Niin kuin kunnollinen ja tunnollinen äiti tekee.
Martina vie aamulla lapset kouluun ja lähtee töihin
Anonyymi
2023249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 202
Vanhimmat
Kuule kyllä se Esko vie toisen muksunsa kouluun, tai sit se menee taksilla.
Isänsä luonahan se asuukin.
Nuoremmalla viiden minuutin matka kouluun, näin on Martina sanonut.
Samanlainen valehtelija olet kuin Martinakin, se näköjään on tarttunut.
Kirjoita joskus jotain totuudenmukaista asiaa!/
Miksi valehtelet jatkuvasti päivittäin ja vuosikausia että asuu isänsä luona koska Eskokin on kertonut että heillä on viikko ja viikko? Kuulutko siihen porukkaan joka halusi Eskolle aikanaan yksinhuoltajuutta, mutta koska se toive ei toteutunut niin pitää ainakin valehdella että Eskolla sellainen on? Tuon porukan nimet löytyy edelleen Hymyn jutusta.
Kun joskus mainitsi jotain nimiä jotka tuolta edelleen näkyvissä olevassa jutussa on, niin hyvin nopeasti kirjoitus poistui. Eli joku siinä mainituista ainakin täällä päivystää.
Ei heillä ole mikään viikko viikko. Eilien päättynyt viikko nimittäin oli siinä tapauksessa Martinan, mutta hänhän oli jo keskiviikosta asti reissussa ja palasi lauantai iltana. Sen myös todistaa se että Eskolla oli ennalta sovittuja töitä kuten voimamieskisojen juontamista ja sinkkulaivan kuvauksia. Martina kuitenkin päätti lähteä harrastajien hömppäkisaan neljäksi päiväksi tekemään tuloksen mistä ei taas tullut yhtään mitään vaikka harrastelioiden kekkerit johon muut tulivat maksimissaan edellisenä päivänä. Suurinosa kisapäivänä. Kannattais vähän lukea peliä eikä vaan uskoa tyhmänä kaikkeen mitä noi kaks sanoo. Niin kovia valehtelmaan ja pesemään kasvojaan että HUHHUH tulee oikein paha olo kun ajattelin asiaa näin pitkään!
Olet valehtelija miksi? Tytär on isällään joka toinen viikko niinkuin on avioeron yhteydessä sovittu. Jauhat vain valheita, etkö koskaan tajua miten tyhmästi ja törkeästi käyttäydyt ?
Sa****a miksi tartutte aiheeseen, joiden lapsilla on hyvät vanhemmat ja kotiolot, lapset nukkuu toiset kadulla tai vanhemmat käyttää huumeita tai ovat alkoholistija.Lopettakaa lyhyeen valheet ja pois laiskuus,menkää töihin pois kelan luukulta rahaa vonkaamssta .
Niin samaa mieltä, nää kaksi Suomen suurimmat valkopesijät ja paskanpuhujat!
Tyhmät fanit uskoo kaiken, mitä ne suustaan päästään.
Martinalle tulee muuten kiire ilmoittaa puisto tourin aikataulut elokuulle😂😂😂😂😂😂😂
Lapsi menee taksilla kouluun......??????? Suomessa on erittäin hyvä julkinen liikenne ,eikös tämä vanhin ole jo varhaisteini....hm
...joskus...joku ...joku.....jotain....jotka
Eskolta paloi taas pinna....heh heh heh
Vikke on niin iso stara ettei voi kulkea julkisilla. Ja kyllä, ihan itse ovat vanhemmat kertoneet julkisuudessa tästä taksilla-ajosta.
Ai jo vain! Onks jonkun lapset tärkeämpiä kuin henkilöiden omat lapsoset, hyvin outoa keskustelua ja ala arvoista käytöstä henkilöiltä todellakin .
👍👍Totta.Kiitos ❤️.
Jokujokujokujoku.... Joku sitä ja joku tätä. Esko on sanonut vievänsä tytön kouluun joka aamu, koska Martina on aina myöhässä. Myöhästymiset vaikuttavat tytön käytösnumeroon. Kumpi on totta? Eskon vai Martinan kertomus vai valehtelevatko molemmat yhtä sujuvasti?
Olkoot isällään joka toinen viikko, mutta Martinalla ei ole joka toinen viikko, koska Martina on aina jossain höntsäilemässä. Mummohan on kaiketi sitten tyttöjen kanssa tai joku aikuinen.
Molemmat valehtelevat yhtä sujuvasti, Esko vielä enemmän. Tosin ei Aitolehdellä ja Eerikäisellä ole mitään merkitystä mihinkään, täysin turhia julkisuuden tyrkkyjä molemmat.
He ovat myös yhteishaastattelussa kertoneet että joustavat aina tarvittaessa riippuen toisten tilanteesta. Ja tuonikäiset ovat jo muuallakin kuin vanhempien kyljessä sen tarkemmin erittelemättä, koska kovasti tuntuu lasten sijainti kulloinkin kiinnostavan.
Kuten täältäkin palstoilta näemme niin tuolla perheellä on vainoajia. Koskaan ei voi olla liian varovainen.
Kiire on jo, mutta kun lokakuussa on taas Ironman-kisat ja pitää treenata ja Dubaihinkin liput ostettu jo. Nyt pitäisi tänään ja huomenna järjestyä ne perutut puistojumpat. Toki kaikki varmaan arvasivatkin, ettei mitään jumppia enää pidetä. Nyt pitää ilman Martinan ammattiohjausta osata kiertää puita itse. Mahtaako moneltakaan onnistua... :)
Miksi lippisjonnea ei näy?
Sinähän se paskanpuhuja olet, eikä ole kysymys tyhmistä faneista, sä täällä tyhmä olet.
Sun elämäsi näyttää muutenkin olevan kovin tylsää, mene vaikka tuonne ulos vesisateeseen päätäs tuulettaa.
Mistä sä tiedät onko edes " lapsosia" , todella, todella outoa ja ala-arvoista tuo sun juttus. Jos sä vaan hoitaisit ne omat lapses.....jos niitä on.
Hyvä kirjoitus, kiitos ja peukut...
Olet aivan oikeassa, näitä juttuja täältäkin luettaessa kannattaa olla erittäin varovainen.
Palkkaisivat tytölle oman henkivartijan, jos on niin kuuluisa ja vainottu !
Toisaalta onhan näillä vanhemmilla aikaa kuskata lastaa autolla !
Höpöhöpö..on teillä ongelmat,eikämitään omaa elämää..Martina on näköjään
vuodesta toiseen Suomen kiinnostavin ihminen.Mitä se teille kuuluun miten kohta teinì -ikäinen milloinkin vanhempiensa luona asuu...voi tsiissus !!
Vai paha olo sulle tulee ...heh...j🤣🤣🤣 just juu.!
Voi jeesus. Mitä jos edes yrittäisit hankkia oman elämän. Nyt näyttää siltä, että elät jonkun muun elämää ja se on helvetin säälittävää.
Toi alkaa oleen pikkusen kulunut läppä tuo kehotus hankkia oma elämä! Itse päivystät täällä vuorokaudet läpeensä puolustamassa ja valkopesemässä Martinaa. Sinua ei edes kannata kehottaa hankkimaan omaa elämää. Sulle riittää Martinan elämä ja sen eläminen. :D
Miksi kirjoittelette tänne tuota roskaa? Mitä ihmettä, ketä v....tu kiinnostaa tuo ..?
Minkälainen on aiheen lapsi? Lue toi sun teksti, kiroilun sijaan voisi opetella ilmaisemaan itseään=lyhyet lauseet, ei koukeroista tekstiä, koska pieleen menee
Outo ajatus, että yli kymmenvuotiaat lapset menevät taksilla kouluun, jos perhe asuu kuitenkin hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä. Eikä ole todellakaan vainoamista, mutta taitaa näiden vanhempien ajatusmaailma olla hyvin kaukana normaaliperheen arjesta.
Tiedän monta perhettä, jossa ansiotulot ovat ihan toisella levelillä kuin kyseisten julkkisten ja kuitenkin lapset menevät ihan normi liikennevälineillä kouluun, tottakai harrastukset voivat olla sitten hieman eri asia.
Ja jos tämä kommentti koetaan vainoamiseksi, niin sehän vasta outoa onkin. Toivottavasti taksimatkat maksetaan omasta pussista !
Miten viikonloppuna olevat kisat vaikuttaa lasten kouluun viemisiin?
Toinen on tyrkky ja toinen myrkky😙
Sä et kyllä ole täysin järjissäsi.... Mitäs sä sitten kommentoit jatkuvasti Martinan fanit sitä Martinan fanit tätä...HEH HEH ...(menikö näin). Koita saatanan vainoaja keksiä jotain muuta elämää !
Sähän sitä Martinan elämää yrität elää, joka helvetin käänteessä Martina sitä...
Mitäs se sulle kuuluu ???
Jokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujoku
jokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujokujoku
joku ja joku.
Siinä se asia tuli niinkuin se on. Antaa muutamien riidellä omista haaveistaan ja toiveistaan jonkun julkkiksen elämästä.
Kyllä nämä martiinat ja eskopaskot ovat ihan pönttöjä.kuka helvetti niitten elämää seuraa.no teinitytöt ja muut ääliöt.normaalia ihmistä eivät moiset turhakkeet kiinnosta pätkääkää.näin on tytöt ja muut tytöt sekä pikku-tytöt myös.
Mitäs täällä "Martina" palstalla sit teet, muutenko vain huutelet, näyttää sua kiinnostavan...,
Aivan totta , piste.
Sekin mistä lukee ihmisten asioita ei ole taattu totuus.
Lukeeko aikuiset ihmiset juorulehtiä , kenenkä elämä paranee kun juoruja luetaan ja levitellään
No kenellekkä se kuuluu miten ihmiset lapsensa hoitelee
Juuri näin, nämä asiathan ei todellakaan kuulu muille, kumpa jokainen hoitaisi edes omat lapsensa.
Stalkkaat vieraiden ihmisten viikkoaikatauluja ? Kyllä sun "paha olosi" on aivan itse aiheutettua !
Mutta kun se ei ole mikään läppä, vaan ihan vilpitön kehotus. En puolustele enkä pese täällä ketään, mutta näiden tiettyjen kommenttien ja etenkin ajatuksen juoksun kipeys saa kyllä epäilemään kommentoijien hyvinvointia.
👍👍👍
👍👍👍
Hanki ihan oma elämä.
Voit uskoa heidän viikko/viikko juttujaan, minä en.
Sinä kuvittelet jostain syystä tietäväsi paremmin kuin he itse. Mistä moinen kuvitelma? Oletko rakastunut Eskoon ja tällä tavallakin haluat mustamaalata julkisuudessa Martinaa ja kiillottaa Eskon julkisuuskuvaa?
Sofiakin halusi esittää että olisi Eskon kanssa pari ja kävellä käsi kädessä jossain festareilla. Siihen kaverinsa sanoi siihen tyyliin että Martina repisi ranteet auki. Eli aivan sama tyyli on nyt täälläkin jollakin kirjoittajalla.
👹 V***u mitä ulisijoita taas kerran ja heti aamusta.💪.
Mistä sinä tiedät Martinan koulukuljetukset?
Rakastunut Eskoon😝
HYI HELVETTI, ajatuskin oksettaa!!!!!!!
Totta, tuohon typerään tolloon ei nyt kukaan täysipäinen nainen erehdy saati että oikein rakastuisi....HUAH
Kuule varmaan johtuu siitä että Martinalla oli viime viikko ja hän oli niistä ke-la poissa harrastuksensa takia lapsiensa ja koiransakin luota. Ja Esko oli siis aiemmin sovituissa töissä. Luulis et Martina pyhittäis omat lapsiviikot niille lapsilleen joille piti antaa kaikkensa jo keväällä valehdellussa menaisissa. Hyvin toteutu nekin puheet.
Ota lääkkeet!
Ooks ihan varma....?
Ai sä ootkin nainen, luulin sinua jossainvaiheessa mieheksi. HAH HAH vai miten se menikään. Kirjoitusvirheiden korjaaja, HAH HAH.... Tosta sun täyspäisyydestä olen kyllä eri mieltä.
V***u mitä turhia julkisuuden tyrkkyjä Aitolehti ja Eerikäinen....HUAH
...jossainvaiheessa....?????? Onko tullut edes peruskoulu käytyä ?
Ja ketä oletat kiinnostavan sun uskomisesi ? Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä, sillä faktat on faktoja.
Sofia mainittu!
Ei se mikään uskon asia olekaan ....
Ai niin, kirjoitusvirheen korjaaja, jos sä todella olet niin kovasti kouluja käynyt, mihin se sun ÄLYKKYYS , SIVISTYNEISYYS , JÄRJEN KÄYTTÖ ja KÄYTTÄYTYMINEN ovat kadonneet ? (vai onko niitä joskus ollutkaan) . Eikö niitä ole koskeen opetettukaan ? Vai oletko katkeroitunut väärien valintojen takia, vai onko joku vienyt sun miehen ?
siis koskaan ollutkaan. (ennenkuin ehdit korjata)
Miksi sinä valehtelet, että Martina vie nuorimmaisen kouluun, kun matka on viisi minuuttia, uskotko siihen että tuollaisen matkan Martina vie autolla?
Ja asiasta kolmanteen, mistä sinä tiedät Martinan kuljetukset?
Paskapuhetta!!!
Sairasta taas alitus, että hullut pääsee starttaa uuteen viikkoon ja tietenkin lapset aiheena.
Jos ei Sanna Marin lapsesta kysymys, niin sitten Aitolehti Martina.
Joko Martinan vainooja teki Sanna Marin lapsesta ilmoituksen lastensuojeluun, niinkuin uhkui täälläkin asiasta.😂 ?
Seiskassa oli juttu että Maisa olisi tehnyt kavereistaan aiheettomia lastensuojeluilmoituksia. Eli kyllä tällaisia henkilöitä on olemassa.
Yöllä tehty aloitus, eikö muuta tekemistä.
Älkää hyvät ihmiset vastatko tuon sairaan aloituksiin, joka keksii Martinasta kaikkea hullua. Eikä riitä, että Martinasta, mutta vainoaa lapsia ja seuraa heidän aikatauluja, alkaa olla jo poliisin asia.
Pitää paikkansa....
Painu sinä hyvä ihminen hevon hattuun neuvoinesi! Poliisilla on tärkeämpää tekemistä kuin käsitellä jonkun anonyymin juorupalstan juoruja. Tuntuu olevan sulla kauhea hätä, kun et ehkä meinaa ehtiä kaikissa ketjuissa ja palstoilla puolustella Martinaa & co.
Mä annan kans sulle neuvon: Pysy poissa juorupalstoilta!
Martina on mahtava äiti.
Mielettömän mahtava ja järjettömän järkevä.. joopa joo..........LOL
Entä sun järkevyys ja mahtavuus. Sun jutuissasi kun ei ole järjen häivää, täällä vain päivystät päivästä toiseen , senkin vainoaja. Koita jo keksiä muutakin elämää itsellesi. ..
Mitä sinä itse teet, vainoat kommentoijia 24/7 !!!!
Voinen kertoa, että olen tehnyt 8 tunnin työpäivän, 1 tunnin juoksulenkin ym, ym,,,,,
Todellakin🤣!
Ihana Martina ❤️
Mielettömän mahtava ja järjettömän ihana.......LOL
Hahhaaaaa. Tämä on hyvä. Hahhaaaaa. Parasta.
Ei 13 v teiniä vanhemmat kuljettele. Joku vielä näkisi, noloa teinille.
Maasturilla viedään kouluun, tottakai ! Noloa jos kaverit näkee.
Mitä noloa tuossa on, mutta sun kommentontisi on noloa, naurettavaa, etkö sä tajuu......
Martina on ilmeisesti jotenkin heikkolahjainen, kun fanin pitää tehdä erikseen aloitus aiheesta, että nelikymppinen äiti kykenee huolehtimaan lapsensa kouluun.
Meille normaaleille äideille tuo on ja on ollut aina ihan arkipäivää. Omat lapset on hoidettu, ruokittu ja kasvatettu vauvasta asti itse, eikä siitä ole koskaan tarvinnut mitään numeroa tehdä.
Aloittaja ei ole Martinan fani vaan henkilö, joka tekee provosoivan aloituksen, että tällä tavalla saa taas yhden ketjun missä Martinan stalkkerit hyökkäävät Martinan kimppuun.
Ei todellakaan ole Martinan fani. Tuo mielipuoli keksii yöt ja päivät provosoivia aloituksia Martinasta ja hänen perheestä. Jokainen Martinasta tehty aloitus, joita on kymmeniä vuorokaudessa on tuon kahelin tekemiä.
Miksi provosoidut, jos provosoidaan? :D))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Mihin töihin Martina muka lähtee? :)
Kodin Kuvalehti (27.8.21):
Esko vie Victorian kouluun silloinkin, kun on äitiviikko, ja hakee myös.
”Eihän isyys lopu sillä viikolla, kun lapsi on toisen luona. Ja niin hyvä tyyppi kuin Martina onkin, hän on usein myöhässä. Kun minä vien, Vicke ei saa myöhästymismerkintöjä, vaikka olisi ruuhkia.”
Esko on kyllä aiheuttanut paljon hallaa Martinalle noilla puheillaan. Joskus tuntuu että vieläkin haluaa kostaa sen että Martina otti eron ja alkoi olemaan Stefun kanssa. Martinan äitikin laittoi viime vuonna instaansa oman kirjoituksensa 10 vuoden takaa, ja siinä kirjoituksessa moitti Eskon käytöstä ja puheita eron jälkeen. Ja kuten näemme, korppikotkat ovat Martinan kimpussa ja aika usein toistavat noita Eskon katkeria puheita. Vaikka kuinka Eskoa pidetään hyvänä miehenä niin kyllä tässä on tehnyt hallaa ja paljon.
Eskon pitäisi tajuta että on ihmisiä, joita toisten lapset kiinnostavat sairaalloisella tavalla.
👍Alkaa olla pelottavaa tuon yhden vainoaminen lapsiin.
Mitäpä jos Esko puhuu totta. Miksi sä puolustelet Martinaa ja vielä otat hänen hihhuli äitinsä tähän mukaan. Siinä vasta otus
Pahinta kai oli se että oli joku ryhmä joka masinoi että Esko saisi yksinhuoltajuuden eron jälkeen. Siellä näyttää olevan aivan julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Yksi on tapaillut Stefua kun tämä oli jotain parikymppinen.
Esko kuitenkin maikkarin haastattelussa 3.2.2011 kertoo että "yksinhuoltajuutta en kuitenkaan lähde tavoittelemaan, lapsi tarvitsee myös äitiään". Eli Martinaa vastaan on ollut joku porukka ilman että Esko itse on ollut sitä mieltä?
Esko sanoo jutussa myös että "Pidän huolen ettei siitä pojanklopista tule koskaan lapseni isäpuolta. Teen kaikkeni jottei niin kävisi." Ja tämä "pojankloppihan" oli siis Stefu.
Onkohan Esko "pitänyt huolta" myös muiden mahdollisten isäpuoliehdokkaiden osalta samoin?
Hupsista sentään ja Eskon silloinen hyvä kaveri Sofiakin alkoi Stefua vikittelemään.
Nämä vanhemmat Aitolehti ja Eerikäinen tuuppaavat tätä tytärtään julkisuuteen kaikin mahdollisin keinoin, joten ihmettelen miksi nyt sitten itketään, että lasta vainotaan ????
Hupsista vaan mutta Sofia ei liity tähän ketjuun yhtään mitenkään. Sofiasta ei saa yhdenkään lapsen isäpuolta. Vai tarkoittiko Esko Pikkaraista? Vai lippisjonnea? Ei noissa isäpuolikokelaissa pysy perillä Erkkikään. Nyt olisi taas uusi kokelas hakusessa, kun jonne jätti leijonaemon.
Kyllähän Stefu oli isäpuolen asemassa melkein 10 vuotta. Ihan sama mitä Eerikäinen uhoaa.
Tai jos edes vainotaan , en ihan heti usko tuollaiseen, taitaa olla vaan keskittyä sagaa vanhempien taholta. Aika rauhassa täällä saavat ihmiset elää ja olla myös nämä tyrkky julkkikset ja heidän jälkikasvunsa.
Ei ole vanhempien taholta tuo juttu, vaan niiden taholta jotka lukevat täältä näitä kirjoituksia joista selviää että jotkut ovat sairaalloisen kiinnostuneita toisten lapsista. Ulkopuoliselle tulee käsitys että pitäisikö heidän jo pelätä koska jutut on joskus täällä sitä luokkaa. Itsehän he eivät näitä kirjoituksia lue. Ehkä joku ilmoittaa jos tulee tosi pahaa juttua että olisiko syytä jo viedä eteenpäin lakimiehelle tutkittavaksi.
Sofia yritti viedä Martinalta tämän Eskon inhoaman isäpuolen jo vuosia sitten ja saikin vietyä viimein ja vihdoin, mutta huonosti kävi.
Entä miten kommenttisi liittyy Martinan/Eskon lasten koulukyyditykseen?
Ota lääkkeet!
Pysytään nyt kuitenkin asiassa? Kukaan ei ole konkreettisesti vainonnut ko. familiaa. Olet lukenut liikaa jotain dekkareita. :D
Eerikäinen nyt uhoaa , eihän sillä ole koskaan mitään kunnon asiaa mistään.
Taas joku ilmoittaa, jotka , jotkut joku ja lopuksi lakimies kehiin....voi voi
Tuohon tuskin tulee vastausta edes Eskolta .
Totuus oli kuitenkin Esko ei meinannut saada edes osa huoltajuus asiaa itselleen, koska teki työkseen tanssia silloin kun tyttö oli pieni.
Voi olla tää vainooja vaarallinen, koska joka ketjuissa kyselee Martinan lapsista. Ei voi luottaa nykyisin enää kehenkään eikä mihinkään, näin on kuitenkin totuus .
Jos Martina on joutunut toimittamaan asianajajalleen viha- ja uhkausviestejä tutkittavaksi kun kirjoitti sitruunavedestä, niin siitä jo tajuaa millaisia ihmisiä on olemassa jos uhataan jo tuollaisenkin asian takia. Ja nytkin aika tuoreen instapostauksen kommentissa on sellainenkin haukkumaviesti että oksat pois. Ja aivan omalla nimellä ja kuvalla joku vanhempi nainen päästelee kyllä sellaista törkyä että. Toki ei mitenkään poikkea niistä jutuista mitä täälläkin muutama päivittäin hokee.
Ei voi muuta kuin todeta, että Martinan lakimiehellä sitten riittää töitä....hm
Monta kertaa se on myös enemmän kirjoittajan häpeä kuin vihakirjoituksen kohteen.
Jos tuollaista sontaa menee huutamaan kadulla silmästä silmään kiusaamisensa kohteelle niin kiusatulla tai jopa uhkauksen kohteeksi joutuneella on oikeus, jopa velvollisuus, soittaa poliisit paikalle. Ja näin myös tapahtuu. Vain luuserit kiusaavat netissä.
Ja otat vielä juttuihisi Martinan perheenkin, voitko lopettaa ennekuin asiat viedään eteenpäin. Vai oletko sä kännissä, aineissa vai muuten vai sekaisin ??
Näinpä juuri,,,,
Voihan nämä asiat viedä suoraan nettipoliisiin, niinhän ennenkin on tehty
Kuka vie eteenpäin ja minne?
Pitäis sun uhkailut muita kommentoijia kohtaan viedä jo pikkuhiljaa eteenpäin
Täytyy todeta, että vaikutat itse vaaralliselta kun sulle tulee tuollaista mieleen
Miten huudetaan silmästä silmään? Oletko moista itse harrastanut? 🤭
Sinä olet vainoharhainen. Olen myös lukenut noita viestejä, joissa lapset mainitaan ja en näe niissä mitään normaalista poikkeavaa.
Ei se ole sairaalloista kiinnostusta, kun tavallisista asioista on viesteissä kyse ja itsehän julkisuuteen lapsiaan työntävät jatkuvasti. Sinun mielestä niitä ei saisi mainita, miksi kuvittelet vainoamista yms. ja että heidän pitäisi jotain pelätä?
Taitaa mielikuvituksesi laukata vai eikö palsta sovi aivojesi kapasiteetille?
Höpöhöpö, Stefu oli ihastunut koko ajan Sofiaan, älä yritä kääntää asiaa toisinpäin.
Sofian syyksi et tuotakaan saa vaikka miten katkera olisit.
Samaa mieltä asiasta.
Mikseivät itse lukisi? 😃
Josåa Martinalle on jo vauvakutsuilta asti yritetty syöttää sitä että Stefu olisi ihastunut Sofiaan ja tälläkin tavalla yritetty lyödä kiilaa Martinan ja Stefun suhteeseen heti alusta lähtien?
Eihän sitä tiedä vaikka Sofia olisi vauvakutsujen jälkeen kertonut silloiselle kaverille ja työkaverille Eskolle että Stefu yritti iskeä häntä vauvakutsuilla. Tuo on tapahtunut 2012 ja vielä viime vuonna Sofia halusi palata asiaan ja tuoda tuon asian kaikkien tietoisuuteen Martina-vihassaan.
Uskallatko mennä kertomaan lasten vanhemmille suoraan fyysisesti kaikki mitä kirjoittelet täällä heidän lapsistaan tai yleensä heistä? Jos et, niin silloin kirjoituksissasi on jotain normaalista poikkeavaa.
Siis totta tosiaan Eskon on sanonut julkisesti eron jälkeen helmikuussa 2011 että aikoo pitää huolta että siitä pojanklopista eli Stefusta ei tule hänen lapsensa isäpuolta ja että tekee kaikkensa että näin ei kävisi. Laittoiko Esko tuon siihen kirjaansa jonka on julkaissut joskus? Martinaa haukkuvat toistavat päivittäin Eskon eronjälkeisiä puheita mutta eivät ole tuosta asiasta maininneet mitään, vaikka aivan maikkarin sivuilla on juttu.
Unohda Sofia! Pystytkö? Tuskin!
Sofia ja Stefu ovat eronneet, samoin Martina ja Stefu.
Martina jätti Eskon ja 1-vuotiaan lapsen ihastuttuaan Stefuun. Martina rikkoi lapseltaan ydinperheen. Martinahan omiensa ja fanien sanojen mukaan jätti Stefun(kin) itse... :)
Entäs Stefu sitten. Täällähän kirjoitellaan että Stefu oli lyönyt kavereiden kanssa vetoa että saisi Martinan iskettyä, siis Martinan, varatun ja pienen lapsen äidin???? Eikös tuollainen ole aivan törkeää käytöstä mieheltä? Naureskellaan kavereiden kanssa että kyllä minä saa rikottua tuon lapsiperheen avioliiton, lyödäänkö vetoa.
Ja Stefulle se Eskokin oli enemmän vihainen. Kun oli pohdittu että kuka on se kolmas henkilö joka rikkoi Eskon ja Martinan suhteen niin tiedettiin että Esko jossain kirjoittelee että antaa turpiin jota Stefu Thermania ja ajateltiin että onkohan se. Ja tosiaan Esko antanut haastattelun että tulee tekemään kaikkensta että Stefusta ei tule hänen lapsensa isäpuoli. Kyllä Eskokin tuossa nyt syyttää Stefua perheensä rikkomisesta.
Ilman muuta. Joka aamu.
Hahhaaaaa
Martina pitää lapsistaan hyvää huolta 👍
Erikseen pitää mainita?
Niin, koska asiahan on päinvastoin.
Nyt katsotaan miten Martina kasvattaa äidillisesti teinit aikuisiksi🤣
Miksi sinua kiinnostaa katsoa tuota asiaa? Koskeeko tuo asia sinua jotenkin henkilökohtaisesti? Aiotko vuosikaudet perehtyä juuri tuohon asiaan ja miksi jos saa kysyä?
Eli suorempi kysymys että miksi ilmoitat täällä julkisesti että aiot stalkata Martinan lapsia hamaan tulevaisuuteen?
Mutta+kun+Martina+🌹💯%+.aina+ja+ikuisesti+eiks+niin++?
Ei kuulu sulle ketä mikin asia kiinnostaa, joten ei tarvitse/kannata kysyä, kun sulle ei ole tarpeen vastata. Koskevatko nämä viestien aiheet jotenkin sinua henkilökohtaisesti? Luulet olevasi näppärä ja fiksu, mutta valitettavasti et ole kumpaakaan. Päinvastoin! :DDD
Ota lääkkeet!
Ei näitä tarvitse mitenkään " stalkata " Martina ja Esko tuovat kaiken julkisuuteen ihan vapaaehtoisesti, jopa vielä tuuppivat tytärtään sinne.....HUAH
Tänäänkin Martina laittaa lapsilleen maittavan aamupalan ja toivottaa heille mukavaa koulupäivää.
Martina heräsi ja laittoi taas ouran tilastot hyvistä unista. Mitäpä luulette että oura näyttää niinä aamuina joina oura päivitystä ei tule. Niimpä. Ihmettelen myös miten hyvinvointivalmentaja seuraa ouraa noin kiihkolla. Ei ole tervettä määrittää omaa kehoaan noin pieteetillä jonkun sormuksen avulla. Pitäisi enemmän puhua oman kropan tuntemuksista ja fiiliksestä kuin laittaa kuvia ouran tilastoista aina silloin kun ne näyttää hyvältä. Menee taas siihen pinnalliseen kategoriaan joka on Martinan heikko puoli. Omana itsenään olisi paljon suositumpi
Suosittu mistä asiasta?
Tämän kommenttiketjun luettua tulee selväksi ettei Martina Aitolehti ole arvostettu henkilö.
Ei edes mielenkiintoinen millään muotoa.
Vähän hämäräksi jäänyt mikä on Martinan työ?
Martinan työ = kuvauttaa itseään tuomiokirkon pylväikössä ....hm
Martina selkeästiSuomen kaikkien aikojen vaikuttavin naispersoona. Näyttää ja viitoittaa tietä nuorille naisille siihen, että kaikki on mahdollista jos itsellä tahtotilaa ja vahvuutta.
Airistot ja Paakkasetkin joutuvat kumartamaan.
:DD Viikon isoin vitsi toistaiseksi
On sulla jutut, etkö muuta KEKSI.....Kannattaa nyt ottaa se JÄRKI käteen, jos sitä vähänkään löytyy..... Sä täällä vastailet välillä itsellesi, on sus jotain outoo....
Todellakin, vaikuttavin persoona, tämä melkein luku- ja kirjoitustaidoton salapano. Oikein lapsille esikuvaksi !!!!
Martinan ainoa työ taitaa olla kuvauttaa itseään tuomikirkon kupeessa haarat levällään....HUAH
Ihmetyttää hiukan mitä sä saat noista sun kommenteistasi !!! Herää kysymys mikä sinä itse mahdat olla ???
Sun päässä ei herää mitään on sen verran tyhjää täynnä.
Tota samaa räksyttämistä sun kommenttisi luku- ja kirjoitustaidoton .... Keksi jotain muuta välillä, vai eikö pollas säteile ja löysää vähän sitä pipoas.
En ainakaan julkisuuden h***a !
Stefulla on paljon kiinnostavammat haarat kuin Martinalla
bile hilee jauhojengiläiset käy ulkomailla tekee abortteja 7 päivää.
Martinan houseofbrandon neulemekkokuva muistuttaa kaikille ihmisen evoluutiokehityksen.
Tämä oli paras, toden totta siinä on erittäin hyvä kuva evoluutiokehityksestä......LOL
Nähdään se mistä ollaan polveuduttu. Vain nuija tai soihtu kahvikupposen sijalle
uusi reality abortoi viidakossa ala martina,sofia.sieppi, yms bile hileet kuka abortoi ensin kuka isä pyry,esko,nico, yms
Vieläkö Vicke käyttää vaippoja?
Jossain Työn lomassa tekee työille ruuat, noin sen kunnon perheen äidin kuuluukin tehdä.. ja joulukuussa saa kaksinkertaiset lapsilisät... kyllä sitten kelpaa.
Työn lomassa ne tavis äiditkin tekee lapsilleen ruuan, kuten kuuluukin tehdä.
Kadehditko sä toisen saamaa lapsilisää?
Jo on aikoihin tultu, lapsilisä on yhdestä lapsesta 94,88€ ja toisesta lapsesta 104,84€
Ajatteles saa oikein tuon määrän tuplana.
Tiedätkö lapsilisä on tarkoitettu lapselle, ei äidille.
Viisaat ja fiksut vanhemmat sijoittaa lapsilisät, lapselle pesämunaksi aikuisuuden kynnykselle.
Lapsilisää ei ole tarkoitettu vanhemman menoihin.
Lapsilisä on tarkoittaa nimenomaan lapsen arjen menoihin. Ruokaan, vaatteisiin yms. Se,että se sijoitetaan lapsen tilille tms osoittaa sen, että lisä on tarpeeton meno yhteiskunnalle
Lapsilisä on tarkoitettu käytettäväksi lapsen hyväksi.
Sijoittamalla lapsilisät, tuotto turvaa lapsen tulevaisuutta.
Jos käyttää lapsilisän arjen menoihin, mainitsemiisi ruokaan ja vaatteisiin, niin onko silloin varaa tehdä lapsia?
Ne lapset, joiden vanhemmat ostavat näille lapsilleen ( 10 v. ) tuhansien eurojen toppatakkeja ja Balenciagaa , niin herää kyllä kysymys näiden perheiden tarpeellisuudesta lapsilisään.
Jos lapset kuitenkin käyvät ihan julkista peruskoulua, niin tuo yhtälö on vaan jotenkin outo !
Miksi se yhtälö on outo?
Pitäisikö kaikkien ns varakkaampien ihmisten lapsien käydä yksityiskouluja?
Ei niin varakkaiden lapset kävisivät julkista koulua?
Silloinhan lapset eriarvoistetaan, toiset saavat paremmat lähtökohdat elämään ja toiset käyvät syrjäyttävää julkista koulua. Sillä niinhän se menisi.
Siksi peruskoulu kuuluu kaikille, siis julkisin varoin kustannettava koulu, ei tule eliittikouluja versus ghettokoulu.
Niin mutta miksi lapsilisät pitäisi jakaa valtion kassasta myös isotuloisille joilla olisi varaa kerryttää sitä lapsen pesämunaa (mikä harvalle on mahdotonta edes lapsilisillä). Suurinosa ihmisistä käyttää lapsilisät nimenomaan siihen lapset hyvinvointiin arjessa. Ei kai lapsensaantikin ole vain rikkaiden oikeus koska heillä on siihen rahaa. Ja nyt en tarkoita että kaikkien asunnottomien nistien täytyisi tehdä lapsia, vaan ihan tavallisia ihmisiä jotka ovat mahdollisesti erilaisista syistä työttömänä tai matalapalkkaisessa työssä. Mun mielestä siis joku tuloraja tai sitten komensaatio niin että köyhät saavat isomaat lapsilisät koska ovat enemmän niiden tarpeessa.
Lapsilisä järjestelmä on hyvä, olet rikas tai köyhä saat yhtä paljon lapsilisää.
Onko köyhillä sitten varaa elättää lapsensa täysi-ikäisyyteen asti jos lapsilisä on kannustin?
Köyhyys periytyy, en nyt tosiaan tarkoita jos on joutunut työttömäksi, sairastunut vakavasti ja siitä syystä tulot on laskeneet.
On ihmisiä jotka tehtailee lapsia liukuhinatyylilla, eletään sosiaalietuuksilla ja käytetään lapsilisät vaikka pirkka kaljaan..
Olisko sitten parempi, että lapsilisä etuus poistettaisiin kaikilta?
OHO oikein kaksinkertaiset lapsilisät , sitten voi ostaa tonnin toppatakkeja lapsukaisilleen....LOL
Monien varakkaampien lapset käyvät nyt jo Kansainvälistä koulua Hgissä, lisäksi on ranskalainen koulu, saksalainen koulu , joihin pitää olla " kiitettävä " äidinkieli ja testi sisäänpääsyyn. Onhan se hieman toista kuin peruskoulu Kontulassa, joissa monikansallisuus on arkipäivää sekä hyvässä että huonossa.
Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo pitää olla 9 tai yli päästäksesi Norssin, Ressun tai SYKin lukioon Hgissä....hm
Ei vaan lapsilisät pois niiltä joille sen tarvetta ei ole. Ei tukia tarvitse jakaa valtion kassasta sellaisille jotka eivät sitä tarvitse. Annettaisko asumistukeakin kaikille niin voi säästää vaikka keskituloinen omistusasuntoon tulevaisuudessa
Mä olen sitä mieltä, että kaikki tuet pois kaikilta.
Turha tuhlata yhteiskunnan rahoja etuuksina.
Voisi työhaluja löytyä tukien varassa notkuville.
Vapaa matkustajia ei tarvita.
Kysytkö tota multa?? Ihan vaan kuule toi lapsilisä on tohon alunperin tarkoitettu, tukemaan lapsiperheiden taloutta, ei olla ns pesämuna lapsen tulevaisuuteen. Lue lisää, luule vähemmän
Isälle pirkka kaljaa lapsilisillä, jaksaa huutaa palstalla niinkö?
Enne oli ennen, lapsilisä tuli vuonna 48 tukemaan lapsiperheitä. Siis sodan jälkeisinä vuosina jolloin oli tiukkaa muutenkin ihmisillä.
Nyt on nyt, kai kaikilla on varaa sijoittaa lapsilisärahat lapsensa tulevaisuutta ajatellen.
Ihmettelen kovin jos vajaa huntti yhdestä lapsesta, vie perheen perikatoon eikä sitä ole varaa sijoittaa lapselle.
Jatkuvasti tämä turhanpäiväinen Martina höpötys vaan jatkuu. Kukahan jaksaa tätä ylläpitää joka päivä?????
Martina ei lapsistaan ole koskaan välittänyt, 200.000 yritti kiristää Stefulta muksun avulla. myyny lapsensa joka paikkaan, ei niillä raukoilla helppoo ole ollut. Ukkoo vaihtuu tai anteeksi "isäpuolia" niin usein et ei perässä pysy.
Helpottiko...
Totta !!!
Pelinappuloita vaan.
Lue lakia ja ymmärrä...Avopuolisolla voi olla oikeus erotessa korvaukseen.
Se ei ole silloin kiristystä.
Miksi sinä huolehdit stefun rahoista apinan raivolla?
Ei helpottanut.
Martina kokkauskuvassa ryppyinen ja huulien ympärillä ns kissanviikset. Hukkaan menee myrkkypiikit. On vähintään ikäisensä näköinen, ehkä vanhemman
Juuri näin ja joka vuosi tulee lisää tarvetta täyteaineille ja lopulta tulos on kuin kuningatar Silvian pärstä , joka näyttää aivan muumiolta nykyään eli tulos on aivan päinvastainen kuin mihin on pyritty.
Miksi ei voi vanheneva nainen kuitata ikänsä arvokkaasti, harmaat hiukset saavat näkyä samoin rypyt, sehän merkki vain eletystä elämästä.
Onpas täällä agressiivista porukkaa 😱
Onko Martina mennyt viimein Töihin?
Mitähän töitä Aitolehti kykenee tekemään ?????
Martina vie aamulla lapset kouluun ja lähtee töihin:))
Kiesus mikä idioootin aloitus..eikö muka kaikki ihmiset tee niin joilla on lapsia?
Mitä vit.xxx otsikolla uunoaapo tarkoitat:)
Taitaa olla,kunhan paskaa kirjoitat!
Puhutte myös Eskosta,hän Esko puhui Novassa,Liperin Ylämyllystä kun asui nuorena.
Puhe taisi olla miten lande ihnoaa Helsinkiä tai etelä Suomea.
Esko sanoi lähetyksessä,kun hänellä oli mustat kynnet ja pitempi tukka,että hän joutui painimaan useankin kanssa koska näytti siltä ja ne kerrat ei mahtunut yhteen käteen.
Voi olla,mutta mutta Esko oli saatanan mustasukkainen SMS naisesta ja oli silloin nuorena,että tarttuminen oli oikeus hänellä naiseen/nuoreen.
Piti rauhoittaa Eskon kuumaa mieltä,kun tilanne menasi SMS voi huonosti lievän väkivallan kohtaan.
Vaikka Esko miten muistelee asioita,kuitenkaan ei kerro,että ravintolan ovellakin sain ihan kunnon puukosta..Mulkun poisti ja mulkku palasi ison veitsen kanssa ja iski ovella Eskoa. Onnneksi Esko selvisi.
Joensuu Kimmel:))) ovi mikkona..siitä on vain nauramista..
Joku saattoin haastaa Eskon mutta kyllä hän oli ihan ystävä monelle.
Vaikka hän Esko puhuu Liperin Ylämyllystä pahoin.YLEENSÄ OLI SYYNÄ ESKON MUSTASUKKAISUUS !
Vai on Eskon ura alkanut Joensuun Kimmelin portsarina ja siitä ura eteni strippariksi, nyt on naama jokaisessa roska tv ohjelmassa. Kuvottaa nähdä sen pärstää ja siksi vaihtuu kanava heti. Vanha ukko ja yrittää esittää jotain nuorekasta hemmoa. Älyltään sieltä heikommasta päästä.
Esko kertoo instassaan että on huomenna tai siis tänään tyttöjen kanssa. Tarkoittaako omaa sekä myös stefun lasta. Stefuhan on itse sairaalassa. Mutta missä on Martina? Ei kai bailaamassa shirleyn synttäreillä josta eskokin mainitsi. Urheilijathan ei ihan tolla tahdilla juhli mikäli haluaa kehittyä. Tai sit pitäis treenaaminen olla tuplasti kovempaa
Näinhän se sitten meni joo. Ensin alibitreenit ja sitten bailaamaan. Kiireinen nainen joutui olemaan taas erossa lapsistaan ja koirastaan. Tosiaan jos urheilet tavoitteellisesti niin tollaset hyvän päivän tuttujen synttärit jätetään kyllä väliin. En oo ikinä nähnyt Martinaa ja Shirleytä missään arjessa viettämässä aikaa keskenään. Eli sitäkään on turha väittää että kun ovat niin läheisiä. Taitaa nyt vaan Martina olla niin sekaisin erostaan Hannusta ja sitten päälle vielä laastarijonnen kanssa sekoilusta josta on myös todennäköisesti eronnut. On vähän turhan paljon jalkaa vipattanut. Noin paljon kestävyyttä vaativassa lajissa ei ole sijaa neljän päivän ibiza bailauksille ja muille kissanristiäisille. Mutta toisaalta näkeehän sen Martinan suorituksista ettei kehitystä tapahdu vaikka kertoilee käyvänsä treeneissä instan lyhyissä klipeissä. Se on täyttä teatteria ja jotkut tyhmät vielä ostaa sen tarinan. Hän on hyvä valehtelija kylläkin!
Sinulla on vakava ongelma Martinasta. Oletko itse tiedostanut sen? Kun asian tunnustaa niin silloin voi hakea apua ja ehkä parantuminen alkaa.
Kaikilla ei juhliminen ole sitä että oltaisiin räkäkännissä jossain heilumassa. Ne, joilla ei ole ongelmaa osaavat juhlia aivan vähemmälläkin alkoholimäärällä ja jopa aivan ilman alkoholiakin. Toki sampanjalasin ja ehkä toisenkin voi kohottaa vaikka syntymäpäiväsankarin kunniaksi. Koska jos ei ole alkohoista ongelmaa niin voi ottaa sivistyneesti ilman että heti repeää käsistä ja alkaa joku putki. Ehkä täällä jotkut kirjoittajat eivät sellaista tajua mutta kyllä tuo tieto kuuluu aivan yleissivistykseen. Ja mitä nyt olen nähnyt niin Martinan juhli omia syntymäpäiviään heinäkuun puolivälissä ja nyt sitten oli Shirlyn synttäreitä viettämässä. Eikä varmasti juonut paljon alkoholia koska kisat tulossa ja näyttää harjoittelevan todella kovassa seurassa. Kahdet syntymäpäivät puolentoista kuukauden aikana ja täällä jotkut nettiraivoajat ovat aivan liekeissä, vaikka asia ei heille edes kuulu.
Martina tekee tänäänkin sievoisen tilin.