aiheuttamansa tuhon ja kärsimyksen 2.MS:n ja sen jälkeisenä aikana.
Erityisesti tämä koskee Itä-Eurooppaa, mutta myös osia Aasiasta ja Afrikasta.
Lisäksi NL:n perilliseksi julistautunut diktatuuri-Venäjä tuhoaa parastaikaa demokraattista Ukrainaa ja yrittää näännyttää kylmään koko Euroopan.
Erityisesti tämä koskee Itä-Eurooppaa, mutta myös osia Aasiasta ja Afrikasta.
Lisäksi NL:n perilliseksi julistautunut diktatuuri-Venäjä tuhoaa parastaikaa demokraattista Ukrainaa ja yrittää näännyttää kylmään koko Euroopan.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Venäläiset ja Putte lätissään ihmettelevät mistä heidän vastaisuutensa johtuu. 2MS ihana etenivät: Puola,Baltia,Unkari Romania,Moldova,Bulgaria, Saksa, ja Itävaltaan. Sillä raiskasivat ja ryöstivät ja tappoivat siviilejä hillittömästi. Ja miehityxensen aikana terrorisoivat näitä valtioita. Sitten vielä ihmetellään mixi heistä ei pidetä. Trollitkin ovat asiasta hiljaa. Unkari vain haluaa kaasua. Joo ja sen aikanen tzekkoslovakia vielä mukaan. Nythän ne ei edes halua turistejakaan. Huokaus valtio Suomi niitä päästää
Mitä tuhoja N-liiton kansat tekivät sanotaan nyt vaikka E-Amerikassa ? CIAn masinoimien sotilasjunttien tuottamia joukkohautoja siellä kaivellaan edelleenkin.
Neukkujen sosialistiset tasavaltalaiset tulivatten Afganistanista häntä koipien välissä takaisin.
Nyt nuo venäläiset jatkavat perinnettä pakenemalla Ukrainasta. Kiire on niin kova ettei ehdi edes syömään. Juoksuhalut kottiin päin äidin helmoihin ovat paljon suuremmat.
Ilman Hitleriä ja kumppaneita ei mitään Itä-Euroopan miehitystä olisi koskaan tullutkaan.
Stalinin kanssahan Hitler teki ratkaisevan sopimuksen Euroopan jaosta 23.8. 39.
Sen varassa hän uskalsi hyökätä Puolaan arvioiden,etteivät länsimaat julistaisi sotaa.
Mutta ne julistivatkin...
-----Stalinin kanssahan Hitler teki ratkaisevan sopimuksen Euroopan jaosta 23.8. 39.-----
Taisi muuten Englanti aloittaa sen leikin Hitlerin kanssa jo lokakuussa 1938 kuuluisalla Munchenin petoksella.
Churchilla sopi Euroopan jaon Stalinin kansssa. Britannia sai Kreikan ja N-liitto loput Oderista itään. Oderista länteen jäi USAlle.
DDR sijaitsi Oderista länteen.
Münchenissä Euroopan suurvallat estivät suursodan syttymisen Saksan ja länsivaltojen välille.
Se on katkera paikka monille vieläkin.
Eipäs sijainnut !
-----Münchenissä Euroopan suurvallat estivät suursodan syttymisen Saksan ja länsivaltojen välille.------
Selvyyden vuoksi niin kerro vielä minkä sodan estivät. Ei kai vain Toista Maailmansotaa.
"Eipäs sijainnut !"
Vilkaisepa tätä karttaa, Einstein.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6c/DDR_Grenzuebergangstelle_1982.png
Arvaapa mikä tuo itäinen rajajoki on nimeltään? Siellä on pieni vihje paikkakunnassa, joka alkaa F-kirjaimella.
///MeAgaln
Paljonkohan Länsi-Euroopan entisten siirtomaavaltojen tulisikaan maksaa entisille siirtomailleen tekemistään tuhoista ? Ja paljonko Saksan tulisi maksaa 1900-luvun kauheuksistaan ?
Turha jauhaa menneitä.
Entinen Venäjä,nykyinen Putleristan,aiheuttaa tällä hetkellä sekä Ukrainassa että koko Euroopassa tuhoa ja kärsimystä.
Se on pantava siitä vastuuseen ja maksamaan rikoksistaan.
Venäjä on mm. aloittamallaan hyökkäyssodalla rikkonut YK:n peruskirjaa.
-----Turha jauhaa menneitä.-----
Jäbä ei taida tajuta vieläkään olevansa Historia-palstalla. Historiassa nimenomaan kuuluu jauhaa menneitä eikä puhua påckaa tämän päiväisistä asioista.
-----Venäjä on mm. aloittamallaan hyökkäyssodalla rikkonut YK:n peruskirjaa.------
Niinkö, oliko USAn ja Englannin hyökkäys Irakiin 2003 YK:n peruskirjan mukainen ?
Mikään jauhaminen ei muuta menneitä piiruakaan.
Eritoten kun jauhajilla ei ole käsitystä menneistä tapahtumista.
Tosin ei nykyisistäkään.
Vuosi 2003 on mennyttä,eikä sitä saa takaisin.
Venäjä on saatava vastuuseen nykypäivän rikoksistaan.
Huutelu parinkymmen vuoden kuluttua on yhtä turhaa kuin Irakin retken jauhaminen tänään.
Eivät Venäläiset 2. maailmansodan tuhoista ole vastuussa, vaan Natsit. Venäläiset olivat 2. maailmansodan sankareita ja voittajia, tosin pitkälti jenkkien avulla.
Venäläiset aloittivat sodan natsien liittolaisina ja mahdollistivat Hitlerin voitot lännessä 1939-40.
Lisäksi voimassa oli hyökkäämättömyyssopimus Japanin kanssa loppukesään-45.
Kova panostus "sankareilta"!
-----aiheuttamansa tuhon ja kärsimyksen 2.MS:n ja sen jälkeisenä aikana.----
Mitenkähän N-liiton kansat tuhosivat maailman tai maailmaa 2. M-sodan aikana ? Aivoton saa luvan kertoa.
Aloita vaikka kertomalla,miten Puolan,Baltian ja Suomen onnellisuus kasvoi NL:n käsittelyssä sodan aikana ja sen jälkeenkin.
Missä mahtaa nykyään luurata neuvostokansojen onnellinen perhe?
Miksei Ukraina halua liittyä NL:n onnen perineeseenVenäjään?
Miksi Baltia ja Puola ovat Natossa ja Suomi menoss amukaan?
Onneahan olisi tarjolla Venäjän sylissä!
Miksei se houkuta?
Miksei aivoton vastaa kysymykseen "Mitenkähän N-liiton kansat tuhosivat maailman tai maailmaa 2. M-sodan aikana ?".
Vastaa myös sitten kysymykseen: "Miksei Viro halua liittyä Suomeen" tai "miksei Kanada halua liittyä Yhdysvaltoihin". Ovatko siis Suomi ja USA niin kammottavia petovaltioita, etteivät muut maat halua niihin liittyä ?
----aiheuttamansa tuhon ja kärsimyksen 2.MS:n ja sen jälkeisenä aikana.------
Hirveän tuhon tuottivat natseille. Toki siitä kuuluisi korvauksia maksaakin nykypäivän kaljupäille.
Miksei Ukraina halua liittyä NL:n onnen perineeseenVenäjään?
Aivoton yrittää markkinoida sellaista näkemystä, että jos valtio on oikein kiva niin kaikki naapurimaat haluavat siihen heti liittyä. Mikä siis estää Ranskaa liittymästä onnenperhe Saksaan, kerro se meille.
Ranska ja Saksa ovat liittoutuneet sangen tukevasti.
Onko jompikumpi liittynyt toiseen ?
Sekö on ainokainen käsityksesi liitosta? Onko se putlerilainen käsitys?
Sinä itse tai joku vastaavat tiedot omaava märkähattu kailottaa: "Miksei Ukraina halua liittyä NL:n onnen perineeseenVenäjään?". Siihen tässä vastataan kun kyselette valtion liittymisestä toiseen valtioon ja niitä tapoja on vain yksi.
Vain yksi tapa, todellako? Onko siis Yhdysvallat syntynyt siitä, kun Massachusetts päätti tulla osaksi New Yorkia?
Kyse on siis siitä,että entinen NL tuotti valtavat kärsimykset sekä sodassa että
sen jälkeen.
Jos kerran natseilta vaaditaan korvauksia,niin paljon pahempiahan olivat sodat aloittaneen NL:n tuhot,joita Venäjä jatkaa vieläkin.
Paljonko tulisi maksaa esim. Ruotsille tai vaikkapa Norjalle niin ja Hollannillekin ?
....Entiset NL:n kansat saisivat maksaa muulle maailmalle......
Mistä teosta/teoista Venäjällä asuvien Suomen sukukansojen pitäisi maksaa, kuinka paljon ja kenelle?
------Venäläiset olivat 2. maailmansodan sankareita ja voittajia, tosin pitkälti jenkkien avulla.----
Päinvastoin, jenkki voitti N-liiton avulla.