Näinkin Kokoomus on varastanut valtiolta kymmeniä miljardeja.

Tätä ei moni tiedä, mutta sijoitustoiminnassa missä valtion lisäksi on yksityisiä sijoittajia samoissa kohteissa, on valtiolle kuuluvia tuottoja varastettu pilvin pimein kokoomuslaisille sijoittajille. Kyse on siitä, että Kokoomuksen junaileman lainsäädännön perusteella yrityksen tai rahastojen johdot saavat vapaasti päättää osinkojen jakamisesta niin kuin itse haluavat. Etenkin huipputuottavien rahastojen kohdalla on valtio usein jätetty nuolemaan näppejään -0 tuotolla, kun kokoomuslaiset johtajat ovat päättäneet ottaa itselleen valtion pääoman tuottamat voitot. Näin kokoomuslaiset sijoittajat ovat voineet ottaa jopa useiden satojen prosenttien tuotot omille sijoituksilleen, kun valtio ei ole saanut mitään.
2087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kun arvostellaan yksittäistä puoluetta tehdyistä päätöksistä, on syytä muistaa, että hallituksissa kokoomus ei ole ainoa puolue, eikä yksi puolue tee päätöksiä. Silloin tällöin tulee vasemmistokannattajille kömmähdyksiä, kun arvostellaan porvareita ja sitten tuleekin ilmi, että porvareiden päätöksiä on ollut allekirjoittamassa demariministerit. Noloja hetkiä, joita pystyy välttämään täydentämällä tietoja ja kirjoittelemalla harkitusti.

Äänestä
  • Kulloinenkin päähallituspuolue päättää talouspolitiikan päälinjoista. Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia. Vuonna 1987 kokoomus pääsi ensi kerran hallitukseen Kekkosen kuoltua joka ei päästänyt elinaikanaan kokoomusta hallitukseen ja pääministerinä tuolloisessa porvarienemmistöisessä hallituksessa oli kokoomus Harri Holkeri ja myös eduskunnassa oli porvarienemmistö tuolloin koska eduskuntavaalit voittanut puolue saa pääministerinpaikan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulloinenkin päähallituspuolue päättää talouspolitiikan päälinjoista. Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia. Vuonna 1987 kokoomus pääsi ensi kerran hallitukseen Kekkosen kuoltua joka ei päästänyt elinaikanaan kokoomusta hallitukseen ja pääministerinä tuolloisessa porvarienemmistöisessä hallituksessa oli kokoomus Harri Holkeri ja myös eduskunnassa oli porvarienemmistö tuolloin koska eduskuntavaalit voittanut puolue saa pääministerinpaikan.

    Lisään edelliseen että kokoomus Harri Holkerin porvarihallitus ja tuolloinen porvarienemmistöinen eduskunta vapautti kertarysäyksellä Suomen rahamarkkinat josta seurasi pankkikriisi ja valuuttalainaa ottaneiden yrittäjien konkursseja kun markka devalvoitiin.

    ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulloinenkin päähallituspuolue päättää talouspolitiikan päälinjoista. Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia. Vuonna 1987 kokoomus pääsi ensi kerran hallitukseen Kekkosen kuoltua joka ei päästänyt elinaikanaan kokoomusta hallitukseen ja pääministerinä tuolloisessa porvarienemmistöisessä hallituksessa oli kokoomus Harri Holkeri ja myös eduskunnassa oli porvarienemmistö tuolloin koska eduskuntavaalit voittanut puolue saa pääministerinpaikan.

    Valhetta. Hallitus tekee päätökset, ei yksi puolue.

    Äänestä

  • Selitys ei poista tuomiota varkailta.
    Taivaassa tiedetään heidän jokainen rikos eikä ne jää tuomiotta vaikka kukaan kansasta ei tietäisikään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selitys ei poista tuomiota varkailta.
    Taivaassa tiedetään heidän jokainen rikos eikä ne jää tuomiotta vaikka kukaan kansasta ei tietäisikään.

    Kommunisteilla ei ole moista vaara, Sanna ja muut vihervasemmistolaisten voivat rällätä rauhassa.

    Äänestä

  • Jokainen+politiikkaa+seurannut+suomalainen+tietää+keiden+etuja+Kokoomus+ajaa,+millaista+politiikkaa+se+on+harjoittanut+ja+mitä+asioita+se+on+ajanut+lainsäädäntöön.+Aloituksessa+kerrottu+esimerkki+valtiolta+varastamisesta+on+juuri+Kokoomuksen+lakiin+järjestämä+asia+samalla+tavalla+kuin+on+rikkaiden+verokiertoa+edesauttava+hallintarekisterilakikin.+Muistamme+kuinka+Kokoomus+yritti+saada+hallintarekisterilain+nopeasti+voimaan,+jolloin+Stubb+valehteli+90+%+asiantuntijoista+kannattavan+hallintarekisteriä,+vaikka+90+%+vastusti+sitä+rikkaiden+veronkiertoa+edistävänä.+Kuinka+ollakaan,+Kokoomuksen+Niinistö+allekirjoitti+rikkaiden+veronkiertolain+mediahiljaisuudessa+vuosi+Stubbin+valehtelukohun+jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen+politiikkaa+seurannut+suomalainen+tietää+keiden+etuja+Kokoomus+ajaa,+millaista+politiikkaa+se+on+harjoittanut+ja+mitä+asioita+se+on+ajanut+lainsäädäntöön.+Aloituksessa+kerrottu+esimerkki+valtiolta+varastamisesta+on+juuri+Kokoomuksen+lakiin+järjestämä+asia+samalla+tavalla+kuin+on+rikkaiden+verokiertoa+edesauttava+hallintarekisterilakikin.+Muistamme+kuinka+Kokoomus+yritti+saada+hallintarekisterilain+nopeasti+voimaan,+jolloin+Stubb+valehteli+90+%+asiantuntijoista+kannattavan+hallintarekisteriä,+vaikka+90+%+vastusti+sitä+rikkaiden+veronkiertoa+edistävänä.+Kuinka+ollakaan,+Kokoomuksen+Niinistö+allekirjoitti+rikkaiden+veronkiertolain+mediahiljaisuudessa+vuosi+Stubbin+valehtelukohun+jälkeen.

    On se jännä miten kokoomus saa toimia kuten rikolliset. Se toki auttaa kun saa itse laatia lakeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valhetta. Hallitus tekee päätökset, ei yksi puolue.

    Päähallituspuolue määrää kulloinkin noudatettavan talouspolitiikan päälinjat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen+politiikkaa+seurannut+suomalainen+tietää+keiden+etuja+Kokoomus+ajaa,+millaista+politiikkaa+se+on+harjoittanut+ja+mitä+asioita+se+on+ajanut+lainsäädäntöön.+Aloituksessa+kerrottu+esimerkki+valtiolta+varastamisesta+on+juuri+Kokoomuksen+lakiin+järjestämä+asia+samalla+tavalla+kuin+on+rikkaiden+verokiertoa+edesauttava+hallintarekisterilakikin.+Muistamme+kuinka+Kokoomus+yritti+saada+hallintarekisterilain+nopeasti+voimaan,+jolloin+Stubb+valehteli+90+%+asiantuntijoista+kannattavan+hallintarekisteriä,+vaikka+90+%+vastusti+sitä+rikkaiden+veronkiertoa+edistävänä.+Kuinka+ollakaan,+Kokoomuksen+Niinistö+allekirjoitti+rikkaiden+veronkiertolain+mediahiljaisuudessa+vuosi+Stubbin+valehtelukohun+jälkeen.

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

Mutta Sanna Marinin hallitus ei ole vastuussa mistään, ainoastaa aikaisemmat hallitukset ovat syyllisiä kaikkiin ongelmiimme...!

Äänestä
  • Sanna Marinin hallitus tekee pahoja virheitä, mutta vielä kohtalokkaampaa on päästää kokoomus valtaan. Edellisessä hallituksessa kokoomus halusi saada Suomen taloutta vakautettua leikkaamalla, halpuuttamalla työn hintaa eli heikentämällä duunareiden palkkoja siirtämällä yhä suuremman osan taloudellisesta voitosta yrityksille ja eliitille. Ongelma on, että kokoomus ei osaa eikä sillä ole tahtoa parantaa uusien korkean osaamistason yritysten syntymistä Suomeen. Kokoomus osaa siirtää yhteisiä rahoja heikompiosaisilta jo valmiiksi rikkaille ja varakkaille. Kokoomuksen kyky tuottaa yhteiskunnalle lisää yhteistä hyvää kasvattamalla laajemmin taloutta on lähinnä naurettava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marinin hallitus tekee pahoja virheitä, mutta vielä kohtalokkaampaa on päästää kokoomus valtaan. Edellisessä hallituksessa kokoomus halusi saada Suomen taloutta vakautettua leikkaamalla, halpuuttamalla työn hintaa eli heikentämällä duunareiden palkkoja siirtämällä yhä suuremman osan taloudellisesta voitosta yrityksille ja eliitille. Ongelma on, että kokoomus ei osaa eikä sillä ole tahtoa parantaa uusien korkean osaamistason yritysten syntymistä Suomeen. Kokoomus osaa siirtää yhteisiä rahoja heikompiosaisilta jo valmiiksi rikkaille ja varakkaille. Kokoomuksen kyky tuottaa yhteiskunnalle lisää yhteistä hyvää kasvattamalla laajemmin taloutta on lähinnä naurettava.

    Korkea osaamistaso ei ole minkään arvoista ellei tuotoksille ole ketään ostavia asiakkaita.
    Suomessa ei ole ostavia asiakkaita. Suomessa myy vain ruoka. Jonkin verrab parturikampaamot ja muu matalan tason palvelutuotanto.

    Ulkomailla on ostavia asiakkaita kilpailukykyisille tuotteille ja juuri ne ulkomaiset asiakkaat tuottavat Suomeen nettoverotuloja ja tätä nettoverotulojen kasvattamista kokoomus ei osaa. Kokoomus osaa vain säästää ja leikata eli kokoomus osaa kurjistamisen siirtämällä yhteisiä varoja heikompiosaisilta jo valmiiksi rikkaille ja varakkaille. Kokoomus ei saa aikaan talouteen sellaista ilmapiiriä, joka kannustaa perustamaan uusia erittäin korkean koulutustason yrityksiä vaan kokoomus käytännössä jähmettää talouden yrittäen saada aikaan talouden kasvua heikentämällä työvoiman oikeuksia, jotta ainakin hetken ajan kehitysmaissakin tyypillinen yritys heikkoine osaamistasoineen pysyisi keinolla millä tahansa pystyssä. Kokoomus haluaa Suomen kilpailevan halpatyömaiden kanssa.

    Äänestä

  • Marinin hallitus ei ole saattanut voimaan rikkaiden veronkiertolakeja, kuten esim. hallintarekisteriä v. 2017, eikä aloituksessa kerrottua lakia missä yksityiset sijoittajat saavat lain avulla varastaa valtion tuotto-osuuksia. Kyseessä on Kokoomuksen vallan aikana Kokoomuksen järjestämistä lakipykälistä, joiden ainut tarkoitus on antaa kaikkein rikkaimmille oikeuden varastaa valtiolta siten, että varastaminen on lain mukaan sallittua toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkomailla on ostavia asiakkaita kilpailukykyisille tuotteille ja juuri ne ulkomaiset asiakkaat tuottavat Suomeen nettoverotuloja ja tätä nettoverotulojen kasvattamista kokoomus ei osaa. Kokoomus osaa vain säästää ja leikata eli kokoomus osaa kurjistamisen siirtämällä yhteisiä varoja heikompiosaisilta jo valmiiksi rikkaille ja varakkaille. Kokoomus ei saa aikaan talouteen sellaista ilmapiiriä, joka kannustaa perustamaan uusia erittäin korkean koulutustason yrityksiä vaan kokoomus käytännössä jähmettää talouden yrittäen saada aikaan talouden kasvua heikentämällä työvoiman oikeuksia, jotta ainakin hetken ajan kehitysmaissakin tyypillinen yritys heikkoine osaamistasoineen pysyisi keinolla millä tahansa pystyssä. Kokoomus haluaa Suomen kilpailevan halpatyömaiden kanssa.

    "Kokoomus ei saa aikaan talouteen sellaista ilmapiiriä, joka kannustaa perustamaan uusia erittäin korkean koulutustason yrityksiä..."

    Onko vastaus vihervasemmiston vaihtoehto tuoda maahan kehitysmaista "Korkean osaamistason koneinsinöörejä"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kokoomus ei saa aikaan talouteen sellaista ilmapiiriä, joka kannustaa perustamaan uusia erittäin korkean koulutustason yrityksiä..."

    Onko vastaus vihervasemmiston vaihtoehto tuoda maahan kehitysmaista "Korkean osaamistason koneinsinöörejä"?

    Tiedät Kokoomuksen palkkatrolli varsin hyvin, että Kokoomus on ollut innokkain puolue järjestämään Suomeen matuja. Katainen tilasi valtiovarainministerinä ollessaan heitä pari miljoonaa jo vuonna 2008. Kuten linkin video kertoo.

    https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marinin hallitus tekee pahoja virheitä, mutta vielä kohtalokkaampaa on päästää kokoomus valtaan. Edellisessä hallituksessa kokoomus halusi saada Suomen taloutta vakautettua leikkaamalla, halpuuttamalla työn hintaa eli heikentämällä duunareiden palkkoja siirtämällä yhä suuremman osan taloudellisesta voitosta yrityksille ja eliitille. Ongelma on, että kokoomus ei osaa eikä sillä ole tahtoa parantaa uusien korkean osaamistason yritysten syntymistä Suomeen. Kokoomus osaa siirtää yhteisiä rahoja heikompiosaisilta jo valmiiksi rikkaille ja varakkaille. Kokoomuksen kyky tuottaa yhteiskunnalle lisää yhteistä hyvää kasvattamalla laajemmin taloutta on lähinnä naurettava.

    Asiaa kirjoitat.

    Ok.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tätä ei moni tiedä, mutta sijoitustoiminnassa missä valtion lisäksi on yksityisiä sijoittajia samoissa kohteissa, on valtiolle kuuluvia tuottoja varastettu pilvin pimein kokoomuslaisille sijoittajille. Kyse on siitä, että Kokoomuksen junaileman lainsäädännön perusteella yrityksen tai rahastojen johdot saavat vapaasti päättää osinkojen jakamisesta niin kuin itse haluavat. Etenkin huipputuottavien rahastojen kohdalla on valtio usein jätetty nuolemaan näppejään -0 tuotolla, kun kokoomuslaiset johtajat ovat päättäneet ottaa itselleen valtion pääoman tuottamat voitot. Näin kokoomuslaiset sijoittajat ovat voineet ottaa jopa useiden satojen prosenttien tuotot omille sijoituksilleen, kun valtio ei ole saanut mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu