"Natsit ovat aina olleet sosialisteja, vaikka jotkut toisin väittävät"

Anonyymi

Tulihan se sieltä taas totuus oikeustieteen maisterilta, vaikka vasurit ovat kovasti väittäneet, että natsit ovat äärioikeistoa - ei ole.

"Mitä tulee kansallissosialismiin, niin kyseessä on vasemmiston mielestä äärioikeistolainen ideologia, joka ei mitenkään voi olla sosialismin alalaji. Sosialismihan on leimallisesti vasemmistolainen aate ja Hitler taas populaarihistoriassa kommunistien vastakohta.

Tosiasiassa kansallissosialismin juuret ovat kuitenkin vasemmistolaisuudessa, Saksan työväenpuolueessa (Deutsche Arbeiterpartei, DAP). Puolue perustettiin vuonna 1919 ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Ennen Adolf Hitlerin tuloa puolueeseen DAP:n perustajat olivat jo määritelleet mitä kansallissosialismi tarkoittaa: oman saksalaisen kansan etua ajavaa ideologiaa, jossa tärkeintä on ajatella kansalaisia kollektiivina.

Kansallissosialistinen puolueohjelma, joka tunnetaan myös 25. kohdan ohjelmana. Näistä 25. kohdasta suuri osa on puhtaasti sosialistisia tavoitteita, kuten yhtiöiden kansallistaminen, varojen uudelleenjakaminen ja vähävaraisimpien rakenteellinen tukeminen."

Voidaan siten argumentoida, että Hitler oli yhtä sosialisti kuin vasemmiston rakastama Marx. Molemmilla oli samanlainen tavoite sosialisoida koko yhteiskunta yhdeksi harmoniseksi yhteisöksi, jota ohjaa vahva ajatus yhteisestä hyvästä."

Repikää siitä sosialistit.

200

1233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nimenomaan.

      • Anonyymi

        Kerropa, mitä esimerkiksi Hitler sosialisoi,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa, mitä esimerkiksi Hitler sosialisoi,

        Hitler oli sosialisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli sosialisti.

        Oli sosialisti, joka ei sosialisoinut mitään niin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli sosialisti.

        Hitler oli sosialisti, joka piti sosialistista valtiota, Neuvostoliittoa päävihollisenaan.

        Aika erikoinen sosialisti. Eikös vain?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli sosialisti, joka piti sosialistista valtiota, Neuvostoliittoa päävihollisenaan.

        Aika erikoinen sosialisti. Eikös vain?

        Ei ollenkaan erikoinen. Tyypillinen vasemmistolainen, joka vihaa vähänkään eri tavalla ajattelevia vasemmistolaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli sosialisti.

        Hitler oli kansallissosialisti. Hän sosialisoi koko kansalta rahat inflaatiopolitiikalla kuten EUkin nyt tekee.


      • Anonyymi

        Aloitus on silkkaa roskaa ja todennäköisimmin suoraan Venäjän trollitoimistosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus on silkkaa roskaa ja todennäköisimmin suoraan Venäjän trollitoimistosta.

        Aloitus on totta. Ethän sinäkään löytänyt mitään argumenttia sitä vastaan.


      • Anonyymi

        https://t.me/waterwatchtruth/14625 ja näin ne kommunisti natsit vastaavat muille. Väittävät totuuden sanojista aina. Kommunismi on juutalaisten tapa hallita muita. Samat asialla joka maassa olleet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli kansallissosialisti. Hän sosialisoi koko kansalta rahat inflaatiopolitiikalla kuten EUkin nyt tekee.

        Hitlerillä ei ollut osaa eikä arpaa Saksaa 1920-luvulla koetelleeseen valtavaan inflaatioon. Päinvastoin tuo inflaatio oli yksi niistä merkittävistä tekijöistä, joiden avulla Hitler nousi valtaan.

        Ottakaa persut Aatusta mallia tässäkin asiassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollenkaan erikoinen. Tyypillinen vasemmistolainen, joka vihaa vähänkään eri tavalla ajattelevia vasemmistolaisia.

        Vai oliko siittenkin tyypillinen oikeistolainen, joka vihasi vähänkään eri tavalla ajattelevia oikeistolaisia?

        Valtaamistaan maista päätellen oli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa, mitä esimerkiksi Hitler sosialisoi,

        Lähes kaiken raskaan teollisuuden saksassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli sosialisti, joka piti sosialistista valtiota, Neuvostoliittoa päävihollisenaan.

        Aika erikoinen sosialisti. Eikös vain?

        Täysin loogista. Kommunismi oli pahin kilpailija nimenomaan samankaltaisuuden vuoksi. Kilpailu siitä kumman sosialismi on sitä parempaa sosialismia.


      • Anonyymi

        Aloittaja on sekaisin kuin seinäkello


    • Anonyymi

      Hitler ei siis suinkaan keksinyt itse kansallissosialismia, vaan oli enemmänkin sen myyntimies. Kun Hitler pääsi puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1920, hän nimesi puolueen uudelleen Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi, koska hän halusi puolueen perusaatteen näkyvän myös sen nimessä.

      • Anonyymi

        Kova myyntimies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova myyntimies.

        Aseilla.


      • Anonyymi

        Hitler oli Rotschild kuten moni muukin eri maissa olevista tunnetuista poliitikoista.
        Ettekö te viitsi etsiä itse mitään netistä? Luuletteko te että media kertoo kaiken ja totuus on koulussa opetettu? Voi lampaat otitte piikinkin.


    • Anonyymi

      Silloin perussuomalaiset ovat työväenpuolue.

      • Anonyymi

        Se on duunaripuolue, ilman sairasta sosialismia. Soinihan sen sanoi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on duunaripuolue, ilman sairasta sosialismia. Soinihan sen sanoi.

        Sattuvasti sanottu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sattuvasti sanottu.

        Soinilla oli ja on toki yhäkin sana hallussa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soinilla oli ja on toki yhäkin sana hallussa!

        Onhan sillä, mutta pois kuvioista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soinilla oli ja on toki yhäkin sana hallussa!

        Soinilla oli niin paljon osuvia ilmaisuja, että tietämättömät persut lainailevat niitä edelleen, kun eivät tiedä että ne ovat alun perin Soinin lausumia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soinilla oli ja on toki yhäkin sana hallussa!

        Onneks vain sana, antakaamme hänen
        tuumìa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on duunaripuolue, ilman sairasta sosialismia. Soinihan sen sanoi.

        Koko Suomen edun asialla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soinilla oli ja on toki yhäkin sana hallussa!

        Soini on showmies ja tykkää kuunnella omaa puhettaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko Suomen edun asialla!

        Ei ole Soinia, en persoonia palvo, kuten Marin-fanit.


    • Anonyymi

      Taitaa iso osa äärioikeistolaisia olla duunareita tai työttömiä. Harvalla skinheadillä on mitään osakerahastoja.

      • Anonyymi

        Nimenomaan, he tulevat vasemmistolaisista duunariperheistä, asia mistä ei puhuta mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan, he tulevat vasemmistolaisista duunariperheistä, asia mistä ei puhuta mitään.

        Jep, ei siellä paljon nähdä hyvistä oikeistoperheistä tulevia.


      • Anonyymi

        Juuri näin. Muutenkin äärioikeistolaiset ovat hyvin lähellä äärivasemmistoa. Erona näillä kahdella vasemmistoporukalla on lähinnä vain suhtautuminen etnisesti valtaväestöstä poikkeaviin ihmisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Muutenkin äärioikeistolaiset ovat hyvin lähellä äärivasemmistoa. Erona näillä kahdella vasemmistoporukalla on lähinnä vain suhtautuminen etnisesti valtaväestöstä poikkeaviin ihmisiin.

        Aloittaja ei ymmärrä, että natsien, stalinistien ja äärioikeistolaisten yhteinen nimittäjä on FASISMI. Fasismille leimaa-antavaa on autoritäärisyys, kansallismielisyys, rasismi ym. ääriajattelu.


      • Anonyymi

        Skinheads aate on työväenaate. Etkö ole nähnyt natsiskineillä, esim T-paitoja skinheads Working class.
        Natsismi eli kansallissosialismi on työväen aate.

        SHARP skinit ovat vasemmisto skinejä, jotka kannattavat kansainvälisyyttä aivan kuin neuvostoliitto, ja monikulttuuria. He myös vastustavat natsiskinejä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan, he tulevat vasemmistolaisista duunariperheistä, asia mistä ei puhuta mitään.

        Skiunhidit tulevat enimmäkseen rikkinäisistä perheistä, joissa he ovat kärsineet lapsesta saakkaa työelämästä pois syrjäytyneiden vanhempiensa alkoholismista ja huumeriippuvuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skiunhidit tulevat enimmäkseen rikkinäisistä perheistä, joissa he ovat kärsineet lapsesta saakkaa työelämästä pois syrjäytyneiden vanhempiensa alkoholismista ja huumeriippuvuudesta.

        Skinheadit ovat kasvaneet tyypillisesti juuri kuvailemasi kaltaisissa vasemmistoperheissä, joista ovat saaneet vasemmistolaisuuden ikäänkuin verenperintönä ja jatkavat aatteen levittämistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja ei ymmärrä, että natsien, stalinistien ja äärioikeistolaisten yhteinen nimittäjä on FASISMI. Fasismille leimaa-antavaa on autoritäärisyys, kansallismielisyys, rasismi ym. ääriajattelu.

        Kerro se itse blogistille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skinheads aate on työväenaate. Etkö ole nähnyt natsiskineillä, esim T-paitoja skinheads Working class.
        Natsismi eli kansallissosialismi on työväen aate.

        SHARP skinit ovat vasemmisto skinejä, jotka kannattavat kansainvälisyyttä aivan kuin neuvostoliitto, ja monikulttuuria. He myös vastustavat natsiskinejä.

        Juuri niin.


      • Anonyymi

        En tunne skinejä vain ihan taviksia- rikkaampia ja köyhempiä,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skiunhidit tulevat enimmäkseen rikkinäisistä perheistä, joissa he ovat kärsineet lapsesta saakkaa työelämästä pois syrjäytyneiden vanhempiensa alkoholismista ja huumeriippuvuudesta.

        Varsinkin alkuperäiset Jamaican sukuiset mustat skinheadit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja ei ymmärrä, että natsien, stalinistien ja äärioikeistolaisten yhteinen nimittäjä on FASISMI. Fasismille leimaa-antavaa on autoritäärisyys, kansallismielisyys, rasismi ym. ääriajattelu.

        Stalinismi ei liity fasismiin. Kuten myöskään kansallissosialismi. Fasismi on oma aatteensa


    • Anonyymi

      Miltähän se tuntuu Soldier of Odin -porukoista, kun ovatkin äärivasemmistolaisia? Ja miltähän se tuntuu Anderssonista, Auvisestä, Suomen silmäänammutuimmasta Jarista jne., että ovat samaa porukkaa uusnatsien kanssa?

      HAHAHAHAHAHEHEHEHEHIHIHIHIHIHIXD

      • Anonyymi

        Eivät tajua sitä...heh.


      • Anonyymi

        Ei niillä riitä äly miettiin tuollaista.


      • Anonyymi

        Onko niitä Odineita enää?


      • Anonyymi

        Soldiers of Odin -porukat ovat vasemmistolaisia, jotka äänestävät enimmäkseen Persuja. Toki joukossa on anolaisiakin.


    • Anonyymi

      Valkoiset lahtarit on kommunisteja ne sosialisoi köyhien omaisuuden ja pitävät pakkotyöhön ilmais palkalla. Valtion omaisuuskin on sosialisoitu keinottelijoiden taskuihin.

      • Anonyymi

        Jaha.


    • Anonyymi

      News flash: Tuo on uutta korkeintaan koulupudonneille persöyhöille. Jo sanan "kansallissosialismi" jälkimmäisen osan olisi pitänyt typerämmällekin persvajukille kertoa mistä on kyse.

      • Anonyymi

        Sinähän siinä tyhmä olet, kun sotket tähän persut mukaan. Mutta ethän sinä ikinä ole elämässäsi pärjännyt, nytkin Kela elättää.


      • Anonyymi

        Kerroppas pelle miksi vasurit pitää sitten kansallissosialismia äärioikeistolaisena....hohohohoho?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppas pelle miksi vasurit pitää sitten kansallissosialismia äärioikeistolaisena....hohohohoho?

        Ei se vastaa, se vaan öyhöttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppas pelle miksi vasurit pitää sitten kansallissosialismia äärioikeistolaisena....hohohohoho?

        Ihan aluksi te perstollerot voisitte selvittää itsellenne sanojen "sosialismi" ja "kansallissosialismi" merkitysten erot. Ette osaa, mutta yrittäkää nyt edes.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppas pelle miksi vasurit pitää sitten kansallissosialismia äärioikeistolaisena....hohohohoho?

        Väitätkö siis että kansallissosialismi ja äärioikeistolaisuus ovat toisensa poissulkevia ilmiöitä? Missä vtun tynnyrissä sinäkin olet kasvanut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan aluksi te perstollerot voisitte selvittää itsellenne sanojen "sosialismi" ja "kansallissosialismi" merkitysten erot. Ette osaa, mutta yrittäkää nyt edes.

        Lue nyt pelle tuo avaus, kansallissosialismi on sosialismia.

        Koita vassari tajuta, äläkä sotke persuja tähän mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö siis että kansallissosialismi ja äärioikeistolaisuus ovat toisensa poissulkevia ilmiöitä? Missä vtun tynnyrissä sinäkin olet kasvanut?

        Kansallissosialistit on vasureita....heheeee.


      • Anonyymi

        Niin pitäisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan aluksi te perstollerot voisitte selvittää itsellenne sanojen "sosialismi" ja "kansallissosialismi" merkitysten erot. Ette osaa, mutta yrittäkää nyt edes.

        Ei riitä heillä järki siihen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppas pelle miksi vasurit pitää sitten kansallissosialismia äärioikeistolaisena....hohohohoho?

        Vasemmistolaiset eivät pidä kansallissosialismia äärioikeistolaisena. Kansallissosialismin kannattajia he sanovat äärioikeistolaisiksi, koska se on pahin loukkaus, mitä vasemmistolainen voi sanoa toisesta vasemmistolaisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue nyt pelle tuo avaus, kansallissosialismi on sosialismia.

        Koita vassari tajuta, äläkä sotke persuja tähän mukaan.

        Fasisteja ne ovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan aluksi te perstollerot voisitte selvittää itsellenne sanojen "sosialismi" ja "kansallissosialismi" merkitysten erot. Ette osaa, mutta yrittäkää nyt edes.

        Sosialismin ja kansallissosialismin ero on yhtä selkeä kuin suomalaisuuden ja perussuomalaisuuden ero.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosialismin ja kansallissosialismin ero on yhtä selkeä kuin suomalaisuuden ja perussuomalaisuuden ero.

        Juuri näin, eli ovat hyvinkin samanlaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan aluksi te perstollerot voisitte selvittää itsellenne sanojen "sosialismi" ja "kansallissosialismi" merkitysten erot. Ette osaa, mutta yrittäkää nyt edes.

        Kerropa sinä sitten! Osaatko selittää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan aluksi te perstollerot voisitte selvittää itsellenne sanojen "sosialismi" ja "kansallissosialismi" merkitysten erot. Ette osaa, mutta yrittäkää nyt edes.

        En ole perstollero, mutta vastaan silti. Kansallissosialismin sosialimista erottaa sen keskittyminen rotuun ja arjalaiseen valtioon.


    • Anonyymi

      Juutalaisten kommunismia. He omistavat kaiken ja sitten muut ovat orjia, karjaa erityisesti valkoiset luovat ihmiset. Saatanan syngoga ja vale juutalaiset khazarian mafia. Media, sodat, lääkebisnes pitää ihmiset sairaina. Ei mitää Humania heissä.

      • Anonyymi

        Eikö sieltä Pietarin slummeista löydy ketään joka osaisi kirjoittaa suomea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sieltä Pietarin slummeista löydy ketään joka osaisi kirjoittaa suomea?

        Osaatko itse sanoa mitään älykästä?


        Eri vastaaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko itse sanoa mitään älykästä?


        Eri vastaaja.

        Moro Eri Vastaaja, ihan mielenkiinnosta kyselen että oletko puhelinlaitoksella töissä?
        Muahahahahahah.
        Ps. Eeeeheeheheh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sieltä Pietarin slummeista löydy ketään joka osaisi kirjoittaa suomea?

        Ei näköjään.


    • Anonyymi

      Suomen puoluekartalla perussuomalaiset istuvat kokoomukseta oikealla. Perussuomalaisista on 'eronnut' jo monta haaraa, joiden arvomaailma on jäykempää ja konservatiivisempaa kuin perussuomalaisten.

      Ei ne havittele tasa-arvoa, vapautta eikä demokratiaa, ei ne ole suomalaisten tavallisten oikeusvaltion kannattajien puolella. Niillä on diktatuurin siemenet kirjoitettuna puolueohjelmaan, mitä rotua pitää olla, mikä on naisen paikka, miten pitää elää ja palvella johtajaa, joka on se, joka tietää mikä oikein on.

      • Anonyymi

        Ennen istui RKP joka on patamusta porvaripuolue, jossa kielirasmi elää edelleen.


      • Anonyymi

        Ja kommarit haluaa, että kaikki on yhteistä.


      • Anonyymi

        Näin juuri. Ja niitä vituttaa vege Purra puolueen johdossa ,millä ei ole mitään poliittista kokemusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kommarit haluaa, että kaikki on yhteistä.

        Ja persut haluaa diktatuurin.


      • Anonyymi

        Suomen puoluekartalla Perussuomalaiset ovat kutakuinkin Keskustan ja SDP:n välissä. Eduskunnassa Perussuomalaiset siirrettiin RKP:n vaatimuksesta istumaan äärimmäisenä oikealla ja RKP äärioikealta Keskustan ja Kokoomuksen väliin, jotta RKP voisi olla tässäkin hallituksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja persut haluaa diktatuurin.

        Ei todellakaan.


      • Anonyymi

        Nuo viestit tulevat väärään paikkaan. Höpö-valetta PS:sta kaikki diktatuuri ym. jutut. PS ovat tavallisia nykyajassa eläviöä Suomen puolustajia ja perinteisiä arvoja kannattavia.

        Miksi Suomen ja suomalaisten puolustaminen on Vihervasemmistolaiselle niin vastenmielistä?


    • Anonyymi

      Karl Marxin ajatusten tullessa osaksi valtavirtaa, sosialismi alkoi myös tarkoittaa tuotantovälineiden yhteistä omistamista tai hallintaa valtion tai itsenäisten osuuskuntien avulla. Marxismissa sosialismi viittaa tiettyyn yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen vaiheeseen, joka syrjäyttää kapitalismin. Monet yhdistävät sosialismin yksinomaan marxilaiseksi käsitteeksi, johon mahtuu ainoastaan perinteisen vasemmiston hyväksymä sosialismi.

      Kommunistit haluavat toki omistaa kaiken, mutta valitettavasti he eivät voi omia sosialismia. Marxismi on vain yksi sosialismin muoto, vaikkakin niistä kuuluisin. Silti sosialismi tarkoittaa itsessään yksityisen hallinnan ja vapaiden markkinoiden vastakohtaa. Se tarkoittaa kollektiivin laajempaa kontrollia, koska yhteisö tietää ja taitaa paremmin kuin yksilöt erikseen mikä on kaikkien etu. Tällä tavoin kaikesta mahdollisesta yksityisestä asiasta voidaan tehdä julkisen päätäntävallan alaista.

    • Anonyymi

      Mutta meille demokraateille ei ole mikään ongelma hyväksyä yrittäjyyttä eikä omavaraista maataloutta. Kyse on vaan ihan oikeudenmukaisuudesta. Työläisille palkka ja turvatut työolot vakaassa yhteiskunnassa. Lainsäädännön takaamat. Kaikille mahdollisuus koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Heikoimmista pidetään huolta ja ollaan vastuullisia. No problem.

      Ääriliikeissä on tätä diktatuurin kaipuuta ja niitten ihannointia. Siitä ei koskaan ole tavallinen kansa hyötynyt!

      • Anonyymi

        Suomessa on kyllä yhden totuuden diktatuuri ja sitä hallitus harjoittaa.


    • Anonyymi

      Suomi noudattaa Augusto Pinochetin diktatuuri mallia. joka tulee rapakon takaa luottoluokituksesta. Väkivalta on siirretty raha valtaan. Se on kovaa valuuttaa ja sillä kiristetään politiikkaa ja valtiovaltaa, joka on rähmällään Natoon, uhoamaa karhulle ja nättelee sille keskisormea.
      Lisätään tietoisesti Suomen kansalle kärsimystä. Saadaan tuloerot kasvuun ja kansa nöyräksi riistolle.

    • Anonyymi

      Vasemmisto-anarkistit ilmoitti kerran, että vallankumoukseen pyritään ja poliisi on vihollinen.

      • Anonyymi

        Persuille poliisi on vihollinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille poliisi on vihollinen.

        Ei todellakaan. Poliisi edustaa järjestystä. Hallitus sisäministerin johdolla oli virkavallan kimpussa, kun tämä yritti pitää järjestystä.

        Et näköjään tiedä, mistä kirjoitat.


    • Anonyymi

      Suomalaiset on toisen luokan kansalaisia. Ylessä aina joka mutkassa nälväsee suomalaisia, varsinkin ruotsalainen teatteriväki, heittää aina jonkun mällin, ellei muuta kun Kalevalasta.

      • Anonyymi

        Kyllä Suomessa enemmistösuomalaiset ovat toisen luokan kansalaisia. Hallituksen politiikka on osoittanut sen.


    • Anonyymi

      Kansallissosialistien "sosialismi" on kuin persut "työväenpuolueena"!

      • Anonyymi

        Juuri näin.


    • Anonyymi

      No voi hyvänen aika... :) Taisipa taas tämäkin aloitus olla trollausta.

      Ettekö muka ole tajunneet, että se nimi "kansallissosialismi" on huijausta, varsinkin sen jälkeen kun Hitler pääsi valtaan. Hänhän vain kaappasi valmiin puolueen ja muutti koko asian päälaelleen.

      Puolueitahan voi nimetä miten tahtoo, mutta toiminta näyttää, mitä oikeasti on kysymys. Hitlerin puolue oli fasistinen ja fasismi on äärioikeistolaista.

      Ymmärrän kyllä, miksi tällaisia aloituksia tehdään. Tarkoitus on huijata ja hämätä tyhmiä ja tietämättömiä...

