Opillinen kaste

🔀 Helluntailaiskaste ⬛
- uppokaste
- srk:aan liittymisrituaali
- naispappi ei ole kelvollinen kastaja
- helluntaikirkko ei pysty päättämään mikä on kastetun alaikäraja
- kasteessa ei tunnusteta Apostolista uskontunustusta
- kasteopissa kielletään perisynti
- agendana luterilaisten lasten demonisoisti kasteella
- "öyhötyskaste" tärkeintä
- mitätöi ettei vauvakastettu voi uudestisyntyä kasteen jälkeen nuorena tai myöhemmin
- hyväksyy kaksi kastetta

Onko helluntaiuppokaste raamatullinen kaste?
-
2466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

JUMALA HYVÄKSYI 8 PV VANHAT
- Jeeus oli myös esimerkkinä 8 pv vanhana

Helluntailaiset kieltävät Vanhan Testamentin, juutalaiskristillisen käsityksen ja vanhan liiton.
Jumala otti lapsen vanhan liiton jäseneksi: pojat ymärileikattiin 8 pv. ikäisenä ja tytöistä piti uhrata syntiuhrina kaksi kyyhkysen poikasta, jotta tyttö pääsi vanhan liiton jäseneksi.

Äänestä

Helluntaikastetuilla on monta ongelmaa ratkaistavana ja suurin niistä on silmävoiteen puute.
He voisivat vaikka ekana lopettaa kasteöyhötyksensä. Mutta kun henki...
Menee jo hullutuksen / hellutuksen puolelle saman kastelevyn toistamiseksi.
Adventisteilla pyörii sapattilevy.

Äänestä

En usko että kaste tekee helluntailaisista sellaisia mitä ne ovat vaan se henki...
Ne saavat ainakin trauman kippokasteesta.
Ei kovin tervehenkistä.

Äänestä

Miksi pakanat kastavat toisiaan? Raamatussa ei ole yhtään esimerkkiä pakanasta kuka kastaa. Israel on pappiskansa jonka piti puhdistautua ja opettaa muita kansoja. Miksi haaskaatte aikaa näihin kiistoihin? Julistakaa Jeesusta ristiinnaulittuna. Seuratkaa Kristusta kuten Paavali. Älkääkä sanoko:"Paavali kastettiin", Paavali myös ympärileikattiin. Hän myös vietti juutalaisten juhlia jne. Kasteessa on tärkeää se kuka on kastaja. Jumala nimitti Johanneksen. Hän nimesi Jeesuksen kuka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella (jumalattomat). Jeesus nimesi myös apostolinsa ja antoi heille käskyn ja Israelille, kastaa, ja hän kutsui Paavalin. Pyhä Henki kastaa Kristukseen.

Äänestä
  • Keitä vauvakastettuja kristittyjä sokeat helluntailaiset pitävät pakanoina?
    ## Kysy Helluntaikirkon johdolta.

    Sokeutesi ja tyhmyytesi on todellista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keitä vauvakastettuja kristittyjä sokeat helluntailaiset pitävät pakanoina?
    ## Kysy Helluntaikirkon johdolta.

    Sokeutesi ja tyhmyytesi on todellista.

    Lihan puolesta kaikki jotka eivät ole juutalaisia ovat pakanoita. Kristuksessa ne jotka uskovat, pääsevät Jumalaa lähelle. Saivartelu ei muuta kirjoitusten vastaista toimintaa, jota sinunkin palvelemasi kirkko harjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lihan puolesta kaikki jotka eivät ole juutalaisia ovat pakanoita. Kristuksessa ne jotka uskovat, pääsevät Jumalaa lähelle. Saivartelu ei muuta kirjoitusten vastaista toimintaa, jota sinunkin palvelemasi kirkko harjoittaa.

    Helluntaikirkko eksyttää väkevästi jopa valitut samoin Ev.lut kirkko.

    "He tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut."
    Ihan kuin Jeesus puhuisi helluntailaisista.

    Äänestä

  • Helluntailaiset eksyttävät ja ovat pakanoita, totta vai tarua?

    Äänestä

Aloittaja kertoo
- en ole luterilainen
- tunnen helluntalaisten metkut
- minulla on henkien erottamisen armolahja
- olen käynyt uskovien kasteella
- olen uudestisyntynyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja

Tv. ketjun aloittaja

Äänestä
  • Mistä syystä kävit kasteella?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä syystä kävit kasteella?

    No, en ainaakaan öyhöttääkseni kasteella niinkuin sinä öyhötät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, en ainaakaan öyhöttääkseni kasteella niinkuin sinä öyhötät.

    En öyhötä mutta kiinnostaisi tietää että tiedätkö mitä varten vesikaste on? Mikä on syy miksi kastekäsky annettiin? Miksi Pietari ei käskenyt Korneliuksen perhekuntaa kasteelle vaan käski juutalaisten kastaa heidät? Kasteitahan Raamatussa on monia: vesi, Henki, tuli, kuolema, Kristus.

    Äänestä

Helluntaikirkon johtaja pyysi anteeksi luterilaisilta julkisesti Helsingissä.
Yhtä tyhjän kanssa ja sama peli jatkuu.
Käärmeenhenki oli kyseessä.
Äärihelluntailaisuus on kuin purkka tukassa.

Äänestä

Pään painaminen veden alle on helluntailaisten epäjumala.

Äänestä

Kaste on Jumalan Hengen teko mutta tätä eivät helluntailaiset tunnusta ja samoin myös ei naispappinsa kastetta.
Mitä helluntalaiskasteessa tapahtui kohdallasi?

Äänestä
  • koko helluntailaisuus-oppi lähtee ihan "väärästä päästä", ensin kaste "väärästä päästä", ja sitä mukaa kaikki muukin.
    helluntailaisuus ON eksytys, ja ovela sellainen.

    "te eksytte kun, ette tunne kirjoituksia"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    koko helluntailaisuus-oppi lähtee ihan "väärästä päästä", ensin kaste "väärästä päästä", ja sitä mukaa kaikki muukin.
    helluntailaisuus ON eksytys, ja ovela sellainen.

    "te eksytte kun, ette tunne kirjoituksia"

    Helluntailaisuuden ydin on uppokaste joka ei edes pelasta Helluntaikirkon virallisen kasteopin mukaan.

    Kaste on heille SYYTTÄJÄN sanoma vääräuskoisille jotka mukamas uskovat väärin Jeesukseen helluntaimittarin mukaan.

    Etenkin kasteella pitää öyhöttää kun muuhun ei järki, usko ja kyky riitä.
    Annatte todella typerän kuvan itsestänne.

    Pastoritkaan eivät kanna vastuuta laumansa typeryyksistä.

    Kasteöyhötyksessä on vahvoja kulttimaisia piirteitä pimeyden ytimestä.

    Äänestä

Naisen suorittama kaste on täysin kelvoton, sama kuin ei olisi kastettu ollenkaan.

Äänestä

Hyvin herkkä ja kuitenkin aivan vilpittömästi lapsen uskossa (lapsellisessa uskossa)
oleva iäkkäämpi rouva sanoi minulle.
"Lapset otetaan kasteessa Jumalan lapsiksi"
En raskinut häneltä kysyä, onko sylivauvat ennen
pään kostutusta perkeleen lapsia ja joutuisivatko
nämä sylivauvat helvettiin, jos heille ei pään kostuttelua tekisi esimerkiksi
lesbo tai homo pappi?

Eräs tunnettu lääkäri kertoi, silloin kuin seuraava tapahtui, ei
ollut vielä Jeesuksen seuraaja.

Hän oli sairaalassa päivystämässä, kun oli yö, niin kätilön kanssa naukkailivat
hieman viinaa ja harrastivat seksiä.

Sitten tuli synnytyksessä vaikea tilanne ja oli ainakin oletus, että lapsi kuolee.
Synnytyssalin naiset tulivat huutamaan "tule tekemään lapselle hätäkaste,
ettei vauva joudu helvettiin"

Lääkäri kertoi itse, että tämä tapahtuma kirkon hirvittävästä valheesta vaikutti sen,
että hänestä tuli uskovainen.
Ja tuli tosiaan uskoon ja kävi sitten raamatullisella uskovien kasteella.

Lääkäri aika voimaperäisesti todisti myöhemmin.
Hänkö saastaisena synnintekijänä olisi voinut jollain
perkeleelliseellä armonvälineellä pelastaa sen vauvan.

Äänestä

Helvetistä ja vauvoista puhuminen on eräs helluntailaisten keino yrittää estää lapsien kastamisen Kristityiksi.

Raamatun mukaan lapsi siirtyy kasteessa Jumalan valtakuntaan.

Kun pakanoiden täysi luku on tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, niin Saatana lahkoapureineen heitetään tuliseen järveen.

Ei ihme ollenkaan,etttä lahkolaiset yrittävät estää lapsien kastamisen Jeesuksen opetuslapsiksi sinne Jumalan valtakuntaan.

Saatana lahkoapureineen käy enää epätoivoista viivytystaistelua.

Äänestä
  • Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

    Raamatun mukaan kastamaton pakana ei ole vielä ikuisesti elävä sielu, vaan sellaisen ihmisen elämä päättyy totaalisesti fyysiseen kuolemaan, jolloin tapahtuu näin:

    Saarn. 12:7

    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    Mistään lapsen helvettiin heittämisestä ei ole kysysmys. Sellainen puhe on helluntailaisten keino yrittää estää lapsien kastaminen Kristityiksi.

    Helluntailaiset eivät ole kristittyjä. Se helposti unohtuu.

    Äänestä

  • Helluntailaiset yrittävät salata ja peitellä uskonlahkonsa historian kokonaan, koska helluntailiikkeen perustajat olivat niitä ....piip...miehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Helluntailaiset yrittävät salata ja peitellä uskonlahkonsa historian kokonaan, koska helluntailiikkeen perustajat olivat niitä ....piip...miehiä.

    Et ole vähempää etkä enempää kuin saatana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

🔀 Helluntailaiskaste ⬛
- uppokaste
- srk:aan liittymisrituaali
- naispappi ei ole kelvollinen kastaja
- helluntaikirkko ei pysty päättämään mikä on kastetun alaikäraja
- kasteessa ei tunnusteta Apostolista uskontunustusta
- kasteopissa kielletään perisynti
- agendana luterilaisten lasten demonisoisti kasteella
- "öyhötyskaste" tärkeintä
- mitätöi ettei vauvakastettu voi uudestisyntyä kasteen jälkeen nuorena tai myöhemmin
- hyväksyy kaksi kastetta

Onko helluntaiuppokaste raamatullinen kaste?
-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu