tshetsheeneille

kavkazcenter kerää rahaa internetissä tshetsheenien tiedonvälityssysteemiin. Epäilyttää niin kuin aina se meneekö rahat siihen mihin on tarkoitettu vai jonkun rikollisen omiin taskuihin. Miksi emme kerää rahaa Suomessa ja sitten rakenna sitä systeemiä?
7253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin se menee ensin jonnekin muualle kuin sinne mihin se on tarkoitettu.

Äänestä
  • euron kuvat silmissä.

    Äänestä

Muistaakseni (se kun vanhalla pätkii pahasti, muisti) 70 - luvulla jossakin Salvadorissa tai muussa väliamerikan maassa, toimi sellainen radioasema jonka nimi oli jotain tonnepäin, kuin otsikko kertoo. Se välitti maailmalle muuta tietoa, kuin virallinen amerikkalainen uutistoimisto. Kyllä kuolemankielissä kamppaileva kansakunta tarvitsee tukea ja ennenkaikkea muu maailma tarvitsee "oikeaa" tietoa sieltä missä tapahtuu!

Äänestä
  • etsin keräystä sivuilta enkä edes löytänyt sitä. Ja uutisissa mainittiin, että rahat saattavat mennä aseelliseenkin tukeen. No minä tavallaan olen tshetsheenien puolella, mutta jos rahat saattavat mennä jonnekin ne saattavat mennä myös jonkun taskuun.

    Äänestä

  • mutta tehokasta apua kirjoitti:

    etsin keräystä sivuilta enkä edes löytänyt sitä. Ja uutisissa mainittiin, että rahat saattavat mennä aseelliseenkin tukeen. No minä tavallaan olen tshetsheenien puolella, mutta jos rahat saattavat mennä jonnekin ne saattavat mennä myös jonkun taskuun.

    en löytänyt mitään osoitetta minne ne olisi pitänyt toimittaa. Oli vaan joku keräys.

    Äänestä

kuin avustaessamme palestiinalaisia. Rahat menivätkin Pariisiin Arafatin vaimon käyttöön.

Äänestä
  • ja varmistaa, että ne, jotka apua tarvitsevat sitä saavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedonvälityssysteemi kirjoitti:

kavkazcenter kerää rahaa internetissä tshetsheenien tiedonvälityssysteemiin. Epäilyttää niin kuin aina se meneekö rahat siihen mihin on tarkoitettu vai jonkun rikollisen omiin taskuihin. Miksi emme kerää rahaa Suomessa ja sitten rakenna sitä systeemiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu