Martin Heideggerin eksistentiaalisessa filosofiassa eksistenssi ei ole jotakin sellaista fysikaalisessa mielessä olevassa olevaa, jota voisi ajatella objektiivisenä esineenä tai objektina.
Objektiivinen todellisuus on Heideggerin ajattelussa olemassa olevaa, ja sitä voidaan havainnoida ihmisestä riippumattakin (teoreettisena objektina), eli filosofisessa luokittelussa 'realismi' on todelisuutta kuvaava käsite. Mutta varsinaisessa eksistoimisen kategoriassa oleminen herää/ilmenee vasta, kun joku tietoinen subjekti havainnoi objektiivista todellisuutta.
Voidaan siis yksinkertaistaa edellä kuvattu ajatus niin, että objektiivinen todelliisuus on tietoisuuden parallaksi. Toisin sanoen, että aineellinen todellisuus on aina esillä tietoiselle subjektille, mitä todellisuutta nimenomaisesti nimitetään "esillä olevaksi".
Sanottu ajatus on vaikeasti hahmotettavissa siinä ajattelutavassa, mikä on seurausta materialismin ja idealismin dikotomiasta. Eksistentialismi ei perustu niihin kumpaankaan. Se on Descartesin tekemä ajatusvirhe, joka on sotkenut uuden ajan filosofiaa pitkän aikaa.
Eksistenssi on sitä, että subjekti, joka sitä havainnoi, on yhtä aikaisesti aina suhteessa ympäristöönsä. Tähän liitty sitten Heideggerin käsite 'dasein', joka kuvastaa sen subjektin tietynlaista olemisen tapaa.
Dasein ei ole tietoisuus, eikä se ole mitään muutakaan sellaista, mitä voisi havaita tai tutkia objektiivisin metodein. Se on oikeastaan "subjektiviteettisuus" siinä mielessä kuin jokainen ihminen voi sen itse kokea oamssa sisäisessä subjektiivisessa olemisessaan.
Objektiivinen todellisuus on Heideggerin ajattelussa olemassa olevaa, ja sitä voidaan havainnoida ihmisestä riippumattakin (teoreettisena objektina), eli filosofisessa luokittelussa 'realismi' on todelisuutta kuvaava käsite. Mutta varsinaisessa eksistoimisen kategoriassa oleminen herää/ilmenee vasta, kun joku tietoinen subjekti havainnoi objektiivista todellisuutta.
Voidaan siis yksinkertaistaa edellä kuvattu ajatus niin, että objektiivinen todelliisuus on tietoisuuden parallaksi. Toisin sanoen, että aineellinen todellisuus on aina esillä tietoiselle subjektille, mitä todellisuutta nimenomaisesti nimitetään "esillä olevaksi".
Sanottu ajatus on vaikeasti hahmotettavissa siinä ajattelutavassa, mikä on seurausta materialismin ja idealismin dikotomiasta. Eksistentialismi ei perustu niihin kumpaankaan. Se on Descartesin tekemä ajatusvirhe, joka on sotkenut uuden ajan filosofiaa pitkän aikaa.
Eksistenssi on sitä, että subjekti, joka sitä havainnoi, on yhtä aikaisesti aina suhteessa ympäristöönsä. Tähän liitty sitten Heideggerin käsite 'dasein', joka kuvastaa sen subjektin tietynlaista olemisen tapaa.
Dasein ei ole tietoisuus, eikä se ole mitään muutakaan sellaista, mitä voisi havaita tai tutkia objektiivisin metodein. Se on oikeastaan "subjektiviteettisuus" siinä mielessä kuin jokainen ihminen voi sen itse kokea oamssa sisäisessä subjektiivisessa olemisessaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kiitos.
Tämä asia on ollut esillä aika usein.
Nyt ymmärsin sen.
Tosin en osaa vielä selittää sitä itse muille.
Ei sitä tarvitsekaan osata selittää, sillä selitykseen tulee helposti sanotuksi sellaista, joka ei olekaan Heideggerilta peräisin. Parempi olisi lukea itse hänen teoksiaan.
Avauksessa kirjoitetussa on myös joitakin ongelmakohtia tässä mielessä, mutta ehkä se antaa yleisen käsityksen siitä, mitä Heidegger ajattelee subjektiviteetista ja dasein-käsitteen sisällöstä.
Dasein sinänsä on hyvin yksinkertainen idea.
Osaisitko selittää ja avata muita myös vähän harvinaisempia filosofisia ajatuksia?
Kirjoitin, että Descartesin virhe oli jakaa dualistisesti henkinen maailma ja materia toisistaan erilleen. Kuitenkin cogito ergo sum, eli ajattelen siis olen, on ajatelmana verrannollinen Heideggerin dasein'iin.
Descartes perusti ajatelmansa lähtökohtaisesti kaiken epäilemiseen ja hän käytti demonia tällaisena hypoteettisena "paholaisena", joka harhauttaisi kaikkia kaikesta. Mihin voisi luottaa?, Descartes kyseli.
Cogito ergo sum on kuitenkin epäilyjen ulkopuolella, mutta se todistaa vain sen, että ajattelija itse on ensimmäsiessä persoonassaan olemassa. Se on siis sisällöltään solipsismia. Tämä on epätyydyttävä johtopäätös. Miten ne muut (ihmiset) ja maailma ympärillämme ovat?
Descartes oletti jumalan olevan välttämättä olemassa, ja hän oletti myös, että hyväntahtoinen jumala ei voi pettää ihmisiä. Siksi cogito ergo sum laajentui todistamaan kaikki ihmisten "sielut" oleviksi. Maailmalle Descartes ei varsinaisesti löytänyt todisteita ja siksi dualismi seurasi hänen ajattelustaan.
Heidegger ateistina ajattelee toisesta suunnasta. Hänen mielestään ei ole päteviä syitä epäillä kaikkea mahdollista. Näin tekisi vain joku mielenterveyspotilas vakavasti häiriintyneenä. Ihmismieli kokee ns. välittömiä kokemuksia, esim kipua, jota ei voida sinänsä epäillä, koska kipu tuntuu jo ennen kuin ajattelet sitä. Ympäröivästä maailmasta on myös jo kokonaisvaltainen elämyksen kokemus, jos ylipäänsä pidetään olemassoloa mahdollisena. Tästä johtopäätöksenä on ajatus, että eksistenssi on sitä, että subjekti, joka "eksistoi", on yhtä aikaisesti aina suhteessa ympäristöönsä. Se ei ole vain olemassaolo passiivisessa muodossa, vaan aktiivista suhteessa olemista johonkin. Syntyy relaatio dasein - maailma.
Eroavaisuus Descartesin 'cogito ergo sum'iin on suuri. Descartesilla oleminen oli vain kohteetonta "ajattelua" kuin kellumista jossakin tyhjyydessä. Heidegger kiistää tällaisen mahdollisuuden kokonaan. Eksistenssi on aina jonkin olemista suhteessa johonkin toiseen (relaatio). Lisäksi eksistenssi tarkoittaa, että dasein on jo maailmassa ja sijoitettuna maailmaan. Tämä ajatus saa sisältönsä Heideggerin eksistenssin fundamentaalisessa "dasein'in jossakin-olemisessa".
Jossakin-oleminen on Heideggerin avainkäsite. Sen ymmärtäminen avaa Heideggerin eksistentialismin kokonaisvaltaisuudessaan. Siihen liittyy esim. "käsillä-olevuus", joka on pragmatistista ympäristön tarkastelua.
Vähän ongelmallista puhua D:n "ajatteluvirheestä". Vaikka H:kin niin tekee.
Da(-)sein on kaikkea muuta kuin "yksinkertainen idea". Ennemmin se on koko H:n ajattelu muuntumineen. Kysehän ei ole myöskään tietoisuussuhteesta tai realismi/idealismista suoraan. Pitäisi selventää.
Hyvä avaus kuitenkin. Suomifilosofiakaan ei koostu laiminlyönneistä ja ajattelemattomuuksista mitään.
Sanotaan vielä, että oleminenhan ei ole H:lle mikään "tietoisuuden parallaksi". Tuo on oma käsitteesi, H:n kohdalla pitäisi päästä tietoisuuden käsitteen tuolle puolen. (?)
Tieysti "parrallaksi" on ihan oma tulkinta Heideggerista. Kirjoitinkin, että siinä on omat ongelmansa sanoa niin, mutta ehkä se hyödyttää jollakin tavalla, jos ei ole aiemmin lukenut Heideggeria.
Oleminen ei riipu tietoisuudesta millään tavoin. Esim. kaukaisessa galaksissa oleva aurinkokunta (jota ei voida nähdä vielä tehokkaimmillakaan teleskoopeilla) on olemassa riippumatta siitä, onko siellä sivilisaatioita jotka tietoisuudellaan tekisivät siitä todellisen ja havaitun.
Lukutaito selvästikin riippuu tietoisuudesta.
Kirjoitin avauksessa: "Objektiivinen todellisuus on Heideggerin ajattelussa olemassa olevaa, ja sitä voidaan havainnoida ihmisestä riippumattakin"
Kaukaisten galaksien aurinkokunnatkin ovat siis olemassa tietoisuudesta riippumatta, niin kuin edessäsi oleva kahvikuppikin. Heideggerin käsitys maailmasta perustuu realismiin.
Tietysti ymmärrän virheellisen ymmärryksesi avauksesta, koska et ole tutustunut Heideggerin eksistentialismiin. Eksistenssi ei tarkoita samaa kuin *oleminen* siinä mielessä, mitä siitä yleisesti kielenkäytössä tarkoitetaan.
"Kaukaisten galaksien aurinkokunnatkin ovat siis olemassa tietoisuudesta riippumatta, niin kuin edessäsi oleva kahvikuppikin. Heideggerin käsitys maailmasta perustuu realismiin."
Missä kyseinen kahvikuppi sijaitsee? Onko se todellisesti olemassa, mutta ainoastaan Heideggerin postuloimassa rinnakkaistodellisuudessa? Sekö on realismia?
Kahvikuppi on ihan siinä edessäsi, esillä olevana. En tiedä, mistä rinnakkaistodellisuudesta puhut. Heidegger ei kuvaile sellaista.
Kuppi on myös käsillä oleva, koska sitä voi hyödyntää esim. kahvin annostelussa.
Väärinymmärrys lienee lähtöisin "eksistenssin" käsitteestä. Kupin voi kuvailla olevan esillä/käsillä silloin kuin dasein on suhteessa siihen omassa olemistavassaan, mikä on ominaista juuri sille ja mitä käsite eksistenssi ilmentää. Kysymys on käsitteellisestä olemisen rakentumisen tavasta, jonka vain dasein voi ymmärtää.
Vaikka todellisuutta voidaan ajatella realismin perustalta, Heideggerin filosofia on keskeisesti pragmatismia. Niiden voidaan sanoa täydentävän toisiaan.
Eilen edessäni oli pepsi max mango -pullo, mutta ei kahvikuppia. Tällä hetkellä on pelkkä näppäimistö, ei kuppeja tai pulloja.
"Kahvikuppi on ihan siinä edessäsi, esillä olevana. En tiedä, mistä rinnakkaistodellisuudesta puhut. Heidegger ei kuvaile sellaista."
Rinnakkaistodellisuus on se Heideggerin postuloima todellisuus, jossa on esillä olevana kaikkia sellaisia asioita joita todellisuudessa ei ole olemassakaan. Esillä olevuus on siis sellainen ominaisuus, joka ei liity reaalimaailmaan vaan postuloituihin rinnakkaistodellisuuksiin.
Käsityksesi Heideggerista on pelkkää väärinymmärrystä. Ks. alempaa lisää siitä, mitä kirjoitin Heideggerin filosofian realismista.
Perustelit asiaa alempana näin:
"totuuskäsitys on Heideggerilla erilainen kuin empiristisessa tietoteoriassa totuus käsitetään"
Joka tapauksessa on aika selvää, että Heidegger ei puhu reaalitodellisuudesta, vaan jostain muusta, oman mielensä sisäisestä olevaisuuskuvasta, jolle ei löydy vastinetta reaalitodellisuudesta.
Heideggerin todellisuus on "käsillä oleva". Heideggerin rinnakkaistodellisuuten on toisinaan mahdollista astua sisään. Sen jälkeen esim. kahvikuppi ei ole enää käsillä oleva (=rinnakkaistodellisuuteen kuuluva), vaan siitä tulee osa reaalitodellisuutta jolloin sen empiirinen havaitseminen tulee mahdolliseksi.
"Joka tapauksessa on aika selvää, että Heidegger ei puhu reaalitodellisuudesta, vaan jostain muusta, oman mielensä sisäisestä olevaisuuskuvasta, jolle ei löydy vastinetta reaalitodellisuudesta."
Tuollaista tulkintaa ei saa kyllä Heideggerista millään konstilla aikaan. Itse asiassa dasein'ia ei voi ymmärtää ilman, että on olemassa reaalitodellisuus, johon se on suhteessa, kuten olen tuolla edellä (22.9.) yrittänyt selittää. Koko käsite dasein olisi muutoin jonkinlainen kartesiolainen jatke, joka viittaisi sielulliseen maailmaan, mutta niin nimenomaan ei ole. Heidegger purkaa Descartesin cogito ergo sum'in palasiksi kritiikissään.
"Heideggerin todellisuus on "käsillä oleva"."
Niin, käsillä olevuus on pragmatismia. Se on totta, mikä on toimivaa käytännössä. Tavallaan tämä toimii vastakohtana empirismin "teoreettisuudelle", jossa totuutta etsitään käsitteen ja todellisuuden vastaavuutena (korrespondenssina).
"Heideggerin rinnakkaistodellisuuten on toisinaan mahdollista astua sisään."
Tästä kommentista voin todeta, että olet ilmeisesti lukenut Heideggeria, sillä siinä on keskeistä paljastaa käsitteellisesti tietynlainen immanentti rakenne, mikä liittyy eksistenssin perustavanlaatuiseen olemukseen. Hän hahmottelee olevaisuuden funfamentteja elementtejä. Virheellistä tulkintaa on käsittää tämä immanessi jonakin reaalitodellisuuden osana.
Hauskaa: funfamentti --> piti olla fundamentti
Heidegger kuvaa filosofiaansa usein käsitteellä fundamentaalinen ontologia. Se etsii olevaisuuden perustaa.
" Itse asiassa dasein'ia ei voi ymmärtää ilman, että on olemassa reaalitodellisuus, johon se on suhteessa, "
Pystyykö Heidegger osoittamaan, että Daseinia on edes olemassa?
Dasein ja "käsillä oleva" on ymmärrettävä samalla tavoin kuin esim. Frodo Reppuli ja Keskimaa. Frodo Reppulilla on käsillä olevana piippukessua jota hän tupruttelee, ja tämä tapahtuu Keskimaassa. Vastaavuutta mihinkään reaalitodellisuuteen ei tarvitse olla, vaan Dasein, käsillä oleva, ja Heideggerin olevaisuus ovat kaikki spekulaatiota.
Varmaankaan ei ole olemassa todisteita dasein'ille sen enempää kuin todellisuudellekaan ylipäänsä. Niitähän ei ole missään muullakaan todellisuuden luonnetta koskevalla filosofialla (=metafysiikalla).
Jos siis pidät eksistentialistista filosofiaa spekulaationa, joutunet sanomaan samaa niistäkin metafyysistä oletuksista, joita vaikkapa empiristinen naturalismi tekee.
Heideggerin eksistenssin ja sitä koskevien fundamentaalisten entiteettien perusta on välitön kokemus, jota hän kuvailee 'silleen jättämiseen' perustuen. Kaikki todellinen paljastaa itsensä meille kokemuksessa ja niissä käytännöissä, joissa toimimme reaalisessa todellisuudessa. Tietoteoreettinen katsanto on siis pragmatismiin perustuvaa.
Näinhän se on, että kaikki olevainen on muodostunut mielessä, jopa mieli itse. Tai näin ainakin asian miellämme. Epätietoisuuden sietämätön olemus; onko mieltämämme todellisuuden takana jokin toinen todellisuus, jossa meidän todellisuus on luotu?
Heideggerin filosofiassa olevainen ei ole muodostunut mielessä. Sellainen käsitteistö viittaisi idealismiin, mitä Heideggerin filosofia ei ole. Hänen filosofiaansa ei voi ymmärtää ennen kuin purkaa omasta mielestään materialismi/idealismi jaottelun.
Mitä epätietoisuutta mielletyn todellisuuden takana nimenomaan ei ole, vaan Heidegger käyttää käsitettä "silleen jättäminen", joka ilmentää sitä, kuinka maailma omassa itsessään paljastaa itsensä meille.
Ei ollut tarkoitus mukailla Heideggeriä, vaan heitin ihan oman välihuomautuksen. Mutta jos miettii, miten todellisuus esiintyy, eli 100% sisäsyntyisenä, biologisena ilmiönä, onko se täydellinen tai riittävä projektio todellisuudesta, eli onko meidän ulkopuolella oleva todellisuus sama kuin aivot luo, vai onko kaikki tämä, minkä näemme ja koemme, kokonaisuudessaan syntynyt siinä yksikössä, jossa tietoisuuskin sijaitsee?
Heideggerin filosofiassa puhutaan Heideggerin mielessä syntyneestä olevaisuuden kuvasta, mutta ko. filosofia ei koske itse todellisuutta.
Tuo tulkintasi Heideggerista ei voi olla muuta kuin väärinymmärrystä. Se johtunee siitä, että totuuskäsitys on Heideggerilla erilainen kuin empiristisessa tietoteoriassa totuus käsitetään. Heidegegr nimenomaan on realisti, eli "ulkoinen maailma" on todellisena olemassa riippumatta mistään mielen "kuvajaisista".
Filosofian ongelmana on tietyssä määrin se, että kun ihminen luo kielellisiä ja merkityksellisiä verbaalisia vastineita kokemastaan ja sitten alkaa tämän kokonaisuuden sisällä luoda entistä laajempia selityksiä itsestään, todistella itsensä olemassaolon todellisuutta, todellisuuden todellisuutta, syntyy omanlaisensa käsite/käsitysviidakko, joka etsii totuutta itsensä sisältä. Heideggerin teos Oleminen ja aika on luonnos hajanaisia ajatelmia ja pohdiskeluita, jota hän ei koskaan saanut valmiiksi, joka mitä todennäköisimmin johtuu siitä, ettei hän kyennyt löytämään itseään vakuuttavaa yhdenmukaista tai loogiselta tuntuvaa suuntaa, eikä kokonaisuutta.
Tulkinta tuokin. Mielestäni se ei ole hajaninen, vaan selkeä kokonaisuus siltä osin kuin valmistui. Monet lukijansa se on kuitenkin vakuuttanut ja siitä on tehty tutkimuksia valtavasti.