Kiitos Ulla Appelsin kysymyksestäsi Tarja Haloselle

Ulla Appelsin on esimerkki huiman hyvästä journalistista. Aina hereillä. Valmiina osuviin hohtopäätöksiin ja niitten pukemiseen ymmärrettävään muotoon.
Vallassa istuneella ja valtaa sohloten käyttäneellä Tarja Halosella ei vastaavaa ymmärrystä ja valveilla oloa ei ole.
Viimeisin New York Tmesille annettu lausunto on pelkää sameaa valetta. Ihmettelen vaan millä onnella tämä valtakunta onnistui luovimaan eheänä läpi tuon navigointikyvyttömän presidentin virkakauden.
6169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten on mahdollista että morkkaamme nykyisin kaikkia entisiä presidenttejä? Suomessa ja muuallakin. Entäpä jos kunnioittaminen heitä sellaisenaan työnsä tehneinä? Entäpä jos jokaisella on oikeus olla valtavirrankin sisällä hieman eri mieltä tai samaa mieltä? Heidät valittiin virkoihinsa silloisen demokratian tuloksena. Yleensäkin on ilmeisen tärkeää että tärkeät päätökset tehdään kansalaisia kuunnellen ja että päätösvallassa ei lipsuttaisi. Tuntuu olevan trendaavaa nykyisin että on sopivaa kyllä olla samaa mieltä muttei ole sopivaa esittää erimieltä olevia virkistäviä mielipiteitä.

Äänestä
  • Ahtisaari oli ihan erinomainen presidentti.
    Halonen ei, hänet muistetaan kahdesta lautasesta ja siitä, ettei kukaan halunnut kutsua häntä minnekään.

    Presidenteissä on eroa.

    Niinistö on täyttänyt hyvin paikkansa ja ollut viemässä meitä Natoon.

    Koivisto oli ihan OK, mutta hänellä oli hankala paikka Kekkosen jälkeen.

    Äänestä

  • Miksi vain miehiä saisi haukkua ja naisia kehua? Ei koivistokaan ollut hyvä, mutta haloska oli surkea ja marinia huonompaa pm tuskin tulee koskaan, onneksi siitä ei tule pressaa.

    Äänestä

Mitä se sitten kysyi?

Äänestä
  • Se kysyi miksi Halosen pitää paskantaa omaan pesään, kun kuitenkin ollaan tasa-arvon suhteen maailman kärkimaita ellei kärkimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se kysyi miksi Halosen pitää paskantaa omaan pesään, kun kuitenkin ollaan tasa-arvon suhteen maailman kärkimaita ellei kärkimaa.

    Ehkä vielä tärkeämpi kysymys oli se, että luuleeko Halonen, että se valittiin kaksi kertaa presidentiksi vain naisten äänillä.
    Ihmetteli miksi Halonen on niin katkera miehille, vaikka hänest äitsestä tuli presidentti eikä se olisi onnistunut ilman niiden ikääntyneiden miesten ääniä, joita Halonen haukkui.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ulla Appelsin on esimerkki huiman hyvästä journalistista. Aina hereillä. Valmiina osuviin hohtopäätöksiin ja niitten pukemiseen ymmärrettävään muotoon.
Vallassa istuneella ja valtaa sohloten käyttäneellä Tarja Halosella ei vastaavaa ymmärrystä ja valveilla oloa ei ole.
Viimeisin New York Tmesille annettu lausunto on pelkää sameaa valetta. Ihmettelen vaan millä onnella tämä valtakunta onnistui luovimaan eheänä läpi tuon navigointikyvyttömän presidentin virkakauden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu