Suomen pitää seisoa Kiinan ja Venäjän rinnalla!

A. V. S. Turtiainen (vkk) tviittaa:

"Suomella pitäisi olla oikea johtaja, joka palauttaisi meille oman lainsäädännön, oman valuutan, oman ulkopolitiikan, omat rajat ja oman kauppapolitiikan, ja joka seisoisi Suomen lipun kanssa tuossa rivissä."

Kuvassa stondaa lähinnä diktaattoreita Venäjältä, Kiinasta ja muualta Keski-Aasiasta.

Lääkekaappi sopisi sikäli samaan rivistöön, että diktaattorien lailla hänkään ei alennu minkäänlaiseen keskusteluun mahdollisesti toista mieltä olevien kanssa. Ellei Jimmy Hirvisaari ole kirjoittanut mitä sanoa, Reichsdummkopf ei sano mitään. Niinpä profetoin, että häntä ei tulla näkemään vaalikeskusteluissa myöskään ensi keväänä.

Ja sen jälkeen voiman ostaja painuukin Juvalle saunomaan. Loppuiäkseen.

Mutta kiintoisa tuo näkemys, ja etenkin vanhurskauttaan korostavan lahkouskovaisen esittämänä, että viiteryhmämme pitäisi olla idän enimmäkseen köyhänpuoleisissa (ja ei-kristillisissä!) diktatuureissa eikä lännen enimmäkseen rikkaissa (ja väestöltään pääasiassa kristinuskoisissa) demokratioissa.

Tutkimattomat ovat anaboleilla lentoon vauhditettujen ajatusten tiet! 🤔
857
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Turtsikan "oma kauppapolitiikka".:D:D

1Äänestä

IIK, eikö tällaisestakaan saa maanpetturuussyytettä tämän päivän Suomessa?????
Tai valtiopetosta väännettyä?

1Äänestä

Turtiainen on täysin sekaisin juttujensa kanssa. Logiikkaa on turha hakea.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta on hauskaa pohtia, mikä se hänen mielestään voisi olla. Jotenkinhan hänen on nähtävä jutuissaan (tai siis Jimmyn jutuissa, joiden puhuva pää Lääkekaappi on) tolkkua, ja päätellen siitä pyhästä vihasta joka monista tviiteistään erittyy, hän kyllä sen itse löytää.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta on hauskaa pohtia, mikä se hänen mielestään voisi olla. Jotenkinhan hänen on nähtävä jutuissaan (tai siis Jimmyn jutuissa, joiden puhuva pää Lääkekaappi on) tolkkua, ja päätellen siitä pyhästä vihasta joka monista tviiteistään erittyy, hän kyllä sen itse löytää.

    Jep.

    Äänestä

Ruutis ja trustis ovat kääntyneet putinisteiksi?

Äänestä

Aika jänniä nuo suomalaiset nationalistit, haluavat ihan väkisin olla Venäjän ystäviä ja viihaavat länttä ja sen demokratiaa. Kertoo paljon noista diktatuurin haikailijoista.

1Äänestä
  • Se on juuri se jönnittävin puoli niiden ihmisten logiikassa: isänmaallisuus tarkoittaa heidän mielestään Venäjämielisyyttä. Esimerkiksi Janus Putkosella on aina videoissaan taustalla Mannerheimin kuva.

    Oikeastaan irvokasta.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

A. V. S. Turtiainen (vkk) tviittaa:

"Suomella pitäisi olla oikea johtaja, joka palauttaisi meille oman lainsäädännön, oman valuutan, oman ulkopolitiikan, omat rajat ja oman kauppapolitiikan, ja joka seisoisi Suomen lipun kanssa tuossa rivissä."

Kuvassa stondaa lähinnä diktaattoreita Venäjältä, Kiinasta ja muualta Keski-Aasiasta.

Lääkekaappi sopisi sikäli samaan rivistöön, että diktaattorien lailla hänkään ei alennu minkäänlaiseen keskusteluun mahdollisesti toista mieltä olevien kanssa. Ellei Jimmy Hirvisaari ole kirjoittanut mitä sanoa, Reichsdummkopf ei sano mitään. Niinpä profetoin, että häntä ei tulla näkemään vaalikeskusteluissa myöskään ensi keväänä.

Ja sen jälkeen voiman ostaja painuukin Juvalle saunomaan. Loppuiäkseen.

Mutta kiintoisa tuo näkemys, ja etenkin vanhurskauttaan korostavan lahkouskovaisen esittämänä, että viiteryhmämme pitäisi olla idän enimmäkseen köyhänpuoleisissa (ja ei-kristillisissä!) diktatuureissa eikä lännen enimmäkseen rikkaissa (ja väestöltään pääasiassa kristinuskoisissa) demokratioissa.

Tutkimattomat ovat anaboleilla lentoon vauhditettujen ajatusten tiet! 🤔

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu