Kun rippikoulun ja konfirmaation jälkeen on tapana antaa rippilahjoja, voisiko kehittyä tapa antaa ripittömyyslahjoja? Sellaisen kai voisi antaa myös bonuksena 15-vuotissynttäreillä?
Ripittömyyslahja
Anonyymi
33199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Joo, miksei. Vai voisiko sille keksiä jonkun positiivisen nimen. Ehdotuksia?
Aikuistumislahja? Paitsi että 15 v ei ole aikuinen.
Hyvä nostaa esille. Olen kyllä tätä noudattanutkin ja kuiskannut että on vähän bonusta.
Joo, sama täällä. Mutta yleensä en ole sanonut mitään suoraan. Paitsi kerran, ja se sujui hyvin.
Kannatan. Muitakin hauskoja lahjoja voisi olla, kuten kaikille naimattomille tänään-lahja, sillä vihityille on olemassa huomenlahja.
Entäpä Juhannuksena voisi antaa juhannus-ennakkoa, joka olisi lahja annettavaksi jo ennen juhannusaattoa.
Vapariliitto voi verottomana nauttimistaan pääomatuloista
2 miljoonan pääomista antaa ukrainalasille lahjoja kun nämä tarvitsevat
elämäänsä
Naapurin 80-vuotias pappa tuumi että hänen pitäs oikeastaan käydä rippikoulu jo taas uudestaan.
Olin rippikoululeirillä tänä kesänä yövalvojana.
Rippikoulupojat tulevat vieläkin tervehtimään kadulla ja muistavat minut erikoisesti siitä kun pelasin heidän kanssaan leirillä lentopalloa.
Kysyin tällä viikolla eräältä pojalta, että jäikö siitä rippikoulusta mitään käteen?
- No, kyllähän siitä jotain jäi, vastasi poika.
Rippikoulupoikana 1970-luvulla olisin halunnut käydä rippikoulussa mopolla, matka n. 15 - 20 km.
Isä ei ostanut mopoa.
Muutama vuosi sitten sain oivalluksen ostaa mopo, joten nyt olen saanut ajaa mopolla.
Jumala täytti näin mopo-toiveenikin 🛵😁
Suomalaiset kristityt olivat rakentamassa kirkkoa Aunukseen, Venäjän Karjalaan sen jälkeen kun
ateistis-kommunistinen Neuvostoliitto romahti v. 1991.
Aunuksessa puhutaan suomea ja venäjää.
Tapio Nousiaisen kirja "Yksi ainoa elämä" on käännetty myös venäjän kielelle. Kirjassa on kirjoitettu kristinuskon perusasioista.
Aunuksen kirkon pappi sanoi että rippikouluun aikovalle annetaan em. kirja luettavaksi, ja jos sitten selviää
(kuulustelussa) että kirjaan ei ole oikein perehdytty, niin sitten ei kannata lähteä myöskään rippikouluun.
Nuorisolahja. Niitä vik olla sitten uskonnollisia ja/tai uskonnottomia.
Sekavia puhumisesta pitäisi saada armonlahja.
Sen puhumisen pitää sitten olla täysin kenenkään ymmärtämätöntä kieltä, ennenkuin vaatimus täyttyy.
Pioneerilahja
Nuoren kommunistin käsikirja.
Maon punainen kirja.
Käytännössä samoja toiveita kuin riparin käyneillä. Suvun ja ystäväperheiden varallisuuden mukaan. Esim. matka isovanhempien kanssa tai tätien/setien perhee kanssa vois olla kiva.
Olen antanut ihan tasapuolisuuden vuoksi. Kummallekin vaihtoehdolle.
Olen antanut, ilman mitään sen pienempää humeroa.
Kunnon numeroista ei silti tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa.
Ilman muuta kunnon lahja kiitokseksi siitä että ei tarvinnut kärsiä mitää jumista.
Halaa. Uudissana?! Toimiiko.
Positiivisena terminä Nuorisolahja on hyvä. Sekulaari nuorisolahja tai kirkollinen rippilahja.
Nuorisolahja 15-vuotisvuonna. Juhlat perhejuhlana.
Helpompi antaa lahja, jos perhe järjestää juhlatilaisuuden.
Niinpä niin, positiivinen nimi vain "negatiivinen" nimi. Mielestäni ripittömyyslahja on positiivinen.
Kyllä, konkretiaa juhlapuheiden sijaan. Uusi perinne.
Kyllä ilman muuta vähintään yhtä hyvät lahjat kuin ns. rippilajatkin, joita on pitänyt tavan vuoksi antaa.
Voisiko tästä tulla muoti-ilmiö?! Kauppiaat mukaan. Rippi-ja ripittömyyslahjoja.
Moni nuori täytt 15 vuotta vielä tänä vuonna. Lahja.
Kyllä, ja voisi olla myös vaikka pieni matka juuri tämän nuoren kanssa (ilman sisaruksia).
Ripittömälle nuorelle lahjaksi DVD:
VICTORY AT ENTEBBE (Voitto Entebbessä)
Wikipedia:
Operaatio Entebbe oli Israelin puolustusvoimien Sayeret Matkal -erikoisjoukkojen suorittama hyökkäys, joka tapahtui heinäkuun 3. ja 4. päivän välisenä yönä vuonna 1976. Operaatio sai alkunsa, kun terroristit kaappasivat Air France -lentoyhtiön matkustajalentokoneen ja lensivät sen Entebben lentoasemalle Ugandaan. Israelilaiset lähettivät kuitenkin erikoisjoukkoja, joiden tehtävänä oli pelastaa 103 siviiliä, joita Ugandan sotilasdiktaattori Idi Aminin tukemat terroristit pitivät panttivankeina lentoaseman terminaalin sisätiloissa.Operaatio Entebbe muistetaan yhtenä kaikkien aikojen onnistuneimmista erikoisoperaatioista: puolen tunnin sisällä israelilaiset kommandot pelastivat sata panttivankia ja tappoivat kuusi terroristia sekä 45 ugandalaista sotilasta, mutta israelilaiset itse menettivät ainoastaan yhden kommandon ja kolme panttivankia. Operaatio on Israelin puolustusvoimien historian maineikkaimpia, ja se oli myös yksi ensimmäisistä terrorismin vastaisista erikoisoperaatioista.Operaatio Entebbe on tunnettu myös koodinimellä operaatio Ukonnuoli, jota Israelin puolustusvoimat käytti operaation suunnitteluvaiheessa. Israelissa operaatio sai jälkeenpäin uuden nimen operaatio Joonatan, mikä viittaa everstiluutnantti Jonathan ”Joni” Netanjahuun, joka oli ainoa iskussa kaatunut israelilainen kommando.
_______________________________________
Kirk Douglas: Voitto Entebbessä:
Historian fantastisin desantti-isku saa arvoisensa elokuvallisen ilmiasun, kun Kirk Douglas, Linda Blair, Burt Lancaster, Elizabeth Taylor, Helmut Berger, Richard Dreyfuss ja a cast of thousands pomppaavat kehiin! Maanmainion Marvin J. Chomskyn (mm. TANKKI) ohjaustyö kuvittaa Mossadin legendaarisen pelastusoperaatio ”Pallosalaman” vaiheet, jossa sata israelilaista konekaappausvankia vapautettiin puolessa tunnissa palestiinalaisterroristien kynsistä vuoden 1976 Ugandan sysimustasta sydämestä.
Kulttileffafani voi tuskin väittää edes eläneensä ennen kuin on nähnyt Anthony Hopkinsin Jitzhak Rabinina – ja Julius W. Harrisin Idi Aminina! VOITTO ENTEBBESSÄ on uusi, uljas jatko Unionin sarjaan ”luulitko-koskaan-ikinä-näkeväsi-tätäkään-filmiltä-ja-kankaalta”, josta lapsemme ja lastenlapsemme tulevat kirjoittamaan lauluja!
– – –
VOITTO ENTEBBESSÄ
(Victory at Entebbe, USA 1976)
WHS Teatteri Unionissa to 31.10. klo 19.00
formaatti: 35mm
kieli: englanti, tekstit: suomi, ruotsi
näytöksen kesto: n. 135 min
K-16
Ripittömälle nuorelle lahjaksi kirjat:
MARX:
PÄÄOMA
ANTERO KAUTTO (TOIM.) :
PUNA-ARMEIJAN MARSSIOPAS SUOMEEN 1939
GULAG
VANKILEIRIEN SAARISTO
Kiinan matka. Kiinan kommunistinuorten vieraaksi.
Hyvä idea. Ei vain kesällä.
Punainen T-paita, jonka selässä isoilla kirjaimilla:
CCCP
Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) lehti: Tiedonantaja
(vuosi; 12 numeroa 100 €)
Kyllä! Tämä nielee.