Tiilitehtaalta kantautuva älämölö Jokelassa

Anonyymi

Voi kiesus. Muutettiin pääkaupunkiseudulta katsottuna "maalle", eli Jokelaan, karkuun sitä älämölöä mitä siellä suunnalla oli alvariinsa. No nyt on sitten Jokelan tiilitehtaalta kantautunut hirvittävä meteli useana viikonloppuna kesän aikana. Asutaan kuitenkin radan toisella puolen useamman kilometrin päässä ja silti meteli on usein häiritsevää. Minkä takia sen äänentoiston pitää olla niin kovalla? luulis pienemmälläkin voluumilla pärjäävän, kun kohdeyleisö on kuitenkin siinä vieressä.

Ongelman ratkaisisi raha, jota ei ole lähellekkään riittävästi, että saisi ostettu talon ja riittävästi metsää ympärille.

4

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siellä on kuulemma hyviä bileitä ja ainoa paikka enää joka pitää yllä Tuusulan brändiä kulttuurin ja taiteen suhteen.

      Myös taiteiden yönä taitaa olla paras ohjelma kun homma kuoli muualla ja raha puhuu.

      • Anonyymi

        Eipä siinä. Kyllä mun puolesta voivat bilettää, mutta onko se pakko tehdä niin kovaäänisesti?
        Ihmisten ääni sieltä asti ei kantaudu, mutta kelissä kuin kelissä äänentoistolaitteiston aiheuttama mökä kantautuu.

        Taidettahan se tietty on terrorisoida lähialueen normaalia elämää tällä mölöyllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä siinä. Kyllä mun puolesta voivat bilettää, mutta onko se pakko tehdä niin kovaäänisesti?
        Ihmisten ääni sieltä asti ei kantaudu, mutta kelissä kuin kelissä äänentoistolaitteiston aiheuttama mökä kantautuu.

        Taidettahan se tietty on terrorisoida lähialueen normaalia elämää tällä mölöyllä.

        Onko ko matu ravintola, jossa huumeet virtaa ? Jokela pride keskus kuitenkin, siis homobaari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko ko matu ravintola, jossa huumeet virtaa ? Jokela pride keskus kuitenkin, siis homobaari.

        Paha sanoa kuka pyörittää paikkaa ja millä tarkoitusperillä. En ole asioinut ja luultavasti ei ole tarvetta asioida myöhemminkään, koska en yksinkertaisesti halua tukea tuota melusaasteen tuottamista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe