Hillary tukee Sannaa

Oujee, suuri piiri pyörii

Nyt kun jopa Hillary Clinton on osoittanut tukensa Sannalle, niin kiistatta mieleen palaa Hillaryn ja hänen Bill miehensä kuvernööri ajat, silloin oli samat mahikset kivasti käytössä, yksityiskoneet, vapaa liikkuminen, huumeiden lisääntyminen katukaupassa.

1984
Evans-Pritchardin paljastamassa DEA:n raportissa viitataan informaattoriin, joka väittää, että Arkansasin avainhenkilö ja Clintonin tukija "salakuljettaa kokaiinia Kolumbiasta, Etelä-Amerikasta kilpahevosten sisällä Hot Springsiin".

1986
Journalisti Evans-Pritchard kuvailee tämän ajanjakson Arkansasia "huumeiden jälleenlaivauksen pääpisteeksi" ja "vaarallisen lähellä siitä, että siitä tulee "narkotasavalta" - eräänlainen mini-Columbia Yhdysvaltojen rajojen sisällä. " On olemassa "kokaiiniepidemia, joka saastuttaa poliittisen vallan ylhäältä alas", ja juhlia, "joissa kokaiinia tarjoiltiin kuin alkupaloja ja seksi oli rehottavaa." Clinton osallistuu joihinkin näistä tapahtumista.

1990
Sharlene Wilson kertoo Arkansasissa huumeita tutkivalle Yhdysvaltain suurelle valamiehistölle, että hän tarjosi Clintonille kokaiinia tämän ensimmäisen kauden aikana ja että kun kuvernööri oli niin aineissa, hän putosi roskikseen. Liittovaltion huumetutkinta suljetaan muutaman päivän kuluessa hänen lausunnostaan. Wilson pakenee kauhuissaan osavaltion syyttäjästä - entisestä rakastajastaan ja Clintonin liittolaisesta Dan Harmonista. Lopulta Harmon itse pidättää hänet ja lähettää hänet 31 vuodeksi vähäisestä huumerikoksesta. Hän on edelleen vankilassa.

"Clintonin käräyttänyt Wilson pakenee kauhuissaan osavaltion syyttäjästä - entisestä rakastajastaan ja Clintonin liittolaisesta Dan Harmonista. Lopulta Harmon itse pidättää hänet ja lähettää hänet 31 vuodeksi vankilaan vähäisestä huumerikoksesta. Hän on edelleen vankilassa."

Näin ne ongelmat on ennenkin lakaistu maton alle

Eli Billy boy lähetti ilmiantajan kymmeniksi vuosiksi vankilaan vähäisestä huumerikoksesta, ilmiantajasta tehtiin varoittava esimerkki, älkää puuttuko meidän koka bisneksiin tai käy huonosti. Ei kuvernööriä itseään tietenkään tuomittu mistään, hänestä tehtiin maan presidentti :)
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lallallaa ku laulattaa laa laa la lallallaa...

Äänestä

Aloitus on siansaksaa, mutta siitä selviää, mitä politiikka on myös suuressa maailmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oujee, suuri piiri pyörii

Nyt kun jopa Hillary Clinton on osoittanut tukensa Sannalle, niin kiistatta mieleen palaa Hillaryn ja hänen Bill miehensä kuvernööri ajat, silloin oli samat mahikset kivasti käytössä, yksityiskoneet, vapaa liikkuminen, huumeiden lisääntyminen katukaupassa.

1984
Evans-Pritchardin paljastamassa DEA:n raportissa viitataan informaattoriin, joka väittää, että Arkansasin avainhenkilö ja Clintonin tukija "salakuljettaa kokaiinia Kolumbiasta, Etelä-Amerikasta kilpahevosten sisällä Hot Springsiin".

1986
Journalisti Evans-Pritchard kuvailee tämän ajanjakson Arkansasia "huumeiden jälleenlaivauksen pääpisteeksi" ja "vaarallisen lähellä siitä, että siitä tulee "narkotasavalta" - eräänlainen mini-Columbia Yhdysvaltojen rajojen sisällä. " On olemassa "kokaiiniepidemia, joka saastuttaa poliittisen vallan ylhäältä alas", ja juhlia, "joissa kokaiinia tarjoiltiin kuin alkupaloja ja seksi oli rehottavaa." Clinton osallistuu joihinkin näistä tapahtumista.

1990
Sharlene Wilson kertoo Arkansasissa huumeita tutkivalle Yhdysvaltain suurelle valamiehistölle, että hän tarjosi Clintonille kokaiinia tämän ensimmäisen kauden aikana ja että kun kuvernööri oli niin aineissa, hän putosi roskikseen. Liittovaltion huumetutkinta suljetaan muutaman päivän kuluessa hänen lausunnostaan. Wilson pakenee kauhuissaan osavaltion syyttäjästä - entisestä rakastajastaan ja Clintonin liittolaisesta Dan Harmonista. Lopulta Harmon itse pidättää hänet ja lähettää hänet 31 vuodeksi vähäisestä huumerikoksesta. Hän on edelleen vankilassa.

"Clintonin käräyttänyt Wilson pakenee kauhuissaan osavaltion syyttäjästä - entisestä rakastajastaan ja Clintonin liittolaisesta Dan Harmonista. Lopulta Harmon itse pidättää hänet ja lähettää hänet 31 vuodeksi vankilaan vähäisestä huumerikoksesta. Hän on edelleen vankilassa."

Näin ne ongelmat on ennenkin lakaistu maton alle

Eli Billy boy lähetti ilmiantajan kymmeniksi vuosiksi vankilaan vähäisestä huumerikoksesta, ilmiantajasta tehtiin varoittava esimerkki, älkää puuttuko meidän koka bisneksiin tai käy huonosti. Ei kuvernööriä itseään tietenkään tuomittu mistään, hänestä tehtiin maan presidentti :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu