Kohut tekivät minusta Sanna Marinin lujan kannattajan

Kyllä, Sanna Marinin johtaman hallituksen onnistuminen koronan hoidossa 2020 ja vieläkin enemmän nopea Nato-prosessi ovat asioita, joita arvostan ja joiden takia suhtauduin häneen erittäin myönteisesti. Tai oikeastaan koko hallitukseen, joskin tietenkin Nato-prosessissa Marin itse henkilönä nousi enemmän esiin.

Samaan aikaan Sanna Marin joiltakin osin on ollut hieman liikaa sosiaalidemokraatti minulle. Minä kannatan hyvinvointivaltiota ja sen vahvistamista ja siinä ajattelen aika samalla tavoin, mutta EU:sta olen fundamentaalisesti Marinin kanssa eri mieltä. Marin edustaa Lipposesta saakka SDP:ssä vallalla ollutta ajattelua, sen Marin on tuonut selvästi esille kannanotoissaan.

Koska edes euroero ei ole mahdollista, sillä kukaan Suomessa ei ole valmis siihen, paitsi Paavo Väyrynen, eikä kai käytännössä juuri nyt hänkään, on tietenkin sama tukea Marinia, kun kuitenkin muuten on hänen kanssaan samoilla linjoilla. Normaalisti silti olisin arvostellut häntä kyllä tuosta osasta hänen ajatteluaan.

Mutta sitten tulivat nämä kohut. Niitä on vyörynyt tasaisin väliajoin ja aiheet ovat olleet täyttä höttöä, tyypillistä tunteisiin vetoavaa mustamaalauskamaa ja sellaisten ainoa vaikutus minuun on ollut, että kenellekään ei pitäisi tehdä noin. En pitänyt Kulmunista poliitikkona, mutta vielä vähemmän pidin siitä, miten hänet syrjäytettiin kohun avulla. Vaikenin, vaikka ei olisi pitänyt.

Koska Marinista monessa suhteessa pidän poliitikkona, keittävät kohut tietenkin yli. Edellisen kerran keitti hieman yli, kun Merja Ailuksen ura tuhottiin, ja kas kummaa, kokoomus näytti olleen silloinkin se, joka siitä hyötyi. Ailus ei ollut poliitikko, vaan menestynyt naisjohtaja, joka ei jostain syystä sopinut isojen poikien suunnitelmiin. Hänet kompromettoitiin tavalla, joka tuhosi koko hänen uransa ja lähes tulkoon kai elämänsäkin. Tutkiva journalismi ei tule koskaan kertomaan meille, mistä siinä ihan oikeasti oli kysymys.Naisten välisestä kateudesta ihan varmasti jonkin verran, mutta se ei selitä kymmenesosaakaan siitä vaivasta, joka nähtiin Ailuksen ryvettämäseksi täysin tyhjästä nyhdetyn kohun avulla.

Nyt sama roskajoukko, eli muutaman euron perään ahneet leipäjournalistit, yrittivät samaa Marinille, mutta somepoliitikolle sitä ei ihan niin vain tehdäkään printtimedian opein.

Nuo ötökät ovat jauhaeet potaskaansa Sanna Marin-kultista. Koko höpinä nauratti minua, kukaan kun ei puhu Sauli Niinistö - kultista eikä Timo Haapala - kultista, vaikka Timoa hänen uskollinen seurakuntansa tervehtii yhteiskaanonilla aina kun heidän oma patriarkkansa laskeutuu heidän keskuuteensa taivaallisen sanomansa kanssa.

Kohut ovat saaneet aikaan sen, että nyt en enää halua kritisoida Sanna Marinia edes siitä, mistä olen hänen kanssaan eri mieltä. Ainoa mikä enää merkitsee, on tunkea kohuroskaväki takaisin siihen makkiastiaan, josta heitä pitäisi ihmisten ilmoille koskaan päästääkään. Jos yhteiskunnan moraalin vartijoina tosiaan ovat tissi- ja kohujournalistit, silloin on aika palata moraalin perimmäisille juurille, uskonnolliskaltaiseen jämeryyteen. Uskonnothan ovat perusperiaatteiltaan hyvän järkähtämätöntä noudattamista, vain käsitys siitä, mitä hyvä on, vaihtelee. Toimittajilla se vaihtelee senkin mukaan, miten seteleitä heiluttelee heidän nenänsä edessä.

Minulla ei vaihtele. Siksi kannatan edelleen, entistä enemmän ja jatkossa avoimen kritiikittömästi, Sanna Marinia.

Repikää rupiset rahanne siitä, köyhyydestänne epätoivoiset ryysytoimittajat ja youtubettajat. Mutta muistakaa Goethen viisaat sanat, jotka hän kirjoitti Faustin tarinaan: "The woman is thus victorious over Mephistopheles".

Sanna Marinille voin vain todeta

https://www.youtube.com/watch?v=qVcl0Iw3fs8

Nancy Wilsonin vielä 2015 tekemään hyppypotkuun eivät Panu Hörkkö, Timo Haapala, Mika Koskinen, Julia Aalto-Setälä ja tuskin myöskään Elli Harju pystyvät edes nytkään yhdessäkään, saati kun ovat siinä iässä kun Nancy Wilson vuonna 2015. Sanna Marin tulee kykenemään täysin varmasti. Hyvää alkoholisoitumista lukijoidenne kanssa vain mainituille toimittajille. Dementiasta teillä ei ole pelkoa. Kun aivotoiminta on tarpeeksi matalalla tasolla koko elämän, ei pientä vähennystä siinä huomaa mitenkään, kukaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu