Mielenkiintoista miten rahaherrat siirtävät varoja maasta

MINNE HÄVISIVÄT SONERAN RAHAT ?


Esipuhe

Tässä kirjassa kuvataan Soneran tapahtumia vuosien 2000 ja 2001 aikana
Kaj-Erik Relanderin johtajakaudella. Näistä tapahtumista on kerrottu
osittaisia ja epätäydellisiä tulkintoja mediassa. Tässä kirjassa
valotetaan ensimmäistä kertaa tapahtumien todellista kulkua. Näin
pyritään kertomaan sijoittajille, veronmaksajille, Soneran henkilöstölle
ja kaikille Soneran asioista kiinnostuneille Soneran asioiden todellinen
tila vuosina 2000-2001. Se kiinnostanee monia ihmisiä.

Kirjassa kerrotaan, miten pörssiyrityksessä voi pahimmillaan käydä, kun
omistajavalvonta pettää, hallitustyöskentely on hapuilevaa ja epäpätevä
johto keskittyy ajamaan vain omia etujaan jopa epäeettisin keinoin.
Kirja on myös toivottavasti varoittava esimerkki niille
yritysjohtajille, jotka harkitsevat epäeettisten keinojen käyttöä
yrityksessään.

Tässä kirjassa ei haluta nöyryyttää ketään tai nostaa jotakuta sankarin
maineeseen, vain kuvata neutraalisti Soneran tapahtumia tosiasioiden
valossa. Kirjassa esitettyjen tapahtumien oikeellisuus on pyritty
varmistamaan mahdollisimman huolellisesti aikaa ja vaivaa säästämättä.
Aikaa on kulunut satoja ja taas satoja tunteja. Kymmeniä ja taas
kymmeniä ihmisiä on haastateltu. Kirjallista materiaalia on kahlattu
läjämäärin läpi. Tämän luotettavammin Soneran tapahtumia vuosina
2000-2001 ei voi kertoa yhdessä kirjassa.

Kirjassa mainitut henkilöt saattavat loukkaantua kirjan sisällöstä. Tämä
on valitettavaa, mutta Soneran tapahtumat vuosien 2000 ja 2001 aikana
oli pakko laittaa kirjan muotoon. Kyse on siinä määrin merkittävistä
asioista, että niiden esiintuonti ja käsittely on mahdollisten
yksittäisten ihmisten loukkaantumisia tärkeämpää. Maailma on kova
paikka. Täällä on vastattava teoistaan ja oltava valmiina siihen, että
teot tulevat mahdollisesti julkisuuteen jonain päivänä. Näin varsinkin
yrityselämässä. Ja politiikassa.

Kirjan kirjoittajat ovat talouselämän vaikuttajia, jotka ovat seuranneet
läheltä Soneran tapahtumia. Kirja kuvaa Soneran tapahtumia ja Kaj-Erik
Relanderin toimia Soneran toimitusjohtajana. Näiden tapahtumien
tuloksena tehtiin Suomen taloushistorian suurimpia virheitä ja
aiheutettiin 1990-luvun alun pankkikriisiin verrattava taloudellinen
vahinko.

Soneralla on hieno historia takanaan

Soneralla on takanaan yli satavuotinen hieno historia. Alun perin
venäläisenä virastona ja Pietarin alaisuudessa toiminut Suomen
lennätinlaitos kasvoi 1850-luvulta lähtien merkittäväksi suomalaiseksi
yritykseksi. Vuonna 1885 suomalaiset esittivät Pietarille, että lennätin
ja posti yhdistettäisiin suomalaiseksi virastoksi. Venäläiset eivät
tuolloin huomioineet esitystä. Kenraalikuvernööri Bobrikovin mukaan
Suomen puhelintoimen oli palveltava ensisijaisesti Venäjän keisarikunnan
armeijaa.

Vuonna 1898 puhelin toimi jo kaikissa Suomen kaupungeissa. Vuonna 1910
puhelinjohtojen pituus Suomessa oli 89 200 kilometriä. Venäjän armeijan
poistuttua Suomesta vuonna 1918 rakennettu puhelinverkko jäi suomalaisen
Posti- ja lennätinlaitoksen haltuun. Posti- ja lennätinlaitos alkoi
julkaista vuonna 1929 puhelinluetteloa kotimaan ja ulkomaan
puhelinliikennettä varten. Vuosina 1930-1950 Posti- ja lennätinlaitos
julkaisi Suomen yleistä Puhelinluetteloa, josta löytyivät kaikki maan
puhelintilaajat Helsinkiä lukuun ottamatta.

Sotien välisenä aikana Suomeen rakennettiin kattava puhelinverkko.
Datasiirtoa Suomen puhelinverkossa alettiin käyttää vuonna 1964, ja
vuonna 1978 avattiin autoradiopuhelinverkko. Vuonna 1980 koko
puhelinverkko oli automatisoitu ja puhelunvälittäjistä luovuttiin.
Vuonna 1982 avattiin NMT-verkko ja vuonna 1986 NMT 900 -verkko.

Vuonna 1977 Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtaja Oiva Saloila jäi
eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin Pekka Tarjanne. Vuonna 1989
Tarjanne siirtyi Kansainvälisen teleliikenneliiton ITUn pääsihteeriksi
ja hänen tilalleen uudeksi pääjohtajaksi valittiin Pekka Vennamo. Vuonna
1993 liikenneministeri Ole Norrback vahvisti Suomen PT:n
perustamisasiakirjan ja Soneran edeltäjästä Telecom Finlandista tuli
Suomen PT:n tytäryhtiö. Suomen PT:n hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin tuolloin vuonna 1993 Sakari Salminen ja hallituksen jäseniksi
Liisa Joronen, Markku Talonen, Johannes Koroma ja Pekka Vennamo. Posti-
ja telelaitoksen kahtiajaossa Vennamo siirtyi Telecom Finlandin
pääjohtajaksi.

Vuonna 1992 Telecom Finlandin GSM-verkko avattiin ensimmäisten joukossa
koko maailmassa. Vuonna 1993 Telecom Finland menetti ulkomaanpuheluiden
yksinoikeuden ja sen kilpailijoiksi tälle toimialalle tulivat Finnet,
Telivo ja Ålands Mobiltelefon. Vuonna 1994 Telecom Finlandissa
aloitettiin saneeraus Aulis Salinin johdolla kiristyvän kilpailun vuoksi
ja yhtiöstä saneerattiin ulos 4 000 työntekijää. Tämä oli mahdollista,
koska Salinilla oli hyvät yhteydet ay-liikkeeseen ja pelisilmää
henkilöstöjärjestelyiden tekemisessä. Yhtiöön palkattiin samalla
tietoteknisen koulutuksen saaneita ihmisiä.

Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus
näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun
ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm.
Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi
edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin
jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin
valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.

Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut
teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon
tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin
aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan
hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien
miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä
oli mahdollista?





1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa

Vuosi 2000 alkoi aurinkoisesti Soneran Kaj-Erik Relanderille eli
Rellulle. Soneran hallitus oli valinnut hänet juuri Soneran
varatoimitusjohtajaksi maaliskuun 2000 alusta alkaen ja
toimitusjohtajaksi Aulis Salinin seuraajaksi vuoden 2001 alusta alkaen.
Relanderin valinta ei ollut sattumanvarainen, sillä hän oli tehnyt
vuosikausia taustatöitä Soneran sisällä valintansa eteen vakuuttaen
Pekka Vennamon ja Aulis Salinin kyvyistään.

Kaj-Erik Relander syntyi Helsingissä 21.6.1962. Perheeseen
kuuluu kotiäitinä toimiva pankkiirivaimo Hilkka ja kolme pientä lasta.
Varusmiespalveluksen Relander suoritti Uudenmaan prikaatissa ja kävi
reserviupseerikurssi 172:n vuonna 1983. Sotilasarvoltaan hän on
vänrikki. Helsingin kauppakorkeakoulusta hän valmistui ekonomiksi vuonna
1990.

Suomen Asiakastieto Oy:n tietojen mukaan Relander oli ollut
1990-luvun alussa mukana 11 osakeyhtiön hallinnossa. Hän oli kuudessa
yhtiössä hallituksen puheenjohtajana ja viidessä varsinaisena jäsenenä.
Neljässä yhtiössä (Senentia Oy, Oy Brossco Ab, Oy Maxroi Capital ja Oy
Avker Rakentamis- ja kiinteistökonsultointi Ab) konkurssimenettely
raukesi pesän varojen puutteeseen. Management Support Helsinki Oy
lopetettiin selvitystilan jälkeen ja Unicraft Oy:n konkurssimenettely
jatkuu edelleen. Jotkut yhtiöt ovat vaihtaneet nimeä ennen kaatumistaan,
ja niitä on rekisteröity ympäri Suomea. Esimerkiksi Avker Rakentamis- ja
kiinteistökonsultointi Oy:n konkurssissa oli kyse miljoonista markoista.

Relanderin neuvonantajana näissä konkurssipyörittelyissä toimi
asianajaja Anssi Jaanti. Jaanti tuomittiin toukokuussa 2002 ehdottomaan
vankeusrangaistukseen näistä ja muista konkurssirikoksista. Anssi Jaanti
toimi Relanderin neuvonantajana myös Sonerassa. Jaantin avustuksella
Relander siirsi tiettävästi yli 100 miljoonaa markkaa Soneran rahoja
omille tileilleen ja yrityksilleen ulkomailla.

Varat siirrettiin ainakin kahdella eri tavalla. Ensinnäkin
Relanderin ulkomaisille konsulttiyrityksille ja investointipankeille
annetuista kymmenien miljoonien toimeksiannoista ohjattiin
toimeksisaajan taholta yleensä 30 % Relanderin omille tileille. Toiseksi
Sonera antoi Relanderin määräyksestä toimeksiantoja Relanderin
omistamille ulkomaisille peiteyhtiölle Soneran olemattomasta
konsultoinnista tai markkinointitoimenpiteistä. Laskut hyväksyi yleensä
Relander tai joku Relanderin sisäpiiristä tietäen pelin hengen.

Relander siis harjoitteli "johtamistaitojaan" omilla
yrityksillään 1990-luvun alussa ja siirtyi Sitraan ennen Soneraan
saapumistaan. Tämä harjoittelu tuottikin sitten Suomen taloushistorian
suurimpia tappioita Sonerassa. On täysin uskomatonta, että vuonna 2000
pörssiarvoltaan Suomen toiseksi suurimman yrityksen toimitusjohtajaksi
valitaan henkilö, jonka taustat ovat epäselvät.

Relander aloitti Sonerassa vuonna 1994 group business
controllerina. Vuosina 1995–1996 hän toimi yrityssuunnittelu- ja
rahoitusjohtajana. Vuodet 1996–1998 hän työskenteli talous- ja
hallintojohtajana. Vuosina 1998–1999 hän vastasi Soneran
kansainvälisistä toiminnoista. Vuoden 2000 hän toimi Soneran
varatoimitusjohtajana. Soneran toimitusjohtajana hän ehti toimia vajaat
6 kuukautta vuoden 2001 tammikuun alusta kesäkuussa 2001 saamiin
potkuihinsa saakka.

Soneran toimitusjohtajana hänen palkkansa oli verotustietojen
mukaan 270 000 mk/kk + bonukset ja työsuhde-edut. Soneran optioita
Relanderilla on 510 000 kpl ja tytäryhtiöiden Zedin, SmartTrustin ja
Plazan optioita yli 800 000 kpl. Relander on esimerkiksi SmartTrustin
suurin henkilöomistaja 500 000 option kautta. Nämä ovat suuria määriä.
Niiden avulla Relander olisi voinut ansaita vähintään 100 miljoonaa
markkaa ja perustaa oman investointipankin, kuten hänen kerrotaan
haaveilleen.

Relander siirtyi vuonna 1994 SITRAsta Soneran tai silloisen
Telecom Finlandin taloushallinnon tehtäviin, ja nopeasti hänen
tavoitteekseen kirkastui Soneran ykkösmiehen paikka. Tämän tavoitteen
saavuttamisen esteenä oli ennen kaikkea Pekka Vennamo, joka nostettiin
Soneran edeltäjän Telecom Finlandin pääjohtajaksi.

Vennamo ei pystynyt aavistamaan Relanderin aikeita, ja hän antoi
Relanderin vastuulle Soneran kansainvälistymisen johtamisen. Relander
alkoi jo tällöin rakentaa omaa verkostoaan ja valtakuntaansa. Piti vielä
odottaa vähän, jotta tämä verkosto pääsisi valtaan. Vennamon heikoksi
kohdaksi havaittiin ajoittainen alkoholin käyttö. Vennamon
syrjäyttämiseksi oli laadittava suunnitelma.

Vennamo savustetaan ulos Sonerasta

Sonerassa oli käytäntönä järjestää Vennamolle varamies
"kosteiden aikojen" ajaksi. Hänen tehtävänään oli kommentoida Soneran
kuulumisia julkisuudessa. Vuoden 1998 aikana Relander oli mukana
järjestämässä muutamaan otteeseen tilannetta, jossa Vennamo joutui
hoitamaan tehtäviään ilman varamiestä enemmän tai vähemmän alkoholin
vaikutuksen alaisena. Tämä tieto levitettiin Soneran hallituksen sekä
valtio-omistajan korviin, ja Vennamon vaihto tuli näin perustelluksi.
Vennamoa väitettiin vaaralliseksi ja epäluotettavaksi henkilöksi.

Vennamon erottamiseksi piti löytää jokin muodollinen syy ja
tällaiseksi ilmoitettiin Vennamon käymät osakekaupat Soneran osakkeilla
vuonna 1998. Soneran hallitus vapautti Pekka Vennamon tehtävistään
4.1.1999 "liikenneministeri Matti Auran Vennamoa kohtaan tunteman
epäluottamuksen vuoksi". Samassa yhteydessä Vennamon kanssa erosi myös
liikenneministeri Aura, vaikka hänen erolleen ei ollut selkeitä
perusteita. Matti Aura olikin vain työrukkanen Vennamon erottamisessa.
Vennamolle ei koskaan kerrottu erottamisen todellista syytä ja eron
järjestäjää. Matti Auran seuraajana liikenneministerinä jatkoi
Olli-Pekka Heinonen.

Vennamon erottamisen jälkeen oli luonnollista valita
väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Soneran pitkäaikainen johtaja Aulis
Salin, joka lähestyi eläkeikää. Tämä sopi myös Relanderille, joka oli
saanut Salinin omaksi kannattajakseen jo aiemmin vakuuttamalla hänelle
kyvykkyyttään. Relander oli taitava antamaan itsestään hyvän kuvan. Hän
osasi käsitellä ihmisiä omaksi edukseen.

Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana

Relanderin kilpailijana Soneran toimitusjohtajan tehtävään Aulis
Salinin jälkeen oli Aimo Eloholma, joka toimi tuolloin Soneran
lankaverkkopuolen johtajana. Relanderille oli helppo tehtävä vakuuttaa
Soneran hallitukselle ja hallintoneuvostolle, että vain hän pystyisi
tekemään Sonerasta toisen Nokian.

Aimo "Aikka" Eloholma vastasi Soneran johtoryhmän jäsenenä
vuoden 2000 alusta alkaen Telecom-liiketoiminta-alueesta eli
lankaverkkoliiketoiminnasta. Eloholma oli kokenut kehäkettu ja yhtä
arvostettu Soneran sisällä kuin Aulis Salin. Relander ajoi nimityksensä
jälkeen Eloholman täydellisesti nurkkaan ja eristi hänet johtoryhmän
päätöksenteosta. Eloholma ei tästä välittänyt, vaan vei
Telecom-toimialuetta koskevia päätösehdotuksia johtoryhmän ohi suoraan
Soneran hallituksen päätettäväksi. Eloholma vastasi Soneran
organisaation ja johtamisen kehittämisestä vuoteen 2000 saakka, jolloin
nämä tehtävät siirrettiin Relanderin omalle sisäpiirille. Relander ei
kehittänyt organisaatiota, vaan vei sen nopeasti täydellisen kaaoksen
tilaan. Johtaminen korvattiin mielivallalla.

Soneran hallitus päättikin valita Markku Talosen johdolla
Relanderin Soneran uudeksi "vetäjäksi", vaikka soraääniäkin esiintyi.
Esimerkiksi Soneran hallituksen jäsen Liisa Joronen ei pitänyt
Relanderia pätevänä Soneran toimitusjohtajan tehtävään. Relander oli
38-vuotias vuonna 2000 hänen tultua valituksi Soneran
toimitusjohtajaksi. Hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta suuren
pörssiyrityksen johtamisesta, eikä minkäänlaista kokemusta yli 10 000
ihmisen johtamisesta. Hän oli ollut talousasiantuntija, ei johtaja.
Valitsijat eivät huomanneet, että keisarilla ei ollut vaatteita.

Jo tuohon aikaan monet Relanderin kanssa tekemisissä olleista
ihmisistä epäilivät hänen luotettavuuttaan ja kykyjään Soneran
johtajana. Tällaisia epäilyksiä ei vain sopinut sanoa ääneen. Relanderin
luonteenpiirteisiin kuului, että hän ei hyväksynyt minkäänlaisia eriäviä
mielipiteitä. Tämän piirteen vaikutukset olivat hyvin merkittäviä
Relanderin johtajakaudella.

Relanderin johtamistyyli

Relanderia voisi johtamistyylinsä puolesta kutsua
puhdasoppiseksi despootiksi. Hänen kerrotaan viihtyneen hyvin armeijassa
ja hän ihaili Suomen armeijan johtajakoulutusta. Hänen suosikkikirjojaan
olivat Machiavellin teokset. Relander sovelsi erinomaisen tehokkaasti
Machiavellin hajota ja hallitse -periaatetta. Hän loi pelon ilmapiirin
ympärilleen ja oli tässä työssään käsittämättömän tehokas. Hän
käyttäytyi usein ylimielisesti ja "pompotti" alaisiaan. Omien etujensa
ajamisessa ja sisäpiirin suosimisessa hän oli erittäin tehokas. Tämän
suuntaisesti Relanderia luonnehditaan mm. Helsingin Sanomien 25.1.2001
jutussa.

Hyvin harva kehui Relanderia ja hänen julkinen kuvansa oli
erittäin negatiivinen. Taloussanomien 3.7.2001 julkaistun laajan
imagontutkimuksen mukaan Kaj-Erik Relander oli Suomen liike-elämän
vähiten luottamusta nauttiva henkilö ja Nokian pääjohtaja Jorma Ollila
eniten luottamusta nauttiva henkilö.

Relanderia pidettiin visionäärisenä ja esiintymistaitoisena,
mutta tämä päti vain niin kauan kuin Relander sai kertoa omia
lennokkaita tarinoitaan. Jos Relanderin laittoi keskustelussa tiukalle
ja vaati perusteluja väitteisiin, menivät hänen konseptinsa täysin
sekaisin. Tällöin seurasi suuttumus, keskustelukumppanin vähättely ja
keskustelun välitön lopettaminen.

Relander esiintyi mahtailevin ottein ja piti itseään liian
suurena ja pätevänä johtajana Suomeen. Siksi Soneran piti kasvaa
maailmalle ja Relanderin saavuttaa vähintään Jorma Ollilan arvostus
nerokkaana johtajana. Relander edellytti "palvontaa" ja "nuoleskelua"
alaisiltaan. Hänen piti olla kaiken keskipisteenä. Hän ei halunnut antaa
haastatteluja lehtiin, mutta edellytti lehdiltä ylistäviä juttuja
itsestään. Hän rakasti valtaa ja halusi kahmia kaiken vallan Sonerassa
itselleen: näin hän myös teki.

Relanderilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Lähimmät ihmiset
olivat sihteeri Terhi Veijalainen ja vaimo Hilkka. Näiden lisäksi oli
ainoastaan pelokkaita alaisia. Tämä riitti kuitenkin Relanderin
sosiaaliseksi piiriksi. Hän halusi rahaa, ei ystäviä.

Yksi Relanderin suosikkiopeista oli darvinismi. Tätä hän toi
ahkerasti esiin puhuessaan Soneran ihmisille. Relanderin mielestä
jokaisen piti raivata oma paikkansa Sonerassa ilman hänen tukeaan. Tämä
ei käytännössä pitänyt paikkaansa, sillä Relander suosi estoitta
sisäpiiriään ja jätti vain sen ulkopuolella olevat henkilöt vaille
tukeaan.

Relanderia ei kiinnostanut liikkua soneralaisten keskuudessa ja
kannustaa heitä parempiin tuloksiin. Häntä ei kiinnostanut luoda vahvaa
tiimihenkeä henkilöstön keskuuteen tai huvittanut mennä syömään
henkilöstöravintolaan muiden soneralaisten joukkoon. Hän rakasti pelon
ilmapiirin luomista ja halusi alaistensa nöyristelevän häntä. Hän oli
tavallisten ihmisten yläpuolella.

Parhaiten Relander viihtyi investointipankkiirien seurassa.
Investointipankki kiinnosti häntä toimialana. Investointipankkiirit
liikkuivatkin ahkerasti Soneran käytävillä. Relander antoi useille
investointipankeille kymmenien miljoonien toimeksiantoja. Hän halusi
pitää hyvät välit siihen suuntaan, jotta työpaikan vaihto sujuisi
jatkossa liukkaasti, jos paikat Sonerassa kävisivät liian kuumiksi.
Relander tiesi, että ne tulisivat käymään kuumiksi.

Relanderilla oli tapana antaa sama toimeksianto vähintään
kahdelle eri tekijälle ilman, että nämä tiesivät toisistaan. Tehtävää
innokkaasti hoitava henkilö sai ennemmin tai myöhemmin huomata, että
toinen henkilö tai ryhmä suoritti samaa Relanderin antamaa
toimeksiantoa. Tästä oli seurauksena raivokkaita valtataisteluita ja
valtavaa turhautumista. Tämä oli Relanderin darvinistista hajota ja
hallitse -tekniikkaa käytännössä.

Relander oli häikäilemättömän laskelmoiva ja ainakin vaikutti
älykkäältä. Hänen päätöstensä (kuten Saksan umts-lupa) myöhempi
analysointi asettaa hänen liikemiesälykkyytensä kyseenalaiseen valoon.
Relander kuului omasta mielestään Nietzschen määrittelemiin
yli-ihmisiin, joita normaalit lainalaisuudet eivät koskeneet. Tämä näkyi
hänen jokapäiväisessä käytöksessään varsinkin Soneran
toimitusjohtajanimityksen varmistumisen jälkeen.

Relander vertasi itseään Nokian Jorma Ollilaan ja Vodafonen
pääjohtaja Chris Genttiin ja piti itseään heitä "kovempana". Relander
uskotteli itselleen ja muille, että hän loisi uuden järjestyksen
Euroopan teleoperaattoreiden kenttään ja toimintaan. Pieni Sonera ja sen
"suuri" toimitusjohtaja mullistaisivat Euroopan operaattorikentän
nerokkailla ja vallankumouksellisilla ideoillaan. Mitä nämä ideat
olivat? Miten Relander aikoi luoda tämän uuden järjestyksen ja mitä se
tarkoitti? Sitä hän ei koskaan kertonut.

Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti

Aulis Salinin johdolla Soneran arvoiksi ja toimintaperiaatteiksi
olivat muotoutuneet seuraavat asiat: Työtehtävät pyrittiin johtamaan
Soneran päämääristä niin, jotta jokainen tiesi, mitä häneltä odotettiin
työssään. Asiakkaat pyrittiin pitämään tyytyväisinä luomalla
win-win-tilanteita, joissa molemmat osapuolet voittivat.

Luottamus ja avoimuus rakennettiin toiminnan perustaksi ja
sopimukset pidettiin. Sanomisista pidettiin kiinni ja salaiset
tavoitteet olivat kiellettyjä. Tiedonpanttausta ei hyväksytty. Naapuria
autettiin ja pyrittiin yhteisiin tavoitteisiin. Rakentava kritiikki
hyväksyttiin ja positiivista mieltä arvostettiin. Johtamisessa
painotettiin tiimihengen luomista ja ihmisten osaamisen laajaa
hyödyntämistä.

Aulis Salinin ja Pekka Vennamon Soneraan luoma yrityskulttuuri
mullistettiin Relanderin aikakaudella täysin. Ennen Relanderin
johtajakautta Soneran yrityskulttuuri korosti yksilön kunnioittamista,
teknologiaosaamista, yhteistyötä ja iloista eteenpäin pyrkivää
tasa-arvoista työilmapiiriä. Relanderin myötä yksilöitä ei enää
kunnioitettu ja teknologiaosaamista väheksyttiin, rakentavan
työympäristön korvasivat suosikkijärjestelmä ja pelon ilmapiiri. Muutos
oli nopea.


Soneran organisaatiouudistus

Vuoden 1999 aikana valmisteltiin Relanderin ja hänen
sisäpiirinsä johdolla organisaatiouudistusta, jossa Soneran toiminta
jaettiin kahteen osaan. Toisena oli Relanderin johtama kansainväliseen
langattomaan viestintään keskittyvä Mobile & Media -liiketoiminta-alue
ja toisena Aimo Eloholman johtama kotimaiseen perinteiseen
lankaverkkotoimintaan keskittyvä Telecom-liiketoiminta-alue. Relanderin
keräsi oman sisäpiirinsä M&M-yksikön keskeisiin tehtäviin ja halusi
vanhan Telen "virkamiehet" keskitettävän Telecom-puolelle. Eloholman oli
pakko suostua tähän järjestelyyn hävittyään toimitusjohtajakisan
Relanderille.

M&M-liiketoiminta-alueesta tuli "rellulaisten" temmellyskenttä.
Telecom-puoli jäi Eloholman haltuun. Siellä on tehty koko ajan järkevää
ja kannattavaa liiketoimintaa. Relanderin tarkoituksena oli myydä
Telecom-puoli heti sopivan hetken tullen ja päästä eroon "Aikan
virkamiehistä". Tätä tarkoitusta varten Telecom-puoli yhtiöitettiin
myyntikuntoon vuoden 2001 alussa.

Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana

Uusi organisaatiomalli tuli voimaan vuoden 2000 alussa. Sonera
Mobile Operator -yksikön johtajana ja Soneran johtoryhmän jäsenenä
jatkoi Matti Makkonen, joka oli rakentanut Soneran rahasammon eli
kotimaan matkapuhelintoiminnan. Vuoden 2000 alussa monet Soneran
asioista perillä olevat tahot pitivät kohtalonkysymyksenä sitä, kuinka
hyvin Relander ja Makkonen pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen. Makkonen
oli arvostettu vanhan polven matkapuhelinmies, joka ei uskonut
Relanderin ja Soneran ideaan myydä matkapuhelinpalveluja ympäri
maailmaa.

Makkonen ei kuulunut Relanderin sisäpiiriin. Makkosella oli
kykyä ja halua yhteistyöhön Relanderin kanssa, mutta Relanderin mielestä
Makkonen ei nöyristellyt häntä tarpeeksi. Relander oli myös tavattoman
kateellinen Makkoselle tämän hyvin sujuvista liiketoimista. Relander
aloitti vuoden 2000 alusta alkaen (Soneran toimitusjohtajanimityksen
varmistumisen jälkeen) Makkosen ahdistelun ja savustamisen, joka johti
Makkosen eroamiseen Sonerasta syksyllä 2000 ja siirtymiseen Nokian
palvelukseen. Tämä oli merkittävä tappio Soneralle. Kukaan ei uskaltanut
kysyä Matti Makkosen eron syitä ja Makkonen ei herrasmiehenä halunnut
niitä kertoa. Kaikki kuitenkin tiesivät eron syyt.

Relanderin sisäpiiri

Jokaisessa yrityksessä on oma sisäpiirinsä. Se on täysin
tavallista. Relander rakensi Soneraan oman sisäpiirinsä, joka toimi
varsin epätavallisesti ja lähes yksinomaan omia ja Relanderin etuja
ajatellen. Henkilöstön, pääomistajan (valtio) ja osakkeenomistajien edut
olivat toissijaisia Relanderin sisäpiirin toiminnassa. Ensimmäisenä oli
oma etu.

Soneran palveluliiketoimista Soneran johtoryhmän jäsenenä
vastasi vuoden 2000 alusta lähtien Relanderin opiskelukaveri ja vanha
tuttu Juha Varelius. Relanderilla ja Vareliuksella oli tiettävästi mm.
yhteinen purjevene omistuksessaan. Varelius kuului Relanderin
sisäpiiriin, minkä vuoksi hänellä oli lähes rajattomilta vaikuttavat
taloudelliset ja toiminnalliset toimivaltuudet Soneran sisällä.
Pelkästään Zedin mustaan aukkoon syöksyi yli miljardi markkaa tappioiksi
realisoituneita varoja. Se ei juurikaan Vareliusta häirinnyt.

Varelius vastasi vuonna 1995 Kaapeli TV:n toiminnoista. Sieltä
hän siirtyi Sonera Plazan vetäjäksi ja Plazalta pian Sonera Zedin
johtajaksi. Vareliuksen lempilapsi oli Sonera Zed, jonka
toimitusjohtajana hän toimii edelleen. Varelius jatkaa edelleen myös
Soneran johtoryhmässä keväällä 2002.

Henri Harmia toimi vuoden 2000 alusta lähtien Soneran
strategiajohtajana ja Relanderin sisäpiirin jäsenenä. Harmia oli
Relanderin opiskelukavereita, ja myös hänellä oli Juha Vareliuksen
tapaan laajat toimivaltuudet Soneran sisällä. Harmia vaikutti erittäin
ylimieliseltä henkilöltä, kuten muutkin Relanderin sisäpiirin jäsenet.
Hän oli toiminut aiemmin konsulttina, mutta myös häneltä puuttuivat
näytöt liike-elämästä. Harmia halusi antaa itsestään tärkeän ja
kiireisen johtajan vaikutelman ja harppoi Soneran käytävillä puhuen
lakkaamatta "kommunikaattoriinsa" nappikuulokkeen kautta. Yleensä
Harmian näki odottavan isäntänsä, Relanderin, työhuoneen edessä saamassa
uusia toimintaohjeita.

Harmialla oli monta Relanderin antamaa luottamustehtävää. Hän
vastasi Soneran strategiasta kesään 2000 saakka. Kuinka hyvän strategian
Relander ja Harmia pystyivät luomaan Soneralle? Vuonna 2000 julkaistun
Soneran kirjan esiintuoma strategia oli seuraava: "Laajennamme
globaalisti palvelujen hyväksikäyttöä yhä uusille elämän alueille.
Täydennämme osaamistamme ja voimavarojamme yhteistyöllä maailman
parhaiden yritysten kanssa."

Ei edellä mainittu ole mikään strategia, vaan lähinnä naiivi
toteamus. Tällaisen "strategian" muokkaamiseen käytettiin kymmeniä
miljoonia markkoja konsulttipalkkioina muun muassa Strategos- ja
McKinsey-yhtiöille. On myös esitetty epäilyksiä siitä, että nämä rahat
saattoivat ohjautua osittain Relanderin ulkomaisille tileille. Tämän
kirjan kirjoittajilla ei ole näyttöä ko. toiminnasta, mutta asia nousi
yhdenmukaisesti esiin keskusteluissa eri tahojen kanssa. Kirjan
kirjoittajat eivät voi taata epäilyksien ja väitteiden todenmukaisuutta.

Soneralle ei siis käytännössä luotu minkäänlaista strategiaa,
koska se olisi kahlinnut liikaa Relanderin liikkumavapautta. Harmian
toisena tehtävänä oli Soneran optiojärjestelmän rakentaminen Relanderin
ohjeiden mukaisesti. Kolmantena tehtävänä oli hoitaa yhteyksiä
investointipankkeihin sekä suuriin konsulttiyrityksiin ja antaa
toimeksiantoja näille. Neljäntenä tehtävänä oli toimia Relanderin
"tiedustelu-upseerina".

Kesäkuussa 2000 Henri Harmia siirtyi Relanderin
esikuntapäälliköksi ja oikeaksi kädeksi. Harmian tilalle Soneran
strategiajohtajaksi tuli investointipankkiiri Jan Werner, joka oli ollut
mukana järjestämässä Soneran osakeanteja. Wernerin toimisto sijaitsi
Lontoossa. Kukaan Soneran johdossa ei tiennyt, mitä Werner teki
Lontoossa. Jotkut arvelivat hänen järjestelevän Relanderin omien
ulkomailla sijaitsevien yhtiöiden raha-asioita. Henri Harmia jatkaa
edelleen Sonerassa johtajana. Werner lähti toukokuussa 2001
investointipankki Salomon Smith Barneyn palvelukseen. Relander muisti
vaatia Werneriä allekirjoittamaan erittäin tiukan vaitiolosopimuksen.
Vaitioloaika on pitkä ja sopimussakko suuri.

Jari Jaakkola toimi Soneran johtoryhmän jäsenenä ja
viestintäjohtajana. Hän oli myös Relanderin sisäpiirin jäsen. Jaakkola
oli koulutukseltaan sosionomi, ja monet ihmettelivät hänen vähäistä
pätevyyttään ja näyttöjen puutetta. Jaakkolan heikko kohta olivat
kauniit nuoret naiset, joita hän palkkasi Soneran viestintäosastolle.
Nämä nuoret naiset vaikuttivat tiettävästi paljon Jaakkolan toimiin.

Jaakkola halusi antaa yksin kommentteja medialle Soneran
asioista, mutta ongelmana oli ajoittain asiasisällön huono hallinta.
Jaakkolan kantti oli kovalla koetuksella Soneran kaaosmaisen tilan
paljastuttua julkisuuteen tammikuussa 2001. Toimittajien soittaessa
hänelle ja pyytäessä tietoja Soneran tilasta Jaakkola usein kiroili
heille ja kielsi heitä uhkauksien kera kirjoittamasta tai uutisoimasta
Sonerasta mitään. Helmikuussa 2001 Jaakkola uhkasi haastaa Nelosen
talousuutiset oikeuteen, mikäli se uutisoisi Relanderin aseman horjuvan
yrityksessä. Nelonen uutisoi asian, joka pitikin paikkansa. Soneran
viestintäjohtajalla oli näin varsin erikoinen lähestymistapa julkisuuden
hoitamiseen. Jaakkola jatkaa Soneran viestintäjohtajana ja johtoryhmän
jäsenenä keväällä 2002.

Maire Laitinen toimi Soneran lakiasiainjohtajana. Hän oli yksi
Relanderin asiamiehistä ja raportoi tietoonsa saamista asioista suoraan
tälle. Laitinen jumaloi Relanderia ja piti tätä "käsittämättömän
karismaattisena henkilönä". Yhtenä Laitisen tehtävistä oli pitää
silmällä Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Talosta. Laitinen
olikin usein nähty vieras Talosen huoneessa. Talosella ei ollut mitään
aavistusta siitä, että hänen ja Laitisen väliset luottamukselliset
keskustelut tulivat Laitisen kautta välittömästi Relanderin tietoon.
Talosella oli tapana yrittää udella Relanderin ajatuksia. Samalla hän
tuli kertoneeksi Laitiselle näkemyksiään Relanderista.

Yksi Laitisen aikaansaannos oli Soneran kyseenalaisen
työsopimuskäytännön rakentaminen Relanderin ohjeiden mukaisesti. Soneran
työsopimuksissa käytettiin pääsääntöisesti hyvin ankaria
salassapitosäännöksiä ja niihin liittyviä valtavia uhkasakkoja. Relander
halusi Soneran "NDA:t" kuntoon ja Laitinen laittoi. Kukaan ei ole
uskaltanut valittaa näistä. Laitinen jatkaa edelleen Soneran
lakiasiainjohtajana.

Niklas Sonkin oli Relanderin pikkuserkku ja suosikkijuoksupoika.
Hän vastasi vuoden 2000 alusta lähtien Soneran strategisista
projekteista. Sonkin oli Relanderin sisäpiirin jäsen ja kuuluisa
kyvystään ehtiä ensimmäisenä kertomaan Relanderille mielenkiintoisia
luottamuksellisia Soneran henkilöitä koskevia tietoja. Sonkin yritti
esittää kovanaamaa siinä onnistumatta. Hän oli kuin isoksi venähtänyt ja
pelokas pikkupoika. Niklas Sonkin toimii nykyisin Soneran johtoryhmän
jäsenenä, konsernin strategiajohtajana ja Sonera SmartTrustin
hallituksen puheenjohtajana. Monet kysyvät, millä perusteella ja
näytöillä?

Strategisesta markkinoinnista ja brandinhallinnasta vastannut
Jane Moilanen toimi Relanderin sisäpiirin jäsenenä, mikä takasi sen,
että markkinointiin riitti rahaa. Sonera onkin ollut viime vuosina
Suomen eniten rahaa käyttänyt mainostaja ja markkinoija. Markkinointi
toimi kuitenkin tuloksettomasti, koska Relander ei tukenut millään
tavoin Soneran strategista markkinointityötä. Markkinointiyksikön työn
tuloksellisuus ei ollutkaan maan parasta luokkaa. Sonera markkinointi
oli yhtä hajallaan kuin muukin toiminta, ja siitä puuttui punainen
lanka.

Sonera oli myös Suomen suurin liikelahjojen hankkija. Parhaimmat
liiketoimintayksiköt saivat kulumaan useita kymmeniä miljoonia markkoja
liikelahjoihin vuodessa. Tiettävästi monen soneralaisen koko suvun
jäsenet askartelevat nykyään monitoimilinkkuveitsellä, jossa on Soneran
logo.

Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonta -lehden 5.11.2001
ilmestyneen brandinumeron mukaan Sonera oli vuoden 2001 brandiputoaja.
Suomen arvostetuimmat brandit-listalla Sonera laski sijalta 33 sijalle
158. Oman lajinsa Suomen ennätys tämäkin. Jane Moilanen jatkaa edelleen
Soneran markkinointijohtajana.

Kim Ignatius siirtyi vuonna 2000 Soneran talousjohtajaksi ja
johtoryhmän jäseneksi. Hänkin kuului Relanderin sisäpiiriin. Ignatius
siirtyi tehtäväänsä Tamron talousjohtajan paikalta. Hänen jäljiltään
Tamron Norjan yksiköstä löytyi 40 miljoonan markan kavallus, jonka
estäminen oli Kimin vastuulla. Kavallus oli esillä suomalaisissa
lehdissä.

Relander ei halunnut "nutturapäistä" ja tiukkaa talousjohtajaa,
joten Ignatius oli siis sopiva tehtävään. Ignatius esiintyi suuren
maailman miehenä, vaikka hänen kyvykkyytensä ei lainkaan vastannut tätä
ulkokuorta. Hän ajoi tiukasti Relanderin etuja yhdessä Maire Laitisen
kanssa. Ignatius viihtyi paremmin golf-kentällä kuin tuloksentekijänä
työpaikallaan.

Kim Ignatius loi Relanderin ohjeiden mukaisesti Soneraan ns.
luovan kirjanpitotavan. Tämä tarkoitti tiettävästi mm. sitä, että
Soneran taseeseen sisällytettiin luovasti yhteistyökumppaneiden
omaisuutta. "Luova" kirjanpito synnyttää "luovan" tilinpäätöksen, jonka
perusteella voi tehdä "luovia" johtopäätöksiä yrityksen tilasta.

Esimerkiksi Soneran vuoden 2001 tilinpäätös on tehty hyvän
kirjanpitotavan rajoja hipoen. Sonera on mm jaksottanut Saksan
umts-lupaan liittyviä korkokuluja useammalle vuodelle, vaikka korot on
maksettu täysimääräisesti Soneran kassasta tilikauden aikana. Tämä
kyseenalainen järjestely on nostanut Soneran tulosta vuoden 2001
tilinpäätöksessä. Mikäli toimittaisiin normaalien liike-elämän
tilinpäätöskäytäntöjen mukaisesti, Soneran olisi pitänyt rasittaa vuoden
2001 tulostaan julkisuuteen esitettyä enemmän. Soneran tilintarkastajat
ovat kuitenkin hyväksyneet tämän käytännön Soneran talousjohdon
vaatimuksesta. Näin taisi käydä myös Yhdysvalloissa, kun Enronin johto
vaati yrityksen tilintarkastajana toiminutta Andersen-yhtiötä
hyväksymään tuloja ja menoja tuloslaskelman ulkopuolelle. Voidaan
kärjistetysti väittää, että Sonera on tilinpäätöskäytäntöineen Enronin
tiellä.

Kirjanpitoalan asiantuntija, HKKK:n professori Jarmo Leppiniemi,
kritisoi voimakkaasti Soneran tilinpäätöksen kirjanpitotietojen
esittelytapaa ja piti sitä harhaanjohtavana TV kahden OBS-ohjelmassa
8.2.2002. Leppiniemen mielestä sijoittajien on erittäin vaikea tulkita
tilinpäätöksen tietoja. Leppiniemi arvosteli myös Soneran
sijoittajaviestintää kokonaisuutena puutteelliseksi.

Monet tahot ovat käyttäneet huomattavasti jyrkempiä sanoja
arvioidessaan Soneran sijoittajaviestintää. Arvioissa ovat esiintyneet
sanat harhaanjohtava, salaileva, puutteellinen, valheellinen,
sijoittajia halveksiva, epäuskottava ja epäjohdonmukainen.

Kim Ignatius jatkaa edelleen Soneran johtoryhmän jäsenenä ja
konsernin rahoitus- ja talousjohtajana.

Harri Vatanen kuului Relanderin ulkopiiriin, ja hän toimi vuoden
2000 alusta alkaen Sonera Enabling Technologies -yksikön vetäjänä ja
Sonera SmartTrustin toimitusjohtajana. Vatasen sijoituspaikkana oli
Lontoo.

Vatanen oli kehittänyt SmartTrustin keskeiset innovaatiot sekä
patentit ja antanut ne Soneran käyttöön. Hän teki vuonna 1993 omassa
yrityksessään ensimmäiset SmartTrustiin liittyvät keksinnöt ja aloitti
samana vuonna työt Sonera Tele Mobile Services -yksikössä. Sonera ja
Vatanen sopivat Vatasen teknologian lisensioinnista ja markkinoinnista.
Vatasen tekemiä ja omistamia SmartTrustin toiminnan pohjalla olevia
kantapatentteja on yhteensä nelisenkymmentä. Suuri osa näistä
patenteista on Vatasen tekemiä ennen hänen tuloaan Soneran palvelukseen.
Ne eivät siis ole ns. työsuhdepatentteja, joiden oikeudet kuuluvat
työnantajalle.

Vuonna 1994 Vatanen aloitti työt Soneran myyntitehtävissä ja
jatkoi innovointia omalla ajallaan. Vuonna 1998 Vatanen perusti Sonera
SmartTrustin, ja tavoitteena oli tehdä siitä merkittävää liiketoimintaa.
Vuonna 2000 Merrill Lynch arvioi SmartTrustin yli 50 miljardin markan
arvoiseksi. Vuonna 2000 Sonera SmartTrust osti ruotsalaiset iD2 ja
Across Wireless -yhtiöt satojen miljoonien markkojen kauppahinnalla.

SmartTrustin alkuperäinen liikeidea oli innovatiivinen. Ideana
oli istuttaa pki-turvallisuusteknologia matkapuhelinten sim-kortille.
SmartTrustin malli edellyttäisi yhteistyötä teknologian käyttäjien eli
pankkien, operaattoreiden, sim-korttivalmistajien ja
varmennepalveluyritysten välillä. Nykyään SmartTrustia voi luonnehtia
hallintaohjelmistoja operaattoreille myyväksi ohjelmistotaloksi. Yhtiön
vuoden 2001 liikevaihto oli noin 120 miljoonaa markkaa ja kirjanpitoarvo
Soneran optiojärjestelmässä 1,5 miljardia markkaa.

Vuonna 1998 Vatanen ja Sonera tekivät teknologiasopimuksen
Vatasen keksintöjen ja patenttien hyödyntämisestä. Tämä sopimus tehtiin
Relanderin aloitteesta ja painostukseen perustuen. Relander uhkasi
erottaa Vatasen tehtävistään, ellei tämä olisi suostunut
allekirjoittamaan sopimusta. Vatanen ei myöskään saanut käyttää juristia
apunaan sopimusta tehtäessä. Sopimuksen mukaan Vataselle kuului puolet
SmartTrustin haltuun siirrettyjen patenttien tuottamasta hyödystä,
vaikka patentit olisivatkin Soneran nimissä.

Relanderin kerrotaan painostaneen Vatasta allekirjoittamaan
sopimuksen lukematta sitä. Samoin Relander lupasi Vataselle optioita ja
rojalteja korvaukseksi SmartTrustin käyttöoikeuksien luovuttamisesta
Soneralle. Sonera ei antanut Vataselle kirjallisesti sovittuja osakkeita
ja optioita. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Vatanen ei omista
lainkaan SmartTrustin osakkeita. Sen sijaan Relander on SmartTrustin
suurin henkilöomistaja 500 000 optiollaan, jotka hän järjesti itselleen
toimiessaan Soneran varatoimitusjohtajana vuoden 2000 syksyllä.

Elokuussa 2000 voimaan tulleen Soneran organisaation mukaan
Harri Vatanen vastasi Sonera Oyj:n Enabling Technologies
-liiketoimintaryhmästä, jonka tehtävänä oli kehittää teknologiapohjaisia
liiketoimintoja. SmartTrust Oy kuului näiden piiriin.

Nämä taustakuviot johtuivat siitä, että Relanderin tarkoituksena
oli siirtää SmartTrustin oikeudet pois Sonerasta Innovex-yhtiöön.
Käytännössä tämä tarkoitti Soneran ja Vatasen vähintään satojen
miljoonien markkojen omaisuuden siirtämistä ulos Sonerasta. Relander
ehdotti Vataselle osakkuutta tällaisessa järjestelyssä syyskuussa 2000,
mutta Vatanen ei suostunut Relanderin ehdottamiin toimiin ja raportoi
asiasta Soneran hallitukselle Soneran sisäisiä kanavia myöten. Raportti
ei koskaan päässyt Soneran hallitukseen saakka.

Lokakuussa 2000 Relander irtisanoi Vatasen SmartTrustin
toimitusjohtajan tehtävästä, mutta lopullisesti Vatanen sai potkut
Sonerasta vasta maaliskuussa 2001. Ennen potkuja hänet jätettiin täysin
yksin ja eristyksiin Lontooseen. Vatasen palkanmaksun ja työsuhdeasunnon
maksujen hoitaminen katkeilivat. Tällainen pikkumainen kiusanteko oli
tyypillistä Relanderille, ja hänellä oli loputtomasti aikaa terrorisoida
niitä alaisia, jotka eivät taipuneet täydellisesti hänen tahtoonsa.
Suurille bisnespäätöksille jäi sen sijaan vähemmän aikaa.

Koston täydentämiseksi Relander määräsi Soneran haastamaan
maaliskuussa 2001 Vatasen yhteen oikeudenkäyntiin Englannissa, kahteen
välimiesoikeudenkäyntiin Suomessa ja viiteen oikeudenkäyntiin Helsingin
käräjäoikeudessa. Vatanen piti murskata esimerkiksi muille, koska hän
oli uskaltanut uhmata Relanderia. Tuomioistuin määräsi Vatasen Suomessa
olevan omaisuuden takavarikkoon. Vatanen puolestaan haastoi Soneran
oikeuteen Kalifornian osavaltiossa, jossa hän vaatii oikeutta
mitätöimään maaliskuussa 1998 solmitun teknologiasopimuksen. Vaikka
vuoden 1998 teknologiasopimuksen katsottaisiin olevan voimassa, sopimus
kattaa vain 10 % Vatasen SmartTrust-patenteista.

Jos kalifornialainen oikeus tuomitsisi Soneran korvaamaan
Vataselle hänen keksintöjensä sopimuksissa sovitun arvon eli 7 miljardia
markkaa, Sonera ajautuisi päätöksen seurauksena todennäköisesti
konkurssiin. Sonera on yrittänyt kiistää kalifornialaisen
oikeudenkäyntipaikan sillä perusteella, että Sonera ei toimi
Yhdysvalloissa. Todellisuudessa Soneralla on monia toimipaikkoja USA:ssa
mm. San Franciscossa.

Harri Vatasen nostamaan kanteeseen on erittäin vankat perusteet,
mutta mistä löytyvät todistajat? Soneralaiset seisovat johtajansa takana
eivätkä halua asettaa työpaikkaansa vaakalaudalle. Vaakalaudalla
saattaisi olla paljon muutakin

Sonera halusi keplotella Harri Vatasen asiassa ja vaati
välimiesoikeuden ratkaisemaan kiistan Suomessa. Vatanen kiisti
suomalaisen välimiesoikeuden laillisuuden asiassa. Vatanen ja hänen
asiamiehensä eivät osallistuneet suomalaisen välimiesoikeuden
toimintaan, koska heitä ei edes pyydetty mukaan. Sonera maksoi
välimiehenä toimineelle eläkkeellä olevalle professorille erittäin
mittavan palkkion. Välimiesoikeus ei kiistänyt sitä, että Vatasen
tekemien ja Soneran käyttöön antamien keksintöjen arvoksi on sovittu 7
miljardia markkaa. On siis kyse suurista rahoista.

Välimiesoikeus ratkaisi kiistan Soneran eduksi tammikuussa 2002,
ja Soneran konserniviestintä ilmoitti markkinoille Soneran voittaneen
oikeudessa kiistan Harri Vatasta vastaan. Vatanen ilmoitti välittömästi
oikeuskäsittelyn jatkuvan ulkomailla ja kiisti välimiesoikeuden
päätöksen laillisuuden.

Vatanen pyysi myös rahoitustarkastusta (RATA) tutkimaan Soneran
viestinnän laillisuuden asiassa. Soneran viestintä toimi vähintäänkin
vilpillisesti välimiesoikeuden päätöstä uutisoidessaan jättäessään
asiaan liittyviä olennaisia tietoja kertomatta ja rikkoi näin
pörssiyrityksille asetettuja sijoittajaviestinnän vaatimuksia.

Näin siis toimii pörssiyritys Sonera, jonka toimitusjohtaja
Relander on toiminut asiassa vähintään erikoiseksi väitettävällä tavalla
junaillessaan Vatasen keksinnöt Soneralle. Vatanen teki olennaisen osan
SmartTrustin keksinnöistä ja patenteista ennen Soneran palvelukseen
tuloaan, ja nyt Sonera haluaa varastaa ne itselleen. Miten Soneran
lakiasiainosasto ja sen johtaja voivat katsoa itseään peiliin tällaisten
toimien tukijoina? Miten tämä on mahdollista yrityksessä, josta valtio
eli veronmaksajat omistavat enemmistön?

Vatasen seuraajaksi tuli Björn Gustavsson, joka menehtyi oman
käden kautta tammikuussa 2001. Syitä ei ole koskaan käsitelty
julkisuudessa, mutta perhesyyt eivät tiettävästi olleet asian taustalla.
SmartTrustin uudeksi toimitusjohtajaksi Gustavssonin jälkeen valittiin
Relanderin luottohenkilönä tunnettu Antti Vasara.

Relanderin sisäpiiriin kuului myös Veikko Hara. Hän toimi
Soneran tutkimusjohtajana, kunnes siirtyi Soneran teknologiajohtaja Jari
Mielosen seuraajaksi keväällä 2001. Hara oli toiminut aiemmin VTT:llä
tutkijana ja hänen vuorovaikutustaitonsa olivat Juha Vareliuksen
luokkaa. Haran vastuulle kuului korkeakouluyhteistyö sekä 3G- ja
4G-tutkimus. Haran "johtama" umts-tutkimus ei tuottanut mitään lisäarvoa
Soneran päättömiin umts-lupahankintoihin Euroopassa.
Korkeakouluyhteistyö toimi puutteellisesti.

Soneran tutkimus oli hajallaan eri yksiköissä ja tuotti heikosti
tuloksia. Hara matkusteli mielellään ympäri maailmaa ilman turhia
tulospaineita. Kesän 2000 hän vietti tiettävästi perheineen
Yhdysvalloissa "Soneran toimia hoitaen". Veikko Hara kuului kesäkuusta
2000 lähtien Relanderin esikuntaan Henri Harmian ja Paavo Kososen
kumppanina.

Paavo Kosonen oli Relanderin sisäpiirin surullisen hahmon
ritari. Relander palkkasi ikääntyneen veteraanin Ahlströmin
henkilöstöosastolta Soneran henkilöstöjohtajaksi. Juha Pentti oli tästä
hieman ihmeissään, koska oli tottunut pitämään itseään Soneran
henkilöstöjohtajana. Relander ei kertonut Pentille mitään Kososen
palkkaamisesta. Kososen täydellinen epäpätevyys ihmetytti monia, mutta
kukaan ei uskaltanut sanoa ajatuksiaan ääneen. Kosonen kuului Relanderin
esikuntaan, ja hänen tehtävänään näytti olevan Soneran optiopankin
hoitajana toimiminen Relanderin ohjeiden mukaisesti. Kosonen paketoi
siis optiopaketteja Relanderin alaisille. Kososen pesti Sonerassa
päättyi loppuvuonna 2001.

Kokonaisuutena Relanderin valitsema Soneran johto oli
asiantuntemukseltaan Suomen pörssiyritysten heiveröisimpiä, ellei peräti
heiveröisin. Relander valitsi sisäpiiriinsä ja Soneran johtoon vanhoja
opiskelu- ja armeijakavereitaan, jotka olivat täysin kyvyttömiä ja
haluttomia ottamaan kantaa Relanderin toimiin. He olivat ns.
yes-yes-miehiä. Tällä porukalla Relander kärjessä lähdettiin kuitenkin
johtamaan markkina-arvoltaan Suomen toiseksi suurinta pörssiyritystä. Ei
ole mikään ihme, että jälki oli hirvittävää.


2 Sonera-kuplan rakentaminen

Relanderille 100 miljoonaa

Näyttäisi siltä, että Kaj-Erik Relanderin tavoitteena oli saada
koottua Soneran optioista ja Soneran rahoista 100 miljoonaa markkaa,
erota tämän jälkeen Soneran palveluksesta ja perustaa oma
investointipankki suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Tämä tavoite
edellytti mm. Soneran markkina-arvon kasvattamista pilviin ja muhkean
optiojärjestelmän rakentamista Soneraan.

Optiomaakariksi ryhtyi Relanderin toimeksiannosta Henri Harmia.
Harmia käytti apunaan optiojärjestelmän rakentamisessa ulkomaisia
investointipankkeja, ja kustannuksia kertyi valtavasti. Uuden
optiojärjestelmän runko valmistui talvella 2000 ja Relander hyväksytti
sen läpihuutojuttuna Soneran hallituksessa ja liikenneministeriössä.
Pitihän "teletapeilla olla kunnon teletipit".

Toisena päätehtävänä oli Soneran arvon kasvattaminen puhumalla
eli soneeraamalla - ei luomalla todellista lisäarvoa markkinoille, kuten
yritykset normaalisti tekevät. Sonera-kuplan rakentaminen edellytti
vauhdikkaita ja uskottavalta kuulostavia sloganeita. Näitä sloganeita
vääntämään yhdessä Henri Harmian kanssa palkattiin kymmenien miljoonien
korvauksella ydinosaamisguru Gary Hamelin yritys Strategos Lontoosta.
Henri Harmian persoonaa kuvastanee se, että hänen kerrotaan olleen
onnesta soikeana päästessään kerran käymään Gary Hamelin kotona.

Strategos, Relander ja Henri Harmia ryhtyivät laatimaan
vakuuttavaa "tarinaa" Sonerasta markkinoille. Muoto korvasi sisällön.
Tarinan eteen ei tehty juurikaan mitään Soneran sisällä, eli kyse oli
harkitusta hypetyksestä. Vauhti oli kova ja rikkaaksi piti päästä
nopeasti.

Tarinan ydin oli se, että Soneraa kuvailtiin globaaliksi
edelläkävijäksi matka-, data- ja mediaviestinnän alalla sekä halutuksi
yhteistyökumppaniksi ja osaajaksi mobiilien palveluiden tuottajana.
Liikevoitoksi luvattiin yli 20 %:n tasoa suhteessa liikevaihtoon.
Lupauksiin kuuluivat merkittävät kumppanuudet maailman johtavien
teletoimialan yhtiöiden kanssa. Tarinan mukaan Sonerasta tulisi
lähivuosina johtava globaali matkaviestintäoperaattori langattomien
palveluiden sisällöntuottajana ja toimijana.

Tämä tarina upposi markkinoille niin hyvin, että Soneran
osakekannan arvo nousi maaliskuussa 2000 yli 422 miljardin markan
tasolle. Soneran markkina-arvo lähenteli Pepsi-Colan arvoa. Relanderilta
ja hänen sisäpiiriltään katosi kaikki suhteellisuudentaju. Relander oli
vakuuttava toimija. Hän olisi epäilemättä menestynyt hyvin myös
lomaosakkeiden myyjänä Kanariansaarilla. Tai käytettyjen autojen myyjänä
Kehä III:n varrella.

Sonera ilmoittautui "Uuden järjestyksen tekijäksi"
teletoimialalla, ja langattoman internetin luvattiin moninkertaistavan
Soneran liikevaihdon lähivuosina. Sonerasta luvattiin johtaviin kuuluvaa
globaalia teleoperaattoria, joka loisi 3G-maailmaan loputtomasti uusia
ja innovatiivisia palveluita yksityis- ja yritysasiakkaille. Relander ja
hänen sisäpiirinsä jäsenet kilpailivat siitä, kuka keksii kaikkein
hulppeimman väitteen tai lupauksen Soneran kyvyistä. Kilpailu kantoikin
satoa.

Sonerasta luvattiin globaalin telealan konsolidoitumisen ja
verkostoitumisen solmukohtaa, kompetenssimagneettia, joka vetäisi
kaikkia puoleensa. Sonerasta piti Relanderin lupausten mukaan tulla
globaalin operaattoriverkoston pelintekijä. Relanderilta ja hänen
sisäpiiriltään ei puuttunut itseluottamusta tai mielikuvitusta.

Soneran tarinan julkisesti esitetyissä piirtoheitinkalvoissa
Sonerasta hurmaantuneiksi yrityksiksi mainittiin mm. IBM, Andersen,
Qwest, Barcleys, Carrefour, Dixons, Disney, Yahoo, Virgin ja Microsoft.
Todellisuudessa nämä yritykset eivät olleet hullaantuneita Sonerasta
millään tavoin.

Vanha lankaverkko-osaaminen piti unohtaa Relanderin johtamaa
maailman parasta 3G-tiimiä rakennettaessa. Tämä 3G-tiimi koostui
"taisteluhävittäjistä" eli Plazasta, Zedistä ja SmartTrustista, Juxtosta
sekä muista yksiköistä, joista muodostuisi voittajataistelutiimi
marsalkka Relanderin johdolla. Maailman paras 3G-tiimi esiintyi vain
markkinapuheissa. Käytännössä sen eteen ei tehty juuri mitään Soneran
sisällä.

Roadshow-meininkiä

Relanderin veti sisäpiirinsä kanssa näyttäviä
roadshow-kiertueita ulkomailla Sonera-kuplan kasvattamiseksi. Aluksi
kansainvälisen median ja markkina-analyytikoiden vastaanotto oli suopea.
Relanderin ja Soneran puheet upposivat suosiolliseen kuulijakuntaan.
Syyskuussa 2001 Soneran kansainvälinen roadshow sai kuitenkin vaisun
vastaanoton. Kuulijat kuulivat samat Relanderin tarinat kuin
aikaisemminkin, mutta havaitsivat, että mitään ei ollut tehty niiden
toteuttamiseksi. Roadshow-kalvot teki Henri Harmia ja konsulttina toimi
Strategos-yhtiö Lontoosta. Roadshow-kiertueet päätettiin lopettaa
syyskuun 2001 täydellisen epäonnistumisen jälkeen.

Markkinoille levitettiin kuitenkin joukko lennokkaita lauseita,
joilla haluttiin antaa mielikuva vähintään Nokian veroisesta nousevasta
tähdestä.

'A new order is emerging'

'The new opportunity is enormous'

'Sonera will pursue all layers of 3G industry'

'Sonera will deal with the challenge of growth'

'Become a driver of a web of alliances'

'Win in the war for talent'

'The worlds best 3G team'

'Fast growth"

'Wireless internet revolution"

'Sonera is at the leading edge of the discontinuity"

'We have the ability to develop technologies that are relevant
in the mobile businesses"

Yllä olevista lauseista maksettiin yli miljoona markkaa kappale.
Sonera oli Relanderin mukaan pääpeluri uusien sääntöjen luomisessa
globaalille telealalle. Sonera vakuutti olevansa langattoman viestinnän
johtava osaaja maailmassa, mutta suurien puheiden tueksi ei ollut
juurikaan näyttöjä. Ei mitään mullistavia uusia tuotteita tai
palveluita. Ei uutisia merkittävistä kumppanuuksista. Kansainväliset
kuulijat alkoivat epäillä Soneraa kuplaksi. Epäily oli monilta osiltaan
oikea.

Sonera väitti sijoittajaviestinnässään olevansa epätavallinen
yhtiö, jolla on epätavallisen hyvä strategia ja kannattavuus, valtavan
hyvä tiimihenki ja loputtomasti vallankumouksellisia
liiketoimintainnovaatioita. Todellisuus oli täydellisen päinvastainen.
Todellisuudessa Soneralla ei ollut lainkaan kunnollista strategiaa,
kannattavuus oli heikolla pohjalla, organisaatio oli kaaoksen tilassa,
kaikki ajoivat vain omaa etuaan ja vallankumoukselliset
liiketoimintainnovaatiot valmiiksi tuotteiksi tuotteistettuna loistivat
poissaolollaan. Tämä ei vaivannut ylintä johtoa. Sen tavoitteena oli
ainoastaan tulla rikkaaksi.

Harri Hollmén Sonera-kuplan vakuudeksi

Relander halusi talvella 2000 kasvattaa Sonera-kuplaa lisäämällä
Soneran johdon uskottavuutta sijoittajapiireissä. Tämä edellytti kovan
nimen ostamista markkinoilta. Relanderin, Juha Vareliuksen ja Henri
Harmian pullonpyöritys päätyi Leonia-pankin konsernijohtaja Harri
Hollménin nimen kohdalle.

Hollmén kutsuttiin alkuvuodesta 2000 Relanderin puheille.
Relander lupasi hänelle lähes kaiken maan ja taivaan väliltä, kunhan hän
tulisi Soneran johtoryhmän jäseneksi ja alkaisi vetää Sonera Plazaa.
Hollménille luvattiin roima palkankorotus, runsaat optiot ja vapaat
kädet toimia ja hyödyntää Soneran resursseja.

Hollmén hurmaantui täysin Relanderin tarjouksesta ja astui
pikavauhtia Soneran palvelukseen. Hollmén aloitti Sonera Plazan vetäjänä
10.4.2000. Hän uskoi aloittaessaan, että Plazasta luotaisiin Soneran
johdon yhteisin ponnistuksin merkittävä vientituote maailmalle. Näin ei
kuitenkaan tapahtunut.

Hollménin piti rakentaa Plazaan näyttäviä pankki- ja muita
palveluja, mutta tämä suunnitelma jäi ajatuksen asteelle. Kumppaniksi
finanssipalveluihin haettiin ensin Sampo-Leoniaa ja sen jälkeen
Osuuspankkia. Osuuspankin kanssa kehitettiin Sonera Plaza -tili.
Johtoryhmältä ei kuitenkaan tullut tukea, vaan Hollmén jäi täysin yksin
kehittämään Plazaa.

Harri Hollmén huomasi ensimmäisten Sonerassa työskentelemiensä
kuukausien aikana tulleensa huijatuksi. Häntä ei otettu Relanderin
sisäpiiriin. Laajat toimintavapaudet ja yhteinen tiimityö Soneran
johtoryhmässä osoittautuivat harhaksi. Hollménia ei otettu tosissaan
johtoryhmässä ja hän ei saanut lainkaan tukea Relanderin sisäpiiriltä.
Hän oli ansassa. Poiskaan ei voinut heti lähteä, koska tällöin olisi
mennyt maine ja kunnia. Hollmén päätti sinnitellä ja yrittää parhaansa.

Hollmén haluttiin Relanderin tilalle

Hollménin karisma ja toiminta herättivät nopeasti arvostusta
Soneran henkilöstön keskuudessa. Monet alkoivat jo kesällä 2000 puhua,
että Hollmén olisi oikea toimitusjohtaja Soneralle. Tämä luonnollisesti
raivostutti istuvaa pääjohtajaa, joka pyrki eristämään Hollménin entistä
tiukemmin Soneran johdon suunnitelmista ja keskusteluista.
Todellisuudessa Hollmén ei koskaan lähtenyt kisaamaan Relanderin kanssa
tai pyrkimään hänen paikalleen. Harri pysyi lojaalina Relanderille,
vaikkakin turhaan.

Relander varmisti, että Hollménista ei tulisi hänen seuraajansa.
Hollmén piti saada Sonerasta ulos perjantaihin 8.6.2001 mennessä, koska
Relander itse ilmoitti omasta erostaan (= potkuistaan) maanantaina
11.6.2001. Hollmén erosi Sonerasta 8.6.2001. Jos hän ei olisi eronnut
tuolloin, hänestä olisi tullut Soneran väliaikainen toimitusjohtaja ja
mahdollisesti pysyvä sellainen. Se ei sopinut Relanderille.


3 Kaikki valta Relanderilla

Orionin pääjohtaja Markku Talonen oli toiminut pitkään Soneran
hallituksen sivutoimisena puheenjohtajana. Relanderin tultua valituksi
Soneran varatoimitusjohtajaksi liikenneministeriö ja maan hallitus
halusivat nostaa Markku Talosen Soneran päätoimiseksi hallituksen
puheenjohtajaksi. Tällä pääomistaja halusi varmistaa sen, että yrityksen
toimiva johto toimi halutulla tavalla.

Talonen oli tosin itsekin huomattavan aktiivinen tämän
järjestelyn aikaansaamiseksi. Järjestely takasi Taloselle 250 000 markan
kuukausipalkan, isot bonukset ja työsuhde-edut sekä muhkean optiosalkun.
Tämä järjestely oli valtio-omistajan kannalta virheellinen, sillä näiden
etujen myötä Talosesta tuli Relanderin ja muun johdon etujen puolustaja,
ei valtio-omistajan. Tätä ei valtio-omistaja kuitenkaan ymmärtänyt.

Niskavoitto Markku Talosesta

Relander päätti "taltuttaa" esimiehensä esimiehen Markku Talosen
heti alusta lähtien. Relander halusi sijoittaa Talosen työhuoneen
mahdollisimman kauas omasta Soneran pääkonttorin kuudennen kerroksen
työhuoneestaan, mutta Talonen valtasikin "toimipisteekseen" Relanderin
huoneen viereisen neuvotteluhuoneen. Talonen yritti esittää kovanaamaa,
mutta Relander kesytti hänet nopeasti. Talosesta piti tulla Relanderin
vahtikoira, mutta hänestä tulikin harmiton puudeli.

Relander ja Talonen alkoivat maaliskuussa 2000 neuvottelut
työnjaosta. Neuvottelujen lopputulos oli, että Taloselle ei löytynyt
mitään järkevää tekemistä Sonerassa. Relander halusi Soneran
täydellisesti hallintaansa eikä suostunut luovuttamaan Taloselle mitään
tehtäviä. Relander kertoi sisäpiirilleen Talosen tehtävän olevan
erilaisissa kissanristiäisissä kiertäminen. Soneran käytännön
johtamisesta Relander halusi Talosen pitävän näppinsä irti.

Markku Talonen päätti näennäisesti antaa Relanderille periksi
työnjakoneuvotteluissa ja yrittää myöhemmin löytää järkevää tehtävää
Sonerassa. Tämä ei koskaan toteutunut. Talonen aloitti hoitaa
päätoimisen Soneran hallituksen puheenjohtajan tehtävää kesäkuussa 2000.

Hän yritti saada aikansa kulumaan linnoittautumalla
työhuoneeseensa. Aika kului sähköpostin käytön opettelussa ja
matkapuhelimen ominaisuuksiin tutustumalla. Kalenterissa oli tilaa ja
vieraitakaan ei pahemmin käynyt, sillä Relander oli kieltänyt käynnit.
Orionista seuranneen sihteerin kanssa saattoi onneksi jutella niitä ja
näitä. Relander oli kieltänyt soneralaisia keskustelemasta Talosen
kanssa ilman Relanderilta saatua lupaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä,
että Talonen eristettiin täysin Soneran asioista. Mikäli Relander sai
jonkun soneralaisen kiinni keskusteluista Talosen kanssa saattoi
seurauksena olla irtisanominen. Näin kävikin muutamalle henkilölle,
jotka eivät tienneet Relanderin määräämästä tapaamiskiellosta.

Relanderilla oli tapana syöksyä koputtamatta Markku Talosen
työhuoneeseen. Talonen ei koskaan uskaltanut sanoa tästä yhtäkään
poikkipuolista sanaa. Talosella saattoi olla keskustelu kesken jonkun
henkilön kanssa Relanderin rynnätessä hänen huoneeseensa. Jos huoneessa
oli soneralainen Kaj-Erikin tietämättä, saattoi tämä henkilö löytää
itsensä maine mustattuna työvoimatoimistosta. Ja Markku Talonen oli
sentään vuoden 2000 ajan Relanderin esimiehen (tj. Aulis Salin) esimies!

Soneran johtoryhmässä toimivat keväästä 2000 lähtien tj. Aulis
Salin, varatj. Kaj-Erik Relander (R), Zedin johtaja Juha Varelius (R),
Telecomin johtaja Aimo Eloholma, Plazan johtaja Harri Hollmén,
rahoitusjohtaja Kim Ignatius (R) ja viestintäjohtaja Jari Jaakkola (R).
Suluissa olevia R-kirjaimet kuvaavat Relanderin sisäpiirin jäseniä.

Lisäksi johtoryhmän kokouksissa oli aina läsnä lakiasiainjohtaja
Maire Laitinen (R) ja johtoryhmän sihteerinä Tapio Lukkonen. Tämä ryhmä
teki päätöksen mm. Saksan umts-luvasta ja esitteli päätöksensä Soneran
hallitukselle, joka hyväksyi sen.

Markku Talonen ei halunnut kuitenkaan luovuttaa peliä kokonaan
Relanderille. Hän päätti osallistua syksystä 2000 alkaen Soneran
johtoryhmän toimintaan hiljaisena johtoryhmätyön seuraajana. Näin
Talonen halusi päästä selville johtoryhmän esitysten taustoista, koska
hän oli hyväksymässä näitä esityksiä niiden tullessa Soneran hallituksen
käsittelyyn.

Tämän seurauksena Soneran hallitukseen menevät esitykset
käsiteltiin johtoryhmän ulkopuolella Relanderin sisäpiirissä ja tuotiin
johtoryhmän päätettäviksi läpihuutojuttuina. Talosen vastaisku
torjuttiin siis tehokkaasti. Talonen jäi edelleen asioiden ulkopuolelle.
Relanderin sisäpiiri ei ottanut Talosta mukaan keskusteluihinsa, koska
keskustelut olivat "epävirallisia" ja Talosella ei ollut valtuuksia (tai
kanttia) osallistua niihin.

Talonen pihalla Soneran toimista

Talonen tunsi huonosti Soneran liiketoiminnan sisältöä
erityisesti mobiilipalveluiden osalta ja hänen tietonsa Soneran
toimialan muuttuneesta toimintalogiikasta olivat vähäiset. Näin Talonen
oli täydellisesti Relanderin vietävissä Soneran päätöksentekoon
liittyvissä asioissa. Olisi luullut Talosen oppineen Soneran asioita
hänen toimiessaan vuodesta 1993 lähtien Soneran hallituksen jäsenenä ja
viime vuodet hallituksen puheenjohtajana, mutta niin ei vain käynyt.

Ala oli liian vieras lääketeollisuudessa toimineelle Taloselle,
ja ehkä hän oli liian laiska tehdäkseen kotiläksyjään. Ravitoto ja muut
asiat kiinnostivat häntä enemmän. Talonen kertoi lehtihaastattelussa
keväällä 2000, että hän ei ole koskaan käyttänyt sähköpostia. Tästä tuli
yleinen vitsailun aihe Sonerassa ja sen ulkopuolella. Relander varmisti,
että jokainen soneralainen tiesi, kuinka pätevä hallituksen
puheenjohtaja Soneralla oli. Talonen ei todellakaan osannut käyttää
sähköpostia, joskin hän yritti kehittää taitojaan Soneraan tultuaan.

Matkapuhelimen tekstiviestien lähettäminen ja muiden kännykän
toimintojen opettelu tuli Talosen opiskelulistalle keväällä 2000. Samaan
aikaan kun yrityksen hallituksen puheenjohtaja harjoitteli kännykän
käyttöä, Sonera esitti olevansa johtava matkaviestintäoperaattori
maailmassa!

Relander aloitti Soneran varatoimitusjohtajana maaliskuun alussa
2000 Aulis Salin toimiessa Relanderin esimiehenä. Käytännössä kaikki
valta Sonerassa oli Relanderilla maaliskuusta 2000 alkaen. Salin
ihmetteli hieman sitä, että hänestä tuli nopeasti Relanderin päätösten
kumileimasin Soneran johtoryhmässä, mutta hän tyytyi osaansa. Hänen
silmissään kiiltelivät jo eläkepäivät vuorineuvoksena ruhtinaallisen
eläkkeen ja optioiden turvin.

Salin toimi Soneran toimitusjohtajana ja johtoryhmän
puheenjohtajana vuoden 2000 loppuun asti. Todellisuudessa Relander otti
Salinilta kaiken toimivallan vuoden 2000 maaliskuun alusta lähtien.
Relanderin perusteluna oli, että hänellä täytyi olla kaikki valta,
mikäli hänen haluttiin harjoittelevan tulevia toimitusjohtajan tehtäviä
vuoden 2000 aikana.

Soneran johtoryhmän kokoukset olivat lyhyitä vuoden 2000 aikana.
Suurimman osan ajasta äänessä oli Relander. Toimitusjohtaja Aulis Salin
toimi sivustakatsojana. Johtoryhmässä käsiteltävät asiat oli valmisteltu
ja päätetty etukäteen Relanderin sisäpiirissä. Tämä ei häirinnyt Aimo
Eloholmaa, joka vanhana kettuna osasi hoitaa Telecom-puolen asiat
johtoryhmältä lupaa kysymättä ja tarvittaessa suoraan Soneran
hallituksen kautta.

Harri Hollménille tällainen johtoryhmätyöskentelymalli oli täysi
shokki. Hollmén oli tottunut normaaliin keskustelevaan ja tehokkaaseen
johtoryhmätyöskentelyyn Leonia-pankissa. Soneran toimintatavat olivat
täydellinen vastakohta tälle. Hollménin ja Plazan asioille annettiin
vähäinen painoarvo johtoryhmässä, ja Hollmén jäi täysin ilman
johtoryhmän tukea.

Hollmén ei halunnut käyttää epäeettisiä keinoja etujensa
ajamiseksi. Hän hävisi Soneran pelin, mutta voitti moraalisen pelin.
Tämä luottamuspääoma ja ryvettymättömyys ovat arvokasta valuuttaa Harrin
nykyisessä tehtävässä investointipankkiirina.

Toimitusjohtaja Aulis Salinin viimeinen ponnistus

Salin luovutti kaiken toimitusjohtajan valtansa Relanderille
vappuun 2000 mennessä, vaikka hänen toimikautensa Soneran
toimitusjohtajana jatkui saman vuoden loppuun saakka. Salin ei
kuitenkaan halunnut pyöritellä peukaloitaan eläkkeelle jäämiseensä
saakka. Hän otti viimeiseksi projektikseen Soneran prosessien
"kunnostamisen". Soneran prosesseja oli yritetty kehittää laatujohtaja
Juhani Anttilan johdolla vuosikausia lähes tuloksetta. Anttila sai
enemmän vahinkoa kuin hyötyä aikaiseksi, vaikka hän Soneran ulkopuolella
mainostikin itseään maailmanluokan asiantuntijana.

Soneran ydinprosessit olivat kartoittamatta ja niiden johtaminen
oli näin vaikeaa. Jokainen liiketoimintayksikkö oli luonut omat
prosessinsa eikä kukaan huolehtinut yksiköiden prosessien
yhteensopivuudesta tai asiakastyytyväisyyden varmistamisesta. Relanderia
tällaiset yrityksen toiminnan kehittämiseen liittyvät asiat eivät
kiinnostaneet vähääkään, sillä hän halusi keskittyä omien tavoitteidensa
saavuttamiseen.

Salinin johdolla Soneraan rakennettiin prosessien kehittämis- ja
koordinointiyksikkö, jonka vetäjäksi valittiin epävarma ja epäpätevänä
pidetty Tapani Koivula. Yksikössä työskenteli 30 ihmistä, ja sen
tarkoituksena oli löytää yksiköiden välisiä synergiaetuja ja tehostaa
Soneran toimintaa. Aimo Eloholma oli myös tukemassa tämän yksikön
toimintaa. Salin varmisti Soneran johtoryhmän yhteisellä päätöksellä 30
miljoonan starttirahoituksen Koivulan yksikölle. Relander lupasi tukea
prosessikehitysyksikön työtä Salinin eläkkeelle jäämisen jälkeen.

Ensimmäisinä töinään vuoden 2001 alussa Aulis Salinin siirryttyä
eläkkeelle Soneran toimitusjohtajan tehtävästä, Relander peruutti Tapani
Koivulan allekirjoitusoikeudet ja prosessikehitysyksikön Soneran
johtoryhmältä saaman 30 miljoonan rahoituksen. Lopulta hän lakkautti
koko yksikön.

Näiden ja muiden tapahtumien valossa näyttäisi siltä, että
Relanderin keskeisiin luonteenpiirteisiin kuuluivat petollisuus,
epäluotettavuus ja arvaamattomuus. Relanderille ei tuottanut vaikeuksia
katkaista monivuotinen ystävyys silmänräpäyksessä, jos vastapuoli ei
ollut valmis nöyrtymään hänen edessään. Näin kävi esimerkiksi Harri
Vatasen ja Relanderin suhteelle syksyllä 2000, kun Vatanen ei suostunut
Relanderin ehdottamiin epäeettisiin toimiin. Ystävyys muuttui syväksi
vihaksi ja kostotoimenpiteiksi yhden palaverin aikana. Siihen eivät
kaikki pysty.

Aulis Salin alkoi jo syksyllä 2000 katua tukeaan Relanderin
valitsemiseksi Soneran toimitusjohtajaksi, mutta hän ei kertonut tätä
näkemystään kovin laajalle piirille. Salin aavisti kuitenkin tulevan ja
halusi katkaista kaikki yhteytensä Soneraan jäätyään eläkkeelle vuoden
2001 alusta lähtien. Soneran kriisin paljastuttua vuoden 2001
tammikuussa toimittaja