tummine silmineen ja hiuksineen. Veikkaan, että juuret ovat siellä päin.
Marin on hyvin etelä-venäläisen näköinen
Anonyymi
26117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olisko pioneeri-äiskä käynyt Sotshissa lomalla, nimellinen ”isä” vietti aikaa paikallisen vodkan parissa.
Tuskin tajuatte, kuinka typeriä olette!
Saattaa olla puoliryssä.
Neukkulan ihailija ollut takuulla.
Puoliryssä on vain kokoomuksen Kai Mykkänen, isä Jouni Mykkänen, ex-pääjohtaja Ylessä, nai Venäjältä Suomeen muuttaneen venäläisten vanhempien tyttären (sihteeri). Mykkänen puhui sujuvasti venäjää, oli opiskelijana Venäjällä
noin kolme vuotta.. Mykkäsellä veli-ja sisarpuolia riittää, oliko nyt peräti viisi.
"Pohjoissavolaisen Marin-suvun mahdollinen kantaisä on Pielavedellä papinvirassa 1700-luvun vaihteessa ollut rautalampilaisen Kiiskin suvun poika, joka oli latinaistanut nimekseen Olaus Marinus (lat. mare 'meri'). Hänen jälkeläisiään oli Pielavedellä myös lukkareina".
Koettaisitte Persut edes vähän sivistää itseänne ja ottaa asioista selvää, täällä arvuuttelu tekee teistä hölmöläisten kaltaisia.
Ihan mahdollista.
Sinusta tekee tyhmän se , että kuvittelet kaikkien olevan persuja. Roikut täällä varmaan joka päivä kun takuulla työtön olet.
Sielun pohja. Semmoinen seikka saattaa lisätä Ukrainan auttamisen halua laittamaan kunnolla apuja Ukrainaan. Itse olen kaukaa saksalaistaustainen tunnen etovaa inhoa Venäjä Ukraina sodasta toisaalta, inhosta kumpuaa jotain sielun pohjalla, tappelesivat oikein kunnolla loppuun asti.
Keskenään mielellään ja oppisivat elämään kuin ihmiset.
Ukrainasta on myös Mila Kunis, joka on samanlainen isosilmäinen pygmi kuin Marin.
Laukkuryssän jälkeläinen.
Eikä. Hän on ykrainan taustainen piirre
Silmät ei ole siniset ja hiuksetkin on sävytetty tummemmaksi kuin hänen omat hiukset. Etelä-Venäläiset naiset eivät ole myöskään kauniita.
"Veikkaan, että juuret ovat sieltä", niin tosiaan veikkaat, mutta et tiedä. Päällisin puolin vahvistan, että olet täysin väärässä.
Ei Marin mikään kaunis ole.
Maailmalla ajateltaneen, että hän on hyvin suomalaisen näköinen, mikä on meille kunniaksi.
Marin on Venäläinen sukunimi Volgan varrelta taitaa olla Putin kouluttama agentti.
Mistä tulee sukunimi Marin?
Suomessa on tällä hetkellä yli 800 Marin-sukunimistä henkilöä, mutta he kaikki eivät välttämättä ole samaa sukua ja osalla heistä sukunimi on lähtöisin ulkomailta. Kotoperäinen Marin-nimi esiintyy 1700- ja 1800-luvuilla kirkonkirjoissa keskittyen lähinnä muutamiin Pohjois-Savon pitäjiin, vaikka mainintoja on muualtakin. Esimerkkeinä Joh. Marin 1739 Pielavesi, Abraham Marin 1773 Maaninka, Hans Anderss. Marin 1782 Mustasaari.
Vaikka Marin-nimen haltijoina on tuolloin ollut niin talollisia, torppareita, renkejä kuin sotilaitakin, liittynee nimen synty osaksi muun muassa latinan ja kreikan kielillä muodostettuihin sivistyneistönimiin. Niitä otettiin yleisesti vanhan sukunimen tilalle 1500- ja 1600-luvuilla lähdettäessä opintielle.
Pohjoissavolaisen Marin-suvun mahdollinen kantaisä on Pielavedellä papinvirassa 1700-luvun vaihteessa ollut rautalampilaisen Kiiskin suvun poika, joka oli latinaistanut nimekseen Olaus Marinus (lat. mare ’meri’). Hänen jälkeläisiään oli Pielavedellä myös lukkareina. Marinus-nimi lyheni 1700-luvulla asuun Marin, kuten sivistyneistönimille oli tyypillistä.
>>Ukrainasta on myös Mila Kunis, joka on samanlainen isosilmäinen pygmi kuin Marin.
Kuvankaunis Mila on yksi suosikkinäyttelijöistäni.
Laihanpinkeä Sanna Marin ei ole yksi suosikkipoliitikoistani.
Hänen pitäisi mennä geenitestiin todistaakseen ettei ole ainakaan venäläinen.
Hiuksista ja varpaankynsistä huumetesti uusiksi ettei ole narkkari.
Päämnisterikauden alussa Sannan silmät napittivat elottomina kuin nuken silmät. Semmoinen kudoksista otettava testi pitäisi kanssa tehdä, että Sanna ei ole pitkälle kehitetty androidi.
Nyt kun Sanna on runsaat pari vuotta bilettänyt ja syönyt 890 €/kk hintaista Valtion tukemaa aamupalaa, niin Sannan silmiin on tullut hiukan eloa.
Kyse voi olla myös 2.0 tason ohjelmistopäivityksestä. Andron uusi softa osaa entistä paremmin matkia ihmisten elkeitä.
Aika robottimainen se on.
Isän puolelta on tosiaan ihan aitosavolaista sukua, mutta äidin puoleinnen suku mysteeri. Äidin huhutaan kirjoittavan lesboeroottista kirjallisuutta mutta tuskin on kuitenkaan se mitä esim vauvapalstalla väitetään koska kirjailija on syntynyt 74. Jos olisi niin olisi synnyttänyt Sannan 12 -vuotiaana?
Jotain sekaannusta niissäSannan syntymävuoden papereissakin on, että onko syntynyt 1985 vaiko jo vuonna 1979. Todellisuudessa Sanna ilmeisesti on iältään jo 44 vuotias.
"Etelän-veteläisen näköinen kyllä käkäkää"!!!
Vasemmiston panettelua koko mainoskasvo. Taas nähtiin miten tyylitajuttomia siinä poliittisessa ryhmässä ollaan.