JT uskonto perustuu Raamattuun enemmän kuin ihmisten traditioihin tai kirjoituksiin

Anonyymi

Jehovan Todistajilla ei ole ketään profeettaa jonka 1800-luvulla kirjoittamaa kirjaa pidetään Jumalan henkeyttämänä/innoittamana totuutena. Jehovan Todistajille ainoa Jumalan henkeyttämänä kirja on Raamattu ja he käyttävät vielä nykyäänkin tavallista Kirkkoraamattua.

Joten jos haluatte tuoda esiin jotain "kiistatonta faktaa" että ihminen ei ole 6000 vuotta vanha keksintö siinä toivossa että se kaataisi Jehovan Todistajien opinnot, teidän täytyy ensin muistaa että heidän uskonkappaleensa perustuu siihen mitä sanotaan Raamatusta.

"Kiistaton fakta" siitä että ihminen on ollut maan päällä paljon kauemmin kuin joku 6000 vuotta kaataisi kaikki Raamattuun pedustuvat uskonnot. Ei siis ainoastaan Jehovan Todistajia.

Mutta sellaista faktaa ei ole koska ette kukaan kuitenkaan ollut elossa silloin kun ensimmäiset ihmiset ilmaantuivat JA KOSKA suuri osa "todisteista" voidaan selittää monella eri tavalla. Iänmääritysmenetelmätkin ovat riippuvaisia perus-aksioomeista (kuten jonkin maaperän tason ikä, muinaisen ilmakehän C-14 isotoopin koostumus, jms). jotka voivat ihan hyvin olla täysin väärässä.

44

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuitenkin jos olisi jotain kiistatonta faktaa siitä että ihminen on ollut maan päällä paljon kauemmin kuin joku 6000 vuotta, se vaikuttaisi jokaiseen Raamattuun perustuvaan uskontoon eikä siis ainoastaan Jehovan Todistajiin.

      • Anonyymi

        Aika moni kristitty hyväksyy tieteellisen käsityksen ihmisen kehityshistoriasta. Eivät luominen ja evoluutio ole automaattisesti vastakkaisia, vaikka joissain lahkoissa ne yritetään esittää niin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni kristitty hyväksyy tieteellisen käsityksen ihmisen kehityshistoriasta. Eivät luominen ja evoluutio ole automaattisesti vastakkaisia, vaikka joissain lahkoissa ne yritetään esittää niin.

        Ihminen uskoo ihan mitä vaan kun aikansa manipuloidaan samaa asiaa!!!
        Onhan se nähty, homous ja lesbouskin nykyisin ihan normaali juttu????
        Tiede on pelkkää teoriaa, Raamattu on fakta historiaa ja kaiken lisäksi totta.
        Raamattu todistaa itse itsensä monin paikoin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen uskoo ihan mitä vaan kun aikansa manipuloidaan samaa asiaa!!!
        Onhan se nähty, homous ja lesbouskin nykyisin ihan normaali juttu????
        Tiede on pelkkää teoriaa, Raamattu on fakta historiaa ja kaiken lisäksi totta.
        Raamattu todistaa itse itsensä monin paikoin

        "Raamattu todistaa itse itsensä monin paikoin"

        Kukaan ei voi todistaa omasta puolestaan. Siinäpä se onkin, kun Raamattuun pitäisi uskoa sen oman todistuksen perusteella.


    • Anonyymi

      Jokainen uskonto perustuu julkeaan valehteluun.

    • Anonyymi

      Pitää muistaa myös Nooan ajan vedenpaisumus, josta Raamattu kertoo totena ja se voidaan ajoittaa noin ajankohtaan 2300 eaa. Tuolloin kuitenkin oli suuria kulttuureja mm. Egyptin ja Mesopotamian alueella, vedenpaisumus on lisäksi luonnontieteellisesti mahdoton. Fundamentalisti joutuu kiistämään suuren osan luonnontieteen ja historian tutkimuksesta. Se epäilemättä ei ole hänelle ongelma, sen kuin "luottaa Raamattuun", eri asia sitten, kuinka älyllisesti (epä)rehellistä tuollainen on. Toisaalta tieteeseen voidaan vedota silloin, kun sen voidaan katsoa tukevan omia uskonkäsityksiä.

      • Anonyymi

        Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, Jumala voi heittää sinutkin vaikka sekunneissa kuuhun, puhumaan soopaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, Jumala voi heittää sinutkin vaikka sekunneissa kuuhun, puhumaan soopaa!

        Oletko sinä jo kokenut tuon kuussa käynnin, kun niin varmana siitä kirjoittelet?
        Jumala kuitenkin raamatuntodisteen perusteella vakuuttaa, että valehtelijat eivät pääse Jumalan valtakuntaan vaan he menevät sinne jossa on, noidat, velhot ja murhaajat.
        JT:t on valehtelijoita. Ihan tiedoksi vaan.
        Lue Ilmestyskirjasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä jo kokenut tuon kuussa käynnin, kun niin varmana siitä kirjoittelet?
        Jumala kuitenkin raamatuntodisteen perusteella vakuuttaa, että valehtelijat eivät pääse Jumalan valtakuntaan vaan he menevät sinne jossa on, noidat, velhot ja murhaajat.
        JT:t on valehtelijoita. Ihan tiedoksi vaan.
        Lue Ilmestyskirjasta.

        Sinä olet sitä mieltä, mutta Raamattu on eri mieltä...vain JT pelastuu!


    • Anonyymi

      "Iänmääritysmenetelmätkin ovat riippuvaisia perus-aksioomeista (kuten jonkin maaperän tason ikä, muinaisen ilmakehän C-14 isotoopin koostumus, jms). jotka voivat ihan hyvin olla täysin väärässä."

      Iänmääritysmenetelmiä on kuitenkin erilaisia ja ne antavat samansuuntaisia tuloksia. Ihmislaji todella näyttää paljon 6000 vuotta vanhemmalta ja myös kehityshistoria on hahmottunut. Entä jos täysin väärässä oletkin sinä ja sinun järjestösi?

      Jos kreationismi olisi totta, uuden tiedon pitäisi pääsääntöisesti vahvistaa, ei kyseenalaistaa sitä. Kreationismi on kuitenkin joutunut koko ajan ahtaammalle tieteellisen tutkimuksen edetessä ja joutunut tekemään myönnytyksiä tieteelle, kun ihan kaikkea ei kehdata kiistää. Esimerkiksi Vt-seura opetti vielä 1970-luvulla luomispäivien pituudeksi vain 7000 vuotta, mihin osaltaan liittyi pieleen mennyt 1975-maailmanlopun odotus.

      • Anonyymi

        Ei hiili-isotooppi-ajanmääritys voi täysin väärässä olla, ilmakehän merkitys tunnetaan. Miksi et kommentoi uraani-isotooppien ajanmääritystä ?


    • Anonyymi

      "Jehovan Todistajilla ei ole ketään profeettaa jonka 1800-luvulla kirjoittamaa kirjaa pidetään Jumalan henkeyttämänä/innoittamana totuutena. "

      Jehovan todistajuus, jos mikä, on todella ihmisvetoista touhua. Hallintoelimeen pitää suhtautua kritiikittömästi ja muka jonain Jumalan viestintäkanavana ja uskoa viimekädessä niiden keksimiin oppeihin.

      • Anonyymi

        Väärin, se on raamatunmukaista kristillisyyttä!
        Siellä kaikki uskoo samalla tavalla, lahkot uskoo suomessa 150 eri tavalla ja kumminkin lukevat samaa raamattua kuin JT
        Lahkot ei voi olla muuta kuin pelle porukkaa eli lahkosirkusta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, se on raamatunmukaista kristillisyyttä!
        Siellä kaikki uskoo samalla tavalla, lahkot uskoo suomessa 150 eri tavalla ja kumminkin lukevat samaa raamattua kuin JT
        Lahkot ei voi olla muuta kuin pelle porukkaa eli lahkosirkusta!

        Ei se ole. Itse asiassa sitä ei pidetä kristillisenä laisinkaan. Kuuluu mormonien kanssa kristinuskon ulkopuolisiin ryhmiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, se on raamatunmukaista kristillisyyttä!
        Siellä kaikki uskoo samalla tavalla, lahkot uskoo suomessa 150 eri tavalla ja kumminkin lukevat samaa raamattua kuin JT
        Lahkot ei voi olla muuta kuin pelle porukkaa eli lahkosirkusta!

        1990 luvulla sallittiin siviilipalvelus, mutta ei Suomessa.
        Se siitä samalla tavalla uskomisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole. Itse asiassa sitä ei pidetä kristillisenä laisinkaan. Kuuluu mormonien kanssa kristinuskon ulkopuolisiin ryhmiin.

        JT eivät muuta sanaa toiseksi mitä se on Raamatussa
        Mormoonit ja muut lahkot tekevät juuri niin....heitä ei tulla näkemään paratiisissa koskaan eli pelkkää maanpäällistä teatteria ja rahankeruuta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1990 luvulla sallittiin siviilipalvelus, mutta ei Suomessa.
        Se siitä samalla tavalla uskomisesta.

        Sallittiin se Suomessakin, mutta tiedottaja valehteli siitä mediassa, jotta olisi voitu pitää kiinni "saavutetusta edusta". Vapautus ase- ja siviilipalveluksesta oli tehokas keino sitouttaa nuoret miehet JT-seurakuntaan, koska vapautuksen sai vain, jos oli aktiivinen seurakunnan jäsen (siis kävi kentällä ja kokouksissa).

        Nyt "saavutettu etu" on kuitenkin menetetty ja hyvin maistuu siviilipalvelus todistajillekin, tiedottajan aiemmista väitteistä huolimatta.


    • Anonyymi

      "JA KOSKA suuri osa "todisteista" voidaan selittää monella eri tavalla."

      No niin varmaan. Petät vain itseäsi. Kyllä siinä uskomukset jää kiistatta toiseksi kun asioita aletaan kunnolla tarkastella. Näin se vaan on.

      • Anonyymi

        Tiede todistaa raamatun faktat monin paikon oikeaksi, niissä missä se on mahdollista todistaa
        Tietenkää yliluonnollista ei voi mikään tiede todistaa, mutta siitä ei olekkaan nyt kysymys vaan niistä jotka voidaan todeta tiedeen kanssa faktaksi!


    • Anonyymi

      Juuri näin, vain JT uskoo raamatumukaisesti koko maailmassa!

    • Anonyymi

      No siitä vain sitten selittämään, miten Australian alkuperäiskansat päätyivät vedenpaisumuksen jälkeen Australiaan. Tai kengurut. Tai intiaanit Amerikkaan. Tai miten egyptiläinen kulttuuri jatkoi kerrotun vedenpaisumuksen läpi eikä edes huomannut koko paisumusta.

      Kreationismilta loppuu auttamattomasti aika riippumatta siitä, mitä ilmiöitä tarkastellaan.

      Mitä iänmääritystekniikkaan tulee, ne varmistetaan aina useammalla eri tekniikalla. Vasta kun eri tekniikat antavat samansuuntaisia tuloksia, iänmääritys on luotettava. Tästäkään fundisuskovat eivät puhu mitään, koska eivät tiedä mistä puhuvat.

      Siinä, että ihmisiä on ollut paljon yli 6000 vuotta, ei ole tieteellisesti mitään epäselvää. Epäselvyydet alkavat, kun tieteellisiä havaintoja yritetään saada sopimaan fundamentalistisiin uskonkäsityksiin. Silloin iso osa tieteestä on torjuttava. Se taas ei yksinkertaisesti ole tervettä.

      • Anonyymi

        "Siinä, että ihmisiä on ollut paljon yli 6000 vuotta, ei ole tieteellisesti mitään epäselvää. Epäselvyydet alkavat, kun tieteellisiä havaintoja yritetään saada sopimaan fundamentalistisiin uskonkäsityksiin. Silloin iso osa tieteestä on torjuttava. Se taas ei yksinkertaisesti ole tervettä."

        JT:t voivat kuvitella olevansa jopa tiedemyönteisiä, kun hyväksyvät tieteestä monia asioita ja jopa vetoavat siihen silloin, kun se näyttää tukevan heidän uskonkäsityksiään. Mutta eihän se mitään tieteen hyväksymistä ole, että valikoi rusinat pullasta ja hylkää monet keskeiset tärkeät käsitykset.

        Aivan samaan tapaan voisi joku yrittää JT-seurakunnassa vakuutella, että hyväksyy järjestön opetuksen, samalla kun tosiasiassa hylkää siitä keskeisiä osia, kuten 1914-opetuksen tai hallintoelimen aseman. Ei kelpaisi, jos bluffi huomattaisiin.


    • Anonyymi

      Raamattu on eri asia kuin JT

      Esim. JT tappaa verensiirtokiellolla. Nyt. 1940 JT kehui verensiirron (Consolation)

      Iänmääritys
      Tunnetaan geenien siirtyminen sukupolvesta toiseen. Neanderthalin ihmisen geeni on saatu esille luujäänteistä. Se on eurooppalaisihmisellä, siirtyneenä 40 000 v sitten.
      Syntyperäiseltä afrikkalaiselta tuo geeni puuttuu

      Kun JT on eri kuin Raamattu, sinun tulisi pohtia, miksi vartiotorniseura kaksine miljardeineen haluaa sinua nenästä vetää.

      • Anonyymi

        Kummallista.
        Vartiotornin kirjoittajahan sanoo olevansa jehovakanava


      • Anonyymi

        Ei verensiirroille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista.
        Vartiotornin kirjoittajahan sanoo olevansa jehovakanava

        Raamattu on Jumala kanava, sen kautta Jumala toimii
        Joka poikkeaa siitä, turha odottaa yhteyttä Jumalalta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista.
        Vartiotornin kirjoittajahan sanoo olevansa jehovakanava

        Siinä jehovakanava-hallintoelimessä on monta jäsentä.
        He tekevät äänestyspäätöksiä.
        Kun jäsenen aika jättää, uudella jäsenellä on omia mielipiteitä, ja äänestystulokset muuttuvat.
        Vartiotornissa se lausutaan "uutta valoa"

        Franz oli jäsen joka sai potkut hallintoelimestä.
        Kun vartiotorni kirjoittaa että jäsenet nimittää jehoova, niin nyt siis ihmiset antoivat potkut jehoovan nimittämälle.
        Frantz on kirjoittanut hallintoelimen toiminnasta.
        Kirja: Omatunnon kriisi
        Ja toinen: In search of Christian freedom

        Erityisesti tuo ensimmäinen on kehuttu
        Lue Johanneksenpojan sivuilta lisää
        Tai Veljesseura. org -sivuilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä jehovakanava-hallintoelimessä on monta jäsentä.
        He tekevät äänestyspäätöksiä.
        Kun jäsenen aika jättää, uudella jäsenellä on omia mielipiteitä, ja äänestystulokset muuttuvat.
        Vartiotornissa se lausutaan "uutta valoa"

        Franz oli jäsen joka sai potkut hallintoelimestä.
        Kun vartiotorni kirjoittaa että jäsenet nimittää jehoova, niin nyt siis ihmiset antoivat potkut jehoovan nimittämälle.
        Frantz on kirjoittanut hallintoelimen toiminnasta.
        Kirja: Omatunnon kriisi
        Ja toinen: In search of Christian freedom

        Erityisesti tuo ensimmäinen on kehuttu
        Lue Johanneksenpojan sivuilta lisää
        Tai Veljesseura. org -sivuilla

        Kaikki poistetaan JT joukosta, jotka alkavat sooloilemaan raamatunvastaisesti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki poistetaan JT joukosta, jotka alkavat sooloilemaan raamatunvastaisesti

        Olet melkein oikeassa, mutta korjataan hieman: JT joukosta poistetaan se, joka vastustaa Vartiotorni-seuraa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet melkein oikeassa, mutta korjataan hieman: JT joukosta poistetaan se, joka vastustaa Vartiotorni-seuraa.

        Eli Raamatun sanaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki poistetaan JT joukosta, jotka alkavat sooloilemaan raamatunvastaisesti

        Missä kohtaan Raamatussa sanotaan niin?


    • Anonyymi

      Tuo 6 000 vuotta on yksi "todiste" siinä julistuksessa vartiotorniuskonnossa että "esittelemme ylitsepursuavat todisteemme siitä että Jumala tuhoaa tämän maailman vuonna 1975" (Herätkää nro 23 v. 1975).

      Ei tullut maailmanloppua. Ei ole Raamatussa 6 000 vuotta. Eikä pidä lahko itsekään täysin kiinni laskelmistaan. Yhdessä korjauslaskelmassaan se kertoi tehneensä virheen jonka se korjasi lausumalla että ei ole olemassa mitään 0 vuotta, ajanlaskussa. Mutta tuo olisi tullut ymmärtää jo suomalaisen kansakoulun käyneen ihmisen, ehkä heillä oli ollut poissaoloja laskuopin tunnilta ?

      Mutta 1975 maailmanlopulla oli lahkolle käyttöä.

      Valtakuntamme palvelus, kesäkuu 1974 neuvoi myymään asuntonsa tai edes vähäisempää omaisuuttaan ja antamaan rahat vartiotorniuskonnolle, koska aikaa oli vähän. Se kertoi jo joidenkin veljien niin tehneenkin, hyvänä esimerkkinä.

      Onhan sillä 2 miljardia tuossa v. 2 000 paljastuneessa varallisuustilanteessaan, Vartiotorniseuralla.

      • Anonyymi

        Eipä se ihme ole, että 1975-maailmanloppua ei tullut, kun koko laskelma pohjautui väärään käsitykseen ihmiskunnan iästä. Jälkeenpäin järjestö on vierittänyt tapahtuneesta syytä rivijäsenille, vaikka nämä vain uskoivat niin kuin opetettiin.

        Nollavuoden kanssa sekoilu, mihin viittasitkin, sai aikaan Jerusalemin väitetyn tuhon siirtämisen vuodesta 606 eaa vuoteen 607 eaa. Helposti tehty paperilla, vaikka kumpikaan ei tietysti ole historiallisesti oikea vuosi. Tuo siirto piti kuitenkin tehdä, jotta Vt-seura olisi voinut pitää kiinni vuotta 1914 koskevasta aikalaskelmastaan.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Turunen puhuu soopaa!
        JT kristillisyys perustuu tarkoin Raamatun samaa, ei minkäänlaiseen konttrolliin!


    • Anonyymi

      Jehovan todistajien uskon perusta on se, että koko Raamattu on Jumalan henkeyttämää tekstiä. Mitä Raamattuun tutustuminen osoittaa?

      Tutustu seuraavaan linkiin. Se voi antaa sinulle uutta tietoa Raamatusta.

      https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1054.html

    • Anonyymi

      "väärä käsitys ihmiskunnan iästä, siten ei maailmanloppua 1975"

      Mutta perustelu tuolle oli vartiotorniseura hallintoelimen fantasiaa.
      Siihen tapaan että eikö Jehovan olisikin sopivaa toimia nyt 6 000 vuoden kuluttua.

      Eli se ei nyt edes väitä että olisi raamatullinen perustelu.

    • Anonyymi

      Jt arvostaa ainoana Raamatun sanaa!

      • Anonyymi

        Osuit naulan kantaan!


    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeassa, kaikki muu kristillisyys menee pahasti metsään!

    • Anonyymi

      Kristinusko löytyy vain Raamatun kautta ja vain JT tulkitsevat sitä täysin oikein!

    • Anonyymi

      Anonyymi 2023-08-14 09:58:16

      "Kristinusko löytyy vain Raamatun kautta ja vain JT tulkitsevat sitä täysin oikein!"

      Hepr. 1:8:

      UM: Mutta Pojasta hän sanoo: ”Jumala on sinun valtaistuimesi aina ja ikuisesti, ja valtakuntasi valtikka on oikeudenmukaisuuden valtikka.

      KR92: Mutta Pojastaan hän sanoo: – Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.

      1933/38: mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.

      Jeesuksen jumaluus on häivytetty muuttamalla jakeen merkitystä. Muissa käännöksissä Pojasta puhutaan Jumalana, UM puhuu Jumalasta, joka ei ole Poika.
      ----------------------------

      -Lahko tuottaa Usontojen uhrien tuki r.y:n suurimman asiakasryhmän

      -Lahko tappaa verensiirtokiellolla, vaikka Raamattu jopa kehottaa syömään verta.

      1 kor. 10:25 Kaikkea, mitä teurashuoneessa myydään, syökäät
      -Siis myös verilettuja
      1 kor. 10:27 Mutta kuin joku pakana teitä vieraaksi kutsuu ja te mennä tahdotte, niin syökäät kaikkia, mitä teidän eteenne tuodaan
      -siis myös verilettuja

    • Anonyymi

      Eli siis dinosaurukset eli yhtä aikaa ihmisten kanssa ja Behemoth ja Leviatan samassa syssyssä. Ei ollut jääkautta eikä metsästäjäkeräilijöitä. Ei myöskään neanderthaleita vaikka meissä eurooppalaisissa on yhä niiden geenejä.

      Villi on uskovaisen historia. Ihan vetää vertoja hobittien seikkailuille Keskimaassa.

      • Anonyymi

        Malakan niemimaalla Kaakkois-Aasiassa elää kalastajia, jotka viettävät lähes koko elämänsä merellä.

        Bajau-yhteisön jäsenet elävät veneissä ja he syövät merestä saatavaa ruokaa. Bajaut viettävät 60 prosenttia työpäivästään veden alla, joten he ovat sopeutuneet vedessä elämiseen. Asiasta kertoo The Economist sivuillaan.

        Bajaut pystyvät pidättelemään hengitystään jopa viiden minuutin ajan ja he pystyvät sukeltamaan 70 metrin syvyyteen ilman sukellusvarusteita.

        Kalifornian yliopiston tutkijat ovat todistaneet, että heimon 1000 vuoden ajan harjoittama merellinen elämä näkyy jopa kalastajayhteisön geeneissä. Bajauheimolaisten pernan havaittiin tutkimuksessa olevan suurempi kuin muilla ihmisillä riippumatta siitä, oliko heimon jäsen edes harrastanut sukellusta.

        Myös DNA-testit osoittivat Bahau-heimolaisissa olevan useita sellaisia mutaatioita, jotka antavat etua sukeltamisessa. Tutkijoiden mukaan Bajau-heimolaisten tarve sukeltaa saadakseen ruokaa on johtanut sukeltamista tukevaan evoluutioon.
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaakkois-aasiassa-elaa-heimo-joista-evoluutio-on-muokannut-meri-ihmisia/6874884


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe