Suomessa nostaa päätään Venäjän uhka.

Anonyymi

En ihmettele yhtään että osa Suomalaisista pelkää Venäjää
Päivästä toiseen, lehdet ovat toitottaneet sekä Nato ja myös Suomen Presidentti , kuinka vaarallinen ja arvaamaton Venäjä on.
Siinä suhteessa ovat länsimaat onnistuneet loistavasti.
Venäjän sijaan kannattaisi tutkia Ukrainan toimia ja mistä alunperin sota johtuu.
Kaikki alkoi siitä kun Ukraina halusi Natoon.
Tulos on se että koko EU on mukana sodassa ,tavalla tai toisella.
Me Suomalaisetkin ,kansalaiset ,olemme pakotettuja siihen kun maan johto vie yhä pahempaan sotaan meitä.
Nykyjohto ja hallitus, tulevat maksamaan meille Suomalaisille elämämme.
He ovat tuhonneet rauhan ja hyvinvoinnin Suomessa.
Tarvitsemme uuden Presidentin joka pystyy solmimaan suhteet Venäjään takaisin.
Elämän on jatkuttava .Kipeästi tarvitsemme myös ,vakaan ,korkeamman koulutuksen omaavan sekä jo bile vuotensa viettäneen Pääministerin .
Ulkomailla nauretaan, tanssivasta pm: stä kun oikea osaava pm .pitäisi olla kuuluisa ,osaamisestaan työssään sekä taitavasta neuvottelu taidosta .Nykyinen voisi valita viihdebisneksen ,Suomen politiikan sijaan.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ökyä! Aki Manninen tykittää Putin-koiran ja mega-kärryn kanssa: "Känni ja kihlat, molemmista..."

        Kolme kovaa: Aki Manninen! Putin-koira! Öky-auto! Ja nyt Akilla on todellakin asiaa, sillä hän on kirjoittanut Instassa vaikeistakin asioista elämässä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        51
        4402
      2. No nyt! Vappu Pimiä hehkuttaa tätä "salaista asetta" - Peffa ei reagoi, kun sen sujauttaa alle

        No nyt on nokkela "salainen ase"! Pimiä on kyllä aikamoinen pakkaus, energiaa riittää. Hän varmasti herättää vahvoja tunteita suuntaan ja toiseen...
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        3080
      3. Iskeekö Venäjä Suomeen?

        Mitä mieltä ootte iskeekö Venäjä Suomeen? Pelottaako teitä miten tässä käy? Mä tunnustan että mua pelottaa. Mun äiti sanoi aikoinaan että Venäjältä
        Maailman menoa
        367
        1936
      4. Milloin sä olet viimeksi nähnyt kaipaamasi henkilön?

        Mä näin maanantaina pikaisesti naisen.
        Ikävä
        103
        1511
      5. Taas se nähtiin. USA on itse piru

        Miksi Venäjää syyllistetään omien kaasuputkiensa räjäyttämisestä, ja miksi radioon päästetään paskiaisia syyllistämään Venäjää, kun mitään ei ole todi
        Kokkola
        110
        1038
      6. Taas kerran, anteeksi

        Anteeksi että turhaan huolestuin Vain koska mua aiemmin kaipasit Siitä mun pitäisi tajuta olla onnellinen Mut kiusaajan valheisiin takerruin Ja ihan o
        Romantiikka
        173
        962
      7. Tuijotan yhden ihmisen

        wa-kuvaa ja tekisi mieli kirjoittaa sinne pieni viaton viesti: Hyvää viikonloppua X! Tässähän se menee mitä varmimmin väärään osoitteeseen ja laitan s
        Ikävä
        41
        840
      8. Jari Sillanpää paljastaa huumearjen kiroista: "Kauanko voin ottaa, ennen kuin lähden..."

        Karua... Ex-tangokuningas jäi kiinni auton ratista metamfetamiinin eli kristallihuumeen vaikutuksen alaisena v. 2017. Hän sai tuomion ja ehdollista v
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        830
      9. Venäjästä tulee hitaasti mutta varmasti supervalta

        Venäjä on pikkuhiljaa palautumassa samaan tilaan kuin Neuvostoliiton kulta-aikoina viime vuosisadan puolivälissä. Putin on täydellinen kapteeni ohjaam
        Maailman menoa
        304
        824
      10. Miksi media haluaa ylläpitää valheellista kuvaa Martinan urheilullisesta tasosta

        Martina on nätti ja sanavalmis ihminen, mutta urheilijana aivan kuntotasoa. Hyvän kuvan Martinan tasosta antaa hänen aikansa ja sijoituksensa tänä vuo
        Kotimaiset julkkisjuorut
        144
        816
      Aihe