Suomalaiset yritysjohtajat on kautta aikojen kynitty ulkomailla

Ei Fortum ole ainoa tapaus. Muistatte varmaan Soneran Umts-kaupat, pankkikriisin sekä suuren laman 1990-1995? Lähdetty "maailmanvalloitukselle" mutta muutamia onnistujia lukuunottamatta nämä yritykset ovat polttaneet rahaa seikkailussa. Epäonnistumisia on selitetty "suomalaisen duunarin korkeilla palkoilla".
12161
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samanlaisia duunareita ne ovat nämä Fortumin ja muidenkin ostetut johtajat, hieman paremmalla liksalla tosin.
Jälkikäteen on aina helppo irvistellä jos pataan on tullut, mutta pahoin pelkään, että aina kun kaupoille maailmalle lähdetään niin sinne mennään sen hetkisellä parhaalla tiedolla ja osaamisella. Tuskin nuo johtajat ilkeyttään omiin muroihinsa kuseskelevat.
Mikset sinä opastanut suuressa jälkiviisaudessasi aikoinaan Soneraa ettei osta pilvensyrjää pilvettömältä taivaalta tai vihjaissut nyt Fortumin väelle mitä ei ainakaan tulisi tehdä?

Äänestä
  • Soneran tapauksessa ei menty parhaalla tiedolla ja osaamisella. Olin itse näkemässä ja kuulemassa kun TKK:n proffa osoitti fläppitaululla laskien kuinka jokaisen saksalaisen vauvoista vanhuksiin pitäisi käyttää Soneran myymiin telepalveluihin 5000 euroa/kk jotta investoinnille saisi mitään järkevää takaisinmaksuaikaa.

    Äänestä

Suomalainen ihminen ei ole kauppiaskansaa. Se on siinä m

Äänestä
  • M ei kuulu asiaan.

    Äänestä

  • Tai suomalainen ihminen ei ole bisnes-ihminen. Me olemme juuri metsästä tulleet emmekä osaa toimia oikein kovassa maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai suomalainen ihminen ei ole bisnes-ihminen. Me olemme juuri metsästä tulleet emmekä osaa toimia oikein kovassa maailmassa.

    Emmekä erityisesti uskalla vaalia etujamme.

    Äänestä

Huawei onkin näppärämpi seurata kuin nokialainen.

Äänestä
  • Totta. Suosin aasialaisia tuotteita. Kiinan tuotteiden laatu paranee koko ajan.

    Äänestä

Suomalaisista ei ole johtajiksi.

Äänestä

Meillä on pitkä perinne talous- ja myös politiikka epäonnistumisista.
Olemme pitkään olleet kaikessa nettomaksajia.
Että siirtomaa asema tulee Suomelle, kun osaaminen ja pelin osaaminen ei ole aina toiminut.
Nykyään länteen suomettuminen tulee meille erittäin kalliiksi !!

Äänestä

Pikkusen vielä tarkennusta. Kauppamiehet ovat saaneet palkkansa myös noista hyvin huonoista kauppoista maailmalla. Liekkö saaneet myös bonareita ;)

Huonojen kauppojen maksajat lienevät kovasti eri ryhmä kuin huonojen kauppojen neuvottelijat/tekijät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei Fortum ole ainoa tapaus. Muistatte varmaan Soneran Umts-kaupat, pankkikriisin sekä suuren laman 1990-1995? Lähdetty "maailmanvalloitukselle" mutta muutamia onnistujia lukuunottamatta nämä yritykset ovat polttaneet rahaa seikkailussa. Epäonnistumisia on selitetty "suomalaisen duunarin korkeilla palkoilla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu