Sipinän huono muisti Uniper kaupoista

Anonyymi

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14c02c02-33dd-49c2-9dce-2d2abe9526b5

En usko noita väitteitä.

Fortum on 51 % Suomen valtion omistama firma joten se on riippuvainen Hallituksen kannasta.

Mikäli Hallitus ei ole saanut tulevasta kaupasta ennakkotietoa olisi kaupat tullut laittaa jäihin ja niistä riittävä keskustelu Hallituksen sisällä.

Sipilän puheet ja omaisuuden hankkiminen ovat jo aijemmin herättäneet kysymyksiä ja ihmetystä

45

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sipilä fuulaa.

      • Anonyymi

        "Fortumin epäonnisten Uniper-kauppojen aikaan pääministerinä ollut keskustan kansanedustaja Juha Sipilä kertoo saaneensa tiedon Fortumin ostoaikeista samaan aikaan kuin kaikki muutkin.

        Sipilä vastasi kysymyksiin kansanedustaja Harry Harkimon (liik) televisio-ohjelmassa AlfaTV:llä torstaina.

        – Koska sinä tiesit, että Uniperiin mennään mukaan, Harkimo kysyi Sipilältä.

        – Samaan aikaan kuin Lintilä. Eli sehän tapahtui suurin piirtein viisi vuotta sitten 20. päivä syyskuuta (2017) oltiin sovittu Fortumin johdon kanssa palaveri, Sipilä vastaa.

        – Siinä kävi sinä päivänä sillä tavalla, että tämä tieto Fortumin aikeista ostaa E.Onin osuus Uniperista vuoti julkisuuteen. He (Fortumin johto) tapasivat meidät ja sitten viidentoista minuutin päästä se oli ulkona. Kyllä me tiedettiin se samaan aikaan kuin sinäkin ja kaikki suomalaiset, Sipilä sanoi.

        Sipilän mukaan hänellä ei ollut etukäteen mitään tietoa Fortumin ostoaikeista.

        Fortum antoi pörssitiedotteen 20. syyskuuta 2017 kello 13. Kuusi päivää myöhemmin sopimus kaupoista syntyi.

        Sipilä ei halunnut kommentoida tapahtumia Iltalehdelle."

        Pääomistajia ei muka infota, haiskahtaa valehtelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilällä huono muisti myös omista kaupoistaan, joissa monet muut hävisi rahaa kun firman arvo aleni seuraavana päivänä...?

    • Anonyymi

      Miten Sipilästä tuli miljonääri?

      Jos muistan oikein Sipilä keinotteli valtion rahoilla ja sitäkautta rikastui?

      Mielestäni tuo asia tulee tutkia ja selvittää miten Sipilä rahansa sai kokoon.
      Jos on jotain filunkia on valtion otettava omansa pois korkoineen

      • Anonyymi

        Sipilästä tuli miljonääri kun hän lainasi valtionyhtiö Rautaruukilta kymmeniä miljoonia hallituksessa olleiden kepulien Kääriäinen ja Väyrynen siunauksella ja osti niillä yhtiön parhaan osan Solitran, jonka myi vähän ajan päästä Yhdysvaltoihin suurella voitolla. Ostaja lienee katsottu jo ennakkoon valmiiksi. Seura-lehti teki tästä suuren jutun, muu oikeisto-omisteinen mainosvaltamediakenttä ei ole uskaltanut.

        "Juha Sipilästä tuli miljonääri vuonna 1996, kun hän osti osake-enemmistön matkapuhelimen osia valmistavassa Solitra-yhtiössä ja myi sen moninkertaisella voitolla Yhdysvaltoihin. Ennen kauppoja Sipilä oli valtionyhtiö Rautaruukin konserniin kuuluvan Solitra Oy:n toimitusjohtaja.

        Tuntemattomasta syystä Rautaruukki myi huippukannattavan Solitran osake-enemmistön Sipilälle kokonaan velaksi.

        Tämä tapahtui siten, että Rautaruukki lainasi Sipilän perustamalle holdingyhtiölle kymmenet miljoonat markat, joilla Sipilä osti osake-enemmistön perustamalleen holding-yhtiölle. Lainan vakuutena ei ollut muuta kuin ostettavat Solitran osakkeet eli käytännössä laina oli vakuudeton.

        Näin toimimalla valtionyhtiö ei mitenkään rajannut riskiään, vaan antoi käytännössä tytäryhtiönsä toimitusjohtajalle ilmaisen option rikastua satumaisesti, mikäli hän onnistuisi myymään osakkeet voitolla eteenpäin. Noin vuotta myöhemmin yhdysvaltalaiskilpaijiljan kanssa aloitettujen neuvottelujen seurauksena Sipilän holdingyhtiö myikin Solitran osakkeet moninkertaisella hinnalla.

        Kauppoja koskevat arkistoasiakirjat kertovat, että “maksuaikaa” tuli koko kauppasummalle. Joulukuussa 1994 Sipilän perustama holdingyhtiö Solifil otti lainaa Rautaruukilta yhteensä 30,3 miljoonaa markkaa.

        Näillä rahoilla Solifil osti Rautaruukin omistamat Solitran osakkeet, yhteensä 60,6 prosenttia Solitran osakekannasta. Samat osakkeet Solifil antoi lainan pantiksi Rautaruukille.

        Loput Solitran osakkeet olivat Sipilällä, joka siirsi ne Solifil Oy:lle. Sipilä omisti Solifilista 73,3 prosenttia, muut osakkaat olivat neljä Solitran työntekijää. He omistivat 6,7 prosenttia kukin."
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8877bd0a-7dd5-4dca-b751-785dbc1426c5

        Myöhemmin näillä Rautaruukin valtionyhtiön parhaan osan Solitran ostolla lue koplauksella saamilla rahoilla Sipilä on ollut "enkelisijoittajana" firmoissa, jotka ovat erään lehtijutun mukaan saaneet 30 miljoonaa euroa valtion tukia mm. Tekes. Poliitikkona Sipilä kepukavereineen lienee vaikuttanut melkoisesti tukien saantiin. Monilta yksille politiikkaa.

        Että sellainen mies, miljonääri ja sijoittaja veronmaksajien tuella.

        Missä Sipilä, siellä valtio.

        "Näin voi tiivistää Juha Sipilän sijoitustoiminnan. Lähes kaikista Juha Sipilän omistamista yhtiöistä löytyy rahoittajana tai osakkaana jokin julkinen toimija.

        Jonkinlainen julkinen tuki aloittavissa yrityksissä ei ole poikkeuksellista Suomessa. Sipilän sijoitusten kohdalla julkisen rahan rooli on kuitenkin ollut poikkeuksellisen merkittävässä roolissa.

        Yhtiöt ovat saaneet julkista rahaa vähintään yli 30 miljoonaa euroa.

        Ylen selvityksen mukaan yhtiöt ovat saaneet julkista rahaa vähintään yli 30 miljoonaa euroa.

        Yhtiöt ovat saaneet lainoja, sijoituksia ja tukia Finnveralta, Tekesiltä, Suomen itsenäisyyden juhlarahastolta Sitralta sekä alueellisilta Ely- ja TE-keskuksilta."
        https://yle.fi/uutiset/3-9656605

        Valtio on ollut Juha Sipilälle kultainen vasissa jota lypsää.

        Melkoisen hämärä tarina on myös pikavippifirmoihin sijoittavan Björn Walhroosin rikastuminen.

        Itseäni nauratti, kun Sanna Ukkola haastatteli Wahlroosia Alfalla aivan kuin Björn olisi joku oikea business-mies tai peräti rikkaan rahasuvun pienestä saakka rahaakäsittelemään tottunut jälkeläinen.

        Tuotakin, aivan kuten Sipilääkin, voi tarkastella myös kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Wahlroos ei vaikuta kovin älykkäälle, mutta paljastuneiden sijoitusten valossa hän on erittäin ahne, joka on ehkä psykologista kompensaatiota siitä, että hän tuskin saa kovin paljon ystäviä ilman rahaa. Miksi juuri hänestä tehtiin rikas valtion toimenpitein? Toki isänsä oli korkea virkamies omine kytköksineen. Mutta kuinka syvällä hallintomme sisään venäläiset pystyivät vaikuttamaan? Mainitut Nallen ominaisuudet kun ovat juuri niitä, joita tiedustelupalvelut etsivät vaikuttaakseen kohteekseen valitsemiinsa ihmisiin. Toki vaikuttamista hakevat jotkut muutkin tahot kuin valtiolliset toimijat.

        Sipilä nousi Keskustan johtoon rahalla, maksamalla "omistaan" puolueen velat ja vetämällä rahakkaan kampanjan, jossa tämä kerrottiin puolueen vakioäänestäjille. Entinen puoluesihteeri Korhonen on avoimesti kirjoissaan kertonut, miten venäläinen raha pyöri Keskustan ympärillä ja oli osa vaalirahoitusta jo ennen Sipilää. Ja sitten kun katsoo Sipilän hallituksen perintöä... kysymyksiä herää.

        Anne Appelbaum on todennut, ettei Ukrainassa ole vastakkain vain Venäjä ja länsi vaan venäläinen rahaeliitti valtiokoneistoineen yhdessä sen kanssa yhteisiä etuja omaavan läntisen rahaeliitin merkittävän osan kanssa vastaan muu väki lännessä ja Venäjän kansa, joka jälkimmäinen taas ei tajua asemaana pelissä. Hän lienee oikeassa.

        Vaikuttaminen ei koskaan tapahdu yhtä kanavaa pitkin. Oikeistonationalistit kautta Euroopan ovat saaneet taloudellista tukea Venäjältä ja osin niiden ohjelmat ovat kuin Yhtenäinen Venäjä-puolueen ohjelma. Mutta tietenkin Kreml on tiennyt koko ajan, etteivät nuo puolueet voi päästä asemaan, jossa ne yksin päättäisivät asioista lännessä. Ja lisäksi Kreml tietää hyvin, että siinä missä se pystyi ohjailemaan kommunisteja aikoinaan hyvinkin helposti, suuremmat liikkeet voivat karata käsistä eivätkä enää toimikaan Kremliä hyödyttävästi. Niinpä todellisen vaikuttajat, eli ne jotka tekevät ne päätökset, jotka strategisesti hyödyttävät Kremliä, kätketään muualle, usein nationalistien vastustajiin. Kuka tahansa, joka on valmis yhteistyöhön tai johon voidaan tavalla tai toisella vaikuttaa, kelpaa välineeksi peliin. Lisäksi tasapainottelemalla eri vaikutuskanavien kesken ne pidetään helpommin käsissä ja vaikka joku karkaisi, saadaan sama vaikutus toista kautta.

        Sen sijaan, että taivastellaan ja pengotaan ns suomettuneisuutta, olisi syytä tarkastella kriittisesti tätä aikaa. Korhosen kirjat antaisivat hyvän lähtökohdan tutkivaan journalismiin siinä suhteessa.

        Kyllä myös ydinvoimaan liittyvät kuviot tässä maassa haisevat. Niissä olisi penkomista. Miksi ydinvoimaa ei saatu rakennettua ajoissa, oliko idealismin lisäksi mukana pelissä myös ulkomaista vaikutusta? Miksi Olkiluoto 3:n rakentaminen kesti niin kauan? Mitä kaikkea liittyi Hanhikiven sekoiluihin?

        Entä miksi maamme suurin oikeistopuolue ajaa politiikkaa, joka estää pääomien kertymistä omaan maahamme myymällä kaiken irtilähtevän ulkomaisiin käsiin ja väittää ratkovansa taloudelliset ongelmat leikkaamalla ihmisiltä, joilla ei nytkään ole juuri mitään, ja kasvattamalla koko ajan kasvaneita tuloeroja? Jokainen näkee, että tuon seurauksena on kansallisvaltion romahtaminen ja se onkin onnistunut. Olemme velkaantuneet niin, että kohta on ongelmia pitää yllä uskottavaa puolustustakin. Ainakin vaikuttaminen on helpompaa massoihin, jotka kamppailevat taloudellisten ongelmien kanssa eivätkä edes ehdi ajatella, mitä heidän ympärillään on tapahtumassa.

        Kaikki ei tosiaankaan ole niin kuin sen pitäisi olla.

        Kaiken lisäksi nuo yritykset eivät vaikuta olleen kovinkaan hyviä työllistäjiä eikä niistä ole kasvanut nettomaksajia yhteiskunnan kannalta, johon yleensä pyritään, kun yrityksiä tuetaan. Eikö noita muitakin ole päätynyt ulkomaiseen omistukseen Solitran jälkeen?

