Miksi nyt jauhetaan energian hinnasta?

Suomi on omavarainen uusiutuvasta energiasta. Puutaa, haketta pellettiä, turvetta kaikki uusiutuvaa energiaa. Ei maallikko ymmärrä. Kertokkeepa te viisaat.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, mutta polttaminen on pahasta. Päättäjien mielestä on parempi palella.

Äänestä

Onpa sulla lyhyt muisti. Tämä aivoton idioottihallitushan julisti nämä ei uusiutuvaksi. Puun polttokin on niin suuri ympäristörikos, että oksat pois. Kana-aivohallitus tietää.

Äänestä
  • Turvetuotanto lopetettiin, aivan järkyttävää ja lyhytnäköistä touhua. Suomessa soita riittää, mutta vihreät ilmastohipit saivat sen aikaan. Kalliit koneet romutettiin ja nyt kun se olisi yksi vaihtoehto energiakriisiin se on ajettu alas. Tämä hallitus on ollut kädetön ja umpi tyhmä. Velkaa tehdään että ihan hirvittää. Kriisit hoidetaan velkarahalla. Ja mihinkä sitä on työnnetty ja työnnetään. Kysyä sopii onko noilla yhdelläkään järkeä joka hallituksessa istuu ja ovatko he kykeneviä hoitamaan suomalaisten asioita. Kriisejä riittää on riittänyt. Tuppurainen selittelee Fortumin asioita ja jättää puolet kertomatta. Pääministeri on ryvettänyt maineensa pitkin kesää. Saarikko taiteilee siinä välissä. Hallitus HUOMIO kansalaisilla on hätä, sairaanhoitajat yrittää saada asioitaan kuntoon, niin heille sorvataan pakkolakeja. Jos hallituksella ei ole kykyä hoitaa asioita niin lähtekää litoon ja antakaa paikka osaavampien käsiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turvetuotanto lopetettiin, aivan järkyttävää ja lyhytnäköistä touhua. Suomessa soita riittää, mutta vihreät ilmastohipit saivat sen aikaan. Kalliit koneet romutettiin ja nyt kun se olisi yksi vaihtoehto energiakriisiin se on ajettu alas. Tämä hallitus on ollut kädetön ja umpi tyhmä. Velkaa tehdään että ihan hirvittää. Kriisit hoidetaan velkarahalla. Ja mihinkä sitä on työnnetty ja työnnetään. Kysyä sopii onko noilla yhdelläkään järkeä joka hallituksessa istuu ja ovatko he kykeneviä hoitamaan suomalaisten asioita. Kriisejä riittää on riittänyt. Tuppurainen selittelee Fortumin asioita ja jättää puolet kertomatta. Pääministeri on ryvettänyt maineensa pitkin kesää. Saarikko taiteilee siinä välissä. Hallitus HUOMIO kansalaisilla on hätä, sairaanhoitajat yrittää saada asioitaan kuntoon, niin heille sorvataan pakkolakeja. Jos hallituksella ei ole kykyä hoitaa asioita niin lähtekää litoon ja antakaa paikka osaavampien käsiin.

    Osaamattomuus ja tyhmyys saattavat olla osasyitä, mutta sen lisäksi ahneus, pahuus, ilkeys, valheellisuus. He uskovat hyötyvänsä teoistaan itse. Heidän näkökulmansa on vain maallisen ruumiinsa hyvinvointi. He unohtavat, että ikuisuus on pitkä aika. Jos joku poliitikko tulisi uskoon, hän ei enää voisi osallistua tällaiseen hirvitykseen, kansan ja kansojen tuhoamiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi on omavarainen uusiutuvasta energiasta. Puutaa, haketta pellettiä, turvetta kaikki uusiutuvaa energiaa. Ei maallikko ymmärrä. Kertokkeepa te viisaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu