Salaliittoteorioiden äitejä

Anonyymi

On liikkunut huhuja vuosien ja vuosikymmenten saatossa tiettyjen laulajien kuolemasta kuten elviksen joiden mukaan esim. Elvis olisi lavastanut oman kuolemansa julkisuuden tuomien paineiden vuoksi. Elviksestä oli tietojen mukaan tehty näköhavaintoja juuri hänen kerrotun kuolemansa jälkeen jossa aivan elviksen näköinen henkilö olisi noussut helikopterin kyytiin ja mennyt jonnekin. Ja hänen kerrotun kuoleman eri yksityiskohtiin on liittynyt paljon epäselvyyksiä ja kysymyksiä.

Toisen laulajan, michael jacksonin kuolemaa oli myös kyseenalaistettu sillä hänen kerrotun kuolemansa jälkeen joku oli videoinut pätkän jossa jonnekin porttikonkiin tai vastaavaan oli mennyt auto ja sieltä autosta olisi jacksonin oloinen henkilö muina miehinä noussut pois. Ja jacksonin näköinen henkilö on nähty jossain kuvissa jotka on otettu hänen väitetyn kuolemansa jälkeen.

3

97

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja.

    • Anonyymi

      Suuri yleisö ei tiedä kaikkea mitä kulisseissa suunnitellaan.

    • Anonyymi

      Kurt lähti kun ensimmäisen kerran kuunteli omaa musiikkiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Redrama tilittää itsemurha-suunnitelmastaan - Tämä sattuma pelasti: "Minulla oli ollut jo veitsi..."

      Räppäri on kertonut Instassa olevansa Minnesota-hoidossa päihderiippuvuuden takia. Vain elämää -ohjelmassa Redrama paljastaa, että päihderiippuvuus te
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      4733
    2. Nordstream sabotaasi todennäköisesti Yhdysvaltojen työtä

      Kuten koko Ukrainan sodan provosointi, niin jenkit ovat taas asialla. Kaikessa on lopulta kyse petrodollarin tuomasta valta-aseman säilyttämisestä kei
      Maailman menoa
      534
      2261
    3. Olit ihastunut minuun

      Tiedän sen vain.
      Ikävä
      83
      1930
    4. Nord Stream 1 -putki vuotaa kahdesta kohtaa - Saksa epäilee sabotaasia

      Saksa epäilee sabotaasia https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/de63783e-7ae3-489f-a086-607fe43ab42a Saksa epäilee tahallisuutta "Saksalaisen Der Tages
      Maailman menoa
      258
      1698
    5. Ensitreffit alttarilla: Kouvolan komistus Miikka yllättää Henni-vaimon: "Sie oot toivonut sitä..."

      Miikka ja Henni on kyllä söpö pari. Onhan siinä romantiikkaa, kun Miikka hurauttaa "valkealla ratsullaan", valkealla pakettiautolla, hakemaan tuoretta
      Ensitreffit alttarilla
      5
      1454
    6. 159
      1357
    7. Martina ei osaa kirjoittaa

      Jälleen upea taidonnäyte tämän peruskoulun rimaa hipoen läpäisseen Martinan kirjoitustaidosta. Eilen stoorissa kulmienvärjäys ja teksti: näillä kelpaa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      327
      1176
    8. Nalle mä rakastan sua :)

      Oon hehkulamppu ja haluun sut ja sua :) Sua parempaa ei oo eikä tuu :)
      Romantiikka
      271
      1127
    9. Kenellä on suurin motiivi sabotoida Nord Streamin kaasuputkea..

      Muistin virkistämiseksi..... https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/3180533
      Maailman menoa
      179
      938
    10. Horoskooppi: Lue tästä päivän horoskooppi!

      Suomi24 Viihde tarjoilee jokaisena päivänä jokaiselle tähtimerkille oman horoskoopin. Oletko jo lukenut tänä päivänä omasi? Lue tästä päivän horoskoo
      Horoskoopit
      5
      869
    Aihe