        Sipilän toiminta haisee bulvaanina toimimiselle, josta hänelle palkkioksi hänele järjestetään hyvät voitot kaupoista, jotka hän tekee.

        Saattaa olla, että Sipilälle on kelvannut kaikista ilmansuunnista tuleva raha.

        Björn Wahlroos moninkertaisti isältään saamansa omaisuuden 90-luvun pankkikriisin hyvävelikaupoissa, joita avittivat porvarihallituksen Iiro Viinanen jne. Tästähän on kirjoitettu jopa kirja. Tuolloin siirtyi muutenkin pankeille päätynyttä miljardien omaisuutta puoli-ilmaiseksi Suomen hyvävelikeholle. Aho maksatti nämä tappiot kansalla ottamalla hyväveljille päätyneen omaisuuden piiloon saamiseksi nykyrahaksi muutettuna 50 miljardia euroa valtionvelkaa, jota me veronmaksajat edelleen maksamme valtiovelan korkokulujen muodossa. Suomi on hyvin korruptoitunut poliittisen ja taloudellisen eliitin hyvävelimafian ja rappareiden sulle-mulle maa.

      • Anonyymi

        Keinottelemalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilästä tuli miljonääri kun hän lainasi valtionyhtiö Rautaruukilta kymmeniä miljoonia hallituksessa olleiden kepulien Kääriäinen ja Väyrynen siunauksella ja osti niillä yhtiön parhaan osan Solitran, jonka myi vähän ajan päästä Yhdysvaltoihin suurella voitolla. Ostaja lienee katsottu jo ennakkoon valmiiksi. Seura-lehti teki tästä suuren jutun, muu oikeisto-omisteinen mainosvaltamediakenttä ei ole uskaltanut.

        "Juha Sipilästä tuli miljonääri vuonna 1996, kun hän osti osake-enemmistön matkapuhelimen osia valmistavassa Solitra-yhtiössä ja myi sen moninkertaisella voitolla Yhdysvaltoihin. Ennen kauppoja Sipilä oli valtionyhtiö Rautaruukin konserniin kuuluvan Solitra Oy:n toimitusjohtaja.

        Tuntemattomasta syystä Rautaruukki myi huippukannattavan Solitran osake-enemmistön Sipilälle kokonaan velaksi.

        Tämä tapahtui siten, että Rautaruukki lainasi Sipilän perustamalle holdingyhtiölle kymmenet miljoonat markat, joilla Sipilä osti osake-enemmistön perustamalleen holding-yhtiölle. Lainan vakuutena ei ollut muuta kuin ostettavat Solitran osakkeet eli käytännössä laina oli vakuudeton.

        Näin toimimalla valtionyhtiö ei mitenkään rajannut riskiään, vaan antoi käytännössä tytäryhtiönsä toimitusjohtajalle ilmaisen option rikastua satumaisesti, mikäli hän onnistuisi myymään osakkeet voitolla eteenpäin. Noin vuotta myöhemmin yhdysvaltalaiskilpaijiljan kanssa aloitettujen neuvottelujen seurauksena Sipilän holdingyhtiö myikin Solitran osakkeet moninkertaisella hinnalla.

        Kauppoja koskevat arkistoasiakirjat kertovat, että “maksuaikaa” tuli koko kauppasummalle. Joulukuussa 1994 Sipilän perustama holdingyhtiö Solifil otti lainaa Rautaruukilta yhteensä 30,3 miljoonaa markkaa.

        Näillä rahoilla Solifil osti Rautaruukin omistamat Solitran osakkeet, yhteensä 60,6 prosenttia Solitran osakekannasta. Samat osakkeet Solifil antoi lainan pantiksi Rautaruukille.

        Loput Solitran osakkeet olivat Sipilällä, joka siirsi ne Solifil Oy:lle. Sipilä omisti Solifilista 73,3 prosenttia, muut osakkaat olivat neljä Solitran työntekijää. He omistivat 6,7 prosenttia kukin."
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8877bd0a-7dd5-4dca-b751-785dbc1426c5

        Myöhemmin näillä Rautaruukin valtionyhtiön parhaan osan Solitran ostolla lue koplauksella saamilla rahoilla Sipilä on ollut "enkelisijoittajana" firmoissa, jotka ovat erään lehtijutun mukaan saaneet 30 miljoonaa euroa valtion tukia mm. Tekes. Poliitikkona Sipilä kepukavereineen lienee vaikuttanut melkoisesti tukien saantiin. Monilta yksille politiikkaa.

        Että sellainen mies, miljonääri ja sijoittaja veronmaksajien tuella.

        Kiitos tiedosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken lisäksi nuo yritykset eivät vaikuta olleen kovinkaan hyviä työllistäjiä eikä niistä ole kasvanut nettomaksajia yhteiskunnan kannalta, johon yleensä pyritään, kun yrityksiä tuetaan. Eikö noita muitakin ole päätynyt ulkomaiseen omistukseen Solitran jälkeen?

        Sipilän toiminta haisee bulvaanina toimimiselle, josta hänelle palkkioksi hänele järjestetään hyvät voitot kaupoista, jotka hän tekee.

        Saattaa olla, että Sipilälle on kelvannut kaikista ilmansuunnista tuleva raha.

        Asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilästä tuli miljonääri kun hän lainasi valtionyhtiö Rautaruukilta kymmeniä miljoonia hallituksessa olleiden kepulien Kääriäinen ja Väyrynen siunauksella ja osti niillä yhtiön parhaan osan Solitran, jonka myi vähän ajan päästä Yhdysvaltoihin suurella voitolla. Ostaja lienee katsottu jo ennakkoon valmiiksi. Seura-lehti teki tästä suuren jutun, muu oikeisto-omisteinen mainosvaltamediakenttä ei ole uskaltanut.

        "Juha Sipilästä tuli miljonääri vuonna 1996, kun hän osti osake-enemmistön matkapuhelimen osia valmistavassa Solitra-yhtiössä ja myi sen moninkertaisella voitolla Yhdysvaltoihin. Ennen kauppoja Sipilä oli valtionyhtiö Rautaruukin konserniin kuuluvan Solitra Oy:n toimitusjohtaja.

        Tuntemattomasta syystä Rautaruukki myi huippukannattavan Solitran osake-enemmistön Sipilälle kokonaan velaksi.

        Tämä tapahtui siten, että Rautaruukki lainasi Sipilän perustamalle holdingyhtiölle kymmenet miljoonat markat, joilla Sipilä osti osake-enemmistön perustamalleen holding-yhtiölle. Lainan vakuutena ei ollut muuta kuin ostettavat Solitran osakkeet eli käytännössä laina oli vakuudeton.

        Näin toimimalla valtionyhtiö ei mitenkään rajannut riskiään, vaan antoi käytännössä tytäryhtiönsä toimitusjohtajalle ilmaisen option rikastua satumaisesti, mikäli hän onnistuisi myymään osakkeet voitolla eteenpäin. Noin vuotta myöhemmin yhdysvaltalaiskilpaijiljan kanssa aloitettujen neuvottelujen seurauksena Sipilän holdingyhtiö myikin Solitran osakkeet moninkertaisella hinnalla.

        Kauppoja koskevat arkistoasiakirjat kertovat, että “maksuaikaa” tuli koko kauppasummalle. Joulukuussa 1994 Sipilän perustama holdingyhtiö Solifil otti lainaa Rautaruukilta yhteensä 30,3 miljoonaa markkaa.

        Näillä rahoilla Solifil osti Rautaruukin omistamat Solitran osakkeet, yhteensä 60,6 prosenttia Solitran osakekannasta. Samat osakkeet Solifil antoi lainan pantiksi Rautaruukille.

        Loput Solitran osakkeet olivat Sipilällä, joka siirsi ne Solifil Oy:lle. Sipilä omisti Solifilista 73,3 prosenttia, muut osakkaat olivat neljä Solitran työntekijää. He omistivat 6,7 prosenttia kukin."
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8877bd0a-7dd5-4dca-b751-785dbc1426c5

        Myöhemmin näillä Rautaruukin valtionyhtiön parhaan osan Solitran ostolla lue koplauksella saamilla rahoilla Sipilä on ollut "enkelisijoittajana" firmoissa, jotka ovat erään lehtijutun mukaan saaneet 30 miljoonaa euroa valtion tukia mm. Tekes. Poliitikkona Sipilä kepukavereineen lienee vaikuttanut melkoisesti tukien saantiin. Monilta yksille politiikkaa.

        Että sellainen mies, miljonääri ja sijoittaja veronmaksajien tuella.

        Tuurilla ja kaverille kanssa ei siis ollenkaan íhme ettei oikeissa töissä !

    • Anonyymi

      Sipilä puhuu keskustalaiseen tapaan "niin totta kuin osaa".
      Eikä juuri osaa.

      • Anonyymi

        Kepuketku.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jarno Liski kertoo. "Tämä on ehyt kertomus siitä, miten tullaan miljonääriksi, ei pelkän onnen tai liikemiesosaamisen avulla, vaan hyväksikäyttämällä veronmaksajien – ja hyvin veljien – tukea."

        Viddu mikä mies ja lesta.

      • Anonyymi

        Sen juttu todellakin kertoo, sama piiri pyörii liiketoimien ympärillä ja samalla valtion tukirahaa on mukana jatkuvasti suuria summia. Miljonäärejä kuvioissa on syntynyt useita, ei pelkästään Sipilä. Karkeimpia esimerkkejä löytyy mm Chempolisin ympäriltä, jonka teknologialla oltiin tekemässä laitosta Sieviin. Tämä hanke kaatui seuraavaan syyhyn:

        "Seuraavan joulun alla vuonna 2014 tuli toinen isku. Kokoomuslainen työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori hylkäsi Laurilan ja Kosken yhtiön hakemuksen 100 miljoonan euron investointituesta. Päätöksen mukaan oli ongelmallista, että Koski oli kunnanjohtajana valmistellut laitoshanketta, joka tulisi hänen henkilökohtaiseen omistukseensa."

        Aivan käsittämätöntä touhua, kunnanjohtaja junailemassa tukea valitolta hankkeeseen, joka lopulta tulisi hänen omaan omistukseensa. Sipilän toimet taas risteävät Chempolisin kanssa useasti. Jarno Liskin mainitseminen tahojen lisäksi chempolis-kuvioon tuli lopulta mukaan myös Taaleri ja Peter Fagernäs, mistä kirjoitin blogissani Chempolisin kaverikapitalismi: Sipilät, Fortum, Taaleri ja Fagernäs.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/nikokaistakorpi/230984-chempolisin-kaverikapitalismi-sipilat-fortum-taaleri-ja-fagernas/

        Seuran artikkelissa todetaan:

        "Pääministerinä ja omistusohjausministerinä hän on käytännön toimena kaavaillut muun muassa valtionyhtiöiden myymistä ”taseiden töihin panemiseksi”. Biotaloudesta pitäisi saada kauan toivottu ”uusi Nokia”. Koska markkinaehtoista rahaa ei ole – vastoin yleistä tietoa mutta Sipilän mukaan – tarpeeksi saatavilla, on tarkoitus myydä valtionyhtiöitä ja sijoittaa myyntituloja biotalousfirmoihin."

        Suhteutettuna pääministerin omiin liiketoimiin ja hänen verkostonsa tekemiseen tämä vaikuttaa voimakkaalta oman verkoston etujen ajamiselta. En tiedä, miten muut näette asiat, mutta itse olen pöyristynyt tuosta Liskin kertomuksesta. Sipilältä on pyydetty kannanottoja useasti artikkelin asioihin, mutta hän ei ole niitä suostunut antamaan.

        Tämän takia valtionyhtiöt eivät yleensä menesty hyvin, niihin pesiytyy oikeistolaisia johtajia, jotka napsivat yritysten parhaat osat lehmänkaupoilla itselleen ja kavereilleen. Nämä poliitikkoherrat tekevät bisnestä valtionyhtiön sisällä itselleen ja eturyhmälleen.

        Kyllä Kemirankin tarina oli todella typerä. Se tuotti huonosti ja tarvitsi valtion tukea ja myytiin norjalaisille. Sen jälkeen se alkoi kannattaa, kun norskit kaksinkertaistivat lannoiteiden hinnat. Nyt voitot, jotka tänä kriisiaikana ovat kasvaneet tähtitieteellisiksi, menevät Norjan öljyrahastoon ja upporikkaille norjalaisille sijoittajille.

        Häkämies itse kehuu itseään suurena talousnerona kun sai lannoitetuotannon vihdoinkin kannattamaan Suomessa... hän olisi tietenkin voinut tehdä saman hinnankorotuksen kuin norjalaiset tekivät ja maksaa siitä sen lisän maataloustukeen, jonka nyt maksamme veroista.

        Juuri nyt 24% suomalaisista haluaa äänestää tuollaisten politiikan puolesta jatkossakin. Kansallisvaltio on heille tarpeeton paitsi silloin kun huudetaan huoltovarmuutta ja puolustusvoimia avuksi kun sota syttyy, onneksi tällä kertaa sentään tuhannen kilometrin päässä meistä.

        Minä todella haluaisin tietää, mikä on syy äänestää kokoomuksen kaltaista puoluetta. Minä itse en tiedä yhtään syytä tehdä niin.

        "Nyt voitot, jotka tänä kriisiaikana ovat kasvaneet tähtitieteellisiksi, menevät Norjan öljyrahastoon ja upporikkaille norjalaisille sijoittajille."

        Niin, ja nyt valtio joutuu ottamaan velkaa helpottaakseen ihmisten ruokalaskua sekä sosiaalituilla että tukipaketein maanviljelijöille.

        Ja Kokoomus räkyttää velanotosta, joka tuolta osin on nimenomaan sen itsensä aikaansaamaa. Entinen Kemira vie tällä hetkellä niin paljon lannoiteita, että sen tuotot valtiolle olisivat nyt merkittävästi vähentäneet Ukrainan kriisin aiheuttamia tukitarpeita.

    • Anonyymi

      "Vanhasen tauti"!!!

      • Anonyymi

        Jep.

    • Anonyymi

      Niin paksupeite on omantunnonpäällä.
      vääryydestä on tullut totuus omapa on häpeä.

    • Anonyymi

      Sipilä hankki miljoonansa palkkiona bulvaanina toimimisesta 1990-luvulla. Sen miehen toimissa haisee kaikki. Sukulaisia siellä sun täällä, mm Ylessä ja laajemminkin mediassa.

      Sipilän hallituksen toimet lähes kaikki sellaisia, jotka pitkällä aikavälillä heikentävät Suomea, eikä Uniper ollut siitä poikkeus.

      Epäilyttävä mies kaikin tavoin.

      • Anonyymi

        Jos Suomessa toimisi oikeus eikä hyvävelivalta, Sipilä olisi lukemassa tiilenpäitä ja valtio olisi satoja miljoonia rikkaampi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Suomessa toimisi oikeus eikä hyvävelivalta, Sipilä olisi lukemassa tiilenpäitä ja valtio olisi satoja miljoonia rikkaampi.

        Onko nää hyväveljiä, vai myös rappareita?

        Moni muu Sipilän lisäksi ja valtio olisi vieläkin rikkaampi.

        Kekkosen jälkeen suhmurointi on suorastaan räjähtänyt käsiin tässä maassa. Yksi sen huippuhetkiä oli tietenkin 1990-luvun lama, jossa omistussuhteita oli helppo järjestää mielensä mukaan, jos oli vähänkin rahaa, kotimaista tai ulkomaista.

        Siihen katastrofiin päädyttiin Holkerin hallituksen erittäin typerien päätösten seurauksena, jos kohta Ahokaan ei itse kriisiä ehkä kovin hyvin hoitanut. Jos uskoisin salaliittoihin, niin ajattelisin Holkerin kansainvälisellä vapaamuurariudella olleen jotain tekemistä hänen toimintansa kanssa.

        Lama oli kansainvälinen, mutta Holkerin hallituksen hallitsemattomasti vapautettu rahapolitiikka, sitä seurannut revalvaatio ja idänkaupan velan kasvattaminen sen sijaan, että idänkauppaa olisi supistettu johtivat siihen, että siinä missä aiemmista pudotuksista oli selvitty oli selvitty pinnalle ja työllisyys palautunut niiden jälkeen takaisin lähes täystyöllisyyden tasolle, massatyöttömyys muuttui pysyväksi ja velkaa tuli järjettömät määrät, niin paljon, että osaa siitä maksetaan edelleen.

        Kun kansalle lupaa vähän verohelpotuksia ja vaikkapa mahdollisuuden matkustaa ilman tarvetta tullata, niin sen jälkeen saa tehdä ihan mitä tahansa ja tehdään myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko nää hyväveljiä, vai myös rappareita?

        Sekä että. Samat naamat pyörivät paitsi virallisissa neuvotteluissa, myös golf-klubeilla ja saunailloissa.

    • Anonyymi

      Myös Riikka Purra tiesi kaupoista.

    • Anonyymi

      Mitähän niistä hallintarekistereistä löytyisi? Sipilän kaltaisille "bisnesmiehille" omistuksen salaaminen olikin tarpeellinen.

      • Anonyymi

        Oligarkkeja niistä löytyisi. Joidenkin sukunimi varmaankin olisi Sipilä.

      • Anonyymi

        Ei muuta kuin verottajalle sopiviin töihin, näet samoin tein hallintarekistereihin. Ei ne ole mitenkään erityisen salattuja.

    • Anonyymi

      laitetaan tase töuhin ja sinne se menikin hukkaa saksaann... -profeetta sipilä uhrasi fortumin ja oulun lapset. -pyhä setä ?

      • Anonyymi

        tosin tarvittiin viel sannuli ja tuppura huijattaviksi uniper sven tuuviksi,,,,
        - ja nehän nais selittäjinä ei tajunneet mitään....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tosin tarvittiin viel sannuli ja tuppura huijattaviksi uniper sven tuuviksi,,,,
        - ja nehän nais selittäjinä ei tajunneet mitään....

        Tajusivat, alkuperäinen neuvottelutavoite oli oikea. Fortumin johto ja ehkä myös valtion tuki sille oli liian pehmeää. Ei olisi pitänyt edes neuvotella Saksan valtion kanssa, vaan kylmästi jakaa Uniper kun valta tehdä se oli käsissä.

        Marin ajatteli tuossa ehkä liikaa EU:n yhtenäisyyttä. Hän on sitoutunut siihen, että Ukraina voittaa. En kuitenkaan usko, että vaikka Saksan AY-liike olisi alkanut lakkoilla ja Saksan olisi ollut pakko nostaa kaasun hintoja konkurssiin menneen Uniperin takia jo aiemmin, se olisi vetänyt Scholzia tukemasta Ukrainaa. Vaikea tietysti sanoa varmaksi ja olisi kyllä tehnyt Sannan aatetoveri Scholzin elämän paljon nykyistäkin hankalammaksi. Tilanne kun ei Saksan maassa ole helppo vaikka onnistuisivatkin lypsämään Fortumista vielä jotain.

        sannuli on kuin hölmöläis saduista, keski-ikä pissis... sipilä naiivi, tuppura selittää vaan . Asiat hoitamatta osaaminen huonoa!!
        Valtava mentys kun näitä huijkattiin mennen tullen..

    • Anonyymi

      Sipilä muistaa ainoastaan oman pankkitilinsä saldon....

    • Anonyymi

      Sipilän ja Lipposen pitäisi olla venäläisiä kenraaleja.

    • Anonyymi

      Suhmuri poliitikot karkoitettava maasta!

    • Anonyymi

      > Sipilän ja Lipposen pitäisi olla venäläisiä kenraaleja.

      Tarkemmin Lipposen ja Esko Ahon pitäisi saada Venäjän kunniakenraalin tai kunniamarsalkan arvo. Kumpikin on tehnyt kovaa palkkiota vastaan myyräntyötä Länsimaita vastaan jo lähes 10 vuoden ajan.

      Oululainen Sipilä saa vain jonkin kotimaisen kunnianimen. Joku Valtion Yritystukiaisten Prinssieversti tai muu vastaava.

    • Anonyymi

      Sen siitä saa, kun kustolppa on imbesipilä, ei hajua politiikasta ja liiketalouden osaaminenkin lähellä nollaa.

    • Anonyymi

      Kepuporvari Sipilä on dementoitunut.

      • Anonyymi

        Sehän sanoi, kun valehteli pahoinpitelystään, että nyrkkiä tuli kunnolla. Siis ei muistanut sitäkään oikein. Valehteluako vai muistamattomuutta? Minun mielestäni valehtelua ja moneen kertaan jäänyt valheesta kiinni.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1772
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1224
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      72
      901
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      233
      872
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      855
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe