https://keskustelu.suomi24.fi/t/17566569/puhuuko-atte-ps-asiaa
He ovat saaneet kielteisiä päätöksiä hakemuksiinsa. He ovat valittaneet ja saaneet kielteisiä päätöksiä tuomioistuimista. Monet heistä ovat koko valitusprosessin läpi käytyään yksinkertaisesti aloittaneet alusta uuden kierroksen. Prosessista on tehty ikiliikkuja.
Kalevan mukaan ongelma ei ole siinä, ettei Suomessa olisi kyetty antamaan ratkaisuja hakemuksiin.
– Ongelmia on siinä, etteivät hakijat ja heitä ihannoivat suomalaiset ymmärrä sanaa ”ei”. Ei ole laillista perustetta jäädä maahan. Se tarkoittaa, että maasta pitää poistua. Kun sanotaan ”ei”, silloin myös tarkoitetaan ”ei”. Tuskin missään muussa asiatyypissä kuin maahanmuutossa voidaan toimia niin, että hakemus ja oikeusprosessi aloitetaan aina uudestaan ja uudestaan. Oikeusvaltioon kuuluu myös se, että tehdyt päätökset laitetaan täytäntöön, Atte Kaleva totesi.
– Mutta tässäkin salissa voidaan sanoa myös ”ei”, ja niin tulee tämän aloitteen kohdalla tehdä.
– Kaikkien maahantulijoiden ja etenkin turvapaikkaa hakevien etu on, että yhteiskuntamme ja turvapaikkajärjestelmämme toimii. Toimiva yhteiskunta ja toimiva turvapaikkajärjestelmä edellyttävät, että teemme asianmukaisia päätöksiä ja laitamme ne asiallisesti täytäntöön. Käsillä oleva aloite on tänään tullut tässä salissa asiallisesti käsitellyksi, eikä sen pohjalta ole tarpeen ryhtyä enempiin toimiin. Ei tarkoittaa ei, Kaleva lopetti.
mitä tuumaa vasemmisto?
Suomeen tuleminen ei ole ihmisoikeus. Se ei ole
5
91
Vastaukset
- Anonyymi
eikö osaa vasemmisto edes puolustaa omaa sontaluukkua?
- Anonyymi
Vihervasemmisto on sitä mieltä että Suomella on varaa toimia koko muun maailman sosiaalitoimistona?
- Anonyymi
Vasemmistoliitto istuu hallituksessa joka ainoana EU-maana vielä pitää Venäjän vastaisen maarajansa täysin auki ympäri vuorokauden kun muut maat ovat sen jo sulkeneet.
Vasemmisto vastustaa rajankin sulkemista koska "ihmisoikeus". Ukrainalaisten ihmisoikeuksista vasemmisto taas ei tykkää puhua? tai edes välitä?- Anonyymi
tavallaan uudenajan lahtareita vasemmisto?
- Anonyymi
Uutisten mukaan 20 000 venäläistä aikoo tänä viikonloppuna käyttää tätä vasemmistohallitusken heille myöntämää "ihmisoikeutta".
Kyllähän tuo terveellä maalaisjärjellä ajateltuna on potentiaalisesti aikamoinen turvallisuusuhka Suomelle, mutta vasemmistoliitto ei taida ajatella näin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2383286Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3592946Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,161970Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e621759Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591642MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121503- 1221456
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S01380Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4681374