Putin ja xi

Meinaako Putin valehdella pokkana päin Xin naamaa, että hyvin menee, niin kuin kiina ei muka tietäisi mikä tilanne on? Vai kerrotaanko totuus, joka sekin on aika nöyryyttävä. Kiinalaisilla ei ole kamalasti sietokykyä epäonnistumisille.
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Venäjästä tulee Kiinan raaka aine varasto lopullisesti!

Äänestä
  • se on ongelmallista lännen näkökulmasta, koska tuota hyödyntäen länsi on entinen. ei tule tapahtumaan. vaan länsi himoitsee nyt tota venäjää ja syyrian, ukrainan ja valit. Suomen tuhojen kautta tulee oikeutuksensa saamaan sitä tykittääkseen, samoihin aikoihin kinuskit vallat kuviot alkaa, ja sitten kun kinuskit onnistuvat valumaan kaikkiin suuntiin, tulevat ne valumaan myös uralailta itävenäjälle, tuolloin UK tulee pelästymään pahimman kerran ja määrää sotilasliiton tukemaan, ylläri pylläri, venäjää sijaissotaan puolestamme tai siis noitten jäljellejääneitten eurooppalaisten puolesta, kinuskeja vastaan. ja sit, mongolien avulla, kinuskit saavat pippeliä poskelle ja siirtyvät taas pois venäjältä. tuon seurauksena itä venäjä osuuskunnastuu mutta edes ne kansat siellä jää silti henkiin vaikka valtio kokee neukkulapirstaloitumisen osa kakkosen, potenssiin viis.

    niillä on noi isommat vääntönsä, jotka meidän rajapinnas olevien tulisi väistää. baltiat käyvät nyt kuumana, että sotaan ja sotaan. mutta tulette näkemään että baltia tulevat ottamaan damagea samaan aikaan, kun Suomessa ei noin tule toivottavasti sivistyksemme tähden tulekaan olemaan.

    sotasannahan on tosi kiimaisena nyt, että pitäisi sodalla peittää alle aiemmat ulkoasanellut ja selvitä sittenkin.. ..oivaltamatta tosin lainkaan sitä, et jos ekat ulkoasanellut oltaisi dissattu jatkoulkoasanelluille FEIKKIratkaisumalleille ei olis tullut koskaan edes mitään tarvettakaan. eka ulkoasaneltuhan oli tosi paha, mutta tää toinen, tää kamikazetus venäjän ydinaseita vastaan - onkin jo täysloppu.

    ne ulkasanelijat, ja he .. eivät ne meinaa täältä ketään evankeliumii tuntevii henkiin "uutta ja uljasta" varte jättää. Ja se, et ihmispsyyke itseään suosivilla kehäpäätelmillään uniikkisuuteensa vedoten YLPEÄNÄ itsepetosta ylläpitää, on ainoastaan sitä, mihin ulkoasanelevat ankkuroivat koko strategiansa. ihmisen kyvyttömyyteen nousta kognitiivisesta dissonanssistaan. Ja niin, jos Suomessa oli 5.6m ihmistä, niin viimeistä myöten ulkoasanellut meidät kaikki TÄYSperikatopaskaan äärimmäisen taitavasti ylivarmoja strategioita käyttäen johdatteli - ja viimeisteli. Tavoitteenaan on kaikki nää sielut helvettiin ja venäjää vastaan se myös onnistuu, koska venäjä ei tule valumaan kahden-kolmen rintaman täyskontakisotaan ilman ydinaseittensa käyttöä.

    minä suosittelin ulkoasanelluista luopumista. nää samat johtaja, yhtäkään vaihtamatta, pystyvät nykymenon käänteiseenkin, nii halutessaan. ja jos sen haluavat tehdä, Jumala näitä sotavammoi saaneita tulee vielä tervehdyttämään ja jopa kuolleistakin takas henkiin nostamaan. Josta seuraa valtava uskonaalto sittenkin epäteoreettiseen ja aidosti konkreettisesti elävään Luojaan, josta seuraa lisää rukousta, sisäisiin elämyksiin nousut ja pelastautumiset helvetiltä sen tähden koska yhteys Luojaan syntyi sittenkin, ENNEN menehtymistään. Ja noin ollen, Jeesus ei enää sanokaan, ettei tunne suomalaisia uskovaisia näin:

    »"Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.[2]»

    vaan sanookin, että:

    Tervetuloa lapseni Taivaaseen.

    Äänestä

  • Aloittaja se yrittää vaan sontaa ammentaa ja täysin mitään sanomatonta horinaahan tuo on....onko joku tauti tai pään vaiva tullut jostain vaikka myrkkyruiskeista tai maskien käytöstä?
    Se on perin tavallista kun kuolleitakin on kansanmurhan verran Suomessakin jo - odotetaan vaan täälläkin näitä oikeudenkäyntejä. . . Ukrainalla vaan poistetaan tämä vakava murha-asia puheeneiheista nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se on ongelmallista lännen näkökulmasta, koska tuota hyödyntäen länsi on entinen. ei tule tapahtumaan. vaan länsi himoitsee nyt tota venäjää ja syyrian, ukrainan ja valit. Suomen tuhojen kautta tulee oikeutuksensa saamaan sitä tykittääkseen, samoihin aikoihin kinuskit vallat kuviot alkaa, ja sitten kun kinuskit onnistuvat valumaan kaikkiin suuntiin, tulevat ne valumaan myös uralailta itävenäjälle, tuolloin UK tulee pelästymään pahimman kerran ja määrää sotilasliiton tukemaan, ylläri pylläri, venäjää sijaissotaan puolestamme tai siis noitten jäljellejääneitten eurooppalaisten puolesta, kinuskeja vastaan. ja sit, mongolien avulla, kinuskit saavat pippeliä poskelle ja siirtyvät taas pois venäjältä. tuon seurauksena itä venäjä osuuskunnastuu mutta edes ne kansat siellä jää silti henkiin vaikka valtio kokee neukkulapirstaloitumisen osa kakkosen, potenssiin viis.

    niillä on noi isommat vääntönsä, jotka meidän rajapinnas olevien tulisi väistää. baltiat käyvät nyt kuumana, että sotaan ja sotaan. mutta tulette näkemään että baltia tulevat ottamaan damagea samaan aikaan, kun Suomessa ei noin tule toivottavasti sivistyksemme tähden tulekaan olemaan.

    sotasannahan on tosi kiimaisena nyt, että pitäisi sodalla peittää alle aiemmat ulkoasanellut ja selvitä sittenkin.. ..oivaltamatta tosin lainkaan sitä, et jos ekat ulkoasanellut oltaisi dissattu jatkoulkoasanelluille FEIKKIratkaisumalleille ei olis tullut koskaan edes mitään tarvettakaan. eka ulkoasaneltuhan oli tosi paha, mutta tää toinen, tää kamikazetus venäjän ydinaseita vastaan - onkin jo täysloppu.

    ne ulkasanelijat, ja he .. eivät ne meinaa täältä ketään evankeliumii tuntevii henkiin "uutta ja uljasta" varte jättää. Ja se, et ihmispsyyke itseään suosivilla kehäpäätelmillään uniikkisuuteensa vedoten YLPEÄNÄ itsepetosta ylläpitää, on ainoastaan sitä, mihin ulkoasanelevat ankkuroivat koko strategiansa. ihmisen kyvyttömyyteen nousta kognitiivisesta dissonanssistaan. Ja niin, jos Suomessa oli 5.6m ihmistä, niin viimeistä myöten ulkoasanellut meidät kaikki TÄYSperikatopaskaan äärimmäisen taitavasti ylivarmoja strategioita käyttäen johdatteli - ja viimeisteli. Tavoitteenaan on kaikki nää sielut helvettiin ja venäjää vastaan se myös onnistuu, koska venäjä ei tule valumaan kahden-kolmen rintaman täyskontakisotaan ilman ydinaseittensa käyttöä.

    minä suosittelin ulkoasanelluista luopumista. nää samat johtaja, yhtäkään vaihtamatta, pystyvät nykymenon käänteiseenkin, nii halutessaan. ja jos sen haluavat tehdä, Jumala näitä sotavammoi saaneita tulee vielä tervehdyttämään ja jopa kuolleistakin takas henkiin nostamaan. Josta seuraa valtava uskonaalto sittenkin epäteoreettiseen ja aidosti konkreettisesti elävään Luojaan, josta seuraa lisää rukousta, sisäisiin elämyksiin nousut ja pelastautumiset helvetiltä sen tähden koska yhteys Luojaan syntyi sittenkin, ENNEN menehtymistään. Ja noin ollen, Jeesus ei enää sanokaan, ettei tunne suomalaisia uskovaisia näin:

    »"Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.[2]»

    vaan sanookin, että:

    Tervetuloa lapseni Taivaaseen.

    Kyllä USA himoinnut pitkään Venäjän luonnonrikkauksia ja kun vielä jenkkilän talous on pitkään ollut rapakunnossa niin toki Ukrainaankin pistetty nuo jenkkilän 46 bioasetehdasta - mitäs se USA omalle maalleen myrkkytehtaita - vaikka Intiaan missä tappoivat tuolla tehtaalla tuhansia ihmisiä kun se hajosi - menikö nytkin bioasetehtaassa jotain pieleen- Italiassahan oli tauteja eikä ole kaukana. Kaikkea voi kuvitella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä USA himoinnut pitkään Venäjän luonnonrikkauksia ja kun vielä jenkkilän talous on pitkään ollut rapakunnossa niin toki Ukrainaankin pistetty nuo jenkkilän 46 bioasetehdasta - mitäs se USA omalle maalleen myrkkytehtaita - vaikka Intiaan missä tappoivat tuolla tehtaalla tuhansia ihmisiä kun se hajosi - menikö nytkin bioasetehtaassa jotain pieleen- Italiassahan oli tauteja eikä ole kaukana. Kaikkea voi kuvitella.

    ai peräti 46ko noita oli sittenkin, itse olin tietoinen ainoastaan tusinasta niitä tmv.

    minä tota.. minä .. on olemassa päättelyä, kuvitteluu ja sitten muitakin tasoja hahmottaa ja havaita realiteetteja. mutta niin, jos totuutta rakastaa, niin silloinhan - ajan kanssa öljy ja se totuus nousee AINA pintaan - ja nuo olivatki ainooastaan sitä, kui pitkälle ja kui tarkasti tulevan kykeni ennakoimaan, tietämään suoraan metatrendin realiteeteistä - taikka jopa parhaimmillaan lahjana Yläkerrasta saamaan.

    mitä taas tulee faktoihin, niin minun puolestani saavat niin venäjä, vallat kuin kinuskit imeä omaa melaansa. Suomi on noita kaikkia kolmea tuhansia kertaa parempi miljoonissa eri asioissa; jos meillä avattaisiin innovointi ja R&D täyteen potentiaaliinsa, nokkisivat nuo kaikki kolme - ja jopa itse cityoflondon:itkin - meidän kämmeneltä tipuina ohrajyviä.

    mutta se maksimi-itsekehitys; innovaation täyteen kukkaan avaaminen.. se vaatiikin jo täydellistä laadunvalvontaa yliopistotutkimus- ja start up investointiprosessi puolella. ..ja me oomme kaukana tuosta.. koska lähes akuutti ydinsodanuhka. kinuskien vedenhimot, jne yms. haavisto-aaltola pikkuvirkamieshän iskunvaimensivat tässä Suomen veke tosta akuutista tähä lähes akuuttitasolle, jonka synnyttämästä lisäarvosta arvostan kyllä.

    tää koko tilanne on niin veitsenterällä jo, että tällainen:

    ”Nuo maat ovat tulkinneet Schengen-sääntöjä ja linjanneet, että jokainen Venäjän kansalainen on turvallisuusuhka. Tämä olisi meidän oloissa kovin dramaattinen tulkinta. Olemme kuulleet suojelupoliisin, poliisin ja Rajavartiolaitoksen näkemyksiä, mutta niissä jokaista venäläistä ei ole nähty turvallisuusuhkana.”

    kirjaimellisesti pelasti Suomen, tässä kohtaa, siltä, minkä tuutte täs näkeen jnk baltiat saapi.

    .."mutta niissä jokaista venäläistä ei nähty turvallisuusuhkana"..

    pelttarin perhana pääsi yllättämään minutkin tässä nyt positiivisesti.. hitto, tässähän alkaa aikuinen äijä liikuttua ihan jopa kyyneliinkin asti. Hieno saavutus pelttari, hyvää työtä ja erinomainen ote turvallisuusasiaan. On tää Suomi kyllä jopa omatki odotukseni positiivisesti yllättävä, kun vaan muistamme keskittyä ensin Suomeen ja alamme jättämään ulkoasanellut heille määräjille sinne itteleen jonnekin, mistä kullonki yrittävät täystuhoperikatopaskojaan meille jalkauttaa.

    hyvä, et kusetusyritys tajuttiin ajoissa. tästä eteenpäin PVn porukka, supokrp ja kaikki muutkin tietävät kyllä periaatteessa kanavat auki-periaatteella kui tulee toimia Suomen pelastamiseksi. Luoja kiitos. tohon samanaikane kansallistason yhteisrukous messiin, niin fyysinen eheytyminen sotavammoista ilman muuta tapahtuu ja suojakuvutus seuraa seuraavilta ilmestyskirjan vaiheilta.

    näin henk koht, voi että, että oli vaikeeta, uuvuttavaa ja suruntäytteistä naputella pari vuotta putkeen tätä (näitä) asiaa(-iota) etukäteen.

    olen tavallaa pikkasen onnellineki.. että nää kaikki täysperikato juonittelut tajuttiin meillä sittenkin.. et taidan mennä tonne vesisateeseen yli kuukauden verran jo kuumeilleena vähän haravoimaan,; josko kuume nousis sittenkin korkeammaksi ja tää elämä pikkuhiljaa täs alkais sammuaki jo. ja mitä tapahtuukaan? noh, kun nostan katseeni läppäriltä kohti ikkunaa, niin murphyn laki toteutui TAAS, ja sade onkin jo poissa.. enkä lisäkuumetta saakaan. ...mutta kemitrailssit tekivät kyllä hommansa, ja kyllä sairauteni kemitreilssit tässä viel hautaan - tai vähintäänkin jhk tienojaan minut - vie. fysiossakin sanottiin, et "tunnutpa muuten hieman lämpöseltä". no, kaipa tunnun, ku viidettäkö viikkoa jo olen hittovie lieväs kuumessa ollut. mutta tää on tilaisuuteni, kun laiturilla salamointien aikana ei osunut lottovoittoa koko kesän aikaan kertaakaan kohdalle. pihaan osu tosin yhteen mäntyyn, joka oli kivasti lähellä, muttei sit ihan kuitenkaan nappiin. Ajattelin siinä kohtaa, kun se tapahtui, että onpas mulla muuten oikeasti maailman paskin tuuri, että jopa NOIN lähelle, mutteis sitten kummiskaan kohilleen.

    kiitän tosin Luojaa siitä, että liittyen EDES näihin maallisiin poliittisisotajuttuihin, sivaripekka kansan strategisesti sijoitti baltioihin verrattunan sekundaariseksi kohteeksi venäjälle suomenvenäiläisässän hienolla tilannetajua suuresti kysyvällä pelaamisellaan ja lisäaikaa Suomelle tyhjästä noin loi.

    on tää outo maailma, kun sivaripekat pelastaa räväkimmätkin muut miehet mitä maastamme löytyy, mutta katso ja näe, kuinka sivari pelasti väkevimmätkin.

    Karatessa, siellä valkoisella vyöllä vaiko keltaisella vaiko millä oli, opetettii, että ei se rajuin, vaan se teknisesti osaavin ja nopein; ja niin sivaripekka oli täs kohtaa Suomen matrixin lihakseton Neo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja se yrittää vaan sontaa ammentaa ja täysin mitään sanomatonta horinaahan tuo on....onko joku tauti tai pään vaiva tullut jostain vaikka myrkkyruiskeista tai maskien käytöstä?
    Se on perin tavallista kun kuolleitakin on kansanmurhan verran Suomessakin jo - odotetaan vaan täälläkin näitä oikeudenkäyntejä. . . Ukrainalla vaan poistetaan tämä vakava murha-asia puheeneiheista nyt.

    Et ymmärrä. oikeudenkäynnit mainitsemistasi ovat kuolemantuomio-orientoituneita, joilla emme saavuta mitään muuta kuin TÄSMÄLLEEN sen, mitä satani on juonitellu, eli riitaa, tappamista sekä sielujen siirtymistä kuolemanJÄLKEISEEN helvettiin.

    Ei meitä hyödytä tuollainen mitään. Vaan anteeksipyytäminen ja varsinki -anto mahdollistuu sekä syntyy siitä, kun samanaikaiksen kansallistason yhteisrukouksen SEURAUKSENA ihmeet alkavat, paskat kapsuloituvat, kuolleista nousut tapahtuvat ja tuo liikuttaa sitten kansan ulos epäherkkyydestämme kohti porrastetta reaaliehetymistä.

    ei meitä hyödytä mitään se, että tapahtuu jk vitun näennäisoikeus, pinnallisena viritelmänä - kuten satani tän ehdottomasti haluaa menevän - vaan niin, et tää kansa selvityy KOKONAISUUTENA ja kokonaankin seuraava 4.2v jolloin Jeesus sit tulee ja uudelleenluo koko luomakunnan uudeksi.

    sitäpaitsi, vaikkapa esmes tuo ärsysanna on hyvinkin hyödyllinen kinuskeja vastaan myöhemmin, jos vaan omaksi itsekseen ensin täysin integroituisi ja tehotasojaan saisi prosenteista kymmeniin prosentteihin, tähän ensalkuun. Ja varsinki irti ulkoasanelluista perikatopaskoista. Jeesus antoi sannalle täs toisen mahdollisuuden, vaikka olisi saavuttanut tän kansan pelastamisen ilmankin ärsysannaa. mut sen sijaan, valitsi pitää sannankin pelastustoimessaan messissä. sanna ei tämän syvyysluokan asioita tietenkään oivalla, mutta noin tuo kohdallaan tällä erää vain oli näemmä mennäkseen. Eli siis suomeks, Jeesus haluaa sannan edelleen jsk hamas tulevas kanssaan Taivaaseen. Mikä on varmasti korkein mahdollinen rakkaudenosoitus sannaa kohtaan mitä kukaan on tai koskaan tuleekaan edes sannukalle osoittamaan. saas nähä mitä sanna tuosta osaa opikseen ottaapi.

    mut on kiva, et suomenvenäläiskortti pelattiin kerrankin viisaasti - muttei se vielä riitä. täs on 4.2vuotta hei näitä vähintäänkin omituisia aikoja vie jäljellä. monta tulevaa kokemusta ja haastetta vie edessä, monta mahdollista ilon hetkeä ja riemunkokemista, monta hyvää ja kaunistakin. mutta tosiaan, 4.2v pitäs vielä nousta sille rohkeustasolle jolle NEO-pekka jo näemmä nouski.

    mutta K.A.I.K.K.I.E.N.

    aidosti kaikkien.

    huoh

    Äänestä

Milloinka kommunistit olisi totta puhuneet.

Äänestä
  • LYHYTTÄ YSKINTÄÄ FASISTILTA - EI OSAA PUHUA EIKÄ VASTATA KUIN KORKEINTAA PARILLA LAUSEELLA ...nyt jäi jopa yhteen 🤣😂😁🤣😃😃

    Mikä aina sama - aivan tyhjää mitä on pääpuolessakin - jorinaa ja horinaa - onko päävamma?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LYHYTTÄ YSKINTÄÄ FASISTILTA - EI OSAA PUHUA EIKÄ VASTATA KUIN KORKEINTAA PARILLA LAUSEELLA ...nyt jäi jopa yhteen 🤣😂😁🤣😃😃

    Mikä aina sama - aivan tyhjää mitä on pääpuolessakin - jorinaa ja horinaa - onko päävamma?

    projisointia

    Äänestä

Xi ehdottaa vaihtokauppaa Putinille.

- "Kiina ottaa haltuunsa Venäjän maa-alueen Uralilta itään ja kaikki merkittävät raaka-ainevarannot.", lausuu Xi lakonisesti

Pitkä hiljaisuus.

- "Ja?", tokaisee Putin innostuneena

- "Siinäpä se.", sanoo Xi.

Äänestä
  • TYPERÄÄ HORINAA - Onko noin mennyt sekaisin pääkoppa ? Todella hoitoon vaan nyt pian ennen kuin kuolo korjaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TYPERÄÄ HORINAA - Onko noin mennyt sekaisin pääkoppa ? Todella hoitoon vaan nyt pian ennen kuin kuolo korjaa!

    ja lisää projisoitia..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TYPERÄÄ HORINAA - Onko noin mennyt sekaisin pääkoppa ? Todella hoitoon vaan nyt pian ennen kuin kuolo korjaa!

    Ivallinen sutkaus osui ja upposi putinistiin!

    Äänestä

Putte joutuu pomon puhutteluun. Tosin saa istua eteisessä ensin puoli tuntia, kun pomo on "myöhässä".

Äänestä
  • saulin se tilanne. joo-o..

    ..putinhan pisti jopa hodorovskin vai kuka hitto se oli, joka oli jtk allekirjoittanut, allekirjoittamaan toiseenkiin kertaan saman paperin, osoittaakseen kaikille kuka on se, jk määrää.

    putin on mies jota voi kyllä dominoida, mutta ainoastaan Jeesus tekemillään ihmeillä. ei mitenkään muuten.

    tässäpä vielä video tuosta tilanteesta, "give back my pen".
    Vladimir Putin takes Oleg Deripaska to task @ youtube

    xi on taas toisenlainen. xitä ei tule liikuttamaan mikään muu kuin oma kuolemansa.

    Äänestä

  • Parin rivin yskintää taas fasistilta -on mennyt median kiihotus päähän todella hyvin - taisi mennä median ensimmäinenkin kusetus hyvin ja piikkejä tuli otettua - ainakin tuosta lyhyestä se ilmenee - täyttä mitään sanomatonta horinaa ja sitä tulee - sitten joskus roskalehden linkki kun se oma ajatusmaailma pyörii pienessä ympyrässä roskan jakajana ja paskaa jauhetaan naapurin lihamyllyllä - menehän töihin. 😎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    saulin se tilanne. joo-o..

    ..putinhan pisti jopa hodorovskin vai kuka hitto se oli, joka oli jtk allekirjoittanut, allekirjoittamaan toiseenkiin kertaan saman paperin, osoittaakseen kaikille kuka on se, jk määrää.

    putin on mies jota voi kyllä dominoida, mutta ainoastaan Jeesus tekemillään ihmeillä. ei mitenkään muuten.

    tässäpä vielä video tuosta tilanteesta, "give back my pen".
    Vladimir Putin takes Oleg Deripaska to task @ youtube

    xi on taas toisenlainen. xitä ei tule liikuttamaan mikään muu kuin oma kuolemansa.

    SULLA SE ON JOKU SAIRAUS JA KIIHOTUS TULLUT MEDIASTA - tuollaista sairasta pölinää - mee terveyskeskukseen pian ja kapseleita kainaloon !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SULLA SE ON JOKU SAIRAUS JA KIIHOTUS TULLUT MEDIASTA - tuollaista sairasta pölinää - mee terveyskeskukseen pian ja kapseleita kainaloon !

    heheh, ainoa asia mitä mulla on kainaloissani on 3kk vanhaa sissihomejuustoa haisunäätä-tyyliin. mediasta ainoa asia mitä todellisuudes katson, on se, josko ... sittenkin ... samanaikaisen kansallistason yhteisrukouksen suuntaan mentäiski..

    minun sairauteni, tän fyysisen lisäksi, on se, että haluaisin ihmisten kokevan mooseksen kansan historian tasoisia ihmeitä, ennen kun heidän aikansa täällä päättyy ja ikuisuutensa alkaapi.

    toisaalta, tännehän kirjoittaa yksi jos toinenkin - vapaasti; jopa sinäkin.

    hali sulle(kin) söpöliini, takaspäi

    Äänestä

Jos kiina katsoo että heidän intressit on uhattuna jos venäjä luuhistuu, sieltä voi tulla iso apupaketti joko aseita , ehkä miehiä tai jopa molemmat. Koska tuo on hirvittävä riski sodan laajenemiselle ja länsimaiden kiinaan sijoitamisille on kynnys aikamoinen mutta ei täysin pois suljettu. Jos noin käy on se ukrainan sinnittelyn loppu. Enää ainoa pelastus olisi nato ja se taas olisi iso harppaus kohti ww3:a.

Äänestä
  • "Jos noin käy on se ukrainan sinnittelyn loppu. Enää ainoa pelastus olisi nato ja se taas olisi iso harppaus kohti ww3:a".

    joka siis valitettavasti prosessina seuraa tästä tapaamisesta eteenpäin. :(

    tässä olisi vielä meilläkin, siis normi-Suomella, siirtoja tehtävissä, tavallaan väistöliike ja muutakin tuolle tulevalle momentumille - muttei tavanomaisia, vaan ankkuroivia - jopa pikkasen ehkä innovatiivisempi täyskontakiväistö venäjää vastaan luoden yliherkullinen tyhjiöön perustuva väylä heille norjanrajalle, jonne jokatapauksessa menevät, meidän ohi heitä strategisesti dominoiden - taikka pahimmillaan meidän yli, neutroniohjusavaten ensin jos siis jatkamme nykyistä taktista ajatteluamme - jatkotoimenpiteinee (bunkkereitten tyhjennykset, jne yms paska).

    en näe miten voisin esitelmöidä tuota isoa strategista tavoitetta jippoineen tuota paremmin tekstimuotoisena netin kautta, kun en voi mitään piirtää saati julkisesti esitellä, enkä mennä operatiivisiin yksityiskohtiinkaan ... mutta sen mitä pystyin pintaselkeyttämään, sen kyllä edes sitten näin, promilletasolla siitä mitä mm. toverien, lindgrenien, kivisten, puheloisten jne kuuluis tietää, tein.

    pihalla sataa vettä. nää ovat syyssateet, joittenka seurauksena lämpöset kelit menivätkin jo ja d-vitamiinitarve-aika alkaapi.

    Äänestä

  • VENÄJÄ SE EI LUHISTU - TAVOITTEITA SAAVUTETTU JA KOKAA VETÄÄ VARMASTI TUPLASTI ZELENSKYY HIRTTOSILMUKAN PELOSSA - KANSAN VIHA ON KOVA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VENÄJÄ SE EI LUHISTU - TAVOITTEITA SAAVUTETTU JA KOKAA VETÄÄ VARMASTI TUPLASTI ZELENSKYY HIRTTOSILMUKAN PELOSSA - KANSAN VIHA ON KOVA.

    Eric Clapton - Cocaine ( HD )

    meinaatsä et tänaamune kolari ois ollut tahallinen, sotaturhautuneen spontaani teko? hhmmm. ei ole poissuljettu tuokaan vaihtoehto.

    onneks ei kuollut kukaan kuitenkaan. zele Suomeen tonne länsirannikollemme rauhoittumaan, rentoutumaan ja rukoilemaan sielulleen yhteyttä Luojaamme.

    minua vituttaa se, että kaikki elää hirveessä stressissä.

    Äänestä

"Kiinalaisilla+ei+ole+kamalasti+sietokykyä+epäonnistumisille".Ei+ole,+ei.+aivan+helvetin+vaarallisia+neuvottelijoita,+sivuhuomautuksena;+ajattelutasolla+äärimmäisen+kehittyneitä,+tuo+kinuskien+parhaimmisto+-+taikka+terävin+kärki,+siis.ei+valehtele,+vaan+kertoo+lkm:n+mitä+tarvitsee+kinuskisotilaita+&+kalustoa+ja+kuinka+paljon+luonnonvaroja+ja+teknologistsa+I.P:tä+xi+niitä+sotilaita+vastaan+sitten+saa.+bisnesmiehiä,+molemmat.laajemmin+yhdistävät+sotavoimansa,+josta+sittemmin,+paljon+myöhemmin+xi+tulee+tulemaan+ahneeksi+ja+valtaamaan+myös+venäjän+uraleille+asti.+sitä+ko.+liikettä+ennen+menehtyy+päälle+66%+maailman+kokonaisväestöstä.+tuo+yhdeksituleminen+tapahtuu+yhteisen+vihollisen,+valtojen,+tuhoamiseksi.+brics+&+Co.+on+noiden+kahden+miehen+taustavoimat.+länsi+vs+brics+&+co.+ww3+matsi+seuraa.valitettavasti+tästä+tapaamisesta+alkaa+ilmestyskirjan+punainen+hevonen+-vaihe.+4.2-vuotta+ilmestyskirjaa+jäljellä.

Äänestä

Suomalaisten täytyy mennä Kiinaan selvittämää venäläisten ongelmat. Suomalaiset hallitsevat täydellisesti kaiken, mikä liittyy Venäjään. Kiina ja EU tarvitsevat nyt suomalaisia neuvoa antajia.
En tarkoita nyt alkoholia, vaikka se onkin pääministerimme neuvoa antava!

Äänestä
  • sinä ironisoit, ja opiskeltuasi välttävällä tasolla ensin kielioppiamme. mutta totuus on se, minkä sanna sanoi; "maailman osaavin kansa".

    meidän oli pakko olla osaavii, koska me olemme niin pieni väki, ettei me oltaisi selvidytty muuten. ekojen joukkoon nousemisesta nyt puhumattakaan.

    ja naurat sannan päihdeongelmalle.. mitä, et siis usko että sellainen voi käydä jsk tulevassa itsellesikin?

    kun venäjä, taikka siis oletettavasti te hyökkää(-tte) päällemme, jos me rukoilemme, tulette tekin näkemään ja kokemaan mitä yhtenäisyytemme kristinuskossa tarkoittaa.

    ja teidän jälkeen tulevat kinuskit vedenhimoisina, ja jos tämä sama sanna tuota ennen eheytyypi ja jos minun kanssani istuu samassa pöydässä kinuskeja vastaan, niin minä sanon sinulle sen, että se mille nyt nauroit, tulee olemaan vielä sellaista joka tulee vielä sinutkin häpeään luhistamaan.

    Äänestä

  • suomalaisten pitää mennä rauhaa hieromaan eikä Marinin antaa aseita ja murhata ukrainalaisia tällä teollaan kun se vaan pitkittää sotaa ja ruumiita tulee ylivoimaisen venäläisen armeijan alla.
    Ulkolaiset avustajat eli rikolliset voisi eliminoida, ovat sotarikollisia.

    Äänestä

Kiinalaisilla on sietokykyä totella ja hyötyvät Lännen asettamista talouspakotteista.

Jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan ja Länsi ei olisi lopettanut mm. energian ostamista Venäjältä, niin Lännen talouskasvu olisi ollut tänä vuonna jopa nopeampaa kun Kiinassa. Ennen Ukrainan sotaa Länteen ennustettiin nopeaa talouskasvua tälle vuodelle. Kiinassa puolestaa talouskasvu on alittanut koko ajan odotukset ja on enää varjo entisestään.

Se vasta Kiinalle olisikin ollut ongelma, jos talouskasvu Lännessä olisi ollut nopeampaa kuin Kiinassa.

Äänestä
  • oikein sanottu. tuohan se talousperpektiivi kinuskien kontekstissa todella on - ja iso motivaattori tehdä tulevaisuudensiirtojaan. muttei lähellekään suurimpia.

    toisaalta, venäjän taikka varsinkaan kiinan suurimmat heikkoudet eivät kuulu nettiin, vaan niitä tulee jakaa ainoastaan pääesikuntalaisille, ex PVn komentajille - ja näille saulisannoille, joidenka ykköstehtävä piti olla pitää huoli Suomen kansan olemassaolon jatkuvuudesta.

    Äänestä

Aloittajalla joku pakkomielle tullut median puolelta ilmeisesti kiihotettuna venäläisvihaan?? 🤮🤮

Mistä tämä yllytyshullu tänne tulee aivan mitäänsanomatonta turhaa palstatilaa viemään, menehän tuonne kauniiseen luontoon rauhoittumaan ja happea ottamaan.

Olisiko nuo mRNA-piikit sinulla vetäneet toisen kerran kusetuksen puolelle, kun retkahdit näitten kiihottajien matkaan?

Äänestä
  • Se se selkee sekopiä on tuo alloittajjaparka, sääli hänen vaivoillensa.

    Äänestä

  • en ole aloittaja mutta:

    kello on 10:40 ja sieltä tulee jo tuontasoista tykitystä?
    muistutat minua hyvällä tapaa sannaa tuossa, joka näytti hiirulais-urvolle paikkansa eile.

    minua viihdyttää sannan käsitys itsestään, menee tollai kaiken maailman provoihin mukaan... totaali-integroituneena itseensä ainoat sanat mitkä hän olisi urvolle todellisuudessa sanonut olisivat olleet nämä:

    tarvitsä urpo TAAS tuttipullosi? oih pikku sulo-urponi, annas ku äiti antaa sulle vähä tisulia tuttiksen sijaan, ni tulee sullekin hyvänolontunne taas, jooks.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se se selkee sekopiä on tuo alloittajjaparka, sääli hänen vaivoillensa.

    Putinistien kitinästä ja haukkumisesta päätellen aloitukseni osui aika arkaan paikkaan. Tehän olette täällä aikaisemmin uhonneet, miten venäjä tuhoaisi kiinankin, jos haluaisi.

    Haittaisiko se edes kiinalaisia, vaikka venäjä heikkenisi? Viime kädessä kiina luottaa vain ja ainoastaan kiinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinistien kitinästä ja haukkumisesta päätellen aloitukseni osui aika arkaan paikkaan. Tehän olette täällä aikaisemmin uhonneet, miten venäjä tuhoaisi kiinankin, jos haluaisi.

    Haittaisiko se edes kiinalaisia, vaikka venäjä heikkenisi? Viime kädessä kiina luottaa vain ja ainoastaan kiinaan.

    mä+en+tykkää+bideneistä+putineista+enkä+xistäkään.+enkä+näin+yleensäkään+kestään.+mutta:haittaisi,+koska+se+on+osa+bricsiä,+jnk+xi+mieltää+omaksi+EUkseen.+heillä+on+todella+on+kesknäinen+yhteys+(tällä+hetkellä),+joka+meilläkin+oli+tietty+EUssa,+mutta+nyt+koska+EU+meni+saksalaksi,+britit+irtautuivat,+unkari+jne+moni+muukin+alkaa+jo+kitistä+jne.+Ja+niin+sannan+viisaat+sanat+meni+siellä+kuuroille+korville,+ja+kansallisvaltio.orientoituneisuus+alkaa,+vaikka+se+on+kirjaimellisesti+pahinta+mitä+EUlle+verkostorakenteena+voi+tapahtua,+koska+nimenomaan+se+sannankin+oivaltama+yhtenäisyys+olisi+ollut+se,+jk+olisi+ollut+merkittävä+etumme+mukainen+juttu+ww3+aikana.mutta+sanna+on+nuori,+eikä+suinkaan+ikänsä+puolesta,+vaan+syvyyskypsyytensä.+Ja+niin+ollen+ei+kykene+hahmottaan+sitä,+että+monista+epäyhteensopivista+materiaaleista+yhteenkudottu+peite,+jolla+ei+satojen+vuosien+taustaa+ole+kuten+yhdys-valloilla,+ei+tule+toimimaan+kriisissä,+KOSKA+aiemmat+sukupolvet+MUISTAVAT+sodanjälkeiset+epäoikeudenmukaisuude+henk+koht+tasolla..+sanna+on+vasta+keski-ikäistymässä;+ei+sanna+tuollaisia+omakohtaisesti+käsitä,+että+joillain+itselleen+tuntemattomilla+75-95v+suurpelureilla+ois+vielä+noinkin+vanhoi+asioita+hampaidenkoloissaan.+vaan+on.+ja+siksi+diktaattori-EU+nyt+meidän+näkökulmastamme,+etenkin+sotan+perspektiivistä,+valitettavasti+hajoaa.brexitti+tehtiin,+koska+tämä+oli+laskettavissa+ja+koska+tunnettiin+se,+että+se+hajoaminen+ei+tule+olemaan+hidasta+ja+hienovaraista+vaan+yhtäkkistä+ja+brutaalia;+joten+estimaatiot+käsiinsä+saadessaan,+ja+niihin+täyden+vuorokauden+verran+perehdyttyään,+päättivät+uhrata+alle+15%+pelastaakseen+myöhemmin+nää+plus+85%+mitä+taloudestaan+sit+pystyyn+jäi.mutta+menetelmät+joita+city+of+london+käyttää+ovat+vanhimman+rahan+antiikkisia+aidostikin+hyvin,+hyvin+monimutkaisia+malleja,+joita+..+joista+meil+Suomes+ei+olla+koskaan+ees+oikeasti+kuultukaan.+jotenka+sille+ymmärrys-+ja+ennakointitasokombolle+ei+..+ei+niinku+vaan+yksiselitteisesti+ylletä+-+muutenhan+kukaan+ei+mieltäis+meitä+enää+miksikään+helkkarin+periferiaksi,+tietenkään.Ei+olla+kuultu,+koska+noilla+järjestelmillä+hallitaan+tätä+koko+maailmaa,+megatrendejä+myöten.+ja+jopa+niinkin,+että+noilla+kyetään+kirjaimellisesti+luomaan+metatrenditkin.+joka+meille+merkkaa+sitä,+et+tällä+omalla+alueellamme+heille+-+ja+varsinkin+niille+-+tarjoamien+intressien+mukaan+sitten+ulkoasanellusti+jalkautettui+toimeksannettii+ja+toteutettiin.+Suomen+konteksti+tuossa+kokonaisuudessa+on+täysperikato+venäjän+pikku-ydinasearsenaalia+vastaan+kamikazettuen.+koska+kollektiivisen+lähimmäisenrakkauden+laatu,+eli+vibraatio,+evankeliumi+eli+käsitys+energialähteestä+ja+rukouksen+kautta+tuunattu+frekvenssi-yhteys+kirjaimellisesti+välittää+Jumalan+eheyttävät+ihmeet+niin+yksilötasolla,+mut+varsinkin+massatasolla,+nostattaen+tän+kansan+mooseksen+kansa+realiteetteihin+jk+sittemmin+"uhkaa"+nostaa+KOKO+maailman+sielujen+tietoisuutta+ja..+..näinä+lopunaikoina+sitte+....+pelastiki+valtavan+määrän,+paljon,+PALJON+enemmän+kuin+vain+meidän+5.6m,+satanin+helvetiltä.Täten,+ensisijaisesti+näiden+isojen+asioiden+kokonaisuuden+tähden+Suomi+on+kohde+nr.+1.+eka-aalto,+ww3sessa..+eikä+niinkään+sekundaaristen+ruutitynnyrikipinä+efektinsä+täysperikadostamme+tulleena.Ja+niin+kai+sit+jk+tuli+sieltä+persytimestä,+säteillytettynä,+teille,+viimeisillä+voimillaan,+tuon+kertomaan.koska,+kun+isäni+minut+pienenä+rahojensa+ja+kauniitten+naistensa+vuoksi+jätti,+eikä+ruokaa+oikein+kotona+ollut,+ne+olitte+te+ja+tämä+kansa+jk+minulle+se+arkipäivien+kouluateriani+elämäni+siellä+vvo:n+rahapuutekurjuudessamme+mahdollisti.+ja+noin,+annoitte+hyvää+ja+hyvä+tuli+teille+kai+takaskipäin+sitten+myöhemmin.+vähä+niinku+tuotollinen+pikku+sijoituskohde.mut+sijoituksistaki+pitää+osata+hyötyä,+kuten+NEO-pekka+tuossa+KAIKKIEN+odotusteni+vastaisesti+tekikin+jo.+muttei+NEO-pekka+riitä,+vaan+kaikkii+tarttetaan.+ihan+oikeasti+joka+ikistä,+koska+talvisota+oli+vaikea,+mutta+tää+hiton+maailman+loppu+on+jo+sellainen+juttu,+et+täs+..+ei+ole+enää+vastustajina+ainoastaan+sekaisin+olevat+ihmiset+vaan+suoraan+ihmiskunnan+itsensä+vastustajat.+ja+ne,+ne+...noh,+will+smithin+independence+day+IRL:nä+sitten,+kinuskien+jälkeen.+Jos,+tosin,+ultraviisaita+siirtoja+teemme+sittenkin+noin+50kpl+tässä+johdonmukaisesti+ilman+yhtä+ainuttakaan+virhettä+-+tai+edes+erehdystä+-+(muka+osaisimme+vielä+suomenvenäläiskortin+viisastipeluun+jälkeenkin+osaisimme+ja+kykenisimme+tehdä)+niin+oishan+tietty+teorias+ainaki+mahiksii+seuraaviin+4.2-vuoteenki.eikä+tuossa+jännittävää+ole+tuo+lisäaika+sinällään,+vaan,+ettei+tuo+lisäaika+ole+mahdollinen+ilman+mooseksen+ja+sittemmin+Kyösti+Kallionkin+perintöä,+mikä+taas+vuorostaan+merkkaa+sitä,+että+käytännön+tasolla+tää+nanoväki+tulisikin+kokeen+oikeasti+aitoja+ihmeitä,+uskomaan+JA+varsinkin+pelastaan+sielunsa+ikuiselta+helvettipaskalta.sellane+ois+iha+jees.+mä+voisin+hyväksyy+tollasen.tollanen+ois+siisteintä+IKINÄ.tällä+hetkellä,+tuota+visiotani+tuki+NEOpekka+ja+TYSONpelttari.+Sekä+ARNOLDaaltola,+vähäsen..

    Äänestä

Venäjä pysyy ikuisena raaka-aineiden tuottajana ja myyjänä sekä luonnon ja ilmaston saastuttajana. Kiina antaa vastineeksi Venäjän kipeästi tarvitsemaa teknologiaa, sillä omat tehtaat ovat nyt länsimaiden poistuttua seis.

Äänestä

Putte menee ruinaan rahaa ja tarvikkeita. Haluaa myydä öljyä ja kaasua enemmän että saisi edes vähän rahaa. Mielenkiintoista katsoa kuinka pitkälle Kiina menee

Äänestä
  • Ihan suomalainen tapa. Leipäjonossa seisotaan ja rahaa viedään etelään. Kansa vähän marinsee, mutta välikös sillä. Viinakauppa on auki, viikonloppu alkaa.

    Äänestä

tosta+putin-xi+tapaamisesta+tuli+vielä+mieleen+se,+ja+sen+lisään,+että+sannan+suuri+heikkous+on+myös+suuri+vahvuutensa.+se,+että+erehdyksissään+peukutti+nyt+sivuunastuvaa+pääministeri+(joka+on+muuten+aivan+supersuuri+menetys+ruottille+verrattuna+siihen+mikä+idiootti+sieltä+nyt+nous+puikkoihin,+joka+tulee+Suomen+kansan+vielä+sodan+aikana+pettämään)+madgaa+voitostaan,+on+ennakoimista,+jk+on+loistojuttu,+tottakai.+mutta+koska+sanna+on+malttamaton,+hötkyilevä+eikä+itse+kykene+lainkaan+laadunvalvontaan,+sannalle+ylivoimaisesti+viisaita+olisi+rukous+ja+avunpyyntäminen+suoraan+Luojaltamme,+mutta+jos+sekin+on+haasteellista+niin+tuossa+kohtaa+pitäisi+sannan+ymmärtää+se,+että+jos+ihminen+haluaa+menestyä+jssk,+missä+tahansa+siis,+tulisi+ko.sen+ihmisen+hakeutuu+sellaisen,+toisen+ihmisen,+seuraan+joka+siinä+asiassa+on+jo+menestynyt+ja+mielellään+edelleen+menestyvä,+myös.mutta+tietyt,+edes+perustason,+toimintaperiaatteet,+jtk+mm.+the+joy+of+successist+-+susan+ford+collinsilta+ja+the+4hours+workweekit+tim+ferrikseltö,+suntsuist+uloskiskottavis+ovat+ja+monet,+monet,+moneeeeeet+muut+kirjat+oisivat+vaatineet+aikaa+-+ja+merkittävää+vaivannäköö,+ennen+kypsäksituloa+siis,++ja+paljon+ennen+päätöksentekoa.+mutta..+sitten+on+vielä+erikseen+laadunvalvonta..+ja+kokonainen+itsestäänsegentoituva+paletti+ciceron+puhujasta+tasolle+noustaksemme,+että+huh+huh+vaan.+tosin,+sannalle+mahdollinen+kyllä,+teoriassa+jos+edes+50%sesti+toimiva+ois+ollu+vaa..+tuokin+ihminen.mut+kun+tahtoo+ei+ole+oppii,+ei+tahtoa+ottaa+puhelinta+käteen,+soittaa+ja+kysyy+et+"hei,+halusitsä+jeesata+vähä+mua+täs+Suomen+johtamises,+kun+ulkoosanellut+vievät+meidät+kiihtyvää+vauhtia+täysperikatoon,+enkä+haluakaan+tätä+lapselleni+-+enkä+lapsillemme",+niin+minkäs+siinä+sitte+teet.

Äänestä

No nyt toit hyvän kysymyksen palstalle .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meinaako Putin valehdella pokkana päin Xin naamaa, että hyvin menee, niin kuin kiina ei muka tietäisi mikä tilanne on? Vai kerrotaanko totuus, joka sekin on aika nöyryyttävä. Kiinalaisilla ei ole kamalasti sietokykyä epäonnistumisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu