Pakkokokouksista ja pakkokentästä

Anonyymi

Mikäs ne kokoukset ja kentät on joillekin, jotka ovat hyvin uskonnollisia luonteeltaan. Heille ne sopivat varmaan hyvin. Mutta monille muille ne ovat vastenmielistä pakkopullaa. Moni käy niissä vain kuoleman pelosta, koska pelkäävät kuolevansa Harmagedonissa. Mutta lopulta tulee sellainen piste, että edes kuolemanpelko ei saa enää kumpaakaan tekemään. Niin vastenmielusiä ne ovat. Eihän kukaan jaksa kauaa tehdä sellaista, mikä on vastenmielistä pakkopullaa.

15

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuohon auttaa se että rupee alkaan ymmärtään, että pitää ruveta alkaan nauttiin henkisttyyttyneemmin Peräilmasta. Näin tehtiin jo muinaisina aikoina Epydtkissä kaksoisvirtsojen maassa. Nauttimisen ymmärtämisessä on oiva apu suurenmoisen jt kirjallisuuden luomus Päästä Peräilmaa Ilolla ja Hartaudella.

    • Anonyymi

      "Mutta lopulta tulee sellainen piste, että edes kuolemanpelko ei saa enää kumpaakaan tekemään. Niin vastenmielusiä ne ovat."

      Jotkut tosiaan uskovat edelleen Vartiotornin oppiin ja pitävät itseään tuomittuna, vaikka eivät ole enää Jehovan todistajien seurakunnassa. Kertoo aika paljon Jehovan todistajien uskonnosta, että ihminen mieluummin valitsee kuoleman harmageddonissa kuin tekee kenttää ja käy kokouksissa, vaikka uskoo, että nuo asiat voisivat tuoda pelastuksen.

      Siksi onkin tärkeää hankkia tietoa Jehovan todistajien uskonnosta ja järjestöstä, ettei jäisi välitilaan, jossa edelleen kuvittelee järjestön olevan oikeassa.

      • Anonyymi

        Lahkon kolminaisuutta tulisi vartiotornikaupittelijan pohtia
        1. Sanoo olevansa jehovakanava
        2. Väärentänyt Raamatun
        3. Määrännyt vanhempia vartiotorneja revittäviksi

      • Anonyymi

        Se on pakkouskonto, jossa kytätään toisia. Missään pakkotoiminnoissa ei muutamaa kertaa kauemmin jaksa olla. Jehovan todistajilta puuttuu se erittäin tärkeä asia, josta Raamattu puhuu, eli missä Jumalan Henki on, siellä on vapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeaan suuntaan on menty vapaudessa siinä asiassa, että raportointiin riittää, kun sanoo olleensa kentällä. Vapaamuotoisuus ja vapaus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Samaan suuntaan pitäisi mennä kokouksien , konventtien ja yleensäkin kentän suhteen. Ne pitäisivät toimia omasta vapaasta halusta vapaamuotoisina. Ei pakosta, vaan niin kuin itselle sopii ilman karttamista ja pakkoa. Kokoustenkin pitäisi olla vapaaehtoisia.

        Kiitos tiedosta.
        TV -dokumentti jo kertoikin kuinka semmoisiin kynsiin lahkossa joutunut, vai pitäisikö että jonka vanhin on sellaiselle tuulelle hassahtanut, liikkuu lahkotoverien kyttäämänä kaupungillakin, koska jotain syytettävää häntä vastaan tulisi saada keksityksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeaan suuntaan on menty vapaudessa siinä asiassa, että raportointiin riittää, kun sanoo olleensa kentällä. Vapaamuotoisuus ja vapaus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Samaan suuntaan pitäisi mennä kokouksien , konventtien ja yleensäkin kentän suhteen. Ne pitäisivät toimia omasta vapaasta halusta vapaamuotoisina. Ei pakosta, vaan niin kuin itselle sopii ilman karttamista ja pakkoa. Kokoustenkin pitäisi olla vapaaehtoisia.

        Ja kokouksessa voi olle tietsikan kautta ilman kuvayhteyttä.
        Tai kuvayhteuydessä voi olla valkoisen kauluspaidan kanssa mutta jaloissa ei mittää. Kelteisillään. M. .asillaan.

        Kuvayhteyttä ei tarvita ollenkaan. Kotona ollaan vapaa-ajan vaatteissa, vaikka katsotaan esimerkiksi tv:tä. Uutisten katselemista varten ei käydä vaihtamassa pyhävaatteita Siksi, että uutisten lukijalla on puvun takki, valkoinen paitakauluspusero ja kravatti. Kotona ollaan rennosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeaan suuntaan on menty vapaudessa siinä asiassa, että raportointiin riittää, kun sanoo olleensa kentällä. Vapaamuotoisuus ja vapaus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Samaan suuntaan pitäisi mennä kokouksien , konventtien ja yleensäkin kentän suhteen. Ne pitäisivät toimia omasta vapaasta halusta vapaamuotoisina. Ei pakosta, vaan niin kuin itselle sopii ilman karttamista ja pakkoa. Kokoustenkin pitäisi olla vapaaehtoisia.

        Jehovan todistajissa lainataan joskus sitä raamatunkohtaa, että Jumala rakastaa iloista antajaa, mutta tämä jää todistajissa melko kuolleeksi kirjaimeksi. Paljon asioita pitää tehdä saadakseen hyväksytyn aseman seurakunnassa, vaikka niitä ei niin iloisesti tekisikään. Jehova ilmeisesti kai rakastaa antajaa ja suorittajaa, olipa tämä iloinen tai ei.

        Tuntuu niinnluonnottomalta, että ihmisen pitäisi omistaa elämänsä kokouksissa istumisella ja ovilla kiertelyä, vaikka tuntuisi kuinka pakkopullalta ja vastenmieliseltä. Useilla ainoa motivaatio on oman hengen pelastaminen Harmagedonissa, vaikka asiat ja niiden jatkuva toistelu tympivät.

        "Useilla ainoa motivaatio on oman hengen pelastaminen Harmagedonissa, vaikka asiat ja niiden jatkuva toistelu tympivät."

        Siitä siinä on kysymys. Kuvitellaan, että pelastutaan ja saadaan ikuinen elämä, kun tehdään jotain mitä ei muuten huvittaisi tehdä.

        "Iloista antajaa Jumala rakastaa", mutta jos siihen "iloisuuteen" pakotetaan, ei siitä ole hyötyä kenellekään.
        Eikä muutenkaan voida pakottaa sellaiseen ilouseen antamiseen ( ovilla ramppaaminen ) josta raamattu sanoo:" älkää menkö talosta taloon".

        Pakotettu "ilo" ei tietenkään ole aitoa, mutta todistajissa siitä ei välitetä, onko ilo aitoa. Tärkeintä on, että suoritetaan lahkotyötä ja kehutaan miten mukavaa se on, vaikka ei oikeasti olisikaan. Feikkiä koko touhu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Useilla ainoa motivaatio on oman hengen pelastaminen Harmagedonissa, vaikka asiat ja niiden jatkuva toistelu tympivät."

        Siitä siinä on kysymys. Kuvitellaan, että pelastutaan ja saadaan ikuinen elämä, kun tehdään jotain mitä ei muuten huvittaisi tehdä.

        Ja se on alkanut siitä rakkauspommituksesta, kun ovensa avanneen asunto kehutaan, hänet itsensä imarrellaan, puhutaan muuten mukavia ...

        Mutta voi niitä, jotka synnyttävät lapsia lahkon kynsiin.
        Kantamaan jäätelörahansa lahjalootaan, pedofiilin uhrina joutumaan syylliseksi ilman kahta todistajaa ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jehovan todistajissa lainataan joskus sitä raamatunkohtaa, että Jumala rakastaa iloista antajaa, mutta tämä jää todistajissa melko kuolleeksi kirjaimeksi. Paljon asioita pitää tehdä saadakseen hyväksytyn aseman seurakunnassa, vaikka niitä ei niin iloisesti tekisikään. Jehova ilmeisesti kai rakastaa antajaa ja suorittajaa, olipa tämä iloinen tai ei.

        Olen ratkaissut epäsuositun ihmisen aseman seurakunnassa sillä, että en käy enkä näyttäydy enää missään. Kun ei käy missään, edes ulkona, ei tarvitse nähdä JT mielenosoituksia huonosta seurasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3372
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1853
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1527
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1401
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1048
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      869
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      776
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe