Noin karkeita virheitä johdannaismarkkinoills ei olisi kukaan ammattilainen tehnyt. Nyt sitten huudettiin vakuuksien perään, kun paskat oli jo housussa
Fortumin johto ei ollut miljooniensa arvoinen
Anonyymi
151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Isojen johtajien järkyttäviä palkkoja ja bonuksia perustellaan aina suurella vastuunkannolla yhtiön tuloksesta ja tulevaisuudesta.
Missähän sitä vastuuta nyt sitten voisi nähdä kannettavan? Tähän asti kun ei ole nähty kuin piiloon juoksemista ja omistajilta avun anelemista.