Eläinsuojelu pois maa- ja metsätalousministeriöltä NYT !

Anonyymi-ap

Suomen nykyinen eläinsuojelulaki on säädetty vuonna 1996. Se on auttamatta vanhentunut: lain säätämisen jälkeen suurin osa verrokkimaistamme on esimerkiksi kieltänyt turkistarhauksen.
Nyt tekeillä oleva lain uudistus on surkea: se jättää vaille parannuksia ylivoimaisesti suurimman osan tuotantoeläimistä. Mitään merkittäviä parannuksia ei ole ehdotettu esimerkiksi turkiseläinten, broilerien tai lihasikojen oloihin.
Laista vastaa maa- ja metsätalousministeriö, jolla on kaksi keskenään ristiriitaista tehtävää. Ministeriö sekä edistää agribisneksen taloutta että rajoittaa sitä asettamalla säädöksiä ja normeja, kuten eläinsuojelulaki.
Eläinsuojelulain viivästyminen ja heikko taso osoittavat, että eläinten asia on jäänyt ministeriössä täysin talousasioiden jalkoihin.
Maa- ja metsätalousministeriksi on säännönmukaisesti valittu poliitikkoja, jotka kannattavat eläinten tehotuotantoa ja haluavat edistää maatalousyritysten voittoja eläinsuojelun kustannuksella.
Edellisellä ministerillä Jari Lepällä on itsellään tehotuotantotila.
Nykyinen ministeri Antti Kurvinen on henkilökohtaisesti sijoittanut teurastamoyritys Atrian ja turkisyhtiö Saga Fursin osakkeisiin. Kurvisen perheessä on harjoitettu turkistuotantoa ja hän on itse myös työskennellyt turkistarhalla. Lisäksi hänen suvussaan on edelleen turkisalalla työskenteleviä.
Allekirjoita vetoomus ja vaadi yli 10 000 muun kanssa, että eläinsuojeluasiat on siirrettävä pois maa- ja metsätalousministeriöstä!

https://oikeuttaelaimille.fi/vetoomus-elainsuojelu-ei-saa-enaa-jaada-voitontavoittelun-jalkoihin

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        294
        4791
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        135
        3076
      3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        52
        2993
      4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1551
      5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        227
        1252
      6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1199
      7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

        Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
        Maailman menoa
        7
        1016
      8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

        Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
        Ikävä
        78
        1001
      9. Paskalaista valokuitulakiin

        Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
        Maailman menoa
        52
        989
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        981
      Aihe