Lentoasema-lauttasaari

Anonyymi

Olen työn puolesta joutunut lentämään pahimmillaan parikin kertaa viikossa ja palatessani eilen illalla puolen yön aikaan kotiin, kuljettaja päätti ajaa ihan toista reittiä mitä muut kuljettajat ovat ajaneet.

Hän ei lähtenyt kehälle vaan jatkoi keskustan suuntaan. Ihmettelin tätä ja huomautin asiasta kuljettajalle. Hän totesi että se on huomattavasti lyhyempi ja halvempi reitti ajaa myöhään illalla. Ja tottahan toki näin oli. Ajallisesti reitti oli lähes identtinen. Kuulemma sama reitti on myös aikaisin aamulla huomattavasti edullisempi, mutta kuskit kierrättävät kehää pitkin koska tienaavat siitä enemmän.

Eikö kuljettajan pitäisi valita asiakkaan kannalta edullisin reitti, tai ainakin kertoa siitä mahdollisuudesta? Mikä järki on huijata asiakasta tällaisella asialla? Olen kulkenut saman matkan useita kymmeniä kertoja ja nyt oli ensimmäinen kerta kun kuljettaja oli rehellinen. Laskennallisesti työnantajani on maksanut satoja euroja ylimääräistä epärehellisten kuljettajien vuoksi.

20

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riippuu kellonajasta

    • Anonyymi

      Et sinä lentele ollenkaan, olet trolli.

    • Anonyymi

      Kohteliasta on kuskin kysyä mennäänkö Töölön kautta vai Kehän kautta.

      Ruuhka-aikaan Kehä on nopeampi ja halvempi.

      Öisin Kehän kautta ja Töölön kautta ovat yhtä nopeita mutta Töölön kautta n.15 EUR halvempi.

      Kyyti Kehän kautta on tosin mukavampi.

      Itse kysyn aina reitillä Lauttasaari-Kenttä-Lauttasaari mennäänkö Töölön vai Kehän kautta,

      90%:a larulaisista haluaa ajaa Kehän kautta kokemukseni mukaan Kentälle ja Kentältä.

      • Anonyymi

        Mainitsetko asiakkaille että kehän kautta kyyti on 15€ kalliimpi?


      • Anonyymi

        Kuorma voi kertoa, jos haluaa jonkun erityisen reitin. Ei kuljettajan tehtävä ole kysellä. Kuljettaja ajaa sitä teittiä mikä on hänen mielestään paras.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainitsetko asiakkaille että kehän kautta kyyti on 15€ kalliimpi?

        Aina on ajettava kallein reitti. Vain huono ja ammattitaidoton kuski ajaa halvemman reitin. Kuskin työ on hankkia RAHAA!


    • Anonyymi

      Juuri nyt lentoasema-lauttasaari maksaa TaksiHelsinki hinnoilla kehän kautta 53,40eur, töölön kautta 48,40, johtuen lentoasemahinnoittelusta jossa lasketaan vain matkaa, ei ajoaikaa, joka muuten on töölön kautta 8 minuuttia pitempi.
      Toiseen suuntaan lauttasaari-lentoasema maksaa kehän kautta 55 euroa, töölön kautta 60 euroa, eli et kuitenkaan ole tainnut lentää/istua taksissa kovinkaan paljoa....

    • Anonyymi

      Piti tarkastaa onks palstan trolli taas kirjoitellu omiaan. 13 tolpalta navigaattorin mukaan Tölikän kautta matka on 6 km lyhyempi joten TH:n lentokenttähinnoilla hintaero 12€. Ite painelen kyllä kehää pitkin niin ei tarvi pysähdellä ja ei asiakkaita haittaa se.

    • Anonyymi

      Trolli taas keksinyt paskatarinan, keksi seuraavaksi parempi.

    • Anonyymi

      Perinteinen taksi kusettaa aina. Ottakaa Uber niin ei tule yllätyksiä kyydin hinnassa kun hyväksyt sen ennen kyydin alkamista.

      ”Yhä useampi asiakas toivoo kiinteitä hintoja ja haluaa tilata kyydin sovelluksella.” (Omnibus-tutkimus, 2022)

      Perinteisillä takseilla on haasteita mukautua nykyaikaan ja siksi ne ei pärjää nykyisessä kilpailutilanteessa. Ilman Uberin tuloa markkinoille ja alan vapautusta, taksin tilaaminen maksaisi edelleen useita euroja ja saatavuus olisi todella heikko.

      • Anonyymi

        Taitaa sen kiinteän hinnan saada pyydetttyä ihan kaikilta palveluntarjoajilta kun sovelluksella tilaa. Lisäksi kuljetuksen laatu merkkaa useimmille asiakkaille enemmän kuin hinta, josta syystä perinteisillä takseilla ei ole mitään hätää; keikkaa ja tyytyväisiä asiakkaita riittää ainakin päiväsaikaan kun sekä yhteiskunta että liike-elämä luottavat näihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa sen kiinteän hinnan saada pyydetttyä ihan kaikilta palveluntarjoajilta kun sovelluksella tilaa. Lisäksi kuljetuksen laatu merkkaa useimmille asiakkaille enemmän kuin hinta, josta syystä perinteisillä takseilla ei ole mitään hätää; keikkaa ja tyytyväisiä asiakkaita riittää ainakin päiväsaikaan kun sekä yhteiskunta että liike-elämä luottavat näihin.

        Näinhän se menee. Uber ja muut paskapuljut on tarkoitettu alkoholisteille ja narkeille. Se on hieno asia, että heikommalle ainekselle on oma Uber kuljetus, niin ne eivät yritä tunkeutua normaalien ihmisten takseihin haisemaan ja ryöstelemään.


      • Anonyymi

        Uber toimii kuten toimii Helsingissä, Turussa ja Tampereella, joissa asuu n. 35 % Suomen asukkkaista. Uber pärjää kilpailussa, koska toimii harmaan talouden puolella yhteiskuntavastuunsa laiminlyöden.
        Terv. nimimerkki Sammakkoperspektiivi


      • Anonyymi

        Juuri nyt pääsisi Otaniemestä Kruununhakaan Uber Black (Premium auto, kokenut kuljettaja) kilpailukykyiseen 92,80 euron hintaan, kunhan odottelee 15 minuuttia taksia tulevaksi.
        TaksiHelsinki (Premium auto, kokenut kuljettaja) hintaan 37,50 , odotusaika 2 minuuttia.
        Se nyt vaan on mageeta maksaa liikaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nyt pääsisi Otaniemestä Kruununhakaan Uber Black (Premium auto, kokenut kuljettaja) kilpailukykyiseen 92,80 euron hintaan, kunhan odottelee 15 minuuttia taksia tulevaksi.
        TaksiHelsinki (Premium auto, kokenut kuljettaja) hintaan 37,50 , odotusaika 2 minuuttia.
        Se nyt vaan on mageeta maksaa liikaa?

        Korkea hinta johtuu dynaamisesta hinnoittelusta. Eli kysyntää on sillon paljon alueella. Taitaa olla niistä ajoista vuosia aikaa kun perinteisellä taksilla oli paljon kysyntää ja siksi ne ajaa kyydit aina samaan hintaan oli ruuhkaa tai ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa sen kiinteän hinnan saada pyydetttyä ihan kaikilta palveluntarjoajilta kun sovelluksella tilaa. Lisäksi kuljetuksen laatu merkkaa useimmille asiakkaille enemmän kuin hinta, josta syystä perinteisillä takseilla ei ole mitään hätää; keikkaa ja tyytyväisiä asiakkaita riittää ainakin päiväsaikaan kun sekä yhteiskunta että liike-elämä luottavat näihin.

        Yhteiskunnan kyydit on kilpailutettu ja ne ajaa se joka on antanut halvimman tarjouksen. Eli jos sinä ajat niitä niin myyt persettäsi halvalla senkin köyhä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkea hinta johtuu dynaamisesta hinnoittelusta. Eli kysyntää on sillon paljon alueella. Taitaa olla niistä ajoista vuosia aikaa kun perinteisellä taksilla oli paljon kysyntää ja siksi ne ajaa kyydit aina samaan hintaan oli ruuhkaa tai ei.

        Uber is best!


    • Anonyymi

      Olin eräänä iltana myöhempään kotiutumassa Meilahden sairaalasta. Ihmettelin miksi kuski lähti ajamaan Kaakkois-Helsinkiin Itä-Pasilan kautta, itse olisin ajanut Ruhan kautta. Mutta reitti olikin nopea koska ruuhkaa ei ollut, eikä tarvinnut seisoa pahasti punaisissa valoissa. Matka oli kilometreissä vähän lyhyempi ja siis maksu jokusen euron halvempi (ero ei kovin suuri).

      • Anonyymi

        Ruha?


    • Anonyymi

      Ruha = Ruskeasuon varikko.
      Varha = Vartiokylän varikko.
      Aids = aina ilman daami seuraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1144
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      735
    Aihe