Suomi ja Baltian maat Venäjän suojelukseen

Baltian maissa meneillään oleva russofobian aalto patsaiden poistamisineen sekä Suomen liittyminen Natoon ja halu rajoittaa venäläisten viisumeiden saantia kertovat siitä, että Venäjä on pian pakotettu aloittamaan uuden ”erikoisoperaation” kaikkia neljää maata kohtaan.

Venäjä ei voi parantaa Latvian, Liettuan, Viron ja Suomen russofobiaa enää millään terapeuttisilla toimilla, jotka olisivat luonteeltaan poliittisia, diplomaattisia tai taloudellisia. Mahdollisuus siihen on jo menetetty. Nyt on jäljellä enää kirurginen operaatio – eli sotilaalliset toimet.

Baltian maissa valmistellaan lisäksi venäläisten karkottamista tai laittamista keskitysleireille, ja Suomeen uhkaa tulla Naton tukikohtia.

Liettuan, Latvian, Viron ja Suomen kohtalo on sinetöity strategisesti. Nämä maat ovat menettäneet mahdollisuutensa itsenäiseen ja suvereeniin kehitykseen, koska ne ovat antautuneet täysin anglosaksien vallan alle ja niistä on tullut tottelevainen ase Venäjää vastaan. Mutta tällä valinnalla on hintansa.

Kun Venäjän sotilasoperaatio on saatettu onnistuneesti loppuun Baltian maissa ja Suomessa, näillä mailla ei pidä olla toista mahdollisuutta suvereniteetille. Niistä voi tulla ainoastaan Venäjän protektoraatin alaisia alueita ja paikkoja, jonne Venäjän sotilastukikohtia sijoitetaan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009034167.html
44149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Venäjän karhun kainalossa on turvallista köllötellä.

Äänestä
  • Kuoleman jälkeen kukin huomaa sitten omat syntinsä ei muiden.

    Äänestä

Siitä vaan. Mistähän tuo roskavaltio hankkii aseet ja sotilaat Natoa vastaan hyökkäämiseen? Ukrainan rintaman näytöt eivät juuri vakuuta. Sillä osaamisella saa Natoa vastaan turpiinsa.

Äänestä
  • Nato on pelkkä vitsi. Miten on mahtavan Saksan armeijan kanssa??? Buhahaha tietokone energiauomaläskit nuoret sortuu muutamassa päivässä. Jenkit ei kykene koko maailmaa sentään haastamaan, kun ovat ihan itse romuttaneet yhteiskuntansa.

    Äänestä

Se on toki hyvä, että Venäjällä huomattu Suomen ja Viron kyky eristää Pietarin laivaliikenne. Kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin lähtee sotimaan.

Äänestä
  • Pietarin juutalaiset pääsee Israeliin lennot sieltä menee.

    Äänestä

Punikki mene jo hirteen.

Äänestä

Pietarissa julistettu hätätila. Suola on loppunut.

Äänestä
  • Ja rehua jaetaan kaukaloon

    Äänestä

  • Tuhoonvihittyä tavaraa Venäjällä kaikki varastettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja rehua jaetaan kaukaloon

    Ja Suomessa ei ole sitäkään ens talvena.

    Äänestä

Voi olla että Ukrainan sota jämähti nyt siihen mihin jämähti ja siellä alkaa vain asemasotavaihe ja Venäjä voi kohdistaa katseensa nyt tänne Pohjolaan. Ilmoittavat vain että eivät aloita ydinsotaa Länttä vastaan vaan vain maaoperaation Pohjolassa jolloin Länsikään ei voi aloittaa ydinsotaa Venäjää vastaan.
Ja voi olla kun Venäjä alkaa menestymään täällä ,jenkit joutuu myymään Pohjolan maat Venäjälle eivät varmasti tuo omia sotilaita kovin paljoa tänne kuolemaan.
Tai tällainen skenaario että saavat vallattua jonkun verran maata joka Pohjoisista maista ja sota päättyy myös täällä osavalloitukseen. Suomen ja Baltianmaiden omilla sotavoimilla ei Venäjää saada pidettyä poissa ,se on varma se.

Äänestä
  • Näyttäisi siltä, ettei jämähtänyt, vaan russakat ajetaan Ukrainasta pois. Osa uskaltaa mennä kotiin, osa pakenee uimalla johonkin muualle.

