Korruptio vs. Suomi / Venäjä

Anonyymi-ap

Meilläkin esiintyy korruptiota. Ja tarkkana saamme olla. Jotta toteuttaisimme hyvän hallinnon periaatteita. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434
Elämme kuitenkin sen suhteen lintukodossa moneen muuhun maahan verrattuna.
https://yle.fi/uutiset/3-12285365

Toista se on naapurissamme: ( Wikipediasta)
Venäläisten näkemyksen mukaan: 86 % venäläisistä kokee television ja lehdet korruptoituneeksi. Vähintään 2/3 väestöstä kokee poliisin, lääkärit, sairaalat, puolustusvoimat, koulutuksen, lupaviranomaiset ja veroviranomaiset korruptoituneena. Sosiaaliturvan ja eläkkeiden myöntämiseen koetaan liittyvän korruptiota. 5/6 väestöstä kokee viranomaiset korruptoituneeksi. Enemmistö ei kuitenkaan kertonut itse maksaneensa lahjuksia, koska ei ollut tarvinnut lähiaikana puolustusvoimia tai lupia, eivätkä kaikki viranomaiset ole korruptoituneita.

Venäjä putosi Transparency Internationalin korruptioindeksissä Vladimir Putinin kaudella vuosina 2000-2007 sijalta 82 sijalle 143. Vuonna 2008 sija oli 147 ja vuonna 2009 sija 146 arvioiduista 180:stä maasta.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meillä 103% pitää valtamediaa luotettavana. 107% kannattaa Sannaa. Peräti 240% haluaa natoon. Suomi on galluppien maa.

    • Anonyymi

      Tää on Iltalehden juttu: Poliisin tietoon tulee Suomessa vuosittain satoja korruptioon viittaavia rikosepäilyjä.

      Korruptio tarkoittaa aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelussa.

      Poliisiammattikorkeakoulun Poliisin tietoon tullut korruptiorikollisuus vuosina 2011-2014 -raportti paljastaa, että kyseisten vuosien aikana korruptioon viittaavia rikosilmoituksia tehtiin Suomessa 516 kappaletta. Ilmoituksia tuli noin 10 prosenttia enemmän kuin edellisellä, vuosien 2007-2010 seurantajaksolla.

      Iltalehti kokosi raportin kymmenen kiinnostavinta korruptiotapausta. Suurimmassa osassa tapauksista henkilöitä epäillään lahjuksen antamisesta tai ottamisesta. Lahjuksien joukossa on rahaa, alkoholia, viihdykkeitä sekä kahvia.

      Kaikki epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2011-2014 välillä ja niiden esitutkinta on päättynyt.

      Poliisille rahaa

      Poliisi poisti pahoinpitelystä epäillyn henkilön asunnosta. Kun henkilöä lähdettiin kuljettamaan kohti säilytyssuojaa, hän sanoi poliiseille, että he saavat 200 euroa jos kuljettavat hänet kotiin. Henkilö toisti pyyntönsä kahdesti. Poliisit eivät vastaanottaneet rahaa, mutta tulkitsivat 200 euron tarjoamisen lahjuksen antamiseksi.

      Henkilöä epäillään lahjuksen antamisesta, pahoinpitelystä, lievästä pahoinpitelystä ja niskoittelusta poliisia vastaan. Tapaus lähetettiin syyteharkintaan.

      Viinapulloja

      Kunnallisvaaleissa vuonna 2012 ehdokkaana ollut henkilö ilmoitti äänestäjille, että jos he ottavat valokuvan äänestyslipusta, jossa on hänen äänestysnumeronsa, hän tarjoaa heille juoman vaalivalvojaisissa. Kyseisen ehdokas jakoi myös yhdelle seurueelle ilmaisia pieniä viinapulloja, joihin oli liimattu hänen kuvansa.

      Ehdokkaan kotikunnassa järjestetyssä urheilutapahtumassa oli ollut myös tarjolla tuontiviinapulloja, joissa oli hänen nimensä ja kuvansa.

      Ehdokasta epäillään kolmesta alkoholirikoksesta, kolmesta vaalilahjonnasta sekä lievästä veropetoksesta. Tapaus eteni syyteharkintaan.

      Limusiinikyytejä

      Kunnallisvaaleissa vuonna 2012 ehdokkaana ollut henkilö lupasi netissä, että hän kuljettaa äänestäjiä äänestyspaikalle limusiinilla, jos he lupaavat äänestää häntä.

      Kyyti oli varattu etukäteen. Limusiinikyytiin tulijoista pidettiin listaa, jossa oli muutamia kymmeniä nimiä.

      Kun poliisi alkoi tutkia asiaa, ehdokas kiisti äänien ostamisen. Hänen tarkoituksensa oli saada nuoret äänestäjät liikkeelle.

      Poliisilla ei ollut tietoa, kuljettiko joku äänestäjä todella limusiinilla äänestyspaikalle. Ehdokasta epäillään vaalilahjonnasta, ja tapaus eteni syyteharkintaan.

      Majapaikka

      Virkamies osallistui puoluekokoukseen ja yöpyi samalla ilmaiseksi 200 euron arvoisessa majoituspaikassa. Saapumalla paikalle hän sai myös äänioikeuden kyseiseen kokoukseen.

      Virkamiehen mukaan hän oli paikalla yksityishenkilönä. Puolueen paikallisosasto oli valinnut hänet edustajaksi, eikä hän siis omasta mielestään ottanut lahjusta. Rikosilmoituksen tekijän mukaan virkamies ei ollut paikallisosaston yleisen kokouksen nimeämä edustaja, eikä hänellä siten olisi ollut oikeutta edustaa paikallisosastoa puoluekokouksessa.

      Virkamiestä epäillään lahjusrikkomuksesta. Tapaus eteni syyteharkintaan.

      • Kyllähän nuo kertovat aika paljon siitä miten hyvä tilanne Suomessa on.
        Lajusepäilyjä on, kun humalainen tarjoaa rahaa poliiseille, että pääsee kotiin eikä putkaan, joku vatipää yrittää ostaa ääniä kunnallisvaaleissa, virkamies saa 200e arvoisen ilmaisen majoituksen jne.


    • Anonyymi

      Jättäkää tollot Venåjä pois jutuistanne. Ette älyä mitään.
      Katsokaa EU hiton sokeat. Natsi hallinto joka alistaa kansaa ja tuhoaa.
      Rikollisliiga vienyt kaikilta kaikilta kaiken. Te vain odotatte lottoa ja katsotte lapsellista viihde ja urheilu aivopesua. Loput ajat menee tyhmiä,julkkuja seuratessa. KAIKKI valhe menee perille totena ja niinpä menitte 90% depopulaatio piikeillä turhaanä.
      Ja meidän pitää nähdä joka päivä teidän tyhmyytenne! Ette tiedä mitään mitä maailman on mitä tapahtuu.

      • Anonyymi

        Tietävätkö he, kellä aivopesty että Saksa, Hollanti, Italia, Bulgaria, Kreikka...ja monet muut maat ovat kaduilla marssivat nykyhallinnon , pakotteiden, energiakriisin, laskujen, aseviennin, pakolaisten vastaan?


    • Anonyymi

      Korruptiossa ei ole kyse gallupeista, jotka ovat mielipidetiedusteluja pieneltä porukalta.

      Eduskuntavaaleissa äänestetään kansanedustajat. Aina pyritään muodostamaan enemmistöhallitus ja ensimmäisen tunnustelijan paikan saa suurin puolue. Näin se menee. Vähemmistöhallituksella olisi tosi huonot mahdollisuudet saada mitään ehdotustaan hyväksyttyä.

      Ei ole vaikea ymmärtää?

    • Anonyymi

      Nato- hakemuksen hyväksyi 17.5.2022 eduskunta äänin
      jaa 188
      ei 8
      tyhjiä 0
      poissa 3

      Ei siis gallup -tulos.

      • Anonyymi

        Yksi puuttuu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi puuttuu?

        Puhemies ei saa äänestää.


    • Anonyymi

      Eduskunta on hyväksynyt EU:n elvytyspaketin, jonka on tarkoitus nostaa EU-alue jaloilleen koronakriisin jälkeen.

      Paketti sai eduskunnan hyväksynnän äänin 134–57. Paketin hyväksymiseen vaadittiin kahden kolmasosan enemmistö.

      Huom! Ei siis pääministeri, jolla ei ole edes valtuuksia hyväksyä tällaista! Eduskunta hyväksyi 2/3 enemmistöllä!

    • Suomi on lintukoto, mutta tietenkin pitää olla valppaana, että se sellaisena myös säilyy. Kekkosen ajoista läpinäkyvyys on parantunut paljon.

      Venäläisten asenne korruptioon on kaksijakoinen. Suurin osa tai kaikki näkevät, että Venäjä on täysin korruptoitunut. Moni sitä itse myös hyödyntävät. Olen tehnyt töitä moskovalaisten IT-asiantuntijoiden kanssa eikä esimerkiksi juuri kukaan miespuolinen ollut suorittanut asepalvelusta. Syistä ei suoraan sanottu, mutta mitä ilmeisemmin asia oli hoidettu isän rahoilla tai suhteilla. Eikä sitä hävetty, vaan pidettiin ennemminkin osoituksena siitä, että "osaa hoitaa asiansa fiksusti".

      Mutta samalla kun Venäjä ymmärretään läpikorruptoituneeksi, niin etenkin ne venäläiset, jotka eivät ole olleet itse tekemisissä länsimaiden kanssa luulevat, että Venäjän tapa on kaikkien maiden tapa. Heille on selvää, että Niinistö ja Marin siirtelee joillain järejestelyillä miljoonia valtion varoja omille tileilleen, koska niinhän kaikki johtajat heidän uskomuksensa mukaan tekevät. Ja tätä uskomusta myös Putin käyttää hyväkseen. Kun kaikki maailman johtajat ovat muka roistoja, niin se, että Putinia syytetään vaalien väärentämisestä, valtion varojen ryöstämisestä jne, ei voi johtua siitä että hän tekee samaa kuin muutkin, vaan syy syytöksiin on tämän logiikan mukaan joku muu - esimerkiksi russofobia. Ja jos Putin varastaa enemmän kuin muut se johtuu vain siitä, että hän on sen verran kovempi äijä.

      Tätä "kaikkihan on korruptoituneita" -propagandaa Putinin trollit levittävät parhaansa mukaan lännessäkin. Ja jotkut heikkolahjaiset uskoo.

      • Anonyymi

        No, eipä kyllä Suomi ole mikään ”lintukoto” korruption suhteen. Venäjän ja venäläisyyden vaikutus on täällä vahvaa silläkin alueella. Tohtori Alpo Rusikin tästä aiheesta on hiljattain julkisesti puhunut. Ja sairaanhoidon korruptiokin on asia, josta täällä visusti vaietaan. Sen tilanteen vakavuuden ymmärtääkin usein vasta omakohtaisten kokemusten kautta. Suomi poikkeaa negatiivisessa mielessä melko paljon muista Pohjoismaista ja lienee EU: ssakin jonkinlainen kummajainen kun ihmisoikeuksistakaan ei piitata EIT: n jatkuvista langettavista päätöksistä huolimatta. EU on huomauttanut Suomea myös liian matalasta perusturvan tasosta ja alhaisista eläkkeistä. Mitään todellista korjausta siihenkään tilanteeseen ei ole tapahtunut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No, eipä kyllä Suomi ole mikään ”lintukoto” korruption suhteen. Venäjän ja venäläisyyden vaikutus on täällä vahvaa silläkin alueella. Tohtori Alpo Rusikin tästä aiheesta on hiljattain julkisesti puhunut. Ja sairaanhoidon korruptiokin on asia, josta täällä visusti vaietaan. Sen tilanteen vakavuuden ymmärtääkin usein vasta omakohtaisten kokemusten kautta. Suomi poikkeaa negatiivisessa mielessä melko paljon muista Pohjoismaista ja lienee EU: ssakin jonkinlainen kummajainen kun ihmisoikeuksistakaan ei piitata EIT: n jatkuvista langettavista päätöksistä huolimatta. EU on huomauttanut Suomea myös liian matalasta perusturvan tasosta ja alhaisista eläkkeistä. Mitään todellista korjausta siihenkään tilanteeseen ei ole tapahtunut.

        Transparency internationalinvertailussa Suomi on ollut vuosia top-3 vähiten korruptoituneiden maiden joukossa. Kuten kirjoitin, niin korruption vastaista taistelua kannattaa jatkaa, jotta tilanne ei huonone.

        Se on totta, että laaja idänkauppa uhkasi levittää venäläiset tavat tännekkin.


    • Anonyymi

      Suomi on yhtä korruptoitunut kuin Venäjä, mutta täällä korruptio piilotetaan huolella, kun Venäjällä sitä ei edes yritetä piilottaa.

      Sadan ihmisen nudistileirillä on sata sukupuolielintä näkyvillä. Linnan juhlissa on yli 1 500 ihmistä, eikä ainuttakaan kalua tai pimpsaa näkyvillä. Silti jokaisella siellä olevalla on jompi kumpi samalla tavalla kuin nudistileiriläisilläkin, vain vaatteilla peitettynä.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Korruption suhteen Venäjällä valitsee avoin nudismi, kun Suomessa on tarkka siveellisyys, ettei mitään saa paljastua ja kaiken pitää näyttää päälle päin tip top.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe