Vapaa-ajattelijoiden jäsenkehitys: puheenjohtaja alkaa olla todella epätoivoinen

Anonyymi

"Iso haaste paikallistasolla tuntuu monessa yhdistyksessä olevan jäsenistön ikärakenne. Useissa yhdistyksissä eivät nuoret ole lähteneet mukaan toimintaan. - - On vain tosiasia, että yhdistyksissä kaikilla elämänalueilla on saatava ajoissa uusia aktiiveja mukaan, ettei järjestö näivety."

Näin kuvailee prätkäpuheenjohtaja Jape Loven tilannetta. "Iso haaste" on ollut monissa yhdistyksissä liian iso.

Kaksi yhdistystä ei viime vuodelta enää tilittänyt jäsenmaksuja liitolle, koska toiminta ilmeisesti on sammunut. Poistuma on 10 % vain yhdessä vuodessa!

Toimivia jäsenyhdistyksiä on enää 18 eli alle puolet siitä, mitä niitä oli vuonna 2000. Romahdus on ollut hurja!

Vapariliitto pyörii pitkälti valtion avokätisen rahallisen tuen varassa. Sen saamiseksi Vapariliitto on ajautunut yhden poliittisen puolueen kylkeen ja on siten menettänyt puoluepoliittisen riippumattomuutensa, jota liiton tuoreet säännöt edellyttävät. Ikääntynyt liiton johto asettaa siis rahat liiton sääntöjen edelle.

Rahaa liiton johto on aina osannut kuluttaa. Jopa Petri Karisma aikoinaan tunnusti, että juhlakulut "lähtivät lapasesta". Mutta se ei menoa haittaa. Jälleen marraskuussa aiotaan hummata, tietysti vain "valittujen" kesken hotellikemuissa. Muut saavat maksaa jäsenmaksuja ja lukea kemuihin osallistuneiden hihkumista somessa ja lehdessä.

On selvää, ettei tällainen vetoa ihmisiin. Kun valtio lopettaa rahallisen tekohengityksensä liitto tulee tiensä päähän. Kukaan ei jää kaipaamaan.

39

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tietoa valtiolle: rahahanat kiinni vapareilta!

      • Anonyymi

        Niin totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin totta.

        Joo, ei se ole oikein, että valtio ylläpitää jotain Vapariliittoa. Leikattavaa löytyy.


    • Anonyymi

      Kannattaa nyt erota vapareista. Ei tulevaisuutta siellä.

    • Anonyymi

      Kyllä va-toiminta alkaa olla lopuillaan. Tottakai isolla rahalla saadaan vielä joistain yhdistyksistä koottua kymmeniä ns. toimintaseminaariin. Mutta ne hautausmaaharavoijat alkaa olla todella vähissä.

      • Anonyymi

        Jos seminaari käytettäisiin järkevästi, pohdittaisiin lähentymistä kirkon hautaustoimen kanssa. Mutta eipä siinä porukassa paljon järki päätä paina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos seminaari käytettäisiin järkevästi, pohdittaisiin lähentymistä kirkon hautaustoimen kanssa. Mutta eipä siinä porukassa paljon järki päätä paina.

        Seminaareissa ei ole järjen häivää, mutta ei se liiton johtopamppuja häiritse. Sehän on vain tekosyy viettää hauska viikonloppu joukolla kalliissa hotellissa.


    • Anonyymi

      Puheenjohtaja voisi olla rehellinen ja tunnustaa, ettei vapariliitolla ole tulevaisuutta.

      • Anonyymi

        Järkevää olisi aloittaa liiton alasajo hallitusti.


    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelu kuihtuu pois. Turha enää sätkiä vääjäämätöntä vastaan.

      • Anonyymi

        Näin on. Jäsenten kannattaa erota vapareista, jos ei halua jäädä uppoavaan laivaan.


    • Anonyymi

      Peejii voisi lopettaa peejiinä ja erota vapareista. Turha masentaa itseään vapareissa.

    • Anonyymi

      Epätoivo on tässä tapauksessa realismia.

    • Anonyymi

      Lähtö vapareista helpottaa oloa.

    • Anonyymi

      Paras on kun koko vaparihomma romahtaa.

    • Anonyymi

      Miten edistää vapariliiton lakkauttamista. Se on kuitenkin edessä.

      • Anonyymi

        Kannattaa rohkaista jäseniä eroamaan vapareista. Se ajaa liiton vääjäämätöntä kohti hiukan nopeammin. Järkipuhe ei johtoon tehoa. Harhaisia.


    • Anonyymi

      Vaparit ovat saaneet valtiolta toimintansa tukemiseen muhkeat 50000 €.
      Vapariliitto ja -yhdistykset voisivat kuitata pitkäaikaisten, vähävaraisten jäsentensä jäsenmaksut tuosta 50000 € potista.
      Se olisi aitoa hyväntekeväisyyttä vaparijäseniä kohtaan.

      • Anonyymi

        Mutta eivät tee niin. Vapariliitto erotettava valtiosta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eivät tee niin. Vapariliitto erotettava valtiosta!

        Rahahanat kiinni vapareilta!


    • Anonyymi

      Epätoivoon on täysi aihe. Mutta siitä voi vapautua eroamalla vapareista.

      • Anonyymi

        Japen kannattaisi erota vapareista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japen kannattaisi erota vapareista.

        Riittäkö ymmärrys miehellä tehdä se?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittäkö ymmärrys miehellä tehdä se?

        Ihmettelisin, jos riittäisi. Ei osoita älykkyyttä, että on ruvennut kuolevan yhdistyksen johtoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelisin, jos riittäisi. Ei osoita älykkyyttä, että on ruvennut kuolevan yhdistyksen johtoon.

        Helpottaisi se Japeakin, kun ei tarttisi mielenrauhaansa menettää vaparien hiipumisesta. Siirtyisi vain muihin asioihin.


    • Anonyymi

      Ikärakenne on sellainen, että yhä kovempaa vauhtia liitto menee alas. Tervemenoa! Kukaan ei jää kaipaamaan.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan jää. Jori, muista sammuttaa valot lähtiessäsi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan jää. Jori, muista sammuttaa valot lähtiessäsi!

        Oiskohan Jori nuorimmasta päästä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oiskohan Jori nuorimmasta päästä?

        Varmasti.


    • Anonyymi

      Ei muuta kuin eroon vapareista niin huoli poistuu.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu


      • Anonyymi

        Kannatetaan!


    • Anonyymi

      Minäkin olisi epätoivoinen, jos olisin liiton puheenjohtaja. Mutta juuri siksi en halua olla, joten olen ihan onnellinen ja toiveikas tulevaisuuden suhteen. Japekin voisi olla, kunhan eroaisi puheenjohtajan paikalta ja vapareista muutenkin.

      • Anonyymi

        Olet fiksumpi kuin Jape.


    • Anonyymi

      Äkkiä eroon vapareista

      • Anonyymi

        Tolla siitä epätoivosta pääsee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolla siitä epätoivosta pääsee

        Ilmaista mielenrauhaa: eroa vapareista


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1369
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      243
      1259
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1066
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1038
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      765
    6. 64
      724
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      717
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      698
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      671
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      617
    Aihe