että nyt saisi puolukoita kaupasta alle 20 euroa viiden kilon laatikon. Syksyn satoa parhaimmillaan, eikä omat polvet ja jalat rasitu metsässä rämpiessä, kun puolukkamaastot ovat yleensä niitä tasaisia ja puuttomia, jäkälää kasvavia alueita, missä on helppo liikkua.

      Toisin oli kuningatar Elisabetillä kun hänet vietiin Suomen vierailulla neljäkymmentä vuotta sitten katsomaan kuinka meillä metsässä puu kaatuu, kun raavat miehet käyttelevät siellä sahaa. Kypärää kuningatar roikotti kädessään vielä tullessaan lankkupenkille istumaan ja nauttimaan metsäateriastaan. Ilme oli hieman hapan ja ymmärrettävästi. Korkokengät jalassa ja kapea hame, eikö kenellekään tuossa herralaumassa tullut mieleen hieman kertoa kuningattarelle retken luonteesta ja pukeutumisesta siihen asianmukaisesti? Muistan nähneeni tuon tv:stä silloin kun se tapahtui ja ihmettelimme sitä jo silloin, että nyt tuli tehtyä kyllä moka!

      No, oli se jäänyt kyllä kuningattarenkin mieleen. Hän oli kuulemma muistellut sitä metsäreissua usein vuosien aikana.

      Levätköön nyt kuningatar rauhassa. On hänen poikansa vuoro olla kuningas. Tulevaisuus näyttää, tuleeko hänestä pitkäaikainen kuningas, vai kokeeko Englanti oikein perustavanlaatuisen muutoksen, mitä tulee maan politiikkaan ja sen politiikan toimeenpanijoihin? Onko tasavallan aika koittamassa tässä sopivassa tilanteessa?

      • Se onkin vähän hassua että monarkilla Britanniassa on edelleen muodollinen "valta" päättää melkein mistä vain. Käytännössä kuitenkin valtaa käyttää pääministeri ja hallitus, sekä alahuone joka vastaa meikäläistä eduskuntaa. Monarkin asema on käytännössä vuosikymmeniä ollut seremoniallinen. Mutta en ole kyllä perehtynyt tällaisen perustuslaillisen monarkian kirjaimelliseen lainsäädäntöön nykypäivänä. Mitä todella tapahtuisi jos Charles III esim. alkaisikin toimimaan joten eri tavalla kuin äitinsä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Se onkin vähän hassua että monarkilla Britanniassa on edelleen muodollinen "valta" päättää melkein mistä vain. Käytännössä kuitenkin valtaa käyttää pääministeri ja hallitus, sekä alahuone joka vastaa meikäläistä eduskuntaa. Monarkin asema on käytännössä vuosikymmeniä ollut seremoniallinen. Mutta en ole kyllä perehtynyt tällaisen perustuslaillisen monarkian kirjaimelliseen lainsäädäntöön nykypäivänä. Mitä todella tapahtuisi jos Charles III esim. alkaisikin toimimaan joten eri tavalla kuin äitinsä.

        On briteissä ollut aina silloin tällöin keskusteluja koko kuninkuuden lopettamisesta, mutta sitä ei haluttu tehdä, eikä siitä haluttu edes keskustella kovin paljon niin kauan kuin Elisabet eli. Nyt siellä voisi tapahtua tuo muutos, koska ei Charles ole sillä tavalla kansalaisten suosiossa, kuin oli kuningatar Elisabet. Kalliiksikin tuo kuninkaan ylläpito tulee, joten nyt olisi ehkä juuri sopiva aika muuttaa kuninkuus tasavallaksi.

    • Pitkän "valtakauden" Elisabet II sai hallita. 70 vuotta.. Miten kuningas Charles III pärjäilee uudessa roolissansa jää nähtäväksi. Ainakin joutuu kasvamaan ihmisenä jos meinaa pärjätä. Myöhäisellä iällä vasta kuninkuuden ilo tuli hänelle. Kuningaskunta ja kuningatar/kuningas ovat olleet Britannian käyntikortti monellakin tapaa. Se mitä kuninkaallisten ylläpitoon menee rahaa todennäköisesti tulee toista kautta moninkertaisesti takaisin korkoinensa. Kuningatar Elisabet II on ollut monenalaisten kissanristiäisten kohokohta ja vetonaula, On kuningaskunnasta hyvätkin puolensa. Ainakin säästyy presidentinvaalien järjestelyt ja siihen liittyvät turhat gallupit ja presidenttipelit. Käytännössä poliittista ylintä valtaa briteissä pyörittää pääministeri ja hänen kabinettinsa ja parlamentti, Kuninkaallisten valta on jo hyvin kauan ollut seremoniallista. Elävät kultaisessa häkissänsä. Britit itse päättävät jatkavatko kuningaskuntana vai ryhtyvätkö tasavallaksi. Tasavallaksi muuttuessa katoaisi samalla British commonwealth eli kansainyhteisö. Kutistumistahan ja lopullista käpertymistähän se sellainen olisi. Jos kuningaskunta ( yhdistävä liima) lakkaa olemasta niin samalla myös Skotlanti irrottauttuisi omaksi valtioksensa,
      Minun puolestani Britit saavat pitää kuningaskuntansa niin pitkään kuin haluavat. Ainakin se on heidän käyntikorttinsa. Ja juorulehdille kirjoteltavaa.
      Hyvin Ellu on eduksensa esiintynyt kuningattarena, RIP /Jimmy

    • Anonyymi

      Elisabet oli sinnikäs kauppakuningatar ja näin sai Kekkonenkin omansa eli meidän veronmaksajien rahoilla britit valion voita ja ikuinen päätuotteemme jauhoi sellua, jauhaa sellua ja tulee jauhamaan sellua siis niin kauan kuin metsä ei tuhoudu ja jos pistiäiskärsäkäs vaan koittaakin pistää muniaan sellupuuhun, niin myrkyttäjän ammattikunta saa enenevässä määrin määrärahoja ja kemistit kans

      Minusta on yhdentekevää, miten brittien monarkia voi. Samoin se, miten käy Kansainyhteisön. Toivon tietysti, että Irlanti yhdistyy ja Skotlanti liittyy EU:hun

      edson

      • Anonyymi

        Huomautan, että pistikäskärsäkäs tulee olemaan ihan uusi laji. Siinä yhdistyy luonnon valinta. Kärsäkäs nuuskii jo metsää ja pistikäs kehittää lisääntymiskykyään ja kun naaras löytää koiraan, niin avot !!! Tehokas tappaja ja aivan erityisen loisteliaan tehometsän kasvatti on syntynyt. Voidaan laskea uudeksi lajiksi ja taas luonto rikastuu

        edson

    • "Se mitä kuninkaallisten ylläpitoon menee rahaa todennäköisesti tulee toista kautta moninkertaisesti takaisin korkoinensa"

      Kaikki kunnia Ellun elämäntyölle.

      Mutta kyllä kyllä, nykyaikaisia sirkushuveja kansalle tarjoaa europpalainen monarkia. Eikä välttämättä tosiaan huono bisnes.
      Jostain luin että esimerkiksi vuonna 2019 monarkia maksoi brittiläisille veronmaksajille noin 75 miljoonaa euroa. Samana vuonna pelkästään hovin kiinteistöomaisuuden tuotot olivat noin 384 miljoonaa!

      Joten hoh hoijjakkaa, pitäiskö laittaa kansalaisaloite: Suomeen monarkia heti! Sauli ensimmäinen ja kuningatar Jenni. Siinä varma valinta.

      • Kyllä Elisabeth hyvä kuningatar oli. Rauha hänelle, pääsee rakkaan miehensä viereen.

        Jos Sauli olisi ensimmäinen kunkku, mistä saataisiin sellaiset kiinteistöomaisuudet, jolla saisimme tuottoa? Brittien linnat ovat etupäässä erittäin rumia, mutta maat ja mannut arvokkaita. Sekin Harryn talo Fromore gottage on oikea rumilus ulkoapäin. Ne isot paksut tötteröt talon katolla, ovatko ne kenties savupiippuja?

      • Calvados kirjoitti:

        Kyllä Elisabeth hyvä kuningatar oli. Rauha hänelle, pääsee rakkaan miehensä viereen.

        Jos Sauli olisi ensimmäinen kunkku, mistä saataisiin sellaiset kiinteistöomaisuudet, jolla saisimme tuottoa? Brittien linnat ovat etupäässä erittäin rumia, mutta maat ja mannut arvokkaita. Sekin Harryn talo Fromore gottage on oikea rumilus ulkoapäin. Ne isot paksut tötteröt talon katolla, ovatko ne kenties savupiippuja?

        Noo, kansallistetaan Sauli ensimmäisen kunikaallisella määräyksellä hovin omistukseen kaikki venäläisten nyt Suomessa omistamat kiinteistöt ja maat?

      • DrWhoo kirjoitti:

        Noo, kansallistetaan Sauli ensimmäisen kunikaallisella määräyksellä hovin omistukseen kaikki venäläisten nyt Suomessa omistamat kiinteistöt ja maat?

        Hyvä idea.

    • DrWhoo

      "Huomautan, että pistikäskärsäkäs tulee olemaan ihan uusi laji"

      En ny löytänyt tarkentavia tietoja juur tosta lajista, mutta kaikenlaisia uusia uhkia ilmastonlämpeneminen tuopi.

      Naantalin lahdella esimerkikisi on havaittu panssarisiimalevää. Kauniin sinisenä hohtavaa mutta tappavan vaarallista. Jos ihminen syö simpukoita tai kaloja jotka ovat syöneet tuota panssarisiimalevää, voipi olla hengenlähtö lähellä.

      Mutta tänään pitäisi (ehkä) laittaa puutarhakalut kaluvajaan...jos viitteis.

    • Niinistöstä tulisi kyllä pidetty "kuningas" meille, mutta kun hänelläkin on jo tuota ikää, niin ei taida onnistua? Elisabetillä oli jälkikasvua joten kuninkuus oli turvattu jatkossakin ja hänen jälkikasvunsa ovat tottuneet olemaan myös kuvattavina, koska kuninkaallisten kuuluu osata käsitellä mediaa ja siihen pakettiin kuuluu myös se, että heitä kuvataan.

      No, kuninkaallisuus ei ole meidän huoli, joten ollaan vain tyytyväisiä tasavaltalaisia! Pääasia on, ettei Venäjä ja Putin (Venäjän "keisari") omi meitä osaksi Venäjää.

      Sää on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla aurinkoinen tänään. Hyvää lauantaita ja syyshommia, kuka niitä nyt sitten "viitsii" tehdä juuri tänään.

    • Hitsi, who on asialla panssarisiimalevillään. Minä senkun siis kärsäkäspistiäisen pelkästään keksin. Mutta nyt keksin lisäksi raidattoman seepran ja koitan päästä siis raidoistani. Onhan siis sentään viikonloppukin ja lisäksi aurinkoinen sellainen

      Jos nyt koittaisin kirjoittaa Niinistöstä kuninkaana, niin raidat palaisivat. Ja mikä sotku kaiken lisäksi, siis saksalainen kuningas (kuningatar) ja keisari mannerheim yhtyisivät siis silviisiin ja arvata vain saattaa, mikä olisi lopputulos eli millaiset mukulat eli kakarat eli kruunupäät täällä vipeltäisivät

      Hommista sen verran, että kesävesipumppu varastoon ja viimeiset polttopuut ottakoot vielä aurinkoa ulkona

    • "Noo, kansallistetaan Sauli ensimmäisen kunikaallisella määräyksellä hovin omistukseen kaikki venäläisten nyt Suomessa omistamat kiinteistöt ja maat?"
      "Hyvä idea"

      Oottekos nyt ihan satavarmoja, että joku, jolla voisi olla varaa näistä uusista pakolaisista ja haluaisi ostaa palan Suomea, että hän ei ole korruptoitunut tai siis ukrainalainen oligarkki?

      Entäs ruotsalainen maanomistaja tai usalainen, jos vaikka sukulaissielu Trumpille ja haluaisi kaistaleen Suomea, mihin sitten linna perustettaisiin eli kaikkien aikojen linna populisteille. Mahdollisesti Soinikin jo rukoilee linnan perustuksilla jossain Kivenlahdessa. Eikö Ruotsi ole kaiken aikaan suomalaisten pahin vihollinen ja käänne tapahtui 1995, vihollinen lyötiin ja . . . mutta hitto, puhuvat vieläkin ruotsia omilla tiloillaan aivan kuten saamelaisetkin saamea. Onneksi kuitenkin heidän maansa on jo otettu

    • Kyldyyripläjäys Suomessa

      Sisu elokuva ja Valkyyria ja eilen stadika täynnä huhhuh sentään. Pitkästä aikaa eilen katsoin puolseiskaa, koska juontajat ovat perjantaisin ilo silmälle ja tosi hauska pläjäys myös stadikalta, missä haastateltiin iloista kannattajakuntaa.

      Oliko se 100 000 ihmistä siellä urheilun pyhätössä?

      Veikkaan, että Sisu ja Valkyyria tarvitsevat avustusta. Toki myös VR ja bussifirmat, jotta kannattavasti pystyvät kuljettamaan noita faneja pitkin Suomea. Onneksi eivät talloneet toisiaan stadikalla, sillä vielä ei ole käsirautalakia sairaanhoitajille teholla

      • Turuuskin pitäis olla uudistetun kauppatorin avajaisjuhlat 17.9. Kuulemma suunnilleen suurin yleisötapahtuma turussa koskaan. Esiintyjiä Pepe Wilbergistä Robin Pacaleeniin (kuka lie?) ym ym. Siis turkulaislähtöisiä esiintyjiä tuutin täydeltä. Vaan missä on Matti&Teppo? Ei näy missään esiintyjälistalla. Mikäs se semmonen turkulaisjuhla on jos ei näitä käveleviä turkulais -ikoneja mukana ole? Ei sen pualeen, ei sais meikää haulikolla uhkaamallakaan menemään lähellekkään moisia karkeloita.

        Mutta tulipas laitettua kesäkalut talvisäilöön.
        Että on tässä hommia painettu.

    • "Vaan missä on Matti & Teppo" kyselee kommentissaan DrWhoo? Matti ja Teppo ovat hinnoitelleet esiintymisensä niin hinnakkaiksi jo ajat sitten, ettei toritapahtumalla ollut varmaan tarvetta, tai haluakaan maksaa sellaisia palkkioita mitä nuo veljekset laskuttavat. Ovat niin ahneita, että tuskin antavat alennusta edes kotiseutunsa tapahtumiin. Kun kävin vielä tanssimassa, niin jos nuo veljekset, tai Matti Nykänen oli laulamassa niin liput olivat aivan eri luokkaa hinnaltaan kuin kenenkään muun laulusolistin keikoilla. Kerran olin tanssimassa aivan lavan vieressä ja nuo veljekset olivat esiintymässä, niin tanssittajani oli huomannut tussikynän Matin kädessä ja hän vetäisi minun käteni Matin eteen ja Matti kirjoitti tussilla nimensä käsivarteeni. Ei antanut laskua kuitenkaan. Nimi häipyi kyllä pian poiskin.

      • Matti tarjosi sinulle sitä "petollista kissankultaa". Tussifäri ei ollut permanenttia.
        Jos aika käy pitkäksi niin voi katsella omenoiden käsinpoimintaa japanilaiseen
        tyyliin puuhastellen. Jokunen omenakin välillä pompahtelee maahan ja pyörii tielle,
        Ovat itsepoimijoita ( ukko ja akka) jotka ostaneet yhden tai parin puun sadon itsellensä.
        Tänään tyhjensin ison pihakompostorin sisällön perunamaan reunaan. Multaa tuli lisää. /Jimmy
        omenanpoimintavideo,
        https://www.youtube.com/watch?v=ldyBKZWTcxg

      • Jimmy_Rose kirjoitti:

        Matti tarjosi sinulle sitä "petollista kissankultaa". Tussifäri ei ollut permanenttia.
        Jos aika käy pitkäksi niin voi katsella omenoiden käsinpoimintaa japanilaiseen
        tyyliin puuhastellen. Jokunen omenakin välillä pompahtelee maahan ja pyörii tielle,
        Ovat itsepoimijoita ( ukko ja akka) jotka ostaneet yhden tai parin puun sadon itsellensä.
        Tänään tyhjensin ison pihakompostorin sisällön perunamaan reunaan. Multaa tuli lisää. /Jimmy
        omenanpoimintavideo,
        https://www.youtube.com/watch?v=ldyBKZWTcxg

        Niinpä, sitä mieltä minä olen ollut noiden veljesten kansansuosiosta, etteivät he yleisölleen yleensäkään tarjoa muuta kuin tuota kissankultaa, mutta heidän silmistään loistaa halu saada oikeaa kultaa sinne pankkitililleen.

        Tekivät hyvää yhteistyötä nuo "ukko ja akka" omenapuuta tyhjentäessään. Hyvännäköisiä omppuja olikin.

    • Anonyymi

      Juniorin ja minun käsissäni ovat olleet Miedon ja Virenin tussinimmarit. Matti ja Teppo olisivat joutuneet maksamaan alustastamme

      Järjetön mutta ah niin. . . siis ralli

      En viitsi kirjautua tablettiin

      edson

    • Anonyymi

      Turkki joka ei mielestäni kuulu edes Eurooppaan meinasi voittaa EM koriksessa Ranskan

      Päiväni pelasti ottelun viimeiset sekunnit. Ranska voitti pisteellä

      edson

      • Se osa Euraasian mannerta missä Turkki sijaitsee on osa Lähi-itää, että sikäli ei ole osa Eurooppaa. Vaikka siis eurooppakin sijaitsee Euraasiassa.

        Mielenkiintoinen oli tää Erdoganin viimeisin uhkaus: ostamme hävittäjiä Venäjältä jos ei jenkit meille myy. Poliittista peliä toki, mutta kuinka kauan Nato voi vain hymistellä Erdoganin edessä?

    • Vai ovat Matti ja Teppo hinnoitelleet itsensä ulos. Johan he aika kauan uhkasivat laittaa pillitpussiin ja lopettaa esiintymiset. Nyt eläkeläisinä voisisvat esiintyä eläkeläishinnoilla.

      • Mie oon muuten aina vähän ihmetellyt laulaako se Teppo ollenkaan, kun yleensä kuuluu vain Matin laulua? Vai kuuluuko...luullakseni Tepon kynästä on kyllä monien laulujen tekstit.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Mie oon muuten aina vähän ihmetellyt laulaako se Teppo ollenkaan, kun yleensä kuuluu vain Matin laulua? Vai kuuluuko...luullakseni Tepon kynästä on kyllä monien laulujen tekstit.

        Minä en ole ikinä saanut selville kumpi heistä laulaa, mikäli en näe aukovan suutaan. Lauluäänensä ovat niin samanlaiset. En myöskään ikinä tiedä kumpi on kumpi, vaikka eivät ole samannäköiset.

        Soon se isoleukaisempi Matti joka taatusti laulaa. Hyvin tunnistettavalla äänellä. Matti myös on säveltänyt kutakuinkin kaikki heidä hittinsä, myös sen Kissankultaa. Varsin lahjakas herra siis. Teppo on sanoittanut suuren osan.

        Missäs muuten amummu, ei oo pariin päivään ainakaan näkynnä?

        Ny saunahan.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=DV7kPN6VhIQ

        Nyt laitoitkin hyvän muistikortin päähäni. Matti, se isoleukaisempi laulaa etupäässä. Tuli mieleeni, että U piti kovasti heidän kappaleestaan Lähtöhetki, joka olikin hänellä lähempänä kuin osasimme odottaakaan.

        Cee

    • Anonyymi

      Kiitos kysymästä. Amummu lähettelee terveisiä mökiltä. Toinen kerta tänä kesänä, ja olemme ihan kaksi yötä. Kävi semmoinen munkki, että nuorisokin pääsi mukaan. Kahdestaan ei tässä korvessa oikein viihdytä siipan kunnon ollessa mitä on. Hommia on porukka tehnyt, siippa kyllä lähinnä lyönyt tahtia. On kyllä savusaunaa jaksanut työmiehille lämmitellä; oma hommansa sekin. Se on tarkkaa hommaa kuin sonnan ajo kesällä ilman perälautaa🤣

      Syksyn tuntua on täälläkin. Vesi pläkätyyni, auringon valoa vielä näkyvillä, mutta hämärän tulo on jo meinan pykälällä. Eikä kello ole vielä seitsemääkään. Hieman kyllä haikeettaa kun kesä on jo antanut periksi.

      Minä kyllä tykkään Matista ja Teposta. Vuosia sitten kävin jumpassa, jonka vetäjä teki ohjelman mm. heidän musansa tahtiin. Aika rääkkiä se oli, joten voisi kuvitella että silkka viha olisi noussut musaa kohtaan. Mutta ei: "kaapin takana on nainen" ihan "kissankultaa" hiuksissaan, ja vain "näin se kesäloma toimii, kun "vauhti kiihtyy".

      Täälläkin vauhti kiihtyy, porukka saunoo ja "minä vaan tiskaan astioita ja luutalla lakasen lattioita". Kun ne on tehty niin itsekin menen saunaan. Talviturkkia en kyllä meinaa vielä heittää:). Ens kesänä sitten.

      Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!
      am

      • Joo, savusaunaan kun taas pääsiskin, viimeks tuli käytyä Raision Krookilassa. Mutta eihän se ole sama kun olis oma semmoinen. Tosin taitaa mennä jokunen halko sen lämmittämiseen?

        Ja juu, Matti ja Teppo on kansankulttuuria.
        Ei nyt varsinaisesti meikäläisen musaa, mutta kyllä sitäkin paremman puutteessa kuuntelee. Esim mainittu Kissankultaa on edelleen varsin pätevästi tehtyä ikivihreää iskelmää.

      • On teillä ollut varmaan ihana päivä olla siellä mökillä, kun on ollut kaunis aurinkoinen päivä.

    • Taitaa olla viimoisia päiviä mukavissa ilmoissa mökilläkin? Vaikka intiaanikesä voisi yllättää, niin . . . uimavesi ollut meikäläiselle jo liian kylmää muutaman vuoden. Pohjaan asetettu mittari ei ole saavuttanut 30 astetta. Ja pelastusliivit eivät enää kanna

      Toisaalta kumma juttu, järvestä pumpun pumppaama vesi kelpaa suihkukseni, vaikka onkin vain 20. Eli siis hiki on se avainpropleemini alhaalla uimiseen, sillä hikihän siinä tulee, jos rannasta kipuaa kämpille ihan kävellen siis.

      Who jo keräsi puutarhatyökalut vajaan, meillä vielä lehtiharava ja perunannostokuokat esillä. Kesäpumppukin saa vielä olla vaikka ei vettä tarvitakaan. No auton pesuun ehkä

      Tänään jännä päivä eli Ruotsin vaalit. Siellä kokoomus tukee populisteja ja päinvastoin. Jotenkin niin tuttua, niin tuttua. Meillä tukijoukkoihin kuuluu lisäksi kristityt ainakin ja se oligarkki

      • Mielenkiintoisesti saman kaltainen asetelma ruåtsissa kuin suomessa. Eli demarien johtama blokki, jossa mukana vasurit, ympäristöpuolue (eli vihreät), sekä kepulit.

        Toisessa blokissa on Kokoomus, ruåtsindemokraatit (eli persut), kristilliset ja liberaalit.

        Ja näyttää olevan gallupeissa varsin tasaista.

        Sen sijaan meillä halkesi toisesta vessasta puinen vessanpytyn kansi. Siis se istuinrengas. Vähän maltillisempia istuntoja rouvalla sais olla, kun pyttykin jo halkeaa.. Vaan uusi pitää käydä ostamassa, parin kolmen kympin investointi.

    • Toisaalta kuka nyt sitten raidoistaa : https://yle.fi/uutiset/3-12603878

      Tuolla kun lukee mielenpiteitä, niin esimerkiksi ydinjätteiden kierrätys on jo täydellistä. Vain 40 vuotta ulkovarastossa, niin siitä voidaan valmistaa eineksiä

      Ja kaivosten uraanipöly riippuu tuulen suunnasta, kelle siis vaarallista, kelle ei.

      Ja lopulta joka kerrostalon vieressä olevan pienydinlaitoksen hoitaa talkkari. Se on vain yhden sauvan vaihto ja se kulunut sauva muovipussiin takapihalle, sillä muovi on jo kehitetty kestämään sen nelisenkymmentä vuotta

      Ja kun lueskelee tarkemmin, niin polttoöljyn ja uraanin sekoite se se vasta on . . .

      • Juu, vähän outo juttu tuo ydinjätteen "välivarastointi", tosiasiassa jätteen radioaktiivisuuden poistuminen kestää noin 250 000 vuotta.

        Että aika tujua tavaraa.

    • Laitoin juuri poronkäristyksen muhimaan, eli ensin ruskistus ja nyt reilu puoli tuntia haudutusta. Lisäksi perunamuusia ja puolukkasurvosta...vesi valuu suusta pitkin lattiaa kun ajattelenkin mitä namia kohta syödään.

    • Kaunis on sää, mutta ei kovin helteinen. Ei oikein huvittanut enää makoilla tuolla viherhuoneen sohvalla kirjan kanssa, kun tuli vilu! Olishan sitä voinut laittaa jotain lämmintä päälle, niin hyvin olisi vielä tarjennut, mutta kun tuli jo nälkäkin, niin päätin siirtyä sisätiloihin.

      Tulin koneelle katsomaan, onko väki paikalla, mutta vain muutama on, vaikka eipä meitä mitään suurta joukkuetta olekaan.

      Katselin puolenpäivän aikaan IltaSanomien videolta jonkun aikaa, kun kuningatar Elisabet matkusti viimeistä matkaansa auto- ja moottoripyörä saattueessa. Väkeä oli paljon jokapuolella teitä ja katuja ja monet pyyhkivät kovasti silmiään.

      Elämä on - sitä mitä se on. Matkantekoa kuitenkin.

      No nyt minä laskeudun nuo rappuset alakertaan ja käyn katselemaan mitä jääkaapista löytyy hiljentämään mahan kurinaa. Tänään on taas "puhelintunti" yhden siskon kanssa. Täytyy syödä ennen sitä, että jaksaa puhua, eikä mahan murina häiritse.

    • Hyvin maistuivat lihapullat perunamuusin ja tomaatti-sipulisalaatin kera. Salaatin maustoin rypsiöljyllä, etikalla, ripauksella suolaa ja sokeria, sekä hieman mustapippuria. Hyvää oli ja nälkä lähti.

      Sisko ei ole vielä soittanut, joten ehdin vielä tännekin kirjoittelemaan. Tietokone näyttää, että lämpötila ulkona on 16 astetta. Ei tuo nyt vielä ole kovin kylmää. Aurinko paistaa edelleen.

      Pitäisköhän käydä lepuuttamaan selkäänsä hetkeksi ja samalla voi vähän taas lukea Anita Välkin oopperaurasta. Kirja mitä nyt luen, kertoo hänestä aivan alusta asti siitä, kun hän pyrki ja pääsi laulamaan oopperaan.

    • Minäkin katsoin vähän aikaa tuota kuningattaren matkaa. Pitkät ovat etäisyydet Briteissä, kun Balmoralista autosaattueen kulku vie Edinburgiin 6 tuntia ja autot eivät hitaasti kulkeneet.

      • Anonyymi

        Jospa kävivät hampurilaisella pari kertaa? Balmoralista Edinburgiin tietä pitkin on 164 km. Normaalivauhdilla tällä hetkellä menee matkaan 2 tuntia 36 minuuttia

        On muuten just sama matka kuin turust hesaan.

        Ja tuo olin mie ite..

      • Anonyymi

        hautaussaattue ajalee varmastikin maltillista matkavauhtia. Tuskin kukaan isommin ohittelee, Edinburgh on Skotlannin pääkaupunki. Maanantaina Edinburghin St Gilesin katedraalissa on vielä muistotilaisuus. Ihmiset voivat vierailla arkun luona hyvästeleemässä. Sen jälkeen Elisabetin matka jatkuu Lontooseen.
        Kun Elisabet vieraili Suomessa vuonna 76 niin itsekin olin tienposkessa kyttäämässä todella hyvässä paikassa, Auton toki näin mutta Elisabet oli tummennettujen klasien takana piilossa. Varmaan vilkutti komealle Jimmylle mutten häntä nähnyt mustien klasien takaa. /Jimmy

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jospa kävivät hampurilaisella pari kertaa? Balmoralista Edinburgiin tietä pitkin on 164 km. Normaalivauhdilla tällä hetkellä menee matkaan 2 tuntia 36 minuuttia

        On muuten just sama matka kuin turust hesaan.

        Luin juuri uudelleen sen jutun, jossa sanottiin että matka kestää 6 tuntia ja matkan pituus on 280 km eli kait sinne on useampi reitti kuin tuo 164 km. Kaipa ovat sitten mutkitelleet eri kylien ja kaupunkien kautta.

    • Huh, tulipas vähän raivattua tilaa tohon autokatokseen jossa on ollut tapana säilyttää polttopuita. Vähän ollaan myöhässä niitä tilaamassa, yks klapin myyjä sanoi että parin viikon sisään vois muutama motti löytyä. Rouva W oli puhunut kauppiaan kanssa, joten jäi vähän epäselväksi hintakin. Oli ilmeisesti puhunut kuudenkympin mottihinnasta pari kymppiä kuljetus. Mikäli en ihan väärin ymmärrä niin puhui heittomotista. Joka lienee jotain 0.6 pinokuutiometriä. Eli ei järin isoa pinoa synny esim kolmesta heittomotista.

      • Juu, hehee, arvasinkin että naisilla menee sormi suuhun näissä heitto ynnä pinokuutioissa.

        Vaan paljonko on esim yksi syltä puita (kuten ennen sanottiin)?

        No sehän selvä kuin pläkki, että se on (metrijärjestelmän aikana) 4 mottia halkoja pinottuna.

    • Anonyymi

      Otan kantaa syliin

      Markkasen syliin mahtuu monta mottia.

      edson

    • Mielestäni syli halkoja on se mikä ihmisen syliin, käsien varassa kantamalla mahtuu.

      Markkanen oli muuten mahtava tänään. Katsoin sen matsin.

      • Eikös ollutkin, siis Markkanen mahtava ja eihän siis syli ole sama kuin se tilavuusmittana käytetty syli

        Syltä on sanasta syli yksi mahdollinen taivutusmuoto, mutta jos oikein muistan, niin syliä = syltä

        "Sylillinen kerrallaan" https://www.youtube.com/watch?v=Q7byveGOgUQ

    • Ainakin lapsena sain aina varsinkin talvella käskyn vanhemmilta, haeppa sylillinen puita liiteristä. Ja minä hain.

      No, olen jo selvittänyt paljonko oikea syli on. Sitä määrää en jaksa kantaa.

    • Maanantaista huomenta!

      "Syli" on hyvin monimuotoinen käsite. Iskelmissä tuota "syli-sanaa" käytetään paljon. Joku laulaa että "sun syliis on hyvä tulla", joku taas laulaa, että "sylillisen tahtoisin kerrallaan." Myös lapsi tahtoo syliin, kuten aikuisetkin.

      Sitten on nuo halkomitat ja niitä näyttää riittävän.

      Nyt on taas viikko alkamassa. Toivotaan siitä parasta mahdollista meille ja myös muille.

    • Kyllä viikko alkoi itselleni surullisella tavalla. Tosin aika näyttää, millainen Mänttilä Ruotsista tulee

      Murhataanko Palme toisen kerran?

    • Aikoinaan, kun metsäpomo tuli mittaamaan pinokuutioita, niin herra vaati, ettei pinossa ole yhtään tyhjää ja se työmies, joka koitti siis tienata leivän päälle edes valion voita pelkällä pokasahalla oli ja on yhä herran armoilla

      https://www.youtube.com/watch?v=D8G390Wz_Iw

      Olen köyhä, mutta risuakaan en myy, polttakoot vaikka metsäpalo ennen. Sitten joutuukin siirtymään nelipyöräasuntoon ja piippu siihen. Kaasu ja sähkö ovat vain tulevien herrojen herkkuja

      Tänään sataa tai ei ja veikkaan että ei. Kuivuus kellastaa koivuja, jossain kaivot jo huutavat tyhjää

    • M A Numminen on pysynyt ikänsä iskelmätaivaalla tuolla omintakeisella laulutyylillään. Että hän osaakin aina kiekaista oikealla hetkellä, ettei vaan laulu solju ilman kukkoilua liian montaa tahtia. Pedro Hietasen haitari kruunaa Nummisen esitykset.

    • Anonyymi

      Oli tosiaan mukava viikonloppu, niin sään kuin hyvän mielenkin kannalta: että siippa pääsi nauttimaan sielunmaisemastaan jopa kokonaisen viikonlopun ajan. Koko kesänähän käytiin aiemmin vain kerran yhden yön tienoon. Fyysinen kunto siipalla on aika kehno, mutta jaksoi kuitenkin sitä savusaunaa lämmitellä. Pojanpoika kyllä hoiteli puusylysten kantamisen. Hänellä onkin laaja syli - jefu-linjamies, pituutta 190cm ja painoa ehkä reilu 90kg. siihen syliin mahtuu, jaksaa kantaa vaikka motin kerrallaan;)

      Oli vielä eilen illalla iloinen - toisaalta kyllä haikeakin - tilaisuus. Kävimme juhlistamassa pojantytön 18v-synttäreitä. Ja vasta eilenhän pitelimme juuri kotiin päässyttä pientä nyyttiä ensi kertaa sylissämme!

      En ole kovinkaan paljon kerinnyt Elisabethin viimeistä matkaa seurailla, mutta täytyy sanoa, että vaikka odotettu niin aika vaikuttava, historiallinen tapahtuma kaikenkaikkiaan. Lissua seurasin tietysti jo muinoin, kuninkaalliset, naispuoliset eritoten kun olivat pikkutyttöjen "maailmankuvan muodostajia". Kyllä on Kalle kolmosella työtä, jos aikoo saman kunnioituksen ja suosion kansaltaan saada. Ei ehkä onnistu.

      Tänään tuli kettislenkillä koiratakissa kuuma. Aurinko porotti lähes polttavasti ja silmiä pahasti häikäisten. Onko teillä muilla tuntu, että aurinko on kirkkaampi kuin ennen? Minulla on. Onkohan sekin yksi vanhuuden oire.

      Olen käynyt vuosittain silmälääkärissä (yksityisellä!) jo useamman vuoden ajan. Aloitin, kun alkoi kaukonäkö vähän hiipua. Se on ollut minulla aina loistava ja hyvä on edelleenkin, sanoi lääkäri, mutta hän otattaa kuitenkin aina silmänpohjakuvauksen. Kertoi, että alkava rappeuma siellä temppujaan tekee. Viime keväänä kävin taas tuijottamassa tuohon kirkuvan kirkkaaseen kameran lamppuun - on muuten inha kuvaus. Silloin tuli omakantaan lääkärini lausunto, että silmänpohjassa ei muutoksia, suosittelee seuraavaa kuvausta - ilmeisesti käyntiäkin - vasta kahden vuoden päästä. No, sehän säästää minun rahojani.

      Mietin sitten tänään tuossa lähes silmiin sattuvassa auringon kirkkaudessa, että aiheuttaisiko alkava rappeuma sen, että aurinko häikäisee pahemmin kuin ennen. Aurinkolaseja lääkärin suosituksesta pidän aina, kun vähänkin aurinko pilkahtelee, mutta ehkä nyt täytyy hankkia uudet, tummemmat lasit.

      Nyt melkein jo pilkittää. Söimme tekemääni kana-vihannespataa, ja sitä tuli ahmittua hieman liikaa. Nyt maata ja maha viereen, sanoi isäni usein hyvän aterian jälkeen. Niin taidan tehdäkin. Viime yö menikin taas vähän äitiinsä, joten univelkaakin on.

      Hyvää alkanutta viikkoa!
      am

    • Anonyymi

      Kimuranttia Ruotsissa

      Pihallamme selkeää, sillä aurinko lämmitti pesuveteni 24 asteeseen ja retkisuihku suihkutti vadista veden päälleni. Todella mukava laite niille, jotka haluavat olla suihkunraikkaita melkein missä vaan

      Kehui edson

    • Tänne on taas vaikeuksia päästä kirjoittelemaan. Olen nyt yrittänyt muutaman kerran ja olin jo taas luovuttamassa, kun yht'äkkiä ketju avautui.

      Eipä tässä ole nyt mitään asiaakaan, mutta kunhan päivitän "Elämä-ketjun" tähän päivään.

      No on sen verran asiaakin, että odottelen tässä tänään ulko-oven ja ikkunoiden lähempää tarkastelua remonttryhmän toimesta. Taloyhtiössämme alkaa ulko-ovien ja ikkunoiden vaihtoremontti. Kauhistuttaa kyllä, vaikka ymmärrän tuon vaihtotarpeenkin, mutta kun noita remontteja on ollut nyt jatkuvasti, niin yksin kun niitä maksaa, niin pian ei enää vaan pysty. Koti on kuitenkin koti jokaiselle, eikä siitä ole helppo lähteä.

      En oikein ymmärrä sitäkään, että talvea vasten lähdetään tekemään tätä remonttia missä vanhat ikkunat joutuu ensin poistamaan . Minun huoneistoni on viimeinen, joten se voi olla hyvinkin kylmä sää, kun tänne ehtivät. Tämä on iso asuntoyhtiö.

      • Anonyymi

        Meillä on kokemuksia kylmällä ajalla tehdystä ikkunaremontista. Aikoinaan, kun lokakuussa muutimme tänne oli asunnossamme odottamassa yhtiön ihminen, joka kertoi, että seuraavana päivänä tullaan vaihtamaan keittiön ja makkareiden ikkunat - muut ikkunat oli jo vaihdettu kesällä. Kun sitten seuraavana aamuna neljä, lähes seinän kokoista ikkunaa poistettiin kaikki yhtaikaa, niin hyistä alkoi sisällä olla jo heti kohta. Pääsimme kuitenkin pakenemaan kylmää työpaikkojemme ja koulun lämpöön.

        Työpäivän jälkeen kotiin tullessamme ikkuna-aukot olivat edelleen ilman lasia ja kämppä lähes jäässä. Uudet lasit asennettiin vasta iltahmärissä. Lämpöä ulkona oli vain muutama aste, sisälläkin siis sama.

        Luulimme, että lasit pistettäisiin paikalleen sitä mukaa kuin vanhoja poistetaan. Väärin luultu. Kaksi isoa viherkasvia paleltui. Kesti myös kauan ennen kuin asunto oli taas asumislämmin. Yöksikin piti kerätä kaikki vällyt niskaan. Oli aika onneton remonttisuunnitelma - kuulemma uusien lasien kuljetus oli mennyt pieleen. Varmistapa sinä, Rapunen, etteivät tee remonttia yhtä järjettömästi kuin silloin meillä, vaan kun vanha ikkuna on poistettu, niin uusi asennetaan saman tien.

        Tänään on ollut info tuosta ikkuna-asiasta, mutta en mennyt sinne. Aiemmin kerrottiin, että huoneistoa kohti vie aikaa 1-2 päivää tuo vaihto. Yläkerrasta aloittavat. Luvattiin lähettää vielä tarkemmat tiedot. Täytyy vain nyt odotella. Minun huoneistoni kun on viimeinen ja ykkösestä aloittavat, niin voi olla jo kylmä kun minulle ehtivät.

        Kirjautuminen on pois,joten

        Rapu kirjoitti tämän

    • Koti on jokaiselle koti

      Joillekin jopa ihan ankkuri. Ite oon tehnyt itselleni selväksi, että kun on ovenvaihto tarpeen, niin teen siitä itse päätöksen. Tiedän. Ei kaikille mahollista

      Olen elämässäni ekaa kertaa tilanteessa, että kauppakassiin ei saa ainakaan ihan helposti nastarenkaita talveksi ja jos saa, niin huhhuh. Mutta tästäkin selviän, sillä ajan vain pakkaspäivänä vanhoilla nastattomilla talvirenkailla kaupoille, tuon kahden viikon safkat ja jos taas tulee autoon vika, niin sitten traktorilla ja jos siihen vika, niin huhhuh, nelipyöräasunnollani, mutta se ei ole mahdollista, jos en pysty auraamaan, kun traktorissa vika huhhuh. Sitten kävely eli kahlaaminen tien varteen ja taksi vie ja tuo ja pulkalla einekset kotiin ja pökköä pesään.

      Eilenkös kuuntelin jotain musiikkikappaletta, Nybergin Arton lopuksi siis jälki eli nauhoitukselta

      https://www.youtube.com/watch?v=hVHXQaDKrb8

    • Erittäin paljon ihmettelen jälleen kerran "Olen käynyt vuosittain silmälääkärissä (yksityisellä!) "

      Oikein huutomerkeillä, anteeks tulee varmaan taas : "olet tässäkin väärässä, yhdellä huutomerkillä". Siinäpä oikein hihhih sentään

      Jos ja kun kaikki menee oikein päin sotessa ja verotusta laajennetaan ja yritystukia karsitaan (Finnair), niin se silmälääkäri tulee joinain määräpäivinä terveyskeskuksiimme ja ottaa vastaan siis silmälääkäriä tarvitsevia eikä jokaisen tartte lähteä kymmenien kilometrien päähän yksityiselle. Sama hammashuollossamme tapahtuu, jos ei kusipääkokkareita äänestetä.

    • Historiaa kirjoitetaan vähitellen rehellisestikin, kun arkistot avautuvat ja muutenkin

      Eilen TV1 klo 20 "Suomi harjoitti tiivistä yhteistyötä Saksan kanssa. Suomalaisten suhteet natsijohtajiin olivat läheiset vielä kesällä 1942, jolloin siviilien joukkosurmat itärintamalla ja juutalaisten joukkotuho olivat jo tiedossa."

      Ja kuulemma täysin mahdotonta oli niiden jääkäreiden, jotka kouluttautuivat Saksassa, olla tietämättömiä saksalaisten natsien raakalaisuuksista juutalaisia ja mustalaisia kohtaan. Ja samassa siis mukana nämä Suomen "sotaurhot"

      Oma käyntini loppui viime sunnuntaina eräässä valehtelijoiden klubissa, missä vielä jotenkin jaksoin kuunnella kuhmoislaisien "taiteilijoiden" kommentteja. Tuli puheeksi käsky hyökätä jatkosodassa vanhan rajan yli ja jos ei totellut, niin kuula kalloon. Yksi valehteleva persu koitti väittää, että suomen sotalaki on vanhalle rajalle jääneen ampumisen puolella. Rivistä ei livetä, vaikka kyseessä olisi valloitussotakin. Näin täällä valiopäiden landella tehdään sitä työtä, mitä on saksalaiset tehneet jo kymmeniä vuosia

      Ny hommiin, huomenna sataa

    • Anonyymi

      Tänään tutustuimme tarkemmin terveydenhoitoyksikköön nimeltä kotisairaala. Sieltä kävi hoitaja selostamassa heidän toimintaansa ja miten se auttaa siippaa, joka nyt sitten enää saa vain palliatiivista hoitoa, eli apua taudin etenemisen mukana tulevia mahdollisia oireita. Luulimme, että kyseessä on myös HUS:n yksikkö, mutta se onkin sote-alueemme muutama vuosi sitten perustama palvelu. Se toimii H24, viikonloppuisinkin, mikä on todella meille hieno juttu. Hoitaja tulee tarvittaessa vaikka ottamaan verikokeet, samoin kotiin tulee lääkärikin. Tervaristamme ei paikan päällä saa nykyään apua kuin hyvällä onnella, pitkällä odotusajalla ja sitäkin vain arkena, virka-aikana.

      Huomenna olisi minullakin vuosikontrolliin kuuluvat labrat. Jouduin viime viikolla aloittamaan antibioottikuurin ihottuman takia. Enää en voinut pitää edes trikoohanskoja, kun iho sormissa on taas niin tulehtunut ja kipeä. Pistin kyselyn omahoitajalleni, jotta pitäisikö labra siirtää, jos vaikka lääkkeelläni on vaikutuksia veriarvoihin. Eipä ole tullut vastasoittoa eikä viestiinkään ole vastattu. Vielä kyllä kerkiäisi ennen huomisaamua. Virka-aika kyllä loppui justiinsa, joten voi olla, ettei vastausta tule tänäänkään. No, menen labraan ja päättäkööt siellä otetaanko veret vai ei.

      Sääkin sitten on muuttumassa. Pimeääkin on niin, että sanomaakin piti lukea sähkövalossa. Toin mökiltä karmean kasan pyykkejä, jotka viime syksynä kiireisen pois lähdön takia sinne jätin. Tänään sain vielä yhden koneellisen ulos kuivumaan. Yksi koneellinen on jäljellä, mutta se on jo kuivattava sisällä, ovat lupailleet sateita. Pyykkikasa onneksi on jo lähes kukistettu.

      Nyt iltapäiväkaffeelle.
      am

    • Anonyymi

      Ny oon ihan äimä, sillä entäs jos firma tekee oviremontin niin, että laittaa ensin lukon ja seuraavana päivänä vasta oven

      Kyllä nyt oisi paikallaan tulla tänne ihan ensin vaikka yrittäjä selostamaan vaikeuksissa oleville, mitä tehdä, kun kurat on housussa.

      edson

    • HS gallup ja siellä kommentteja. Nyt on siis laskettava veroja, että pienituloinen pärjää. Tulojahan ei voi nostaa, sen huomaa jo suunnitelmista poliisin väliintulossa hoitajia kohtaan. Hyvä kok. hihhih

      Gallupin mukaan hallituspuolueiden kannatus 53% ja kuulemma Marin aiheuttanut sdp:n suuren alakierteen, puolue laskeutui -0,9 ja kok noussut hirveästi 0,6

      Jos vas. hyväksyy suunnitellut pakkotoimet hoitajia kohtaan eikä astu pois hallituksesta ja jos vihreät hyväksyvät sekä kaivoslait ilman muutoksia ja ydinlaitosten lisäämisen, niin Pelle Hermannia äänestän.

      • Kyl muuten ei tarttennu kuluttaa valoja nähdäkseen, mitä paskaa HS julkaisee. Sama hommahan on teeveetä katsellessa, kummasti ruutu itsestään valaisee MTV:n surkeutta niille jotka kanavaa katsovat. Tai huhhuh A:ta eli alfaa

    • "Missä on tukilakot? Rahtarit, veturimiehet, paperimiehet jne joiden lakoista aina puhutaan. Eivät nämä mene tukilakkoon kun kyse on hoitajista, siivoojista, kaupankassoista, koulujen henkilökunnasta... sillä vaarana olisi että varsin hyvät työehdot vaarantuisivat."

      Mainostan nyt yhtä "taiteilijaa" Kuhmoisissa, joka isänsä jalanjälkiä pääsi UPM:lle ja teki vuosikymmenet siellä "töitä" ja palkka nousi nousi ja nousi ja nyt hiljaa eläkkeellä - varhaiseläkkeellä - valittaa kuiskaillen sellutyöntekijöiden nykyistä "ahdinkoa" Että sellainen galleristi

      • Anonyymi

        eihän nyt kukaan siivoojien ja ruuan keittäjien puolesta mene tukilakkoon.
        Ei edes ne hoitajat. Leveä kasti ja luokkaraja kun kulkee siinä.
        Sen voisi kommentoida ihan heittämällä että paperikombinaateilla on ollut
        kykyä maksaa isoja palkkoja. Silti on jäänyt kassaan ja omistajille runsaasti paalua.
        VR ja valtion rautatiet on ihan oma lukunsa nepotismin määrässä.

        "Nepotismi (ital. nepotismo < lat. nepos, pojan- tai tyttärenpoika, myös veljen- tai sisarenpoika) tarkoittaa sukulaisten suosimista politiikassa, liike-elämässä ja muilla yhteiskunnan osa-alueilla esimerkiksi henkilövalinnoissa tai taloudellisten etujen myöntämisessä.[1]"

        Samaan "lukuun" lisäisin Finnairin ihan siis määritelmän mukaan. Voisiko ALKO olla samaa "lukua"?

        Jos nyt ensin siivoojat ja keittiöläiset menisivät lakkoon, niin het olisin valmis tukilakkoon. Samoin, jos elokapina lyö lisää löylyjä greenpeacen ja Greta kanssa, olen valmis istumaan Mannerheimintiellä ja lisäksi osallistuisin het sen teurastajan patsaankaatoon. Hoitajat lienevät ainoita, jotka eivät ole olleet tukilakoissa puolustamassa sellunkeittäjiä tai rahtaajia eivätkä kaipaa varmaan nytkään näitä piirejä omien lakkojensa tueksi. Näin oletan

    • Ylellä poliitikot hihhih naurattaa jo klo kymmenestä alkaen, eniten Riikka Purra, toisena Orpo

      Orpokin kehottaa "säästämään" sähköä. Purra haluaa öljylämmitystä. Ja tais jokainen kannattaa pienydinvoimaa

      Mitään ei tule tapahtumaan ilmaston tulevien muutosten estämiseksi. Kiva katsoa, mistä ydinvoiman aineksia kaivetaan ja ydinjäte käsitellään. Jo nyt kaivosteollisuus on puhtaiden vesien uhka, jos nyt enää missään yleensäkään on puhdasta vettä.

      Jokaisen olisi kuunneltava enemmän eilisen tapaista a-studiota, jossa : "Parantaako uusi kaivoslaki ympäristönsuojelun tasoa? Vieraina ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.), Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela ja Saimaa ilman kaivoksia ry:n puheenjohtaja Miisa Mink."

      Mink muistaakseni oli ainoa, joka puhui suuresta elinkeinojen rakennemuutosta ja säästämistä ja muutosta muutenkin koko kuluttavasta elämästämme.

    • Saarikko puhuu pas**a että muka yrityksille lisää vapauksia = pelkästään kulutusta ruokkivaa toimintaa, ei muuta

      • Saarikko ei ole tietysti ainoa mäntti, sillä jokainenhan puolue haluaa matkailun kasvua, turismin kasvua, Finnarin lentojen kasvua, akkuteollisuuden kasvua ja kaikkien investointien kasvua ja siksi älytön määrä lisää sähköä ja sen takia älytön lisää ydinvoimaa jne. Hallelujaa hallelujaa, mutta kohtahan taas pääsee naattimaan adventeista ja kuuntelemaan joululauluja kirkkoon: kirkot ainakin siis pidettävä lämpiminä

    • Säätietoa täältä persulandiasta

      Kovaa tuulta, mutta marjoja metsissä. Ulkosuihkuni veden lämpötila sentään vielä irroittaa (irrottaa) hien, muttei tukan rasvaa, siis ilman pesuainetta, joten en mene suihkuuni, sillä enpä ole hikinenkään. Toisaalta Nizoral pitäisi vielä levittää kaksi päivää selkään ja huuhdella pois, joten eikun ulos avantouinnille ilman avantoa

      Odotan tänään vaikkapa vain hiukka voittoa kenosta, jonka säästän tietenki seuraavaan Lidl käyntiin. Toisaalta tappiot kestän kuin mies

    • Anonyymi

      Olipas pitkästä aikaa raikas kettisten työntörupeama. Sade tekee hyvää korppukuivalle luonnolle (ja mummujen iholle;) Koirat kyllä vastoin tapojaan kulkivat häntä roikkuen ja luimistellen; eivät tykkää kastua. Turkista sentään voi veden saada ravistelemalla, mutta käpälien ja mahan kuivaamiseen tarvitaan aina ihmistä ja pyyhettä, eivätkä ne siitä tykkää yhtään.

      Aamulla kävin otattamassa verinäytteet. Hoitaja sanoi, että parin päivän päästä ovat arvot luettavissa kannassa. Aika kummaa. Siippa kun käy, niin hän ei labrasta kotiin ehdi kun tulokset ovat jo saatavilla. No, ehkä prioriteetti on hiukan erilainen hänellä kuin minun kaltaisillani vuosihuoltolaisilla. Ekan kerran kyllä nyt vähän jänskättää sokeriarvot. Mutta sitä ehkä saa mitä tilaa. Liian vähän olen itsestäni huolta pitänyt.

      Nyt ystävän kanssa päiväkaffeelle naapurikaupungin kuppilaan. Äsken söin kaupasta lounaaksi ostamiani susheja, siippa sai lemppariaan, pyttäriä, sekin einestuote. Tänään siis selvisin lounaan laitosta kuin koira veräjästä.

      Leppoisaa sateen ropinan kuuntelua!
      am

      • Kun minä elokuun alkupuolella tilasin ajan terkkariin ja sain sen 27.9., niin siitä tuli monenlaista vahvistusta kotiin. Tuli s-postiin, tekstiviestillä, Maisaan ja jopa postiluukusta kirjeenä! Nyt sitten pari paivää sitten tuli Maisaan jo muistutus ajasta, vaikka sinne on vielä pari viikkoa.

        Risoo, että Maisassa on monta virheellistä tietoa ja niitä ei voi itse korjata. Kun sitten viestinä lähettää sinne väärän tiedon oikaisun, ei niitä näköjään kukaan lue, koska kukaan ei ole korjannut sinne niitä, minne ne kuuluu, eli omat diagnoosit. Silti siellä on kohta että ne siis väärät tiedot on vahvistettava oikeiksi, vaikka ovat sitä vain osittain.

        11.7. lääkärillä käydessäni arvelin että jalkapöytäni ja nilkkani turpoavat iltaa kohti siksi, että reumalääkkeeni laitettiin tauolle 11.6., niin sinä 11.7. päivänä lääkäri on merkinnyt Maisaan, että reumalääkkeeni on jatkuvassa käytössä. No kun ei ole, ei edelleenkään ole käytössä ja joka ilta jalat on kuin tukit. Tämä jalkojen turpoaminen alkoi pari päivää sen jälkeen kun minulle tehtiin kolmen suonen pallolaajennus sepelvaltimoihin 29.6. Se operaatio ei myöskään lopettanut flimmereiden ilmaantuvuutta.

    • Kuten cee kirjoitti, niin monia harmittaa varmaan Maisat sun muut S-pankki sovellukset, jotka vuotavat kuin seula ja ovat lisäksi vääriä tietoja ehkä täynnä. Itse tykkään näistä ohjelmista https://areena.yle.fi/1-50315431 ja siinä ohjelmassa viimeisenä puhutaan apotti / hus hässäkästä. Jo jonkin aikaa olen kehunut suomen maailman parasta koulua, ja sitten haetaan osaajat ulkomailta.

      Ja herkällä korvallani kuuntelin myös astudion verkkopankkitunnuksissa vaikeuksissa olevia : yli 75 vuotiaat, päihdeongelmaiset, vangit, asunnottomat ja siis jopa Ranskassa asunut ja Suomeen muuttanut fiksu ihminen. Hän kertoi, kuinka byrokraattinen on Ranska ja ite voin kuulopuheiden mukaan kirjoittaa, että Saksa on myös takapajula eli byrokraattinen. Ja alle 75 vuotiaat nutipäät, jotka kieltäytyvät maksamasta muulla kuin setelillä ja periaatteesta eivät halua mitään digiä. Näitä on täällä junttilassakin, koska vain oma markka on oikea maksuväline, hihhih sentään

      Ne, jotka ovat vaikeuksissa, saavat todella apua digiin, jos vain haluavat. Kaverini vie kannattavan kirjastoomme, missä yksi virkailija poistaa mm. turhiksi tuntuvat sovellukset ja avustaa myös muussa käytössä. Ite en sorki toisten koneita. Oma lapseni sorkki eli käytti vaimoni konetta ja jätti sen ihmeelliseen tilaan, en nyt muista mihin tilaan, mutta kesti aikansa, kun sain sen "kuntoon"

      • Jos ite saisin päättää, niin nämä jälki sitäsuntätä ylen aamuissa, niin jälkinäytös lyhyemmäksi ja jälkiviisaista pois läskisoini hörönauruineen, niin ylen aamut olisivat ihan loistavia minulle. Joku voi nähdä tämän toivomukseni henkilökohtaisena yhden ihmisen mielipiteenä. Sitähän se onkin, aivan samoin kuin jos joku moittii vaikkapa sotea tai salattuja elämiä

        Aikoinaan ohjelmassa ollut Kalle Isokallio sai hepulit Maria Petterssonista ja lähti. Maria taitaa olla nykyään journalistilehden päätoimittaja. Missä on kaikentietävä Isokallio? Maryan Abdulkarim jätti Soinin takia jälkiviisaat ja siis sitä saa mitä tilaa : läskisoinin hörönaurut siis saa

      • Kirjoitusvirhe taas, ei kiroitusvihre eli kaveri vie kannettavan eli läppärinsä kirjastoon. Kuulemma ei saa jotain ilmaisvirusohjelmaa poistettua, muistaakseni avira. Itselläni oli "vaikeuksia" macafreen kanssa joskus taannoin, mutta poistettua senkin sai

    • Kyl on tiukkaa säästämistä ja säätämistä

      Jäähallit siis huhhuh. Mielestäni uutisissa kuulemani juttu, että joku paikkakunta, missä 5 hallia, siellä ei kannata panna yhtä hallia kiinni, koska jokainen halli tuottaa voittoa. Siinä vasta säästöpäätös, kun ihmiset laskevat lämpöjään kodeissa, niin "rikkaiden" ei säästää tarvitse, jos ne tuottavat voittoa.

      Tulee taas niin mieliin wahlroos ja hänen säästämisensä Taatana tentään. Orpokin varmaan säästää ja kaikki persut. Oho, eiväthän he halua säästää, vaan laskea bensan ja lämmitysöljyn hintoja, suojella lepakoita . . . on ne niin hihhih

    • Pirruuttain katsoin Pöytyän kunnan kotihoidon toimimattomuudesta

      Kunta on kokoomuksen, persujen ja kesKUSTAn kunta ja kuten Turun suunnallakin, ehkä koko Varsinais-Suomessa, terveydenhoito-ongelmat lienevät vahvasta kokoomusedustuksesta paikallisissa terveysasioista päättävissä elimissä

    • Järkyttävää. Sen yhdeksän päivän aikana, jona kotihoito yritti asuntoon sisälle, vaimo oli jo kuollut ja mies makasi lattialla kykenemättä avaamaan ovea tai vastaamaan puhelimeen. Olisi pitänyt kotihoidon hälytyskellot soida ja pyytää huoltomies avaamaan oven. Koska mies oli jo pyytänyt kotihoitoa avuksi heille, tarvitaanko aina sisäänpääsyyn hakea poliisia apuun. No sitten kyllä tarvitaan, kun sisältä löytyy vainaja.

    • jotain erikoisempaa tapahtumaa Pöytyän jutussa on . Kotihoito oli tarinan mukaan käynyt oven takana useamman kerran mutta kukaan ei sisälle laskenut. Sitten viimeisestä käynnistä kului 9 päivää kunnes kotihoito viimein uskalsi soittaa poliisille. Erikoiseksi asian tekee se tosiasia että hyväkuntoinenkaan ihminen ei montaa päivää pysy hengissä ilman vettä. Silti mies oli hengissä mutta henkitoreissansa. Tulee monenlaista tapahtumain kulkua mieleen. Hyvinkin niin että vaimo oli kuollut kenties pari viikkoa aiemmin ja avomies ei halunnut avata ovea kotihoidolle vaan piilotteli kotonansa kuolleen vaimonsa kanssa tietämättä mitä tehdä, Tai jostain muusta syystä. Emme tiedä miksi.
      Sekin vielä onko kotihoitoporukka edes käynytkään katsomassa oven takana vaikka niin kertovat silloin tällöin tehneensä. Päivistä voi mennä jopa sekaisin.
      Ihmisen asuntoon ei vapaassa yhteiskunnassa voi mennä ilman lupaa. Diktatuureissa on toisin, Jos kotihoidolle ei oltu annettu kulkuavainta niin eihän siitä ovesta sisään silloin mennä. Nämä ovat niitä spekulatiivisia arvuutteluja. Murheellinen jaa ikävä tapahtuma kaiken kaikkiaan.

      Omassa talossani sisällä on lennellyt usemman päivän iso pullea kärpänen. Tänään tein päätöksen antaa kärpäselle häätöpassit asunnosta. Keittiön tiskipöydällä istuksi ja minähän hänet nappasin nopealla käden heilautuksella nyrkkini sisään. Ihan ensimmäisellä yrittämällä onnistui. Salamakäsi heilahti. Kyökin ikkunasta vapautin lentomatkalle jonnekin. Tuskin sama kaveri tulee takaisin. /Jimmy

      • Anonyymi

        Kuhmoisissa kotihoito on kunnossa, mutta pelkään, jos kokoomus saa laskutikkunsa kuntoon. Silloin tiputetaan kunnallisen kotihoidon hoitajien kesälomakorvaukset ensin pois ja jaellaan maksuseteleitä yksityiseen kotihoitoon päästäkseen . Samoin käy kunnalisen hammashoidon kanssa

        edson

      • Anonyymi

        Hyvin nopeat ovat kätesi. Täytyy harjoitella. Pörriäiset saan juomalasiin samoin hämähäkit. Hyttyset tapan

        edson

    • Anonyymi

      On todella järkyttävä tapahtuma tuo vanhusten kuoleminen avun puutteeseen. Ollaanko sittenkin vuodessa 1022! Kyllä vanhusten osa maassamme vain huononee. Kuluerähän me enää vain olemmekin. Ääni kyllä vaaleissa kelpaisi kaikille puolueille, mutta siihen se sitten loppuukin. Jos hoitajiien lakot toteutuvat niin kotihoitoa tarvitsevat vanhukset on niissäkin otettu kohteeksi. Ei ymmärrä.

      Tänään tuli minulle taas uusia säätöhommia, joista en yhtään tykkää. Vanha puhelin tilttasi niin, ettei pihaustakaan kuulunut, kun se yhden puhelun lopuksi sanoi sopimuksen irti ja ruutu musteni. Eivät saaneet Elisallakaan siihen henkeä, joten uusi puhelin (Nokia) piti ostaa; ilman en tule toimeen.

      Olihan nokialaiseni jo melkein viisi vuotta vanha, joten korkea aika olikin sen mennä;). Kuulemma kylällämme joku firma niitä korjaakin, mutta maksaa maltaita. En tiedä, viitsinkö sitä edes selvitellä, maksaa äkkiä uuden verran. Iso osa vanhan puhelimen sisällöstä kopioitui helposti, mutta olen tapellut hermostukseen saakka sähköpostin asennuksen kanssa, enkä vielä sitä ole saanut tehtyä. Myös toisen pankkini mobiiliversion asentaminen on kinkkistä, kun siihen tarvitaan pankin kirjeessä lähettämä tilapäinen PIN. Vanhaan puhelimeen sen pystyi asentamaan ihan omin tunnuksin ja koodein. Ehkä ovat yrittäneet nyt tehdä sovelluksia varmemmiksi S-pankin tapahtumien seurauksena. Tai yleensä pankkitilihakkerointien seurauksena.

      Kuvista, joita puhelimessani ei todellakaan ollut paljon, putosi joitakin pois, mutta poika lähetti ne juuri äsken uudelleen. Itse en juurikaan kuvia ota, en osaa ottaa hyviä, ja tallennan siis muiden ottamia kuvia. Vanhassa uhelimessa oli kuulemma loistavat kamerat, joita siis en hyödyntänyt.

      Ja niin on todettava, että kakkosdiabeteskin tarttuu😁 Ensin Whoo, nyt minä, eli digitartuntahan tässä selvästi on kyseessä. Labrakokeissa minunkin sokeriarvoni oli nyt sitten sen verran vuoden takaisesta "liputus"arvosta noussut, että lääkkeeseen joudun nyt oleentumaan. Huono kolesterolikin oli noussut😖, hyvä sentään oli ennallaan, aika korkea sekin. Siipan energiatiheät sapuskat syynä. Minäkin olen niitä syönyt aika usein, joten nyt on kehitettävä itselleni joku systeemi. No, siinäpä taas uutta tuumattavaa ensi yöksi. Ehkä vähän tuumin myös pojatyttöä, jolla nyt huomenna ensimmäinen ylioppilaskirjoituksensa. Sormet ja varpaat pystyssä meillä molemmilla.

      Nyt lähden vielä tekemään terveellisen cevichen itselleni huomiseksi. Sitten punkkaan.

      Kauniita unia joka iikalle!
      am

      • Juu, diabetesdiagnoosin olisin miekin voinut siulle määritellä: Syömisen jälkeiset pilkkimiset ja verkkokalvon rappeumat ovat tyypillisiä pitkään koholla olleen glukoosin oireita. Myös tinnitus saattaa olla korkean verensokerin aiheuttama. Tai pahentama. Tuosta aiheesta löytyy verkosta ainakin englanninkielistä tietoa.

        Varsinainen diabetesdiagnoosi on vain numeroarvo joka jossain vaiheessa ylittyy, itse ongelma on kehittynyt vuosien aikana. Näihin sokereihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota jo alhaisimmilla arvoilla. Asiaan liittyy vahvasti metabolinen oireyhtymä, joka tarkoittaa mm. kohonnutta huonoa kolesterolia, verenpainetta, vyötärölihavuutta ja lopulta diabetesta. Kaikki diabeetikot eivät metaboliasta kärsi, mutta tyypillistä se on. Diabetekseen liittyy myös vahva periytyvyys, tyypin 2 diabeteksen riski on 40 prosenttia jos toisella vanhemmista on tauti, 70 prosenttia jos molemmilla vanhemmilla on.

        Itselläni ovat sokeriarvot puolittuneet ruokailutapojen muutoksilla sekä lääkehoidolla. En tiedä kumpi on vaikuttanut enemmän. Hoitoon sitoutumista tarvitaan, diabetes huonosti hoidettuna on vakava juttu.

      • "Jos hoitajiien lakot toteutuvat niin kotihoitoa tarvitsevat vanhukset on niissäkin otettu kohteeksi. Ei ymmärrä."

        Siis palkkoja ei ylös ei millään(kö)? Tiedän paljon kotihoitoyksiköistä, kunnallisen ja erään yksityisen, Helsingissä asumisen ajoilta. Kuka enää haluaa tehdä siellä töitä ja vaikka Kuhmoisissa toimii yhä kotihoitokin, niin kovaa duunia tekevät, pienellä palkalla ja kiireessä ei ehdi kuin lääkkeet jakaa ja katsastaa nopeasti yleiskunto ja sitten toisen luo. Ja tilanne on ollut jo vuosikymmeniä tämä.

        Ehkä kannustit lennonjohtajien lakossa lakkolaisia, koska siellähän se palkka oli tosi kuralla

      • myllynkivi kirjoitti:

        "Jos hoitajiien lakot toteutuvat niin kotihoitoa tarvitsevat vanhukset on niissäkin otettu kohteeksi. Ei ymmärrä."

        Lisään vielä, että uutisissahan sanottiin, että lakot peruttu.

        Nyt sitten vaan vangiksi hoitajat, jotka haluavat irtisanoutua. Ja määräosa nuorista poliisin ohjauksella kouluttautumaan hoitajiksi sillä kok. ensimmäisenä työnään kouluttaa lisää poliiseja, sitten ottaa kesälomarahat pois ja jakaa palvelusetelit yksityiseen kotihoitoon

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, diabetesdiagnoosin olisin miekin voinut siulle määritellä: Syömisen jälkeiset pilkkimiset ja verkkokalvon rappeumat ovat tyypillisiä pitkään koholla olleen glukoosin oireita. Myös tinnitus saattaa olla korkean verensokerin aiheuttama. Tai pahentama. Tuosta aiheesta löytyy verkosta ainakin englanninkielistä tietoa.

        Varsinainen diabetesdiagnoosi on vain numeroarvo joka jossain vaiheessa ylittyy, itse ongelma on kehittynyt vuosien aikana. Näihin sokereihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota jo alhaisimmilla arvoilla. Asiaan liittyy vahvasti metabolinen oireyhtymä, joka tarkoittaa mm. kohonnutta huonoa kolesterolia, verenpainetta, vyötärölihavuutta ja lopulta diabetesta. Kaikki diabeetikot eivät metaboliasta kärsi, mutta tyypillistä se on. Diabetekseen liittyy myös vahva periytyvyys, tyypin 2 diabeteksen riski on 40 prosenttia jos toisella vanhemmista on tauti, 70 prosenttia jos molemmilla vanhemmilla on.

        Itselläni ovat sokeriarvot puolittuneet ruokailutapojen muutoksilla sekä lääkehoidolla. En tiedä kumpi on vaikuttanut enemmän. Hoitoon sitoutumista tarvitaan, diabetes huonosti hoidettuna on vakava juttu.

        Mikä on se maaginen raja, että saa diagnoosin tyypin 2 diabeteksesta? Olin kesällä sairaalassa ja joka päivä otettiin sokerit aamuin illoin ja aamuin ne olivat 5,7 -6,2 luokkaa. Eli paastosokeri. Ei ole diagnoosia annettu.

        Sokerirasitustestissä vähintään kahdessa kokeessa yli 11 mmol =diabetesdiagnoosi.
        Sokerirasitustestissä paastotaan 12h, sitten aamulla kokeeseen jossa juodaan erittäin sokeripitoista nestettä tietty määrä ja otetaan verikoe parin tunnin päästä.

        Myös jos sormenpäästä otettava paastoverensokeri on jatkuvasti yli 7 mmol, kyse on diabeteksestä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, diabetesdiagnoosin olisin miekin voinut siulle määritellä: Syömisen jälkeiset pilkkimiset ja verkkokalvon rappeumat ovat tyypillisiä pitkään koholla olleen glukoosin oireita. Myös tinnitus saattaa olla korkean verensokerin aiheuttama. Tai pahentama. Tuosta aiheesta löytyy verkosta ainakin englanninkielistä tietoa.

        Varsinainen diabetesdiagnoosi on vain numeroarvo joka jossain vaiheessa ylittyy, itse ongelma on kehittynyt vuosien aikana. Näihin sokereihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota jo alhaisimmilla arvoilla. Asiaan liittyy vahvasti metabolinen oireyhtymä, joka tarkoittaa mm. kohonnutta huonoa kolesterolia, verenpainetta, vyötärölihavuutta ja lopulta diabetesta. Kaikki diabeetikot eivät metaboliasta kärsi, mutta tyypillistä se on. Diabetekseen liittyy myös vahva periytyvyys, tyypin 2 diabeteksen riski on 40 prosenttia jos toisella vanhemmista on tauti, 70 prosenttia jos molemmilla vanhemmilla on.

        Itselläni ovat sokeriarvot puolittuneet ruokailutapojen muutoksilla sekä lääkehoidolla. En tiedä kumpi on vaikuttanut enemmän. Hoitoon sitoutumista tarvitaan, diabetes huonosti hoidettuna on vakava juttu.

        Juu, minulla perintötekijät ovat vahvat. En tosin kovasti siitä ole ollut huolestunut. Olen lähinnä ajatellut, että tulee se kuitenkin. Lähes kaikille isäni puolen sukulaisille se on tullut, ja joukossa on laihaa, lihavaa ja siltä väliltä. No, en kyllä ihan hulvattomastikaan ole elänyt. Syömisiäni olen aina jonkin verran vahtinut - omasta mielestäni. Liikkuminen sen sijaan ihan liian vähäistä. Se melkein lopahti ensimmäiseen bursiittiin nelisen vuotta sitten. Sittemmin se on vaivannut joka syksy. Nyt olisikin taas aika:) Nyt teen useamman kerran viikossa kettis- tai kävelylenkin, joka on lyhentynyt aika pieneen siipan huonon jaksamisen vuoksi. Jonkinmoinen kuntopoljinkin meillä on, mutta enimmältään sekin saa levätä. Ehkä nyt alan sitä kurittaa.

        Tuosta näköasiasta silmälääkäri kyllä sanoi, että minulla on tyypillinen ikärappeuman alku (näkyi kuvissa sekin jo nelisen vuotta sitten). Siihen aikaan sokeriarvoni olivat vielä ok. Meinaan häneltä vielä asiaa varmistella. Systeriltäkin asiaa kysyin, hänelläkin on ikärappeuma, joka onneksi edennyt tosi hitaasti, mutta ei minkäänlaisia diabeteksen aiheuttamia verkkokalvon vaurioita, jotka erilaisia kuin iän aiheuttamat, vaikka diabeteslääkkeitä on syönyt jo parikymmentä vuotta. Diabetespotilas pitäisi kuulemma heti kohta diagnoosin saamisen jälkeen lähettää silmänpohjakuvaukseen, joten kaiketi itsekin sinne saan lähetteen, kunhan tästä hoiturin juttusille pääsen. Lääkärin aikakin ehkä järjestyy. Äsken kävin jo hakemassa sokerimittarin, jonka käyttöön sain pikaohjeet. Lukemia pitää ruveta ottamaan ja merkkaamaan ylös, että on jotain "kättä pidempää", kun menen tapaamaan hoituria. Saa nähdä, koska saan ajan.

        Pitää kyllä todeta, että oma terveydenhoitoni ei juuri nyt kovasti innosta. Tämä meidän tilanteemme tuppaa viemään minultakin energiaa niin paljon, että hyvä kun saan normaalit kuviot hoideltua. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, etenkin naisia, jotka elämän kovissa vastuksissa lähtevät juoksemaan maratonia, kiipeävät Himalajalle tjm. ekstreemiä. Minä en kuulu heihin. Päinvastoin, lamaannus on minulle tyypillinen reagointitapa.

        Täällä sataa rojottaa. Siitä huolimatta toivotan luannikasta viikonlopun aloittelua.

      • myllynkivi kirjoitti:

        "Jos hoitajiien lakot toteutuvat niin kotihoitoa tarvitsevat vanhukset on niissäkin otettu kohteeksi. Ei ymmärrä."

        Siis palkkoja ei ylös ei millään(kö)? Tiedän paljon kotihoitoyksiköistä, kunnallisen ja erään yksityisen, Helsingissä asumisen ajoilta. Kuka enää haluaa tehdä siellä töitä ja vaikka Kuhmoisissa toimii yhä kotihoitokin, niin kovaa duunia tekevät, pienellä palkalla ja kiireessä ei ehdi kuin lääkkeet jakaa ja katsastaa nopeasti yleiskunto ja sitten toisen luo. Ja tilanne on ollut jo vuosikymmeniä tämä.

        Ehkä kannustit lennonjohtajien lakossa lakkolaisia, koska siellähän se palkka oli tosi kuralla

        Ja mitähän hemmettiä minulla on lennonjohtajien lakon kanssa tekemistä. Onko niilläkin ollut lakko? Taas näitä sinun oletuksiasi, jotka omassa päässäsi ovat faktaa, mutta useimmiten fiktiota.

        Olen joskus aiemmin täälläkin sanonut kannattavani hoitajien palkkojen ja työolojen parannusta. Lakko on aina äärimmäinen keino ja sitä pitäisikin käyttää harvoin, ettei kärsi inflaatiota. Hoitajien lakko kuitenkin olisi minunkin mielestäni ollut ok, mutta kun ottivat ihmishengen käsikassaraksi, niin se meni jo yli ymmärryksen. Järjestöiltä taisi kadota suhteellisuudentaju.

      • amummu kirjoitti:

        Juu, minulla perintötekijät ovat vahvat. En tosin kovasti siitä ole ollut huolestunut. Olen lähinnä ajatellut, että tulee se kuitenkin. Lähes kaikille isäni puolen sukulaisille se on tullut, ja joukossa on laihaa, lihavaa ja siltä väliltä. No, en kyllä ihan hulvattomastikaan ole elänyt. Syömisiäni olen aina jonkin verran vahtinut - omasta mielestäni. Liikkuminen sen sijaan ihan liian vähäistä. Se melkein lopahti ensimmäiseen bursiittiin nelisen vuotta sitten. Sittemmin se on vaivannut joka syksy. Nyt olisikin taas aika:) Nyt teen useamman kerran viikossa kettis- tai kävelylenkin, joka on lyhentynyt aika pieneen siipan huonon jaksamisen vuoksi. Jonkinmoinen kuntopoljinkin meillä on, mutta enimmältään sekin saa levätä. Ehkä nyt alan sitä kurittaa.

        Tuosta näköasiasta silmälääkäri kyllä sanoi, että minulla on tyypillinen ikärappeuman alku (näkyi kuvissa sekin jo nelisen vuotta sitten). Siihen aikaan sokeriarvoni olivat vielä ok. Meinaan häneltä vielä asiaa varmistella. Systeriltäkin asiaa kysyin, hänelläkin on ikärappeuma, joka onneksi edennyt tosi hitaasti, mutta ei minkäänlaisia diabeteksen aiheuttamia verkkokalvon vaurioita, jotka erilaisia kuin iän aiheuttamat, vaikka diabeteslääkkeitä on syönyt jo parikymmentä vuotta. Diabetespotilas pitäisi kuulemma heti kohta diagnoosin saamisen jälkeen lähettää silmänpohjakuvaukseen, joten kaiketi itsekin sinne saan lähetteen, kunhan tästä hoiturin juttusille pääsen. Lääkärin aikakin ehkä järjestyy. Äsken kävin jo hakemassa sokerimittarin, jonka käyttöön sain pikaohjeet. Lukemia pitää ruveta ottamaan ja merkkaamaan ylös, että on jotain "kättä pidempää", kun menen tapaamaan hoituria. Saa nähdä, koska saan ajan.

        Pitää kyllä todeta, että oma terveydenhoitoni ei juuri nyt kovasti innosta. Tämä meidän tilanteemme tuppaa viemään minultakin energiaa niin paljon, että hyvä kun saan normaalit kuviot hoideltua. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, etenkin naisia, jotka elämän kovissa vastuksissa lähtevät juoksemaan maratonia, kiipeävät Himalajalle tjm. ekstreemiä. Minä en kuulu heihin. Päinvastoin, lamaannus on minulle tyypillinen reagointitapa.

        Täällä sataa rojottaa. Siitä huolimatta toivotan luannikasta viikonlopun aloittelua.

        Diabetestähän edeltää aina ns esidiabetes, jolloin sokerit ovat selvästi koholla mutta eivät vielä yllä ihan diabetesrajaan. Tämä vaihe kestää vuosia. Todennäköisesti jo silloin, varsinkin jos ollaan lähellä "virallista" diabetesrajaa vuosikausia, sokerin aiheuttamat vauriot etenevät ihan samalla tavalla tavalla kuin varsinaisessa diabeteksessä. Usein vain silloin ollaan tietämättömiä asiasta, eikä siis asia ole mitenkään hoidossa. Eli tauti ei todellakaan ala diagnoosista, vaan jokainen vaikka eilen diagnoosin saanut diabeetikko on potenut tautia jollain asteella jo vuosia.

        Ja juu, diabeteksen aiheuttama silmäpohja rappeuma on eri asia kuin ikärappeuma. Ensinmainttua voi ilmetä jopa lapsella.

        Ja vielä on sanottava että diabetes on jokaisella muutenkin vähän omanlaisensa.

        Varmaan kohta muut jo hermostuvat tästä diabetes puheesta, mutta vertaistuki on tärkeetä tänä päivänä.

    • Huomenta täältä SU-SI alueelta!

      No, eipä mitään susia ole kyllä näyttäytynyt, mutta onhan tuo sopiva tavutus kaupungin osillemme!

      Sadetta lupaillaan, mutta ei ainakaan vielä sada. Tuuleton päivä näyttää olevan, koska männyn oksat eivät heilu yhtään . Söin aamiaiseksi riisipuuroa ja hedelmiä. Ei nälätä enää. Riisipuuron söin sellaisenaan, ilman sokeria ja kanelia. Nuo molemmathan ovat jonkunlaista "myrkkyä." Minulla on ollut jo kauan, varmuuden vuoksi, kolesterolilääkitys tuon sydämen takia. Lääkäri sanoi sen määrätessään, että ei tarvitse sitten niin kovasti vahdata kaikkea mitä suuhunsa panee. Syön kyllä mielestäni hyvin terveellisesti muutenkin.

      Nyt toivottelen hyvää viikonlopun aloittelua kaikille ja minä menen katsomaan mitä HS.fissä kirjoitellaan maailman tapahtumista.

      • Minä olen ikäni syönyt riisipuuron voisilmän kanssa, kaneli ja sokeri pilaavat sen. Sama kaura-tai neljänviljanpuuron kanssa kelpaa vain voisilmä, reilu mieluusti. Mannapuurossa menettelee mehukeitto. Puolukoista keitetyssä vispipuurossa kelpaa sokeri ja maito.

        Riisipuuro on kyllä parasta karjalanpiirakoissa ja sultsinoissa.

        Rasvoja olen vältellyt ikäni, silti sain kolesterolilääkkeet 5 vuotta sitten yhdessä verenpainelääkkeiden lisäyksen kanssa. Nyt kesällä pumpun takia kolesterolilääkkeen vahvuus lisättiin 40 mg/pvä, jolloin LDL laski 2 viikossa 2,6:n lukemasta 1,8:aan. Kokonaiskolesterolini on vain 3,1 eli todella hyvä, mutta hyvä HDL todella alhainen vain 0,63.

      • Calvados kirjoitti:

        Minä olen ikäni syönyt riisipuuron voisilmän kanssa, kaneli ja sokeri pilaavat sen. Sama kaura-tai neljänviljanpuuron kanssa kelpaa vain voisilmä, reilu mieluusti. Mannapuurossa menettelee mehukeitto. Puolukoista keitetyssä vispipuurossa kelpaa sokeri ja maito.

        Riisipuuro on kyllä parasta karjalanpiirakoissa ja sultsinoissa.

        Rasvoja olen vältellyt ikäni, silti sain kolesterolilääkkeet 5 vuotta sitten yhdessä verenpainelääkkeiden lisäyksen kanssa. Nyt kesällä pumpun takia kolesterolilääkkeen vahvuus lisättiin 40 mg/pvä, jolloin LDL laski 2 viikossa 2,6:n lukemasta 1,8:aan. Kokonaiskolesterolini on vain 3,1 eli todella hyvä, mutta hyvä HDL todella alhainen vain 0,63.

        Juuri riisipuurossa kuten kaurapuurossakin, joita kumpiakin syön kyllä aika harvoin on voisilmä - ja todellakin kunnollisen kokoinen!! - ainoa oikea lisuke. Mannapuuroa teen silloin tällöin siipalle iltapalaksi, mutta itse en siitä niin perusta. Puolukkavispipuuro sen sijaan on myös minun herkkuani, mutta ei maitoa eikä sokeria sen kanssa. Nykyään saa myö kauramannaryynejä. Luulin, että ovat kokonaan vain kauraa ja meinasin jo tehdä niistä puuron pojantytöllekin, mutta onneksi luin pussin kylkeä, missä sanottiin, että ryyneissä on myös vehnää. Hittoako sitä vehnää joka paikkaan tuupataan. Soijakastikkeissakin sitä on, ellei ole vartavasten gluteeniton versio.

        Nuo sinun sairaalassa otetut sokeriarvot ovat ihan käypäsiä sormenpäästä. Minä otin semmoisen juuri äsken ja näytti 7.3:a. Hoidolla arvojen pitäisi pysyä ainakin 7:n alapuolella, mieluummin reilusti. Se sokerirasituskoe on kyllä niin ello, että en kellekään sitä soisi. Itse melkein puklasin. Mnä kyllä tein vain yhden rasituskokeen, Whoo
        näköjään kaksi.

        Minulta ei nyt viimeksi otettu kokonaiskolesterolia lainkaan, ei myöskään HDL:ää joka aina on ollut hyvä. LDL oli 2,2. mikä arvo minulle liian korkea, aina on ollut reilusti alle kahden. Ehkä samojen ruokien syöminen siipan kanssa on sitä nyt sitten nostanut. Kolesterolilääkettähän olen popsinut jo vuosikaudet päässäni olevan aneurysman takia, en kolesteroliarvojen takia, jotka hyvin ovat vielä kestäneet päivänvalon.

    • Tänään kerään loput luumut mitä puissa vielä on jäljellä.
      Sellainen vaajat ämpärillinen arvatenkin. Ulkona vielä märkyyttä oksissa. Oottelen tunnin verrna että pikkasen kuivahtaa ja sitten luumuja nyppimään ja ravistelemaan alas lakanalle.
      Hoitajien lakonuhka saa aina uusia jänniä käänteitä. Yksi iso ratkaisematon paradoksi asiassa on. Liittyen krooniseen hoitajapulaan. Jos hoitajat eivät saa runsaita palkankorotuksia niin jotkut uhmakkaimmat ottavat lopputilin ja lähtevät alalta pois. Silloin hoitajapula lisääntyy. Jos taas hoitajat saavat kaikki palkankorotusvaateensa läpi niin sekin tulee lisäämään jatkossa runsaasti hoitajapulaa. Ei ole varaa palkata lisää hoitohenkilökuntaa. Suo siellä ja suo täällä. Hoitajapula on globaali iso ongelma länsimaissa joissa väki ikääntyy aina vaan. Palkankorotuksilla hoitajapulaa ei tulla ratkaisemaan. Palkankorotus tekee ihmisestä ahkeramman vain hetkeksi. /Jimmy

      • Anonyymi

        "Jos taas hoitajat saavat kaikki palkankorotusvaateensa läpi niin sekin tulee lisäämään jatkossa runsaasti hoitajapulaa. Ei ole varaa palkata lisää hoitohenkilökuntaa. Suo siellä ja suo täällä."

        Yhteiskunnassa oli selvä enemmistö vielä joku aika sitten sitä mieltä, että verojakin voidaan nostaa, mutta tässä tapauksessa suo on kokoomus. Vetelä suo siis.

        Heti on kohdennettava se 3,6 prossaa yli viennin saaman joka vuosi viiden vuoden ajan vain hoitajille ja siellä kohdennettava se työn vastuullisuuden ja koulutuksen mukaan. Ja tätä sopimusta eivät saa missään nimessä saada opettajatkin.

        Ja jos ja kun varhaiskasvatuksen opet lakkoilisivat, niin vain se ryhmä saakoon sen, minkä sopimuksen allekirjoittavat. Samoin sitten vastaavasti opet hakekoot sitten vaikkapa omia palkkojaan ala ylä ja muilla asteilla. Johan historianopekin sanoi, ettei hän tarvitse samoja nousuja kuin hoitajat !!!

        edson

    • myllynkivi

      Suomi on oikeusvaltio, sillä on siis perustuslaki. Ja sotalakikin, mikä lie se laki onkaan nimeltään

      Nyt tehdään lakia siitä, että ei saa irtisanoutua. Sota-aikana "laki" salli ampua sotilaan, joka ei suostunut hyökkäämään vanhojen rajojen yli

      On täysin kuvottavaa, että ent. OAS:n puheenjohtaja vänkäsi historianopelle saman palkankorotuksen kuin hoitajille ja Markku Jalonen nostaa kovaa palkkaa vuosikymmenestä toiseen.

      Ihme kun hoitajat eivät jo vihdoin viimein ota sairaslomaa koko sakki. Ai niin, sekin on perustuslain vastaista

      • Anonyymi

        Surffasin tehyn sivuilla.
        Yksityissektorin neuvottelut:
        Neuvottelemme yksityissektorilla useista työehtosopimuksista. Lähes kaikista sopimusaloista on saatu neuvotteluratkaisu.
        Mitä voimme tästä päätellä:
        a)yksityisektorin " kapitalistin" kanssa neuvottelutulos ja työehtosopimukset on helpompi saada sovittua. Neuvottelu tapahtuu suoraan maksajan kanssa.
        b)julkisen sektorin kanssa neuvotteleminen on vaikeata. Neuvottelu ei tapahdu suoraan lopullisen maksajan kanssa vaan julkisen kuntasektorin edusmiehen välityksellä.
        Ongelman suuri stoppari on nyt tuo sote hyvinvointialueiden keskeneräisyys. Siellä ei ole todellista neuvotteluosapuolta olemassakaan. Ollaan hyvin epämääräisessä välitilassa.
        Hoitajapulasta. Työmarkkinatori portaalissa on avoinna yli 3000 hoitajan vakanssia.

        ")yksityisektorin " kapitalistin" kanssa neuvottelutulos ja työehtosopimukset on helpompi saada sovittua. Neuvottelu tapahtuu suoraan maksajan kanssa."

        Ensi vuoden alusta valionvarainministeriön kanssa uskoakseni eli hallituksen kanssa. Saas nähdä, miten käy

        Jokin aika sitten näin yksityissektorin hoitajien kanssa sopimisen korkeammista palkoista yksityissektorilla siis teknisestikin siis helpommaksi, en muista, mitä termiä tai etuutta yksityisellä työnantajalle oli siis maksaa kovempaa palkkaa hoitajille kuin kunnallisella puolen.

        "Työmarkkinatori portaalissa on avoinna yli 3000 hoitajan vakanssia."

        Kiitos oikeiston ja toivon, että edes hoitajat saavat irtisanoutua ilman sakkoja. Ajattelepas, kuinka kenraalitkin saavat ja sitten ryhtyvät eläkkeellä lobbaamaan usalaisia taistelukoneita

        "Ongelman suuri stoppari on nyt tuo sote hyvinvointialueiden keskeneräisyys."

        Suuri muutos ei tapahdu hetkessä, sen on jokainen puolue sanonut. Tosin kok lyö kepillä niin kauan kuin pörriäisten pitää pärjätä loistavasti. Ensi vuonna on neuvotteluosapuolina hyvinvointialueet ja valtio, näin olen ollut ymmärtävänäni. Siis niin kauan kuin tulee hyvinvointialueille veronkanto-oikeus. Ja tulee sekin ajallaan, näin uskon

        Allekirjoitan eli p.s eli edson eli myllynkivi

    • Ei ole helppoa koulujen opettajillakaan, kun lukee artikkelin: Oppilas kiroilee, puree ja sylkee. Ja kyse on ala-asteen oppilaista. Ja kaikki johtuu siitä, että kaikki lapset ängetään samaan muottiin, ettei vaan erityislapset joutuisi eriarvoiseen asemaan "normaali" lapsiin verrattuna. Näin ollen koko luokka kärsii, koska näille erityistarpeita vaativille lapsille ei ole sitä tukea antaa, vaan opettaja joutuu yksin hosumaan joka suuntaan.

      Muistan kun olin lapsi, niin koulussamme oli ns apukoulu. En muista, montako luokkaa niitä oli. Myöhemmin niitä kutsuttiin tarkkiksiksi. Nykyään kaikkien pitää selvitä samoilla luokilla, opit sitten jotain tai et mitään.

      • Anonyymi

        Aamuteeveessä selvitettiin koulun tilannetta ja kiertokoululaisena ymmärsin hyvin. Kannattaa katsoa CEE

        edson

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aamuteeveessä selvitettiin koulun tilannetta ja kiertokoululaisena ymmärsin hyvin. Kannattaa katsoa CEE

        edson

        Katsoin ohjelman äsken. Erityisopettajia ei ole tarpeeksi tuli esiin siinäkin.

      • Calvados kirjoitti:

        Katsoin ohjelman äsken. Erityisopettajia ei ole tarpeeksi tuli esiin siinäkin.

        Tuli mieleeni, että mikähän on syy, että nykyään on niin tavattoman paljon häiriökäyttätyviä lapsia luokissa. Syitä on hyvin monenlaisia. On erilaisia diagnooseja ym.

        Miten ihmeessä silloin aikoinaan häiriöitä ei juuri ollut. Opettajilla oli enemmän valtaa ja saivat rangaistakin oppilasta, elimmekö kurissa ja herrannuhteessa? Nykylapset haistattelevat niin opettajille kuin omille vanhemmilleenkin.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Katsoin ohjelman äsken. Erityisopettajia ei ole tarpeeksi tuli esiin siinäkin.

        Kuten ei hoitajiakaan mutta kouluissa ei ole paluuta pelkkiin erityisluokkiin vaan sielläkin tähdätään tasa-arvoon mm.

        edson

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Tuli mieleeni, että mikähän on syy, että nykyään on niin tavattoman paljon häiriökäyttätyviä lapsia luokissa. Syitä on hyvin monenlaisia. On erilaisia diagnooseja ym.

        Miten ihmeessä silloin aikoinaan häiriöitä ei juuri ollut. Opettajilla oli enemmän valtaa ja saivat rangaistakin oppilasta, elimmekö kurissa ja herrannuhteessa? Nykylapset haistattelevat niin opettajille kuin omille vanhemmilleenkin.

        Kuka on tilastoinut entiset koulut ja niiden aiheuttamat elinikäiset vahingot joillekin oppilaille ja jos joku kiroilee niin suurin osa ei. Nuoremmat opettajat eivät kertakaikkiaan halua aivan taatusti lisää kuria vaan ovat sitoutuneet uusiin koulutussuunnitelmiin ja tukitoimiin

        En tiedä kenestä lhaistattelevista lapsista kirjoitat

        En kenestäkään tietyistä lapsista vaan yleisesti nykyisistä lasten haistatteluista, asia, josta ala-asteen opettajakin mainitsi tämän päivän hesarin artikkelissa.

    • Sen verran tähän hoitaja asiaan, että yhdellä sun toisella tuntuu menneen puurot ja vellit sekaisin. Ei kukaan, edes Kokoomus ole vaatimassa kenenkään lakko-oikeuksien rajoittamista mitenkään.

      Kyse on vain siitä, että kenenkään henkeä tai terveyttä ei saa riskeerata tahallaan mistään syystä. Tästähän on kyse jos teho-osaston hoitajat menevät lakkoon suostumatta minkäänlaiseen suojelutyöhön. Tämän henkeä ja terveyttä suojaavan periaatteen sanelee jo perustuslaki. Valtiovalta, viime kädessä hallitus ja eduskunta on vastuussa siitä että tätä lakia noudatetaan missä tahansa tilanteessa. Ministerit toimivat tässä virkavastuulla, heidän on tehtävä kaikki mahdollinen että tämä henkeen tai terveyteen mahdollisesti kohdistuva uhka poistuu.

      • Anonyymi

        Jo kauan on ollut henkikin uhkana vajavaisen henkilökunnan takia ja siitä on kokoomus vastuussa. Kuka tietää moniko kuoli koronaan siitä syystä. Ei sitä kerrota

        edson

      • Anonyymi

        Miten niin teho-osastot eivät toimisi lakon ajan? Sielläkin olisi liittoon kuulumattomia ja jo eri ammattiliittojen hoitajat hommissa. Liittoon kuulumattomatkin nostavat muuten ne liittojen ajamat palkankorotukset tililtään hihhih

        edson

    • Anonyymi

      Kokoomus välikysyy miksei hoitajia ja miksi Fortumin sisar tekee tuollaisia sopimuksia

      Sipilän hallituksen takia tekee siis itselleen välikysymyksen

      edson

    • Anonyymi

      upeita sairaaloita on muutaman viime vuoden aikana isolla rahalla rakennettu keskussairaalakaupunkeihin. Ainakin puitteet erikoissairaanhoidossa
      alkaa olla kohdillansa. Kelpaa niissä töitä tehdä. Ei tarvitse kompuroida hämärillä käytävillä petikärryjen kanssa.. Hoitajapulan iso syy on että oppilaitosten aloituspaikkoja pitäisi lisätä tuhansittain. Vuosittain valmistuu paljon mutta sekään ei riitä.Porukkaa eläköityy toisesta päästä ulos. Pullonkaulaksi tulee pätevän opetushenkilökunnan saaminen oppilaitoksiin ja riittävän tasokkaan oppilasaineksen saaminen nuorten ikäluokkien supistuessa.
      Edelleenkin AMK tasoinen hoitoala on haluttu opiskelupaikka. Suurin osa hakijoista karsiutuu armotta pois. On sellaistakin legendaa heitetty että ammatissa olevat sairaannhoitajat siirtyvät laumottain ulkomaille töihin paremman palkan perässä. Tilastojen mukaan ulkomaille sirtyy töihin vuositasolla 70-90 pätevyydet omaavaa hoitajaa. Vuodesta toiseen samalla tasolla poislähtijöitä. Lähtisivät tosin muutenkin kun veri vetää isoon maailmaan seikkailemaan ja elämää kokemaan. Eivät ole siis perheellisiä.
      Kauppaopistoaikainen tuttu jatko-opiskeli sairanhoitajaksi. Asunut yli 20 vuotta Sveitsissä huippukirurgin vaimona, Juu. ei ole palkkakuopassa hän. Mitähän vielä kertoilisin, /Jimmy

    • Anonyymi

      Mun puolesta hoitajat jääkööt sillä muutamat lähivuodet näyttävät jotain. Toki seuraan niin tiiviisti kun olen tähänkin asti seurannut ja vaimon kanssa jolla kokemustietoa kotihoidosta vuosikausia

      Huomattavasti laajemmin maksuja tulee lisää ellei sitten vaan anneta palaa ja ihmetellään

      kesKUSTA käyttää hyväkseen sen tiedon että Itämeri kun saadaan jos saadaan eli tuskin saadaan lopettamaan päästöt niin sitten voidaan hakata enemmän puuta vaikka ne päästöt ovatkin metaania

      edson

    • Kaunis poutasää, ellei oteta jatkuvaa vesisadetta huomioon, sanoi Pekka Tiilikainenkin aikoinaan.

      Noihin koulujen kurinpidollisiin ongelmiin on vaikea ottaa kantaa, ainakin sikäli että mitä asialle pitäisi tehdä. Mutta kyllähän se on totta että ainakin silloin kun oma poika kävi peruskoulua, levotonta oli meno. Yksi tai pari ongelmaoppilasta luokalla riittää. Opettajat ovat nykyään aika kädettömiä tuossa asiassa. Mitä vähemmän auktoriteettiä opettajalla, sen helpommin jyrätään. Ajan henki on vissiin vähän semmoinen, että ketään ei saisi "pakottaa" mihinkään, edes käyttäytymään asiallisesti. Vaikka itse liberaali henkeen ja vereen olenkin, sallivuudellakin täytyy olla rajansa. Eihän se voi olla oikein jos joku huonolla käytöksellään torpedoi toisen oikeuksia opiskella rauhassa? Ja täähän pätee kaikilla elämän alueilla.

      Sitten lukion ja yliopiston aikana tuollaiset ongelmat usein poistuvat, luultavasti siksi että ongelmaoppilaat eivät näihin opinahjoihin välttämättä jatka.

      • "Mitä vähemmän auktoriteettiä opettajalla, sen helpommin jyrätään. "

        Auktoriteetti on minusta hankala käsite. Tuima ilme, uhkaava katse . . . entäs oikeudenmukaisuus? Entäs tapaukset, joiden kodit ovat rempallaan? Jos 6-7 vuotias on joutunut jo ennen koulua kokemaan ties mitä, niin eipä auktoriteetilla mitään tee

        Paljon parempaan suuntaan ollaan menossa, sillä maailma on muuttunut mutta että kouluista on tehty tai ne ovat muuttuneet kilpailukyvyn esiasteiksi niin siittä vaan. Tosin olihan se jo aikananikin : käy hyvin ylioppilaaksi, niin pärjäät paremmin ja sitä rataa. Siittä vaan siitäkin

    • Hesarissa valittaa siis joku opettaja. Jossain joku kertoo, että ei saa kuria, jossain, että oppilaat ( siis se yksi ehkä, mutta käytetään monikkoa) kiroilevat. Siinä aamutelkun ohjelmassa taas Vuosaaressa toimiva äikänope ei ollut hätää kärsimässä, vaikka luokalla paljon pakolaislapsia ja jos jotain pientä tulikin, niin homma oli hanskassa. Ei ihmetellyt, jos tilanne oli hiukan hankalampi ala-asteella JNE.

      Nyt jos koska on viimoinen aika saada varhaiskasvatuksen opet todella asiallisille palkoille. Siellä ja kodin yhteistyöllä tehdään pohjaa todella pitkälle ja jatko pitäisi sujua yhtä hyvin ala-asteella. Eli ala-asteen opettajien valinta tärkeää yhtä lailla kuin hoitoalalle pyrkivien

      En ihmettele, jos boomeropettajat ovat ihmeissään. Ei ole kykyjä - todella voisivat väistyä, heti kun on mahdollista, vaikka etuajassa.

      Juniorin luokalla kolme oppilasta nauroivat ääneen, kun äidinkielenopesta näkyi suosijapiirteet. Todella siis olivat häiriköitä, pääsivät jatko-opintoihin kukin jne. Eli tarinoita on monia

      • Anonyymi

        joillakin vain on kyky toimia opettajana meluavan lapsiporukan kanssa. Jos sitä maagista taitoa hallita tilanteet ei itsellä ole niin jatkuvaa kaaostahan se on. Kyse on opettajan henkisestä kypsyydestä rauhoittaa tilanteet. Jos vielä suusta tuleva puhe on kimittävää ja korkealla äänenvärillä papattavaa niin aika heikoilla opettaja silloin on .
        James Bondissa näytellyt jättiläinen Richard Kiel oli lyhyen aikaa matematiikan opettajana Burbankin koulussa Kaliforniassa ennen näyttelijän uraansa. Kurinpidollisia ongelmia hänen tunneillansa ei esiintynyt lainkaan, Kun hän astui luokkaan kumartuen syvään oviaukossa niin luokka hiljeni täysin. Kukaan ei hiiskunut mitään, Hänellä oli se maaginen kyky. Toisilla on ja toisilla ei. /Jimmy

        Ehkei kuitenkaan ollut edes rautahampaita rekvisiittana..

        Se on varmaan monellakin tavalla hallittavissa tuo luokan "johtajuus". Eli kyllä open on oltava se pomo luokassa. Sitä tarkoitin "auktoriteetilla" tuolla aiemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joillakin vain on kyky toimia opettajana meluavan lapsiporukan kanssa. Jos sitä maagista taitoa hallita tilanteet ei itsellä ole niin jatkuvaa kaaostahan se on. Kyse on opettajan henkisestä kypsyydestä rauhoittaa tilanteet. Jos vielä suusta tuleva puhe on kimittävää ja korkealla äänenvärillä papattavaa niin aika heikoilla opettaja silloin on .
        James Bondissa näytellyt jättiläinen Richard Kiel oli lyhyen aikaa matematiikan opettajana Burbankin koulussa Kaliforniassa ennen näyttelijän uraansa. Kurinpidollisia ongelmia hänen tunneillansa ei esiintynyt lainkaan, Kun hän astui luokkaan kumartuen syvään oviaukossa niin luokka hiljeni täysin. Kukaan ei hiiskunut mitään, Hänellä oli se maaginen kyky. Toisilla on ja toisilla ei. /Jimmy

        "Jos vielä suusta tuleva puhe on kimittävää ja korkealla äänenvärillä papattavaa niin aika heikoilla opettaja silloin on ."

        Lapsi / lapset kiinnittävät tuollaiseen huomiota. Jos luokassa on lihava oppilas, siihenkin kiinnitetään huomiota. Opettaja kiinnitti siihen "hyvään aikaan" huomiota, jos joku oppilas kirjoitti vasemmalla kädellä sillä hänellähän oli muistissa veljeskapina, missä kaikki vasen liittyi kommunismiin. Entä hiljainen ja vetäytyvä tai tai tai jossain siihenkin, että on vääränvärinen ja tuohonhan kiinnittävät huomiota aikuisetkin ja nykyään vielä siihenkin, jos joku puhuu venäjää . . . kimittävän opettajankin pitää osaa ne yksinkertaisimmat opettajan kyvyt, eivät ne maagisia ole

        Toisaalta sitä lapset, mitä vanhemmat. Jos säätä lukee reipas nuori nainen, niin täällä sekin on ollut liikaa. Sen sijaan rakin studioon tuovalle aplodeerataan. Onhan se niin eläinrakas

        edson

    • Ylen otsikko

      " Joukko entisiä järjestöjohtajia arvioi Ylelle hoitajakiistaa: “Työmarkkinoiden pyhä sääntö on rikottu – nyt pelataan venäläistä rulettia” "

      Enpä virka mitään, vaan seuraan. Nyt siis ent. järjestöjohtajia. Hihhih sentään, yle syyttää nyt ihan venäläisen ruletin avulla, sillä ent. järjestöjohtajathan ovatkin siis saaneet esim hoitoalan hommat hoidettua hihhih

      Millaistahan rulettia pelasi Sipilän hallitus? Muistaakseni Kriminkin valtauksen jälkeen oli porvarilippu ( kesKUSTA, kokkarit, nuijat) salossa, kun aatellaan Fortumia ja sen tytärtä ja Rosatomia ja ja ja KIKYÄ

    • "Se, että Suomi noudattaa lakeja ja Schengen-säännöstöä, ei ole venäläisten turistien vaan oikeusjärjestelmän suojelua."

      Ja jos joku katsoi torstaista opposition teatteria niin - no teatteri jatkuu välikysymyksellä ja seuraavissa gallupeissa etsitään taas sitä joukkoa joka painaa sinistä vaikka pressa puuttuu jo sisäpolitiikkaankin Niinistö on niin IHANA huokaa "kansa"

    • Eläkeläinen, Vantaa haluaa hesarissa tarkkailuluokat takaisin ja inkluusio ajaa luokkia kaaokseen kuulemma Nasima Razmyarin mukaan

      Voi eläkeläinen, voi Nasima. Mitä valitatte, sillä jos joku luokka on kaaoksessa, niin sinne pitää kohdistaa apuja, ei sellaisiin kouluihin, joissa kaikki on kunnossa. Sammutetaanko palamaton talo häh? Helppoa kuin heinänteko, mutta Nasimalle liian vaikeaa

      Ihan varmaan kaikki loistavat koulu-uudistukset oman ajattelun tukemiseenkin ovat persiistä, kun on Nasimoita ja eläkeläisiä ja boomereita

    • "”ATK tarkoittaa nykyään automaattista työajan kaksin­kertaistamista”

      OHO Mielenkiintoinen otsikointi ja jos Linden todella on - huhuh - taso kuin kotimaisilla järjestelmien rakentajilla eli eikun hakemaan osaajia ulkomailta

      Linden on jopa automatiikan erikoistutkija ja hesari otsikoiden luoja

      • Ei ollut HS:n luoma otsikko, vaan Lindenin omia sanoja.

      • amummu kirjoitti:

        Ei ollut HS:n luoma otsikko, vaan Lindenin omia sanoja.

        Jos otsikossa vaikka laitaan jonkun aitoa lausetta, niin kyllä sen otsikon tekee lehti eli otsikkojournalismia. Liian vaikeaa sinulle ymmärtää, vaikka olet käynyt vanhan ajan parasta koulua tai ehkä juuri siksi hehheh

    • Luonani oli tänään alle kaksivuotias, jolla puhtia riittää. En kyllä enää jaksaisi hoitaa noin joka paikkaan ehtivää lapsukaista. Kaikki täytyy tutkia ja vauhti on melkoinen. Pelkäsin koko ajan että hän satuttaa itsensä kun menee vauhdilla, eikä siinä ehdi paljon katsoa, mitä esteitä on edessä. Kiva oli kyllä taas tavata. Sanoja tulee jo koko ajan lisää. Opinhalu on valtava jo noin pienellä.

      Nyt on käytävä hieman selkää oikomaan ja on nostettava jalat seinälle. Ei riitä enää virtaa.

    • Vähän vielä koulusta. Miniäni sanoi hyvästi melkein 20-vuotisell päiväkotiuralleen. Ei enää jaksanut taistelua hyvän lastenhoidon=varhaiskasvatuksen puolesta, kun se ei pätkääkään kiinnostanut työnantajaa. Hän siirtyikin toiseen kuntaan opettajan sijaisuuksia tekemään. Ja niitä töitä piisaa, voi itse valita, minkä pestin ottaa.

      Miniä siis otti tämän syyslukukauden ajaksi pestin peruskoulun kolmannelle luokalle (siis 9-10-vuotiaiden), luokanopettajaksi. Luokallaan on kolme nk. vaikeata tapausta - se hieno sana inkluusio! Kyseisille lapsille on kyllä myönnetty kouluavustaja, mutta tosiasiassa yksi avustaja yhteensä kaikille kolmelle käy luokassa kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia.

      Heti lukuvuoden alussa miniältä otettiin luulot pois: "sai turpiinsa" yhdeltä oppilaaltaan, joka ilmaisee siten tunteitaan; mikä lie tunne silloin ollut kysymyksessä. Toisen oppilaan jotenkin rauhassa pitämiseksi hänen käskettiin vain antaa tämän tehdä omia juttujaan, koska saa raivarin, jos se estetään, ja siinä on silloin muidenkin oppilaiden turvallisuus kyseessä. Kolmas vaikea livistää paikalta aina, kun vain mahdollista. Poliisikin on pari kertaa joutunut lasta etsimään.

      Opettajalla menee ajasta suurin osa näiden kolmen lapsen jotenkin hallinnassa pitämiseen. Muille hän pääasiassa kerkiää vain antaa tehtäviä ja jotain muuta viisasta tekemistä, varsinaiseen opettamiseen ei juuri jää aikaa. Kiroamis- ja herjaamisryöppyjen kuuntelu on luokassa jokapäiväistä. Miniä kertoi, että hän ei koskaan aiemmin ole kuullut sellaisia haukkumanimityksiä, joita nuo veijarit hänelle syytävät, mieto "huoramummo" niistä kuitenkin suosituin - miniä on 44v! No, kolmikymppinenkin on lapselle aina ollut jo mummo, saati sitten ikäloppu 4-kymppinen.

      Ennen oli tarkkiksia ja erityisopettajia. Tarkkikset lopetettiin, kun haluttiin pois erottelusta nk. hyvien ja kamalien lasten välillä, siis tasapäistämistä, mikä on joidenkin puolueiden yksi päämäärä. Erilaisten sairauksien, etupäässä psyykisten ja eri asteisten neurologisten häiriöiden piinaamatkin lapset nykyään useimmiten sijoitetaan normaaliin luokkaan, missä heidän tarvitsemansa oikeanlainen käsittely ja hoito puuttuvat.

      Kaikin puolin onnetonta koululaitoksen toimintaa. Niin erityiset kuin "tavallisetkin" lapset jäävät vaille sitä, mitä tuon ikäinen lapsi koulussa tarvitsee, kun opettajan kaikki aika menee erityislasten aisoissa pitämiseen. Onko järkeä!?

      • Anonyymi

        "Luokallaan on kolme nk. vaikeata tapausta - se hieno sana inkluusio! Kyseisille lapsille on kyllä myönnetty kouluavustaja, mutta tosiasiassa yksi avustaja yhteensä kaikille kolmelle käy luokassa kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia."

        Etkö ymmärrä sanaa inkluusio? Koeta nyt kuitenkin jotenkin selvitä

        Koulu ja sinne satsaus lienee kuntien vastuulla. !!! Ihme tyyppi olet amummeli. Aina on siellä kunnassa vikaa, missä joko sinä tai sukulaisesi liikkuvat hehheh

        " siis tasapäistämistä, mikä on joidenkin puolueiden yksi päämäärä. "

        Taas olet pihalla kuin kuin hehheh, Kyseessä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Et ymmärrä näitäkään sanoja, saati että niillä olisi latinankielinen tai englanninkielinen nimi. Katso sanakirjasta !!!

        edson

      • Anonyymi

        "Onko järkeä!?"

        Vai olet etsimässä tai ostamassa täälläkin järkeä. Syö särkeä

        edson

      • Juu, kyllä koulun pitäisi olla turvallinen ympäristö kaikin tavoin.

        Jos muistelen omia kansakouluaikoja, ainakin alemmilla luokilla oli kuria. Muistan kun oisko ollut tokalla tai kolmannella kun tuli semmoinen iso kiukkuinen äijä opettajaksi. Heti ensimmäisellä äidinkielen tunnilla kun tarkasti kaunokirjoitusvihot, paiskasi jonkun oppilaan vihon lattialle karjuen kuin vääpeli että ei kelpaa. Siinä oppilaat tutisivat tuolissa, eikä taatusti uskaltaneet inahtaakaan tämän opettajan silmien alla.

        Enpä tiedä oliko tuokaan se ihan paras tapa olla opettaja.. Tosin täytyy sanoa että myöhemmin ainakin itse opin tykkäämään tästä opettajasta. Ankara mutta jotenkin oikeudenmukainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Luokallaan on kolme nk. vaikeata tapausta - se hieno sana inkluusio! Kyseisille lapsille on kyllä myönnetty kouluavustaja, mutta tosiasiassa yksi avustaja yhteensä kaikille kolmelle käy luokassa kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia."

        Etkö ymmärrä sanaa inkluusio? Koeta nyt kuitenkin jotenkin selvitä

        Koulu ja sinne satsaus lienee kuntien vastuulla. !!! Ihme tyyppi olet amummeli. Aina on siellä kunnassa vikaa, missä joko sinä tai sukulaisesi liikkuvat hehheh

        " siis tasapäistämistä, mikä on joidenkin puolueiden yksi päämäärä. "

        Taas olet pihalla kuin kuin hehheh, Kyseessä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Et ymmärrä näitäkään sanoja, saati että niillä olisi latinankielinen tai englanninkielinen nimi. Katso sanakirjasta !!!

        edson

        Haaveita:
        "Inkluusio tarkoittaa jokaisen oppilaan oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti, eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Inkluusio tarkoittaa jokaisen oppilaan oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti, eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Inklusiivisessa koulutusjärjestelmässä ei ole erillisiä erityiskouluja tai erityisluokkia, vaan lähikoulu on kaikkien oppilaiden yhteinen koulu alusta asti.[1][2]

        Inkluusion toimimisen edellytyksenä on se, että lähikouluille taataan resurssit vastata kaikkien oppilaiden tarpeisiin.[1] Inkluusio vaatii joustavia ja kaikkien oppilaiden osallisuutta korostavia opiskelujärjestelyjä.[2]

        Suomessa vuonna 2014 julkaistussa ja vuosina 2016–2019 käyttöön tulleessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa edellytetään, että perusopetuksessa noudatetaan inkluusioperiaatetta. Inkluusion käsitettä ei opetussuunnitelmassa avata tai tulkita, eikä suunnitelmassa kuvata, miten inkluusion edellyttämä oppilaille annettava tuki tulee toteuttaa.[8]

        Ja sitten elävää elämää:
        Suomen kunnat ovatkin toteuttaneet inkluusiota eri tavoin. Erityiskoulujen määrä on laskenut. Joissain tapauksissa erityisoppilaan aiemmin pienryhmissä saama tuki on katkennut, kun hänet on integroitu.[9] Opettajien ammattijärjestön mukaan inklusiivisuutta onkin käytetty kunnissa säästökeinona, vaikka inklusiivisuus vaatii resursseja. Lisäksi käytöshäiriöisten ja tukea tarvitsevien lasten integroinnin on katsottu heikentäneen oppimisrauhaa."

        Mistähän puolueesta mahtoi olla opetusministeri vuosina 2011-2015?

        Et tainnut tietää itse, että iso osa koulujen vaikeuksista poikii juuri em. kaiketi hyvää tarkoittavista, mutta ah niin utopisista inkluusioaatteista. Eli sinäkin ymmärrät inkluusion vain omasta vasemmistolaisesta näkövinkkelistäsi, vai ymmärrätkö edes sen kautta? Muistan, kun joskus tästäkin asiasta kirjoittelimme, niin totesit suunnilleen, että häiriköt ulos luokasta ja lopuille digiopetusta.

        Jos vähän raottaisit niitä punaisia umpilasejasi, ja lukisit muutakin kuin pankonpoikaa tai tiedonantajaa, niin huomaisit että ongelmia kouluissa on pitkin Suomea, mutta kaiketi eniten täällä "rintamailla". Minä en kuitenkaan muualta voi esimerkkejä tänne ottaa. Vai pitäisikö säveltää Kihniön koulujuttuja ja kuvitella asioita. Sinä kyllä itse fiktioiden kehittämisen osaat viimeisen päälle.

        Vai onko se vain niin, että esimerkit elävästä elämästä eivät sovi aatteesi läpipieraisemiin käsityksiisi?

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, kyllä koulun pitäisi olla turvallinen ympäristö kaikin tavoin.

        Jos muistelen omia kansakouluaikoja, ainakin alemmilla luokilla oli kuria. Muistan kun oisko ollut tokalla tai kolmannella kun tuli semmoinen iso kiukkuinen äijä opettajaksi. Heti ensimmäisellä äidinkielen tunnilla kun tarkasti kaunokirjoitusvihot, paiskasi jonkun oppilaan vihon lattialle karjuen kuin vääpeli että ei kelpaa. Siinä oppilaat tutisivat tuolissa, eikä taatusti uskaltaneet inahtaakaan tämän opettajan silmien alla.

        Enpä tiedä oliko tuokaan se ihan paras tapa olla opettaja.. Tosin täytyy sanoa että myöhemmin ainakin itse opin tykkäämään tästä opettajasta. Ankara mutta jotenkin oikeudenmukainen.

        Eli siis lisää paiskimisia ja pelotetta, niin sitten jälkeenpäin voi todeta, että olipa ankara, mutta oikeudenmukainen.

        Vaimonikin olisi pitänyt vaan odottaa ja todeta, että vasenkätisyys poistuu karttakepillä ja kunhan vaan odottelee, niin se oikeudenmukaisuus ennen kouluissa oli hienoa ja on sitä edelleen varsinkin boomeriopettajien taholla.

    • HS: ssa oli tänään myös tosi hyvä mielipidekirjoitus varhaiskasvatuksesta. Täyttä asiaa tuo toive palata ajassa taakse päin siinä(kin). Myös ilmeisesti alan ihmisten kommentit tuohon kirjoitukseen olivat silkkaa asiaa. Peruskoulun portfoliohöpinä on jo levinnyt päiväkoteihinkin.

      Osalta henkilökuntaa (nimenomaan opettajilta) menee iso osa päivästä (tai sitten illalla omasta ajasta) kaikenlaisiin kirjauksiin raportteihin, enimmäkseen toimistoissaan istuvia suunnittelijoita ja muita, mitään kosketusta päiväkotien reaalimailmaan omaamattomia "kehittäjiä" varten. Juuri se oli yksi syy miniäni lähtöön alalta. Hän olisi halunnut tehdä töitä lasten, ei tietokoneen tai kokousten kahvin ja kampaviinereiden kanssa. Päiväkodin johtajana lasten kanssa oleminen oli hänelle harvinaista herkkua.

      • "Juuri se oli yksi syy miniäni lähtöön alalta. Hän olisi halunnut tehdä töitä lasten, ei tietokoneen tai kokousten kahvin ja kampaviinereiden kanssa. Päiväkodin johtajana lasten kanssa oleminen oli hänelle harvinaista herkkua."

        Ai jaa, että taas siis sinun miniäsi hehheh, no vastapainoksi sanoisin, että Herttoniemenrannassa ei kukaan lähde pois, ei liiallisen kokoustamisen eikä minkään portfolioiden takia, vaan siellä monikulttuurisessa päiväkodissa ovat päiväkodin johtaja hyvine lastentarhaopeineen hoitaneet erinomaisesti villiä lapsenlastanikin. Mutta ehkä on niinkin, että miniäsi on ollut liian läheisessä vaikutuspiirissäsi

      • Anonyymi
        myllynkivi kirjoitti:

        "Juuri se oli yksi syy miniäni lähtöön alalta. Hän olisi halunnut tehdä töitä lasten, ei tietokoneen tai kokousten kahvin ja kampaviinereiden kanssa. Päiväkodin johtajana lasten kanssa oleminen oli hänelle harvinaista herkkua."

        Ai jaa, että taas siis sinun miniäsi hehheh, no vastapainoksi sanoisin, että Herttoniemenrannassa ei kukaan lähde pois, ei liiallisen kokoustamisen eikä minkään portfolioiden takia, vaan siellä monikulttuurisessa päiväkodissa ovat päiväkodin johtaja hyvine lastentarhaopeineen hoitaneet erinomaisesti villiä lapsenlastanikin. Mutta ehkä on niinkin, että miniäsi on ollut liian läheisessä vaikutuspiirissäsi

        "Mutta ehkä on niinkin, että miniäsi on ollut liian läheisessä vaikutuspiirissäsi". Sinähän se hauska poika olet!

        Taas neuvon, että lue muutakin kuin pankonpoikaa ja Totuuden torv... ei ku Tiedonantajaa. Oikein hyvä jos Herttoniemessä homma toimii - se on sinun esimerkkisi, siis merkittävämpi ja varteenotettavampi kuin minun esimerkkini?? Monessa muussa paikassa, Helsingissäkään, ei toimi.

        Minäkin uskon, että tarhojen henkilökunta on pääosin hyvää ja osaavaa, ja useimmat heistä venyttävätkin itsensä äärirajoille, että lapset tulisivat hyvin hoidetuiksi. Lasten hoitajilla kuitenkin on ihan sama ongelma kuin sotenkin hoitajilla: alhainen palkka ja suurta parannusta kaipaavat työolot ja edellytykset hyvään työn laatuun. Vuosien saatossa voi yhdellä sun toisella mitta tulla täyteen, kuten nyt sairaanhoitajilla.
        am

    • Milloin vihdoin annetaan esim. koulutetun digitaidot omaavan kirjata lääkäreiden hoidot, kotihoidon huomautukset, sairaanhoitajan tekemät havainnot yhdelle palkatulle ihmiselle, jolloin jää sitä hoitoaikaakin. Linden ei edes tuota pystynyt julkituomaan.

      Paljon on tekemistä ja mitä enemmän on tällaisia amummun tapaisia a***ne ******sia, niin sitä vaikeampaa on. Kuulemma tasapäistämistä on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo hehheh

      Suomessa nauretaan ruotsalaisten kokoustamisille.

      Maassa jopa saa äänestää, mihin blokkiin haluaa kuulua. Siis joko oikeistolaisiin ruotsidemareihin ja hurjasti hävinneeseen kokoomukseen, jotka kampesivat itsensä hallitukseen. Nyt vain itse jännitän, uskaltaako öglöt ottaa edes hallitusvastuuta, koska helpompaa on tehdä huuhaata oppositiossa.

    • Sisälukutaitoni lienee ruosteessa, mutta koko ajan on vähän vaikeuksia ymmärtää Edsonin kirjoituksia. Edsonin ajatuksenjuoksu on tunnetusti niin notkeaa että tällainen jäykkä lounaissuomalainen ei pysy perässä.

      Toki herkällä kaunosielulla kuten Edsonilla on oltava myös ärripurri päivänsä. Välillä pitää päästellä ärräpäitä jotta taas jaksaa palata rikastuttamaan mieliämme alati lempeyttä tuikkivilla runollisilla säkeillään.

    • Amummun "hienot" sanat tässä lainauksessa : käsittely ja hoito

      "Erilaisten sairauksien, etupäässä psyykisten ja eri asteisten neurologisten häiriöiden piinaamatkin lapset nykyään useimmiten sijoitetaan normaaliin luokkaan, missä heidän tarvitsemansa oikeanlainen käsittely ja hoito puuttuvat."

      Amummu ei huomaa edes sitä, että kunnan tehtävänä on huolehtia kouluissa riittävästä tuesta, on se sitten esim. erityisluokassa tai yhteisessä luokassa, jossain jopa hetken piipahdus "jäähylläkin" istumista. Tämä hallitus jakoi runsaasti rahaa kunnille, jopa yli tarpeen, mutta kunnat eivät välitä järjestää kaikkialla asioita kouluissa kuntoon. Jossain kuitenkin näin tehdään, onneksi.

      Edellinen hallitus otti 600 miljoonaa pois koulutuksesta ja toistan : kiky vei lomarahat

      • Anonyymi

        No, sinäkin taisit sen huomata vasta tuosta kopioimastani tekstistä. Tekstissä muuten sanotaan, että erityiskouluja eikä -luokkia ei enää ole. Mutta mitähän minä taas en huomaa? Jos kommentoin yhden kunnan, yhden koulun tapahtumia esimerkkinä inkluusion onnettomasta toteutuksesta, niin eikö se juuri ole sitä huomaamista kunnan toimien tasolla. En huomannut eritollä valtion ja kunnan peruskouluja toisistaan🤣

        Koko tuo inkluusio, jota sinä perustelet tasa-arvolla ja oikeudenmukaisuudella on juuri sitä haihattelua, minkä toteutukseen tarvitaan mm. rutosti rahaa, eikä useimmilla kunnilla sitä ole, tai joillakin ehkä olisi, mutta se on voitu joutua pistämään vaikkapa vanhusten hoitoon. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu, kun sote ei ole enää kuntien vastuulla.

        Se, että inkluusio jotenkin toteuttaisi tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta on täysin unelmaa. Voihan se tietysti toimia noiden inklusoitavien lasten kohdalla. Mutta miten käy niiden "tavallisten" lasten? Heille opettaja antaa sitä, mitä vaikeiden oppilaiden pitelyltä/käsittelyltä jää, jos jotain jää. Niinpä, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ja niin on aina, vaikka minkä väriset lasit pistäisi päähän. Jos tänään annat kaikille satasen, niin huomenna joillakin se on kasvanut 150:een, toisilla huvennut 50:een.

        Ei muuta kuin huuhhuh ja hihhih

        Sinä ja sinun inklusoitavat lapset. Homma pelaa jo niin hyvin monessa kunnassa, meillä mm., että boomeria harmittaa

        "En huomannut eritollä "

        Ei sun nyt tartte eritollä mitään, vaan käsittää yksinkertainen juttu. Koeta edes, oothan valkokaulus, koulujakin käynyt hihhih. Koulusta vastaa kunnat ja jos kunnissa ei ole osattu valtion sinne suunnattuja rahoja oikein käyttää, niin valita kuntaasi, sillä kunnat saivat niin paljon rahaa, jopa ylimääräistä

    • Se on sillä lailla, että tässä maassa on paljon mälsää..vai miten se Simo Salminen lauloi.

      Joka tappauksessa täällä päin on puolipilvistä ja 9 astetta tällä hetkellä. Puiden lehdet yhä täysin vihreitä tässä meidän viheriöivällä tontilla. Tuolla vähän matkan päässä kyllä näyttää jo olevan kellastuneita puita, vaikka varsinainen ruska alkaa täällä lounaisrannikolla vasta kahden viikon päästä.

      Tais olla Ceellä eilen huono päivä, kun ei "ilmoittautunut" saitilla kertaakaan.

      • Inkluusio kävi eilen niin kuumana, etten viitsinyt sekaantua siihen, annoin kyllä muutamiin kirjoituksiin pisteitä, eli otin kantaa. Poikani oli eilen luonani ja vei muutaman lastin taloyhtiömme roskakatokseen lajittelemiani jätteitä.

        Tähän pari terkkarivitsiä: Soitto terkkariin, sieltä vastataan: Jos haluat valita vaihtoehdon yksi, paina numeroa kolme, jos haluat valita vaihtoehdon kolme, paina numeroa kuusi, jos haluat valita vaihtoehdon kuusi, paina numeroa neljä...

        - Tarvitsen ajan lääkärille.
        - Ensimmäinen vapaa aika on kahden kuukauden kuluttua.
        - Minähän voin olla jo kuollut siihen mennessä!
        - Siinä tapauksessa muistakaa peruuttaa aikanne!

      • Calvados kirjoitti:

        Inkluusio kävi eilen niin kuumana, etten viitsinyt sekaantua siihen, annoin kyllä muutamiin kirjoituksiin pisteitä, eli otin kantaa. Poikani oli eilen luonani ja vei muutaman lastin taloyhtiömme roskakatokseen lajittelemiani jätteitä.

        Toihan on jo liki arkitodellisuutta?

        En nyt lähde olemaan mitään mieltä tuosta inkluusiosta, mutta vähän ajatusta laajentaen hienoahan se olisi että kohtelisimme toisiamme tasaveroisesesti kaikessa. Ei taida kyllä aina ihan reaalimaailmassa toteutua, elämän eväät kun ei kaikille ole samat.

        Sehän monissa suunnittelutoimissa on ongelmana, että sitä tekevät tyypit, joilla ei ole hajuakaan siitä reaalimaailmasta, missä suunnitelmien pitäisi toimia. Inkluusio oli jo lähtökohtaisesti epätoivoinen, tosin hyvää tarkoittava yritys niin tavallisten kuin erityislastenkin kohdalla. Erityislapset ansaitsevat ihan oman koulunsa, missä saavat tarvitsemaansa ja nimenomaan osaavaa apua ja opastusta. Siihen tarvitaan isosti rahaa.

      • Calvados kirjoitti:

        Inkluusio kävi eilen niin kuumana, etten viitsinyt sekaantua siihen, annoin kyllä muutamiin kirjoituksiin pisteitä, eli otin kantaa. Poikani oli eilen luonani ja vei muutaman lastin taloyhtiömme roskakatokseen lajittelemiani jätteitä.

        Tähän pari terkkarivitsiä: Soitto terkkariin, sieltä vastataan: Jos haluat valita vaihtoehdon yksi, paina numeroa kolme, jos haluat valita vaihtoehdon kolme, paina numeroa kuusi, jos haluat valita vaihtoehdon kuusi, paina numeroa neljä...

        - Tarvitsen ajan lääkärille.
        - Ensimmäinen vapaa aika on kahden kuukauden kuluttua.
        - Minähän voin olla jo kuollut siihen mennessä!
        - Siinä tapauksessa muistakaa peruuttaa aikanne!

        Kuulostaa tosiaa tältä päivältä oikeassa elämässä:) Ja hurttia huumoria tarvitaankin, jotta kaikista soten sotkuista selviäisi hengissä.

      • Calvados kirjoitti:

        Inkluusio kävi eilen niin kuumana, etten viitsinyt sekaantua siihen, annoin kyllä muutamiin kirjoituksiin pisteitä, eli otin kantaa. Poikani oli eilen luonani ja vei muutaman lastin taloyhtiömme roskakatokseen lajittelemiani jätteitä.

        Tähän pari terkkarivitsiä: Soitto terkkariin, sieltä vastataan: Jos haluat valita vaihtoehdon yksi, paina numeroa kolme, jos haluat valita vaihtoehdon kolme, paina numeroa kuusi, jos haluat valita vaihtoehdon kuusi, paina numeroa neljä...

        - Tarvitsen ajan lääkärille.
        - Ensimmäinen vapaa aika on kahden kuukauden kuluttua.
        - Minähän voin olla jo kuollut siihen mennessä!
        - Siinä tapauksessa muistakaa peruuttaa aikanne!

        Vitseillähän sitä . . .

        luodaan jopa whon mielestä arkitodellisuutta. On se kumma, täällä yrittäjä ja koulutetut ovat vaikeuksissa jopa lääkäriä tilattaessa.

        Helpotan koulutettujen yrittäjän elämää. Kun soitan ajanvarausaikana terveyskeskukseen (joka päivä aamupäivällä pari tuntia ja iltapäivällä pari tuntia ajanvarausaikaa) jollei kiireissään ehdi vastata, niin painamalla ruutu, soittavat kiireen loputtua ja pelittää joka kerta.

    • Pyhäaamu oli ja meni. Lapsena nekin olivat jotenkin erilaiset, ainakin eri tuntuiset kuin arkiaamut, jopa silloin kun en vielä ollut koulussa. Ei meillä mitään erikoisia pyhärutiineja ollut, mutta silti sunnuntait jostain syystä tuntuivat sunnuntailta. Itse omassa perheessäni yritin pitää arjen ja pyhän jotenkin erilaisina, vaikka parikymmentä vuotta itse tein vuorotöitä ja usein siis pyhänäkin ansioon läksin. Pyhää yritin arjesta erottaa mm. vähän paremmalla ruoalla. Ja useimmiten siippakin oli sentään pyhäisin kotimaisemissa, mikä oli pojillemme silkkaa juhlaa.

      Nykyään ei päivillä juuri eroa ole. Päivät vaihtuvat niin nopeasti, että hyvä kun vaihtumisen huomaan. Etenkin jos satun nukkumaan yöllä, niin aamulla tulee usein ihmeteltyä päivän nimeä. Nyt kun siipan, aiemmin tiettyinä päivinä toistuneet toimet ovat ohi, niin päivien nimikin on minulla usein hakusessa. Onneksi tulee luukusta sanomalehti, mistä asian voin tarvitessani tarkistaa:) Ja kyllä tietsikkakin vähän auttaa, jopa kellonajan kertomalla🤣. Siis tietsikka pitää olla. Enkä olisi koskaan kuvitellut laittavani pyhänä lounaaksi makkarasoppaa. Tänään niin tapahtui. Siipan toiveesta. Soppa on hyvää, itekin tykkään, mutta että sunnuntainakin...! Nonni, sekin kynnys on nyt ylitetty.

      Vihdoin sain uuteen puhelimeenikin kaikki toiminnot toimimaan. Työläintä oli sähköpostiosoitteiden asennus, mutta sekin vihdoin onnistui. Niissä oli/on tehtävä joitakin valintoja, joiden merkityksistä en ymmärrä höykäsen pölähdystä. En tykkää kokeilemalla tekemisestä, haluan tietää, mitä teen, mutta niissä sitten oli pakko kokeilla ja jossain kohdassa osuinkin sitten oikeaan. Olivat jotain Elisan käyttämiä suojauskoodeja. Mutta nyt siis toimii, ja eemeliä alkoi pukata heti kohta kun homman sain tehtyä.

      Kun en näitä digiasioita ymmärrä, niin ihmettelin suu ammollaan, miten tietojen kopiointi vanhasta puhelimestauuteen onnistui, vaikka vanha puhelin oli täysin kuollut, vain fikkari toimi. Silti kaikki yhteystiedot, omat muistiinpanoni, äppejä ja vanhoja viestejä myöten kopioituvat uuteen värkkiin. Pankkiyhteydetkin olivat valmiina muuten paitsi salasanat piti laittaa uudestaan. Lisäksi toisen pankkini PIN tulee pankista kirjeenä, edellisen kerran sain itse valita PIN:n. Jossain siis kaikki tiedot on tallella, vaikka en pilvipalvelua puhelimessa (enkä tietsikassakaan) koskaan ottanut käyttöön. Oisko Nokialla oma "pilvensä"; uusikin puhelin on nokialainen lähinnä siksi, että varjellun mahdollisimman paljon uuden opettelulta😂

      Leppoisaa pyhäpäivää!

      • No jos olet kirjautunut Googleen, siellähän ne kaikki tietosi köllöttävät kuukkelin pilven reunalla. Josta sitten sujahtavat uuteen luuriin kun sillä kuukkeliin kirjaudut. Monissa luureissa on myös tietojen "kloonaus" suoraan luurista luuriin verkon kautta.

        Että Nokia. Nää HDM luurit ovat ihan ok, sikälikin että ovat aika perusanroideja ilman valmistajan omia huononnuksia käyttöjärjestelmään.

        Että papeerinen sanomalehti? Mie käytän mieluummin oikeaa vessapaperia.

        Ja että pyhäpäivä? Mitä mainiointa aikaa tehdä kirjanpidolliset.

      • On sulla vaikeuksia muuallakin kuin nokian pilvessä ja varsinkin ajan tarkistuksessa, koska siihen käytät tietsikaa. Osta patterikello

        Tuo on alle kaiken tuo makkarasoppa sunnuntaina Voi helevete mikä tyyppi

      • DrWhoo kirjoitti:

        No jos olet kirjautunut Googleen, siellähän ne kaikki tietosi köllöttävät kuukkelin pilven reunalla. Josta sitten sujahtavat uuteen luuriin kun sillä kuukkeliin kirjaudut. Monissa luureissa on myös tietojen "kloonaus" suoraan luurista luuriin verkon kautta.

        Että Nokia. Nää HDM luurit ovat ihan ok, sikälikin että ovat aika perusanroideja ilman valmistajan omia huononnuksia käyttöjärjestelmään.

        Että papeerinen sanomalehti? Mie käytän mieluummin oikeaa vessapaperia.

        Ja että pyhäpäivä? Mitä mainiointa aikaa tehdä kirjanpidolliset.

        Ei sen vertaa kirjautuminen kestänyt, että laitoin kirjoittamisen välillä kahvit tippumaan. Mrrrr.

        Minulle tulee vähän väliä muikkari, että en ole kirjautunut OneDriveen, enkä kirjaudukaan. Älysin kyllä vastanyt, että se onkin MS:n pilvi, ei Googlen, johon siis puhelimestani kiskotaan kaikki ilman lupaani?! Härskiä. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että meistä maanmatosista hatun ja kengännumeroa myöten kaikki tiedot ovat jonkun plakkarissa, ihan turhaa enää keuhkota mistään yksityisyysvaatimuksista.

        Minä olen läpi puhelinhistoriani käyttänyt vain nokioita. Ne vastaavat hyvin minun, aika yksoikoisiin tarpeisiini. Ekan nokian (taisi olla se 3310) aikoinaan sain palkaksi eräältä isolta kiholta, jolle pidin pari sääopin rästituntia kopterilupaansa varten. Puhelin oli kyllä uusi, vielä kaupan paketissakin, ei siis äijän oma, vanha! Sittemmin hankkimistani nokioista vain yhteen (nyt kämähtäneen lisäksi) on tullut semmoinen vika, että meni takuussa vaihtoon koko värkki. Ja kestihän nytkin edellkin jo melkein viisi vuotta. Eikös se ole aika lähellä puhelimien yleistä eläkeikää, ehkä jo ylivuosillakin. Yleensähän ne kestävät noin takuuajan verran.

        Juu, paperihesari meille tulle joka yö n. klo yksi. Kun koirat ovat yökylässä, niin ihmetellä täytyy, ettei lehdenkantaja ole joutunut silloin soittamaan kelloa ja pyytämään vessan (siellä ihan oikeaa veskipaperia) lainaa, kun koirat huutavat tapahtumaa niin hirveällä äänellä.

        "Älysin kyllä vastanyt, että se onkin MS:n pilvi, ei Googlen, johon siis puhelimestani kiskotaan kaikki ilman lupaani?! Härskiä."

        Kyl sulla on vaikeeta. Opetusta jatketaan suunnitelmien mukaan, samoin sotea. Ilman että sinulta kysytään lupaa hehheh

        Hurtat huutavat "hirveällä äänellä" yöllä. On siinä oikein naapuri

      • amummu kirjoitti:

        Ei sen vertaa kirjautuminen kestänyt, että laitoin kirjoittamisen välillä kahvit tippumaan. Mrrrr.

        Minulle tulee vähän väliä muikkari, että en ole kirjautunut OneDriveen, enkä kirjaudukaan. Älysin kyllä vastanyt, että se onkin MS:n pilvi, ei Googlen, johon siis puhelimestani kiskotaan kaikki ilman lupaani?! Härskiä. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että meistä maanmatosista hatun ja kengännumeroa myöten kaikki tiedot ovat jonkun plakkarissa, ihan turhaa enää keuhkota mistään yksityisyysvaatimuksista.

        Minä olen läpi puhelinhistoriani käyttänyt vain nokioita. Ne vastaavat hyvin minun, aika yksoikoisiin tarpeisiini. Ekan nokian (taisi olla se 3310) aikoinaan sain palkaksi eräältä isolta kiholta, jolle pidin pari sääopin rästituntia kopterilupaansa varten. Puhelin oli kyllä uusi, vielä kaupan paketissakin, ei siis äijän oma, vanha! Sittemmin hankkimistani nokioista vain yhteen (nyt kämähtäneen lisäksi) on tullut semmoinen vika, että meni takuussa vaihtoon koko värkki. Ja kestihän nytkin edellkin jo melkein viisi vuotta. Eikös se ole aika lähellä puhelimien yleistä eläkeikää, ehkä jo ylivuosillakin. Yleensähän ne kestävät noin takuuajan verran.

        Juu, paperihesari meille tulle joka yö n. klo yksi. Kun koirat ovat yökylässä, niin ihmetellä täytyy, ettei lehdenkantaja ole joutunut silloin soittamaan kelloa ja pyytämään vessan (siellä ihan oikeaa veskipaperia) lainaa, kun koirat huutavat tapahtumaa niin hirveällä äänellä.

        Täytynee kuitenkin muistaa että nykyiset "Nokiat" ovat HMD Globalin luureja, joissa Nokiaa on vain tuo lisensoitu tuotemerkki.
        Tää HMD on siis kyllä suomalainen yritys. Luurit muistaakseni tekee Tawanilainen Foxcon, joka on myös yrityksen osaomistaja. Alkuperäinen Nokia on pelkästään verkkoyhtiö nykyään.

        Mitäs merkitystä tällä sitten on? No ei yhtään mitään. Mutta täältä pesee triviaalitietoa melkein aiheesta kuin aiheesta..

        Pistettettiin tuossa juuri elämä risaiseksi ja käytiin pitkästä aikaa syömässä aasialaista sapuskaa Maku -ravinolassa. Hyvää kuin peijakas. Suolaa ja kaikkea tosin liikaa tällaiselle terveysintoilijalle.

    • Who kirjoitti jotain "Sisälukutaitoni lienee ruosteessa, mutta koko ajan on vähän vaikeuksia ymmärtää Edsonin kirjoituksia. "

      No sitten on vain harjoitettava sisälukutaitoa

      Amummun pitkään hoilottamasta inkuusiosta ja ed. kerran niistä uusista koulutussuunnitelmista jätän amummun ihan omiin harmeihinsa, sillä ne suunnat ja tulevaisuuden hoitavat kaikki muut kuin Uuninpanko tai Tiedonantajat. On se muuten kovaa saappaankolistelijasuvulla, kun ei saada Suomeen lisää hoovereita tai teurastaja mannerheimeja. Nimittäin ei HS ole enää muuta kuin iltasanomien jatkoa.

      Muualla "joukkovoima keskustelee" samoin "silakkaliike" ja koomikko Iikka Kivi valaisee tai greenpeace käväisee ja kaikki nämä tuovat aivan uutta perinteisen median poistamiin tai hiljentämiin tai salaamiin

    • Muistan minäkin lapsuudestani, tosin vähän hämärästi, koska siitä on jo aikaa kulunut "tovi", että meillä puettiin sunnuntaina vähän paremmat pyhävaatteet ylle ja lepopäivää piti kaikkien kunnioittaa. Lapsista se oli aika tylsää ja pitkäveteistä.

      Sitten omassa perheessä ainakin yritin laittaa sunnuntaisin jotain parempaa ruokaa, kuin mitä viikolla, vaikka söimme aamiaisen ja päivällisen (kun kaikki olivat tulleet kotiin) arkenakin yhdessä. Pidin siitä kyllä huolen, jos kukaan ei ollut missään matkoilla, että perhe syö yhdessä ja pöydän ääressä. Siinä keskusteltiin päivän asioista ja tapahtumista. Tuo pöytä on muuten minulla edelleenkin käytössä. Se on suuri, pyöreä ja vahvaa koivupuuta, tummaksi petsattu. Siihen kuuluu jatko-osa, mutta se on ollut käytössä vain yleensä kun tulee paljon porukkaa ja jouluna aina. Silloin siitä tulee soikea pöytä. Tuolit ovat tuohon pöytään kuuluvat jykevät pinnatuolit.

      Tänään minulla on loimulohta. Täytyy vain keittää perunat ja laittaa salaatti. Nyt kyllä tuli jo nälkäkin, joten alakertaan on lähdettävä perunoita rapsuttamaan.

      • Sä voisit tukea paremmin amummua, sillä on ihan sekaisin sunnuntain "vähän paremman ruoan" laitto

        Mulla ei oo mitään mahiksia siihen, koska en tiedä, pohjautuuko tuo jumalaan tuo sunnuntaisafka ei ku anteeksi lounas vai mihin. Vai ihan vaan paremman väen vuosisataisiin perinteisiin

      • myllynkivi kirjoitti:

        Sä voisit tukea paremmin amummua, sillä on ihan sekaisin sunnuntain "vähän paremman ruoan" laitto

        Mulla ei oo mitään mahiksia siihen, koska en tiedä, pohjautuuko tuo jumalaan tuo sunnuntaisafka ei ku anteeksi lounas vai mihin. Vai ihan vaan paremman väen vuosisataisiin perinteisiin

        Se on kyllä kalojen kunkku toi loimulohi. Joskus on ostettu sitä silakkamarkkinoilta ja syöty melkein suoraan loimutustelineestä. Voi pyhä sylvi miten hyvää.

        Juu, niin, parempaa väkeähän minä tosiaan olenkin, ja itkuks todella pistää katsella niin rahvaanomaistaruokaa kuin makkarasoppaa, kattilassa kiehumassa, pyhänä, jolloin lautaselle pitäisi saada vähintään fasaaninrintaa hanhenmaksapalleroiden kera, suussa vielä alkupalaostereiden taivaallinen maku. Niitä äitinikin aina sunnuntaisin teki. Joskus hän hullutteli keskiviikkonakin, kun halusi vähän perheemme arkeakin "pyhittää"😁

        Jälkiruokaakaan en nyt viitsinyt erikseen tehdä, kun on vielä eilistä puolukkakiisseliä. Crème brûléekin jäi siis tekemättä tältä laiskalta. Mutta kahvia ja calvados'ta voisi ehkä nautiskella ja niillä kohottaa pyhätunnelmaa kiisselin jälkeen.

        Hyppää nyt jo, Edson mahallesi noiden juttujesi kanssa🥱

      • DrWhoo kirjoitti:

        Se on kyllä kalojen kunkku toi loimulohi. Joskus on ostettu sitä silakkamarkkinoilta ja syöty melkein suoraan loimutustelineestä. Voi pyhä sylvi miten hyvää.

        Tää oli siis vastaus Ravulle.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Tää oli siis vastaus Ravulle.

        Juu, oikeassa ole. Kyllä tuo loimulohi maistui taas ja sitä jäi vielä huomiseksi ateriaksi. Joskus täytyy herkutella ja kaikki kalaruoka on kyllä muutenkin herkkuani.

      • amummu kirjoitti:

        Juu, niin, parempaa väkeähän minä tosiaan olenkin, ja itkuks todella pistää katsella niin rahvaanomaistaruokaa kuin makkarasoppaa, kattilassa kiehumassa, pyhänä, jolloin lautaselle pitäisi saada vähintään fasaaninrintaa hanhenmaksapalleroiden kera, suussa vielä alkupalaostereiden taivaallinen maku. Niitä äitinikin aina sunnuntaisin teki. Joskus hän hullutteli keskiviikkonakin, kun halusi vähän perheemme arkeakin "pyhittää"😁

        Jälkiruokaakaan en nyt viitsinyt erikseen tehdä, kun on vielä eilistä puolukkakiisseliä. Crème brûléekin jäi siis tekemättä tältä laiskalta. Mutta kahvia ja calvados'ta voisi ehkä nautiskella ja niillä kohottaa pyhätunnelmaa kiisselin jälkeen.

        Hyppää nyt jo, Edson mahallesi noiden juttujesi kanssa🥱

        Makkarasoppa maistuu kyllä aivan hyvältä kun ei sitäkään jokapäivä syö. Tuo vähän parempaa ruokaa sunnuntaisin on vain jotenkin kulkenut mukana elämässäni. En tiedä sen kummemmin mistä johtuen. Ehkä se on sen takia, että viikonloppuisin on paremmin aikaa, niin maalla asuessa, kuin kaupungissakin keskittyä ruoan laittoon hieman pidemmän kaavan mukaankin joskus?

        Minä tulin niin kylläiseksi tuosta loimulohi ateriasta lisukkeineen, etten kaivannut jälkiruokaa, mutta minulla on tuolla kaapissa vielä eilen Lidlin paistopisteestä ostettuja jätti korvapuusteja, joten kahvia ja nopeasti mikrossa lämmitetty puusti, mistä tulee kuin juuri uunista otettu. niin eipä niille vertaa. Sunnuntain herkkuateria on siinä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Tää oli siis vastaus Ravulle.

        Rauhallisesti nyt who, ei tarvitse hätiköidä siinä, kun valitsee kenelle viestittää. Tietysti, jos jostain syystä on joku asia vaikuttanut hermostoon niin, että vapisee, niin riläx

      • amummu kirjoitti:

        Juu, niin, parempaa väkeähän minä tosiaan olenkin, ja itkuks todella pistää katsella niin rahvaanomaistaruokaa kuin makkarasoppaa, kattilassa kiehumassa, pyhänä, jolloin lautaselle pitäisi saada vähintään fasaaninrintaa hanhenmaksapalleroiden kera, suussa vielä alkupalaostereiden taivaallinen maku. Niitä äitinikin aina sunnuntaisin teki. Joskus hän hullutteli keskiviikkonakin, kun halusi vähän perheemme arkeakin "pyhittää"😁

        Jälkiruokaakaan en nyt viitsinyt erikseen tehdä, kun on vielä eilistä puolukkakiisseliä. Crème brûléekin jäi siis tekemättä tältä laiskalta. Mutta kahvia ja calvados'ta voisi ehkä nautiskella ja niillä kohottaa pyhätunnelmaa kiisselin jälkeen.

        Hyppää nyt jo, Edson mahallesi noiden juttujesi kanssa🥱

        No ni siis voimisteluohjeita"hyppää mahallesi" Minä taas otan kopin ja suosittelen, että palsamoi ajatuksesi

      • Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Makkarasoppa maistuu kyllä aivan hyvältä kun ei sitäkään jokapäivä syö. Tuo vähän parempaa ruokaa sunnuntaisin on vain jotenkin kulkenut mukana elämässäni. En tiedä sen kummemmin mistä johtuen. Ehkä se on sen takia, että viikonloppuisin on paremmin aikaa, niin maalla asuessa, kuin kaupungissakin keskittyä ruoan laittoon hieman pidemmän kaavan mukaankin joskus?

        Minä tulin niin kylläiseksi tuosta loimulohi ateriasta lisukkeineen, etten kaivannut jälkiruokaa, mutta minulla on tuolla kaapissa vielä eilen Lidlin paistopisteestä ostettuja jätti korvapuusteja, joten kahvia ja nopeasti mikrossa lämmitetty puusti, mistä tulee kuin juuri uunista otettu. niin eipä niille vertaa. Sunnuntain herkkuateria on siinä.

        Sinulla oli herkullinen jättikorvapuusti kahvin kanssa, toisin kävi kun eräs rouva, joka ravintolassa tilasi kahvin ilman kermaa, niin tarjoilija vastasi, että valitettavasti kerma on meiltä loppu, kävisikö kahvi ilman maitoa?

        Minä en koskaan juo mustaa kahvia, jos ei ole maitoa tai kermaa, niin en sitten juo. Teen kyllä juon ilman maitoa aina.

        Laitoin juuri pienen lihamakaronilaatikon uuniin. Tänään en syö saarioisten äitien tekemää. Jälkkärinä aprikoosikiisseliä purkista. Loimulohi olisi tosi namia.

        Olisi minulla calvadosta jälkkäriksi pikarillinen, mutta en uskalla sotkea sitä tuonne flimmereiden sekaan.

      • Calvados kirjoitti:

        Olisi minulla calvadosta jälkkäriksi pikarillinen, mutta en uskalla sotkea sitä tuonne flimmereiden sekaan.

        Asiasta kolmanteen, niin tiedättekö että Putin ei valitettavasti ehdi osallistumaan Elisabetin hautajaisiin, mutta hänellä on kuulemma henkilökohtainen tapaaminen Elisabetin kanssa pikapuoliin.

        Saattoi olla vanha juttu..

      • Calvados kirjoitti:

        Sinulla oli herkullinen jättikorvapuusti kahvin kanssa, toisin kävi kun eräs rouva, joka ravintolassa tilasi kahvin ilman kermaa, niin tarjoilija vastasi, että valitettavasti kerma on meiltä loppu, kävisikö kahvi ilman maitoa?

        Minä en koskaan juo mustaa kahvia, jos ei ole maitoa tai kermaa, niin en sitten juo. Teen kyllä juon ilman maitoa aina.

        Laitoin juuri pienen lihamakaronilaatikon uuniin. Tänään en syö saarioisten äitien tekemää. Jälkkärinä aprikoosikiisseliä purkista. Loimulohi olisi tosi namia.

        Tuo, "kävisikö kahvi ilman maitoa", kun kerma on loppu, oli hyvä.

        Minä olen oppinut juomaan kahvin mustanakin, vaikka ennen piti olla aina kermaa. Nyt olen myös usein pitkiä aikoja juomatta kahvia ollenkaan. Ennen aamukahvi piti saada aina! Noin ihminen muuttuu ja tavatkin muuttuvat hyvin vapaasti liikkuviksi tavoiksi. "Joskus tekis mieli, sitten taas ei..."

        Liha-makaronilaatikko on hyvää. Pitäis taas minunkin sitä tehdä pitkästä aikaa.

      • Anonyymi
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Makkarasoppa maistuu kyllä aivan hyvältä kun ei sitäkään jokapäivä syö. Tuo vähän parempaa ruokaa sunnuntaisin on vain jotenkin kulkenut mukana elämässäni. En tiedä sen kummemmin mistä johtuen. Ehkä se on sen takia, että viikonloppuisin on paremmin aikaa, niin maalla asuessa, kuin kaupungissakin keskittyä ruoan laittoon hieman pidemmän kaavan mukaankin joskus?

        Minä tulin niin kylläiseksi tuosta loimulohi ateriasta lisukkeineen, etten kaivannut jälkiruokaa, mutta minulla on tuolla kaapissa vielä eilen Lidlin paistopisteestä ostettuja jätti korvapuusteja, joten kahvia ja nopeasti mikrossa lämmitetty puusti, mistä tulee kuin juuri uunista otettu. niin eipä niille vertaa. Sunnuntain herkkuateria on siinä.

        MInunkin lapsuudenkodissani pyhänä äiti pyrki tekemään jotain vähän parempaa kuin arkena, mistä se tapa kai minullekin on jäänyt. Ainakin lettuja ja lauantaina kotona leivottua pullaa oli usein tarjolla, jos pyhä ei varsinaisessa ruoassa muuten sitten näkynytkään.

        Viikolla kotona syötiin useimmiten vain perunaa ja ruskeata kastiketta. Kalaa saattoi joskus olla, mutta minä en siitä tykännyt. Vuoden loppupuolella syötiin itse poimittuja ja suolattuja sieniä, rouskuja, joita nykyään ei niin suositella syötäväksi - minä en vielä silloin syönyt sieniäkään. Makaronivelli tai - laatikko (ilman jauhelihaa) ja perunakeitto ilman mitää lihoja, makkaroita tms oli myös arkiruokaa samoin kuin hernekeitto. Pyhäisin se vähän parempi ruoka saattoi olla kastikkeessa pätkä makkaraa tai jopa siankylkeä. Leipää oli aina ruoan kanssa. Aamulla syötiin puuroa.

        Lapsena inhoamistani ruoista hernari, kala, sienet ovat aikuisen minun herkkujani, perunasta tykkäsin jo silloin ja tykkään edelleen, vaikka se on ruokaintoilijoiden suosituslistalla hyvin alhaalla; kaiketi liian vanhanaikaista ja - liian kotimaista;)
        am

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Asiasta kolmanteen, niin tiedättekö että Putin ei valitettavasti ehdi osallistumaan Elisabetin hautajaisiin, mutta hänellä on kuulemma henkilökohtainen tapaaminen Elisabetin kanssa pikapuoliin.

        Saattoi olla vanha juttu..

        Lissu varmaan toivottaa putlerin lämpimästi tervetulleeksi ja vähän kohentaa matkalla vinoon mennyttä P:n krakaa, kuten Tarja aikoinaan.
        am

      • Anonyymi
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Tuo, "kävisikö kahvi ilman maitoa", kun kerma on loppu, oli hyvä.

        Minä olen oppinut juomaan kahvin mustanakin, vaikka ennen piti olla aina kermaa. Nyt olen myös usein pitkiä aikoja juomatta kahvia ollenkaan. Ennen aamukahvi piti saada aina! Noin ihminen muuttuu ja tavatkin muuttuvat hyvin vapaasti liikkuviksi tavoiksi. "Joskus tekis mieli, sitten taas ei..."

        Liha-makaronilaatikko on hyvää. Pitäis taas minunkin sitä tehdä pitkästä aikaa.

        Hyvä huomio tarjoilijallta😂, Minulle kahvi kuohukerman kera on joulun ja pääsiäisen tapaus. Muuten juon kahvin maidolla. Töissä join vain mustaa kahvia, enkä edes muista miksi kotona aloin maitoa laittaa. Maidon juonti sellaisenaankin on vähentynyt. Aiemmin join rasvatonta maitoa jopa janojuomana (kun en yöllä kehdannut sihauttaa "pukkipurkkia"😆). Olen taas tuumannut ottaa sen tavan (siis maidon juonnin:) takaisin. Kalkkia ja proteiineja pitää vanhan saada. Luotan enemmän eläinperäiseen proteiiniin, kasviproteiineistä puuttuu oleellisia aminohappoja.

        No, joo. En ole ravintohifistelijä ja tässä iässä on jo aikalailla sama mitä kitusiinsa pistää. Monia epäterveellisiä ruokia pitää syödä vuositolkulla ennen kuin niiden vaikutus tulee esiin. Monia vuosia ei tässä enää ole edessä. Luulisin.
        am
        Kyllästyin tänään kirjautumaan, kun ei enää edes veskissä ehdi käymään ennen kuin kirjautuminen häviää, kahvin keitosta puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Sinulla oli herkullinen jättikorvapuusti kahvin kanssa, toisin kävi kun eräs rouva, joka ravintolassa tilasi kahvin ilman kermaa, niin tarjoilija vastasi, että valitettavasti kerma on meiltä loppu, kävisikö kahvi ilman maitoa?

        Minä en koskaan juo mustaa kahvia, jos ei ole maitoa tai kermaa, niin en sitten juo. Teen kyllä juon ilman maitoa aina.

        Laitoin juuri pienen lihamakaronilaatikon uuniin. Tänään en syö saarioisten äitien tekemää. Jälkkärinä aprikoosikiisseliä purkista. Loimulohi olisi tosi namia.

        Tuolla aiemmin kirjoitin, että kahvi kuohukerman kera on minulle juhlapyhäherkku - maistuisi kyllä muulloinkin, mutta joku tolkku.... Teetä juon tuskin koskaan, mutta jos sekaan saisin kermaa, tai vähintään maitoa niin juoma on ihan mukiin menevää.

        Join teetä 18-vuotiaaksi saakka. Kun menin kesätöihin, missä yksi työvuoron kohokohta oli kahvitauko, niin lankesin kahvin kiusauksiin. Sen koommin en juuri teetä ole juonut. Itse asiassa en kovasti kahvin mausta piittaa, mutta kai minusta tuli kofeiiniriippuvainen. Aamukahvi on ihan must. Jos kahvia vähennänkin niin aamukahvi pysyy.

        Aprikooseista tuli mieleen, että vuosia sitten ole kaupoissa myytävänä aprikoosinektaria. Se oli paras juoma, mitä tiedän. Se ei kai ollut kovin suosittu, kun tuotanto loppui. Tilalle tuli aprikoosi-omenanektari. Ei ollut hyvää (minun suussani), ja sekin sitten loppui. Jotain nektareita kai on vieläkin mutta en ole niitä sen enmpää tutkinut. Aprikoosi maistuisi minulle edelleen. Joskus osttan kuivattuja aprikooseja, mutta niissä on ihan siivoton määrä sokeria. Aprikoosikiisseli on varmaan hyvää. Joulukisi usein teen aprikoosi-suklaakakun. Se on poikieni suurta herkkua, ja joulu on pilalla, jos sitä ei ole.
        am

    • "Joukkovoima keskustelee" nyt juuri kokoomuksenkin ryhmässä EU:ssa olleen Unkarin diktaattorin puolueen harhaanjohtajan Orbanin rangaistuksista. Kyllä kokoomus Suomessa itkee, samoin läskisoini, joka puolusti Unkarin vaaleja aikoinaan

      Unkari lienee suomalaisen oikeiston veljeskansaa

      Unkarin tie EU:ssa pitäisi katkaista aivan kuten Turkin tie Natossa

      • Fidesz ja kokoomus ja persut Kokoomus ei enää kehdannut halia fidesz puoluetta EU:ssa, kauan se kestikin, mutta Suomessa on varmaan tulevalla koalitiolla kok persut siihen taas mahdollisuudet

        Ah, mitä voimia sekä EU:ssa että meillä

      • Anonyymi
        myllynkivi kirjoitti:

        Fidesz ja kokoomus ja persut Kokoomus ei enää kehdannut halia fidesz puoluetta EU:ssa, kauan se kestikin, mutta Suomessa on varmaan tulevalla koalitiolla kok persut siihen taas mahdollisuudet

        Ah, mitä voimia sekä EU:ssa että meillä

        ainakin kokoomus ja PS ymmärtävät hoitajien lakkoa paljon paremmin kuin sdp ja vasemmistoliitto. Ovat todistetusti ay-myönteisempiä kuin SDP ja vasemmistoliitto. jotka hyväksyivät potilasturvallisuuslain eduskunnassa. Tehy, super ja hoitajat muistavat tulevissa eduskuntavaaleissa miten sdp ja vasurit äänestivät hoitajia kyykyttävät työpakkolait voimaan. Heh.

        Kukin ymmärtää omalla kapasiteetillaan, sinulla se on tuolla tasolla nimetön

        Eli jollei tajunnut Lindenin selvitystä tai keskustan selvitystä siitä, mitä ennen on tapahduttava, jotta mitään lakeja voidaan käyttää, niin silloin vain ei tajunnut. En voi mitään muuta kuin todeta, että populismi kantaa sinulle hedelmäänsä. Hohoijakkaa, siis puolueet, jotka leikkasivat hoitajien kesälomarahoja ja leikkasivat hoitajien koulutuksesta ja ja ja

    • Nyt on puolukkaa pakkasessa. Tyttäreni ja vävyni toivat minulle kaksi viiden kilon laatikkoa puolukoita, joten eiköhän noilla pääse talven yli?

      Viimetalvisia puolukoita oli vielä kolme rasiaa jäljellä pakasteessa. Laitoin ne raakasoseena ruokien lisukkeina käytettäviksi jääkaappiin. Ripaus sokeria joukkoon. Voi niistä kiisselinkin keittää.

      • Minullakin on viimevuotisia puolukkarasioita syömättä enemmänkin kun U ei ole niitä nauttimassa.

        Vielä kouluvitsi tänne, kun on ollut puheena enemmänkin. Opettaja sanoo: Kas niin, nyt opiskelemme historiaa. Osaako Ville kertoa liitukaudesta? -Tietty! Se oli ennen sitä aikaa kun saatiin tietsikat kouluihin.

      • Oon juuri kävelyllä täällä metsässä. Mahtavat määrät puolukkaa. Tosin yhäkin raakaa.

        Oisittepa nähneet mitä näin toissapäivänä. Valtavan määrän mahtavan kokoisia herkkutatteja pienellä alueella. Siinä oli vähän matkan päässä myös koivunherkkutatteja (kuuklasin) ja kangastatteja. Että voihan tatti, jos olisin sienensyöjä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Oon juuri kävelyllä täällä metsässä. Mahtavat määrät puolukkaa. Tosin yhäkin raakaa.

        Eikun tarkennan, siis männynherkkutatteja.
        Kohta joku sienituntija kuitenkin olisi sanonut että eläpäs puhu joutavia..

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Oon juuri kävelyllä täällä metsässä. Mahtavat määrät puolukkaa. Tosin yhäkin raakaa.

        Oisittepa nähneet mitä näin toissapäivänä. Valtavan määrän mahtavan kokoisia herkkutatteja pienellä alueella. Siinä oli vähän matkan päässä myös koivunherkkutatteja (kuuklasin) ja kangastatteja. Että voihan tatti, jos olisin sienensyöjä.

        Otithan talteen nuo sienet ja annoit jollekulle sienten päälle ymmärtävälle?😋
        kysyy eräs (am) joka aamulla heräs

      • Anonyymi kirjoitti:

        Otithan talteen nuo sienet ja annoit jollekulle sienten päälle ymmärtävälle?😋
        kysyy eräs (am) joka aamulla heräs

        Eikun kasvatan ensin satoa, sitten kun määrä on aivan satumainen, kerään sienet ja myyn torilla kovaan hintaan. Tosin voi käydä niinkin että joku sienivaras ryövää sieneni..

      • DrWhoo kirjoitti:

        Oon juuri kävelyllä täällä metsässä. Mahtavat määrät puolukkaa. Tosin yhäkin raakaa.

        Oisittepa nähneet mitä näin toissapäivänä. Valtavan määrän mahtavan kokoisia herkkutatteja pienellä alueella. Siinä oli vähän matkan päässä myös koivunherkkutatteja (kuuklasin) ja kangastatteja. Että voihan tatti, jos olisin sienensyöjä.

        Samaa sanoi sisareni heidän metsästään, että puolukoita on paljon mutta vielä raakoja. Pari viikkoa vielä niin hyviä ovat. He saivat myöskin mustikoita aivan älyttömästi.

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Eikun kasvatan ensin satoa, sitten kun määrä on aivan satumainen, kerään sienet ja myyn torilla kovaan hintaan. Tosin voi käydä niinkin että joku sienivaras ryövää sieneni..

        Kannattaa tietysti vakuuttaa saalis. Pistäpä diginä tulemaan minullekin. Sehän ei kai maksa mitään - minulle😛
        am

    • Taas olemme alottelemassa uutta viikkoa. Aurinko paistaa ja lämmintä on 12 astetta.

      Radiossa lauletaan juuri nyt mummon "pelarkuunista" ja siitä kuinka "vaari hukkui meren myrskyisiin laineisiin!" Moni voi hukkuakin, kun/jos elämän myrskyt oikein raivoavat.

      Yritetään me pitää tämä meidän Elämä-ketjumme pinnalla ja jatkuvana, vaikka meidän Elämääkin joskus rajutkin "myrskyt" riepottelevat!

      Hyvää viikon aloitusta kaikille!

    • Niin taas uusi viikko alkoi. Britanniassa Elisabethin hautajaisia vietetään koko päivän. Mahtaa olla raskasta istua kirkossa jo 3 tuntia ennen tilaisuuden alkua. Mutta britit näyttävät jaksavan, kun jonottivat arkullekin jopa 13 tuntia, että saivat kulkea sen ohitse ja kumartaa tai niiata.

      Nämä ovat ensimmäiset valtiolliset hautajaiset sitten vuoden 1965 Winston Churchillin, eli mitä eroa oli esim Dianan ja Philipin hautajaisilla, jotka eivät siis olleet valtiolliset?

      Tilasin itselleni jalkahoitajan kotiin huomiseksi. Huomasin Vuosaari-lehdestä tällaisen hoitolan, joka tekee myös kotikäyntejä. Heti onnistui.

    • Aika historiallinen päivä tämäkin. Kaikenlaista on meidänkin sukupolvemme vuosikymmenten aikana nähnyt/kokenut/kuullut, eikä taida isoille tapahtumille loppua näkyä. Mitä lie Ukrainankin sota vielä saa aikaan ennen kuin pistetään sekin sotahistorian sivuille. Toivottavasti ainakin Putler ja hännystelijänsä häipyvät maailmankartalta.

      Mukava ulkoiluilma on tänään. Kävimme koirain kanssa taas tavallisella lenkillämme, lyhyellä edelleen, mutta aikaa vievällä, kun joka ruohontupas ja kuollut lehti pitää nuuskia. Siinä menossa ei kerkiä siippakaan hengästyä. Minä kaipaisin kyllä vähän rivakampaa menoa, mutta nyt on näin. Minua kyllä huolettaa, kuinka kauan siippa vielä jaloillaan pysyy näinkin hyvin kuin nyt. No, se jää nähtäväksi.

      Mutta nyt rupean seuraamaan telkasta ainutkertaista tapahtumaa, Elisabethin hautajaisia.

    • Hautajaiset nauhalla, sillä aamu olikin säpinää ja muistinvirkistystä ja ajanvarauksia. Ainoa meinaan yksityinen lääkäri, jolle tilataan aika täältä pesueesta on silmälääkäri.

      Muistinvirkistystä oli myös soittaa Jämsän Ajovarmaan ja tiedustella vaimon ajokortin uudistamisesta, että kuis se menikään se ajokortin uudistaminen ja että pitääkö siis poliisilaitokselta . . sekoitin passin ja ajokortin ja kuinka helppoa onkaan se uudistaminen, lääkärintodistus ja voimassa oleva passi, mistä valokuvat jostain pirun tiedostoista hakevat ja Ajovarmassa vain hakemuksen täyttö.

      • U:lla piti olla alle puoli vuotta vanha passikuva ajokorttiin, jonka uusi 75 v täytettyään.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        U:lla piti olla alle puoli vuotta vanha passikuva ajokorttiin, jonka uusi 75 v täytettyään.

        Nykyään sitten sekin on muuttunut eli jos on voimassa oleva passi, henkilökortti, niin tietokannasta (ties missä on) nappaavat kuvan

        edson

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään sitten sekin on muuttunut eli jos on voimassa oleva passi, henkilökortti, niin tietokannasta (ties missä on) nappaavat kuvan

        edson

        Niin mikäli passi tai hemkilökortti ei ole menossa vanhaksi samaan aikaan kuten U:lla, eli kuvassa oli käytävä. Passi että henkilökortti ovat vain 5 v voimassa, toisin kuin joskus ennen ne olivat 10 v.

    • Kyllä nyt on Elisabeth siunattu ja surusaatettu tuntitolkulla sinne jonnekin, eli lopulliseen hautapaikkaansa Philipin viereen Pyhän Yrjön kappelin holviin. Kyllä on sotilasjoukot marssineet tuntitolkulla. On briteillä jos jonkinlaista univormua niiden punatakkisten karhuhattuisten lisäksi. Siellä oli muutama pillerihattuinen, jonka hatun laella oli nuppi ja sivulla pitkä sulka. Ovatkohan kirjureita? Hevoset vaikuttivat levottomilta ja kiskoivat päätään ylös ja alas, kukaan niistä ei sentään pahemmin pillastunut. Ihmisiä oli tienposket täynnään ja heittivät Lissulle vielä kukkia ja taputtivat.

    • Kyllä nyt on ihana tunne jaloissa kun jalkahoitaja kävi kotona ja rapsutti ja leikkasi ja rasvasi.

      Söin juuri yhden nektariinin. Tilasin niitä perjantaina kilon ja vaikuttivat hiukan kovilta ensin, sitten vaikuttivat nahistuneilta, joten siirsin jääkaappiin, mutta nyt ovat kuitenkin ah niin hyviä ja mehukkaita.

    • Jalkahoito on yksi niistä harvoista hoidoista, joista itsekin tykkään. Tykkään nimenomaan jalkahieronnasta. Viimeksi kun sellaista varasin niin kysyin, kuuluuko hoitoon myös hieronta.

      Tykkään, että jalkaterien lihakset, varpaat ja kantapäät saavat kunnon käsittelyn. - Minulla on kyllä moottoroitu jalkojen haudonta-allas, mutta siinä jalkapohjiin saa vain tärinää, eikä se oikein vastaa hierontaa. - Tältä kylältä löytyi vain yksi jalkahoitaja, jonka palveluun hieronta kuului. Ja hänelle sitten varasin ajan. Ja mitä olikaan se hieronta! Ei oikeastaan mitään. Likka hennosti sipoi jalkaterien kaaria, jalkapöytää ja vähän likisteli varpaita ja kantapäitä. Ja siinä se. Kerroin kyllä, että odotin vähän enemmän. Tyttö lupasi seuraavan kerran tehdä sen paremmin. No, en ole sen koommin käynyt jalkahoidossa missään muuallakaan.

      Minulla on tänään ollut taas huono päivä unettoman yön jälkeen. Ensimmäistä kertaa vuosiin suivaannuin siskollekin - en tosin sanonut mitään - mutta harmitti. Puhuin hänen kanssaan puhelimessa ja hän sitten yhtäkkiä totesi, että hänelle tulee toinen puhelu ja niin lopetettiin jutustelumme. Kysyin itseltäni, miksi niin. Joskus kaupassakin olen ihmetellyt, kun jotain asiaa myyjän kanssa toimittaessani joku soitti kauppaan, niin myyjä vastasi tuohon puheluun, pyysi kyllä ensin anteeksi. Eihän sen niin pidä olla, minä olin "jonossa" ensin. No, eipä noista maailmani kaadu, mutta huonona päivänä se ainakin kompuroi. Huomenna on uusi päivä.

      Mukavaa alkanutta syysviikkoa kaikille!

    • Minulla on taas puhdasta kun siivooja kävi tänään. Olikin tarpeen kun viikonloppuna oli tuo nuorimmainen käymässä, niin varsinkin keittiön matolla oli hieman murusia enemmän kuin tavallisesti. Eipä tässä nyt muuten olekaan mitään viihdykettä ollut, joten muruset lattialla ei minua haittaa. Sattui vain nyt sopivasti tuo siivous, joten en siivonnut itse yhtään. Puhdasta on taas!

      Minuakin joskus hieman harmittaa, kun puhun puhelimessa jonkun tutun, tai läheisenkin kanssa ja hänelle tulee toinen puhelu, niin on kiire lopettaa puhelu minun kanssani vaikka emme olisi ehtineet puhua juuri mitään. Enkö minä ole tarpeeksi tärkeä?

      Minä pidän minulle soittavaa niin tärkeänä, että en esimerkiksi kerro, vaikka olisin saanut juuri ruoan lautaselle ja minulla olisi kova nälkä, niin sittenkin pidän tuon ihmisen soittoa minulle niin tärkeänä, että en kerro aikoneeni ruveta juuri syömään. Lämmitän sen ruoan sitten myöhemmin.

      • Anonyymi

        Minullakin sama tapa. Jos joku soittaa, niin vastaan ja puhun, vaikka olisi mikä muu homma minulla kesken. Monetkaan, jos ovat vaikka katsomassa jotain tv-ohjelmaa eivät jää puhumaan vaan pyytävät soittamaan uudelleen, tai lupaavat itse soittaa ohjelman jälkeen. Itse en osaa niin tehdä. Ruoka minultakin jäähtyy, jos puhelu tulee samaan aikaan, en osaa pistää omia toimiani etusijalle. No, meitä on moneen junaan.
        am

    • Huomenta!

      Jostakin syystä, en tiedä mistä, en saanut unta millään viime yönä. Kelloa en katsonut, mutta käänsin ja väänsin vuoteessa etsien nukkuma-asentoa. Aamuyö oli varmaan kun nukahdin ja heräsin vasta puoli kahdeksalta.

      Nyt olen aamiaisen syönyt ja paperi Hesarin lukenut, mutta en ole tehnyt mitään muuta. Silityslauta on kukkuroillaan silitettäviä vaatteita ja pyykinpesukone odottaa taas käynnistystä. Hommia piisaa, mutta tekijää laiskottaa!

      Hyvää ja kuulasta keskiviikkoa kaikille! Kyllä se siitä taas tämäkin aamu käynnistyy ja päivä lähtee käyntiin!

    • Plusasteita sekä sisällä että ulkona

      Eilen puolet perunoista ylös, tänään loput. Ei kauhian suuri sato, kuivuudella varmaan osuutensa. Kiva oli huomata, etteivät myyrät olleet löytäneet

      Ainahan sitä puhelimeen vastataan. Jopa perunapellolla

    • "Fortum-kauppojen aikana pääministerinä toiminut Juha Sipilä kuin silloinen omistajaohjausministeri Mika Lintilä kiistävät siunanneensa valtionyhtiö Fortumin Uniper-kaupan, joka tuli julkisuuteen vuonna 2017. Fortumin tuolloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi vuonna 2017 kuitenkin, että valtio-omistaja oli ilmaissut kaupan olleen Fortumin omaan toimivaltaan kuuluva asia."

      Siis ketkä olivat hallituspuolueet silloin? No kok ja perseet kesKUSTA joista nyt oppositiossa olevat huutavat Tuppuraisen ja Marinin päitä vadille.

      Samat oppositiopuolueet huutavat hallituksen ajaneen Suomen konkurssiin, koska pelastivat yrityksiä korona-ajassa ja ikävä kyllä pelastavat myös nyt sähkökriisinkin ajan ja vain yrityksiä

      Nyt hommiin

      • fortumin osakekurssi on mukavassa 14 % nousussa. Muutenkin OMXP sai buustia tuosta uniperin myynnistä. Saapas nähdä mihin kurssi asettuu kun pörssipäivä sulkeutuu tältä päivältä. Fortum sai kuin saikin karistettua Uniper-riippakiven pois. Loppujen lopuksi paras ratkaisu fortum oyj:lle ja Suomen valtiollekin ( fortum omistus 50,76 %) .
        hyvä ratkaisu pitkän päälle että uniperiin katkaistiin napanuora. /Jimmy

      • Jimmy_Rose kirjoitti:

        fortumin osakekurssi on mukavassa 14 % nousussa. Muutenkin OMXP sai buustia tuosta uniperin myynnistä. Saapas nähdä mihin kurssi asettuu kun pörssipäivä sulkeutuu tältä päivältä. Fortum sai kuin saikin karistettua Uniper-riippakiven pois. Loppujen lopuksi paras ratkaisu fortum oyj:lle ja Suomen valtiollekin ( fortum omistus 50,76 %) .
        hyvä ratkaisu pitkän päälle että uniperiin katkaistiin napanuora. /Jimmy

        Kok perseet = hallituksenvika

        Se, että nousiko kurssi vai laskeeko se ei enää minua kiinnosta. Valtava huuto oli eduskunnassa siitä, missä oli Marin, kun virkamiehet neuvottelivat ja vastuuministeri oli paikalla

        Kukaan ei halua kiinnittää huomiota siihen, että 2017 hallitus sopi mitä sopi ja nyt sitten pitäisi tämän hallituksen muka korjata jotain???

    • Tilasin taas itselleni viikon ruuat, jotka tuodaan huomenna päivällä. Tilasin myös pätkän savulohta, että saan nauttia siitä pitkästä aikaa. Eri makuisia jogurtteja välipalaksi ja paraquayoja taas nektariinien jälkeen.

      Huomasin viikolla, että karpalomehupurkissa ei ole enää muovikorkkia, joten minulla meni 10 minuuttia saada purkki auki ja se on kyllä sen näköinen tursake nyt se purkin suu, ettei pahemmasta väliä. Vaihdettava sekin johonkin toiseen mehuun ihan purkin takia. Harmi. Harvat kaupan mehut ovat maultaan siedettäviä.

      • "Huomasin viikolla, että karpalomehupurkissa ei ole enää muovikorkkia, joten minulla meni 10 minuuttia saada purkki auki "

        Hyvä huomio cee ja kun vielä ostan maitoa, niin osissa on, osissa ei. Siis muovikorkki. Sanonpa vaan, että palaa sytykkeenä hyvin, oli se korkki tai ei. Kaikki palaa hyvin, vanhat rikkinäiset alusvaatteenikin ja sukat, ehkä jopa pohjasta rikkinäiset kengätkin, en oo vielä kokeillu niiden polttoarvoa

        Mainospöllön ohjelmaa katson joskus ja mainokset ne vasta hjuumoria ovatkin. Jotain helekutin "einestä" mainostetaan, että suoraan kävyistä, hakkeesta ja siis metsästä on pakkaus, mutta hitto, siinä oli muovikorkki, vaikka sanottiin, että hiilidioksidivapaa. On ne pellejä

        Ja kansaan menee kuin häkä, vaikka kuinka olisi häkävaroitinkin ostettuna

      • myllynkivi kirjoitti:

        "Huomasin viikolla, että karpalomehupurkissa ei ole enää muovikorkkia, joten minulla meni 10 minuuttia saada purkki auki "

        Hyvä huomio cee ja kun vielä ostan maitoa, niin osissa on, osissa ei. Siis muovikorkki. Sanonpa vaan, että palaa sytykkeenä hyvin, oli se korkki tai ei. Kaikki palaa hyvin, vanhat rikkinäiset alusvaatteenikin ja sukat, ehkä jopa pohjasta rikkinäiset kengätkin, en oo vielä kokeillu niiden polttoarvoa

        Mainospöllön ohjelmaa katson joskus ja mainokset ne vasta hjuumoria ovatkin. Jotain helekutin "einestä" mainostetaan, että suoraan kävyistä, hakkeesta ja siis metsästä on pakkaus, mutta hitto, siinä oli muovikorkki, vaikka sanottiin, että hiilidioksidivapaa. On ne pellejä

        Ja kansaan menee kuin häkä, vaikka kuinka olisi häkävaroitinkin ostettuna

        Sekajätteeseen laitetaankin vanhat risat vaatteet, kengät, matot ym. Jätehuoneesta ne viedään Vantaan polttolaitokseen joka tekee niistä meille lämpöä.

        Olen huomannut tuonkin, että osassa maitopurkkeja on muovikorkki, osassa ei. Olen myös huomannut, että maidoissa on melkoiset hinnanerot riippuen siitä onko eilaa, hylaa, vai muuta.

        Senkin olen huomannut ettei juuri mitään tuotetta saa, jossa olisi laktoosia, gluteenia jne vaan kaikki on riisuttu pois ruokatarvikkeista. Jäljellä on mahdollisimman mautonta tavaraa. Toki joissakin tuotteissa on pitkä rivi lisäaineita, joilla niihin saadaan makua ja säilyvyyttä.

    • No ni, nyt ovat perunat taas kerran ylhäällä. Jotenkin kyllästyttää, en nimittäin ole landepaukku vaan ihan kaupunkilainen, joka on huomannut, että lannoitteita ei ainakaan peruna kaipaa

      Ja luulenpa, ettei porkkanakaan, vaan saa ravintonsa hiekka / nurmisilppu / syksynlehti seoksesta. Veikkaan, että kaalikasvit tarvitsevat vaikkapa maatunutta ihmisen sitäitseään ja kun maitoa ei tartte lehmistä liruttaa, niin siihen tarpeeseen kelpaisi köyhän miehen lehmä eli vuohi

      APUVA huutaa valio ja lannoitetehtaat ja siis kemian tehtaat, tukekaa hyvät ihmiset meitä

      • Sain ausseista juuri kuvan heidän perunapenkistään, jossa oikeanpuoleinen luotisuora vako oli puskenut hyvät varret ja lehdet ja näkyviin itupotuista ja vasemmanpuoleinen vako oli hyvin harvakseltaan alkanut kasvaa. Olivatkohan lannoittaneet vain toisen puolen?

        Heidän yksi kanansa oli jo lopettanut hautomisen, koska ei niistä munista mitään tullut. Kana on hyvin äkeissään olevan tuntuinen ja istuksii vaan pesässään kotkottaen kovaa ja pöyhistellen sulkiaan. Oli ollut niin vahvat äidin hoivavietit päällä, ettei toivu siitä heti.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Sain ausseista juuri kuvan heidän perunapenkistään, jossa oikeanpuoleinen luotisuora vako oli puskenut hyvät varret ja lehdet ja näkyviin itupotuista ja vasemmanpuoleinen vako oli hyvin harvakseltaan alkanut kasvaa. Olivatkohan lannoittaneet vain toisen puolen?

        Heidän yksi kanansa oli jo lopettanut hautomisen, koska ei niistä munista mitään tullut. Kana on hyvin äkeissään olevan tuntuinen ja istuksii vaan pesässään kotkottaen kovaa ja pöyhistellen sulkiaan. Oli ollut niin vahvat äidin hoivavietit päällä, ettei toivu siitä heti.

        Tulee mieleen kahden vaon erilaisuudesta muutama juttu. Meillä vakojen multa vaihtelee. Toisessa vaossa voi olla enemmän hietaa, ehkä jopa savea. Myyrät saattavat käyttäytyä eri lailla, vaikka vaot vierekkäin. Kuivuus ja märkyys vaikuttavat eri lailla eri maalajeissa. Meillä todella on harvinaisen erilaatuista se multa osalla pikku peltoamme

        edson

    • Anonyymi

      Pitää katsastaa kaupassa millaisia ovat Saarioisten valmisruoat eli laktoositonta ja gluteenitonta? Tai jonkun muun tehtaan

      Meillä toistaiseksi raakaa kanaa ja kalaa ja jauhelihaa ja sitä laktoositonta maitoa

      edson

      • Äsken söin Kokkikartanon kebabia basmatiriisillä. Ruoka oli laktoositon, gluteeniton ja maidoton. Kastike oli lempeänpurevaa chilikastiketta. Minun makuuni hiukan liian tulisen chilistä. Etupäässä olen ostanut Saarioisten, Atrian ja Kokkikartanon valmisruokia. Voihan niitä itse maustaa mielensä mukaan, koska ei niissä yleensä liikaa makua ole. Basmatiriisiin laitoin muutaman oivariininokareen.
        Atrian metsästäjänpihviannoksessa on kaksi kookasta pihviä, joista toisen pihvin söin seuraavana päivänä metsästäjänleipänä paistaen vielä munan siihen päälle. Muuten liian iso annos minulle. Siinähän on muusia ja vihanneksia mukana.
        Kyllä nuo ruuat ihan hyviä ovat, kun en viitsi itselleni tehdä. Sunnuntaina tekemäni lihamakaronilaatikko on niin riittoisaa, että vaikka tein vain puolikkaan annoksen normaalista, söin sitä kolmena päivänä ja nyt on kaksi pientä rasiaa vielä pakkasessa.

    • Siis syödäänkö meillä raakaa kanaa ja . . .

      No ei todella ja toistaiseksi vielä voi ostaa jopa lähikaupastakin jotain, mutta tarkka pitää olla, sillä "huijaavat" alennustavaroilla, jollei katso mistä summasta se alennus annetaan.

      Fortumia mainostettiin, että se on avannut 24kk sähkösopimuksenkin. 34 senttiä taisi olla kilowattitunnin hinta. En sano juuta jaata, mutta sen verran, että vielä kesäkuussa sopimuksestani 0,41 sentistä melkoinen nousu olisi, jos tuollaisen hinnan huhhuh

      Mutta ei se nykyinenkään 24 kk hinta jonka solmin keväällä eli 12,38 kWh ole kuin kiskurihinta. Tasapuolisuuden nimissä lämmitysöljy pitäisi maksaa 4 x 1 € = 4 € litra ja pinokuution koivupuuta noin 400 € kotia tuotuna

      Kyl niin ihmetyttää, että oltaisiin menossa pörssisähkösopimuksiin eli lämmität sitten niin muutamina tunteina asuntosi yöllä ja kun näin kaikki tekevät, niin yösähkökin nousee, kun kulutuspiikit ovat yölläkin. Tehdään siis hommia yöllä tehtaissakin, kun sähkö on halpaa.

    • Kröhöm Italiassa on "roomalaisten taksikuskien puolue" nousemassa valtaan. Noin siis Italiassa arvostetaan taksisuhareita. Jos läskisoini olisi aikoinaan sattunut pirssiini, niin olisin sanonut, että ota paremmin jousitettu auto ja jos kimpassa olisi ollut vielä lahoaivo halme, niin minkään pirssin jousitus ei olisi kestänyt

      Nyt ymmärrän, miksi lahopäiden ihastus on Purra https://yle.fi/uutiset/3-12632518

    • Turistiviisumi

      Jokaiselta pois, niin loppuu vihdoin ja viimein yksi suurimmista kulutuspisteistä eli päästölähteistä, sillä tälle turistilaumallehan pitää järjestää kaikenlaista hupia ihan hotellimajoituksista alkaen. Ei se 2 prossan lentojen päästö verrattuna kaikkeen päästöön ole mikään mittari, sillä vasta, kun huomioidaan kaikki, mitä lento vaatii joka puolella "lisää" kulutusta ja siis päästöjä, saadaan vasta lopullinen päästöprosentti

      Muistaakseni tsunamin aikoina Niinistö kiipesi palmuun siellä Thaimaassa. Nyt äijä puhuu ilmastokriisistä ja loikoilee kesäasunnolla "säästäen" kaikesta. Uskoo kuka uskoo ja kok uskoo. Kristillisetkin uskovat ja mitä tulee oligarkki liike NYTiin joku uskoo niitäkin. Maa on täynnä USKOVAISIA - onneks on adventit jo ovella ja joku rahtaa ison perseensä jopa joulukirkkoon - lämpimään sellaiseen

    • Ja mikä tärkeintä, sillä opiskelijoiden määrä hoitoalalle on romahtanut juuri Marinin hallituksen takia

      Aivan kuten Fortum on kusessa Marinin tekstiviestien takia

      Uusi uljas hallitus on jo kabineteissaan suunnittelemassa toimia eli sdp kok keKUSTA tai kok kusipäät kristityt oligarkki. Vihdoin viimein harkimo pääsee valtaan !!!

      Kommunistit on vihdoin tapettu ja vihreät siivoavat ydinjätettä

    • U:n sisko lähetti ausseista minulle kuvan, joka oli hänen whatsapissaan minun nimeni kohdalla ja kuva on nuoren miehen! Kysyi kuka tuo on? En minä vaan tiennyt ja tuntenut. Minun omassa puhelimessani tuota kuvaa ei löytynyt.

      Pojanpoika löysi yhteyden, se on papan puhelinnumero joka on tällä nuorella miehellä ja selvisi hänen työpaikkansakin, iso suomalainen autokauppa. Autokaupalla ei tuota numeroa näkynyt vaan on miehen henkilökohtainen numero. Sitä ihmettelen, että kun U:n numero on annettu jo alle vuoden kuluttua kuolemasta jollekin toiselle, niin miten ihmeessä se whatsapissa on sitten minun nimelläni siellä Ausseissa? Pojanpoika kehotti tätiään poistamaan veljensä puhelinnumeron puhelimestaan, niin häviää väärän henkilön kuvakin sieltä.

    • Anonyymi

      Siippakin yritti poistaa yhden kuolleen sukulaisensa tiliä FB:sta. Eipäs niin vain onnistu. Pitää toimittaa kuolintodistus johonkin Metan instanssiin, mikä sitten poistaa ko. henkilön tilin. Aika paksua on, että joku some-toiminto tarvitsee ihmisestä viranomaisen todistuksia ennen kuin ryhtyvät ko. toimiin. Siippa päätti, että ei osallistu hommaan. No, tuo edesmennyt ihminen on nyt siten edelleen FB:ssä, mutta mitä tahansa sille sivulle ulkopuolisten toimesta tuleekin, ei enää loukkaa - eikä kiitäkään - po. henkilöä. Älytöntä, että jollain some-operaattorilla on moinen valta.

      Tänään tapasin yli kolmen vuoden tauon jälkeen neljää koulukaveria, joiden kanssa aiemmin tavattiin useamman kerran vuodessa. Olemme pitäneet yhtä yo-vuodesta 1968. Aiemmin tapasimme useamman kerran vuodessa, milloin oopperassa, milloin lyhyellä reissusella, milloin vain ravintolassa syöden ja turisten. Nuorempina kävimme vuoroon toistemme kodeissa, mutta luovuimme siitä, kun kotimme levisivät pitkin Etelä-Suomea.

      Oli todella ihanaa kuulla taas kuulumisia - tosin puhelimitse olemme usein olleet yhteydessä, mutta se ei ole sama kuin istua nokakkain. Yksi meistä on jo leski, toisen mies elää syövän takia ilman mahalaukkua, ja ruokaa pitää vaimon laittaa alvariinsa, kuten minunkin. Kaksi muuta on sinkkuja, ja heilläkin melkoisia terveysongelmia. Eli älä tule vanhaksi jos aiot pysyä terveenä🤣.

      Oli muuten melkoinen rupeama landemummun Hesan reissun suunnittelu. Piti ekaks selvittää miten sinne mennään: HSL tai oma auto. Julkinen vaihtoehto kuivui heti kasaan, kun minulla oli mukanani tekemäni piirakka ja sitä olisi pitänyt roudata kolmessa kulkuneuvossa; meiltä ei enää pääse suoraan Hesan keskustaan.

      Julkisen vaihtoehdon kaaduttua piti selvittää omalla autolla menoa varten alueen parkkipaikat. Hesan jäähallin parkkipaikka on aika lähellä kyläpaikkaa ja sen sitten valitsin. Mutta kun tänään siellä oli/on Stingin konsertti, niin piti selvittää miten siellä parkkeeraus onnistuu. Ja kyllä se onnistui, eikä ollut edes ahdasta, kun olin liikkeellä päiväsaikaan. Illalla varmaan olisi ollut ruuhkaa. Muutoin ilmaisella parkkialueella piti nyt esityspäivänä maksaa (nettiparkkifirman kautta) puolen vuorokauden hinta. No, viisi euroa parkkimaksusta meni hukkaan, Mutta se raha olisi kulunut paljonn lyhyemmässä ajassa jossain muussa, lähistöllä olevassa kalliimmassa parkissa. No, jos seikkailua taas haluan, niin lähden Hesaan, ja julkisella siitä tulee jännittävää, enemmän kuin omalla autolla liikkuen.

      Mutta muuten olen sitä mieltä, että putlerin järki aina vain vähenee - voiko enää edes niin olla, eikö pohjaa ole muka jo nähty!

      Kauniita unia!
      am

    • Aurinkoista perjantaita!

      Aurinko paistaa kuin parhaana kesäpäivänä, mutta lämpöä on vain 7 astetta ulkona. Tuule ei juuri ollenkaan, joten taitaa olla aika kiva sää!

      Täällä on hyvin hiljaiseloa. Taloyhtiön pihallakaan ei näy edes lapsia keinuissa. Koululaiset ovat tietysti koulussa, mutta on täällä jokunen pikkulapsikin.

      Minua "raadellaan" ensiviikolla. Yksi pieni näppy poistetaan ja se tietää sitten taas määrättyjä toimia ja rajoituksia. Lokakuun alkupuolella on kaksivuotiaan synttärit, mutta siihen mennessä pitäisi jo tikitkin olla pois otetut. Lokakuun loppupuolella on sitten aika sisätautilääkärille. Vuositarkastus. Malmin sairaalan kutsu, mutta vastaanotto Herttoniemen vanhalla ta:lla. Näin meitä liikutellaan lähivastaanotolta jonnekin mahdollisimman kauas. Malminsairaala hoitaa vain sairaalassa sisällä olevat potilaat, muut alueensa potilaat se lähettää Herttoniemeen.

      Hyvää viikonlopun aloitusta jokaiselle voimien mukaan nauttien tästä kirpeän kirkkaasta syyspäivästä!

    • Ei hitto, nyt olen siis whatsapp ja face loukussa. Enpä ole miettinyt sitä, mitä loukku merkitsee. Jos kuvittelevat, että horjahdan esim facessa klikkaamaan mainosta ja se tuo sinne jotain tulosta, niin omalta osaltani kirstussa ei ole killinkiäkään

      Mutta mutta ne tilien kaappaukset. Joskus joltain kaapattu sähköposti jne. ja siinäpä kait melkoista touhua saatu aikaan siis jopa työnantaja / työntekijä suhteelle ja ei se s-pankin ja asiakkaan suhde siitä parane, kun asiakkaan tili tyhjenee

      Mutta edelleen pidän yllä nettipankkini suhetta sillä pankkimme jatkuvasti käyttää kaksoistunnistautumista ja puhelimen kautta viesti ensin ja tunnuslukua sitten antamaan. Mutta jospa puhelin hajoaa??? Hirveetä !!! Tai tulee sota !!! Tauti tappaa !!! mutta onneks on apteekki(ko?) ja lääketehtaat

    • Anonyymi

      Sana "käpykaarti" vilahti eilen ylen aamussa toimittajan suusta. Mielenkiintoinen sana, jota siis klo 28-29 minuutin kohdalla jokainen voi ohjelmasta kuunnella.

      Eli äitini veli kuului käpykaartiin kun ei hyökännyt jatkosodassa Hitlerin rinnalla vanhan rajan yli ja siksi ammuttiin

      Toisaalta kuinkahan moni silmäätekevä oli ns. viihdytysjoukoissa laulamassa ja koitti siis viihteellä ampua vihollista ja kuinka moni loikki muuten vaan ties mihinkä jo talvisodan aikana. Esimerkiksi Yleen kuuluttelemaan, vaikka olisi ollut ihan taisteluikäinenkin.

      Nyt on heti kirjoitettava perustuslakiimme, että jos et hyökkää, sinut ammutaan !!! Joko rajan takana tai edessä

      edson

    • Anonyymi

      Ny kantsii lähtee Lappiin katsomaan ruskaa

      edson

    • U oli aina Lapissa syyskuun toisella viikolla. Meillä on niitä ruskakuvia albumit täynnä. Välillä oli upea ruska, välillä laimeampi, joskus jopa ensilumi satanut. Kaapissa oli valtava määrä muovitettuja karttoja, joihin oli kunkin vuoden reitti merkitty. Heitin ne muutama viikko sitten sekajätteisiin. Teltta ja trangia on vielä varastossa, samoin rinkka, makuupussi sai jo lähdön aiemmin.

      • Sun ukkos olikin kova kulkija samooja. Voi voi, kun olisi soputelttamme vielä ehjä, mutta topografikartat kaikki tallella, paitti, että enpä voi kehua olleeni ollenkaan kauhia kävelijä.

        Ei edes kuvia juurikaan tallella, tosin eipä niitä matkoilta tullut silloin oikein otettuakaan

    • ihan kivasti alkaa färiloistoa olemaan myös täällä etelän mailla. Vaahteroissa
      se väri kukkii jo. Täyttä häkää. Kun aurinko sattuu osuvasti paistamaan niin värin hehku sen kun vahvistuu. Keräsin ämpärillisen viinirypäleitä seinänvierustan viiniköynnöksestä. Osa tertuista oli täysin kypsiä ja osa ei. Eikä ne rypäleet enää ulkona lisää kypsykään. Parempi siis noukkia sato pois. Henk. kohtainen liikekannallepanoni toimi näin ollen 100 % teholla, Sato tuli pelastettua. /Jimmy

      • Syötkö ne sellaisenaan, vai riittääkö tehdä hilloksi, mehuksi tai peräti viiniksi?

        Söin äsken persikan, kyllä oli tavattoman mehukas. Ruokana söin savulohta, kuumennettuja wokkivihanneksia ja ruispuikulan. Avasin myös kesällä ostamani belgialaisen suklaasimpukkarasian ja söin peräti 3 niistä heti. Olen kesän aikana laihtunut pari-kolme kiloa, joten ei liene haittaa.

      • Anonyymi

        ”Nyt alkaa luonto näyttää kauneintaan värien vaihtuessa pikkuhiljaa ruskan palettiin.”

        Näin Turuus toivotellaan ruskan tuloa.

        Cee

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Nyt alkaa luonto näyttää kauneintaan värien vaihtuessa pikkuhiljaa ruskan palettiin.”

        Näin Turuus toivotellaan ruskan tuloa.

        Cee

        Ai , meillä taas paskan rulettiin, sillä siellä missä ainakin baletti, siellä ahneet kädet odottavat veronmaksajia koska taide kuulemma pidentää ikää ja terveyttä ja on jo osa lautasmalliakin

      • myllynkivi kirjoitti:

        Ai , meillä taas paskan rulettiin, sillä siellä missä ainakin baletti, siellä ahneet kädet odottavat veronmaksajia koska taide kuulemma pidentää ikää ja terveyttä ja on jo osa lautasmalliakin

        Muuten odottavat ne paletinkin päälle tuubista värejä puristavat apurahoja. Muistan erään mainion ohjelman, missä olivat Jari Salmi ja Antti Virmavirta eli Pulkkinen, ja Salmi oli se taiteilija maalari, jonka taidetta ei muut ymmärtäneet kuin mahdollisesti apurahan jakajat

        https://www.youtube.com/watch?v=O8wcIhS9OrM

        En löytännä sitä taidepläjäystä, mutta . . .

    • Anonyymi

      Siirtykääpä työ, uskonnollisuus on niin masentavaa. Ja kivaa oloa.

    • Katselin jo Dell-tietokoneiden mainoksia, kun tänään koneeni taas huomautti minulle että 10.1.23 loppuu tuki Win 8.1:lle. Tonnia kalliimpaa en hanki. Harmi kun kannettavissa on niin pienet näytöt. Olen tottunut näihin 23-24 " näyttöihin. 17" näytöllä kannettavat näkyvät maksavan lähes pari tonnia.

      Nyt saa muka muutamalla satasella hyvän kannettavan, no ei taida saada kuin käytettyjä. Käytettyä en hanki.

    • Löysin kyllä jo montakin 17" kannettavaa ja alle tonnilla, jopa 450 e, onkohan kummoinen?

    • Anonyymi

      Min en osaa tarpeeksi. . . Ceen pitäisi ehkä ostaa halpa näyttö, siis iso ja liittää se halvempaan tietsikaan

      eds

    • mitä enemmän RAM muistia niin koneen hinta nousee pompauksittain ylöspäin. Todennäköisesti et pelaa netissä videopelejä, animoi/editoi videoita etkä harrasta CAD ohjelmointia etkä näpytä ohjelmistokoodia. Sinulle riittää kenties 4 GT kone. Jos olet finniposkinen peli-ihminen tai koodari niin sitten 8 Gt on minimi määrä RAM muistia. Mieluusti 16 Gt RANM muistia jos harrastat nörttihommia. /Jimmy

    • Anonyymi

      Minulla on 4gt:n HP:n Pavilion ja pärjään sillä vallan mainiosti. Peleistä pelaan vain mahjongia ja solitairen pelejä, niitäkin harvoin. Enkä tee nörttihommiakaan, kun en niitä osaa. Musiikkia kuuntelen välillä, paljon roikun netissä pääasiassa lueskellen kaikenlaista. Pankkitoimet olen siirtänyt enimmältään puhelimeen. Koskaan ei vielä ole muisti tökkinyt!

      Ylempänä mainitsette kuvat. Minä en osaa kuvata. Tai ehkä osaisin jos olisin kiinnostunut siitä. Kuvia, joita haluan katsella jälkeenkin päin saan muilta, heilltä jotka osaavat kuvata. Itse saatan joskus jonkin napata, mutta niistä ei sen kummempaa iloa löydy. Ne eivät ole ihastelukuvia, vaan enimmältään otettu johonkin tarkoitukseen, kuten esim. todistusaineistoksi vakuutusyhtiölle autoni etukulman "mustelmasta".

      Kuvaaminen on minun mielestäni kärsinyt melkoisen inflaation, mennyt yli äyräiden. Kuvia on näytillä joka paikassa niin paljon, että niistä tulee jo ähky. Pitää olla todella poikkeuksellinen otos, että se saa ansaitsemansa huomion. Tässäkin minun mielestäni pätee: ei makeeta mahan täydeltä.

      Toisaalta tietysti on ihanaa, että kuvia on. Niissä voi olla ihmisen elämää, mitä jossain vaiheessa eivät aivot ehkä enää muista, mutta kuvan nähdessään muistisairaskin voi niihin reagoida.

      Nyt seuraamaan RSO:n telsuttua konserttia.

      Mukavaa viikonlopun aloittelua!
      am

    • Facessa seuraamani ryhmä julkaisi Alfan vaikeuksista

      Jeee, mutta ei hätää, yle paikkaa "menetystä" pitämällä läskisoinista kiinni.

      Liikennekannallepano pisti täällä keskeisessäkin suamessa liikettä niveliin ja perunat laarissa, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat ja siis talvihorroksessa kohta.

      Ostin noin kohta vuosi sitten 180 ekulla käytetyn läppärin, lenovon, vaimon käytetty maksoi 150 ekuu ja nyt kohta kolme vuotta vanha. Siinä oli akku ihan lopussa, mutta kone aina töpselissä. Oli joku dellin malli eli vedekielellä vellindele vellimade 4Gt ja 15 tuumaa

    • Selvästi muuten venäjän hyökkäys vaikuttanut television suosimiin uusintojenkin määriin. Vain mainokset uudistuvat kuten vitaeprookin nyt ihan uutta kamaa

      Eilen käväisi nuohoojakin ja taas vetää. Ikkunan kehyksen kulmastakin vetää, mutta kohta maalarinteippiä kehälle, ni ei vedä. Toiseks paras teippi ikinä

      Kyl mä oon niin huolissani matkanjärjestäjän turkiin kuskaamista suamalaisista. Pääsevätkö ees takasi? No totta kait, illaksi kotiin, makso veronmaksajille mitä tahansa.

    • Vai ei cee hanki käytettyä. No kukin taaplaa tyylillään ja jotkuthan maksavat jopa käytetyistä vaatteistakin . . . huhhuh, ollut toisen päällä

      Tai bilnesin kirjoituspöytä, joka painaa ja maksaa ja jos sen ääressä on vielä kirjoittanut nobelisti, ni maksaa vielä enemmän

      • Juu, oottakos käyneet esim SPR:n Kontissa katsomassa miten käyttökelpoisia käytettyjä (usein käytännössä lähes käyttämättömiä) vaatteita on tarjolla melkein ilmaiseksi?
        Myös mitä tahansa muuta, vaikkapa Arabian astioita löytyy uloskantohintaan. Jopa mie, upporikas poroporvari olen toisinaan hyödyntänyt näitä Kontteja.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, oottakos käyneet esim SPR:n Kontissa katsomassa miten käyttökelpoisia käytettyjä (usein käytännössä lähes käyttämättömiä) vaatteita on tarjolla melkein ilmaiseksi?
        Myös mitä tahansa muuta, vaikkapa Arabian astioita löytyy uloskantohintaan. Jopa mie, upporikas poroporvari olen toisinaan hyödyntänyt näitä Kontteja.

        Suomessa jopa roskiksista saattaa löytyä poisheitettyjä vaatteita

        Meillä ne menevät ensin vanhat kuteet räteiksi, sitten joskus meni lumpuiksikin, mutta nyt ne menee takkaan, sillä olen lopullisesti lopettanut kierrätyksen.

        No ookoo, jotkut paristot kierrätän, mutta niitä en, joita ei saa irti, niiden kohtalosta en kerro ja kehun nyt sormiparistoja, joita voi ladata ja ladata ja ladata

        Minä olen laittanut jo suurimman osan U:n vaatteista sekajätteisiin, jotka on poltettu Vantaan jätelaitoksella ja tuotettu lämpöä koteihin. Puvut ja kauluspaidat odottavat vielä pääsyä sinne.

    • Poroporvarin etymologia kiinnostaisi, mutta en viitti nyt selvittää sitä mutta koska täälläkin on ollut taloustieteilijöitä, niin kysyn, mitä merkitsee punnan julmettu lasku dollariin verrattuna ?

      Olisinko oikeassa? Siis jos väittäisin, että nyt valio ei saa myytyä ylijäämävoitakaan enää britteihin, ku niillä ei oo varaa ostaa. Voi näitä tappion aikoja

      • Meikä lopetti voin syönnin, ilmankos sitä ylijäämävoita nyt on?

        Taalan kurssi nousee, korot nousee, myös valtion velkojen korot nousee, energian hinta nousee. Myös Putlerin hulluus nousee. Mutta Euron arvo laskee. Ei nyt näytä hyvältä.

      • maidon tuotanto on jo kauan laskenut Suomessa. ihmiset hörppivät 50 luvulla maitoa ja söivät rasvaa tolkuttomasti. Se on muisto vain, Ei enää ylijäämävoita tule myyntiin. Tänäkin vuonna moni maitotila Suomessa lopettaa toimintansa kannattamattomana. Sarvipäät joutuvat teurastamolle. Maidon jano on kansalta loppunut. Jimmy on niitä viimeisiä maidon suurkuluttajia Suomessa. 4 litraa viikossa sinisestä tölkistä. Toki samoihin litramääriin kuin kalastaja Linkola aikoinansa päivittäin hörppi punaista maitua on jimmyllä isosti matkaa, Samaan tasoon ei vaan pysty. /Jimmy

      • Jimmy_Rose kirjoitti:

        maidon tuotanto on jo kauan laskenut Suomessa. ihmiset hörppivät 50 luvulla maitoa ja söivät rasvaa tolkuttomasti. Se on muisto vain, Ei enää ylijäämävoita tule myyntiin. Tänäkin vuonna moni maitotila Suomessa lopettaa toimintansa kannattamattomana. Sarvipäät joutuvat teurastamolle. Maidon jano on kansalta loppunut. Jimmy on niitä viimeisiä maidon suurkuluttajia Suomessa. 4 litraa viikossa sinisestä tölkistä. Toki samoihin litramääriin kuin kalastaja Linkola aikoinansa päivittäin hörppi punaista maitua on jimmyllä isosti matkaa, Samaan tasoon ei vaan pysty. /Jimmy

        No huh, maitua mie join viimeksi tuttipullosta...jaa, taisin kyllä myöhemminkin pojan kloppina sitä ruokajuomana siemailla.

        Tais olla 60 -lukua kun voivuorista puhuttiin. Siihen aikaanhan maidon hinta tuottajalle kai määräytyi juuri rasvaprosentin mukaan. Mitä enemmän rosentteja, sen isompi tili farmarille.

        Nykyisin pitää vältellä kaikkia kovia rasvoja kuin ruttoa.

      • Jimmy_Rose kirjoitti:

        maidon tuotanto on jo kauan laskenut Suomessa. ihmiset hörppivät 50 luvulla maitoa ja söivät rasvaa tolkuttomasti. Se on muisto vain, Ei enää ylijäämävoita tule myyntiin. Tänäkin vuonna moni maitotila Suomessa lopettaa toimintansa kannattamattomana. Sarvipäät joutuvat teurastamolle. Maidon jano on kansalta loppunut. Jimmy on niitä viimeisiä maidon suurkuluttajia Suomessa. 4 litraa viikossa sinisestä tölkistä. Toki samoihin litramääriin kuin kalastaja Linkola aikoinansa päivittäin hörppi punaista maitua on jimmyllä isosti matkaa, Samaan tasoon ei vaan pysty. /Jimmy

        Täällä toinen maidonjuoja. Kaksi litraa sinistä maitojuomaa menee viikossa.

        "Sarvipäät joutuvat teurastamolle"

        Miksi ei vain utarelehmät? Toisaalta en tiijä, onko joillain lehmäroduilla sarvetki. Kotomaan vuohella ei oo kait sarvia, mutta kova pää

        Mutta mutta, ite juon kyllä maitoa joskus paljon eli ainakin puoli litraa päivässä eli jimmy ei oo ainoa, mutta koskaan en ole maistanut suoraan hetlypsettyä. Enkä maista

      • DrWhoo kirjoitti:

        Meikä lopetti voin syönnin, ilmankos sitä ylijäämävoita nyt on?

        Taalan kurssi nousee, korot nousee, myös valtion velkojen korot nousee, energian hinta nousee. Myös Putlerin hulluus nousee. Mutta Euron arvo laskee. Ei nyt näytä hyvältä.

        Eli kun euron arvo laskee, niin kantsiikos silloin ostaa vai myydä? Kysyy ihminen, jolla ei oo osakkeita eikä euroja

        Taijan vaihtaa jäljellä olevat markkani rupliin!

      • Calvados kirjoitti:

        Täällä toinen maidonjuoja. Kaksi litraa sinistä maitojuomaa menee viikossa.

        Ennen luultiin että maidon juonti ehkäisee osteoporoosia, nykyään tiedetään että se ei niin tee. Päinvastoin, maidon sokerit sattavat ylläpitää eräänlaista tulehdustilaa elimistössä, joka voi jopa pahentaa mm. osteoporoosin riskiä. Ja maito myös todennäköisesti lisää sydänkuolemien riskiä rasvojensa takia.

        Toki tää kaikki koskee maidon suurkulutusta...mitenhän sekin määritellään. Ja kuten niin moni asia, tämäkin on kiistanalaista tietoa.

      • myllynkivi kirjoitti:

        Eli kun euron arvo laskee, niin kantsiikos silloin ostaa vai myydä? Kysyy ihminen, jolla ei oo osakkeita eikä euroja

        Taijan vaihtaa jäljellä olevat markkani rupliin!

        Tiiä häntä, sen tiiän että eurolla saa vähempi ainakin Euroopan ulkopuolelta tulevia tuotteita. Ja ruplilla voi pyyhkiä pyllynsä...ja siihenkin ne sopivat huonosti.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Tiiä häntä, sen tiiän että eurolla saa vähempi ainakin Euroopan ulkopuolelta tulevia tuotteita. Ja ruplilla voi pyyhkiä pyllynsä...ja siihenkin ne sopivat huonosti.

        Nyt kuule en enää osta vessapaperia vaan odotan . . . tai oikeastaan ostankin vessapaperia, ruottalaista sellaista ja sijoitan rupliin ja annan ne ruplat perillisille, sillä nousihan se saksanmarkkakin arvoonsa hitlerin jälkeen

      • DrWhoo kirjoitti:

        Ennen luultiin että maidon juonti ehkäisee osteoporoosia, nykyään tiedetään että se ei niin tee. Päinvastoin, maidon sokerit sattavat ylläpitää eräänlaista tulehdustilaa elimistössä, joka voi jopa pahentaa mm. osteoporoosin riskiä. Ja maito myös todennäköisesti lisää sydänkuolemien riskiä rasvojensa takia.

        Toki tää kaikki koskee maidon suurkulutusta...mitenhän sekin määritellään. Ja kuten niin moni asia, tämäkin on kiistanalaista tietoa.

        Sama on esim. kookosrasvan kanssa. Aiemmin on sanottu, että kovana rasvana se on terveydelle lähes vaarallista, mutta nykyään tiedetään, että se on paras rasva sen suhteen, että kuumennettaessa siinä säilyy kasvirasvojen hyvät ominaisuudet, mitkä taas muut (öljyt) kuumennettaessa menettävät. Siis suo siellä vetelä täällä.

        Monet ravintoon liittyvät käsitykset (ja uskomukset) liittyvät myös siihen, mikä on nk. "hienoa", ulkomaalainenhan, matkailun seurauksena, sitä monen mielestä on. Maito on yksi epähieno, rahvaan käyttämä aines. Perunaakin on ynsitty. Aiemmin piti sen sijaan syödä riisiä ja pastaa. Vegebuumin myötä ulkomaan tarjonta vihannesten suhteen on vain lisinyt. Kuka nyt ostaisi pottua, lanttua tai kaalia, kun paljon uudenaikaisempaakin, ulkomaalaisperua olevaa on tarjolla.

        Peruna kuten muutkin kotimaiset juurekset on onneksi taas jo kelpuutettujen listalla. Se sopii hyvin mm. diabeetikolle tasoittamalla veren sokeria. Itse olen aina ollut lähes perunafriikki. Ja aikoinaan aika moni suomalainen on selvinnyt hengissä lähes perunan varassa.

        Ja juu, minäkin sain jo diabeteslääkken reseptin. Metformiinia pilleri aamuin illoin. Onneksi ei - vielä - muuta. Sokeriarvoni o(li)vat vielä sen verran alhaalla, ettei tymäkkää kuuria ainakaan vielä tarvita. Toivottavasti olen tullut siskooni, jolla em. vaikuttavan aineen määrä on pysynyt ennallaan jo pari kymmentä vuotta. Olen jostain lukenut, että kakkosdiabetestä on (ainakin??) kuutta eri alalajia.

        Juu, sama lääke rahikaisella. Sitä on käytetty jo vuosikymmeniä, ja on edelleen pätevä lääke.
        Vähentää maksan tuottamaa glukoosia ja samalla lisää kudosten glukoosin kulutusta. Nerokasta, en olisi itse osannut kehittää fiksumpaa lääkettä. Ja ilmeisesti toimiikin, ainakin itelläni on arvot pysyneet ok. Tosin olen samanaikaisesti skarpannut huomattavasti ruokakavaliotani, lisännyt liikuntaa ja pudottanut yli 5 kg painoa. Komistunukin olen.

    • Nyt on paljastettu Olli Lindholmin näköispatsas, joka on kamalan näköinen, ihan epäsopusuhtainen. En tajua, miksi ihmiset haluavat näköispatsaita. Matti Nykäsenkin omaiset itkevät, kun Matti sai sen höyhenen eikä näköispatsasta, joka olisi myös ihan mutantin näköinen. Kyllä itkua piisaisi silloinkin.

      • Mie en ihan ymmärrä miksi ylipäätään pitää patsaita pystytellä kellekkään. Pittäis ainakin
        olla joku maailman historian suurhenkilö. Ja positiivisessa mielessä. Kukahan olisi
        viime vuosikymmenien aikana näillä kriteereillä ansainnut patsaansa..? Emmie ainkaan yht äkkiä keksi.

    • Anonyymi

      Ettäkö maitua ei aikuinen saisi juoda. Meillä kyllä sitä menee viikossa monta litraa, viisi ei taida riittää. Itse käytän sitä suht vähän, mutta siippa senkin edestä. Maito on hyvää ravintoa, samassa paketissa monta kropalle välttämätöntä ainetta. Ne on siis saatava muualta (monista eri ruoka-aineista), jos ei maitoa/maitotuotteita käytä. Liian monimutkaista ainakin minulle. Parin, kolmen lasillisen verran maitoa päivässä - jossain muodossa - muun sapuskan lisäksi kattaa hyvin monien ravintoaineiden, vitamiinien ja hivenaineiden tarpeen. Tosi kätevä maitotuote on maitojauhe; ei tarvitse kaupasta raijata painavia purkkeja.

      Minulla on sikäli (naiselle?) kumma piirre, että en perustatavaroista. Jos huushollini olisi vain minun, täällä ei olisi kuin juuri ja juuri elämiseen ja olemiseen tarvittavat tavarat. En tiedä, johtuuko se lapsuuteni "maisemasta", missä ei ollut mitään ylimääräistä; silloin ei ollut tapana, mutta ei meillä myöskään ollut rahaa niitä hankkia. Omissa, aikuisiän kodeissani on taas vaikuttanut paljon siipan ihan erilainen näkemys tavaroista ja niiden tarpeesta, lapsuudesta kai sekin. Kaiken lisäksi kaikki pitää säästää, "niitä voi tarvita".

      Eilen radiosta kuulin puolella korvalla Aku Ankkojen keräilystä. En muista tarkkaan, mitä sanottiin, mutta kuulin, että jos jotkut tietyt vanhat numerot omistaa, niin tuo satsi voi olla tuhansien eurojen arvoinen, taittiin luku 20000kin mainita. Tuota tavaroiden, nimenomaan kerättyjen sarjojen ja arvokkaiden yksilöiden arvoa en pysty hyvällä tahdollakaan ymmärtämään.

      Mitä tekee semmoisella, millä ei mitään tee, kysyn minä. Siis tavaralla, jolla on jostain syystä jonkun keksimä suuri arvo, mitä ei kuitenkaan muuteta rahaksi, ja joka tavara kuitenkin vain on jossain hyllyssä tai kaapissa, että pysyy ehjänä ja puhtaana. Kuten meillä mm. yksi kaappi täynnä siipan kotoa tullutta, vanhaa arabiaa. Sitä ei koskaan käytetä mutta sitä ei saa myydäkään, ei ole edes näytillä pölyä keräämässä; ei meillä ole lasivitriinejä, mihin ne voisi laittaa.

      Suurin osa itse hankkimistamme tavaroista joutuu jälkeemme jonnekin. "Nuorisomme" ei luultavimminkaan omiin huusholleihinsa niitä halua. Heillä on oman makunsa mukaisesti kotinsa jo sisustettu ja käyttötavarat hankittu. He eivät tarvitse/halua mitään lisää. Eli meidän kamat luultavasti ovat vain riesa pojillemme ja joutuvat ne isolla vaivalla jonnekin toimittamaan. Toisen pojan pihalle kyllä voisi pystyttää rovion. He asuvat haja-asutusalueella, missä toistaiseksi vielä saa poltella kokkoja ilman kunnanviskaalien lupaa.

      Punaisen ristin kontti on hyvä paikka. Sinne olen itse vienyt paljon tavaraa (kun siipan silmä on välttänyt;). Sinne voi viedä lähes kaikkea, semmoistakin, mitä ei kirppreillekaan kelpuuteta, esim. kirjoja. Jos meidänkin tavarat ja vaatteet, joita sinne olen roudannut, ovat menneet käyttöön, niin hyvä on. Usein sanonkin, että olen enemmän huolestunut maapallon pintaa peittävästä tavarasta ja jätteistä kuin ilmastonmuutoksesta.

      Nyt heiluttamaan imuria. Ei houkuta, mutta on pakko, kun alkavat pölykoirat jo käydä kimppuun.
      am
      ps. hävisi kirjautuminen jo tämän viestin kirjoittamisen aikana

      • Suapi sitä maitua juua, ja jos ihan mahottomaksi homma menee niin jopa sienen syyä!

        Nykyjään ovat kuulemma tarkempia mitä sinne konttiin viedään, kuulemma sitä on käytetty
        vähän kuin ilmaisena kaatopaikkana. Mutta aina kun siellä pyörähtelee, ei voi olla hämmästymättä miten halvalla saa jos vaikka mitä. Esim ihan hyviä uuden näköisi huonekaluja niin halvalla että ei kehtaa niin vähää maksaa.

    • Ettäkö maitua ei aikuinen saisi juoda. Meillä kyllä sitä menee viikossa monta litraa, viisi ei taida riittää. Itse käytän sitä suht vähän, mutta siippa senkin edestä. Maito on hyvää ravintoa, samassa paketissa monta kropalle välttämätöntä ainetta. Ne on siis saatava muualta (monista eri ruoka-aineista), jos ei maitoa/maitotuotteita käytä. Liian monimutkaista ainakin minulle. Parin, kolmen lasillisen verran maitoa päivässä - jossain muodossa - muun sapuskan lisäksi kattaa hyvin monien ravintoaineiden, vitamiinien ja hivenaineiden tarpeen. Tosi kätevä maitotuote on maitojauhe; ei tarvitse kaupasta raijata painavia purkkeja.

      Minulla on sikäli (naiselle?) kumma piirre, että en perustatavaroista. Jos huushollini olisi vain minun, täällä ei olisi kuin juuri ja juuri elämiseen ja olemiseen tarvittavat tavarat. En tiedä, johtuuko se lapsuuteni "maisemasta", missä ei ollut mitään ylimääräistä; silloin ei ollut tapana, mutta ei meillä myöskään ollut rahaa niitä hankkia. Omissa, aikuisiän kodeissani on taas vaikuttanut paljon siipan ihan erilainen näkemys tavaroista ja niiden tarpeesta, lapsuudesta kai sekin tulee. Kaiken lisäksi kaikki pitää säästää, "niitä voi tarvita".

      Eilen radiosta kuulin puolella korvalla Aku Ankkojen keräilystä. En muista tarkkaan, mitä sanottiin, mutta kuulin, että jos jotkut tietyt vanhat numerot omistaa, niin tuo satsi voi olla tuhansien eurojen arvoinen, taittiin luku 20000kin mainita.

      Tuota tavaroiden, nimenomaan kerättyjen sarjojen ja arvokkaiden yksilöiden merkitystä en pysty hyvällä tahdollakaan ymmärtämään. Mitä tekee semmoisella, millä ei mitään tee, kysyn minä. Siis tavaralla, jolla on jostain syystä jonkun keksimä suuri arvo, mitä ei kuitenkaan muuteta rahaksi, ja joka tavara kuitenkin vain on jossain hyllyssä tai kaapissa, että pysyy ehjänä ja puhtaana. Kuten meillä mm. yksi kaappi täynnä siipan kotoa tullutta, vanhaa arabiaa. Sitä ei koskaan käytetä mutta sitä ei saa myydäkään, ei ole edes näytillä pölyä keräämässä.

      Suurin osa itse hankkimistamme tavaroista joutuu jälkeemme jonnekin. "Nuorisomme" ei luultavimminkaan omiin huusholleihinsa niitä halua. Heillä on oman makunsa mukaisesti kotinsa jo sisustettu ja käyttötavarat hankittu. He eivät tarvitse/halua mitään lisää. Eli meidän kamat luultavasti ovat vain riesa pojillemme ja joutuvat ne isolla vaivalla jonnekin toimittamaan. Toisen pojan pihalle kyllä voisi pystyttää rovion. He asuvat haja-asutusalueella, missä toistaiseksi vielä saa poltella kokkoja ilman kunnanviskaalien lupaa.

      Punaisen ristin kontti on hyvä paikka. Sinne olen itse vienyt paljon tavaraa (kun siipan silmä on välttänyt;). Sinne voi viedä lähes kaikkea, semmoistakin, mitä ei kirppreillekaan kelpuuteta, esim. kirjoja. Jos meidänkin tavarat ja vaatteet, joita sinne olen roudannut, ovat menneet käyttöön, niin hyvä on. Usein sanonkin, että olen enemmän huolestunut maapallon pintaa peittävästä tavarasta ja jätteistä kuin ilmastonmuutoksesta.

      Nyt heiluttamaan imuria. Ei houkuta, mutta on pakko, kun alkavat pölykoirat jo käydä kimppuun.

      • lähti sama loru toiseen kertaan. Jostain syystä se ei näkynyt, kun taas sivut uudelleen avasin. Mutta ei ole pakko lukea kahteen kertaan;), ei minun riipustukseni niin hyviä ole.

    • Minäkään en tajua, että tuollaisia vanhoja astiastoja ym hillotaan kaapeissa, joita ei ikinä kuitenkaan käytetä, kun ovat "liian" arvokkaita. Kerätään muumimukeja, maksetaan niistä maltaita ja sitten säilytetään suurinpiirtein lukkojen takana.

      Apen äidin jäämistön Arabian kaluston halusi U:n veljentytär, siis ihan halusi, mutta heillä on sen verran suuri talo että mahtuu. Myös apen vitriini kristallilaseineen kelpasi. Onneksi meillä on sen verran pieni asunto, ettemme halunneet mitään. Yhden kookkaan kristallimaljan anoppi antoi jo vuosikymmeniä sitten meille, tuolla se on maannut kaapin perillä ikänsä. Samoin apen isän postimerkkikokoelma on vienyt tilaa eteisen yläkaapissa, kun kukaan ei välitä niistä, mutta oltava kuulemma suvussa. Näkee, ettei apen isäkään oikeasti siitä välittänyt, niin on postimerkit vain etupäässä kaikenlaisissa läjissä ja nipuissa.

      • Niinpä. Jos on joku arvokas juttu, niin miten sen arvo tulee esille, jos ei sitä esim. mitata rahassa, myymällä. Katselemallakaan se ei selviä. Onko se arvo tietoisuus siitä, että tavara maksaisi niin ja niin paljon, jos ostaisi tai myisi. - Jos ei jos'sia olisi niin lehmätkin lentäisivät. - Muistonahan jonkun halpa-avoisenkin tavaran arvo voi olla omistajalleen mittaamaton.

        Juuri nuo mainitsemiesi Muumi-mukien arvo on minulle täysi mysteeri. Eräs tuttavani on nähnyt ihan hirveän vaivan (ja kuluttanut rahaa) hankkiakseen ne kaikki, ja on nyt ikionnellinen saaliistaan. Kysyin kerran, mitä hän aikoo niillä tehdä. En saanut vastausta muuta kuin, että ovathan ne arvokkaita. Ja mitä sitten?

        Em. ihminen ja miehensä ovat tosi varakkaita muutenkin eikä siten muumejakaan tarvitse myydä rahan puutteessa. Olen pari kertaa käynyt hänen huushollissaan, ja siellä ne muumit vitriinissään könöttävät. Hän ja miehensä ovat muutenkin keränneet kotiinsa kaikkea (vain) arvokasta. Miehellä on mm. kuulemma kolmatta kymmentä arvokelloa, ja lisää hän käy huutokaupoissa jahtaamassa. Heidän huushollistaan ei löydy yhtä ainoaa Ikean, Prisman tai Cittarin myymää tavaraa. Kaksi keski-ikäistä lastaan ovat jo nyt ilmoittaneet, että he sitten eivät niitä tavaroita ota, joita pariskunnan nykyisessä kodissa on kolmessa kerroksessa ja jossain vuokrattavassa varastossakin!! Sääliksi käy "nuorisoaan". No, harrastuksensa kullakin.

      • amummu kirjoitti:

        Niinpä. Jos on joku arvokas juttu, niin miten sen arvo tulee esille, jos ei sitä esim. mitata rahassa, myymällä. Katselemallakaan se ei selviä. Onko se arvo tietoisuus siitä, että tavara maksaisi niin ja niin paljon, jos ostaisi tai myisi. - Jos ei jos'sia olisi niin lehmätkin lentäisivät. - Muistonahan jonkun halpa-avoisenkin tavaran arvo voi olla omistajalleen mittaamaton.

        Tämäkin jälkipolvi saa ison homman toimittaa ne tavarat sitten Bukowskille, Hagelstamille taikka Palsanmäelle myytäväksi ja saavat rahana, minkä saavat, mutta tavarana eivät niitä arvosta.

      • amummu kirjoitti:

        Niinpä. Jos on joku arvokas juttu, niin miten sen arvo tulee esille, jos ei sitä esim. mitata rahassa, myymällä. Katselemallakaan se ei selviä. Onko se arvo tietoisuus siitä, että tavara maksaisi niin ja niin paljon, jos ostaisi tai myisi. - Jos ei jos'sia olisi niin lehmätkin lentäisivät. - Muistonahan jonkun halpa-avoisenkin tavaran arvo voi olla omistajalleen mittaamaton.

        Juuri nuo mainitsemiesi Muumi-mukien arvo on minulle täysi mysteeri. Eräs tuttavani on nähnyt ihan hirveän vaivan (ja kuluttanut rahaa) hankkiakseen ne kaikki, ja on nyt ikionnellinen saaliistaan. Kysyin kerran, mitä hän aikoo niillä tehdä. En saanut vastausta muuta kuin, että ovathan ne arvokkaita. Ja mitä sitten?

        Em. ihminen ja miehensä ovat tosi varakkaita muutenkin eikä siten muumejakaan tarvitse myydä rahan puutteessa. Olen pari kertaa käynyt hänen huushollissaan, ja siellä ne muumit vitriinissään könöttävät. Hän ja miehensä ovat muutenkin keränneet kotiinsa kaikkea (vain) arvokasta. Miehellä on mm. kuulemma kolmatta kymmentä arvokelloa, ja lisää hän käy huutokaupoissa jahtaamassa. Heidän huushollistaan ei löydy yhtä ainoaa Ikean, Prisman tai Cittarin myymää tavaraa. Kaksi keski-ikäistä lastaan ovat jo nyt ilmoittaneet, että he sitten eivät niitä tavaroita ota, joita pariskunnan nykyisessä kodissa on kolmessa kerroksessa ja jossain vuokrattavassa varastossakin!! Sääliksi käy "nuorisoaan". No, harrastuksensa kullakin.

        Muumimukin "arvon" vielä jotenkin voi käsittää jos se on harvinainen. Arvo syntyy kait siitä että niitä moni keräilee ja on valmis maksamaan paljonkin saadakseen kokoelmansa täydelliseksi. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee siis tässäkin.

        Mutta "taiteen" nimissä myydään paljon asioita jotka eivät ole ihan normaalilla järjellä tajuttavissa. Joku italialainen taiteilija teippasi ilmastointiteipillä tavallisen banaanin gallerian seinään ja sanoi että siinä on taideteos. Se myytiin 108 000 eurolla. Voi miettiä että mistä sen arvo syntyi, taiteilijan nimestä? Ja miten ostaja sitten sai teoksen haltuunsa sieltä gallerian seinältä..ja miten pilaantuva banaani säilytti taiteellisen arvonsa.

        No jaa, taide on tietysti monimutkainen käsite. Joku konsertti tai performanssiesitys voi olla taidetta, mutta sitä ei oikeastaan voi ostaa kokoelmiinsa. Paitsi siitä tehdyn kopion, eli tallenteen.

        Jonkun keräilytavaran arvo on minulle juuri se iso kysymysmerkki. Arvo tietysti voidaan perustella erilaisilla syillä. Yleinen kai tosiaan on se, että esine on harvinainen, sitä on maailmassa ehkä vain yksi kappale, tai että joku tunnettu taiteilija on sen suunnitellut, tai että esim keramiikkapotun pohjalla on virheellinen leima tjms yhtä käsittämätöntä - minulle. Tai eivät nuo argumentit käsittämättömiä ole, mutta niiden perusteella tavaran arvokkaaksi julistaminen on. Ja se, miten se arvo mitataan, muuten kuin myymällä saadulla hinnalla. Ja mitä tehdään esim. muumimukien täydellisellä sarjalla tai AkuAnkan kaikkien numeroiden kokoelmalla?
        Kysyy mummu maalta.

        Hamsteri hamstraa, keräilijä kerää. Varmaan meillä (joillakin) on joku outo keräysvietti.

        Mie kerään korkeintaan rahaa, sitäkin vain kohtuullisen kokoisissa nipuissa.

        Vastaa Whoo melkein maalta.

        Vai että MELKEIN maalta. Turku ja koko lähitienoo on varsinaista LANDEE ollaan sitä sitten vaikka joesta joka suuntaan noin 100 km etäisyydellä ja se etäisyyden sisäpuoli merkitsee - ei mitään suojavyöhykettä vaan vaaravyöhykettä

    • Keräilytaloudesta puhetta näin lauantaina. Siellä vanhassa Hesarin Elämässä oli joku, joka keräsi kultaharkkoja ja kantoi niitä selkä vääränä (puheidensa mikaan) pankkiholviin. Kyllä hän on joskus kirjoitellut vieläkin Hesarissa, mutta nyt en ole nähnyt mitään kirjoituksiaan pitkään aikaan siellä. Hän taisi myös istuskella kannonpäällä, kuten edson. Vai muistanko väärin?

      Hyvää lauantaita kaikille!

      • Ite en ainakaan tunnusta kultaharkkoja keräilleeni. Joku Kai Tolkku olisi voinut tuollaista läppää heittää?

        Mutta nyt on niin asianlaita, että saunaahan tässä on kohta mentävä. Kaippa sitä koko pullollisen kaljaakin kehtais vetäistä..

      • Meillä oli joitain yhteisiä "piirteitä"

        Istun kannolla ja pihalla aika iso vaahtera, ajan nelipyöräisellä ja rutosti on meinaan ruplia

    • Kai Tolkku keräsi kultaharkkoja ja 50 euron seteleitä nipussa pankkilokeroonsa. Hän ei halunnut, että kaikki varat näkyvät tileillä. Hän myös istui aina pitämyspuun alla kun vain oli mahdollista. Ja ajoi jollain turboahdetulla wagonillaan.

      • Siulla viel ainakin muisti pelaa, olen havainnut ennenkin.

        Ja sittenhän Tolkulla oli se joku tietynlainen jakaus tai hiusleikkuu tyyli. Ja muisti aina mainita mitenkä elää elämänsä jälkimmäistä neljännestä...vai kolmannesta?

      • Anonyymi
        DrWhoo kirjoitti:

        Siulla viel ainakin muisti pelaa, olen havainnut ennenkin.

        Ja sittenhän Tolkulla oli se joku tietynlainen jakaus tai hiusleikkuu tyyli. Ja muisti aina mainita mitenkä elää elämänsä jälkimmäistä neljännestä...vai kolmannesta?

        Isäni kertoi, että parturillaan oli tietyt kuviot. Jos penkille tuli mies, jolla kolme hiusta kammattiin kaikki taakse, jos oli kaksi karvaa kammattiin ne jakaukselle. Jos jäljellä oli yksi hius niin se sai olla valtoimenaan. Tetysti asiakkaan jyväksynnän jälkeen.

        😂😜Tuota en ole kuullutkaan.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Siulla viel ainakin muisti pelaa, olen havainnut ennenkin.

        Ja sittenhän Tolkulla oli se joku tietynlainen jakaus tai hiusleikkuu tyyli. Ja muisti aina mainita mitenkä elää elämänsä jälkimmäistä neljännestä...vai kolmannesta?

        Sitä ihmettelin kun aina puhui elämänsä viimeisestä neljänneksestä, eikös se ala vasta 75 vuotiaana. Käsittääkseni hän oli alle 60 tuolloin.

    • Jos joku on kylässä ja iltaa on vietetty Hei Taavia katsoen, niin minkä ikäinen on ollut kylässä?

      Jos nyt tuoksun hyvälle, niin mistä se johtuu?

      Oikein arvanneille arvotaan arpa

      • Varmaan samanikäisille kuin oli Teletapit aikoinaan, eli nollasta muutamaan vuoteen. Vieläköhän niitä Teletappeja esitetään? Ei muuten varmaan ole ihan simppeliä tehdä ohjelmaa tuon ikäisille

        Jaa että hyvää tuoksua...et sentään ole tervatuksi joutunut, sehän tuoksuu hyvältä? Mie tuoksun toisinaan Policelta.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Varmaan samanikäisille kuin oli Teletapit aikoinaan, eli nollasta muutamaan vuoteen. Vieläköhän niitä Teletappeja esitetään? Ei muuten varmaan ole ihan simppeliä tehdä ohjelmaa tuon ikäisille

        Jaa että hyvää tuoksua...et sentään ole tervatuksi joutunut, sehän tuoksuu hyvältä? Mie tuoksun toisinaan Policelta.

        Sie tykkäät siis virkavallan tuoksusta.

      • Calvados kirjoitti:

        Sie tykkäät siis virkavallan tuoksusta.

        Ennen oli Mennen, nyt Police. Käytän kyllä deodorantteja ynnä muita hajusteita hyvin maltillisesti.

        Olen nimittäin ns aistiyliherkkä, eli reagoin voimakkaisiin valoihin, ääniin ja siis myös tuoksuihin vähän liian voimakkaasti. "Tavallinen" ihminen ei edes huomaa sellaista mikä saa aistiyliherkän kärsimään. Tääkin kuuluu niihin asioihin joita on vaikea muiden kuin aistiyliherkkyydestä itsekin kärsivien mitenkään edes tajuta. Helposti voidaan luokitella gategoriaan: "hulluhan toi on".
        Mutta kyllä asia on yleisempi kuin luullaan, luultavasti monet migreenikot kärsivät tästä.

      • DrWhoo kirjoitti:

        Varmaan samanikäisille kuin oli Teletapit aikoinaan, eli nollasta muutamaan vuoteen. Vieläköhän niitä Teletappeja esitetään? Ei muuten varmaan ole ihan simppeliä tehdä ohjelmaa tuon ikäisille

        Jaa että hyvää tuoksua...et sentään ole tervatuksi joutunut, sehän tuoksuu hyvältä? Mie tuoksun toisinaan Policelta.

        Vastaan ite eli tilanne eilen

        24.9.22 miinus 26.8.20 ja nyt ovat ykkösenä Taavi jota kyllä katsoo iteki siinä samalla

        saunan jälkeinen tuoksu eli melkoinen ero ennen saunaa ja sitten nyt eli eilen illalla. Oodekolong joskus muinoin lisäsi tuoksua

        Aistiyliherkkyyttä olen kokenut kukkakaupassa ja astmaatikon piti lähteä ulos ja kauan kauan sitten Stokkan hajuvesiosastolla, missä naiset ruiskivat kilvan sitäsuntätä käsilleen.

        Sanoisin että kukkien tuoksu ei ainakaan meikälle, joka en ole astmastikko, ole läheskään niin paha juttu kuin keinotekoiset hajusteet.

        Se on tosiaan ihan oikea ja iso ongelma noi kammottavat kävelevät hajupommit jotka ovat löyhkästä päätellen valelleet itseensä litroittain haisevia kemikaaleja. Näitä on sekä miehissä että naisissa. Naiset kuitenkin haisevat yleensä vähemmän kammottavilta. Jotkut miehet käyttävät myskiä, jolloin meikä kyllä jo oksentaa. Tääkin on yksi pakottava syy käyttää omaa autoa aina, julkisissa en pystyisi em syystä kulkemaan.

      • myllynkivi kirjoitti:

        Vastaan ite eli tilanne eilen

        24.9.22 miinus 26.8.20 ja nyt ovat ykkösenä Taavi jota kyllä katsoo iteki siinä samalla

        saunan jälkeinen tuoksu eli melkoinen ero ennen saunaa ja sitten nyt eli eilen illalla. Oodekolong joskus muinoin lisäsi tuoksua

        Teidänkin pikkuisenne on jo kaksivuotias. Ajatella, miten aika kuluu nopeasti. Meidän pikkuisemme lemppari oli Pipsa-possu. Nyt hän on jo 6 v ja käy eskaria.

      • Calvados kirjoitti:

        Teidänkin pikkuisenne on jo kaksivuotias. Ajatella, miten aika kuluu nopeasti. Meidän pikkuisemme lemppari oli Pipsa-possu. Nyt hän on jo 6 v ja käy eskaria.

        Aika menee kuin siivillä sanotaan ja olen menettänyt jotain vain lukemalla uutisia, sillä varmaan myös Pipsa possullakin olisi enemmän annettavaa kuin uutisilla

    • Anonyymi

      Tolkun harkot, pitämyspuut ja turboahdetut muistan minäkin mutta mitään varsinaisia kertomuksiaan en. Semmoinen muistikuva on että olisi Ingerin kanssa ollut jotain ristivetoa, mutta voin muistaa väärinkin.

      Saunasta tuli tääkin mummu just äsken. Oli taas niin rentouttavaa olla siellä siivoamisen ja kaaliboxin tekemisen jälkeen. No, ilman noita jälkimmäisiäkin sauna tekee autuaaksi. Mut tänään oli yksi puutos: olikin Pukki-paxi tyhjä, ja piti turvautua tavalliseen IVAan. Olikin paxi tyhjä. Pitää pistää pojan ostoslistalle kun seuraavan kerran lähtee työmatkalle Tallinnaan.

      Minäkin innostuin pähkäilemään, että keräänkö minä jotain, ja tulin tulokseen, että en kerää. Pikkulikkana keräsin kahvipaketeista autojen kuvia, mutta sen koommin en keräilyasteelle ole taantunut🤣. Toista poikaani kyllä joskus auttelin, kun hän alakoululaisena sai iilin postimerkkeihin. Onneksi se loppui aika pian. Eikä toinenkaan poika ole mitään keräillyt koskaan. Minulle helpotus. Koska kun kotoaan läksivät jättivät tänne lähes kaiken. Naiset eivät tavaroitaan kelpuuttaneet. Se on kuulemma naisille ihan yleistä. Miksihän?

      Leppoisaa iltaa!
      am

    • Min en säästäny edes löytämääni ensimmäistä nuolenpäällä kirjoitettua raamattua sieltä, missä vietin nuoruuteni. Paikkahan oli juuri se, mistä suameen tuli eli soudettiin sivistys. Luovutin sen keräilijälle ja keräilijä oli ilonen, vaikka ei ymmärtänyt kieltä.

      • En tiennytkään että vietit nuoruutesi Turuus, sinnehän se kaikki sivistys ensin tuli ja lähti siitä sitten vähän laimistuneena leviämään pitkin suomea.

      • DrWhoo kirjoitti:

        En tiennytkään että vietit nuoruutesi Turuus, sinnehän se kaikki sivistys ensin tuli ja lähti siitä sitten vähän laimistuneena leviämään pitkin suomea.

        Turkulaista propagandaa :=)

        Juttelivat meinaan viikolla ylen aamudigissä muistaakseni hymiöistä

    • Ja patsaista olen ehottomasti sitä mieltä, että enemmän pitäisi olla patsaita, sillä mitä sitten tulevat polvet pääsevät kaatamaan, jos niitä ei olisi yhtikäs missään

    • Johan on muuten ollu ahkeroita eli ahkeria täällä tänään kirjoittelijat

      Huomenna kun nuorin lapsemme lähtee, niin tiedän mitä luen aamuohjelmaksi. Ensin kyllä ylen säätä ja sitten . . .

    • Ja säätila pilvipoutaa, lämpöä nyt 5. Omasta työhuoneen ikkunasta kattoen takapihalla puut viheriöi edelleen täyttä päätä, ruskasta ei tietoakaan. Tossa on kyllä muutamia leppiä jotka ei edes välttämättä ruskaa vietä, vaan pudottavat lehtensä vihreänä. Liittyy jotenkin typen määrään lehdissä, mikäli mitään muistan. Tossa naapurin puolella on mm pari vaahteraa, jotka ovat jo hyvinkin keltaisia.

    • " Työpisteestäni " en näe mitään ja siis ylös tuolista, katse yhteen suuntaan. Keltaista ja vihreää, mutta aroniat ne vasta toisessa suunnassa ovat kaikista värikkäimpiä

      Jos joku luuli, että nousin tuolista, niin erehtyi, sillä muistan hyvin minkä väriset ne olivat eilen ne näkymät

      Lämpömittarin näen tuolista : ulkona 6,6 ja sisällä 17,8 ja kosteus 53% ja ikkunasta näen auringonpaisteen.

      Ny kaffetta toinen kuppi

    • Huomenta!

      Pilvipoutaa täälläkin. Ei sada, eikä tuule. 6 astetta on lämpötila ulkona, sisälämpöä on pian paras olla katsomatta, etteivät vilunväreet laita ihmisenlasta tutisemaan kylmästä. Säästetään ja säästetään lämmössäkin. Miten vauvat pärjää meillä kun niitä joutuu kuitenkin riisumaan ja pesemään monta kertaa päivässä, eikä heillä vielä toimi tuo lämmönsäätely mitenkään? Lämpöpatterit ovat nyt aivan vain hiukkasen haaleat. Eivät siis hohkaa suoraan kylmyyttä.

      No, nyt on sunnuntai, joten ei tuo(kaan) asia murehtimalla parane, eikä muuksi muutu, kun niin ovat päättäjämme päättäneet, joten villaista vain ylle, myös vauvoille.

      Hyvää syksyistä sunnuntaita kaikille!

      • Vauvat joutuvat nykyään hypotermiaan jo alle 20 asteessa joten eikun turkkiin kaikki odottavatkin äidit, siis Turkkiin

        Huolellisesti pitää kuitenkin valita lentoyhtiö, ja muistaa, että finnair tuo illaksikin kotiin

      • Joo, meitilläkään ei ole vielä varsinaista lämmitystä ollut töllissä päällä, tänä aamuna jo alle 18 sisällä. Se on tietty sekä asenne, että pukeutumiskysymys tarkeneeko. Asennetta karaisee se tieto, että jokainen lämpöaste maksaa nyt hunajaa omasta lompuukista.

        Ei olla puukuormaakaan takkaa varten enää saatu, klapit ovat loppuunmyyty. Mutta kyllä sitten kun alkaa aamuisin kroppa olla jäätynyt patjaan kiinni, on kai pakko alkaa lämmitystäkin miettiä..

      • DrWhoo kirjoitti:

        Joo, meitilläkään ei ole vielä varsinaista lämmitystä ollut töllissä päällä, tänä aamuna jo alle 18 sisällä. Se on tietty sekä asenne, että pukeutumiskysymys tarkeneeko. Asennetta karaisee se tieto, että jokainen lämpöaste maksaa nyt hunajaa omasta lompuukista.

        Ei olla puukuormaakaan takkaa varten enää saatu, klapit ovat loppuunmyyty. Mutta kyllä sitten kun alkaa aamuisin kroppa olla jäätynyt patjaan kiinni, on kai pakko alkaa lämmitystäkin miettiä..

        "klapit ovat loppuunmyyty"

        Muistuu mieleen kölin alta vedetty. Hän aavisti, että höylätty klapi käy kaupaksi Kulosaaressa :=)

        Mutta en siis ole klapikauppias, mettää on justjajust yhelle perheelle. Yks maalainen ehotti, että myisin yhtiölle jotain. Hän on metsästä tienaava. Otin laskutikun ja näytin toteen, että pääomaverotuksen edut ja minun "edut" eivät kohtaa

        Mutta tiedän toki, että täällä landepaukkujen luvatussa maassa käy vilkkaana jopa pimeät klapimarkkinat, suotana sentään, ihminen on sitä mitä syö

      • Katselin eilen liikennevaloissa seisoissani, kun äiti lykkäsi vaunuja, jonka sivuistuimella istui toinen pikkuinen, arviolta vuoden ikäinen. Auton mittarissa lämmintä oli 11C ja ilkeä tuuli hulmutti tuon yksivuotiaankin ohuita hiuksia. Eli lapsi oli paljain päin!!

        Pienten lasten pukemista olen monesti ihmetellyt ennenkin. AIka hulvaton on monien vanhempien käsitys pikkulapsen lämpötasapainosta. Päästähän haihtuu lämpöä vauhdilla, aikuisellakin. Onkohan niin, että jotkut uskovat, että Välimeren ilmasto on jo tullut meillekin ilmastonmuutoksen seurauksena niin, että enää ei lapsiakaan tarvitse suojata. Ilmeisesti joillakin aikuisilla ainakin on se käsitys, kun sortseihin pukeutuneita nuoria miehiä näkee nykyään minä vuodenaikana tahansa, ja monet kulkevat nilkat paljaina pakkasellakin.

      • amummu kirjoitti:

        Katselin eilen liikennevaloissa seisoissani, kun äiti lykkäsi vaunuja, jonka sivuistuimella istui toinen pikkuinen, arviolta vuoden ikäinen. Auton mittarissa lämmintä oli 11C ja ilkeä tuuli hulmutti tuon yksivuotiaankin ohuita hiuksia. Eli lapsi oli paljain päin!!

        Pienten lasten pukemista olen monesti ihmetellyt ennenkin. AIka hulvaton on monien vanhempien käsitys pikkulapsen lämpötasapainosta. Päästähän haihtuu lämpöä vauhdilla, aikuisellakin. Onkohan niin, että jotkut uskovat, että Välimeren ilmasto on jo tullut meillekin ilmastonmuutoksen seurauksena niin, että enää ei lapsiakaan tarvitse suojata. Ilmeisesti joillakin aikuisilla ainakin on se käsitys, kun sortseihin pukeutuneita nuoria miehiä näkee nykyään minä vuodenaikana tahansa, ja monet kulkevat nilkat paljaina pakkasellakin.

        Juu, meitin vauvakin nukkui aina päiväunensa ulkona pienessä pakkasessa. Ja ihan hyvä tuli. Eli pukemiskysymys.

        Tuumii höyrytetty whoo

      • DrWhoo kirjoitti:

        Juu, meitin vauvakin nukkui aina päiväunensa ulkona pienessä pakkasessa. Ja ihan hyvä tuli. Eli pukemiskysymys.

        Tuumii höyrytetty whoo

        Kylmässähän sen höyrypilven saa melkein jo verhokseen!

        Vauvat tosiaan nukkuvat ulkona hyvin, kun heillä on lämmin. Raitis ilma nukuttaa. Joskus aikoinaan piti omia ja pojankin ipanoita käydä ihan tarkistamassa, vieläkö hengittävät, kun saattoivat nukkua vaunuissa, pakkasellakin tuntitolkulla.

        Siippa ja minäkin tykätään nukkua viileässä, ellei ihan kylmässäkin. Kunhan on lämmin peite, niin on aivan ihanaa hengitellä raikkaan vilpoista ilmaa. Talvella makkarissamme usein joku 17graadia, mikä on ihan sopiva nukkumiseen. Joskus lämpö on mennyt alemmaskin - meillä makkarissa on aina ainakin toinen ikkuna auki, pakkasellakin - ja silloin on hetken käynyt mielessä, että pitäsikö pistää pipa tai karvalakki päähän. No, toistaiseksi emme vielä ole niin tehneet, karvalakki on kyllä jo viety kirppikselle.

        Tästä ihmisen lämmönsäätelystä tuli vielä mieleen yksi diabetekseen liittyvä juttu. Nimittäin, monia vuosia on ollut niin, että jostain syystä olen hikoillut erittäin vähän. Jopa kuumassa saunassa olen saattanut istua nahka ihan kuivana. Nyt sitten diabeteslääkityksen aikana tilanne on täysin muuttunut, hikeä pukkaa saunassa kuin Niagaran putouksesta. Eli diagnoosi: korkea glugoosi estää hikoilua, matala päinvastoin. Verkosta olen lukenut varmistuksen tälle.

        Oletko itse huomannut jotain tällaista?

        Juu, olen huomannut. Mielenkiintoista. Saunassa ei hiki meinaa tulla, vaikka riehumalla sitä repisi. Pitkään pitää lämmitellä ennen kuin nahka edes vähän kostuu. Toisaalta olen kyllä jo nuoremapana ollut semmoinen. Vielä en muutosta toiseen suuntaan ole huomannut, mutta olenkin pillereitä napsinut vasta muutaman päivän. Tuli mieleen, että mitenkäs käy, kun/jos lääkkeet alentavat sokereita normaalimmaksi, niin palaakohan
        hikoilemattomuus.

        Toinen asia, mikä minua hieman kummastuttaa ovat omat kinttuni. Sanotaan, että diabeetikoilla on kylmät jalat, kun verenkierto niissä on heikkoa. Siksi esim. haavat ja muut ihovauriot jaloissa saattavat vaivata pitkään, eivät parane. Minun kinttujani lääkäri kehui lämpimiksi, ja sitä ne ovatkin. Kuljen lähes aina paljain jaloin, ja nukun jalat ulkona peitosta. Kammottaa pelkkä ajatus, että pitäisi laittaa villasukat jalkaan; kaikki naistenlehdet näin syksyisin hehkuttavat villasukilla hiippailun ihanuutta. Toivottavasti kinttuni pysyvät vastedeskin lämpiminä. Sisareni, 2-diabeetikko pitää välillä kotona ollessaan kaksiakin villasukkia.

        Diabetes kyllä huonontaa verenkiertoa, mutta isompi ongelma on kai neuropatia joka rappeuttaa hermoja. Vaikka voi olla että nää kaksi asiaa myös korreloivat toisiaan. Yleensä vauriot ilmenee ensiksi jalkaterissä, josta sitten rappeutuminen jatkuu ylöspäin. Ennen saattoi olla mahdollista että vuosikymmeniä hoitamattoman diabeteksen seurauksena jalkoja tai varpaita jopa ambutoitiin.

        Neuropatia siis oireilee tunnottomuutena, puutumisena tai pistelynä ja kuumotuksena esim jalkapohjissa. Minulla on lievänä tällaisia oireita ollut pitkään, mutta ilmeisesti on mahdollista että nää hermot - mikäli eivät
        ole lopullisesti ehtineet tuhoutua - voivat vielä uusiutua. Olen itse sitä mieltä, että nyt jo selvää edistystä tässä asiassa olisi tapahtunut.

        Ja hikoilu siis palautuu eli lisääntyy sokerin alenemisen myötä. Tämä on erinomainen juttu, kyllä ihmisen kuuluu kuumassa hikoilla.

        Ja villasukkia on tässä pakko ainakin öisin käyttää..

    • Ei sitä suuryritystä lannisteta ei, sillä olkiluodon käyttökatkos tietää muille tuottajille lisää voittoja ja jopa hiilelläkin pärjätään ja moto pörrää ja pui.

      Näin muutamia päiviä sitten sähkökäyttöisen moton telkun uutisissa. 15 minuuttia ja tankkaus muistaakseni eli sähkönsiirto se senkun kallistuu, kun pitää pystyttää metsiinkin sadan metrin välein tankkauspylväitä

    • Ja yrityksiä ei lannisteta, sillä yksi iso sijoittaja sijoitti myös fortumiin ja sehän oli tietääkseni ilmarinen ainakin. Nyt kun tuotto on pienempi, niin sitten voikin nostaa ilmarisen omistamien kiinteistöjen vuokria, mistä kiittävät kaikki muut asuntosijoittajatkin, sillä siten kehtaavat - ja kyllähän he kehtaavat

      • tilanne on kaiketi preesens tilanteessa "myy" . Odotetaan että kauppa on tilanteessa "myi" ja että fortum ja valtiokin saava rahoja ja lainojansa takaisin. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa Fortum on toivottavasti kuivilla ja on odotettavissa valtiollekin osinkoja. Saa nähdä tuleeko tilanne että valtio joutuu lähitulevaisuudessa pääomittamaan Fortumia lainoilla. Poliitikot ovat erittäin huonoja bisneksentekijöitä. Edes ammattijohtajat eivät siinä leikissä aina pärjää. Poliittinen riski (venäjän epäluotettavuus) realisoitui ikävällä tavallansa. Filosofointia ja Science fictionia. Jos ihminen olisikin vain 20 cm korkuinen olento niin luonnonvaroista ei olisi pulaa, ilmastokriisiä ei olisi, Yhdellä isolla perunalla eläisi kuukauden päivät ihan tuosta vaan. Maapallo tuntuisi jättiläisplaneetalta. Etelänmatkallakin koneeesen (Airbus A380) mahtuisi kerrallansa 250000 matkustajaa. Ison kaupungin väkimäärä. /Jimmy

      • Jimmy_Rose kirjoitti:

        tilanne on kaiketi preesens tilanteessa "myy" . Odotetaan että kauppa on tilanteessa "myi" ja että fortum ja valtiokin saava rahoja ja lainojansa takaisin. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa Fortum on toivottavasti kuivilla ja on odotettavissa valtiollekin osinkoja. Saa nähdä tuleeko tilanne että valtio joutuu lähitulevaisuudessa pääomittamaan Fortumia lainoilla. Poliitikot ovat erittäin huonoja bisneksentekijöitä. Edes ammattijohtajat eivät siinä leikissä aina pärjää. Poliittinen riski (venäjän epäluotettavuus) realisoitui ikävällä tavallansa. Filosofointia ja Science fictionia. Jos ihminen olisikin vain 20 cm korkuinen olento niin luonnonvaroista ei olisi pulaa, ilmastokriisiä ei olisi, Yhdellä isolla perunalla eläisi kuukauden päivät ihan tuosta vaan. Maapallo tuntuisi jättiläisplaneetalta. Etelänmatkallakin koneeesen (Airbus A380) mahtuisi kerrallansa 250000 matkustajaa. Ison kaupungin väkimäärä. /Jimmy

        Jessus. Jos ihminen olisi . . . eilen katsahdin avaran luonnon ja mitä sieltä opin? Muurahaiskuningatar tehtailee ja työmurkut kuljettaa. Ja mikä suuri vaara onkaan strutsi ja seeprauroksella saada kaviosta kosioretkellään.

        Juu, en ole huolissani sähköstä, suututtaa vaan

    • Kun käyn tarkistamassa naapurin tilanteen noin öbaut viikottain, kun hän tahkoo kultaharkkoja Norjassa, niin sanonpa vaan, että kuvaposti on loistava selvittämiskeino eli älkää väheksykö kuvia, kuvan ottajia ja siis kännyköitäkään.

      https://urly.fi/2NA4

      Tämä kuva kertoo mm. sen, ettei naapurissa ole putkifirma vielä aloittanut hommia eli vaihtamaan lämminvesivaraajaa. Kunta on "meinannut" oikaista eli korjata jo vuoden vesisulkua, jonka aurausväki vioitti ja sulku olisi siis saatava kiinni, jotta hommat putkimiehillä voisi jatkua.

      Kuva postilaatikossa olevasta laskusta on helpompi lähettää kuin kirjoittaa joka kerta sähköpostissa, kuka haluaa rahaa ja mille tilille

    • No jokos Cee on selvitellyt minkämoista tietomakonetta pitäis hankkia.

      Tässä ehkä sopiva moderni malli:

      https://urly.fi/2NBl

      • Tuo on kyllä minulle ihan liian nykyaikainen malli.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Tuo on kyllä minulle ihan liian nykyaikainen malli.

        Liikaa liikkuvia osia???
        am

      • kieltämättä fancy . Tuossa kuvassa jalustan päällä lasivitriinissä on vain pieni osa babbagen analyyttisestä tietokoneesta. Aritmeetis-looginen yksikkö. Kaiken olevaisuuden ydin. Laite ei mahtuisi kyllä kenenkään olohuoneeseen. Pitäisi olla iso halli. Pituutta laitteella 30 metriä ja leveyttäkin 10 metriä. Tarvittaisiin höyrykone pyörittämään rattaita ja hammaspyöriä. Kone ei ikävä kyllä edes koskaan valmistunut käyttökuntoon. Professori babbage rakenteli päivittäin laitettansa 34 vuotta kuolemaansa asti. Poikansa jatkoi rakentelutyötä. Voimat ja motivaatio loppuivat häneltäkin kesken. Valmiiksi hänkään ei laitetta saanut. Eikä löytynyt suvusta jatkajaa rakenteluun. Vaan eipä hätää. Hyvä uutinen on uutisoitu. Olkiluodon insinöörit ja tohtorit ovat ilmoittaneet että he voisivat rakentaa laitteen toimintakuntoiseksi lyhyellä aikataululla. Laitteen hammaspyörien pyörittämiseen tarvitsema höyry saataisin Olkiluoto 3 ydinvoimalasta, Rahoitus Suomen valtiolta. Rahaa kuulemma piisaa säkkikaupalla hyviin edistyksellisiin ihmiskuntaa rikastuttaviin hankkeisiin. /Jimmy

    • Niin, ensimmäinen tietokone ENIAC, painoi 30 tonnia ja tarvitsi 167 neliön hallin tilaa. Oli käytössä vuodesta 1945 vuoteen 1955.

      Minun ensimmäinen koneeni oli IBM, siinä oli lerppu- että korppuasema. Keskusyksikkö oli leveä matala laatikko ja näyttö sellainen taaksepäin kasvava mötkäle.

      • Anonyymi

        Oli se aikaa, tuo jättimäisten konehallien aika. Minäkin aikoinaan pääsin opiskelijana suu ammollaan "ihastelemaan" Ilmatieteenlaitoksen ensimmäistä tietokonetta. Samaan opiskelijaryhmään kuin minä kuului silloinen po. laitoksen ensimmäinen, varsinainen tietokoneguru. Tentissäkin hänellä oli puhelin pöydällään sitä varten, että jos IL:n koneen kanssa ongelmia tulee, niin saavat siltä istumalta apua. Oli se hienoa! Me opiskelijat taas näpräilimme reikäkorttien kanssa, ja muistan, kun eräältä opiskelukaveriltani lävähti käsistä koko korttipakka laboratorion lattialle, eikä siitä enää ollut ajoon, vaan uusi piti tehdä. Niin oli ennen. Toista on nyt. Onneksi vai onnettomuudeksi🤔
        am

      • Anonyymi

        Ensimmäinen, jonkinlainen tietokoneohjelma, jota töissä aikoinaan jouduin käyttämään oli saastepilven leviämisohjelma. Sitä oli harjoiteltu jopa kaksi kertaa - jo silloin kantapään kautta oppiminen oli suosittua työantajien keskuudessa;( - ja monien kuukausien jälkeen siitä jouduinkin sitten ihan oikeaan tilanteeseen, laskemaan eräästä tehtaasta karkuun päässeen saastepilven leviämisen. Laskin oli pieni laatikko, minkä yhteen aukkoon pieni kapea, laskentaohjelman sisältämä liuska piti lykätä. Sitä ennen laskimeen piti syöttää tietyt alkutiedot. Kädethän siinä liuskaa syöttäessäni vapisivat, kun radiostakin soiteltiin ja kyseltiin, miten tilanne kehittyy. No, hyvin siitä kuitenkin selvisin ja pilvikin sitten vähin eri hajosi ja haihtui. Sen pituinen se.
        am

    • Tervehdys!

      On hieman "höntti" olo, kun minua on tänään leikelty, eikä kyseessä ole hiusten leikkaus. On vielä aika puuduksissa oleva olo, mutta kai se siitä tokenee pikkuhiljaa. Nämä leikkaukset johtuvat entisistä auringon palvomisistani. Kaikesta kivasta saa maksaa, jopa meille kaikille tärkeästä liiasta auringon palvomisesta. Siis paino sanalla "liiasta!" En yleensä ole juurikaan tarvinnut mitään kipulääkkeitä, mutta nyt otin yhden pillerin, kun puudutukset poistuu, niin kipuiluakin on. Onneksi meillä on hyvä ja toimivakin terveydenhoito, jonka todella toivoisikin myös jatkossa toimivan.

      Elämä-ketjussa on ollut tänään hiljaista. Minne kaikki ovat kadonneet?

      Sää on aivan hyvä. Kun katson tästä koneeltani ulos ikkunasta, niin tuon suuren mäntyni oksat ja rungon aurinko punertaa kauniisti. Nyt ei tuulekaan, oksat liikkuvat vain aivan hiljaa. Männynneulaset kyllä melkein peittävät kulkuväyläni, mutta ei poikanikaan niitä ehtinyt tänään lakaisemaan. Vei ja haki minut kyllä sieltä toimenpiteestä, mutta hänellä oli sitten kiire johonkin asiakastapaamiseen. Yrittäjällä ei ole paljon vapaa-aikaa, mutta onhan se hyvä kun töitä on. Vanhin tytär on nyt miehensä kanssa lomalla Kroatiassa. Se on joku pyöräilymatka. Lähetti kuvia, kun porukka on lähdössä ja hoitavat vielä pyöriensä viime tarkastuksia. Oli huolissaan minun voinnistani tuon toimenpiteen jälkeen.

      Nyt taidan ryhtyä hieman lepäilemään. Parin päivän päästä saa ottaa pois päällimäiset taitokset. Viikon päästä tikit.

      • Aussisukulaiseltakin leikattiin jokin ihomuutos silmien välistä, hän oli melkoinen näky valokuvassa, jossa silmien välissä ja nenän päällä oli vahva teippaus operaation jäljiltä. Myös apelta kryohoidettiin pariin kertaan rinnasta ja korvanlehdestä auringon aiheuttamia ihomuutoksia.

    • Ihana syyspäivä ulkona. Onneksi kerkisimme siitäkin päivällä kettisten kanssa pienen aikaa nauttia. Meillä nimittäin kävi kahden vuorokauden pyörremyrsky. Ilmastonmuutos? No, ei sentään.

      Viime syksynä tapahtunut vesivahinko saatiin vihdoin korjattua. Sen aiheutti aiheutti cpap-laitteen vuotava kostutin. Vesi säiliöstä valui sängyn alle, ja ilmeisesti oli jatkunut jo viikon veran. Se huomattiin vasta, kun imurin harja veti sitä näkyville.

      Parketti kerkisi märkiintyä. Eikun soitto vakuutusyhtiölle ja odottelemaan päätöstä. Sitten tuli tuo siipan sairaus, joka vei meiltä jalat alta. Vasta hiljakkoin aloimme kysellä vakuutusyhtiön kantaa vahinkoon, ja selvisi, että olivat vuosi sitten lähettäneet lisäselvityspyynnön, joka ei koskaan tullut meille asti.

      Tapaus oli vakuutusyhtiössä pistetty jo hoidettujen kansioon, mutta herätettiin eloon. Toimitimme lisäselvitykset viime viikolla. Saimme tutun tekijän puhelimen päähän, tilasimme parketit. Makkari tyhjennettiin sunnuntai-iltana - onneksi lähipiiriin kuuluu kolme voimamiestä, tavaramme kun eivät ole ikean "kokoa ja kiroile"-settiä. Tekijä tuli töihin eilen iltapäivällä kolmen aikaan, uurasti illan ja jatkoi tänä aamuna, ja n. klo 14 oli homma valmis. Loppusiivous oli minun heiniäni.

      Nyt on jäljellä pienemmän hilpetöörän siirtely paikoilleen. Suurin omma kuitenkin on isossa kaapissa olleiden tavaroiden puhdistus, vaatteiden ravistelu, jne. Irrotettujen liukuovien paikalla kyllä oli suojamuovit, mutta eipä puupöly niitä kunnioittanut.

      Kevytpuuhaa minulle siis piisaa vielä ainakin pariksi päiväksi. Mutta nyt pääsemme jo omaan punkkaan yöksi!! Kaksi yötä vietimme kettisten talossa, hyvässä punkassa sielläkin, mutta oma on aina oma. Koirat olivat lähes "h-moilasina", kun rutiiniksi käyneet aikataulumme menivät sekaisin. Huomenna taas ollaan normaalissa päiväjärjestyksessä.

      Nonni, tulipas remppajuttua vuoden kiintiön verran.

      Mukavaa tiistai-iltaa!

      • Johan saitte nopeasti tuonkin homman hoidettua sitten kun asia nytkähti eteen päin. Mihinköhän sekin vakuutusyhtiön kirje oli mennyt?

      • Calvados kirjoitti:

        Johan saitte nopeasti tuonkin homman hoidettua sitten kun asia nytkähti eteen päin. Mihinköhän sekin vakuutusyhtiön kirje oli mennyt?

        Ihmettelen minäkin, että kukaan enää Postia käyttää tärkeiden kirjeiden toimittajana. Taannoin joutuessani lataamaan uuteen puhelimeeni pankkipalvelut, niin toinen pankeista ei enää antanut minun laittaa suoraan omaa PIN:iäni, vaan se piti tehdä pankin antaman PIN:n kautta, joka lähetettiin kirjeessä. No, tulihan se perille ihan viikon päästä siitä päivästä, kun sen tilasin. Joten viimeisimpien kokemusten valossa Posti toimitti kirjeen aika nopeasti.

    • Minä olin vihdoin siellä terkkarin vastaanotolla, jonka olin tilannut elokuun puolivälin paikkeilla. Ensin olin sairaanhoitajan vastaanotolla ja sitten lääkärin. Määrättiin taas verikokeita, EKG, Holter-tutkimus jne. Yksi verenpainelääke laitettiin tauolle, jos se vähentäisi jalkojen turvotusta. Ostin myös polvipituiset tukisukat, katsotaan, saanko ne jalkaani kiskottua. Diureettia ei määrätty alhaisen verenpaineeni takia. Pumpun lisälyönteihin ei ollut antaa mitään. Kuulemma normaalia että on tiuha syke pallolaajennusten jälkeen.

      Että katsotaan taas, miten eteenpäin tilanne lutviutuu.

      • Onpa sinulla noita terveysongelmia vaikka mujille jakaa! Aika monta asiaa kuitenkin sait yhdellä yhdellä käynnillä hoidettua. Täällä meillä on niin, että yksi vaiva kerrallaan. Ainakin vielä pari vuotta sitten sain lääkärin ajan bursiittini hoitamiseksi; kortisonipiikki lonkkaan. Samalla kysyin, tai olisin kysynyt, rytmihäiriöistäni ja niiden lääkityksestä. Sain vain kehotuksen varata uusi aika, koska vastaanottoajat ovat yhden asian aikoja. Sitä ei kylläkään missään kerrottu - Itsekin vasta lääkärin kanssa nokakkain ollessani keksin sitäkin asiaa kysyä. No, en varannut uutta aikaa, vaan tänä päivänkin jatkan samoilla beetasalpaajilla ja samalla annoksella. Toistaiseksi olen pärjännyt.

        Erä tuttuni kertoi eilen, että oli Järvenpäästä saakka joutunut lähtemään Herttoniemen sairaalaan kuulokojeensa "reivaamista" varten. Melkoisia matkoja pitää ihmisten kulkea vaivojansa hoidattamaan, kun HUS on kuten lastenlaulun Nukke Nieminen: "sekä siellä että täällä".

        Hyvää päivää itsekullekin!

    • "Kun poliitikko sanoo tv:n ajankohtaisohjelmassa yhtä ja heti perään Twitterissä toista, niin molemmat eivät voi olla totta tai ainakin kohdeyleisö on toinen. Eilen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi A-Studiossa, että jokainen turvapaikkahakemus käsitellään yksilöllisesti, ja jos edellytykset täyttyvät, niin turvapaikka myönnetään. Jos Venäjältä suuntautuisi laajamittainen turvapaikkakanavaa hyväksi käyttävä maahantulo, niin rajavartiolain uudet pykälät mahdollistavat koko itärajan sulkemisen tarvittaessa kansallisen turvallisuuden vaarantumisen pohjalta.

      Heti ohjelman päätyttyä Purra kuitenkin vaati Twitterissä rajaa kiinni heti. Tätä kummasteli ensimmäisenä A-Studion toimittaja Marja Sannikka, sillä Purran puheet eivät täsmänneet."

      Ah, noita populisteja ja "kansaa" heidän tukenaan. Kaikki viittaa siihen, että - on siis jo vuosikymmeniä viitannut - Suomea liitetään heidän toimillaan itään eli Unkariin, Puolaan, Balttiaan ja heidän tapaansa tulkita lakejakin. Ja näiden idoli löytyy ihan sieltä valtameren takaakin. Demokratian esimerkkimaasta, missä vaalitappioon käytetään aseitakin.

      Ja mitkä ovat lisäksi heidän tulkintansa ilmastonmuutokseen. Ei siis kerrassaan mitkään, sillä sitähän ei edes ole heidän sanavarastossakaan. Ja sen jos minkä pitäisi olla keskiössä.

      Tähän kun lisää sen, että oikeisto eli "koti, isänmaa ja uskonto" kosii joka paikassa näitä ääliöitä, niin odotettavissa todella kaikkea muuta kuin pitäisi .

      Jotta nyt en ihan laiskistu, niin ulos ylös ja puuhinkeihin. Enää ei sää kiinnosta ja vielä vähemmän aamuteeveen juontajien kommentit että kiva, kun ei myrskyä ja sada kaatamalla täällä Suomessa. Ehkä joku torvi vielä koittaa ehdottaa aitaa Suomen ympärille

      • Anonyymi

        "Ehkä joku torvi vielä koittaa ehdottaa aitaa Suomen ympärille"

        Siis tarkoitin sellaista aitaa, ettei tuuli pääse läpi

    • Anonyymi

      "Onpa sinulla noita terveysongelmia vaikka mujille jakaa!"

      Kuhan tulee who, niin ei tartte jakaa vain muijille.

      Isoista tehdashallista jaan joskus kuvaa, siis nykyisistä, kunhan viittin. Ei tehtaat ole pienentyneet, vaan aika mötkäle on toimimaton ydinlaitos ja kunhan niitä tehtaillaan lisää, niin sitten tulee se jumalaton teräshalli ja se perästä avolouhoksia paitti jos kamaa aletaan kuskata sora-asteroideista. Ties vaikka löytyisi maaöljyä tai kivihiiltä jippii ja kultakin kelpaisi

      edson

      • Anonyymi

        👍 muijille!

        am

    • Elämä jatkuu hiljaiselosta huolimatta. Olin aamulla labrassa ja muutaman tuloksen olen jo saanut. Eli HB on jo peräti 109, muutkin arvot heitteli hiukan alle viitearvojen etupäässä.
      Kävin apteekissa ja ostin toiset lento/tukisukat mutta pienemmällä kompressiolla. Farmaseutti arveli, etten saa näitäkään jalkaan vedettyä itse, kyllä se kompressio sen verran kova on tässä 1 luokassakin eli 17-12 mmHg. Kaiken lisäksi näissä valmissukissa ei mittasuhteet ole kohdillaan minulle miltään osin, joten sukista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä minulle. Pohkeen ympärysmitta edellyttää minulla S-kokoa, mutta nilkka turvotuksen takia olisi oltava L-kokoa. Kun sukka puristaa nilkkaa mutta jättää pohkeen kohdalta puristamatta, ei se pysty liikuttelemaan liikoja nesteitä jaloissa ylöspäin, joten ei hyödytä. Kaiken lisäksi minulla on jalat eri paria turvotuksessakin, koska toinen jalka on se leikattu ja toinen ei. Toinen jalka turpoaa pohkeesta enemmän kuin toinen. Ei auta, kuin saada omien mittojen mukaan tehdyt, jos ei diureetit tai muu hoito auta, mutta kun diureettiakaan minulle ei ole määrätty.

      Ulkona satelee hiljakseen vettä ja on koleaa. Oikein syksyinen keli on saapunut, kai oli jo aikakain.

      • Olen itse joskus kiskonut jalkaani tavallisia lentosukkia ja jo niissä vaadittiin melkoisia näppivoimia, että ne sain paikalleen. Voin vain kuvitella, miten vaikeata on sinulle reumaisilla käsilläsi sukkia saada jalkaan. Mittojen mukaan niiden tekeminen kuulostaa ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta eikös niidenkin jalkaan vetäminen vaadi myös voimia? Tosi hankalia asioita sinulla taas vastuksina.

        Meillä oli eilen lähes järkyttävä päivä. Siippa sai eläkeyhtiöltään kirjeen, missä kerrottiin, että lokakuun alusta lähtien hänen työ- eli vanhuuseläkkeensä on tasan nolla euroa. Siinä kirjeessä luki myös, mm. että vakuutusyhtiö on maksanut siipan sairaudesta jotain päivärahoja, mutta eläkeyhtiölle, ei siipalle, mikä sekin menee yli ymmärryksen. Sairauden tähän mennessä aiheuttamat kulut - matkat, lääkkeet, lääkärit - on sentään hänelle korvattu.

        Aika hulvatonta toimintaa, kun vajaata viikkoa ennen eläkkeenmaksupäivää kerrotaan, että ähäkutti, eläke on nyt finito. Siipalla tietysti maksuohjelma po. päivälle jo tehty, kuten aina. Onneksi fyffeä on vähän plakkarissa, eikä siippa joudu laskujen maksun viivästymisen takia ulosottoon tai velkavankeuteen.

        Soitto vakuutusyhtiöön selvitti, että se on eläkeyhtiöltä pyytänyt jo aikaa sitten laskelmaa siipan työaikaisista tuloista, joiden mukaan vakuutusyhtiö sitten jotain korvausta ammattitaudista siipalle maksaa. Mitään tietoa ei kirjeessä ollut, miten korvaus lasketaan. Mietimme jo onko vakuutusyhtiön korvaus mahdollisesti pienempi kuin vanhuuseläke nyt. Järki sanoo, että sen pitäisi olla jopa suurempi, kun kyseessä on korvaus ammattitaudin riesasta. Monesti kyllä on kuultu, että järjellä ei aina ole vakuutuskorvauksissa sijaa. Kunhan nyt tulisi edes lakanneen vanhuuseläkkeen verran. Nähtäväksi jää.

        Nyt puuron keittoon, jotta siipalle on taas illaksi murkinaa. Ruokaa pitää syödä, vaikka hän on jo elämänsä loppusuoralla. Tänään teenkin mannapuuroa ja tyrnikeittoa. Niitä en ole aiemmin tehnyt. Saas nähdä tuleeko maistuva yhdistelmä. Ainakin kuutamo- ja tyrnikiisseli yhdessä maistuvat.

        Mukavaa iltaa!

      • amummu kirjoitti:

        Olen itse joskus kiskonut jalkaani tavallisia lentosukkia ja jo niissä vaadittiin melkoisia näppivoimia, että ne sain paikalleen. Voin vain kuvitella, miten vaikeata on sinulle reumaisilla käsilläsi sukkia saada jalkaan. Mittojen mukaan niiden tekeminen kuulostaa ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta eikös niidenkin jalkaan vetäminen vaadi myös voimia? Tosi hankalia asioita sinulla taas vastuksina.

        Meillä oli eilen lähes järkyttävä päivä. Siippa sai eläkeyhtiöltään kirjeen, missä kerrottiin, että lokakuun alusta lähtien hänen työ- eli vanhuuseläkkeensä on tasan nolla euroa. Siinä kirjeessä luki myös, mm. että vakuutusyhtiö on maksanut siipan sairaudesta jotain päivärahoja, mutta eläkeyhtiölle, ei siipalle, mikä sekin menee yli ymmärryksen. Sairauden tähän mennessä aiheuttamat kulut - matkat, lääkkeet, lääkärit - on sentään hänelle korvattu.

        Aika hulvatonta toimintaa, kun vajaata viikkoa ennen eläkkeenmaksupäivää kerrotaan, että ähäkutti, eläke on nyt finito. Siipalla tietysti maksuohjelma po. päivälle jo tehty, kuten aina. Onneksi fyffeä on vähän plakkarissa, eikä siippa joudu laskujen maksun viivästymisen takia ulosottoon tai velkavankeuteen.

        Soitto vakuutusyhtiöön selvitti, että se on eläkeyhtiöltä pyytänyt jo aikaa sitten laskelmaa siipan työaikaisista tuloista, joiden mukaan vakuutusyhtiö sitten jotain korvausta ammattitaudista siipalle maksaa. Mitään tietoa ei kirjeessä ollut, miten korvaus lasketaan. Mietimme jo onko vakuutusyhtiön korvaus mahdollisesti pienempi kuin vanhuuseläke nyt. Järki sanoo, että sen pitäisi olla jopa suurempi, kun kyseessä on korvaus ammattitaudin riesasta. Monesti kyllä on kuultu, että järjellä ei aina ole vakuutuskorvauksissa sijaa. Kunhan nyt tulisi edes lakanneen vanhuuseläkkeen verran. Nähtäväksi jää.

        Nyt puuron keittoon, jotta siipalle on taas illaksi murkinaa. Ruokaa pitää syödä, vaikka hän on jo elämänsä loppusuoralla. Tänään teenkin mannapuuroa ja tyrnikeittoa. Niitä en ole aiemmin tehnyt. Saas nähdä tuleeko maistuva yhdistelmä. Ainakin kuutamo- ja tyrnikiisseli yhdessä maistuvat.

        Mukavaa iltaa!

        Ktllä on teillä jos jonkinlaista harmia ollut tuon vakuutus- ja eläkeyhtiön kikkailuista. Vakuutusyhtiö yrittää joutua maksamaan mahdollismman vähän. Ja eläkeyhtiö ei maksa penniäkään liikaa, jos joku muu taho maksaa jotain niin se vähennetään heti eläkkeestä.

        Tyrnikiisseli on varmaan hyvää kun Tonika-liköörikin on, raaka-aineena tyrninmarjat.

        Tyrnissä on todella tymäkkä maku (ja haju, sanoo siippa). Tyrnikiisselissäni vettä on puoli litraa ja marjoja 0,75dl ja jo siitä määrästä tulee melko voimakas maku. Siemenissähän marjan pääasialliset hyötyosat kuitenkin ovat. Ne kyllä siivilöityvät pois, kun käytän marjoista vain mehun. Olen siemenet toistaiseksi ottanut talteen, mutta nekin pitäisi sitten saada rikki, jotta niiden arvokkaat ainekset tulisivat syödessä hyödyksi. Olen kokeillut rikkoa niitä morttelissa, kun koneeni, jolla mausteita hienonnan ei oikein tyrneihin pysty, mutta siinäkin iso osa jää rikkoontumatta. Pitäisi olla kunnon maustemylly.

        Vakuutusyhtiöiden päätyönä tuntuu usein olevan maksamisvelvoitteiden välttely. Pojanpojalta varastettiin pari viikkoa sitten koulun pihalta, valvontakameran edestä, vuoden vanha polkupyörä. Pojan saama korvaus oli pyörän hinnasta noin kolmannes. Omavastuu tietysti mukana. Kallista pyörän lisälukkoa ei lasketa varastetun tavaran arvoon. Varkaus, varkaan naamakin näkyivät kameran kuvassa, mutta ainakaan vielä ei varasta ole kiinni saatu. Luultavasti hilpaissut pyörä kainalossaan lautalla yli, etelään. Taisi tuohon kainaloon mahtua useampi muukin pyörä, kun pojankin pyörä tuupattiin vieressä odottavaan pakuun.

        Konnat saavat mellastaa suht vapaasti, kun ei poliisilla ole resursseja tekijöiden kiinni saamiseksi. Yksittäisen ihmisen pitää siksi(kin) suojata omaisuutensa monesti kalliillakin vakuutuksilla, joista ei loppupeleissä kuitenkaan kovin paljon hyötyä ole. No, vainakin vakuutusyhtiöt tienaavat.
        am

    • Anonyymi

      Elämä jatkuu joo, siis elämä

      Perussuomalaisten sivuilla on tiatoo: Venäjä katkaissut sähköt parilta miljoonalta floridalaiselta

      eds

    • Anonyymi

      Kyllä on taas lepakko vaarassa. Ottaa yhteyden nyt vaan persujen lepakonpelastus ohjelmiin

      eds

      • Kuinka voit taas olla noin ilkeä.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Kuinka voit taas olla noin ilkeä.

        Minäkin kuvittelin, että Edson olisi täällä jo saavuttanut alhaisuuden pohjan, mutta aina vain alemmas näkyy pääsevän, musta aukko taitaa hänellä siinä(kin) kohdassa olevan. No, jos se jotain iloa hänelle näinä ankeina aikoina tuottaa, niin mikäpäs siinä. Yksisilmäinen kuitenkin on ilonsa lähde: toisten ihmisten pilkkaaminen ja solvaaminen.

        "toisten ihmisten pilkkaaminen ja solvaaminen."

        Erityisesti vain sinun, seuraava järjestyksessä . . . onko 3 muijaa =toiset ihmiset? No ei tasan ole

        eds

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toisten ihmisten pilkkaaminen ja solvaaminen."

        Erityisesti vain sinun, seuraava järjestyksessä . . . onko 3 muijaa =toiset ihmiset? No ei tasan ole

        eds

        Ota nyt silmä käteen! Alkuperäinen sana ei ollut "muijien", vaan mikä? Sun kannattais vihdoin opetella lukemaan, muuten et tässä elämässä enää ehkä kerkiä🤣
        am

    • Anonyymi

      Vai taas ? Siitähän on jo monta päivää ku viimeksi

      eds

      • Anonyymi

        Selvästi olet erään sortin maanis-depressiivinen tyyppi. Välillä oot suht siivosti ja sitten iskee taas se polttava pakko pilkata ja solvata. No, kullakin tautinsa.
        am

    • Anonyymi

      Kylä vakuutusyhtiöt ovat perseestä ja ihminen on vain pyytämässä ja pyytäähän ihminen osaa. Ihmisiä ne sikalanpolttajatkin ovat tai saha paloin, koska . . . ja inehmoinen se tekee hirveetä omaisuusvahinkolistaa heti, kun vain kynnelle kykenee

      Rokotteet uusin leipälaji anomusten jättöön ja seuraavaksi ehkä . . . no onneksi ei sentään ilmastonmuutoksen vahingot ole mitään helppoja rahasampoja, sillä silloin vahingonkärsijä ja vahingon aiheuttaja on se sama henkilö

      eds

    • Viikonlopun aloitusta ja mahdollisimman hyvää sellaista jokaiselle tässä toivottelen!

      Ceelle tuosta tukisukka asiasta sen verran, että ota yhteyttä terveysasemaasi ja siellä puheille lääkärin kanssa. Kerro ongelmasi, mitä tulee kaupasta ostettavien tukisukkien kanssa. Sinulla on oikeus saada sinulle ilmaiset, mittojen mukaan tehdyt tukisukat terveysaseman lääkärin lähetteellä. Kun noiden tavallisten tukisukkien jalkaan vetäminen ei onnistu, niin sinun kannattaa pyytää jo heti alkuun vetoketju tukisukat. Ne ovat polvisukat, missä on vetoketju sivussa kuten pitkävartisissa saappaissa. Ne on paljon helpommat vetää jalkaan ja jalasta pois.

      Helsingin kaupunki käyttää lähetteellä saatavien tukisukkien toimittajana Malmilla sijaitsevaa liikettä, mistä varataan aika, kun lähete on saatu. Tuon firman nimi on Haltija. Siitä löytyy paljon tietoa netistä.

      Olen aivan varma, että saat sitä kautta mittojen mukaan sinulle valmistetut tukisukat! Mutta tuo onnistuu ta:n kautta.

      Eipä tässä nyt mitään sen kummempaa - onneksi!

      Hyvää perjantaita!

      • Anonyymi

        "ota yhteyttä terveysasemaasi "

        mainio neuvo

        eds

      • Puhuin jo lääkärin kanssa tuosta tukisukka-asiasta ja hän ehdotti vetoketjullisia hoitosukkia, joista en ole ennen kuullutkaan. Täytyypä ilmoittaa hänelle, että laittaa asian vireille, jollei jo laittanut. Kiitos tiedosta!

      • Ostin tosiaan jo toiset kompressiopolvisukat apteekista pienemmällä puristuksella, mutta en niitäkään jalkaani saanut, kuten farmaseuttikin arveli. Ja sukkien standardikoot eivät käy minulle. Jos nilkka on M kokoa, niin pohje onkin S-kokoa, eli pitäisi eri kokoluokista olla puristukset. Se siitä kokeilusta.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Ostin tosiaan jo toiset kompressiopolvisukat apteekista pienemmällä puristuksella, mutta en niitäkään jalkaani saanut, kuten farmaseuttikin arveli. Ja sukkien standardikoot eivät käy minulle. Jos nilkka on M kokoa, niin pohje onkin S-kokoa, eli pitäisi eri kokoluokista olla puristukset. Se siitä kokeilusta.

        Kun saat nuo tukisukat lähetteellä, niin jaloistasi otetaan todella paljon mittoja. Sukkia joutuu odottamaan noin pariviikkoa. Ne valmistetaan kyllä täällä Suomessa.

        Kirjautuminen on taas pois, mutta minä se olen, nimittäin

        Rapu

    • mehut tältä syksyltä keitetty ja pakastettu. Luumu herukkamehua mehua omista viinirypäleistä. Sellaiset 10 keittokertaa. Varmaan siinä sähköenergiaakin hupeni muutama kilowattitunti. Toisaalta omat mehuvarastot nyt täynnä. Mehumaija kellarin hyllyllä odottelee ja nukkuu monta monta kuukautta. viikon sisällä kerään syysomenat. Lobo-lajiketta. Kaneliomenat jäi puuhun ja tippui maahaan. Sen verran kanelipuu aidan vieressä että ohikukijat saivat ottaa omansa ojan yli riippuvista oksista. Tarkoituksella niin. Toiset laittaa omppuihin koreihin kulkijoita varten. Itse jätän "pöllittäväksi " riippuoksista omin luvin. Tilasin nuohoojan. Marraskuussa ehtii . On kuulema kiireitä.
      Bjutin uhoaa rajan takana että venäjään liitetyt Ukrainan alueet kuuluvat hänelle. Ukon lopullinen sekoaminen on lähellä. Pelaa upporikasta ja rutiköyhää, On häviämässä aloittamansa pelin ja on erittäin epätoivoinen. Omasta kansastansa hän ei välitä yhtään mitään. Ihmisillä on hänelle vain käyttöarvo. Luulisi venäläisten vähitellen heräävän todellisuuteen. Tai sitten menevät samaan monttuun puolijumalansa kanssa. Saas nähdä miten kauan maakaasu pulppuaa nordstream putkista. Loppuuko vuoto muutamassa päivässä vain syöttääkö venäjä maakaasua putkeen aina vain lisää jatkuvalla syötöllä. /JImmy

      • Anonyymi

        Ootpas sinä melkoinen säilöjä! Että viinrypäleesikin sait talteen! Nyt ei tosiaan sinun tarvitse kaupan kalliita mehuja ostella. Se on kaikki kotiinpäin.

        Meidän naapurikin on kasvattanut rypäleitä, joita näkyykin olevan aika runsaasti; hän tekee itse viininsä ja meinaa kuulemma rypäleetkin laittaa samaan pottuun mytivyyntymään. KÖynnöksiään roikkuu piha-aidan yli meidänkin puolelle. En ole maistanut rypäleitä, mutta taidanpa yhden marjan pölliä, ihan uteliaisuuttani, mille maistuvat.
        am

      • Joo, tätä itekin olen vähän funteerannut, että miten sitä metaania voi päiväkausia kovalla paineella pulputa putkesta jos sitä ei sinne vänäläiset lisää pumppua? Ja mikä siinä tapauksessa on teon syy, ilmeistähän on että putken räjäytys on venäläisten tekosia. Onko kyseessä pelottelu ja uhkaus: tätä ja monta pahempaa asiaa on tulossa?

        Esim merenalaisten datakaapelien katkaisu lienee jollekkin sukelluveneelle helppo nakki. Se olisi aika paha juttu.

    • Kun pikkuinen on kyläilemässä luonani on aina oltava viinirypäleitä ruokapöydässä, joita hän napsii suuhunsa. Myös jääsalaatinlehtiä hän popsii sellaisenaan.

    • Mukaavaahan tässä on takkatulen loimotuksessa istuksia. Saatiin kuin saatiinkin kolme heittomottia klapeja. Ei tosin koivua vaan sekapuuta. Maksoi 150€ pihaan tuotuna.

      Ihminen vailla omaatuntoa...on sellainen joka ei pysty kokemaan lainkaan tai hyvin vähän minkäänlaista empatiaa muita kohtaan. Tällainen ihminen ei oikeastaan voi asialle mitään. Luullakseni useimmat tällaiset ihmiset pyrkivät kylläkin peittämään luonteenpiirteensä. Tosin eivät häpeän takia - eivät osaa myöskään tuntea häpeää - vaan siksi että omakin elämä käy vaikeaksi jos käyttäytyy huonosti muita kohtaan. Ja tällaisia ihmisiä on paljonkin.

      Ja mistäs tämmöinenkin tupsahti mieleen..

      • Mekin siipan kanssa tässä mietimme, että pitäisikö lähteä mökiltä hakemaan klapeja saunan lämmitykseen. Niiden hinta on täällä nyt sikamainen. Tarpeeseenhan ne eivät tulisi , vain saunan lämmitykseen. Tähän saakka olemme klapit saaneet pojan ja miniän toimittamina, ja samme niitä vastesdeskin, heillä kun niitä on, mutta kun ei tiedä, miten energiaa piisaa, niin ei passaa heidän varastojaan kuluttaa, kotonaankin puuta voivat tarvita. Onneksi heillä puuta kuitenkin vielä pitkään riittää omissa metsissään, mutta tänään hakattu ei lämmitä huomenna.

        Ei ole varmaankaan putleri itse nähnyt, minkä naurettavan vaikutuksen tekee astumisensa sisään kullatuista monimetrisistä pariovista: ovet kuin taivaan portista, ja niistä sitten pikkumies veuhtoo sisään. Naurettavaa. Järkyttävää.

        Whoo, kommenttisi ylensi mieltä. Kiitos!

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Mekin siipan kanssa tässä mietimme, että pitäisikö lähteä mökiltä hakemaan klapeja saunan lämmitykseen. Niiden hinta on täällä nyt sikamainen. Tarpeeseenhan ne eivät tulisi , vain saunan lämmitykseen. Tähän saakka olemme klapit saaneet pojan ja miniän toimittamina, ja samme niitä vastesdeskin, heillä kun niitä on, mutta kun ei tiedä, miten energiaa piisaa, niin ei passaa heidän varastojaan kuluttaa, kotonaankin puuta voivat tarvita. Onneksi heillä puuta kuitenkin vielä pitkään riittää omissa metsissään, mutta tänään hakattu ei lämmitä huomenna.

        Ei ole varmaankaan putleri itse nähnyt, minkä naurettavan vaikutuksen tekee astumisensa sisään kullatuista monimetrisistä pariovista: ovet kuin taivaan portista, ja niistä sitten pikkumies veuhtoo sisään. Naurettavaa. Järkyttävää.

        Whoo, kommenttisi ylensi mieltä. Kiitos!

        Oi mitä mietteitä että ihan mökiltä puita hakeen

        Pysykää ny vaan pöljät siellä kotonanne

    • Njahans, tänään on teatteripäivä. Kunnian kukko joko ei laula tai laulaa. Pasi Lampelan Kunnia Turun Kaupunginteatterissa. Sälli avokkeineen tulossa myös.

      Metka sana tuo "avokki". Tarkoittaa joko avohoitopotilasta tai vihkimätöntä asuinkumppania.

      Ja taas vetinen ja lauhkea ilma.

      • Mistäs teille vettä on tullut?! Täällä aurinko vieläkin paistaa niin, että voi kun se paistaa. Vedestä ei tietoakaan. Aamulla saattoi olla sumua, mutta enpä sitä ollut havainnoimassa.

        Sote-puolen avokki taitaakin olla melkein yleisempi ilmiö kuin vastaavat potilaat hoitolaitoksissa. Enemmän vain heitä kadulle, niin inkluusion jatkuvuus on taattu - koulustahan se alkaa.

        Mukavaa tatteri-iltaa!

      • amummu kirjoitti:

        Mistäs teille vettä on tullut?! Täällä aurinko vieläkin paistaa niin, että voi kun se paistaa. Vedestä ei tietoakaan. Aamulla saattoi olla sumua, mutta enpä sitä ollut havainnoimassa.

        Mikä lie tuo tatteri, mutta teatteri on teatteri;)

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Mistäs teille vettä on tullut?! Täällä aurinko vieläkin paistaa niin, että voi kun se paistaa. Vedestä ei tietoakaan. Aamulla saattoi olla sumua, mutta enpä sitä ollut havainnoimassa.

        Sote-puolen avokki taitaakin olla melkein yleisempi ilmiö kuin vastaavat potilaat hoitolaitoksissa. Enemmän vain heitä kadulle, niin inkluusion jatkuvuus on taattu - koulustahan se alkaa.

        Mukavaa tatteri-iltaa!

        Hihhiihhih kyllä kuule vettä tulee taivaasta

        Oikein mulkku taas Sote ja koulu asioita käsittelee. Kerro taas kuinka yksi koulu ei jaa edes keliakia sukulaisellesi mitään kun siellä muoti vaatii syödä hänen ateriansa. Eiköhän olisi taas syytä vetää säkki päähän ja vaikka. . .lähtee sinne tattariin

    • Hyvää lauantaita kaikille!

      Toimenpiteen jäljiltä olen mustelmilla, mutta kun välttelen peilejä, niin unohdan mustelmat.

      Poikani kävi eilen kaupassa, kun olin lähettänyt hänelle ostoslistan hänen sähköpostiinsa. Kolme isoa kassillista ostoksia, joita en olisi jaksanut itse raahata kotiin ilman autoa. Hän toi myös mahtavan kukkanipun tuonne olohuoneen pöydälle silmieni iloksi. Siinä on viisi isoa keltaista ruusua ja valkoisia ja punasia krysanteemeja, sekä jotain valkoista pienikukkaista kukkaa seassa ja jotain muitakin vielä. Upea kimppu.

      No nyt ei "nälkä" yllätä vähään aikaan. Viinirypäleitäkin on hedelmämaljassa. Minä tykkään napsia niitä aina ohimennessäni. Ne eivät tarvitse muuta kuin pesun, ennen kuin niistä pääsee nauttimaan.

      Tuosta "empatian" tuntemisesta, tai sen puutteesta, olen samaa mieltä kuin Whoo.

      Nyt käyn hieman askartelemaan noiden "tilikirjojeni" parissa, että tietää taas näin kuun alussa, mihin on varaa ja mihin ei?

    • Anonyymi

      Ei muuta ku empatiakursseille hopi hopi ja sit kans ois ois hyvä yhteisöllisyyskurssit. Ja koska samassa veneessä ollaan, ois opittava huopaa/souda käskyt ja tehä niistä jopa merimerkit

      son

      • Anonyymi

        Ny mä keksin !!!

        Äänestetään, kuka on empatiasta samaa mieltä. Sit voitas kans äänestää siitä, onko olemassa sielu ja omatunto ja missä ne sijaitsee

        Sit jokainen vois täällä ilmaista ne henk.kohtaiset omaatuntoaan kolkuttavat jutut ja jos se tosiaan kolkuttaa, niin helppoa se on paikallistaakin, siis se omatunto. Sit vaan miettimään sitä, että millanen se omatunto on, keksiä omakohtainen adjektiivi sille ja mihin se reakoi eli reagoi ja jos ei reakoi, sit voi tilata vaik finnairilta matkan intiaan.

        ed

    • Anonyymi

      Juu ja klapikursseille sit, ku ehtii

      Kiitos putlerin, pisti ökyjä oksentamaan. Siitä pikku pätkälle ainoa bojo, siis vain ylksi bojo, sillä ökyt eivät lannistu, vaan tilaavat öljynsä ja maakaasunsa muualta ja ovat siis huolissaan, mitä metaani vaikuttaa juuri siellä putken vuotokohdissa. Huoli siis on kohdistettu neljään pisteeseen, neljään vuotokohtaan

      son

    • Tänään on mainio Jarlan piirros hesarissa: Lipponen ja Putleri istuvat ammeessa ja kummasti vesi alkaa poreilemaan heidän välissään.

      • Anonyymi

        ja ranskalaiset saksalaiset italialaiset ja koko Eurooppa uinui ja naatti halvasta energiasta

        Kyllä jaarla osaa. Piirroksilla sitä yhteiskuntia johdetaan.

        Eilen oli loistava ohjelma Viimeisessä sanassa loistavasta hs:n päätoimittajasta hihhiihhih

    • Anonyymi

      Kaasua, sanoi Putin, kun Lipponen "pieraisi!"

    • Mitä jää jäljelle, kun fakiiri kävelee tulisilla hiilillä?

      -Hiilijalanjälki.

      • Anonyymi

        Hihhiihhih hihhiihhih

    • Nuoripari oli enkeleinä pilven päällä ja mies pohti: Uskotko, että tämän kuolemanjälkeisen elämän jälkeen alkaa vielä uusi elämä?

      Tänään on tasan vuosi siitä kun U vietiin lanssilla meikkuun ja sieltä hän ei enää kotiin palannut.

      • Voi mahoton, miten aika lentää! Tuntuu, että ihan vastahan U:si sairastuminen ja lähtö tapahtui. Tämä ajan kuluminen alkaa olla vaikeata tajuta. Elämänkin pohtimiseen ainakin minulta menee päivä päivältä enemmän aikaa, tai oikeammin yö yöltä.

        Minun piti näköjään tulla aika vanhaksi ja kokea lähelläni vakava sairaus ennen kuin aloin kunnolla sisäistää esim. omien vanhempieni elämää, missä myös vakavia sairauksia. Äitini asui yksin, leskenä, elämänsä 30 viimeistä vuottaan, ja niistäkin suurimman osan kaukana meistä tyttäristään. Hän siis hoiti kahta viimeistä elinkuukautta lukuun ottamatta lähes kaikki asiansa itse. Kun hänen luonaan kävimme, niin hän suunnattomasti nautti, kun sai kiikkustuolissa istuissaan pyytää, että vietkö tuon, tuotko tuon, laitatko tuon, jne... Äitini kuoli 90-vuotiaana.

        Ymmärrän sen nautinnon, minkä voi saada, kun voi "passuuttaa" itseään. Nyt kun suurin osa kodin pikkuasioistakin on pääasiassa minun kontollani, niin voi sitä autuutta, kun siippakin niitä joskus hoitaa - välillä, nimittäin, minuakin väsyttää ihan tolkuttomasti. Hän kyllä usein ihan pyytämättänikin tarjoutuu hommiin, jotka eivät kovasti fyysisiä ponnisteluja tarvitse. Kuten juuri äsken soppaperunoiden kuorimiseen😀.

        Uutisten lukeminen ja katsominen alkaa olla jo silkkaa kärsimystä, vaikka omiaan ei voi koskaan verrata sota-alueiden ihmisten kärsimyksiin. Järkeni ei riitä ymmärtämään, että yksi äijänkääpä hovinsa kanssa pystyy pistämään lähes koko maailmanjärjestyksen sekaisin, ja siitähän tämä paholainen repii ilonsa, muuta aihetta kun ei enää taida olla. Pienempiäkin rikollisia on pistetty autuaammille sotatantereille, mutta ei tätä. No, kukaanhan ei tiedä, minkälainen aivokääpiö tulisi hänen jälkeensä.

        Nyt pitäisi (siis pitäisi, ei pitää;) lähteä tyhjentämään ulkoruukuista loppuun kukkineet kesäkukat ja pistää talvisemmat niihin istumaan. Meinasin myös käydä laittamassa vanhempieni haudalle jonkun talvijutun, mutta teenkin sen huomenna, kun äitini syntymästä tulee 105v. Ilma on ainakin nyt ihana, ja uhka saada happimyrkytys vaanii, jos siellä vähän aikaa heiluu. Sen jälkeen sauna, pukki ja Elämäni biisi toivottavasti tekevät tehtävänsä - viime yö minun osaltani meni taas harakoille.

        Leppoisaa lauantaita!

      • Anonyymi
        amummu kirjoitti:

        Voi mahoton, miten aika lentää! Tuntuu, että ihan vastahan U:si sairastuminen ja lähtö tapahtui. Tämä ajan kuluminen alkaa olla vaikeata tajuta. Elämänkin pohtimiseen ainakin minulta menee päivä päivältä enemmän aikaa, tai oikeammin yö yöltä.

        Vaikka kuinka vanhenetkin niin ymmärryksesi vaatisi liiankin pitkän psykiatrian joten. . . hih hih ku ihan unohdat teurastajan ja hitlerin hyökkäys sodan

        Kerro seuraavaksi äitisi loistokkaasta taistelusta kohti kiikkustuolia

        ja äänestä oikeistoa että kaikki satsataan kotihoidon tukeen

        son

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro seuraavaksi äitisi loistokkaasta taistelusta kohti kiikkustuolia

        ja äänestä oikeistoa että kaikki satsataan kotihoidon tukeen

        son

        Sulla vissiin taas "se aika kuukaudesta"🤣. Monilla muillakin "akoilla" kaudet vähän heittelee, joten ei kannata hermostua, jos ei niin kellontarkkaa sullakaan ne ole.
        am

    • Terveisiä teatterista, aika vaikuttava oli tuo "Kunnia" kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Perinteisin keinoin toteutettua hyvin vakavaa draamaa.

      Siinä oli kyseessä yksinhuoltaja isän ja 16 vuotiaan tyttären tarina. Tytär lapsuuden ja orastavan aikuisuuden välillä kipuilevassa vaikeassa iässä. Isä kiireinen yrittäjä. Keskellä arkipäivän kiistelyjä tytär tulee sanoneeksi että hänet on yritetty raiskata. Isä menee tietysti suunniltaan, ja tivaa tyttäreltä kuka, missä ja miten. Tytär haluaisi vaieta, mutta lopulta kertoo että tekijä oli isän työntekijä, ja pitkäaikainen ystävä. Tämä työntekijä menettää työpaikkansa ja ystävyytensä työnantajaansa ja kaiken muunkin. Dramaattisten vaiheiden jälkeen isän ja tämän epäillyn välille syntyy väkivaltatilanne, jonka seurauksena epäilty kuolee. Sitten lopulta paljastuu että tytär olikin sepittänyt koko raiskaustarinan.

      Tässä juonen käänteet pääpiirteissään, toki tarinassa oli monta muutakin nyanssia. Esim miksi tytär sepitti tarinansa...isänsä huomiota saadakseen ehkä. Myös selittääkseen vaikeuksiaan koulussa jne. Moni asia jää katsojan tulkinnan varaan.

      • Onpa ollut järkyttävä aihe näytelmällä.

      • Calvados kirjoitti:

        Onpa ollut järkyttävä aihe näytelmällä.

        Juu, vakavailmeistä oli yleisö esityksen jälkeen. Saattoipa jotkut pyyhkiä silmäkulmiaankin esityksen aikana, sen verran vahvasti roolinsa tulkitsi varsinkin isää esittänyt Kari-Pekka Toivonen. (Varasto elokuvien Rousku.)

        "Sulla vissiin taas "se aika kuukaudesta"

        Jep jep, joidenkin tutkimuksien mukaan miehilläkin todellakin on eräänlaiset "menkat".
        Eli toistuvia hormonitasojen vaihteluita kuten naisillakin. Miesten menkat ilmenee esim.
        "itkupotkuraivari" -tyyppisenä oireiluna noin kerran kuussa. Mitään tunnettua hoitoa ei
        näihin vaivoihin ole. Paljon yksilöllisiä vaihteluita oirekuvassa tosin on.

        Ja säätila tänään: puolipilvistä ja aika lämmintä.

        Ymmärrystä kai nuo edsoninkin itkipotkuraivarit kaipaisivat, mutta ei oikein jaksa, enää. Liian monta vuotta, kerrasta toiseen samaa parkumista.

        Aika rankalta tosiaan kuulostaa tuo näytelmä. Mutta rankkoja näytelmiä samaisen asian (raiskaus) tiimoilta kaiketi on elävässäkin elämässä. Ja siksikin kai näytelmäkin järkyttää. Ihminen - perheenjäsenkin - voi olla petoakin pahempi toiselle ihmiselle. Etenkin juuri tänä päivänä pahuus on päällimmäisenä mediassa, taiteessakin hyvin (liian?) usein.

        " Liian monta vuotta, kerrasta toiseen samaa parkumista."

        Todella voisit jo vihdoin viimein "itkipotkuraivarit " lopettaa, sillä koulutuskin ja uudistukset ovat niitä varten, joilla on suurempi kyky kuin itselläsi omaksua edes jotain.

        ed

    • Anonyymi

      Jahas jahas, johan veikkaukseni osui eli kun who saapuu, avataan kaikkien aikojen naisten lääkärikirjat. Ties vaikka ammu päräyttää aiheisiin sukujensa historian ihan geenejä myöten, on meinaan sen sortin kamaa että. Nyt sitten vielä kyldyyriäkin nyansseineen ihan melkein tippa silmässä. Avartamisen aika ei ole ohi, ties mihin tuollaisella panoksella vielä seestytään ja mikä tärkeintä , syntyy Elämän yhteisöllisyys. Näin vakavina aikoina pusipusi ja halihali antaa laumalle suojaa

      Mutta vatanen sen jo sanoi ja nousi varmaan kanssani klo 5 suunnilleen ihastelemaan silkkaa jännittävää turhuutta, josta joku joskus sanoi, että hulluja ei kylvetä eikä kynnetä, niitä kasvaa ihan itestään

      ed

    • Anonyymi

      " Viimeinen Sana!
      Katsoin juuri Hesarin päätotoimittajan Kaius Niemen vastuunpakoilua ohjelmassa Viimeinen Sana!
      Täysin vastuuton epäpätevä liero, joka ei kanna vastuutaan Hesarin päätoimittajana ja joka kuitenkin on viimekätisessä päävastuussa Helsingin Sanomissa julkaistuista jutuista ja josta hän nauttii varsin mittavaa palkkaa.
      Hän jätti toimittajansa täysin omilleen!
      Toisin ilmaistuna liukas vastuutaan pakoileva mulkku, joka pitäisi . . . "

      " Vaan samaa meininkiä havaittavissa toimituspäällikkö Jussi Pulliaisellakin. "

      Samaa mieltä on
      son

    • Olipas mukava hautausmaareissu. Jos nyt sellaiseen "mukava" sopii. Ihana ilma, ja tarkoituksella jätin auton kauas, että tuli käveltyä pitkä matka. Huomasin kahden naisen keräävän siellä sieniä. Olivat kyllä uurnalehdon puolella ja siellä on paljon aukeaa nurmimaata, joten hautojen välissä eivät sentään keräilyään harjoittaneet. Vähän kyllä tuntui ja näytti oudolta tuo paikan valinta. No, kaipa tiesivät mitä tekivät.

      Vaikka aurinkoinen sää onkin mukavaa, niin silti nyt odotan sadetta. Pitäisi heitellä nurmikolle toinen lannoituskierros, enkä enää letkusta viitsisi vettä ajaa, paree kun sitä tulisi taivaalta. Tietysti käy sitten niin, että sade alkaa eikä loppua tule. Vaan satakoot, kunhan ei sada lunta. Ensimmäistä kertaa elämässäni toivon, ettei lunta tulisi tänä talvena lainkaan. Olen aina tykännyt talvesta, mutta nyt vanhemmiten se on ruvennut tuntumaan keljummalta kuin ennen. Tosin lumi kyllä kaunistaa ja valaisee maisemaa. Nähtäväksi jää, miten talven kanssa käy tänä vuonna.

      • Enpä välittäisi minäkään lumesta ja jäästä. On ne piikkikengätkin hankkimatta. Itse asiassa ne olisi oltava irrotettavat piikkipohjat, ei niillä voi kaupoissa kävellä, eikö ne ole kivilattialla liukkaat. Näin vanhemmiten pelkää kaatumista kuin ruttoa.

      • Anonyymi
        Calvados kirjoitti:

        Enpä välittäisi minäkään lumesta ja jäästä. On ne piikkikengätkin hankkimatta. Itse asiassa ne olisi oltava irrotettavat piikkipohjat, ei niillä voi kaupoissa kävellä, eikö ne ole kivilattialla liukkaat. Näin vanhemmiten pelkää kaatumista kuin ruttoa.

        Kyllä minä olen piikkikengillä kaupassakin käynyt. Hyvin se sujuu. Harppomista kuitenkin kannataa vältellä, sillä semmoisessa voi kanta luistaa.

        Minulla oli aiemmin irroitettavat piikkikannat, mutta vain muutaman kerran niitä käytin ja luovuin. Hankalat olivat irrottaa ja laittaa paikoilleen. Kadulla kävellessä piikitön kengän etuosa helposti luisti, kun takajalalla ponnisti eteenpäin. Nenälleen tuiskahdus olisi voinut olla mahdollista. Mutta sitäkin oppii varomaan. Minulla ei vain ollut kärsivällisyyttä.

        Noi liukuesteet ovat todella hyvät liukkaalla, mutta vähän hankalia remelijuttuja laittaa ja ottaa pois. Varsinkin jos ei enää ole notkea kuin balettitanssija. Eli jalkine pois jalasta melkein otettava. Ite käytän noita systeemejä aina kävellessäni ulkona. Paitsi en yleensä kesällä.

        Joskus on ollut myös jonkinlaisia saranalla kengässä kiinni olevia härpäkkeitä, jotka siis voi helposti taittaa siten että eivät haittaa liikkumista sisätiloissa. Sitten on tietysti nastoitettuja kenkiä, mutta niissä on sitten piikit aina. Vähän oudoksuttaa kävellä esim kaupassa piikkien kanssa. Paitsi että on liukkaat kovalla alustalla, tostahan vois tulla naarmujakin lattiaan? Ja mites sitten suu pannaan jos tuimailmeinen vahtimestari tulee kysymään että mitäs täällä kalliita lattioita raavitahan, häh?

        No jos vahtimestari toruu - liukkaalla kelillä, niin sitten käyn toisessa kaupassa. Meidän ruokakaupoissa on lattiat jotain kivilaattaa, eikä niissä piikit paljon tunnu. Ennemmin pelkään että ne tylsyttävät piikkini.
        am

    • Anonyymi

      Lumi

      Se oli ai ai silloin lapsena - ja keväällä lätäköt ja ne sulamisvirrat. En muista, milloin olen alkanut kulmat kutrussa katselemaan lunta, mutta tällä hetkellä vielä sitä pitää pitää realiteettina, mihin varauduttava - niin kauan kuin kykenee. Viime talvi oli - ja jäi mieleen

      kirjoitti tena ed

      • Anonyymi

        Nyt kuitenkin olen siitä erikoisen iloinen, siis siitä tulevastakin luminäkymästä, että siinä silmänkantamattomiin en näe rakinpaskoja

        son

    • Lumi todellakin on mahdollisuus. Enempi hyötyä talvisaikaan kuin haittaa.. Töllikin pysyy lämpimämpänä kun kinostaa lumet torpan hirsiseinää vasten. /Jimmy

      • Joku on sanonut että ei kannata kasata lumia taloon sokkelia tai seinää vasten, sulatessaan saattavat aiheuttaa vahinkoa...ohan tuossa jokin logiikka, vaan tiedä häntä, ohan sitä vettä talon ulkopuolella muutenkin.

        Mie en kyllä varsinaisesti lunta kaipaa. Saatikka edes talvea. Joskus vuosia sitten kyllä hiihtelinkin, mutta se on jostain syystä jäänyt.

    • Anonyymi

      Tihrusin heti lämpömittaria - ei onneksi nollan lähellä. 6, mikä tietää maantiellä sopivaa keliä, sillä kumppanin kanssa kaupunkiin välttämättömyysasioille. Nelipyöräasunto nokkahihnan vaihtoon ja samalla siihen talvirenkaat alle ja toinen seuraa auto eli vaimo seuraa sillä, millä sitten tullaan kotio eli kotia, kunnes ollaan saatu ajokorttihakemus allekirjoitettua ajovarmassa

      Inhottaa lähteä, mutta minkäs teet

      ed

      • Anonyymi

        Oikeestaan "asiani" oli se, että moisen ajokortin takia yleensäkään täytyy enää lääkärintarkistuksen jälkeen tehdä mitään. Ikään kuin ajokortti - no niin. Ainoa asia oli siis että inhottaa lähteä. Sama rumba keskiviikkona, auton haku ja vaimon silmälääkäri. Jämpsä meinaan vaikka onkin kaupunki, niin ohiajettava paikka. Ainoo kaupunki Suomessahan on Helsinki ja jos sieltä muuttaisivat Nevadaan tai Ruottiin persut, niin ilmakin paranisi. Savolaiset vois paluumuuttaa kans vaik lievestuoreelle, sillä onneksi meidän kunnan päättäjät eivät enää katso edes jyväskylän suuntaan, vaan Tampereelle

        Ny matkaan sano
        ed

    • Keskipäivän tervehdys!

      Huomasin, että ketju on jo täyspitkä, joten kukas avaa seuraavan Elämä-ketjun? Luulen, että nyt olisi jo aika, koska liian pitkä ketju voi tuottaa joillekin vaikeuksia kirjoittaa ja saada viesti matkaan. Tai päästä lukemaan näitä meidän sepustuksiamme.

      Eipä nyt mitään muuta. Voikaa hyvin ja hyvää viikon aloitusta!

    • Olisiko taas amummun vuoro aloittaa uusi?

      Risoo kamalasti kun joka aamu Hesarin mukana tulee luukun täydeltä erillisiä mainoksia. Itse lehdessähän niitä on ihan kamalasti mutta sitten lykkii niitä irtolehtisiä, tänäänkin mm taas Itiksen kauppakeskuksen vihkonen. Ikinä en viitsi selata sitä. Lähteviin lehtiroskiin heti lentää.Hesariin ei auta, että ovessa on lappu Ei mainoksia, kiitos. Paikallislehden mukana irtomainoksia ei tule.

      • Sinne läks. Uuden aloitus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe