Purkivat he katon siltä kohdalta.

Anonyymi

Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona, kokoontui paljon väkeä, niin etteivät he enää mahtuneet oven edustallekaan. Ja hän puhui heille sanaa. Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä. Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi". Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään: "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?" Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi ajattelette sellaista sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" — hän sanoi halvatulle — "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Silloin hän nousi, otti kohta vuoteensa ja meni ulos kaikkien nähden, niin että kaikki hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Tämänkaltaista emme ole ikinä nähneet". Ja taas hän lähti pois ja kulki järven rantaa. Ja kaikki kansa tuli hänen tykönsä, ja hän opetti heitä. Ja ohi kulkiessaan hän näki Leevin, Alfeuksen pojan, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä. Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, aterioi myös monta publikaania ja syntistä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa; sillä heitä oli paljon häntä seuraamassa. Kun fariseusten kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?" Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: "Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat. Ei kukaan ompele vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan; muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi. Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin viini pakahuttaa leilit, ja viini menee hukkaan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin." Ja tapahtui, että hän sapattina kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa rupesivat kulkiessaan katkomaan tähkäpäitä. Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso, miksi he tekevät sapattina sitä, mikä ei ole luvallista?" Hän sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen seuralaisensa olivat puutteessa ja heidän oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen ylimmäisen papin Abjatarin aikana ja söi näkyleivät, joita ei ollut lupa syödä muiden kuin pappien, ja antoi myös niille, jotka hänen kanssansa olivat?" Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
Markus 2:1‭-‬27 FB38

https://bible.com/bible/365/mrk.2.1-27.FB38

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Antti Hulkon taidot eivät riittäneet

        Hesarin juttua Hanoi Rocksin konsertista: "Rockbiiseissä hänen ikuinen tapansa venyttää kieliä hieman summittaisesti tuo vain hyvää punkmaista rosoa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        46
        2103
      2. Millainen on liian erikoinen nainen?

        Kysymys otsikossa. Mikä aiheuttaa sen, ettei kelpaisi kumppaniksi.
        Ikävä
        55
        1144
      3. Ymmärtääkö kaikki , että ydinsota on seuraava vaihe.

        Näin.. Ei ole mitään " Ukrainan sotaa " , jonka voisi rajata vain tuonne maantieteelliselle alueelle. Tähän sotaan ei tulla myöskään saamaan mitään
        Maailman menoa
        219
        1124
      4. Voiko kirjoituksen perusteella rakastua?

        Haluaisin tietää mitä mietitte, voiko toiseen rakastua pelkän kirjoitustavan perusteella? Tietämättä toisen ulkonäköä?
        Ikävä
        97
        1120
      5. Ajattelen sua joka ainoa päivä

        kaikesta huolimatta, kaikesta sattuneesta huolimatta. Minua tietyllä tavalla pelottaa nähdä sua, koska ei olla tavattu pitkästä aikaa enkä tiedä laink
        Tunteet
        27
        1007
      6. Kun viimeksi näin sinut nainen

        Näytti vartalosi taas yhtä kuumottavalta kuin kaikilla muilla kerroilla kun olemme olleet tekemisissä. Oletko valmis tapaamaan siinä paikassa?
        Ikävä
        30
        992
      7. Annathan vielä kerran anteeksi?

        Saisin rauhan. Tunnen liian vahvasti eri tunteita ja en osaa hillitä niitä tietyssä mielentilassa. Kyllä varmaan tiedät. Ei se silti tietenkään oikeut
        Ikävä
        60
        977
      8. Hetkeäkään en ole epäröinyt

        Runo vaatimaton sulle syysillaksi Sitä odotellessa et otat mut omaksi Ja sua saan edessäs sanoa rakkaaksi Ennen sitä tunnen oloni vain puolikkaaksi S
        Romantiikka
        147
        937
      Aihe