Liikenteessa ollessa olen huomannut, että taksikuskeilla on poikkeuksellisen hyvä taito havainnoida ja ymmärtää liikenteen kokonaistilanne, lukuunottamatta muista maista tulleita kuljettajia, joilla ei ole käsitystä länsimäisestä ajattelutavasta.
Vain taksikuskit osaavat ajaa sujuvasti
Anonyymi
23132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kyllä lontoolainen bussikuski vie vielä voiton.
Terveysvaatimukset ovat ammattikuljettajien ajolupien lääkärintodistuksissa vaativammat kuin tavanomaisessa ajokortissa, joten yleinen vireystaso on parempi.
Ei taida vireystaso olla ihan parhaimmillaan jos on notkunut tolpalla illan ja yön toivoen keikkaa.
Tolpalla olo on useimmiten noin pari minuuttia ja sekin ainoastaan järjestelmän kirjauksien vuoksi. Ammattilaisilla on ajoja niin paljon, ettei ehdi kaikkia ajamaan. Tietenkään tavis ei alasta käsitä mitään ja luulee, että tolpalla oleskellaan. Siellä oleskelee vain mamut.
Tavallisten autoilijoiden terveys ei riitä kuljettamaan taksia, koska he eivät pääse läpi ryhmän 2 ajoterveysvaatimuksista. Tavikset ovat puolisokeita, sydänvikaisia ja useimmilla on diabetes, joten taksin rattiin ei ole mitään mahdollisuutta päästä, koska he eivät läpäise lääkärintarkastusta.
Ei nuo terveysvaatimukset kovin ankarilta Trafin paperilta näytä. Eihän silloin nuo eläkepapat voisi enää ajaa taksia.
Ikä ei ole sairaus. Moni eläkepappa on paremmassa kunnossa kuin kaksvitonen nuuska suussa maleksiva heikkokuntoinen laiskuri.
Yleisimpiä ajoterveyteen vaikuttavia sairausryhmiä ovat neurologiset aivosairaudet, alkoholismi ja huumeiden väärinkäyttö, psykiatriset sairaudet, ADHD, väsymystä aiheuttavat lääkkeet ja sairaudet, diabetes, sekä äkillisesti oirehtivat sydänsairaudet.
Ei sinunkaan neurologinen tilanne kovin hyvä ole, koska "Trafin paperi" ei tarkoita mitään.
Ajoterveysvaatimuksien arviointiohjeet:
https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/regulation/Ajoterveysohje_Traficom_2021.pdf
Keskivakavia ja vakavia puutteita muiden huomioon ottamisessa, liikennesääntöjen noudattamisessa ja muiden turvallisuuden varmistamisessa, mutta muuten menee ihan kivasti.
Juuri tuolla liikennesääntöjen venyttämisellä ja muuta liikennettä huomioimatta saadaan vaikkapa matkustajan mielestä kulku sujuvaksi.
Käskikö äitisi kirjoittaa typeryyksiä, ilman perusteluja.
Tuskin sillä matkustajalla kovin sujuvaa ja turvallinen olo on, kun joka risteyksessä on kolari lähellä. Sääntöjen mukaan liikennevirran mukana ajaen myös pippeli matkustajan olo saadaan turvalliseksi.
Jännä että samanlaisia rötvääjiä on kaikki muutkin tuolla mutta taksikuskit huomataan.
Tottakai onhan se kunnianosoitus heitä kohtaan että pidetään ammattilaisena ovat sitten sitä tai ei.
Tavan autoilijat on sit paskasakkia vaikka ihan samanlaiset velvollisuudet ja oikeudet on heilläkin
😂😂😂😂
Ainakaan täällä Tampereella taksikuskit ei oikein pääse osaamisella loistamaan.
Keksivät ihan ikiomia ryhmittymistapoja; esim. kääntyvät kaksikaistaisen kadun oikeasta reunasta vasemmalle, jos katu jolle käännytään on useampikaistainen, pysähtyvät päästämään väistämisvelvollisia pyöräilijöitä suojatielle, yms
Tampereella ei kukaan osaa mitään.
Kyllähän ne monesti osaa mutta eivät osaa pysäköidä kyllä missään.
Asiakkaita odotetaan ravintolan edessä vaikka kaksi taksia rinnan, ajakoon toiset muuta reittiä.
Ja kävelijät ja pyöräilijät kiertävät laittomasti pysäköityjä takseja ajoradan kautta. Turvallista!
Se on vähän hankala tilanne, kun joutuu menemään kahden auton välistä pienestä raosta. Saattaa repun ja nahkatakin soljet naarmuttaa autojen kylkiä. Harmillisen ikävä juttu.
Kyllä kai heillä pitäisi olla ainakin edellytyksiä sujuvaan ajamiseen, koska harjoitusta tulee paljon ja ympäristönkin pitäisi olla hyvin tuttua, kun siellä päivittäin kiertelee. Pitäisi jo muistaa miten missäkin kohdassa on hyvä mennä. Toki normaalin amatöörikuskinkin pitäisi päästä lähes samaan omalla tutulla päivittäisellä reitillään kodin kaupan ja työpaikan välillä.
Notkeasti ajelevat jalkakäytävillä ja suljetuilla alueilla. Itse liikenteessä pieni osa ajaa fiksusti ja suurin osa sikamaisen itsekkäästi ja röyhkeästi.
Liikenteessä on säännöt. Vain idiootti pilaa sujuvan liikenteen typerillä kohteliaisuusleikeillään.
On kohteliasta noudattaa liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.
Ehkä taksamittarin raksutus rauhoittaa kaasujalkaa.