      • Juuri näin. Vastaavia virityksiä ovat "Valta kuuluu kansalle" ja "Vapauden liitto", joiden veitikat valtaan päästessään veisivät kansalta sekä vallan että vapauden.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Juuri näin. Vastaavia virityksiä ovat "Valta kuuluu kansalle" ja "Vapauden liitto", joiden veitikat valtaan päästessään veisivät kansalta sekä vallan että vapauden.

        Samoin kuin kommarit.


      • Anonyymi

        Lue tuo avaus, se on Binga Tupamäen, oikeustieteen maisterin blogista. Tai googlaa koko juttu.

        "Pääsyy sille, miksi kansallissosialismi nähdään kommunismin vastakohtana, on näiden aatevirtausten vihamielinen suhtautuminen toisiinsa. Varsinkin Neuvostoliitossa kansallissosialismi leimattiin alun perin äärimmäiseksi oikeistolaisuudeksi, vaikka aatteellisesti kansallissosialismi ja kommunismi ovat kuin serkuksia keskenään."


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue tuo avaus, se on Binga Tupamäen, oikeustieteen maisterin blogista. Tai googlaa koko juttu.

        "Pääsyy sille, miksi kansallissosialismi nähdään kommunismin vastakohtana, on näiden aatevirtausten vihamielinen suhtautuminen toisiinsa. Varsinkin Neuvostoliitossa kansallissosialismi leimattiin alun perin äärimmäiseksi oikeistolaisuudeksi, vaikka aatteellisesti kansallissosialismi ja kommunismi ovat kuin serkuksia keskenään."

        Oikeusmaisterit eivät ole politiikan tutkijoita kuin korkeintaan harrastajina.


      • Anonyymi

        Ja menee tyhmien päähän kuin häkä.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Juuri näin. Vastaavia virityksiä ovat "Valta kuuluu kansalle" ja "Vapauden liitto", joiden veitikat valtaan päästessään veisivät kansalta sekä vallan että vapauden.

        Aivan. Mutta onneksi haihtuvat pikku hiljaa unholaan.


      • Anonyymi

        10:44 Juuri näin. Valehtelevathan Persutkin olevansa isänmaallinen puolue. Mitä isänmaallista on suomalaisten ja Suomen demokratian haukkumisessa?


      • Anonyymi

        Nimi kansallissosialismi ei ole huijausta. Kyse on sellaisesta sosialismista, joka pyrkii ajamaan nationalismia internationalismin sijaan. Näin se oli myös Hitlerin ollessa vallassa.

        Fasismi ei ole oikeistolaista. Äärioikeistolaista se on, eli vasemmistolaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimi kansallissosialismi ei ole huijausta. Kyse on sellaisesta sosialismista, joka pyrkii ajamaan nationalismia internationalismin sijaan. Näin se oli myös Hitlerin ollessa vallassa.

        Fasismi ei ole oikeistolaista. Äärioikeistolaista se on, eli vasemmistolaista.

        Olipas taas persulogiikkaa parhaimmillaan... :)

        Kuten jo sanoin, fasismi on äärioikeistolaisuutta ja kiihkokommunismi on äärivasemmistolaisuutta, mutta vasemmistolaisuus ei ole äärioikeistolaisuutta.

        Sosiaalidemokraatit ovat vasemmistolaisia, eivät tietenkään äärioikeistolaisia. Eivätkä kyllä äärivasemmistolaisiakaan.

        Oletko ihan seonnut vai yritätkö muka hauskasti pelleillä?
        Tätäkö on se persulainen uuskieli? (vrt, G. Orwell)


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Juuri näin. Vastaavia virityksiä ovat "Valta kuuluu kansalle" ja "Vapauden liitto", joiden veitikat valtaan päästessään veisivät kansalta sekä vallan että vapauden.

        Sinähän kannatat diktatuuria, jos kansalla ei ole mitään sananvaltaa. ja tuntuukin siltä, että kansan äänellä ei ole enää mitään merkitystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        10:44 Juuri näin. Valehtelevathan Persutkin olevansa isänmaallinen puolue. Mitä isänmaallista on suomalaisten ja Suomen demokratian haukkumisessa?

        Suomalaisten haukkumista ja demokratian halveeramista harjoittavat nimenomaan viherpunavasemmistolaiset.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän kannatat diktatuuria, jos kansalla ei ole mitään sananvaltaa. ja tuntuukin siltä, että kansan äänellä ei ole enää mitään merkitystä.

        Ja sitten perustelut tälle, kiitos. On meinaan niin eriskummallinen väite että tsot tsot…


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisten haukkumista ja demokratian halveeramista harjoittavat nimenomaan viherpunavasemmistolaiset.

        Ehkä, mutta perustelut ovat paikallaan. Mölistä osaa apinakin.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ja sitten perustelut tälle, kiitos. On meinaan niin eriskummallinen väite että tsot tsot…

        Näit miten Persut saivat vaalivoiton, mutta kaikkien kieltäytyessä hallitusyhteistyöstä hallitus kerätään "herrojen" valitsemalla tavalla, ja Suomessa demarit ovat aina se hallintomuoto.


      • Anonyymi

        Kansallissosialismi ja fasismi on eri aatteet. Toki yhtäläisyyksiä niissä on, sitä en väitä. Natsipuolue oli alunperin vasemmistolainen ja sen puoluejohdossa oli vasemmistolaisia ennen pitkien puukkojen yötä. Hitlerin tultua aatteeseen lisättiin myös joitain kapitalistisia piirteitä


    • Anonyymi

      Eiköhän natsien puolueen nimessä ole aika iso vihje: NSDAP - Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. SOSIALISTINEN TYÖVÄENPUOLUE.

      Ei pitäisi olla edes vasemmistolaiselle 10 vuotta yliopistossa viettäneelle epäselvää?

      • Anonyymi

        Juuri tuossa edellä ehdin kertoa, että tuo nimi on pelkkää huijausta... :)

        Mikäs se oli venäläisen fasistin Zhirinovskin puolueen nimi? Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen (LDPR), mutta puolueen päämäärä oli täysin vastakkainen. Se ei ollut ainakaan liberaali eikä demokraattinen.


      • Anonyymi

        Mutta punikit ei voi hyväksyä totuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta punikit ei voi hyväksyä totuutta.

        Pitäisikö silti vaan hyväksyä, jos lahtarit valehtelevat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuossa edellä ehdin kertoa, että tuo nimi on pelkkää huijausta... :)

        Mikäs se oli venäläisen fasistin Zhirinovskin puolueen nimi? Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen (LDPR), mutta puolueen päämäärä oli täysin vastakkainen. Se ei ollut ainakaan liberaali eikä demokraattinen.

        "Juuri tuossa edellä ehdin kertoa, että tuo nimi on pelkkää huijausta... :)"

        Niinhän sinä teit ja olit väärässä.


    • Anonyymi

      Itse asiassa "äärioikeisto" on keksitty sana joka ei oikeasti tarkoita yhtään mitään.

      Humoristista asiassa on se, että "äärioikeiston" useasti mainittu ykkösesimerkki, kansallissosialismi on pohjimmiltaan sosialistinen järjestö. Tätä erottaa internationaalisesta sosialismista vain oppi omasta yhdestä valtiosta, erottuen tällä opista globaalista ylikansallisesta proletariaatista.

      Jos tarkastellaan mitä oikeisto ja vasemmisto oikeasti tarkoittavat, niin tämä käsittelee lähinnä yksityisomistuksen ja yrittämisen suhdetta valtioon. Etsittäessä mekaanista selitystä janan ääripäille, niin tällöin äärivasemmisto tarkoittaisi neuvostoliiton tyyppistä ideologiaa jossa valtio omistaa kaiken eikä yksityinen ihminen mitään. Vastapuolella olisi Smithiläinen ajatus Yhdysvalloista jossa kaikki yhteiskunnan instanssit, sairaanhoitoa ja lainvalvontaa myöten olisi yksityistetty palvelemaan osake-enemmistön etua.

      Nämä molemmat ovat kuitenkin teoreettisia yhteiskuntamalleja, eivätkä missään vaiheessa ole täysin toimineet.

      Keinotekoista vasemmisto/oikeisto akselia tärkeämpi, yhteiskuntia ja ihmisiä viitoittava suuntaus on kysymys liberalismin ja fasismin suhteesta. Eli siitä missä määrin yhteiskunta ohjaa ja sanelee ylhäältäpäin kansalaisten elämää.

      Vaikka äärivasemmistolainen tavanomaisesti hokeekin fasismin olevan sama asia kuin oikeistolaisuus, tarkoittaa tämä sitä ettei kyseinen henkilö joko ymmärrä tai tahdo ymmärtää tuon sanan merkitystä. Vasemmistolaiset järjestelmät kun tapaavat olla luonteeltaan hyvinkin fasistisia. Oikeasti oikeistolaiset yhteiskuntajärjestelmät puolestaan ovat fasismiin taipuvaiselle hallitsijalle ongelmallisia, koska silloin merkittävimpien yritysjohtajien ja omistajien uskollisuus on vaikeaa mutta tärkeää jotenkin saada varmistettua. Esimerkkinä tästä toimii esimerkiksi nykyvenäjä oligarkkeineen.

      • Anonyymi

        Nimenomaan, eli millä tavalla ihmisestä tulee äärioikeistolainen?


      • Anonyymi

        Hyvä yritys, mutta pieleen menee. Fasimi oli osa 20-30 luvun oikeistolaista liikehdintää mikä syntyi kommunismia vastaan. Se mitä Kansallissosialistinen Saksa toteutti valtaan päästyään oli oikeistolaista politiikkaa ja se myös tappoi puolueestaan vasemmistosiiven. Näistä löytyy tietoa, en rupea erittelemään.

        Ääri vasemmisto ja ääri oikeisto ovat poliittisen kentän jakautumisessa suhteellisia kun puhutaan miten puolueet sijoittuvat kartaan "ääripäihin" mittauksissa. Se mikä taas on ei-suhteellista on määritelmä on poliittisesta radikalimisista, siinä ollaan valmiita rajamaan vastapuolen poliittisia oikeuksia ja sen määrässä voidaan mennä hyvikin pitkällä sekä kapitalismin että kommunismin viitekehyksessä, ääripäihin. Historialisesti diktatuurille ovat kelvanneet kaikki uskonnot ja talousjärjestelmät.

        Sekoitat keskenään markkinatalouden ja kapitalismin, missä vedät vielä yhtäsuuri merkin kapitalismin ja oikeistolaisuuden välille. Se mitä ei voi toteuttaa autoritaarisessa kapitalistisessa maan sisällä on nimenomaan markkinatalous, sillä se vaatii toimiakseen kuten nykyään nähdään riippumattoman oikeuslaitoksen, vapaan median ja poliittiset vapaudet. Ilman näitä talouteen tulee vääristymiä, monopoleja, trusteja, kartelleja jne.. Tämän takia Venäjän talous ei voi uudistua, tähän toki liittyy myös raaka-aineloukku ja keskushallinnon valta on kiinni näistä raaka-aineista ja niiden valta-asemasta taloudessa.

        Kyllä fasimin aatteitakin voidaan soveltaa missä tahansa, missä halutaan vahvistaa harvainvaltaa. Eikä 30-luvun saksa poikennut yhtään siitä mitä 30-luvun venäjä teki maassaan. Kuolemaa ne tuottivat ja vainoa.

        t. Kok


      • Anonyymi

        SIEG HEIL!!!


    • Valtaan noustuaan Hitler tuhosi Gregor Strasserin johtaman puolueensa sosialistisen vasemmiston, joka siis tosiaan oli vielä tuolloin olemassa ja omasi vaikutusvaltaa.

      Tämän jälkeen NSDP oli puhtaasti äärioikeistolainen puolue, joka salli varsin vapaan rikastumisen yritystoiminnalla, sotaan valmistautumisen ja elintilan hankkimisen viitekehyksessä tietenkin. Yritysten työntekijöillä ei ollut mitään sananvaltaa mihinkään asiaan, mutta kun elintaso nousi, he yleensä nielivät tämän mielellään.

      • Anonyymi

        NSDP oli äärioikeistolainen eli vasemmistolainen puolue, joka ymmärsi kyllä sen, että yksityinen yritys toimii tehokkaammin kuin valtio-omisteinen, mutta kansallissosialismissa valtio hyvin pitkälti määräsi mm. sen, mitä yrityksen piti valmistaa.


      • Anonyymi

        Hitler oli pakkomielteinen, kadehti juutalaisia ja siitä syntyi juutalaisviha. Valta sokaisee ja ihmiset kaikki antoivat hänen tehdä kuin hän itse halusi.

        Onhan näitä sokeita Marinin ja hallituksen kannattajia, jotka näkevät vain hallituksessa ja Marinissa vain hyvää, realiteettitaju on heillä kadonnut,

        Ihminen on vajavainen otus, helposti höynäytettävä, oli aika ja olosuhteet mitkä tahansa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hitler oli pakkomielteinen, kadehti juutalaisia ja siitä syntyi juutalaisviha. Valta sokaisee ja ihmiset kaikki antoivat hänen tehdä kuin hän itse halusi.

        Onhan näitä sokeita Marinin ja hallituksen kannattajia, jotka näkevät vain hallituksessa ja Marinissa vain hyvää, realiteettitaju on heillä kadonnut,

        Ihminen on vajavainen otus, helposti höynäytettävä, oli aika ja olosuhteet mitkä tahansa.

        Millä perusteella olet varma, ettei juuri sinua ole höynäytetty pahimmin?


    • Anonyymi

      Marxilainen taloustiede se universaalinen ja perustuu matematiikkaan, tulonjaosta kinataan ja taistellaan ja kusetetaan, pääoma kasautuu ja tuloerot kasvaa se on kapitalismia, ilman sitä kapitalismi kuolee pois. Siksi tarvitsee kansat tyhmentää ettei he ymmärrä miten heitä kusetetaan.

    • Anonyymi

      vasureille kova paikka taas.

      • Anonyymi

        Missä asiassa ?


    • Anonyymi

      Kyseessä on Binga Tupamäen blogi, hän on oikeustieteen maisteri ja paljon tutkinut tätä asiaa.

      äärivasurit tai vasurit ei halua myöntää totuutta.

      • Eli mikä koulutus hänellä on politiikan tutkimiseen? Juridiikka on aivan toinen ala.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eli mikä koulutus hänellä on politiikan tutkimiseen? Juridiikka on aivan toinen ala.

        Ei mitään.


      • Anonyymi

        Juu, tuolla koulutuksella tippuukin historia pois ja aletaan muokata menneisyyttä mielensä mukaan


    • Anonyymi

      Sosialismiin kuuluu tasa-arvo kaikkien ihmisten välillä. Natsisimiin ei. Siellä on ali-ihmisiä. Niitä käytetään orjina. Tässä se ero, vaikka sanoilla kikkailtaisiinkin.

      • Anonyymi

        Sekä perus-sosialismissa että sen muodossa natsismissa, alamaiset ovat tasa-arvoisia mutta paremmintietävän ja paremminosaavan eliitin kynnysmattoja. Molemmissa järjestelmissä on myös oppi siitä että "ne muut" ovat kansanvihollisia ja parantumattoman pahoja, vihollisia jotka tulee laittaa pakkotyöhön jossa mieluiten kuolevat.


      • Anonyymi

        Entäs ihmisoikeudet, kuuluuko ne natsismiin, vahvemman oikeuteen?


      • Anonyymi

        Näin juuri.


      • Anonyymi

        Sosialismiin kuuluu tasa-arvo kaikkien ihmisten välillä vain juhlapuheissa ja propagandassa. Käytännön sovelluksista tasa-arvo on kaukana. Tästä hyvänä esimerkkinä on mm. kansallissosialismi.


      • Juuri näin. Kansallissosialismin johtava prinsiippi on ihmisten lähtökohtainen ja hyvin suuri eriarvoisuus etnisen taustan perusteella.

        Sosialismissa on ainakin paperilla kaikilla täysi tasa-arvo, vaikka käytännössä yhdet olivatkin tasa-arvoisempia kuin toiset. Mutta tietenkin tasa-arvon toteutumisen edellytys on se, että se ensin on edes julistuksissa.


      • Anonyymi

        Suomikaan ei ole läheskään kaikessa yhdenvertainen. Pelkkää tekopyhyyttä väittää muuta.


    • Anonyymi

      Vihreä liike on natsien perustama. Mikko Paunio tietää.

      • Anonyymi

        Vihreiden ääriaatteellisuus juontaa juurensa tuolta, Hinnalla millä hyvänsä toteuttavat aatteitaan,.


    • Anonyymi

      Kyllä natsit on äärioikeistoa. Revi sinä pääsi.

    • Anonyymi

      Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Eiköhän noilla pärjättäis ja jätettäis ääriliikkeet veke. Ne tuo vain kurjuutta ja tuskaa ja tuhoa.

      • Anonyymi

        Tuohan on se pyörä, jota tämän tästä keksitään kovalla vimmalla uudelleen. Sitä voidaan kutsua liberaaliksi ideologiaksi, tai solidaarisuudeksi. Ja se olisi optimaalinen järjestelmä ajatustasolla.

        Käytännössä nämä ovatkin ajattelijoiden yhteiskuntafilosofioita.

        Valitettavasti ne jotka käytännössä rakentavat yhteiskuntamekanismeja, rakentavat niistä enemmän tai vähemmän fasistisia hierarkioita, joihin asettavat itsensä huipulle. Mekanismien nimet, liturgiat ja ilmiasut voivat vaihdella, peittäen enemmän tai vähemmän menestyksellisesti fasistista pohjarakennettaan.


    • Anonyymi

      Vasemmistolaisuutta ja natsismia yhdistää saman arvopohjan lisäksi myös sama retorinen luokku, johon niiden kannattajat putoavat. Kun on ensin keksitty mitkä sanat koetaan arvolataukseltaan kielteisinä, niin ne yhdistetään väkisin koettuun vastapooliin. Oli sille perusteita tai ei. Ymmärtämättä että näistä sanoista monikin sopii paremmin kuvaamaan sitä omaa ideologiaa.

      Aivan kuin pikkulapsi joka huutaa tyhmää ja epistä aina kun jokin ei mene täsmälleen oman mielihalunsa mukaan.

      Käytännössä tämä näkyy siinä että suuri valtio kasaa sotavoimaansa pienemmän rajalle, ja uhoaa valloittavansa sen. Ulisee sitten tuskaansa ja nimittelee pienempää natsistiseksi ja fasistiseksi kun tuo ei suosiolla luovuta alueitaan. Tai vaikkapa suuri väkijoukko joka marssii kaupungin kadulla ja vaatii vastaantulijoita tunnustamaan oikeassaoloaan ja määräysvaltaansa, ja nimittää siitä kieltäytyviä fasisteiksi.

    • Anonyymi

      Nomen est omen. Niin myös tässä tapauksessa.

    • Anonyymi

      Miksi luvatta lainaat toisten tekstiä, kertomatta kenen?

    • Anonyymi

      Ovatko kansallissosialistiset fasistit muka sosialisteja? Muistakaapa, että Hitler ihannoi Mussolinin fasistipuoluetta ja omaksui fasismin NSDAP:n poliittiseen linjaan. Mussolini oli alunperin sosialisti, mutta lensi sosialistipuolueesta pellolle sosialisteille vieraiden näkemystensä vuoksi. Kansallissosialistit vihasivat sosialisteja sekä kommunisteja. Millainen sosialistinen aate kansallissosialismi siinä kontekstissa siis olisi? Työväenpuolueena esiintyminen ja sen osin sosialistiset näkemykset olivat Hitlerin poliittinen teema luoda kuvaa Saksan valtaväestölle siitä, että fasistinen Saksa olisi yhtenäinen ja että natsit olisivat kansan asialla. Tämä oli pelkän oman valtansa pönkittämistä.

      https://2sj8jt43nx8s3fh0fpaz8wf7-wpengine.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2019/06/IMGUR-1024x392.png

      Kansallissosialismi katsotaan äärioikeistolaiseksi aatesuunnaksi, jossa on vasemmistolaisia piirteitä. Epäilen aloittajan esittämää väittämää siinä valossa, ettei aloittaja tuonut edes esille, kuka tämä oikeustieteen maisteri on? Mikä on tämän oikeustieteen maisterin oma poliittinen tausta? Jätettiinkö nimi tarkoituksella kertomatta, ettei maisterin näkemyksiin perustuvaa väitettä voida analysoida? Laitaoikeistosta esitetään, että vihreät olisivat natseja. No sitä liikettä oli perustamassa taustaltaan entinen natsi, mutta tässä laitaoikeiston väitteessä käännetään asia ymmärrettäväksi niin, että natsismi olisi vihreä aate. Natsismilla on siis yhteys vihreään aatteeseen, joka on kuin veteen piirretty viiva.

      Populistisesta oikeistosta löytyy nykyään myös entisiä taistolaiskommunisteja.

    • Anonyymi

      Tuolta se kuullostaa kun väitteet tulevat tutkimuksen ulkopuolelta.

      Saksan sosiaalidemokratian juuret ovat Bismarkin sosiaalipoliittisissa uudistuksissa, mikä palveli teollisen Saksan tarpeita ja tarkoitus estää levottomuuksien nousua.

      Puolueen nimelliset juuret kyllä yltää työväenpuolueeseen ja 1925 ohjelmassa oli joitakin sosiaalidemokraattisia piirteitä fasismin lisäksi.

      Se mitä puolue toteutti 33 oli aivan muuta. Puolueen vasemmistosiipi tapetiiin, sos. demit ja kommunistit laitettiin leirille, päävihollinen oli kommunismi, nimenomaan bolsevishismi. Koko fasismi-liikettä ei olisi ollut ilman kommunismia. Talouspoliittikkaa ei millään tavalla toteuttanut sosialismia, päinvastoin. Omaisuusarvot suojattiin ja tosin työtä tarjottiin monelle, olihan 6 miljoona työtöntä ja piti käynnistää varustautuminen. Ammattiyhdistykset kielettiin ja vaikka työtä oli, reaalipalkat eivät nousseet.

      Yksikään kapitalistinen diktatuurinen maa ei ole koskaan ollut avoin markkinatalous sisäisesti - kuten ei tietenkään kommunistinen.

      Diktatuurin saa pystyy aivan uskonnosta ja talousjärjestelmästä riippumatta.

      Kansallisosialismin valtaantulo 30-luvulla oli samaa radikaalista oikeistoliikehdintää mikä teki 1. ms jälkeen itsenäistyneistä maista suomen lukuunottamatta oikeistolaisiksi autoritaarisiksi maiksi.

      En ole koskaan äänestänyt itse vasemmistopuoluetta.

      • Anonyymi

        30-luvulla oikeistoliikehdinnän taustalla oli kommunismin pelko ja käyttövoimana taloudellinen huoli omasta toimeentulosta. Ollaan kuilun partaalla ja vapaassa pudotuksessa on narratiivia mikä ihan samassa muodossa siirtynyt persujen suihin, jopa Soini käytti näitä. Nyt vaikka kommunismi on kuopattu ja sosialismia ei kannata kukaan, visuri pelko jyllää ja on halua rajata poliittiset oikeudet pois näiltä "isänmaan nimissä" kuten 30-luvulla. Onneksi sentään kokoomus sentään ymmärtää että demokratiassa tarvitaan kaikkia jotka kannattavat demokratiaa. t. KOK.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos natsi-sanalla tarkoitetaan äärimmäisen pahaa ihmistä, niin merkittäviä natseja ovat Hitlerin ohella olleet Lenin. Stalin, Idi Amin, Bokassa,Honecker, Ceaucescu(t), Pol Pot, Mao, Castro, Pinochet.

      Nykyisin toiminnassa olevia natseja ovat Putinin ja Maduron lisäksi koko joukko vähemmän tunnettuja gebardihattuja Afrikassa ja Aasian kehitysmaissa.

    • Anonyymi

      On perinteinen ilmiö, että vasemmistolaiset järjestöt pirstaloituvat oppi-erojen mukaan keskenään riitaisiksi ja toisiaan natsitteleviksi poliittisiksi secteiksi.

      Tämä ei tietenkään rajoitu pelkkään politiikkaan.

      Myös kristinusko on jakautunut, toisiaan jopa saatananpalvojiksi ajoittain nimitteleviksi uskontokunniksi pikkiriikkisten oppi-erojen vuoksi.

      Myös tiedepiireissä pienet näkemyserot aiheuttavat fiksuissa ja viisaissa ihmisissä sakkiutumista toisiaan hulluiksi ja mielisairaiksi nimitteleviksi linnakkeiksi.

      Tämä vain on hyvin inhimillistä.

      • Anonyymi

        Niin. Toinen maailmansota oli ikään kuin vasemmiston eri fraktioiden välinen sisäinen hegemoniasota maailman dominanssista.


    • Anonyymi

      Samaahan se on, kuin kommunismi ja diktatuuri.

    • Anonyymi

      Sosialisti on ruma.

    • Anonyymi

      Punikit näkivät heti punaista.

      • Anonyymi

        Vai näet sinä vielä punikkeja? Kuinka kaukana sinä olet realismista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai näet sinä vielä punikkeja? Kuinka kaukana sinä olet realismista?

        ööö äää realismi, mitä se on?


    • Anonyymi

      Purkakaa Natsin psyyke niin tiedätte mistä puhutte ja millainen peto sieltä paljastuu.

      Inhimillisyys on pelkkää teeskentelyä. Natsi ja narsismi on yhtä.

    • Anonyymi

      Hitler oli sossu,
      se otti kaiken,
      ei erottanut mikä oli sen ja toisen omaa.

      • Anonyymi

        Hullu mikä hullu.


      • Anonyymi

        Psykopaatti.


    • Anonyymi

      Hyvä ja paha sosialismi pitäisi kyetä erottamaan toisistaan. Samoin hyvä ja paha vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus. Ja se erottava tekijähän on fasismi.

    • Anonyymi

      Tämä faktaisku tuntuu vassarin rinnassa yhtä pahalta kuin kansallissosialistin hyppypotku siihen. He ovatkin meidän aateserkkuja.

    • Anonyymi

      Persut ovat kansallissosialisteja kuten Hitlerkin oli.

      • Anonyymi

        Hitler vihasi juutalaisia, siksi tapatti heitä. Viha ja väkivalta eivät rakenna mitään, mutta kotimaastaan ja sen hyvistä arvoista voi pitää., siinä ei ole mitään väärää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler vihasi juutalaisia, siksi tapatti heitä. Viha ja väkivalta eivät rakenna mitään, mutta kotimaastaan ja sen hyvistä arvoista voi pitää., siinä ei ole mitään väärää.

        Aika ikävä, että kun on ollut aikanaan psykopaatti Hitler ja tapattanut tyhmän aivopestyn kansan luvalla juutalaisia, nyt ei saisi pitää omasta kotimaastaan ja sen hyvää puolustaa.

        Viha ja väkivalta on ihan eri asia se ei liity mitenkään kotiSuomi- rakkauteen ja sen hyvän puolustamiseen väkivallattomin keinoin vain hyvällä sekin.


    • Anonyymi

      Jo on taas törkyä persutrollien tapaan, no kun opinnot jäivät persukouluun, niin älyä ei voi vaatia.

      "Työväenpuolue"!

      Silkkaa valehtelua.

      • Anonyymi

        "... opinnot jäivät persukouluun, niin älyä ei voi vaatia."

        Tällaiset ominaisuudet yhdistetään yleensä sosialisteihin ja työväkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "... opinnot jäivät persukouluun, niin älyä ei voi vaatia."

        Tällaiset ominaisuudet yhdistetään yleensä sosialisteihin ja työväkeen.

        Aika hyvin päästiin keskiasteen kouluihin köyhinäkin sodan jälkeen. Ja sitten itse opiskelemalla jatkotutkintoja. Ja tilanne vain parantui myöhemmin. Alettiin antamaan opintolainojakin.

        Älyllä ei aiemmin ollut paljon tekemistä opintojen kanssa, varallisuudella enemmänkin.
        Suomi muutti kaavan ja on ollut tässä suhteessa todella edistyksellinen valtio.


      • Anonyymi

        Taas tyhmän ja epäfiksun asiatonta mollausta PS:sta. Varmaan itse et ole käynyt edes apukoulua, kiertokoulunkin jättänyt kesken,


    • Anonyymi

      No revitään, vieläki ku sais kaasua halvalla Saksalta, aikoinaan tarjosivat hyvinkin edullisesti.

    • Anonyymi

      Suomalaiset toimi altruistisesti kun maksaa saksalaisten kaasua.
      Kannattaisi pistää koko Fortum konkurssiin pääsisi vähemmällä. Tappiot suuremmat kuin Fortumin koko markkina arvo.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kun tulet besserwisseröimään ja nillittämään niin vaivaudu edes tarkistamaan onko kyseinen linkki jo jaettu aiemmin. Muutenhan syyllistyt spämmiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tulet besserwisseröimään ja nillittämään niin vaivaudu edes tarkistamaan onko kyseinen linkki jo jaettu aiemmin. Muutenhan syyllistyt spämmiin.

        Luultavasti tarvitset 30.08.2022 20:34 kaltaisen viestin vielä monta kertaa. Kyse on ihan perusasioista keskustelussa, joten sinun kannattaa sisäistää se.

        Kyseisen linkin löytyminen keskustelusta kaksi kertaa ei ole sen spämmäämistä.


    • Anonyymi

      Kaikki varkaat ovat sosialisteja.Kyseessä on tauti.kleptomania. Taustalla on himo rahaan ja laiskuuteen sen ansaitsemisessa..Mm koulutuksella pyritään vaurastumaan oikeaa työtä tekemättöä. Nyt tämä on kostaunut niin paljon että koko maapallo on kohta elinkelvoton.

      • Anonyymi

        Milloin esim. Putinista on tullut sosialisti?


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Joo ja Karjala takaisin ja kaikkea muuta hubaa! :)


      • Anonyymi

        Tuo linkkihän oli ihan tyypillisen *******hörhön mielipidekirjoitukseen, ei siis mikään virallinen käsitys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo linkkihän oli ihan tyypillisen *******hörhön mielipidekirjoitukseen, ei siis mikään virallinen käsitys.

        Kun vertaillaan kaltaistas antifasistista tuubiin kusevaa moppitukkaa ja Jussia arvelisin että sen hörhön tittelin saat kyllä siinä arvioinnissa juuri sinä.


    • Anonyymi

      Tämän päivän globalisti vasurit ovat enemmän oikealla kuin edesmenneet natsit?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Miten vasemmistolaiset voivat olla oikeistolaisia? Tämä taitaa olla sitä persulogiikkaa...

        Natsit olivat äärioikeistolaisia ja äärifasisteja. Persuideologiassa on paljon samaa kuin fasisti-ideologiassa. Tiedätkö esimerkkejä? Luultavasti et...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten vasemmistolaiset voivat olla oikeistolaisia? Tämä taitaa olla sitä persulogiikkaa...

        Natsit olivat äärioikeistolaisia ja äärifasisteja. Persuideologiassa on paljon samaa kuin fasisti-ideologiassa. Tiedätkö esimerkkejä? Luultavasti et...

        Antifasistien Antin ja Petrin logiikkaa on sen että kaikki ketkä eivät ole samaa mieltä ovat vähintään natseja ja persuja...


    • Anonyymi

      Sosialistit on natseja näinhän se tämäkin menee. Naisten sortajat ja alistajat on rasisteia sekin menee näin.

    • Anonyymi

      Kansallissosialistit vs. marxilais-sosialistiset antifasistit. Vasemmistolaisten aateserkkujen katutappeluja ja vihanpitoa jo kohta 100 vuotta.

      • Anonyymi

        Mulla on musta huivi naamalla , 80mm ritsa valmiina ja muovikasseissa hyvä setti ulostetta ja virtsaa millä aion sotkea ja tärvellä kapitalistisikojen asunnot ja yhteiset yleiset tilat. Olenko valmiina antifasistiseen toimintaan?


    • Anonyymi

      Natsit eivät olleet mitään sosialisteja. He olivat isänmaallisia miehiä gegen bolsevismus -hengessä.

      • Anonyymi

        Tämäkin osittain totta.


    • Anonyymi

      Entäs persut? Ankallis-sosialisteja. Carl Barksin "pääoma" elämän ohjenuorana.

    • Anonyymi

      Näin on.

    • Anonyymi

      Binga on aivan oikeassa. Natsit olivat ja ovat sossuja.

      • Anonyymi

        No, ainakin natsien joukossa oli paljon erittäin raakoja psykopaattirikollisia. Sama koskee kommmunisteja NL: ssa ja nuo asiat voi tarkistaa vaikka lukemalla vankileirikokemuksista.

        Sosialismista ja kommunismista puhuttaessa pitäisi ymmärtää ja muistaa aina se, että osa on oikeamielisiä ja hyviä ihmisiä - ja oli tuollaisia ihmisiä kyllä natsienkin joukossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, ainakin natsien joukossa oli paljon erittäin raakoja psykopaattirikollisia. Sama koskee kommmunisteja NL: ssa ja nuo asiat voi tarkistaa vaikka lukemalla vankileirikokemuksista.

        Sosialismista ja kommunismista puhuttaessa pitäisi ymmärtää ja muistaa aina se, että osa on oikeamielisiä ja hyviä ihmisiä - ja oli tuollaisia ihmisiä kyllä natsienkin joukossa.

        Niin tai näin aina väärinpäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, ainakin natsien joukossa oli paljon erittäin raakoja psykopaattirikollisia. Sama koskee kommmunisteja NL: ssa ja nuo asiat voi tarkistaa vaikka lukemalla vankileirikokemuksista.

        Sosialismista ja kommunismista puhuttaessa pitäisi ymmärtää ja muistaa aina se, että osa on oikeamielisiä ja hyviä ihmisiä - ja oli tuollaisia ihmisiä kyllä natsienkin joukossa.

        Voi olla. En kiistä.


      • Anonyymi

        En kyllä nyt ollenkaan ymmärrä tätä höpötystä.

        Jos natsit olivat sosialisteja, miksi ne niin kovasti vastustivat kommunisteja? Kommunistit olivat natseille vihollinen numero uno.

        Kommunismihan on äärisosialismia!


    • Anonyymi

      Palstan radikalistoituneiden antifasistien Antin ja Petrin logiikkaa on sen että kaikki ketkä eivät ole samaa mieltä ovat vähintään natseja ja persuja...

    • Anonyymi

      Antifasismi on synonyymi kommunistien mielensairaudelle.

    • Anonyymi

      Hitler tuhosi yksilövapauden ja poisti valinnanvapaudet, jotka ovat oikein toteutetussa sosialismissa keskeisiä pääkohtia, eli vaikka yhteiskunta olisikin sosialistinen niin se sallisi yksilön omat mielipiteet ja toisinsjattelun. Toki näin väärin asiaa toteutti myös koko neuvostoliitto sekä nykyään kiina ja pohjoiskorea, mutta tässähän puhutaan ideologiasta pelkästään.

    • Anonyymi

      Ettäkö Hitler muka olisi ollut sosialisti. hah hah, ei pidä paikkaansa. On hyvin yleisesti tiedetty tosiasia se että Hitler ei ollut politikko lainkaan vaan oli töissä Berliinin puhelinlaitoksella keskusneitinä.

    • Anonyymi

      Kansallissosialisti on kommunismia pahimmillaan. Diktatuuri on toinen asia, esim. kommunistisessa Kiinassa on kuitenkin diktatuuri.
      Samoin Pohjois-Koreassa. Hitler olisi viihtynyt pohjois-Koreassa varmaan hyvin.
      Samanlaisia veikkosia olisivat kim ja hän.

    • Anonyymi

      "Kansallissosialismi" oli saksalainen variaatio fasismista. Sillä ei ollut mitään yhteyttä kansainväliseen sosialistiseen liikkeeseen, vaan se oli suuntautunut nimenomaan vasemmistoa vastaan. Valtaan päästyään natsit aloittivat laajan teollisuuden yksityistämisen. Myös muun muassa rautateitä ja hyvinvointipalveluja yksityistettiin.

      Natsien rotulait ovat oma lukunsa. James Q. Whitman on kirjassaan "Hitler's American Model" osoittanut, että natsijuristit perehtyivät huolellisesti Yhdysvaltain lainsäädäntöön "rotukysymyksestä" ja sovelsivat sitä omiin rotulakeihinsa.

    • Anonyymi

      Ole!

    • Anonyymi

      Ja Kokoomus kommunismia. Sanoohan sen nimikin. Kootaan kaikki yhden aatteen alle. Niin totalitarismi määritellään. Neuvostoliitossa oli kolhoosit, jonne jokainen työikäinen laitettiin, oli töitä tai ei. Ihan sama meillä. Täystyöllisyyttä maksoi mitä maksoi, oleilijoita ei saa olla. Demokratiaa ja Kokoomusta on vaikea mielessään yhdistää. Kokoomuksen johdolla toimivat mediat, Yle, MTV, perustuslakivaliokunta, Hallitus tietysti, Presidentti ja monet muut.

      Jos ismeistä tykkää ja on taipuvainen jakomielisyyteen. Kaiken voi nähdä kuten haluaa ja kuvata itseään miten haluaa.

      Jos vapautta halutaan, täytyy perusturva olla kaikilla kunnossa, kuten myös muut perusoikeudet.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      180
      2025
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      161
      1758
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1696
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1473
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      156
      1248
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      54
      1155
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      58
      1010
    8. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      70
      929
    9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      26
      907
    10. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      899
    Aihe