Sanna Marin puhuu EU-parlamentissa

Anonyymi

SUOMEN pääministeri Sanna Marin (sd) pääsee esittelemään Eurooppaa koskevia linjauksiaan tällä viikolla koko EU-parlamentille, sillä hänet on kutsuttu ulkopuoliseksi puhujaksi parlamentin syksyn ensimmäiseen täysistuntoon.

Marin esiintyy tiistaina parlamentin Tämä on Eurooppa -debattisarjan puhujavieraana. Aiemmin vierailijoina ovat olleet muun muassa Viron pääministeri Kaja Kallas ja Italian pääministeri Mario Draghi.

Marin pitää ensin puheensa ja keskustelee sen jälkeen parlamentaarikkojen kanssa. Hän tapaa maanantai-iltana erikseen suomalaismepit.

Kiinnostus Marinin vierailua kohtaan on ollut suurta, ei vähiten siksi, että pääministeri keräsi kesällä kansainvälistä huomiota juhlimisellaan sekä siitä levinneillä kuvilla ja videoilla. Säpinän myötä Marinilla on nyt hyvä hetki kertoa laajalle yleisölle, millainen EU-poliitikko hän on ja mikä on Suomen EU-linja.

PARLAMENTIN ja koko EU:n poliittisen syksyn avaus tulee päivä Marinin jälkeen, kun EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitää vuosittaisen Unionin tila -puheensa parlamentille.

Von der Leyenin odotetaan kertovan, mitä komissio ehdottaa jäsenmaille tulevan talven energiakriisin lieventämiseksi. EU:n energiaministerit olivat perjantaina koolla ohjeistamassa, mitä toimia ne komissiolta odottavat.

Puheessaan von der Leyen keskittyy energian lisäksi Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa ja EU:n vastatoimiin. Häneltä odotetaan myös linjauksia komission loppukauden lainsäädäntötoimista.

Lue lisää: Komission puheen­johtaja Ursula von der Leyen vaati Euroopalta omaa sirutuotantoa vuosittaisessa suurpuheessaan

Parlamentti keskustelee vielä erikseen komission kanssa energian hinnoista. Mepit arvioivat EU:n viimeaikaisia toimia ja tulevia suunnitelmia, joilla pyritään suojaamaan eurooppalaisia kotitalouksia ja yrityksiä nousevilta hinnoilta talven tullessa.

Asiaa koskevasta päätöslauselmasta äänestetään seuraavassa täysistunnossa lokakuussa.

17

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tarjoilu ennen,vai jälkeen?

      • Anonyymi

        Ei koske sinua,oli kuinka päin tahansa.

        Tällainen esiintyminen on arvostuksen osoitus EU-parlamentilta.

        Marinissa on myös kiinnostavaa persoonallista säteilyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koske sinua,oli kuinka päin tahansa.

        Tällainen esiintyminen on arvostuksen osoitus EU-parlamentilta.

        Marinissa on myös kiinnostavaa persoonallista säteilyä.

        Ei siellä ainakaan järki säteile. Pullot kannattaa piilottaa ennen puhetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siellä ainakaan järki säteile. Pullot kannattaa piilottaa ennen puhetta.

        EU-parlamentti on monikansallinen. Mepiksi pääsy on kiven takana.
        Joukko on korkeatasoista. Ja odottaa myös sen tason suoritusta puhujalta.

        Sannalla on jo kova kokemus kansainvälisistä piireistä.
        Hän pärjää varmasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-parlamentti on monikansallinen. Mepiksi pääsy on kiven takana.
        Joukko on korkeatasoista. Ja odottaa myös sen tason suoritusta puhujalta.

        Sannalla on jo kova kokemus kansainvälisistä piireistä.
        Hän pärjää varmasti.

        Sanna piti hyvän puheen mm. korostaen EU:n yhtenäisyyttä ja demokratian puolustamisen tärkeyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna piti hyvän puheen mm. korostaen EU:n yhtenäisyyttä ja demokratian puolustamisen tärkeyttä.

        Huhaata!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhaata!

        Jopa EU on tajunnut asettaa venäläisille EU alueelle tulokiellot mutta ei vaan samaa ole tajunnut marinin johtama paskahallitus meillä Suomessa meillä on eniten velkaa kaikista pohjoismaista


    • Anonyymi

      Vielä keksi lisää tuhota Venäjäsuhteitamme!

    • Anonyymi

      Sanna reppana.

    • Anonyymi

      Sanna paukutti varsin selvää tekstiä korostaen tiukkoja pakotteita,ennustaen Venäjän häviävän sodan ja ylistäen EU:n yhtenäisyyttä ja yksimielisyyttä.

      Kiitoksia ropisi!

      • Anonyymi

        Voi että, ihanko se paukutti?
        Yleisö torkkui ja herätettiin taputtamaan.


    • Anonyymi

      Sannaa ei pitäisi päästää pois Suomesta vaan kaikki demarit marin mukaan lukien asettaa matkustus kieltoon ja tuomita menettämään omaisuutensa valtiolle demokraattisesti niin se on inä olen asian päättänyt hahaa

    • Anonyymi

      Luulisi Marininnolevan kokoomuksen edustaja Venäjävihan kylvössään.
      Tää jo vituttaa sen hokema: Ukrainan voitettava lännen tuella,ei muuta vaihtoehtoa? Ihailee Usaa ja Baltian maita nirvanassa!

      • Anonyymi

        Marin on tyypillinen länsimainen ,demokraattinen poliitikko,joka ei voi hvyäksyä Venäjän diktaattorin toimia Ukrainan, Venäjän ja samalla koko Euroopan vahingoksi.

        Herr Putler on kukistettava yhteisvoimin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on tyypillinen länsimainen ,demokraattinen poliitikko,joka ei voi hvyäksyä Venäjän diktaattorin toimia Ukrainan, Venäjän ja samalla koko Euroopan vahingoksi.

        Herr Putler on kukistettava yhteisvoimin!

        Miksi pitäisi kukistaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi kukistaa?

        Koeta arvata!

        Kerron sitten,kun arvaat oikein.
        Itsehän et sitä ymmärrä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koeta arvata!

        Kerron sitten,kun arvaat oikein.
        Itsehän et sitä ymmärrä.

        Ei ole mitään vihaa ketään kohtaan. Ei edes Bideen,vaikka pää pitu Ukrainan sodassa?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      188
      10774
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      105
      7583
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      33
      7431
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      4
      7399
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      89
      5779
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      52
      5238
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      32
      5009
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      14
      4817
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      2184
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      43
      1735
    Aihe