Medvedev & Vehviläinen - Ydinsodan välttäminen Suomessa

"Ranskalaisen La Chaîne Info -uutiskanavan haastattelussa hän kuitenkin mainitsee neljä tilannetta, jolloin Venäjä vastaisi ydiniskulla.

Medvedevin mukaan ballistisen ohjuksen laukaisu Venäjän tai sen liittolaisten alueelle, ydinaseen käyttäminen Venäjää vastaan, isku kriittiseen ydinaseita koskevaan infrastruktuuriin sekä mitkä tahansa Venäjää ja sen olemassaoloa uhkaavat toimet saisivat Venäjän vastaamaan ydinaseilla".


https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/82908ac8-17f5-4c70-b02e-8fd5d5cbc0f9

--------

kommenttiosastolta:

"2. Koko hyvä hanke kääntyy päälaelleen, kun vallitsevaa tilannetta ei ole osattu (tai haluttu) arvioida oikein. – Tarkoitus on ollut rajoittaa ja luoda esteitä Putinin sotapolitiikalle. Mutta tapahtuukin niin, että Naton itärajan siirtäminen satoja kilometrejä itään Pietarin kupeeseen, antaa Putinille sellaisen propagandavaltin Venäjän sisäisessä mediamyllyssä, että hänen suosionsa Venäjällä vahvistuu ja Venäjän duuma myöntää hänelle kaikki mahdolliset valtaoikeudet ”suuren isänmaan” puolustamiseen (mahdollinen lkp ydinaseen käyttö ym).

3. Tässä tilanteessa Suomen hätäisesti sutaistun Nato-päätöksen vaikutukset ovat kielteisiä Ukrainan Suomen koko Euroopan turvallisuudelle ja tulevalle kehitykselle.

USA vetäytyy ”kovissa paikoissa” eikä tule riskeeraamaan taloudellisia etujaan ja kansallista turvallisuuttaan ”merentakaisten” konfliktien vuoksi".

"On hyvä, että Turkin (ja ehkä jonkun muunkin Nato-maan) tarjoama ”aikalisä” antaa suomalaisille mahdollisuuden arvioida jäsenyyden haittoja ja kielteisiä seurauksia, jotka kevään paniikissa ja hätäisessä valmistelussa sivuutettiin kokonaan.

Vaarallisin seuraus Suomen tässä tilanteessa tekemästä väärästä jäsenyyspäätöksestä on Euroopassa lisääntyvä uhka taktisen ydinaseen käytöstä, josta useat korkeantason johtajat ja asiantuntijat ovat varoittaneet. Suomessa asiasta ollaan hiljaa, koska Natoon höynäytetty valtaeliitti pelkää hurmion hiipuvan, jos totuus paljastuu". – –

"Siten Naton itärajan siirtäminen satoja kilometrejä itään on virhe juuri nyt, jolloin Naton laajeneminen on ollut vuosikaudet Putinin valheellisen propagandan ja Ukrainan operaatiossa käytettyjen tekosyiden keskeinen peruste".

"Neljän vuoden välein järjestetyt Zapad (Länsi) suursotaharjoitukset kertoivat jo ennen Venäjän nykyistä hyökkäystä Ukrainaan, mikä saattaisi olla Putinin suunnitelma, kun hän pyrkii palauttamaan takaisin ihailemansa neuvostoimperiumin. Helmikuussa alkanut hyökkäys Ukrainaan vahvisti asian. – Ihmettelen, miksi Suomessa ei ole osattu yhdistää Zapad-suursotaharjoitusten ja jo yli kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan tavoitteita yhtenäiseksi strategiseksi kuvaksi. – Olisiko USA:n ja presidentti Bidenin harjoittama ”vokottelu” sekoittanut ajattelua?

Valitettavasti Suomen NATO-jäsenyys NYKYISESSÄ TILANTEESSA ja ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa vaikuttaa kielteisesti Ukrainan, Suomen ja koko Euroopan turvallisuuteen ja tulevaan kehitykseen".

"Suomen NATO-jäsenyys eli NATO:n itärajan siirtyminen satoja kilometrejä itään on Putinille suuri propagandavaltti, joka lisää ”Kremlin ukkelin” (Aleksei Navalnyin käyttämä ilmaus) suosiota ja valtaoikeuksia.

Vaikutukset Ukrainan, Suomen ja koko Euroopan turvallisuudelle ja tulevalle kehitykselle ovat kielteisiä. Ne voivat olla jopa kohtalokkaita, kuten olen kirjoituksissani tuonut esiin".

"Kun Suomen kansa oli ensin vastuuttomasti ja valheellisella pelottelulla saatu paniikkiin, luotiin mielikuva siitä, että ”pelastus eli Nato” oli aivan lähellä. ”Kutsu Nato-jäseneksi saattaa tulla Suomelle jo viikonloppuna”, ennustettiin ”nopeutetun valmistelun” aikaan Suomessa. Innolla lainattiin myös ulkomaisia katteettomia lupauksia: – ”Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen totesi tammikuussa, että Suomi ja Ruotsi voidaan ottaa Naton jäseneksi yhdessä (1) vuorokaudessa.” – – https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-etenee-nato-ratkaisun-viikko-kutsu-nato-jaseneksi-saattaa-tulla-suomelle-jo-viikonloppuna/38b67c10-67ec-48f2-9007-38a8b5b926a1

Sellaista on elämä nykyisessä NATO:ssa. Puhutaan ja lupaillaan, mitä milloinkin. Tosipaikan tullen ryhdytään USA:n johdolla ”estämään eskaloitumista”, kuten Ukrainassa on tapahtunut jo yli kahdeksan (8) vuotta eli vuodesta 2014 alkaen".

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/kestaako-suomen-hataisesti-sutaistu-nato-paatos-kriittisen-tarkastelun/

-------

Medvedev on alkanut avata nyt julkisesti oikeutuksia ydinaseiskuille JA käydä Suomen rajalla.

Aarno Vehviläinen, Kenraalimajuri evp, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori emeritus on taas sitä mieltä, että kun eskalointi sitten väistämättäkin tapahtuu; Vallat antavat esitaistelijoilleen liikkumatilaa sen verran mitä tarvitsevat, etäältä.

Nuo kaksi kun yhdistyvät, on tilanne mielestäni vähintäänkin huolestuttava.

Ajatuksiakin saa toki kertoa, mutta mikä olisi mahdollisesti kiinnostavampaa, olisi se, miten tilanne olisi sittenkin ratkaistavissa siten, ettei ydinase-sotaa Suomeen sittenkään tulisi?
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vastaan+omalta+osaltani+kysymääni+näin:Jos+sotaa+ei+aidosti+haluta,+niin+tehdään+kaikki+sen+puolesta,+ettei+sitä+Suomeen+myöskään+tuoda.Pragmaattisesti+se+voisi+alkaa+vaikkapa+niin,+että+sodan+ymmärtävät+kenraalit+-+riippumatta+näkemyksestään,+istuvat+saman+pöydän+ääreen+tasavertaisina+keskustelemaan+siitä,+mikä+on+aidosti+parasta+Suomelle+ja+heitä,+kaikenmaailman+ulkoa+tulevan+kohinan+sijaan,+kuunnellaan+ja+kuullaan+arvonsa+noteeraten;+kuten+tietämyksensä,+taitojensa,+kykyjensä,+elämänkokemuksensa+ja+AIDON+isänmaallisuutensa+vuoksi+ansaitsevat.Sitten+bottom-up-periaatteella+uudelleenarviodaan+koko+tilanne+ja+jalkautetaan+se,+mikä+Suomen+kansan+etua+aidosti+palvelee+ja+annetaan+ydinsotien+sekä+muiden+vastaavien+valua+täysin+jonnekin+muualle+kuin+Suomeen.Olen+huomauttanut+näistä+asioista+monenmonta+kertaa+vuosia+jo,+ettei+tämä+kehityssuunta+vie+muuhun+kuin+aitoon+täyteen+perikatoon.+Nyt,+kun+jopa+kenraalitkin+alkavat+näemmä+hahmottaa+saman,+tulisi+edes+harkita+toisenlaista+lähestymistapaa+näihin+tuleviin+vuosiin,+jotka+tulevat+olemaan+ennenkokemattoman+anteeksiantamattomia+pienimmänkään+virhe/-toiveolettamuksen+kohdalla.Täsmärviointi+ja+-ennakointi+(joista+seuraa+tilanteiden+optimiluominen).+Nuo+olivat+sotatoimialueella+ne,+jotka+pitivät+kaksi+joukkuettani+hengissä.+Ne+toimivat+siellä+nanotasolla,+ne+toimivat+myös+ydinlaskeumia+edeltävinä+ajanjaksoina+kansallisvaltiotasolla+-+jos+vaan+valitaan+tehdä+kaikki+sen+puolesta,+ettei+venäläisten+taikka+kiinalaisten+taikka+muidenkaan+ydiniskuja+Suomeen+myöskään+tuoda.Monesti,+sotatoimialuetta+kokematon+luulee,+että+sodassa+pätevät+samat+/+samahkot+säännöt+kuin+poliikassa+taikka+muuten+sivistystason-siviiliyhteiskunnassa.+Todellisuus+on+se,+että+siellä+(ja+sitä+ennen+siellä+ja+sen+jälkeenkin,+siellä)+on+aivan+täysin+omat+lakinsa,+joilla+ei+ole+mitään+tekemistä+Geneven+sopimuksien+kanssa+taikka+edes+primitiivisen+ajattelun+kanssa.+Tuota+sen+enempää+avaamatta,+ainoa+asia+millä+sodassa+on+tosiasiallisesti+selvitymisen+kannalta+väliä,+on+strateginen+kompetenssi.+Jos+tuota+on,+ylivoimaisella+tasolla,+voi+kahdesta+joukkueesta+-+satojen+kilometrien+syvyydessä+massiivisten+vihollislinjojen+takana+/+seassa+kuukausiakin+toimiessa+-+tuoda+tehtävän+suorittamisen+jälkeen+kotiin+jopa+100%+miehistä.+Mutta+jotta+tuo+olisi+mahdollista,+on+hyödynnettävä+jokaikisen+ominaispiirteiden+täyttä+potentiaalia.+Siksi+on,+tai+edes+olisi,+erityisen+tärkeää,+että+ulkoatulevien+tavoitteiden+sijaan+alkaisimmekin+hyödyntää+yhteiskuntamme+vanhimpien+viisautta+ja+kykyä+reaaliyhdistää+kansa,+josta+seuraa+sitten+luonnollisesti+kunkin+-+yhteiskuntaroolista+riippumatta+-+ominaispiirteiden+reaalihyödyntäminen+-+ja+jopa+potentiaalinsa+nousu+-+ja+tällä+tavoin+välttää+vaarallisin+ja+tuo+valitettava+näennäis-&pinta-ajatteluloogistodennäköisyyksien+käänteinen+tapahtumasarja,+josta+Vehviläinen+tuossa+hyvin,+hyvin+suurpiirteisesti+ETUkäteen+kirjoittaakin+jo.Pseudointellektualismiin+on+helppo+kenen+tahansa+opetetun+yltää;+toistaa+vaan+niitä+samoja+tyydyttäviksi+havaittuja+kaavoja+sijoitellen+niihin+asiaankuuluvat+elementit+tuottaen+%johtopäätösskenaarioita+esille,+ja+kaikki+ovat+tyytyväisiä+kuinka+kaikki+vaikuttaa+loogiselta+ja+järkevältä,+esmes+näin:Understanding+the+War+in+Ukraine+(1)+-+General+@+youtubeOppineet+taas+..+ovat+aivan+toista+maata.+Ovat+luovia.+Heille+vaikkapa+politiikka,+taikka+maanpuolustusta+taikka+talous,+taikka+vaikka+sitten+puutarhan+hoito+ym.+urheilusuoritus+on+intohimo.+Ja+se+ero+intohimon+ja+opetetun+välillä+on+se,+että+toinen+tekee+mielellään+vapaa-ajallaankin+intohimostaan,+kun+taas+toinen,+vapaa-ajallaan,+laittaa+aivot+narikkaan+ja+keskittyy+siihen,+mikä+sitä+todellista+intohimoaan+on.Vehviläinen+on+ollut+MPKK:nko+laitosjohtajana,+eli+perustyöntekijä,+kuten+moni+muukin.+Mutta+tästä+miehestä+voi+kuka+tahansa+intohimojen+saloihin+perehtynyt+havaita+sen,+että+kun+työaika+on+päättynyt,+on+tämä+mies+edelleen+jatkanut+oppimistaan+kirjallisuudesta+ja+dialogeista+itsenäisesti+-+ja+ilmiselvästi+sitä+intohimoisesti,+pakkomielteisesti+ja+jopa+hyvällä+tapaa+(Suomen+sijanti+mielessä)+riippuvuustasolla+tuota+tehnyt.+On+helppo+kunnioittaa+ketä+tahansa+jolla+on+ollut+jo+menestyksekäs+uraputki+-+mutta+on+äärimmäisen+helppoa+arvostaa+ihmistä+joka+puhuu+Suomen+aidon+edun+puolesta,+sydämellään.+Koska+vaikka+kaikki+menisikin+perille+ja+lisäarvonmuodostus+olisi+tapissa,+taikka+toistepäinkin,+ilman+että+kukaan+kuulisi+sanaakaan,+tuo+mies,+useiden+muidenkin+ihmisten+joukossa+pysyi+autenttisena+itselleen,+sotilasvalallemme+ja+noiden+kahden+tähden+elävä+sankari+on.+Hyvät+naiset+ja+herrat,+tuolta+näyttää+aidon+kansanpalvelijan+altruismi,+joka+ei+nuole+itää,+ei+länttä,+ei+etelää+eikä+edes+pohjoisnavan+vyönallaoleviakaan.Minäkään+en+pidä+idästä+enkä+lännestä+tms;+johtuu+siitä,+että+olen+enemmänkin+kuin+vakuuttunut,+etteivät+ko.isten+aikeet+Suomea+kohtaan+ole+ontologisesesti+hyväntahtoisia."Jos+sotaa+ei+aidosti+haluta,+niin+tehdään+kaikki+sen+puolesta,+ettei+sitä+Suomeen+myöskään+tuoda".

Äänestä

Lainatakseni vielä.

Sotilaan velvollisuus on varoittaa tilanteista, jotka ovat vaaraksi tai vahingoksi isänmaalle ja ihmiskunnalle:

"Suomen NATO-jäsenyyshän aiheuttaa Venäjällä Putinin suosion ja valtaoikeuksien lisääntymisen. Sotaa voidaan kutsua taas sodaksi eikä Putinin tarvitse höperehtiä ”erikoisoperaation” aiheuttamissa ongelmissa. Tilanne muuttuu ratkaisevasti Putinin eduksi, kun muun muassa liikekannallepano ja ydinaseen käyttö tulevat mahdollisiksi.

Seija Nylundia pyydän oivaltamaan, etteivät Putinin valheellinen propaganda ja Venäjän kansaan kohdistuva manipulaatio perustu länsimaiseen totuuteen eikä saivarteluun siitä, onko Viron itäraja (tai Norjan koilliskolkka) lähempänä Venäjän strategisia kohteita kuin satoja kilometrejä itään Suomen kohdalla siirtyvä NATO:n itäraja".

"Nykyinen JEF (Joint Expeditionary Force) yhteistyö, jota Britannia johtaa ja jossa Suomi on ollut vuosia kiinteästi mukana, palvelee hyvin Pohjolan puolustuksen kehittämistä. 2000-luvun alussa Naton yhteistyökonseptina oli CJTF (Combined Joint Task Force)-toiminta, jonka puitteissa ensimmäisiä kansainvälisiä yhtymätason esikuntaharjoituksia järjestettiin Suomessa MPKK:n johdolla".

"Topi Rantakiven rehellinen ja vahvan tunteen värittämä tämän aamun kommentti (#3726891) on hyvä johdatus tämänkertaisen kriittisen keskustelun loppusuoralle.

Muutkin kommentoijat ovat tuotu esiin tuntemuksiaan, joiden perusteella on tapahtunut ”kääntymys NATO-uskoon”. Ei olekaan täysin perusteetonta rinnastaa Suomeen nopeasti syntynyttä ”NATO-hurmiota” uskonnollisen herätyksen tapaisiin massailmiöihin . Pitkän pandemia-ajan epävarmuus ja Ukrainan sodan kauhukuvien aiheuttamat pelkotilat ovat löytäneet toivon ja pelastuksen ”NATO-uskosta” ja yleisestä hurmiosta.

Hengellisiin herätysliikkeisiin kuluu usein voimakas viha ”vääräuskoisia” kohtaan, joka selittää osaltaan sen, miksi Suomen hätäisesti valmistellun NATO-päätöksen kriittinen tarkastelu on vielä toistaiseksi ollut vähäistä. Luonnollisesti suurin syy kritiikin vähäisyyteen on valtaeliitin ja -median tekemässä ”ProNATO-sopimuksessa”, joka estää ja rajoittaa Suomen NATO-jäsenyyden haittojen ja kielteisten seurausten näkyvää käsittelyä. – Onneksi Uuden Suomen Puheenvuoropalsta toimii pienenä, mutta sitäkin tärkeämpänä henkireikänä. = = https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/suomen-nato-jasenyyden-karmea-kaantopuoli/

Topi Rantakiven rehelliseen kommenttiin, jossa Rantakivi kertoo olleensa aiemmin NATO-kielteisellä kannalla, voin omalta kohdaltani todeta, että tilanteeni on päinvastainen. Olen ollut kymmeniä vuosia NATO:n voimakas kannattaja. Sotilaan työssäni olen saanut nähdä NATO:n suuren merkityksen Euroopan turvallisuudelle. Vielä 2000-luvun alkuvuosina olen ollut innolla mukana ”NATO-pöydissä” ja pyrkinyt kehittämään PfP-yhteistyön puitteissa eurooppalaista turvallisuutta.

Kriittinen suhtautumiseni USA:n epäluotettavaan politiikkaan ja toimintaan sai alkunsa vuonna 2003, jolloin USA valehteli ja hankki petoksella YK:n valtuutuksen Irakin sodalle. Siitä lähtien olen seurannut USA:n 2000-luvun sodissa (Afganistan, Irak, Syyria, Ukraina ym) tekemiä virheitä. – – Tiedän, että USA:n Ukrainassakin tekemät virheet ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, että -1) Putin aloitti 24.2.2022 nyt meneillään olevan rikollisen hyökkäyksen ja että -2) sota ja tuhotyöt Ukrainassa jatkuvat vielä pitkään.

Kaikkein tärkein asia olisi, että suomalaiset ymmärtäisivät NYKYISEN TILANTEEN ja ennustettavissa olevan tulevan kehityksen. = Uuden (ja pysyvän) konfliktialueen muodostaminen NATO-Suomen suuntaan tukee Putinin asemaa ja valtaoikeuksia Venäjällä. Siten hölmö päätös juuri nyt NATO-jäsenyydestä vaikuttaa kielteisesti Ukrainan, Suomen ja koko Euroopan turvallisuuteen ja tulevaan kehitykseen".

Jos ymmärrän oikein, Vehviläinen on siis sitä mieltä että nimenomaan vallat ovat tässä sotilasliittoumassa se epävakauttava tekijä ja siksi Vehviläinen vastustaa natoa, vaikka tosiaan jäsenhakemus vetää jo. En täysin ymmärrä mitä Vehviläinen tässä hakee, mutta jos se on jäsenyyden jonkunmoista perumista tässä vaiheessa, voi se olla sellainen siirto, että sen seurauksena, Suomen asema ulkomailla, BRICSiä jne lukuunottamatta menee jo sellaiseen jamaan, että sannan pikkustringi kuvat jne. ovat niiden rinnalla mainehaitan näkökulmasta lähinnä mitättömiä.

Jos sellainen vaihtoehto edes on olemassakaan, että tässä kohtaa jokin tuollainen takinkääntötemppu muka vielä onnistuisi, olisi harmaa-aika ohitse ja sitten vaadittaisiin jo aivan ennennäkemäntöntä ulkopolitiikkaa jottei re-itsenäistymisen jälkeen jäisi Suomi kirjamellisesti maailman nokkimisjärjestyksen hylkiöksi.

Sen sijaan.. tulisi harkita tilanteen iskunvaimentamista TALOUSpuolelta. Tässä kun tilanne on nyt se, että talous JA sotilasliittoasia JA sosiaalinen aspekti JA keskusteluyhteyden poikkimenemiset tapahtuivat epästrategisesti - kertalaakista niin ikään. Porrastaen toisiinsa suhteen synkronisoidusti, olisi agressiokin ollut vähemmän läpinäkyvää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Ranskalaisen La Chaîne Info -uutiskanavan haastattelussa hän kuitenkin mainitsee neljä tilannetta, jolloin Venäjä vastaisi ydiniskulla.

Medvedevin mukaan ballistisen ohjuksen laukaisu Venäjän tai sen liittolaisten alueelle, ydinaseen käyttäminen Venäjää vastaan, isku kriittiseen ydinaseita koskevaan infrastruktuuriin sekä mitkä tahansa Venäjää ja sen olemassaoloa uhkaavat toimet saisivat Venäjän vastaamaan ydinaseilla".


https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/82908ac8-17f5-4c70-b02e-8fd5d5cbc0f9

--------

kommenttiosastolta:

"2. Koko hyvä hanke kääntyy päälaelleen, kun vallitsevaa tilannetta ei ole osattu (tai haluttu) arvioida oikein. – Tarkoitus on ollut rajoittaa ja luoda esteitä Putinin sotapolitiikalle. Mutta tapahtuukin niin, että Naton itärajan siirtäminen satoja kilometrejä itään Pietarin kupeeseen, antaa Putinille sellaisen propagandavaltin Venäjän sisäisessä mediamyllyssä, että hänen suosionsa Venäjällä vahvistuu ja Venäjän duuma myöntää hänelle kaikki mahdolliset valtaoikeudet ”suuren isänmaan” puolustamiseen (mahdollinen lkp ydinaseen käyttö ym).

3. Tässä tilanteessa Suomen hätäisesti sutaistun Nato-päätöksen vaikutukset ovat kielteisiä Ukrainan Suomen koko Euroopan turvallisuudelle ja tulevalle kehitykselle.

USA vetäytyy ”kovissa paikoissa” eikä tule riskeeraamaan taloudellisia etujaan ja kansallista turvallisuuttaan ”merentakaisten” konfliktien vuoksi".

"On hyvä, että Turkin (ja ehkä jonkun muunkin Nato-maan) tarjoama ”aikalisä” antaa suomalaisille mahdollisuuden arvioida jäsenyyden haittoja ja kielteisiä seurauksia, jotka kevään paniikissa ja hätäisessä valmistelussa sivuutettiin kokonaan.

Vaarallisin seuraus Suomen tässä tilanteessa tekemästä väärästä jäsenyyspäätöksestä on Euroopassa lisääntyvä uhka taktisen ydinaseen käytöstä, josta useat korkeantason johtajat ja asiantuntijat ovat varoittaneet. Suomessa asiasta ollaan hiljaa, koska Natoon höynäytetty valtaeliitti pelkää hurmion hiipuvan, jos totuus paljastuu". – –

"Siten Naton itärajan siirtäminen satoja kilometrejä itään on virhe juuri nyt, jolloin Naton laajeneminen on ollut vuosikaudet Putinin valheellisen propagandan ja Ukrainan operaatiossa käytettyjen tekosyiden keskeinen peruste".

"Neljän vuoden välein järjestetyt Zapad (Länsi) suursotaharjoitukset kertoivat jo ennen Venäjän nykyistä hyökkäystä Ukrainaan, mikä saattaisi olla Putinin suunnitelma, kun hän pyrkii palauttamaan takaisin ihailemansa neuvostoimperiumin. Helmikuussa alkanut hyökkäys Ukrainaan vahvisti asian. – Ihmettelen, miksi Suomessa ei ole osattu yhdistää Zapad-suursotaharjoitusten ja jo yli kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan tavoitteita yhtenäiseksi strategiseksi kuvaksi. – Olisiko USA:n ja presidentti Bidenin harjoittama ”vokottelu” sekoittanut ajattelua?

Valitettavasti Suomen NATO-jäsenyys NYKYISESSÄ TILANTEESSA ja ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa vaikuttaa kielteisesti Ukrainan, Suomen ja koko Euroopan turvallisuuteen ja tulevaan kehitykseen".

"Suomen NATO-jäsenyys eli NATO:n itärajan siirtyminen satoja kilometrejä itään on Putinille suuri propagandavaltti, joka lisää ”Kremlin ukkelin” (Aleksei Navalnyin käyttämä ilmaus) suosiota ja valtaoikeuksia.

Vaikutukset Ukrainan, Suomen ja koko Euroopan turvallisuudelle ja tulevalle kehitykselle ovat kielteisiä. Ne voivat olla jopa kohtalokkaita, kuten olen kirjoituksissani tuonut esiin".

"Kun Suomen kansa oli ensin vastuuttomasti ja valheellisella pelottelulla saatu paniikkiin, luotiin mielikuva siitä, että ”pelastus eli Nato” oli aivan lähellä. ”Kutsu Nato-jäseneksi saattaa tulla Suomelle jo viikonloppuna”, ennustettiin ”nopeutetun valmistelun” aikaan Suomessa. Innolla lainattiin myös ulkomaisia katteettomia lupauksia: – ”Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen totesi tammikuussa, että Suomi ja Ruotsi voidaan ottaa Naton jäseneksi yhdessä (1) vuorokaudessa.” – – https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-etenee-nato-ratkaisun-viikko-kutsu-nato-jaseneksi-saattaa-tulla-suomelle-jo-viikonloppuna/38b67c10-67ec-48f2-9007-38a8b5b926a1

Sellaista on elämä nykyisessä NATO:ssa. Puhutaan ja lupaillaan, mitä milloinkin. Tosipaikan tullen ryhdytään USA:n johdolla ”estämään eskaloitumista”, kuten Ukrainassa on tapahtunut jo yli kahdeksan (8) vuotta eli vuodesta 2014 alkaen".

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/kestaako-suomen-hataisesti-sutaistu-nato-paatos-kriittisen-tarkastelun/

-------

Medvedev on alkanut avata nyt julkisesti oikeutuksia ydinaseiskuille JA käydä Suomen rajalla.

Aarno Vehviläinen, Kenraalimajuri evp, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori emeritus on taas sitä mieltä, että kun eskalointi sitten väistämättäkin tapahtuu; Vallat antavat esitaistelijoilleen liikkumatilaa sen verran mitä tarvitsevat, etäältä.

Nuo kaksi kun yhdistyvät, on tilanne mielestäni vähintäänkin huolestuttava.

Ajatuksiakin saa toki kertoa, mutta mikä olisi mahdollisesti kiinnostavampaa, olisi se, miten tilanne olisi sittenkin ratkaistavissa siten, ettei ydinase-sotaa Suomeen sittenkään tulisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu