Istuskelin autossa liikennevalojen vaihtumista odottaen, kun suojatien yli meni nuorehko romaninainen kansallispuku yllään. Kuinka paljon tuo porukka on eristäytynyt muista ihmisistä ja kuinka paljon he saavat osakseen pilkkaa ja halveksintaa - ja ainoastaan siksi, että heidän pitää noudattaa vanhaa kulttuuriperintöään. Mitä hyötyä heille on tässä maassa jatkaa perinteitään? Hehän vaan vaikeuttavat omaa elämäänsä perinteillään...
Tästä päästään sitten itse aiheeseen, eli lapsena opetettu kansanperinne on kuin uskonto (ja aika usein se on nimenomaan uskonto), siitä ei pääse eroon koska silloin tuntisi tekevänsä väärin. Yhtä helppo on romanin hypätä farkkuihin ja mennä kerrostalossa toisen romanin alakertaan asumaan kuin lapsena mormoniksi opetetun valkolaisen jättää uskontonsa kuin koiran paskansa.
Tässä syy, miksi ihmiset edelleen tappavat toisiaan uskonnon, eli kansanperinteen vuoksi!
Mahtaako uskonto olla seuraavan vuosituhannen aikana (jos ei maailmanloppua tule ennen sitä) sitä ns. katoavaa kansanperinnettä?
Tästä päästään sitten itse aiheeseen, eli lapsena opetettu kansanperinne on kuin uskonto (ja aika usein se on nimenomaan uskonto), siitä ei pääse eroon koska silloin tuntisi tekevänsä väärin. Yhtä helppo on romanin hypätä farkkuihin ja mennä kerrostalossa toisen romanin alakertaan asumaan kuin lapsena mormoniksi opetetun valkolaisen jättää uskontonsa kuin koiran paskansa.
Tässä syy, miksi ihmiset edelleen tappavat toisiaan uskonnon, eli kansanperinteen vuoksi!
Mahtaako uskonto olla seuraavan vuosituhannen aikana (jos ei maailmanloppua tule ennen sitä) sitä ns. katoavaa kansanperinnettä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
harvoja johon kuuluu edelleen vaeltaminen. Euroopan kansojen kulttuuriin kuuluu tärkeänä osana uskonto joka on pysynyt suunnilleen samana vuosituhansia samoin Arabimaiden islam tai Intian hindu uskonto.
Ameeriikan alkuperäisuskonnot jotka nekin lienevät tuhat vuotisia Euroopan kristityt ovat tuhonneet.
Varsinaista Ameeriikan vanhaa kulttuuria siten ei ole edes olemassa ja nuo ihmiset ovat edelleen ikään kuin tuuliajolla, paitsi kulttuurillisesti niin myös uskonnollisesti.
Edellä sanotusta johtuen Ameeriikkalainen yhteiskunta on tuottanut satoja lähellä kristinuskoa olevia pienempiä uskonnollisia suuntauksia joihin mormonismikin on luettava.
Ameeriikkaan verrattaessa, pohjoismainenkin kulttuuri uskontoineen on vanhaa ja voimakkaasti katolilaisuuden kautta protestanttinoitunut. Uskonto ja muu kulttuuri kulkevat keskenään voimakkaassa vuorovaikutuksessa, johon muiden ei ole helppo yhdentyä, oli kysymyksessä romaanit, muslimit, tai vaikka mormonit.
Kaiken oman kulttuurimme ulkopuolisen koemme uhaksi. Kuitenkin kulttuuri lienee rikkautemme joka monin tavoin auttaa meitä yhteisöissämme.
Turust
Miksi sanot, että olemme lähellä kristinuskoa? Kirkkomme on ehdottomasti täysin kristillinen kirkko. Vain keinotekoiset ja tarkoitushakuiset kristillisyyden määritelmät voivat johtaa muuhun tulkintaan.
keinotekoisia määritelmiä siitä ainoasta oikeasta elämäntavasta on täynnä.
kuinka väärässä. Nojasin tietysti tuohon Khalkedonin kirkolliskokouksen päätökseen jonka paavi Leo I vahvisti 21. maaliskuuta vuonna 453.
Pyhä ja suuri ja yleinen kokous, joka on Jumalan armosta ja teidän mitä uskovaisimman ja kristustarakastavimman keisarien Valentinian Augustuksen ja Marcian Augustuksen päätöksestä kokoontunut Khalkedoniin, Bithynian provinssin metropolin, pyhän ja voittoisan marttyyrin Eufemian pyhäkköön, antaa seuraavat päätökset.
Opastaessaan opetuslapsiaan uskon tietouteen, Herramme ja pelastajamme Kristus sanoi: "Rauhani minä annan teille, minun rauhani minä annan teille", jottei kukaan voisi olla erimielinen läheisensä kanssa uskonopista, vaan että totuuden julistaminen ilmenisi yhdenmuotoisena. Mutta paholainen ei koskaan lakkaa yrittämästä tukahduttaa uskon siemeniä omalla lusteellaan ja keksii jatkuvasti uutuuksia totuutta vastaan; niinpä Mestari, pitäen tavalliseen tapaansa huolta ihmislajista, nostatti tämän uskovaisen ja mitä uskollisimman keisarin kiivaaseen toimintaan ja kutsui luokseen papiston johtajat kaikkialta, niin että Kristuksen, kaikkien meidän mestarimme, armon työskentelyn kautta jokainen vahinkoatekevä epätotuus voitaisiin poistaa Kristuksen lampaista ja he voisivat syödä totuuden tuoreesta kasvustosta.
Näin itse asiassa me olemme tehneet. Olemme ajaneet pois virheelliset opit yhteisellä päätöksellämme, ja olemme uudistaneet isien erheettömän uskontunnustuksen. Olemme julistaneet kaikille 318:n uskontunnustuksen; ja olemme tehneet omiamme niistä isistä, jotka myöntyivät tähän hyväksyttyyn uskonlausumaan - niistä 150:stä, jotka myöhemmin tapasivat suuressa Konstantinopolissa ja itse sinetöivät saman uskontunnustuksen.
Siksi, samalla kun seisomme uskontunnustukseen liittyvien pyhän kokouksen, joka pidettiin aiemmin Efesoksessa, jonka mitä pyhimpinä muistettavat johtajat olivat Rooman Celestinus ja Kyyril Aleksandrialainen, päätösten ja kaikkien muotoilujen, me päätämme että ensisijaisuus kuuluu oikean ja tahrattoman 318 pyhän ja siunatun isän, jotka kokoontuivat Nikeaan pyhänä muistettavan Konstantinuksen ollessa keisari, uskontunnustuksen selittämiselle: ja että ne päätökset myös pysyvät voimassa, jonka 150 pyhää isää antoivat Konstantinopolissa tuhotakseen silloin yleiset harhaopit ja vahvistaakseen tämän saman katolisen ja apostolisen uskontunnustuksen.
Nikean 318 isän uskontunnustus. Me uskomme yhteen Jumalaan, jne.
Samoin 150 Konstantinopoliin kokoontuneen pyhän isän uskontunnustus. Me uskomme yhteen Jumalaan, jne.
Tämä viisas ja pelastava uskontunnustus, jumalallisen armon lahja, oli riittävä uskonnon täydelliseen ymmärrykseen ja vahvistamiseen. Sillä sen opetus Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä on kokonainen, ja se kertoo Herran tulon ihmiseksi niille, jotka sen uskollisesti hyväksyvät.
Mutta on niitä, jotka yrittävät tuhota totuuden julistamisen ja yksityisine harhaoppeineen ovat synnyttäneet uusia muotoiluja: jotkut rohjeten turmella Herran meidän puolestamme tekemän ekonomian mysteerin ja kieltäytyen käyttämästä sanaa "Jumalan kantaja" Neitsyestä; ja toiset panemalla alulle hämmennystä ja sekoitusta ja vailla mieltä kuvitellen, että on yksi lihan ja jumaluuden luonto, ja mielikuvituksellisesti olettaen, että Ainosyntyisen jumalallinen luonto voi tämän sekoittumisen vuoksi kärsiä.
Siksi tämä pyhä ja suuri ja yleinen kokous, joka nyt pitää istuntoa, halussaan sulkea pois kaikki heidän keinonsa totuutta vastaan, ja opettaen mikä on ollut muuttumatonta julistamisessa alusta asti, päättää, että 318 isän uskontunnustus on kaiken muun yläpuolella säilytettävä muuttumattomana. Ja niiden vuoksi, jotka vastustavat Pyhää Henkeä, se vahvistaa opetuksen Pyhästä Hengestä, jonka 150 keisarillisessa kaupungissa myöhemmin tavannutta pyhää isää antoivat - opetuksen, jonka he toivat kaikkien tietoon, eivät lisäten siihen mitään, minkä heidän edeltäjänsä jättivät pois, vaan tähdentäen ajatuksiaan Pyhästä Hengestä raamatullisia todistuksia käyttäen niitä vastaan, jotka yrittivät päästä eroon hänen suvereniteetistaan. Ja niiden vuoksi, jotka yrittivät saastuttaa ekonomian mysteerin ja häpeämättömästi ja järjettömästi väittävät, että hän joka syntyi pyhästä neitsyt Mariasta, oli pelkkä ihminen, se on hyväksynyt siunatun Kyyrilin, Aleksandrian kirkon paimenen kokouskirjeet Nestoriukselle ja itäläisille sopivina Nestoriuksen hullun järjettömyyden kumoamiseksi ja tulkinnan tarjoamiseksi niille, jotka uskonkiivaudessaan haluavat ymmärtää pelastavan uskontunnustuksen.
Näihin se on sopivasti lisännyt harhauskoisia vastaan ja oikeiden oppien vahvistamiseksi suurimman ja vanhemman Rooman priimakselta, mitä siunatuimmalta ja mitä pyhimmältä Arkkipiispalta Leolta kirjeen, joka on kirjoitettu pyhälle Arkkipiispa Flavianille Eutykheen pahamielisyyden hiljentämiseksi, koska se on yksimielinen suuren Pietarin tunnustuksen kanssa ja jonka takana yhdessä olemme.
Se vastustaa niitä, jotka yrittävät repiä ekonomian mysteerin kahdeksi pojaksi; ja se karkottaa papistosta ne, jotka kehtaavat sanoa, että Ainosyntyisen jumaluus voi kärsiä, ja se vastustaa niitä, jotka kuvittelevat Kristuksen kahden luonnon olevan sekoittuneita tai yhdistyneitä; ja se karkottaa ne, joilla on hullu ajatus, että se palvelijan muoto, jonka hän otti meiltä, on taivaallisen tai jonkin muunlaisen olennon muoto; ja se erottaa ne, jotka sepittävät Herralle kaksi luontoa ennen liittoa mutta kuvittelevat yhden luonnon liiton jälkeen.
Joten seuraten pyhiä isiä me kaikki opetamme yhdellä äänellä tunnustuksen yhdestä ja samasta Pojasta, Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta: täydellinen jumaluudessa ja täydellinen ihmisyydessä, tosi Jumala ja tosi ihminen, jolla oli ajatteleva sielu ja ruumis; samaa olemusta Isän kanssa jumaluudessaan, ja samaa olemusta meidän kanssamme ihmisyydessään; meidän kaltaisemme joka suhteessa syntiä lukuunottamatta; syntynyt ennen aikojen alkua Isästä jumaluudessaan, ja sama viimeisinä aikoina meidän ja meidän pelastuksemme tähden Mariasta, neitsyestä Jumalan kantajasta ihmisyydessään; yksi ja sama Kristus, Poika, Herra, ainosyntyinen, tunnustettu kahdessa luonnossa joiden välillä ei ole sekoittamista, ei muutosta, ei jakamista, ei erottamista; missään yhteydessä luontojen välinen ero ei poistunut liiton kautta, vaan pikemminkin luonnon omintakeisuudet säilyivät ja tulevat yhteen yhdessä persoonassa ja yhdessä elävässä olennossa; häntä ei tule erottaa tai jakaa kahdeksi persoonaksi, vaan hän on yksi ja sama ainosyntyinen Poika, Jumala, Sana, Herra Jeesus Kristus, aivan kuten profeetat opettivat alusta asti hänestä, ja kuten Herra Jeesus Kristus itse opetti meitä, ja kuten isien uskontunnustus välitti sen meille.
Koska olemme muotoilleet nämä asiat kaikella mahdollisella tarkkuudella ja huomiolla, pyhä ja yleinen kokous on päättänyt, että kenelläkään ei ole lupaa tuottaa tai edes kirjoittaa tai tehdä mitään muuta uskontunnustusta tai ajatella tai opettaa toisin. Koskien niitä, jotka uskaltavat joko luoda toisen uskontunnustuksen tai jopa julistaa tai opettaa tai antaa eteenpäin toisen uskontunnustuksen niille, jotka tahtovat kääntyä hellenismistä tai juutalaisuudesta tai mistä tahansa harhaopista tunnustamaan totuuden: jos he ovat piispoja tai papistoa, piispat tulee panna viralta piispuudesta ja papiston jäsenet papistosta; jos he ovat munkkeja tai maallikoita, heidät tulee erottaa.
Mihin sinä Tapani perustat ajatuksesi?
Turust
eikä keisarin kutsuman kirkolliskokouksen päätöksissä ja määritelmissä. Tuossa kokouksessa ei ollut läsnä ainotakaan aitoa apostolia. Luopumus apostolien johdosta oli jo n. v 100 täydellinen. Kokouksessa muotoiltiin keisarin kirkon oppi. Kirkosta oli tullut Rooman valtakunnan osasto, johon keisari nimitti piispoja. Tämä ei ollut oikein.
Suomessakin valtion päämiehen nimittämisoikeus poistui vasta uuden perustuslain tultua. Presidentti Ahtisaarella on nähdäkseni tässä suuri ansio, mutta vain tuon nimitysoikeuden poistaminen ei silti tehnyt ev.-lut. kirkkoa oikeaksi. Vain oikeiden apostolien johto tekee kirkosta toden. Kristityiksi tulee silti nimittää kaikkia, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.
Jos tuota kokousta pidetään kristinuskon syntynä, niin silloin kristinusko ei ole Kristuksen opin mukaista. Pyhiä alettiin jo Antiokiassa (Ap.t. 11:26) kutsua kristityiksi eli paljon ennen ao. kokousta. Herra itse kutsui seuraajiaan pyhiksi (Ap.t. 9:13, 32, 41; 1. Kor. 1:2).
oli täydellinen. Ilmestyskirjan kirjoittamisajankohdasta eksegetikot ovat hyvin yksimielisesti päätyneet siihen, että se on kirjoitettu noin vuonna 90. Mikäli sinun johtopäätöksesi on oikea, silloin ilmestyskirja ei kuuluisi ollenkaan Raamattuun.
Samaa mieltä ovat olleet monet oppineet teologit. Olen itsekin taipuvainen uskomaan tämän tulkinnan oikeaksi.
Turust
oli ainoa apostoli, jota ei surmattu. Myöhemmistä ilmoituksista tiedämme, että hänet tehtiin ns. muutetuksi olennoksi, joka elää kuolemattomana keskuudessamme. Danielin kirjassa kerrotaan myös, miten tulinen pätsikään eivätkä leijonat saaneet hengiltä Danielia ja hänen tovereitaan.
Ymmärsitkö, että tarkoitamme luopumuksella kirkon luopumusta apostolisesta johdosta? Johannes ei yksin voinut johtaa kirkkoa.
Tarkoitatko Smithin, Youngin ja muiden valheprofeettojen "saamia" ilmoituksia? Eiväthän he osanneet ennustaa käytännössä mitään asiaa kohdalleen.
kiistää myöhempiä ilmoituksia. Jotenkin minua kuitenkin vaivaa monien uudenpien uskonsuuntien prustuminen pitkälti Johanneksen ilmestykseen, joka on minun mielestäni mystiikkaa puhtaimmillaan ylittäen kaiken muun Raamatussa kerrotun mystiikan.
Jotkut kristityt määrittelevät sanan ”mystiikka” koskemaan vain ihmisen sisäistä kokemista. Näin ollen heidän mielestään kristillistä mystiikkaa ei voi olla olemassakaan, koskapa Jumala ilmoittaa itsensä ennen kaikkea historiassa, Sanassa ja sakramenteissa, ulkoisessa Sanassa, ei ensisijaisesti sisäisessä Sanassa.
On toki mahdollista käyttää sanaa ”mystiikka” myös aivan kristillisesti: tarkoittakoon sana ”mystiikka” inhimillistä kokemustamme suhteestamme Jumalaan, jonka suhteen Kristus meille lahjoittaa.
Olemme ihmisiä: meillä on omassa luodussa olemuksessamme kyky kokea elämää uskonnollisesti. Itse asiassa kristityillä on paljon yleisuskonnollisia tapoja ja käytäntöjä: sytytämme kynttilöitä, osallistumme rituaaleihin, istumme hiljaa ja keskittyen kirkossa, suoritamme myös muita vaatimattomia fyysisiä harjoituksia: polvistumme, panemme kätemme ristiin, kumarramme, teemme ristinmerkin, lisäksi nautimme opillisesta keskustelusta, koemme uskonnollisia tuntemuksia sielussamme ja kehossamme sekä kunnioitamme uskonnollisesti motivoituja eettisesti arvokkaita tekoja.
Onneksi Kristus on sovittanut koko maailman ja koko olemuksemme, myös sen uskonnollisen puolen. Meille on annettu vapaus elää myös uskonnollisina olentoina.
Kristinuskoon kuuluu myös Jumalan kokeminen ei vain hänestä tietäminen ja häneen uskominen. Jumalasuhteeseemme kuuluu suhdeakselin molemmat päät, myös omamme. Emme usko oppilauseisiin, vaan meillä on suhde persoonaan, Kristukseen, joka on Jumala ja tie. Lauseet voivat kuvata tuota suhdetta, mutta eivät milloinkaan korvata sitä. Tarvitsemme siis kristillistä mystiikkaa, sisäistä yhteyttä Kristukseen, joka kuitenkin säilyy aina myös kokemuksestamme riippumattomana ulkoisena Sanana.
Miten voisimme arvioida kokemustamme, sitä, olemmeko kokemisessamme ja harjoituksissamme edelleen kulkemassa Kristus-tietä?
Kristilliseen mystiikkaan, varsinkin protestanttiseen kuuluu periaate: yksin usko, Yksin Kristus, yksin sana. Ihminen vanhurskautetaan, kelpuutetaan Jumalan seuraan uskosta, ei teoista; pelastus on Jumalan lahja, ei ihmisen saavutus.
Kristilliseen mystiikkaan kuuluu aina Sana.
Kristilliseen mystiikkaan kuuluu persoonallisen ilmoituksen, Jeesuksen Kristuksen säilyminen uskon keskuksessa.
Kristilliseen mystiikkaan kuuluu usko. Emme saa täydellistä tiedollista, ymmärtävää, kokemuksellista ja tunteellista varmuutta kristinuskon todellisuudesta. Olemme riippuvaisia Jumalan lahjoittamasta uskosta.
Kristilliseen mystiikkaan kuuluu persoonien erojen säilyminen hetkellisestä mahdollisesta hetkellisestä yhteyden tunteen voimakkuudesta huolimatta: ihminen on yhteydessä Jumalaan aina partisipaation, Jumalasta osallisuuden kautta.
Ihminen ei itse määrittele lopullisesti omaa persoonallisuuttaan, vaan se syntyy jumala-suhteesta; vain Jumala voi ja osaa määritellä ihmisen ”…vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee” (1. Joh. 3:2). Ihmisen perimmäisin identiteetti on häneltä itseltään vielä salassa: ”Sille, joka voittaa minä annan --- valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen saaja” (Johanneksen ilmestys 2:17).
Ihminen on myös eri persoona kuin lähimmäinen, ja meidän tulee rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme.
Kristilliseen mystiikkaan kuuluu sisäisen tilan ja ulkoisen todellisuuden yhteyden oivaltaminen, mutta tämä tapahtuu aina Jumalan edessä, coram Deo. Emme täydellisesti ja lopullisesti sulaudu kaikkeuteen, emmekä Jumalaan, mutta tietoinen suhteemme näihin voi syventyä.
Säilymme vastuullisina ja tilivelvollisina Jumalan taloudenhoitajina yksilöinä lähimmäistemme, luomakunnan ja Jumalamme edessä.
Kristilliseen mystiikan seurauksiin eli hedelmiin kuuluu rauhan, ilon ja rakkauden lisääntyminen. Niitä seuraa iloinen Jumalan ja ihmisten palveleminen.
Mukavaahan näitä on tavallisen syntisen pohdiskella. Minun uskolleni ei käy mitenkään vaikka jonakin päivänä varmuudella todettaisiin ilmestyskirjan olevan puhtaasti sepitelmä jota ei voida pitää mitenkään Raamatun osana.
Miten silloin kävisi MAP- ja monen muun ... kirkon?
Turust
Kiitos tästä kirjoituksesta kaikkineen. Nyt vasta ymmärrän tuon raamatunkohdan: "vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee".
Johanneksen ilmestys ei kuulu lempilukemisiini raamatussa, koska en ymmärrä siitä oikein mitään. Tiedän, että nuoret nykyään pitävät sitä jonkinlaisena rohkeustestinä - uskaltaako lukea Johanneksen ilmestyskirjan vai ei. On nuoria jotka uskovat, että sellaiselle joka lukee sen, tapahtuu jotain outoa tai kamalaa - alkaa nähdä enkeleitä, myös pahoja. Eli ilmestyskirjalla on varsin kahtalainen asema aikaski nuorimpien kristittyjen joukossa Suomessa...
Tuo kohta 1. Joh. 3:4 on varsin selvä: "Rakkaat ystävät, jo nyt olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me samme nähdä hänet sellaisena kuin hän on."
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi eli tulemaan sellaiseksi. Mormoneja vastaan hyökätään usein siksi, että uskomme meistä voivan tulla Jumalia. Tuo 1. Johanneksen kirjeen kohta sanoo sen, mihin uskomme. Koska olemme Jumalan lapsia, olemme perillisiä. Hän haluaa antaa meille saman, mitä hänellä on. Siihen kuuluu myös täydellisyys. Sellaisia meitä on kehotettu olemaan, mikä tarkoittaa, että meidän tulee tehdä parhaamme.
Jumaliksi, paremmin uskomme ettemme tiedä. MAP- kirkon opetus menee tässä vähän pidemmälle, mutta vain vähän. Uskomme tulevamme täydelliseksi siihen rajaan kun se on mahdollista, emme kuitenkaan tiedä mitä se on.
Parhaamme tietysti joudumme tekemään omassa johdatuksessamme, - tietämättä onko se riittävää.
Turust
http://www.eagletribune.com/news/stories/20050111/FP_001.htm