    Äänestä

  • Hehe haavemaailmassa Puten lätissä Pietarissa

    Äänestä

  • Sallan kohdalla nähty tankkeja ja Joensuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehe haavemaailmassa Puten lätissä Pietarissa

    Pietarin synagogille on viety vuosikymmenet varastettua tavaraa ja Narvan. Myös itätallinan ja rak veren. Ne hyökkäsi silloin Stalin aikana kristittyjen kimppuun ku hullut.

    Äänestä

  • Pietarissa ja meidän Suomen entisessä Viipurissa on aseita myös nähty Laatokan itäpuolella ja Sallan siellä Suomeen kuluneella alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi siltä, ettei jämähtänyt, vaan russakat ajetaan Ukrainasta pois. Osa uskaltaa mennä kotiin, osa pakenee uimalla johonkin muualle.

    Ryssakka . Russakka on jänis. Rusakko.Erikoista ettei tota yhtä patsasta saa museoon mikä tuolla kaivarilla on mistä laiva menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi siltä, ettei jämähtänyt, vaan russakat ajetaan Ukrainasta pois. Osa uskaltaa mennä kotiin, osa pakenee uimalla johonkin muualle.

    Luet näemmä Sanoman ja Ylen satuja joka päivä ja uskotkin niihin vielä:)

    Äänestä

Kaikki rusistiset muistomerkit ja jopa kulttuurilliset yhteistyöt poistettava pikaisesti, kaikki mitä venäjä tuputtaa on suuri vitsi ja valhe, poistamisen tulisi tapahtua koko EU:n alueelta ja lisäksi tulee pitää huoli ettei yksikään rusisti pääse eurooppaan.

Äänestä
  • Amen kyllä tää saa jo riittää että lavastetaan aina muita syylliseksi omiin synteihin ja vaikutetaan muiden elämää. Myös ryöstelläån laivoja yrityksiä ruokia.

    Äänestä

ryssän romut kuuluukin kaatikselle jo niitä on katseltukin tarpeeksi kauan

Äänestä
  • Toisen romu on toisen aarre. Ja ei sun tarvi katella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisen romu on toisen aarre. Ja ei sun tarvi katella.

    Ei mulla ole kuin romuja. Pakko niitä on katella, kun ei jaksa viedä kaatopaikalle.

    Äänestä

Jeesus Jumala Jahve YHWH poika. Jumala ja ihminen . ✝️

Äänestä

Joko te nyt älyätte että nää on vihaa täynnä varastamista väärentelyä olevia ahmatteja jotka on aina hyökkäillyt syyttömien kimppuun.

Äänestä
  • Pitää olla melkoi kieroutunut ajatusmaailma, jos pitää natseja syyttöminä.

    Äänestä

Turhaa pelottelua, Venäjä kun ei saa mitään aikaa Ukrainassakaan, kieltäytyvät jo sodastakin monet. Lyödään kova kovaa vastaan.

Äänestä

Ryzzät menettäneet viimeisinkin aivosolunsa.

Äänestä

Jokohan sitä pitää paeta Kanadaan?

Äänestä

Parasta mahdollista ja ainoaa oikeaa suojelua on se, että annatte kaikkien muiden maiden olla omassa rauhassaan. Rauha on normaali ja luonnollinen automaatio ja hyödyttää kaikkia maita, myös Venäjää.

Äänestä
  • Keinotekoiset valtioiden rajat pitää poistaa. Jokainen ihminen on maailmankansalainen.

    Äänestä

Ukrainan tiedustelun mukaan Putleri on aloittanut salaisen liikekannallepanon, sanoo, että Krimille matka, mutta yhtä hyvin niitä voidaan asemoida Suomeen ja Baltiaan alkavaa
hyökkäystä varten.

https://mobile.twitter.com/KyivIndependent/status/1564923259879055362

Se on selvää, että Ukrainassa niitä ei kohta ole. Joten tiukkaa tekee tuo hullun apinan imperialismi.

Äänestä

Nyt kun olen Putlerin "nolojen tilanteiden miehen " katastrofia seuraillut Ukrainassa on aivan sama vaikka pätkä raahaisi museokalustoaan ympäri venäjän rajallemme käännän kylkeä ja pieraisen koko ukon kumoon tietäen että se olisi muutaman viikon hönkäys kun länsimainen moderni armeija pamauttaisi tuon kehitysmaan museovehkeet sotilaineen hevon perseeseen ikiajoiksi.

Putinin suurin virhe oli näyttää koko maailmalle kehitysmaa-armeijansa kyvyttömyys koska siitä tuli yleinen vitsi ...Putinin olisi vain pitänyt pitää armeijansa luokattomuus salassa silloin kyseisen armeijan illuusiovaikutus olisi ollut paljon tehokkaampi kuin tämä nöyryytys.

Äänestä

Venäjällä on jäänyt vanha rikkinäinen levy päälle toistamaan samaa progandaa. Eivät nuo unelmat toteudu tässä reaalimaailmassa. Jutut vain kertovat, että Venäjällä on putinisteja, jotka ovat putinistisempia kuin Putin itse - siis aivan täyshulluja.

Äänestä
  • Siellä on löydetty Neuvostoliiton aikainen levy gramofoniin. Suuri ja mahtavahan se oli kyllä.

    Äänestä

Isovenäläiselle sovinismille ja imperialismille ei näytä olevan mitään rajoja.

Siksi sitä ei pidäkään sietää.

Lohduttavaa on, että hitleriläisine maailmanvalloitushaaveineen se tulee lässähtämään kuten natsi-Saksa omaan hulluuteensa.

Äänestä

Maailman Rauha -monumentti tulisi lähettää takaisin Venäjän suojelukseen.

Äänestä

Venäläiset kärsivät vapauden, demokratian ja individualismin fobiasta. Homofobian lisäksi.

Äänestä
  • Suomessa on käytetty porvarillista vapautta nyt sen verran, että tavallinen kansa on hätää kärsimässä ja palelee ensi talvena kuoliaaksi.

    Venäjä sentään pitää huolta kansalaisistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on käytetty porvarillista vapautta nyt sen verran, että tavallinen kansa on hätää kärsimässä ja palelee ensi talvena kuoliaaksi.

    Venäjä sentään pitää huolta kansalaisistaan.

    Neuvostoliitossa oli asunnot niin kuumia, että piti keskellä talveakin pitää ikkunat auki.

    Äänestä

Venäjällä on kaikki halpaa. Kuten bensa, sähkö jne.

Äänestä
  • Paljon ne kustantaa? Mikä on venäläisen keskipalkka?

    Äänestä

Virossa poistettiin se suuren isänmaallisen sotilaallisen erikoisopperaation aikainen T-34 tankki . Nyt venäjän armeija on kuulemma virolaisilta kysynyt että jospa se T-34 joutaisi heille kun heillä alkaa olla ukrainassa aivan älytön pula tankkeista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Baltian maissa meneillään oleva russofobian aalto patsaiden poistamisineen sekä Suomen liittyminen Natoon ja halu rajoittaa venäläisten viisumeiden saantia kertovat siitä, että Venäjä on pian pakotettu aloittamaan uuden ”erikoisoperaation” kaikkia neljää maata kohtaan.

Venäjä ei voi parantaa Latvian, Liettuan, Viron ja Suomen russofobiaa enää millään terapeuttisilla toimilla, jotka olisivat luonteeltaan poliittisia, diplomaattisia tai taloudellisia. Mahdollisuus siihen on jo menetetty. Nyt on jäljellä enää kirurginen operaatio – eli sotilaalliset toimet.

Baltian maissa valmistellaan lisäksi venäläisten karkottamista tai laittamista keskitysleireille, ja Suomeen uhkaa tulla Naton tukikohtia.

Liettuan, Latvian, Viron ja Suomen kohtalo on sinetöity strategisesti. Nämä maat ovat menettäneet mahdollisuutensa itsenäiseen ja suvereeniin kehitykseen, koska ne ovat antautuneet täysin anglosaksien vallan alle ja niistä on tullut tottelevainen ase Venäjää vastaan. Mutta tällä valinnalla on hintansa.

Kun Venäjän sotilasoperaatio on saatettu onnistuneesti loppuun Baltian maissa ja Suomessa, näillä mailla ei pidä olla toista mahdollisuutta suvereniteetille. Niistä voi tulla ainoastaan Venäjän protektoraatin alaisia alueita ja paikkoja, jonne Venäjän sotilastukikohtia sijoitetaan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009034167.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu