Mitäpä aiot tehdä

Tulevalla kivikaudella?
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tulen bunkkerista kysymään: voitettiinks me se Venäjä. Ja sitten jään Leninin kanssa kuulolle...

Äänestä

Elän aina päivän kerrallaan, oikeastaan elän hetkessä, ikinä ei tiedä mitä seuraava hetki tai päivä tuo tullessaan. Etukäteen en murehdi mitään, mutta toki seuraan aikaani ja teen hankintoja mikäli näyttää että sellaisia tarvitaan. Ruokaa en varastoon osta, se ei kauaa säily.

Sen voin sanoa, että ihminen elää hyvinkin vaatimattomissa oloissa tarvittaessa, ja pitkään.

Se mitä meillä nyt on on pelkkä illuusio, kaikki ihmisen nykyaikainen elämä on pitkälti teollisuuden tuotetta, kuka on luvannut että tälläistä jatkuisi ikuisesti? Eihän edes maapallo ole paikoillaan hetkeäkään vaan kiertää alati aurinkoa. Matkalla voi sattua ja tapahtua ihan mitä vaan, iso meteori ja kaput.

Äänestä
  • Reilu 100 miljoonaa vuotta sitten dinosauruksilta kysyttiin mitä aiot tehdä 100 miljoonan vuoden kuluttua, Dinot vastas että aikovat löytyä, toivoivat että joku löytäisi niiden luurangot ja saisivat tietää että hekin olivat täällä. I was here, we were here!

    Ihmisistä ei jää enää edes luurankoja kun kaikki polttohaudataan. Ellei sitten kuole erämaassa ja jää sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Reilu 100 miljoonaa vuotta sitten dinosauruksilta kysyttiin mitä aiot tehdä 100 miljoonan vuoden kuluttua, Dinot vastas että aikovat löytyä, toivoivat että joku löytäisi niiden luurangot ja saisivat tietää että hekin olivat täällä. I was here, we were here!

    Ihmisistä ei jää enää edes luurankoja kun kaikki polttohaudataan. Ellei sitten kuole erämaassa ja jää sinne.

    Mistä me tiedämme, että tuollaiset iänmääritykset ovat luotettavia...?

    Äänestä

Kerään kiviä ja keppejä.
Neljäs maailmansota sodutaan kivillä ja kepeillä.

Äänestä

ajan sahkopyoralla ja sahkoautolla

Äänestä
  • ja elan läppäjauholla aivan kuten hallitus
    tanssitaan huulet putoaaa
    eioo kylmäkään kun jauhot lämmittää
    hähhähhähähähh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja elan läppäjauholla aivan kuten hallitus
    tanssitaan huulet putoaaa
    eioo kylmäkään kun jauhot lämmittää
    hähhähhähähähh

    huulet *^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^ HUOLET

    Äänestä

Älkää nyt elättäkö tuollaisia fantasioita. Jos ryssä alkaa uhkailemaan ydinaseilla ihan tosissaan niin USA hoitaa ryssän kyllä kivikaudelle. Jenkeillä on sellaiset ohjustentorjuntajärjestelmät, että ryssänmaalta ei nouse ylös mitään lokkia suurempaa kun se ammutaan alas. Ryssä voidaan moukaroida kivikauteen milloin tahansa. Todellisuudessa niillä tuskin edes on mitään ydinaseita. Ryssä on valehdellut aina ihan kaikki. Ryssä on elänyt pelkän ydinpelotteen varassa ja muu maailma on uskonut tuohon valheeseen.

Äänestä
  • Aika monesta ydinsukellusveneestä lähtee monikärkiohjuksia Amerikan maille, jos.........

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika monesta ydinsukellusveneestä lähtee monikärkiohjuksia Amerikan maille, jos.........

    Ei muuten lähde. Niitä seurataan koko ajan. Sijainnit on tarkkaan tiedossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika monesta ydinsukellusveneestä lähtee monikärkiohjuksia Amerikan maille, jos.........

    Miksi USA lähettäisi monista ydinsukellusveneistään ohjuksia Amerikan maille? Eiköhän ne ohjukset ole suunnattu Venäjälle päin.

    Äänestä

Eipä ole tarkoitus matkustaa venäjälle eikä intiaan tai afrikkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tulevalla kivikaudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu