Kuningatar on kuollut - kauan eläköön Kansainyhteisö?

Brittiläinen kuningaskunta kolonialismin jäänteenä suree nyt aidosti!

Olivatpa maalliset - kuin geneettiset perintötekijät, omaisuudenhallinta kuin todellinen valta mitä tahansa brittiyhteisössä - oli Kuningatar Elizabeth II' n pitkä "valtakausi" esimerkki työstä, joka ei jättänyt kovinkaan paljon moitittavaa, siksi tahdikasta, huomioon ottavaa kuin brittimyönteistä se oli yli 70 vuoden ajan - kaikissa yhteisömaissakin? |1
.
|1 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009065333.html -, HS-otsikoituna näin:
"Karibialainen saarivaltio aikoo äänestää, tulisiko tuore kuningas Charles III syrjäyttää maan ylimmän johtajan paikalta"
.

Britit hiljentyvät nyt aiheesta ja aidosti, siksi suuri oli kunnioitus kuningatarta kohtaan - onkin kohteliasta, tahdikasta ja huomaavaista antaa surulle rauha, ja aikaa "unohtaa" ajan virtaan jäänne -

.. jonka todellinen sotaväkivaltainenkin isäntämaavoima kuivui jo kokoon viimeistään noin 1960, jolloin suurin osa brittien Afrikan siirtomaista itsenäistyivät omikseen ja näin entisten siirtomaiden jäädessä kuitenkin läntisten tuotantokoneistojen "vangeiksi", jo "perityn kielensäkin" takia - hyötynä vai oman identiteetin katoamisena?

Kuinka britit haluavatkaan kuningasta - jo yli 70-vuotiasta Kuningas Charles III' tta?

Voisiko olla ajateltavissa kuningashuoneen ylläpidon mielekkyys aikana, jolloin haastetaan kansalaisia maassa jos toisessakin aktiivisempaan osallistumiseen omien asioiden suoraan hoitamiseen.

Suomellekin puuhattiin omaa kuningasta - saksalaisperäistä ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuningaskuntahanke -, suunnitelma nyykähti suurimman valtiasinnon laantuessa ja arkijärkisen suomalaisidentiteetin voittaessa - "kuningasta" saimme tarpeeksi pitkästä presidentti Urho Kaleva Kekkosen valta-ajasta, olihan tuolloin "talossa oikea isäntä", kuten liperiläinen vanha sanonta kuuluu.

Entä brittiyhteisö - kansainyhteisö miksi tuo maailman vaikuttavin kolonialismi [ ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/04/24/britannian-imperiumin-vakivalta-ja-rasismi-jaavat-yha-vielakin - ] oli hiljalleen kutistunut maailmojen tavaravirroissa ja uusien toimijoiden ilmaantuessa valtamerille --- ?

--
I Hyvää ja pahaa - miten pahaa?

Brittiläisessä kansainyhteisössä ~ https://peda.net/p/saila/Biologia_maantieto_5_6/eurooppa/britannia/lisatietoa_ja_linkkeja/kansainyhteiso - on paljon nykyisiä maailman valtioita, miksi ja millaisin tulevaisuusodotuksin - ehkä kuitenkin patoamassa kansallisia ajatuksia omasta kehityksestä omin ajatuksin ja enemmin itsenäistymissuunnitelmin.

Niin tai näin - on maailmallinen muutosvirtaus kuitenkin voimistunut kansallismielisyyksiksi ja näin reviirillinen ajatusmalli puolustaa omanlaistaan tapaa elää omillaan, omin avuin mahdollisimman itsenäisesti - tai ainakin pyrky siihen, kun valtaistunut globaali-ilmiö on sekin kuroutumassa liian suurien ottaessa liian paljon heiltä, joilla on "liian vähän".

II Hyvää ja pahaa - miten hyvää?

Britit itse valitsivat Brexitin tässä joitain vuosia sitten - se oli kannanotto omasta itsenäisyyskaipuusta, omasta kyvystä päättää itse omista asioista ja ehkä pinnanalaista heräävää luottoa omaan yhteisöön - maailmanlaajuisena kansainyhteisönä, jolle voisikin löytyä aivan uusia yhteistyömahdollisuuksia ruokkimaan kuitenkin omalle saarelleen itsenäistynyttä entistä kolonialistia.

Olisiko tässä huomioivampana uuskolonialistisena ajatusmallina jokin aivan uusi mahdollisuus löytää USA' n, EU' n ja Kiinan rinnalle maailmallinen toimijuus tuottamaan yhteistä hyvähyödyllisyyttä laajemmalle kuluttajakunnalle? Mitä tuo "yhteinen hyvähyödyllisyys" sitten lopulta olisi?

Todellisuus maailmallisesta kansainyhteisöstä?

Ehkä nyt brittiyhteisö on pysynyt löyhässä toiminnallisuuskasassa - ainakin yhden virallisen kielensä osalta - lojaaliudesta nyt menehtynyttä kuningatarta kohtaan - ehkä, ja varmaankin näin -

.. onhan Kuningatar Elizabeth II ollut pysyvyyden mittari muuttuvassa maailmassa, tuoden jotain sellaista ajateltua turvaa turvattomuudelle, mitä liian talouskiihkeä markkinakapitalismi on ollut luomassa muun muassa kiihtyvänä ympäristönmuutoksena ja juuri monille näistä Kansainyhteisön maista, jotka kulkevat kulkuaan kehitysmaastatuksella - merenpinnan noustessa monille valtamerten saarivaltioille jo liiallisessa tahdissa ---
--

Ehkä britit keksivät nyt vastavoimia vellovalle EU-manipulaatiolle Brexitin ongelmallisuudesta, sillä lopultahan on aina kysymys energiasta ja sen vaikutteesta valmistaa jotain - ja näin siis britit tarvitsevat, kuten kolonialismin aikoina raaka-aineita, työvoimaa ja materiaaleja kuin ravintoakin - "maailmoilta", joka onkin jo nyt valmiina Kansainyhteisönä - vai onko enää!

..
PS. Esimerkki kritllisestä kolonialismista - nykyisen EU-jäsenmaan - Belgian historiallisesta näkökulmasta ~ https://www.tiede.fi/keskustelu/79741/arvomaailmojen-yhteenotto-lansi-kohtaa-idan -

>

..
81801

87

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö trollit voisi jättää edes kuolleen kuningattaren rauhaan eikä sotkea häntäkin sairaaseen putinismiin ja länsivihaan?

      • Anonyymi

        Tosi on.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Britannia | Kaksi ihmistä pidätettiin Skotlannissa heidän esitettyään monarkian vastaisia viestejä – järjestöt huolissaan sanan­­vapaudesta:

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009065808.html

        Kuningatarta ei käy loukkaaminen ja suruaikaoikeus tulee olla monarkiallakin.

      • Anonyymi

        Miten on sotkettu putinismiin?

      • Anonyymi

        Miksi sitten tulit tänne riekkumaan?

      • Anonyymi

        Luoman milestä on hieno juttu, kun Venäjällä hallitsee yksinvaltiaana tsaari Putler Kalsarimyrkyttäjä.

      • Anonyymi

        Tää Reiska on kamoissa!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vastenmielinen öyhötys kun Kremlin apina kirjoittaa Elisabeth II :sta

      • Anonyymi

        Kyky kadonnut, tilalle katkeruus?

    • Anonyymi

      2

      Ehkä britit keksivät nyt vastavoimia vellovalle EU-manipulaatiolle Brexitin ongelmallisuudesta, sillä lopultahan on aina kysymys energiasta ja sen vaikutteesta valmistaa jotain - ja näin siis britit tarvitsevat, kuten kolonialismin aikoina raaka-aineita, työvoimaa ja materiaaleja kuin ravintoakin - "maailmoilta", joka onkin jo nyt valmiina Kansainyhteisönä!

      Mitä brittien pitää keksiä, jotta nyt suruajan päätteeksi ei ala kiihtyvä eroaalto "kuningaskunnan alta", jopa eroa Kansainyhteisöstä, jos siitä ei saa riittävää ja merkittävää yhteisöllistä hyötyä kaikille, mitä EU' kin itsessään (yrittää) ajaa kuin myös BRICS -tuo nouseva kaupallinen yhteisö maailman suurimpana populaatiokeskittymänä.

      Mikä näistä yhteisöllisyys- ja hyödyllisyysjakamisen hankkeista sitten onnistuukaan - niin ainakin briteillä on eräs mahtietu - puhuttu kieli, johonkin ymmärrystasoon saakka!

      --
      Ehkä nyt briteille ojennetaan keksijän sauvaa, jolla sivaltaa itselleen jokin uusi tie. Saarivaltakunta ei taida nykyisellä populaatiollaan tulla nykyisellä elämänmallillaan omin voimin tulla toimeen.

      Rauha kuningattarelle - kauan eläköön uusi kuningas -näinkö se kuitenkin menee?

      Entä kansaa koskettaneet kuninkaalliset arkitapahtumat [ ~ https://yle.fi/uutiset/3-12618431 - ] |2 ovat jo jättäneet aloittaneen kuninkaan kärpännahkaturkkiin lähtemättömät tahrat ja näin Charles III ei ehkä saisikaan lähellekään äitinsä nauttimaa suosiota.
      .
      |2 Yle-otsikoituna näin: "Camilla oli osa maailman tunnetuinta kolmiodraamaa ja ikuinen prinsessa Dianan verrokki – nyt hän on Elisabetin toiveesta tuore kuningatar
      1970-luvun alussa tavanneet silloinen prinssi Charles ja Camilla olivat on–off-suhteessa vuosia, kunnes heistä kumpikin erosi puolisoistaan ja pari avioitui vuonna 2005."
      .
      Aika näyttää miten brittimonarkian ja Kansainyhteisön käy - hyvin pitkästä historiastaan huolimatta.
      ..
      PS. Maksammeko velkamme nykyisille kehitysmaille?
      ~ https://www.tiede.fi/keskustelu/29319/ketju/maksammeko_velkamme_kehitysmaille -

      ..
      e

      • Anonyymi

        Lukijakommentti Tiede-palstan keskusteluketjusta:

        "Ilkka,
        ei millään pahalla, mutta tuo on aika naiivi ja kulmat suoristava käsitys maailmantalouden dynamiikasta ja historiasta. Vertautuu tasoltaan suoraan 17-vuotiaan lukiolaiskettutytön mustavalkoiseen "ajatteluun".

        Aihe olikin enemmän monarkia, kuningattaren kuolema, kuningashuoneen jatkumo ja miten Kansainyhteisö pysyy kasassa. Tarkempaa maailmantalouden dynamiikkaa ja statistiikkaa ei tähän tarvinne, se on uuden aihealoituksen paikka. Tosin avaaja tuotti uuden ajatuksen hyödyllisyysperiaatteesta - tuosta voisi kuulla enemmänkin.

        Saako tuohon ketjuun linkin?

        Kansainyhteisö on itsenäisten valtioiden järjestö. Britannian monarkin asema yhteisön päänä on vain symbolinen. Vastaavia alueellisia yhteisöjä ovat esim. EU, Afrikan Unioni, ASEAN jne...

        Kansainyhteisö poikkeaa kuitenkin muista järjestöistä siten, ettei sillä ole peruskirjaa eikä virallisia sääntöjä. Jäsenmaita sitovat lähinnä yhteiset perinteet, instituutiot sekä taloudelliset siteet.

        Järjestön toiminta perustuu jäsenvaltioiden välisiin neuvotteluihin. Yhteisön valtioilla ei ole valtaa puuttua toistensa asioihin, eivätkä ne toimi yhdessä esimerkiksi ulkopoliittisissa kysymyksissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako tuohon ketjuun linkin?

        Johan se on avaustrollauksessa - et siis lukenut sitä, mutta etpä mitään häviäkkään siinä.

      • Anonyymi

        Britannian monarkilla ei ole valta-asemaa kansainyhteisön maissa. Ne ovat itsenäisiä valtioita. Kuningas on ainoastaan kansainyhteisön - siis järjestön - symbolinen päämies. Järjestön jäsenvaltioilla on yhteisiä taloudellisia ym. intressejä. Se tuskin hajoaisi, vaikka symbolisen päämiehen tehtävästä luovuttaisiin.

        Maailmassa on paljon alueellisia kansainvälisiä järjestöjä. EU on niistä vahvin ja organisoitunein. Löyhempiä ovat esim. Asean, Brics, Afrikan Unioni, Kansainyhteisö, jne. jne. Niiden toiminta perustuu silloin tällöin järjestettäviin kokouksiin. EU on ainoa, jolla on yhteinen koordinoitu politiikka. Se tekee siitä todellisen vallankäyttäjän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako tuohon ketjuun linkin?

        Liittyikö se Ellu toiseen?

        Riittääkö edes Kiinalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansainyhteisö on itsenäisten valtioiden järjestö. Britannian monarkin asema yhteisön päänä on vain symbolinen. Vastaavia alueellisia yhteisöjä ovat esim. EU, Afrikan Unioni, ASEAN jne...

        Kansainyhteisö poikkeaa kuitenkin muista järjestöistä siten, ettei sillä ole peruskirjaa eikä virallisia sääntöjä. Jäsenmaita sitovat lähinnä yhteiset perinteet, instituutiot sekä taloudelliset siteet.

        Järjestön toiminta perustuu jäsenvaltioiden välisiin neuvotteluihin. Yhteisön valtioilla ei ole valtaa puuttua toistensa asioihin, eivätkä ne toimi yhdessä esimerkiksi ulkopoliittisissa kysymyksissä.

        EU ei ole mikään symboli.

        EU on todellisuudessa vallankaappausprosessi sekä metodi, jossa valta kaapataan Euroopan itsenäisiltä ja semi-itsenäisiltä valtioilta ja siirretään EU:lle.

        EU on siis todellisuudessa vallankeskittämisprosessi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan se on avaustrollauksessa - et siis lukenut sitä, mutta etpä mitään häviäkkään siinä.

        Tältä näyttää surijoiden tekemä valtava kukkameri Buckinghamin palatsin edustalla – lontoolainen John, 58, kertoo uskomattoman tarinan tapaamisestaan kuningattaren kanssa https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000009068146.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole mikään symboli.

        EU on todellisuudessa vallankaappausprosessi sekä metodi, jossa valta kaapataan Euroopan itsenäisiltä ja semi-itsenäisiltä valtioilta ja siirretään EU:lle.

        EU on siis todellisuudessa vallankeskittämisprosessi.

        EU on itsenäisten valtioiden liitto, jossa jokaisella valtiolla on yksi ääni. EU-lainsäädäntö ja sopimukset käsitellään jäsenvaltioiden parlamentissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aihe olikin enemmän monarkia, kuningattaren kuolema, kuningashuoneen jatkumo ja miten Kansainyhteisö pysyy kasassa. Tarkempaa maailmantalouden dynamiikkaa ja statistiikkaa ei tähän tarvinne, se on uuden aihealoituksen paikka. Tosin avaaja tuotti uuden ajatuksen hyödyllisyysperiaatteesta - tuosta voisi kuulla enemmänkin.

        Venäjälle on palautettu käytännössä tsaarinvalta.

    • Anonyymi

      Elisabet ei myöntänyt tai pyytänyt anteeksi siirtomaa-ajan vääryyksiä , ei Ellua taideta kovin lämpimästi muistella alusmaissa.
      Helkkarin eukko oli ylpeä ja koppava !

      • Anonyymi

        Kuningas Leopold II Belgiasta 1800-luvulla. Siinäpä luettavaa.

      • Anonyymi

        Kuten esim. sitä, että Britannia rakensi siirtomaavaltioiden infrastruktuurin, hallinnon ja koulutusjärjestelmän?? Maailma oli 1500-1800-luvuilla kauttaaltaan erilainen - Suomessakin. Demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien historia on suhteellisen lyhyt. Niihin herättiin kiinnittämään huomiota vasta 2. maailmansodan jälkeen.

      • Anonyymi

        Siirtomaa-ajan vääryydet tapahtuivat ennen Elisabethin aikaa. Niiden itsenäistymisprosessi alkoi 2. maailmansodan jälkeen. Kuningatar Elisabeth ei ollut poliittinen toimija, eikä hänen tehtävänsä ollut antaa poliittisia lausuntoja.

      • Anonyymi

        Sinun mittareillasi - ylistäthän Pohjois-Korean läskiä ja Venäjän hullua diktaattoria!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mittareillasi - ylistäthän Pohjois-Korean läskiä ja Venäjän hullua diktaattoria!

        Olivatko Ellun kavereita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirtomaa-ajan vääryydet tapahtuivat ennen Elisabethin aikaa. Niiden itsenäistymisprosessi alkoi 2. maailmansodan jälkeen. Kuningatar Elisabeth ei ollut poliittinen toimija, eikä hänen tehtävänsä ollut antaa poliittisia lausuntoja.

        Kyllä Elizabeth olisi Kansainyhteisön seremooniallisena päänä voinut pyytää jälkikäteen anteeksi brittien tekemiä vääryyksiä ja sortoa. Ei tarvitse olla poliittinen toimija - hänellä oli arvovaltaa.

        Niinä sitä täälläkin pyydetään anteeksi asioita jotka tapahtuivat ennen asianomaisten päättäjien aikaa. Vasta joitain vuosia sitten valtiovalta pyysi anteeksi koulukotien uhrien kärsimiä vääryyksiä jne.
        Myös paavit ovat pyydelleet anteeksi vanhoja vääryyksiä.

        Belgian kuningas taisi pyytää anteeksi kongolaisilta.

        Henkaristako se pitää vääntää, että kuninkaalliset EIVÄT SAA antaa poliittisia lausuntoja.?

        Brittien imperiumi (joka romautettiin ensimmäisessa maailmansodassa) toi paljon kehitystä ja edistystä takapajuisiin Afrikan maihin ja myös muualle. Kyllähän monet Intialaiset pitivit Brittien valtaa Intiassa maan tilannetta parantavana ja kehittävänä asiana.

        Niin sanottu musta Afrikka (Black Africa), jossa vielä sata vuotta sitten n**kerit söivät ihmisiä ja musta magia, voodoo ja muut taikauskojärjestelmät, olivat ihan normipäivää (ovat kyllä edelleenkin).

        Eurooppalainen ei tunne ollenkaan Afrikan historiaa ajalta ennen "kolonisaatiota". Afrikka oli väkivaltainen ja barbaariset ja julmat heimosodat olivat arkipäivää. Näistähän ei koulussa mitään opetetan.

        90-luvulla tutujen ja hutujen välinen sisällisota (https://www.thoughtco.com/location-of-conflict-tutsis-and-hutus-3554918 ) on vain PIENEN PIENI ja kalpea haamu ennen 1900 lukua tehtyjä Afrikkalaisia heimosotia, joissa n**kerit tappavat n**kereitä.

        Eurooppalaisen historiankäsitys on rajallinen, suppea ja virheellinen. Suuremman kokonaisuuden ymmärtäminen johtaa tilanteeseen, jossa voidaan lopulta todeta, että kolonisaatio toi Afrikkaan kehitystä ja hyvinvointia ja POISTI KAIKKEIN KARMEIMMAT VÄKIVALLAN MUODOT AFRIKAN MANTEREELTA.

        Kyllähä se on juurikin se "paha Eurooppalainen valkoinen mies" joka yrittää esimerkiksi lopettaa Afrikan mantereella edelleen sitkeästi käytössä olevaa nuorten tyttöjen sukuelinten silpomista eli ns naisten ympärileikkaus.

        Jos vasemmistolainen ei tunne historiaa (eikä se sitä tunne) niin se vasemmistolainen luulee, että kaiken pahuuden takana on "valkoinen mies ja Euroopan kolonisaatio".

        Totuus on, että valkoinen kansa on yksi kehittyneimmistä kansoista koko maailmassa. Ihmisoikeudet, naisten oikeudet, eläinten oikeudet, orjuuden lopettaminen, tiede, teknologia, sananvapaus jne.

        Kaikki nämä ja paljon paljon muuta on KAIKKI KEHITETTY JA INNOVOITU LÄNTISESSÄ MAAILMASSA VALKOISEN KANSAN TOIMESTA.

        VALKOINEN LÄNTINEN KANSA ON VIENYT KEHITYSTÄ ETEENPÄIN JO SATOJA VUOSIA. MUU MAAILMA LAAHAA PERÄSSÄ.

        Että se siitä "valkoisen eurooppalaisen pahuudesta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Belgian kuningas taisi pyytää anteeksi kongolaisilta.

        Belgiaa ja Britanniaa ei voi verrata.. Britannian kuninkaalliset pysyvät absoluuttisesti erossa politiikasta. Heidän tehtävänsä on puhtaasti edustuksellinen ja seremoniallinen. Mahdolliset anteeksipyynnöt tulevat hallituksen toimesta. Minusta historian anteeksipyytäminen on kuitenkin hölmöä. Eivät asiat noihin aikoihin missään sen paremmin olleet.

        1800-luvulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkaristako se pitää vääntää, että kuninkaalliset EIVÄT SAA antaa poliittisia lausuntoja.?

        Anteeksipyyntö ei ole politiikkaa, vaan katumusta aiheellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Brittien imperiumi (joka romautettiin ensimmäisessa maailmansodassa) toi paljon kehitystä ja edistystä takapajuisiin Afrikan maihin ja myös muualle. Kyllähän monet Intialaiset pitivit Brittien valtaa Intiassa maan tilannetta parantavana ja kehittävänä asiana.

        Niin sanottu musta Afrikka (Black Africa), jossa vielä sata vuotta sitten n**kerit söivät ihmisiä ja musta magia, voodoo ja muut taikauskojärjestelmät, olivat ihan normipäivää (ovat kyllä edelleenkin).

        Eurooppalainen ei tunne ollenkaan Afrikan historiaa ajalta ennen "kolonisaatiota". Afrikka oli väkivaltainen ja barbaariset ja julmat heimosodat olivat arkipäivää. Näistähän ei koulussa mitään opetetan.

        90-luvulla tutujen ja hutujen välinen sisällisota (https://www.thoughtco.com/location-of-conflict-tutsis-and-hutus-3554918 ) on vain PIENEN PIENI ja kalpea haamu ennen 1900 lukua tehtyjä Afrikkalaisia heimosotia, joissa n**kerit tappavat n**kereitä.

        Eurooppalaisen historiankäsitys on rajallinen, suppea ja virheellinen. Suuremman kokonaisuuden ymmärtäminen johtaa tilanteeseen, jossa voidaan lopulta todeta, että kolonisaatio toi Afrikkaan kehitystä ja hyvinvointia ja POISTI KAIKKEIN KARMEIMMAT VÄKIVALLAN MUODOT AFRIKAN MANTEREELTA.

        Kyllähä se on juurikin se "paha Eurooppalainen valkoinen mies" joka yrittää esimerkiksi lopettaa Afrikan mantereella edelleen sitkeästi käytössä olevaa nuorten tyttöjen sukuelinten silpomista eli ns naisten ympärileikkaus.

        Jos vasemmistolainen ei tunne historiaa (eikä se sitä tunne) niin se vasemmistolainen luulee, että kaiken pahuuden takana on "valkoinen mies ja Euroopan kolonisaatio".

        Totuus on, että valkoinen kansa on yksi kehittyneimmistä kansoista koko maailmassa. Ihmisoikeudet, naisten oikeudet, eläinten oikeudet, orjuuden lopettaminen, tiede, teknologia, sananvapaus jne.

        Kaikki nämä ja paljon paljon muuta on KAIKKI KEHITETTY JA INNOVOITU LÄNTISESSÄ MAAILMASSA VALKOISEN KANSAN TOIMESTA.

        VALKOINEN LÄNTINEN KANSA ON VIENYT KEHITYSTÄ ETEENPÄIN JO SATOJA VUOSIA. MUU MAAILMA LAAHAA PERÄSSÄ.

        Että se siitä "valkoisen eurooppalaisen pahuudesta".

        Luoma ei näe asioita samalla tavalla sillä hän ei periaatteestakaan näe valkoisen länsimaan teoissa mitään hyvää. Samaan aikaan Venäjän teot ovat esimerkillisiä ja oikeudenmukaisia. Sen lait ja oikeusjärjestelmä ovat ehdottomasti parhaat maailmassa. Tänä päivänä kun tiedotetaan Venäjän pahoista touhuista Ukrainasta, hän kieltää ne propagandana, onhan se
        Ukrainan tuottamaa valheellista propagandaa. Lehdistössä suurin osa on epäluotettavaa lännen propagandaa ja ruokkivat lännen vihamielisyyttä. Luotettavia lähteitä sen sijaan on Putkosen julkaisut, Vastavalkea jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Brittien imperiumi (joka romautettiin ensimmäisessa maailmansodassa) toi paljon kehitystä ja edistystä takapajuisiin Afrikan maihin ja myös muualle. Kyllähän monet Intialaiset pitivit Brittien valtaa Intiassa maan tilannetta parantavana ja kehittävänä asiana.

        Niin sanottu musta Afrikka (Black Africa), jossa vielä sata vuotta sitten n**kerit söivät ihmisiä ja musta magia, voodoo ja muut taikauskojärjestelmät, olivat ihan normipäivää (ovat kyllä edelleenkin).

        Eurooppalainen ei tunne ollenkaan Afrikan historiaa ajalta ennen "kolonisaatiota". Afrikka oli väkivaltainen ja barbaariset ja julmat heimosodat olivat arkipäivää. Näistähän ei koulussa mitään opetetan.

        90-luvulla tutujen ja hutujen välinen sisällisota (https://www.thoughtco.com/location-of-conflict-tutsis-and-hutus-3554918 ) on vain PIENEN PIENI ja kalpea haamu ennen 1900 lukua tehtyjä Afrikkalaisia heimosotia, joissa n**kerit tappavat n**kereitä.

        Eurooppalaisen historiankäsitys on rajallinen, suppea ja virheellinen. Suuremman kokonaisuuden ymmärtäminen johtaa tilanteeseen, jossa voidaan lopulta todeta, että kolonisaatio toi Afrikkaan kehitystä ja hyvinvointia ja POISTI KAIKKEIN KARMEIMMAT VÄKIVALLAN MUODOT AFRIKAN MANTEREELTA.

        Kyllähä se on juurikin se "paha Eurooppalainen valkoinen mies" joka yrittää esimerkiksi lopettaa Afrikan mantereella edelleen sitkeästi käytössä olevaa nuorten tyttöjen sukuelinten silpomista eli ns naisten ympärileikkaus.

        Jos vasemmistolainen ei tunne historiaa (eikä se sitä tunne) niin se vasemmistolainen luulee, että kaiken pahuuden takana on "valkoinen mies ja Euroopan kolonisaatio".

        Totuus on, että valkoinen kansa on yksi kehittyneimmistä kansoista koko maailmassa. Ihmisoikeudet, naisten oikeudet, eläinten oikeudet, orjuuden lopettaminen, tiede, teknologia, sananvapaus jne.

        Kaikki nämä ja paljon paljon muuta on KAIKKI KEHITETTY JA INNOVOITU LÄNTISESSÄ MAAILMASSA VALKOISEN KANSAN TOIMESTA.

        VALKOINEN LÄNTINEN KANSA ON VIENYT KEHITYSTÄ ETEENPÄIN JO SATOJA VUOSIA. MUU MAAILMA LAAHAA PERÄSSÄ.

        Että se siitä "valkoisen eurooppalaisen pahuudesta".

        Muiden maanosien historia on aika vierasta Suomessa. Minäkin olen oppinut paljon asumalla entisissä siirtomaissa. Alueet eivät olisi edes päätyneet siirtomaavaltojen hallintaan, elleivät paikalliset hallitsijat olisi niitä ahneuksissaan myyneet. Alueellinen historia paljastaa, että paikalliset hallitsijat kohtelivat usein kansaa vieläkin huonomman kuin siirtomaaherrat. Britit ryhtyivät jo varhain kouluttamaan paikallisväestöä ja monen entisen siirtomaan koulujärjestelmä perustuukin brittijärjestelmään. Mm. Singaporen aluetta johtanut Raffles oli hämmästyttävän valistunut suhteessa paikallisiin. Se ei tietenkään tarkoita, ettei siirtomaaherroissa olisi ollut kaikenlaista porukkaa. "Alkuasukkaita" pidettiin primitiivisinä ja länsimaisia tapoja synonyyminä kristinuskolle, mistä aiheutui paljon pahaa.

    • Anonyymi

      Elizabeth -> Elisabeth ;-)

      • Anonyymi

        Elsa mummo näin suomaisittain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elsa mummo näin suomaisittain.

        ...kirjoittaa Pietarin trollitehtaan trolli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...kirjoittaa Pietarin trollitehtaan trolli.

        Pietarissä on on ElZa suomessa Elsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietarissä on on ElZa suomessa Elsa.

        Pietarissa on trolli.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Entä epäjumalasi Putin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä epäjumalasi Putin?

        Oliko Lissu Vlad-Suuren fani?

    • Anonyymi

      Pitkän matkan teki vielä kuoltuaankin, kävi Skotlannissa ja kävikö Irlannissakin mutta koko ajan reissasi. Siis jo vainaana.

      • Anonyymi

        Kansalle piti antaa mikä kansalle kuului.

      • Anonyymi

        Matkailua ajassa!

    • Anonyymi

      kansanyhteisö ? pygmit perustaa rahoillanne menestyvän koripallojoukkueen .

    • Anonyymi

      Kummasti unohtuu Elisabetin vehkeilyt ja rikokset.

      • Anonyymi

        Mitähän nuo olisivat? Kun väittää, niin pitäisi kyetä myös toteen näyttämään.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tapahtui siellä paljon muutakin hölmö.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Britannia | The Guardian: Kuningas Charlesin pitkäaikaisen asunnon työntekijät saivat ilmoituksen irtisanomisista vain päiviä kuningattaren kuoleman jälkeen – ”Kaikki ovat aivan raivoissaan”:

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009068195.html

      • Anonyymi

        Mitä sitten? Avustajia luonnollisesti karsitaan, kun yksi kuninkaallinen poistuu muonavahvuudesta. Kuninkaalla on palatsissa valmis henkilökunta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muutosta tulossa: https://t.me/JFK_TV/11460
      "Tomorrow’s edition of the Scottish National newspaper…pretty much calls out the British monarchy as total buffoonery.."
      Kuninkaalliset yrittivät lisätä valtaansa, mutta ovat kulisseissa jo hävinneet. Saa nähdä, mitä heidän valtarakenteestaan on jäljelle ensi vuonna.

      • Anonyymi

        Täysin aivoton väite. Kuninkaallisten valta on määritelty perustuslaissa. Piste.

    • Anonyymi

      King - Out or in?

      • Anonyymi

        BUAHAHAHAHAAAAAHAHAAA

        Käytitkö koko enganninkielisen osaamisesi tuohon lauseeseen`?

      • Anonyymi

        Hölmö kysymys. Charlesin kuninkuus vahvistettiin juuri virkaanastumisseremonialla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikä tuo arkulla olevan lipun koodisto taas kertookaan?
      https://t.me/GitmoTV/19421
      Kun lippu on silittämätön ja ryppyinen, niin arkussa oleva vainaja on maanpetturi maassaan.
      Odotellaan rauhassa, mitä meille pikku hiljaa tullaan kertomaan tapahtumista siellä kulissien takana. Osa siitä on jo valunut ulos, mutta lampaat kuvittelevat sen olevan vain valhetta. Mielenkiintoinen porukka on kerrankin yhdessä ja samassa paikkaa koolla. Kuinka moni heistä palaa takaisin kotiinsa?
      CDU:n Richard Mertz sanoi syyskuun 24. päivän tulevan olemaan ikimuistettava kaikkialla maapallolla. Aukaisematta lainkaan, mitä hän asialla tarkoitti.
      No, kohta tuo nähdään.

    • Anonyymi

      kristillisestä kolonialismista ;-)

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      YLE: Brittiradiot soittivat Adelea ja Coldplayta, kun kuningatar Elisabet kuoli – jos Suomen istuva presidentti kuolisi, radiosta tulisi nyt Vesalaa ja Jenni Vartiaista

    • Anonyymi

      Valtiollinen näytelmä -Laura Kolbe.

    • Anonyymi

      YLE käytti meidän teevee aikaa kolme tuntia Lissun hautajaisiin! Katsoitko? Mielipiteesi?

    • Anonyymi

      Suomi oli saamassa oman kuninkaan, kunnes järki voitti - oikein?

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      God save the king Charles 3:sta. I am waiting long time that time. Sorry.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pitäisikö monarkiainstituutio lopettaa vanhanaikaisena?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikä on nykyisen kuninkaan suosio todellisuudessa?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe