Mitä olet saanut kotoa elämän tueksi?

No mä ainakin olrn saanut olosuhteisiin nähden ihan täydet eväät matkaan. Tukea jopa liikaakin.

Vanhempani muuttivat maalta kapunkiin ja olivat pihalla menosta, ylisuojelivat. Samoin koko suku. Mutta mua on seurattu suojelu mirlessä koko ikä kahden suvun puolesta. Oon ollut vähän kultapoju. Osin siksi, että oon tottunut työntekoon ja tekemään. Se on sulattanut sodan jälkeisen itäsuomalaisen "selkänahanmyyjät".

Myöhemmin mä oon huomannut että se ei riitä. Pitää oppii kaikkea kokoajan js mukautua maailmaan...tai joutuu liriin. Mutta mun ukki hoksas sen myös. Hän teki kovasti töitä maatilalla, mutta kun lehmät, hevoset ja työt pistettiin pois, piti elämä etsiä muualta...ja hän sen teki. Hänelle kelpasi homma kuin homma. Ja viipotti kumpparit vinossa niin työbyämään lumia kolslla, kuin voitelemaan karjalanpiirakoita tai veivaamaan läskisoosia hellalle. 😁

Paljon olen saanut tukea etenkin teinistä aikuisuuteen. Lähinnä henkistä tukea, kun materiaalista tukea on ollut vaikea antaa pienituloisen vanhemman varoista, toinen ollut työtön (ei kortistossa) ilman tukia ison osan elämääni. Niin isän tuloilla pääosin ovat eläneet.

Mutta olen saanut paljon apua elämäni isoissa asioissa, milloin sitä apua olen kaivannut. Konkreettista auttamista tekemällä ja tukemalla kannustain menemään eteenpäin. Kumpikaan vanhempi ei saanut kotoaan mitään, ei tukeakaan joten ovat itse olleet erilaiset vanhemmat mitä omat vanhempansa.

Ja huomaan, että itse koitan taas tehdä hyvin vanhempana ne asiat, missä omat vanhemmat ei olleet niin vahvoilla.

työllainen voi olla tyjenkin mielestä hassua jos näen unessa jotain tuttuja tyttöjä seilkkailemassa ja tekemässä asioita.

Mun kotikasvatus yms. oli vähän kaksijakoista. Toisaalta mun äiti oli 40 kun synnyin, samoin kuten hänen isäkin oli äitini syntyessä. Siinä mielessä olen moniin asioihin saanut sellaista vanhan kansan viisautta, mutta toisaalta äitini ainoana (erityis)lapsena olisin nuorempana saattanut tarvita enemmän ohjausta tms. ja hänen addiktiot oli mun kasvuiässä aika voimakkaita ja päällä. Toisaalta toi kuvio teki musta aika varhain "aikuisen" ja suvun tavat toistui mun tehdessä puuhommia 10-15 vuotiaana äitini pelatessa lähikaupan aulassa, ja olen kuullut että isoisäni joutui aikoinaan 9-vuotiaana tms. kyntämään pellon hevosella ja senaikaisilla työkaluilla hänen isän ryypätessä, ainoan veljen kuoltua ja loput 8 lasta kun oli tyttöjä. 🙄😅

Mutta toisaalta toi mun asperger ja muut diagnoosini ovat sen verran merkittäviä, että ei sillä sinänsä enää väliä miten opiskelujutut yms. meni enkä sivutoimisena yrittäjänä varsinaisesti ole epäonnistunutkaan. Varmaan olisi jo aikaisemmin tipahtanut El Plan paperit jos olisin käynyt palkkatyössä tai eri tempputyöllistämisissä 🙄 Ehkä noi ilmenee myös jotenkin siinä miten suhtaudun autoasioihin monesti miehisyyden mittana, peliharrastukseni oikeastaan vain kiteyttää pähkinänkuoressa kilpailuhenkisyyteni joissain pienissä spesifeissä asioissa mutta ei koko elämän mittakaavassa, ja se on mun kohdalla todella harvinaista että itkisin koskaan myötäilosta mutta juurikin jonkun Colton & Bryan Hertan, tai perhe Verstappenin fanittaminen kertoo varmaan aika paljon 😅 Ja yksittäiset positiiviset kommentit työjuttuihini tai autojuttuihini liittyen tutuilta miehiltä ihan oikeasti jäävät mieleen ja vaikuttaa osaltaan myös mun kuvaan toisesta. Ihan kuten se menee toisinpäinkin, ja toki betat CO2 tai kWh lässytyksineen ovat vielä ihan oma lukunsa "miesten kesken" 😅

Hyvä asia sinänsä, että kasvoin maalla ja nuorena sain purkaa energiaa peltoautojen, kartingin yms. parissa kun se addiktiogeeni siellä joka tapauksessa oli taustalla. Jos kävi vähän köyhän miehen Karalahdet silloin toissa vuoden keväänä, niin liki kolmikymppisenä noita asioita osasi kuitenkin pohtia ihan eri tavalla, kuin että jos ongelmat olisi lävähtäneet käsiin jo teininä huonomaineisella alueella tai ydinkeskustassa asuessa tms. 🙄

Naisasioita ajatellen, niin ei niitä ainakaan yhtään auttaneet yh-äidin kaikki mahdolliset virheelliset kliseet teini-iässä kuten kiltit ja kunnolliset pojat on vahvoilla yms. Ja hänen tekemien huonojen valintojen sekä ajoittaisen huonon käytöksensä vuoksi mä olen varmaan alitajuisesti jollain tasolla ollut misogynisti, voin mä sen ihan myöntää. Mutta kuten niin monessa asiassa, niin mulla on kyllä aikaa ja kärsivällisyyttä odotella. Kukapa olisi vaikka tasan neljä vuotta sitten uskonut, että pian muslimityttö ryöstää poikuuteni ja asun yksin velattomassa tilavassa omakotitalossa 🤷‍♂️😅

Itseäni huvittaa aina tuo pallo-sää aamun tiedotteissa, pyörivä pallo ja maailman säätä juttuja. pallo-sää.

Melko ihme, että pärjään näinkin hyvin. En mitään tukea ole kotonani saanut, enkä hyviä eväitä matkaan. Onneksi olen aina ollut kiltti ihminen. Mukavien ihmisten ympäröimänä ja paljon omassa rauhassa. Tottunut selviytymään yksin.

En mitään eritystä saamista ole huomannut. Hyväksyntä ja kannustus on ne millä kasvoin. Vanhempien huolehtimisen huolestumisen myötä kyllä huomaa, kokee olevansa rakastettu vaikka ihan pentuna sitä piti kyttäämisenä. Ettei kovin moitita tai väheksytä. Itsetunto pysyy normaalina, ei kukkoilevana vaan niin että kestää vastoinkäymisiä uskoen, että tällä järjellä niistä selviää.
Olen saavuttanut sen mitä tarvitsin, ei mitenkään rehkien, mutta toki tavoitellen ja pinnistellenkin päämäärään esim. opiskeluissa. Ihan yhteiskuntakelpoinen normi tyyppi minusta on kasvanut. Ei vanhempien mitään guruja kasvatuksessa tarvitse olla, välittäminen riittää.

Kasvoin rauhallisella omakotitaloalueella alkoholistiperheessä. Ulkoapäin elämämme saattoi olla ihan keskiluokkaisen näköistä, molemmat vanhempani kävivät töissä eläkkeeseen asti, me lapset pärjäsimme hyvin koulussa, harrastimme, kävimme kesäisin pienillä kesälomareissuilla yms. Vanhempieni alkoholismi alkoi kuitenkin vuosi vuodelta vaikuttaa perheemme arkeen yhä enemmän. Kun olin teini, vanhempieni alkoholismi oli läsnä arkisinkin, ei enää vain viikonloppuisin.

Meillä riideltiin paljon, erityisesti viikonloppuisin. Vanhempani tissuttelivat pitkin iltaa ja tyypillisesti isäni sammui yöhön mennessä. Tällä välin äitini keräsi itsensä täyteen promilleja ja vihaa ja alkoi herättelemään isääni hyvin aggresaiivisin keinoin. Äitini haukkui isääni tavoilla, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi kuulla. Äitini yleensä löi isääni toistuvasti, kerjäten isältäni jonkinlaista reaktiota, kunnes jossain vaiheessa isälläni napsahti ja hän löi äitiäni takaisin. Riitely jatkui yleensä aamuyöhön. Sama kaava toistui viikonlopusta toiseen, vuodesta toiseen. Milloin oli mustaa silmää, milloin katkenneita kylkiluita, milloin mistäkin syystä.. Me lapset yritimme epätoivoisesti saada vanhempiamme lopettamaan, yleensä huonolla menestyksellä. Olen kerran elämässäni lyönyt toista ihmistä ja se tapahtui, kun äitini oli raivonnut pitkin yötä enkä ollut saanut nukuttua. Menetin hermoni täydellisesti ja vedin äitiäni avokämmenellä poskeen.

Vietin teininä aikaa paljon pois kotoa. Olin usein kavereilla yötä, koska en halunnut olla kotona. En kertonut vanhempieni alkoholismista juuri kenellekään. Minua hävetti, vaikka nyt aikuisena ymmärrän, etten minä mitään väärää tehnyt. Vanhempani pettivät meidät lapset ja epäonnistuivat tehtävässään luoda meille turvallisen kasvuympäristön. Yksikään perheemme ulkopuolinen aikuinen ei myöskään tiennyt perheemme tilanteesta tai jos tiesi, ei siihen ainakaan puututtu.

Ei lapsuuteni silti täysin kauhea ollut. Eivät vanhempani pahoja ihmisiä olleet ja perheessämme oli kaikesta huolimatta myös rakkautta. Erityisesti isäni tuntui kokevan tilanteesta syyllisyyttä ja hän usein tuli omalla kömpelöllä tavallaan pyytämään anteeksi. Äitinikin oli vielä varhaislapsuudessani hyvä äiti. Hän piti leipomisesta, oli hymyilevä ja muistan lapsena olleeni hänen kainalossaan usein, mutta alkoholismi vei hänet täysin ja lopulta hän kuoli alkoholismin aiheuttamiin sairauksiin.

Olen nykyään korkeakoulutettu, asiantuntijatyössä oleva yksinhuoltaja. Asun kivalla alueella omistusasunnossa. Pystyn tukemaan lapseni harrastuksia niin henkisesti kuin taloudellisesti. Minulla on ystäviä ja harrastuksia ja läheiset välit sisaruksiini. Minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia lain kanssa, päihdeongelmia tai luottomerkintöjä. Asiat ovat siis monin tavoin loistavasti. Elämäni olisi ehkä voinut mennä toisinkin, mutta olen päättänyt toimia toisin kuin vanhempani. Olen halunnut antaa lapselleni vakaan ja turvallisen kasvuympäristön. Lapseni ei ole koskaan nähnyt minua humalassa. Lapseni ei ole koskaan tarvinnut herätä riitelyyn. Meillä on kotona hyvä ja rauhallinen tunnelma ja tästä aion pitää kiinni, jotta lapsellani olisi paremmat lähtökohdat kuin minulla kohdata maailma ja lentää aikanaan rakentamaan omaa elämäänsä.

höperö olotila hahjoooh kiik hahhaa jotain kokaiiinia suoneen tulee tulee helposti pariksi tunniksi hassu ja höperö olotila

No jaa, prosessikurssin jälkeisen puhelun muistan. Soitin OMG:lle työhönottajalle. Esittelin itseni ja kysyin josko kurssin työharjoittelun saisin siellä tehdä.

Herra isoherra vain tuumasi: Jåå Simiti... onko sinu isi täälä töissä?

-On

-No sinä tulla sitten tänne.

Heh, siellä sitten ennen onnettomuutta olin 18 vuotta. Niin ja maksoihan isäni minulle aikoinaan ajokortinkin. Muistaakseni maksoi 10 000mk, ei minulla itselläni olisi mitään mahdollisuuksia silloin maksaa sitä.

Lapsuudesta en nyt niin hirveästi muista, mutta hyvin minua on aina kohdeltu.

>puolieläkeläinen<

Ruollainenkin aika hassua miten itse ehksun johonkin hoitaien puhukuoneeseen vahingossa

Miten voit eksyä jotenkin johonkin hoitajien puhkuhuoneeseen on mahdollista kyllä

Joku nuori hoitaja sanoi pitäisi olla lukosa tämä juttu, miten edees vahingossa eksyitä tähän vessaa etsimässä olin heh

nuori naishoitaja naurahti koska menin vahingosas johonkin hoitajien pukuhuoneeseen vessaa etsiessäni.

Hyvin tuettiin taloudellisesti. Oli varaa opiskella ja bilettää. Eikä tarvinnut asua missään murjussa. Nainen löytyi bilettämisen ohella, joten voidaan ajatella, että tuki oli välttämätön kumppanin löytämiselle.

Aika kahtiajakoiset. Mulla on ollut hyvät vanhemmat. En mä moiti heitä heidän valinnoistaan. Itse en tekisi kaikkea samoin, enkä kaikkea hyväksy, mutta mä tiedän heidän tehneen parhaansa niistä lähtökohdista, jotka heillä itsellään oli.

Isäni oli ihana isä. Isä oli itse aikanaan lähtenyt kotoaan 14 vuotiaana ja elättänyt sen jälkeen itsensä. Hänelle se oma perhe (lapset) oli kaikki kaikessa. Hän teki uran valtion leivissä - pitkällä, mutta kapealla leivällä. Rakensi talon, teki välillä pitkiä päiviä ja ylityötunteja jne. Isä vietti aikaa ja touhusi meidän muksujen kanssa enemmän kuin äiti. Mulla on hyvin vähän muistikuvia mitään tekemisistä äidin kanssa. Isä opetti meidän tytöt tekemään ihan kaikki "miesten työtkin ja toisaalta hän teki myös "naisten töitä" ja opetti niitäkin. Sellaista puuhaa ei normaalielämästä löydy, johon en kykene ihan itse, kiitos isäni. Lisäksi hän kannusti kokeilemaan ihan kaikkea vaikeaakin, sanoen että kyllä sä siihen kykenet. Isältä sai vahvan itsetunnon ja uskon omaan osaamiseen. Kyllä elämä kantaa.

Äitini taas oli ihan toista maata. Äiti taisi tehdä meidät muksut pitkälti isän mieliksi. Kyllä hän rakasti, mutta ei ollut koskaan omasta kotoaan saanut malleja kuinka näyttää se. Hän oli sitä vastoin saanut paljon mallia miten näyttää välittämistään hieman kyseenalaisilla tavoilla. Äidin välittäminen oli huolestumista, pelottelua ja arvosteluakin. Hyvänä esimerkkinä kun olin koulun aloittaessani hieman ylipainoinen, niin äiti pelotteli kuinka koulussa tullaan kiusaamaan ja kyllä sinun täytyy laihtua. Koko eka vuosi oli mun välipalojeni kyttäämistä. Äiti teki valmiiksi sen mikä oli lupa syödä (ihan kiva toki että välipala oli kotona valmiina) ja jos söin enemmän niin satikutia tuli. Kotiin kyllä ostettiin kaikenlaista herkkua ja mössötettävää, mutta niihin ei olisi ollut lupa koskea (äiti itse oli tosi hoikka). Toisaalta sitten jos äiti halusi jostain palkita, niin hän teki se ruolla ja herkuilla - ihan järjettömän ristiriitaista lapsen päässä. Äidillä oli kyllä ihan aito ja oikea huoli ja halu auttaa, mutta se tapa oli jo silloin lapselle täysin käsittämätön. Hän jopa toi ekaluokkalaiselleen jotain laihdutuspillereitä, jotka oli pakko ottaa. No sanottakoon, että ruokasuhteeni ei ole vieläkään täysin terve. Mutsi ei ollut mikään kotihengetär. Hän teki uraa ja lisäkoulutti itseään jatkuvasti. En muista äidin tehneen kotona oikein mitään muuta kuin lukeneen. Satuja ja tarinoita hän meille luki ja se on se ainoa varsinainen muistikuva tekemisistä äidin kanssa. Omalla tavallaan tietysti arvokasta sekin. Opin lukemaan kolmevuotiaana, eli oli siitä lukemisesta kai sitten ollut hyötyäkin.

Vaikka tuosta kaikesta edellä kerrotusta saa ehkä kuvan, että isäni olisi ollut täydellinen, niin ei se niin ollut. Isänä hän oli hyvä, mutta puolisona ei ehkä niinkään. tosin eihän sitä puoliso-osuutta silloin lapsena tajunnut. Sen ja vanhempieni suhteen dynamiikan tajusi sitten vasta isompana. Isällä oli omia harrastuksiaan, metsästys ja kalastus ja hän kyllä häipyi niihin puuhiin joskus viikoksikin. Ajoitti vuosilomiaan syksyyn ja metsästyaikaan, otti koiran ja häipyi viikoksi teille tietymättömille, aikana jolloin ei ollut kännyköitä. Hän oli kirjaimellisesti täysin poissa ja mutsi hoiti palettia sen minkä tais. Isän työ oli myös sellaista, että metsäleirejä oli säännöllisen epäsäännöllisesti ja sitten hän oli taas kokonaan poissa ja mutsi yritti hoitaa homman itsekseen. Äitini totaalisen epäkäytännöllisyyden tuntien se oli varmasti hänelle hyvin rankkaa, varsinkin kun kuten sanoin niin ei mutsi varsinaisesti koskaan itse lapsia halunnut.

Vaan siis joo, tukea olen saanut mielin määrin - osa parempaa ja osa huonompaa. Rahaa ja taloudellista puolta porukoilla ei ollut juuri antaa, silloin kun sille olisi ollut eniten tarvetta, mutta kaikkea muuta apua kyllä.

Ruoka tuli pöytään päivittäin. Kevättalvella määrä puolittui.

Josyritää aaa jotai säärujarvojakin jollain BIC-veitsellä voi lla viiltoja.

Olen saanut rakkautta, turvaa ja huolenpitoa, myös taloudellista tukea. Ainoa mistä oli joskus puutetta olivat rajat. Saatiin velipojan kanssa puuhailla aikalailla kaikenlaista ennen kuin asiaan puututtiin. Ylipäätään melko ihme että olen vielä hengissä. Nykyään koen tämänkin lahjana, sillä riskinottokyky ei varmasti olisi näin kova, jollei nuorena olisi jo harjaantunut.

Maalla asuttiin. Muuten melko normi perhe, mutta isä oli sen verran hyvillä liksoilla että äiti pystyi olemaan kotiäiti. Ei ehkä 80-luvulla enää niin yleistä, mutta maalla elettiin myös vaatimattomasti ja suoraan luonnosta. Esim. kotimaan ulkopuolelle matkustaminen oli täysin vierasta.

Ihan hyvät eväät koen saaneeni. Esim. polttopuusavotta on tuttua jo lapsuudesta :)
Niin, ja tämä valtava seksuaalinen stamina on tullut perintönä isäni puolelta. Ei siitäkään lopulta niin paljon haittaa ole ollut :)

-keinovaginamies-

Tuollainen joo hassua jos ajelee sääeikaecojakin BIC veitsellä

Eikö tollasta opintotukea saa missään muualla kun suomessa?

Toi ensiasunnon verovähennyshän on poistunu, mutta mä sen ehdin saamaan ja se oli ihan mukava. Suomessa kun ei voi vuokralla asua. Yritin mennä vuokralle suuren vuokrataloyhtiön asuntoon. Mutta eivät antaneet tehdä mitään muutoksia. Vastaukseksi tarjottiin, että sitten kun muutan pois. No mä sanoin että sittenhän muutan heti

En saanut mitään kotoa. Äitini oli alkoholisti ja välillä en saanut edes ruokaa kotona joten muutin pois 15 vuotiaana. Isä lähti kun olin 5 vuotias.
Menin töihin ja opiskelin samalla ja menin sit amikseen ja tein töitä ja säästin rahaa ja tein pimeitäkin töitä. Kävin armeijan sitten 19-20 vuotiaana ja sen jälkeen töihin jossa olin 40 v asti. Nyt 7 vuotta työtön naimisissa olen kuitenkin.

Laihanlaiset eväät sain. Äiti oli yksinhuoltaja ja faijaa ei kiinnostanut paskaakaan. Rahaa eikä rakkautta ollut, omillaan sai pärjätä. Äiti lemppasi minut pihale, kun olin ysillä.
Alkuun elin lapsilisällä ja elatusrahalla kunnes sain töitä.

Opin että itse on itsestään huolta pidettävä, sillä ei kukaan muukaan huolehtisi. Pahimmillaan varastin jauhoja, joista keitin vesivelliä pahimpaan nälkääni. Ja todellakin tiedän, mitä nälkä voi olla.

Hassuja seikkailuja joillain tytöillä unissakin jos jo pippelikin tunkeuttuu housuista pois.

No jaa, sekä henkiset että pääomalliset tuet olleet vähissä, katto pään päällä kuitenkin

Eväät elämään olen saanu, siinä pussissa oli kasvatukselliset seikat. Ei kahissut setelit, eikä kilissyt kolikot.
Silti sanoisin, että niillä eväillä on laitettu hyvä kiertämään. Jatkettu eväshetkeä oman jälkikasvun parissa.

Vapaan kasvatuksen mukuloita, oma paikka haettava itse ja puolustettava sitä. Sinällään tukea oli kyllä, mutta oli se vähän... sanoisiko vapaan kasvatuksen hengessä väljää?

Vapaa, työteliäs, rauhallinen ja hyvä kasvuympäristö. Vanhemmat tekivät parhaansa ja paljon enemmänkin. He näyttivät esimerkillään, että uskomalla itseensä selviää mistä vaan.

Alussa jokainen on saanut ainakin jonkin verran sitkeyttä, palkintona kovasta työstä on saanut elämän lahjan.

Monilapsisen perheen elämä maalla, olet yksi monista.
Perhekeskeisyyttä, ehkä liikaakin.
Vaatimuksia ja vapautta. Ankara isä ja lempeä äiti. Mieleeni tulee ohje "käyttäydy hyvin ettei tarvitse hävetä".

Muutin pois 16 vuotiaana eikä taloudellista tukea ymmärrettävästi monilapsisen perheen lapsena paljoa saanut. Ihan hyvä sillä on tottunut pärjäämään omillaan jo nuoresta iästä saakka ajatuksella omilla teoilla on suurin merkitys. Arvostaa jos jotain saa.

Omien vanhempien roolit voivat vaikuttaa omaan isyyteen, olen lempeä, asioita puhumalla läpikäyvä, huolehtiva, johdatteleva ja vitsikäs kuten oma äitini oli. Äidit ovat olleet lapsia kohtaan enemmän ankaria ja vaativia, roolitukset ovat menneet päinvastoin mitä omilla vanhemmillani.

Elämä on antanut tyytyväisen isyyden, voin olla todella ylpeä omista lapsistani, kaikista heistä. On ollut myös monta ihanaa naista ja vaikka erojakin on tullut, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän saakka elettyyn menneeseen elämäänsä.

Kiitos vain äidille ja isälle kun sain mahdollisuuden elämän lahjaan, piti vain voittaa pitkä uimakilpailu jossa oli miljoonia osanottajia. Olemme siis olleet kaikki ihan alussa ainakin hyviä uimareita:)

AV

En saanut oikein mitään. Ei minulla ollut sääntöjä ja koulu meni miten meni mutta sain minä parikin ammattia opiskeltua. Isä jätti ja lähti kun erosi äidistäsi enkä isää nähnyt sitten 20 vuoteen. Sitten kun se otti yhteyttä ja näin niin se halusi hyvitellä 150 000 eurolla koska jouduin lastenkotiin nuorena vanhempieni takia.

Keskiluokkaisesta perheestä hyvillä eväillä matkaan ja kyllä itseä saa syyttää kun itsekkin keskiluokkaan jäi. Toisaalta olen kyllä kiitollinen että keskiluokkaankin olen yltänyt. Ei sekään kaikille itsestäänselvyys ole.

Kotiaskareita tai rahoja ei mitenkään jaoteltu vaan yhdessä tekemällä eteenpäin sen mukaan mikä on järkevintä. Perusohje oli että et ole itseäsi vaan muita varten ja isän antama oma ohje oli että miehelle ei annettu leveitä hartioita tappelua varrten vaan siksi että huonoilla hetkillä perhe voi niitä vastaan nojata.

Ainoa joka jäi kaivelemaan näin jälkikäteen oli se että isä ja äiti eivät riidelleet. Kyllä he siis oikeasti riitelivät ja olivat eri mieltä mutta koskaan sitä ei tehty lasten nähden. Minulla ei siis ollut mallia miten riita ehkä kotona alkaa, kehittyy ja miten se sovitaan. Ne mallit tuli sitten kouluissa ja pihaleikeissä. Täytyy myöntää että oli keinot aika vähissä kun ensimmäiseen parisuhderiitaan jouduin ja se alkoi sillä että lasi oli matkalla kohti päätäni. Sain onneksi väistettyä ja sitten piti päättää heittääkö jollakin takaisin, alkaa puhua tai paeta. Valitsin viimeisimmän vaihtoehdon ja valitettavasti se on sitten jäänyt tavaksi.

Nyt tulin perheestä jossa arvostettiin työntekoa ja se oli aikana jolloin keskiluokan tuloilla eli jopa ihan leveästi. Mekin reissattiin asuntovaunulla joka kesäviikonloppu jne. Jos vanhemmat olisivat olleet korkeakoulutettuja niin olisiko sitä motivoitunut enemmän koulutukseen ja vasta sen jälkeen ammattiin. Kyllähän silloinkin tuettiin mutta ei ollut esimerkin voimaa.

Yksinkertaisesti voi päätyä kuusinkertaiseksi https://www.is.fi/autot/art-2000009044256.html

lukematta muita vastauksia vastaan, että olen saanut kotoa enemmänkin henkisiin arvoihin liittyviä ominaisuuksia. Kotonani korostettiin muiden ja etenkin vanhempien ihmisten kunnioittamista, joita piti kohdata kohteliaasti. Minä olin ilmeisesti hyvinkasvatettu ja luotettava, koska hoidin naapurien lapsia jo seitsemän-kahdeksan -vuotiaana. Vähän kasvettuamme, niin erästä talojemme vanhempaa naista alkoi jotkut kiusaamaan ja tämä jahtasi lapsia risun kanssa. Vaikka olin pihan lasten keskuudessa se ns pomo, niin en mennyt tähän mukaan. Tämä nainen pyysi minua ja meninkin pesesmään hänen ikkunansa (ensi kertaa ikinä!) Sain hyvän maksun ikkunan pesusta, mutta muistan kun pelkäsin koko ajan, että hän tuuppaa minut ikkunasta alas. :DD
Luulen kaikesta päivittäinkin saamastani palautteesta päättelen, että kotikasvatukseni on ollut ihan oikeanlainen. :)

Metsän keskeltä olen kotoisin ja kotona opetettiin että rehellinen pitää olla ja ajoissa joka paikassa. Ja se pitää tehdä mitä lupaa. Ei tältä pohjalta voi tulla kovin karismaattista visionääriä mutta tunnollinen suorittaja nyt kuitenkin.

En muuta tukea saanut kuin polkupyörän päästyäni ripille, mopon 18 -vuotiaana ja 16 -vuotiaana kehotuksen: "Menisit sinäki siittä vaikka ammattikouluun". Maksoivat ammattikoulun ja ajokortin. Sen jälkeen olen ollut omillani.
Minkäänlaista opetusta elämään en ole koskaan vanhemmilta saanut. Lähinnä tunsin olevani haitta ja riesa. Kerrottiin myös, että suuret oli toiveet minusta aluksi, mutta toisin kävi. En saanut elämään opetusta kouluistakaan. Lars Leevin opit heti alusta asti tekivät korjaamatonta vahinkoa koko lapsuuteni, nuoruuteni ja miehuuteni ajalle. Vaikka aikaa myöten opit vääriksi totesin, oli vahinko jo ehtinyt tapahtua enkä osannut orientoitua oikeaan elämään. Nytkin, 80 -vuotiaana muuan tuttuni sanoi, että on pitänyt minua aina omituisena ja huippu oli se, kun matkallani pari yötä nukuin autossani puskaparkissa ja levähdysalueella.
Kouluissakin olisi pitänyt VAHVASTI painottaa, että on opiskeltava koko elämä! Myös niitä ikäviä ja vähemmän mielenkiintoisia asioita. Ja kaikki sijoitusasiat.
Suhteellisen hyvin olen silti pärjännyt vaikka tosivaikeaakin on matkalle paljon sattunut. Ja joitakin tärkeitä asioita en oppinut koskaan.

Kotona sain van kurjaa oloa. Vanhemmat oli alkoholisteja ja jouduin lastenkotiin jo 8 vuotiaana ja siellä olinkin sitten 10 vuotta kunnes muutin omilleni.
Itse olen pärjännyt melko hyvin, on velaton taloja iso tontti. Osaksi sen takia että voitin lotossa joten sain ostettua talon.

90-luvun lamassa vanhemmat menettivät kaiken. Ei meiltä kuitenkaan puuttunut mitään. Isoäiti oli tukiverkko joka tykkäsi auttaa kun ei ollut ennen eläkeikää koskaan saanut käyttää rahaa sitä isoisältä pyytämättä. Lapsuus oli siis tavallaan onnellinen vaikka toinen vanhemmista oli alkoholisti. Jouduin aika nuorena keskelle sitä helvettiä. Olinkohan 8-vuotias kun äiti herätti paniikissa, että nyt se hirttää itsensä. Piti avata avaimella kylpyhuoneen ovi. Lopulta isä siinä vaiheessa alkoi juoda päivittäin kun sisarus sairastui syöpään. Silloin kun olisi kaikkein eniten pitänyt olla vastuullinen aikuinen. Ei sitten siitä enää noussut vaan jäi sille tielle vaikka elikin vielä pitkään.

Äiti siis oikeastaan oma sankari. Elämä oli vaikeaa, mutta teki parhaansa. Moni olisi luovuttanut, mutta sai kaikista kasvatettua vastuullisia aikuisia. Äidistä opin eniten periksiantamattomuutta ja vastuullisuutta. Myös miten en halua käyttäytyä. Ei kestänyt yhtään, että joku oli hänelle vihainen vaan suuttui siitä ja käänsi asian mykkäkoululla toisinpäin. Riita-aioita ei myöskään koskaan sovittu meidän perheessä. Näistä opin, että jos joskus perustan perheen niin kasvatan jälkikasvun niin, että riidat sovitaan aina eikä mitään lakaista maton alle.

Isältä opin eniten hänen virheistään. Isä oli unelmoija. Piti tulla nuorena miljonääri ja raapusteli vihkoon lukuja kuinka paljon omistaa joskus. Kun elämässä kohtasi vastoinkäymisiä niin turrutti tunteet viinalla. Nuorempana aina halusin tulla erilaiseksi mieheksi kuin isäni. Siksi en varmaan koskaan ole unelmoinut rahasta. Isän takia opin varmaan eniten toisen asemaan asettumisen. Ymmärtämään, että ei toinen välttämättä ole paha vaan elämä on potkinut pahasti päähän jonka takia ei pystynyt elämään ilman päihteitä. Ei pidä koskaan laittaa itselleen sellaisia tavoitteita / unelmia joita ei voi saavuttaa. Tai muuten ei pysty tyytymään vähempään jolla elämä voi olla ihan hyvää. Kadun ehkä eniten elämässä etten käynyt enää katsomassa häntä sairaalassa ennen kuolemaansa. Olin antanut anteeksi ja olisi ollut varmaan vähemmän pelottava se viimeinen hetki tietäen että ei ollut täysin merkityksetön ihminen elämässä lapsilleen vaikka isän roolia ei hoitanutkaan kunnialla maaliin.

Isoäidiltä sain paljon. Kun perheessä ei muuten näytetty julkisesti tunteita niin häneltä opin kaikki halaamisien ja tunteiden näyttämisen tärkeyden. Olin hänen ylivoimainen suosikki lapsen lapsista. Sai lapsena tuntemaan itseni erityiseksi. Aloin kyllä jo aika nuorena kyseinalaistamaan sitä, että miksi ei voi yrittää olla tasapuolinen kaikille. On normaalia rakastaa toisia enemmän kuin toisia, mutta julkisesti sitä ei saisi näyttää. Nosti aina mukaan julkisesti kuinka erityinen olen hänelle. Ehkä siksi en pidä siitä, että joku nostaa minut jalustalle. Ja uskon, että vaikka esimerkiksi vanhempana ei kaikkea voi jakaa lapsille tasaisesti mittanauhalla niin on tärkeää yrittää antaa kaikille aikaa ja yrittää olla tietoisesti suosimatta ketään. Oli myös pitkävihainen ja muisti esimerkiksi omien lapsiensa loukkauksia vuosikymmenten takaa. Tunnemuistot olivat todella vahvoja. Näytti minulle kuinka tärkeää on näyttää kiintymystä, tunteita ja arvostaa muita. Mutta myös kuinka tärkeää anteeksiantaminen on. Negatiivista piirteistä on hyvä oppia myös. Kukaan meistä ei ole täydellinen enkä tiedä mitä kaikkea oli lapsuudessa ja nuoruudessa kokenut. Paljon kertoi minulle, mutta muutamien juttujen takia epäilen että saattoi olla rikkinäisempi kuin kukaan tiesi. Tapasi sanoa olevansa yksin, mutta ei koskaan yksinäinen. Antoi hyvyyttään rahaa muille koska hänellä itsellään sitä koskaan ollut. Olisin käynyt varmasti vanhempana enemmän hänen luonaan jos ei olisi aina tyrkyttänyt sitä rahaa. Vasta myöhemmin tajunnut ettei tehnyt sitä sen takia, että olisi epäillyt motiiveja vierailuille. Ehkä itse epäilin omia motiivejani silloin vielä hyvin keskeneräisenä vaikka rehellisesti nautin hänen kanssaan esimerkiksi julkkisjuoruista ja saippuaoopperoista keskusteluista. Merkkasi hänelle niin paljon, että oli ajan arvoinen eikä hänen tarvinnut passata vierailun aikana vaan sai itse istua kun nuorempi keitti kahvit jne.

Paljon voidaan oppia vanhemmilta. Heidän virheet ja negatiiviset piirteet on hyvä tiedostaa, ja tavallaan ymmärtää millä tavalla haluaa olla erilainen. Rakastaa ja ymmärtää. Vaalia niitä arvoja ja opetuksia joita ovat omilla matkoilla kokeneet.

Pahoinpitelyä ja opintorahaa. 🌹👀

Muuttanut paikasta toiseen lapsena, huonot kortit jaettu kehnoa ravintoa ei juurikaan rahaa perheessä omille unelmille on laitettu kapuloita rattaisiin ja halveksuttu ja naurettu. Kaikelle toiveille sanottu heti ei on tyhmä idea ennen kuin olen saanut puhua lausetta loppuun. Koulut käyty eikä ne oo mitään takaisin antanu 3 eri amislinjaa kokeiltu yhest valmistuttu yks yksityiskoulu näyttöihin jaksoin joitten jälkeen olen palanut loppuun. En sopeudu työelämään vakavan ahdistuksen ja masennuksen takia. Tuntuu että kaikki mitä teen muuttuu paskaksi koska en ole saanut kannustusta. Työkyvyttömyyseläkettä nautiskelen elän omassa kuplassa ei ole hyviä ystäviä jotka soittaa olen jämähtänyt paikoilleen mulla on maailman paskin itsetunto. Nautin mun omista keksimistä toimintaterapioista ihan perus harrastuksia laidasta laitaan. Olen älykäs niin älykäs että en sopeudu sairaan yhteiskuntaan.