On siinäkin. Että kehtaakin.
Riikka Purra iloitsee Ruotsinatsien menestyksestä
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
no nimenomaan ja oikeistoblokin voitosta, laitoin tuosta oman avauksen kun en huomannut tätä. Huvittavaa kun jotkut persut ovat pitäneet puoluettaan puoluekartan keskelle, jopa siitä hiukan vasemmalle kuuluvana. Kyllä ne ihan oikeasti kuuluu sinne reunaan, mihin ne eduskunnassa istutettiin, vaikka protesti niillä oli kova.
Ruotsissa on joko oikeistoblokki tai vasemmisto. Kun pitää kahdesta valita, niin äärivasemmisto jää ilkopuolelle. Suomessa perussuomalaiset kansanedustajat sijoittuvat arvokartalla melko keskelle.
Aloittaja on ahdistunut suomalainen joka haluaa ottaa kotiinsa pakolaisia mutta ei halua elättää niitä...ihme juttu..
Sairaseläkeläinen, jolle on ihan sama, kenelle muulle veroeuroja annetaan, kunhan itse saa kajansa lähipubissa; Aromaa, paprua ja filttereitä piisaa.
Yle kertoi eilen että nuorten äänestäjien keskuudessa suosituin puole oli koko maassa ruotsindemokraatit ja taas ikäihmisten keskuudessa koko maan ssuosituin oli sosiaalidemokraatit. Tästä voi siis hyvin päätellä mitä jatkoa on tulevinakin vuosina tiedossa.
Eteläisen Ruotsi islamistit ovat mahdollistaneet sekasorron myös politiikkas .
Fundamentalisi-islamistit ovat sosialidemokraatteja ja päinvastoin.
Hyvä kun muuaalla herätään paska aikakauteen .
Ei ole kyllä mikään lämminsydäminen ja pullantuoksuinen äiti tuo Purra.
Onko yhtä hyvä äiti kuin meidän Päämaisteri, onko Purra saanut edes lasta aikaseksi?
Ei ole Sannakaan, vaikka jauhojen kanssa leikkiikin.
Ole huoleti. Ei se ruotsi enää mihinkään muutu. Kohti sekasortoa ja sisällissotaa menee on veikkaus.
Luulen, että olet oikeassa. Ei USA:kaan ole romahtanut, eikä sisällissota syttynyt, vaikka siellä on valtaisia gettoja. Ainoastaan. väki, joka kynnelle kykenee, jättää slummit taakseen ja jäljelle jääneet jatkavat huumekauppaa ja prostituutiota ja reviirisotia. Onhan sentään hyvä, että sekasorto sijaitsee rajatuilla alueilla, ja pääasiassa niillä tapetaan "omia."
Onnitteliko menestyjää hyvästä saavutuksesta, jokuhan jo onnitteli nykyistä pääministeriäkin, vaikka heillä ei mennyt vaalit ihan putkeen.
Ruotsissa on huomattu että sitä saa mitä tilaa. Purra on ruotsalisien puolella aloittaja ei.
Yhtä paljon ruotsidemokraatit ovat natseja, kuin sosialidemokraatit ovat stalinisteja.
SD on vain vääjäämättömyyden pakosta syntynyt luonnollinen vastavoima, ei sen kummempaa. Myöhäistä, tosin, on kakistella kun mälli on kuivunut housuihin jo vuosikymmeniä sitten. Demarit asuvat Östermalmilla, eikä siellä edes haluta tietaää Rinkebystä, Hallundasta, Fittjasta åsv.
Mitä ihmettä tämä aloittaja oikein naukuu ja leimaa jatkuvasti natsiasialla. Aloittaja tarkoittaa tietysti, että demarit on natseja vai mitä?
Olisikohan paikallaan sallia Ruotsidemokraatit pääministeripuolueeksi? Pääministeri tulisi siitä leiristä ja antaa sitten asioiden mennä hevon kuuseen. Sitten voisi tehdä välikysymyksen ja hallitus uusiutuisi.
Näin Ruotsidemokraatit menettäisivät kannatuksensa pitkäksi aikaa.
Ota sinäkin muutama mamu kotiisi ja elätä ne.
Onko jollain velvollisuus elättää kotonaan maahanmuuttajia? En ole kuullut sellaisesta.
Demari haluaakin elättää mamuja verorahoilla, eikä omillaan.
Niin iloitsen minäkin. Vihdoin ruorsalaiset on tajunneet, minkä jättivirheen ovat tehneet.
Mutta tiedätkö, kuka munasi taas itsensä, ja jolle ruotsalaiset nauraa kippurassa? Koitas arvata.
Ruotsin demokraatit ovat kansan asialla toisin kuin muut puolueet. Demokratia on Ruotsissakin muuttunut yhden totuuden diktatuuriksi, järkeville kansansa hyvää haluaville toisinajattelijoille ei haluta antaa oikeuksia, eikö tuollainen syrjiminen ole lain vastaista, miksi siihen ei puututa?