Monet puhujat lupaa että Jeesus tulee olemaan ihan juuri. Odotukset ovat korkealla. Ei .mitään hätää juuri tulee.
70-70-luvulöa perheemme uskoi jo näin. Kun tuli koulusta jännitin onko äiti vielä kotona vai haettu. Isä oli sitä mieltä ettei ainakaan tyttöä kannata kouluttaa kun Jeesus tulee pian. Pitää keskittyä Taivaan aarteisiin. Niinpä kävin vain kevyen koulutuksen mutta sain raskaan ammatin niille 60 vuodelle jona Jeesuksen piti tulla. Nyt on jo minulla
sikuislapsenlapsia ja Jeesus tulee just.
70-70-luvulöa perheemme uskoi jo näin. Kun tuli koulusta jännitin onko äiti vielä kotona vai haettu. Isä oli sitä mieltä ettei ainakaan tyttöä kannata kouluttaa kun Jeesus tulee pian. Pitää keskittyä Taivaan aarteisiin. Niinpä kävin vain kevyen koulutuksen mutta sain raskaan ammatin niille 60 vuodelle jona Jeesuksen piti tulla. Nyt on jo minulla
sikuislapsenlapsia ja Jeesus tulee just.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jäikö huomaamatta että Jeesus tuli 1998 ja silloin oli ylöstempaus ja hautoja aukeni.
1970- luvulla Niniven naisprofeetta kiersi henkisenä enkelinä ympäriinsä ja huusi :
Jeesus tulee jokaisen vuosisadan lopussa ylöstempaamaamaan ja avaamaan hautoja, mutta tämä 1900 luvun Lopun ylöstempaus on viimeinen säännöllinen ylöstempaus.
Sen jälkeen Jeesus ei voi enää tulla säännöllisesti.
Tulkoon siis Ilmestyksinä ja kuin varas yöllä?
Tulkoon Profeetta Isana eli suunsa HENKÄYKSENä tai jollakin muulla tavoin?
ihan sitä samaa helluntailaiset julistanut jo 1960 -luvulla, ja siiihen uhkaus perään:
oletko valmis . . .
helluntailaisuus on eksytys: "älkää seuratko niitä jotka lopunaikoja ennustavat"
Ikävä kuulla. 70 luvulla kuulemma ollut tosiaan niin voimakkaana Jeesuksen odotus, että ihmiset jättivät kouluttautumattakin...oli mersuherätystä esimerkiksi..
Minäkin koin uskonelämässä sellaisen ajanjakson, että aioin työllistyä mahdollisimman vaatimattomasti, mietin siivoojanakin olemista, vaikka lapsena olin haaveillut yliopistokoulutuksesta, tietyn ajanjakson hengellinen piiri toi esiin sitä vaatimattomuutta ja halusin toimia kuten ihailemani henkilöt opettivat....eiväthän he itse kuitenkaan välttämättä toimineet niin kuin "opettivat"... Siivoojana oleminen on arvokasta työtä, en tarkoita sitä, mutta tuskin olisin ollut tyytyväinen siinä työssä, inhoan siivoamista paljon. Toki olen aina osannut aliarvioida omia lahjojanikin.
Se on ihan yleistä varmaan, että jotkut uskovat myös alisuoriutuu sen vuoksi, että kokee vaatimattomuuden hyveenä? Vai onko?
LS
helluntailaisuus ON eksytys:
"He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten
hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa"
"Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset HEITÄ katselisivat: He tekevät
raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriki"
Matt: 23: 4-5
ja todellakin niitä raamatunlause "koteloita" on jos jonkinlaista, on autojen laseissa raamatunlauseita > "Jeesus tulee pian, oletko valmis . . . ja jos jonkinlaista tarraa raamatunlauseilla näkyvästi , on avaimenperistä autojen tuulilaseihin . . .
ja sen lisäksi on niitä "erityissääntöjä" ihmisten hartioille > "älä koske , älä maista"
Jeesus varoittaa paljon raamatussa : e k s y t y k s i s t ä.
No ei ne jutut liittynyt nimenomaan helluntailaisuuteen.
LS
No älä välitä Paavali kielsi kristityiltä vaimojen otot jo omana aikanaan Jeesuksen tulon vuoksi .
No eipä kristityt paljon Paavalin jutuista ole välittänyt on se luonto vaan sen verran vahvempi auktoriteetti kun määrättyyn ikään homosapiens tulee että jumalan miehen käskytkin sivuutetaan kun veri alkaa pakkaamaan oikeisiin paikkoihin .
Paavali oli Apostoli, kansojen opettaja , mutta lisäksi Suuri Profeetta.
Hänen kirjeensä ovat kauttaaltaan profetiaa tuhansia vuosia ajassa eteenpäin.
Paavali oli Apostoli, kansojen opettaja , mutta lisäksi Suuri Profeetta.
Paskat,hän ei tavannut edes Kristusta !
Paavaliin en usko yhtään !
Tulee muistaa että Rooma kielsi raamatun omistamisen ja lukemisen inkvisition uhalla.
Jos joku tahtoi papiksi tai munkiksi hänen piti saada SAKRAMENTIN välityksellä Pyhää Henkeä ja oppia siten latinaa, Kreikkaa tai hepreaa.
Te tarvitsette sakramentin välityksellä saatavaa Pyhää Henkeä mutta se voi vaatia koko omaisuuden. Myös Ilmestyskirjaa hiljaa lukemalla voi saada Pyhää Henkeä. Itse Luin sitä kolme yötä putkeen ja sain Pyhää Henkeä.
Ennen sitä olin antanut pois lähes puolet omaisuudesta tai rahoista 10000 markkaa.
Selvää on että joka ei luovu kaikesta entisestä ja jopa omasta elämästään ei kelpaa Jeesusta seuraamaan. Mutta jos oot jo pettynyt ja arvostelet niin Intian Hare Krishnojen mukaan loukkauksiin syyllistyminen on yksi elämänvaihe tiellä PUHTAASEEN USKOON.
Uskovat opettaa YKSIN USKO TEKOJA EI TARVITA. Joten ehkä löydätte puhtaan uskon kritiikin kautta. Onnea ja siunausta teille.
Toivottavasti aiheettomiin lupauksiin pettyneet ihmiset ovat ottaneet opiksi.
Miksi saarnaaja joka povaa maailmanloppua juuri heti siittää ison lapsilaiman . Miksi luvata satoja vuosia Jeesuksen tuloa
Pitää ottaa huomioon että profeetta Danielin kirjassa on paljon mainittu vuosien kestoja eri asioille.
Aika, ajat ja puoli aikaa.....
Yksi aika on 490 vuotta.
Daniel 7 ja 12 esimerkiksi.
7 aikaa kuluu Nebukadnessarista Ihmisen Pojan paluuseen. Eli 3430 vuotta.
Eli kun Nebukadnessar Eli 600 eKr ja siitä kuluu 7 aikaa päädytään noin vuoteen 2830 jKr.
Mutta symmetrian tähden voi tuo laskeminen alkaa vuodesta 490 eKr jolloin päädytään vuoteen 2940 jKr.
Profeetta Daniel ON ENSISIJAINEN AIKALASKELMA.
Jeesus tahtoi ehtiä muiden edelle saarnatessaan Jumalan valtakuntaa. Jeesus on esikoinen kaikelle ja alku. Hän olisi jäänyt häntäpäähän rämpimään ellei olisi rohkeasti saarnannut Jumalan valtakuntaa väärään aikaan.
Itse asiassa Jeesus kirosi erään viikunapuun hedelmättömäksi koska SE EI KANTANUT HEDELMÄÄ VÄÄRÄÄN AIKAAN.
jää hedelmättömäksi jos odottaa tuhansia vuosia eikä saarnaa nyt.....
Suuret ikäluokat kun pikkuhiljaa poistuvat niin se Jeesuksen jatkuva tuleminenkin rauhoittuu.
Kymmenisen vuotta tätä vielä kestää, että koettakaa kestää.
Laukkanen Rahnasto patmosveljet Paavola Mattila lupaavat usein että Jeesus on juuri tulollaan. Mummot ja papat odottaa kiivastiluottarn näiden puhujien uniin, profetioihin ja povauksiin. Koronan aikana jo luvattiin.
Mikset tule
Tulee tulee tulee se, mitä odottaa. Suurluopumus ja suurherätys.
Meller on aikoinaan ollut kova puhumaan Jeesuksen tunlemuksesta. En ole lukenut Mellerin kirjoja itse, mutta muistan niitä olleen lapsuuden kodissani. Joskus 90 luvulla Meller oli kova sana uskovien piireissä ja Meller oli kova poika tekemään ennusteita, tosin käsitykseni mukaan ne asiat olisi pitänyt tapahtua jo mistä hän tuolloin kirjoitti.
LS
En tiedä, mihin vanhempasi perustivat käsityksensä Jeesuksen tulosta 1970-luvulla ja myöhemminkin. Vanhemmat tahtovat lastensa parasta, mutta "Ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan." Olen nähnyt vanhempia, jotka ovat yrittäneet viedä lapsensa Taivaan porteille. Lapset päätyvät -kuten sinäkin - ihmettelemään, missä on Jeesuksen tuleminen ja missä on Taivas? Kukaan ihminen täällä ei voi pelastaa toista ihmistä.
Ilm.3:11 Minä tulen pian; pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Ilm.22:12 Katso, minä tulen pian, ja palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
lahkothan sen "kruunun" vie uudesti-kasteineen !!
"yski Herra, yksi usko, YKSI kaste" Ef: 4: 5
Ps.62:13 Ja sinun, Herra , on armo; sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan. Jer.32:19. Matt.16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudesta enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Room.2:6. 2Kor.5:10. Ilm.22:12.
Saarn.12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka hohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. 1Kor.4:5
Vastasin tähän jo täällä, mutta viestini jostain ihme syystä poistettiin ???
Vastineeni löytyy ketjusta:
" Onko uskovien ylöstempaus jo puolentoista viikon päästä? "
Sen ydin on 2. Tessalonikalaiskirje 2 luvussa.