Petri Paavolan väärä opetus kolmannesta temppelistä

Anonyymi

Petri luulee, että ortodoksijuutalaiset rakentaisivat temppelin, mitä he eivät ole kyenneet kuitenkaan tekemään. Paavola saarnaa alituisesti tästä asiasta.

Sakarjan kirjan mukaan temppelin rakentaa Messias Jeesus (Juurivesa, Joosua = Jeshua).

Viimeisen vuosiviikon puolessa välissä Herra Jeesus antaa temppelinsä Antikristuksen käyttöön 3,5 vuodeksi, jotta Antikristus johtaisi vääryyteen rakastuneet ihmiset kadotukseen.

Ensin temppelissä rukoilee 144000 mesiaanista juutalaista ja kun he ovat lähteneet temppelistä pois, niin Antikristus tulee oman seurakuntansa kanssa tilalle.

“Minulle annettiin sauvan kaltainen ruokomitta ja sanottiin: ”Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siellä kumartaen palvovat. Temppelin ulkopuolella oleva esipiha jätä kuitenkin pois. Älä mittaa sitä, sillä se on annettu pakanoille, ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.” (Ilm 11:1-2, FinRK)

“Sitten minä näin Karitsan seisovan Siionin vuorella ja hänen kanssaan ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Ja minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin paljojen vesien pauhu ja kuin kova ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli kuin harppujen ääni harpunsoittajien soittaessa. He lauloivat uutta laulua valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä, eikä kukaan voinut oppia sitä laulua paitsi ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maasta.” (Ilm 14:1-3, FinRK)

“Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.” (Sak 6:11-15, FinRK)

202

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Petri antaa väärän kuvan Antikristuksen 3,5 vuoden ajasta temppelissä. Antikristus ei salli kaikkien uskontojen harjoittamista temppelissä, eikä ole muutenkaan ekumeeninen. Antikristus vaatii kaikkia palvomaan itseään, eikä siedä muita jumalia eikä muita uskontoja.

      “tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai palvottavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2Tess 2:4, FinRK)

      “Mutta kuningas tekee mitä tahtoo. Hän korottaa itsensä kaikkien jumalien yläpuolelle. Itse jumalien Jumalaakin vastaan hän puhuu kauheita. Hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa, sillä se, mikä on säädetty, tulee tapahtumaan. Hän ei välitä isiensä jumalista, ei naisten lempijumalasta eikä mistään muustakaan jumalasta vaan korottaa itsensä kaikkien niiden yläpuolelle. Linnoitusten jumalaa hän sen sijaan kunnioittaa. Tätä jumalaa, jota hänen isänsä eivät tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, jalokivillä ja kalleuksilla.” (Dan 11:36-38, FinRK)

      • Anonyymi

        No mohamettiko siellä joikaa vai budha...

    • Anonyymi

      Petri on huolissaan, ettei seurakunta tunnista Antikristusta, koska hänen mielestä tulemisen järjestys on monelle epäselvä. Tämä huoli on täysin aiheeton. Antikristus on helppo tunnistaa, koska hänen nimestä voi laskea luvun 666. Antikristus vastustaa myös kiivaasti uhraamista ja hän tulee temppeliin lopettamaan uhraamisen, mitä Herran enkelit kauhistuvat.

      “Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Dan 9:27, FinRK)

      “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

    • Anonyymi

      Sitä olen ihmetellyt, että miksi Paavolan lahko puhuu koko ajan kolmannesta temppelistä ja kaivelee jotain marginaaliryhmien nettisivuja tehdäkseen niitä vastaan skandaalinkäryisiä saaroja?

      • Anonyymi

        Paavola kyttää Israel Update 365 -sivustoa, jossa kirjoittelee yksi ortodoksijuutalaisten lahko. Sitten kun tulee jotain, mistä Paavola ei pidä, hän tekee asiasta arvostelun, vaikka asia ei koske mitenkään suomalaisia, eikä heidän suunnitelmilla mitään temppeliä koskaan edes rakenneta. Tämän hän tekee vain saadakseen villitä seurakuntaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisilla lahkoilla on paljon erilaisia käsityksiä temppelistä. Paavola ei anna riittävää ja oikeaa kuvaa juutalaisten puheista liittyen temppeliin. Jos seuraa vain yhtä sivustoa kokonaiskuva vääristyy, kuten Paavolalla on nyt käynyt.

        Onhan siellä jätti iso moskeija vuorella ettekö te näe sitä sokeat menkää optikolle.

        Kalliomoskeija on ollut iso este kolmannen temppelin rakentamiselle, mutta ei ole kutenkaan loputon este.

        On todennäköistä, että kalliomoskeja tuhoutuu maanjäristyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisilla lahkoilla on paljon erilaisia käsityksiä temppelistä. Paavola ei anna riittävää ja oikeaa kuvaa juutalaisten puheista liittyen temppeliin. Jos seuraa vain yhtä sivustoa kokonaiskuva vääristyy, kuten Paavolalla on nyt käynyt.

        Ne on niin maallisia .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalliomoskeija on ollut iso este kolmannen temppelin rakentamiselle, mutta ei ole kutenkaan loputon este.

        Ilmestyskirja Jerusalem on Sodoma Egyptiä.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoi: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
      Jumalan seuraajat, kaikki Jeesukseen uskova,t ovat kolmas temppeli. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

      • Anonyymi

        Pyhien ruumis ei ole ainoa Jumalan temppeli. Jerusalemiin rakennettava kolmas temppeli on myös Jumalan temppeli. Tästä Ilmestyskirja kertoo aivan selvästi.

        Jerusalemin temppeliin tulee rukoilemaan 144000 vanhurskasta messiaanista juutalaista, jotka seisovat Karitsan Jeesuksen edessä laulamassa. Petri Paavola ei ole Jeesuksen edessä heidän joukossa.

        Ilm 11:1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.
        2 Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.
        ---
        14:1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
        2 Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua.
        3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.

    • Anonyymi

      En ole Paavolan seuraaja, mutta nyt on hyvä ymmärtää pari perus asiaa:

      1) Raamattu puhuu uskovista eävinä kivinä, jotka muodostavat yhdessä Hengellisen temppelin !

      1. Piet. 2:5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi

      Toiseksi:

      2) Raamattu selvästi sanoo, että lopun ajassa temppeli on pystyssä, sillä sinne asettuu se "kadotuksen lapsi", joka julistautuu siellä Jumalaksi !

      2. Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
      4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      Jos näitä perusasioita ei ymmärrä, niin sekoittuvat puurot ja vellit keskenään.

      Lisäksi sen verran tietoa, että uskosta osattomat juutalaiset ovat jo valmistaneet tulevan temppelin tarvekalut, kalusteet ja esineistöt sun muut.

      Tuo siksi, että siten he haluavat jouduttaa tulevan temppelin valmistumista, kun se viimein päästään rakentamaan.

      Joten kyllä sitä 3:tta temppeliä kyllä valmistellaan rakennettavaksi, ja pian.

      • Anonyymi

        Ei koskaan, ei milloinkaan Jumalan käskystä tai Jumalan tahdosta rakenneta Jerusalemiin temppiliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan, ei milloinkaan Jumalan käskystä tai Jumalan tahdosta rakenneta Jerusalemiin temppiliä.

        "144000 vanhurskasta messiaanista juutalaista" ovat esikoisten juhlajoukko, joka on jo Taivaassa. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
        Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
        taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö,

      • Anonyymi

        "2) Raamattu selvästi sanoo, että lopun ajassa temppeli on pystyssä, sillä sinne asettuu se "kadotuksen lapsi", joka julistautuu siellä Jumalaksi !"

        Kyllä, mutta vain 3,5 vuodeksi ja tarkalleen ottaen viimeisen vuosiviikon eli seitsenvuotisjakson puolessa välissä jakson loppuun asti mutta ei pidempään.

        Temppeli ei ole Antikristuksen hallussa koko aikaa vaan vain sen ajan, jolloin Jumala käyttää Antikristusta eksyttämään vääryyttä rakastaneet ihmiset kadotukseen. Tämän vuoksi Antikristusta pidättävän tekijän tulee ensin poistua temppelistä, joka on Herran Jeesuksen kirkkaus.

        "Lisäksi sen verran tietoa, että uskosta osattomat juutalaiset ovat jo valmistaneet tulevan temppelin tarvekalut, kalusteet ja esineistöt sun muut."

        Huomaan, ettet osaa Raamattua, koska menet tähän ansaan.

        Ortodoksijuutalaiset ovat rakentaneet tarve-esineitä ja myös joitain yksittäisiä temppelin kiviä, mutta eivät he temppeliä tule rakentamaan. Temppeli-instituutin hanke temppelin rakentamiseksi ei edes perustu Hesekielin kirjassa oleviin rakennusohjeisiin kolmannesta temppelistä vaan Salomon temppeliin, jolloin heidän rakennuksensa ei edes täyttäisi Raamatussa olevia profetoita kolmannesta temppelistä. Tämän takia ortodoksijuutalaisten temppelin rakentaminen on täysin jumissa, eikä se koskaan valmistu.

        Raamatun mukaan kolmannen temppelin rakentaa mies nimeltä Vesa tarkoittaen Daavidin juuriversoa. Esikuvana oli Jehootsadakin poika ylipappi Joosua, joka on alkuteksteissä Jeshua, siis Jeesuksen hebrealainen nimi. Tämän takia monet juutalaiset odottavat, että Messias rakentaa kolmannen temppelin ja tällä kertaa he ovat oikeassa, koska Herra Jeesus sen rakentaakin.

        “Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.” (Sak 6:11-15, FinRK)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan, ei milloinkaan Jumalan käskystä tai Jumalan tahdosta rakenneta Jerusalemiin temppiliä.

        Olet täysin väärässä. Jerusalemin temppelin rakentaminen on Jumalan vanhurskas tahto.

        Tuhatvuotiskaudella Jerusalemin temppeli tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuimen sija ja koti. Sitä ennen temppeli tullaan puhdistamaan, koska Antikristus oli temppelissä 3,5 vuotta ja lopulta joutui kadotukseen.

        "Mies vei minut sitten portille, sille portille, joka aukeaa itään. Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni. Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit." (Hes 43:1-7)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt 5:17,18)

        "144000 vanhurskasta messiaanista juutalaista" ovat esikoisten juhlajoukko, joka on jo Taivaassa. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,"

        Miten väärässä olet. Esikoisten juhlajoukko 144000 messiaanista juutalaista merkitään suojaavalla sinetillä, ettei heitä satuta maailman lähetetyt vitsaukset. Se kohta todistaa, että 144000 ovat maan päällä rukoilemassa Jerusalemin temppelissä.

        "Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan." Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista...

        Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan...

        Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä." (Ilm 7:2-4; 11:1,2; 14:1-3)

      • Anonyymi

        >>>Jos näitä perusasioita ei ymmärrä, niin sekoittuvat puurot ja vellit keskenään.<<<

        Petri Paavola on se, jolla on kaikki puurot ja velliset sekaisin.

        Hän saarnaa alituisesti temppeliä vastaan ymmärtämättä sitä, että Antikristus on temppelissä vain 3,5 vuotta. Mitä muulloin temppelissä sitten tapahtuu? Siellä on Jeesus Kristus seurakuntansa kanssa.

        Jeesus on juutalaisten kuningas ja ylipappi. Jokaisella ylipapilla on temppelirakennus, jossa on seurakunta. Jeesuksen temppeli on siis pyhäkkörakennus ja siellä olevat vanhurskaat ihmiset.

        Paavola yrittää luoda sellaista illuusiota, että vain ihmiset olivat temppeli, mikä ei pidä alkuunkaan paikkansa.

        Petri Paavola on itse asiassa noussut Herran Jeesuksen valtaistuinta vastaan vääristelemällä Paavalin profetioita lopun ajoista. Paavola tekee juuri sitä, mitä Antikristus tekee. Herjaa Jumalan majaa, siis Jumalan temppliä.

        Ilm 13:6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.

        Hes 43:5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
        6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
        7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni - eivät he eivätkä heidän kuninkaansa - haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan, ei milloinkaan Jumalan käskystä tai Jumalan tahdosta rakenneta Jerusalemiin temppiliä.

        Ei se ole Jumalan käskystä !

        Sen temppelin siis rakentavat uskosta osattomat juutalaiset !

        Mutta sitä siis sanotaan Jumalan temppeliksi, ja Raamattu selvästi kertoo sen, että se rakennetaan.

        Jumala siis tietää sen, että se rakennetaan, vaikka siten Kristuksen kallis uhriveri tallataan lokaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "2) Raamattu selvästi sanoo, että lopun ajassa temppeli on pystyssä, sillä sinne asettuu se "kadotuksen lapsi", joka julistautuu siellä Jumalaksi !"

        Kyllä, mutta vain 3,5 vuodeksi ja tarkalleen ottaen viimeisen vuosiviikon eli seitsenvuotisjakson puolessa välissä jakson loppuun asti mutta ei pidempään.

        Temppeli ei ole Antikristuksen hallussa koko aikaa vaan vain sen ajan, jolloin Jumala käyttää Antikristusta eksyttämään vääryyttä rakastaneet ihmiset kadotukseen. Tämän vuoksi Antikristusta pidättävän tekijän tulee ensin poistua temppelistä, joka on Herran Jeesuksen kirkkaus.

        "Lisäksi sen verran tietoa, että uskosta osattomat juutalaiset ovat jo valmistaneet tulevan temppelin tarvekalut, kalusteet ja esineistöt sun muut."

        Huomaan, ettet osaa Raamattua, koska menet tähän ansaan.

        Ortodoksijuutalaiset ovat rakentaneet tarve-esineitä ja myös joitain yksittäisiä temppelin kiviä, mutta eivät he temppeliä tule rakentamaan. Temppeli-instituutin hanke temppelin rakentamiseksi ei edes perustu Hesekielin kirjassa oleviin rakennusohjeisiin kolmannesta temppelistä vaan Salomon temppeliin, jolloin heidän rakennuksensa ei edes täyttäisi Raamatussa olevia profetoita kolmannesta temppelistä. Tämän takia ortodoksijuutalaisten temppelin rakentaminen on täysin jumissa, eikä se koskaan valmistu.

        Raamatun mukaan kolmannen temppelin rakentaa mies nimeltä Vesa tarkoittaen Daavidin juuriversoa. Esikuvana oli Jehootsadakin poika ylipappi Joosua, joka on alkuteksteissä Jeshua, siis Jeesuksen hebrealainen nimi. Tämän takia monet juutalaiset odottavat, että Messias rakentaa kolmannen temppelin ja tällä kertaa he ovat oikeassa, koska Herra Jeesus sen rakentaakin.

        “Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.” (Sak 6:11-15, FinRK)

        Voi tuota Hengellistä sokeutta.

        Se Vesa on Kristus !

        Hän ei rakenna näkyvää temppeliä vaan Hengellisen !

        Room. 15:12 Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa".

        Ilm. 5:5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".

        Ilm. 22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

        "Sen temppelin siis rakentavat uskosta osattomat juutalaiset !"

        Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

        "Se Vesa on Kristus ! Hän ei rakenna näkyvää temppeliä vaan Hengellisen !"

        Tällaistakaan ilmoitusta ei ole Raamatussa.

        Vesa on tietenkin Herra Jeesus, joka rakentaa näkyvän temppelirakennuksen, johon tulevat 144000 messiaanista juutalaista rukoilemaan. Temppeliä kutsutaan silloin JUMALAN TEMPPELIKSI.

        "Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan." (Ilm 11:1,2)

        Sokea ei vain näe, eikä ymmärrä.

        Se on sääli.

        En näe tarpeelliseksi jatkaa keskustelua kanssasi tuosta syystä.

        Hengellisiä asioita näet joko ymmärtää tai sitten ei.

        Sinulla on sitten ihan toinen uskonto kuin kristinusko, koska oppisi eivät perustu Raamattuun vaan sinun spirituaaliseen kokemukseesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet täysin väärässä. Jerusalemin temppelin rakentaminen on Jumalan vanhurskas tahto.

        Tuhatvuotiskaudella Jerusalemin temppeli tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuimen sija ja koti. Sitä ennen temppeli tullaan puhdistamaan, koska Antikristus oli temppelissä 3,5 vuotta ja lopulta joutui kadotukseen.

        "Mies vei minut sitten portille, sille portille, joka aukeaa itään. Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni. Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit." (Hes 43:1-7)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt 5:17,18)

        Jumala ei tarvitse enää mitään uhraustemppeliä kun Hän itse on jo uhriksi tullut.
        Muut uhrit on pilkkaa.
        Sen nyt tajuaa jokainen tämän perusasian.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Sen temppelin siis rakentavat uskosta osattomat juutalaiset !"

        Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

        Raamatun mukaan kolmannen temppelin rakentaa mies nimeltä Vesa tarkoittaen Daavidin juuriversoa. Esikuvana oli Jehootsadakin poika ylipappi Joosua, joka on alkuteksteissä Jeshua, siis Jeesuksen hebrealainen nimi. Tämän takia monet juutalaiset odottavat, että Messias rakentaa kolmannen temppelin ja tällä kertaa he ovat oikeassa, koska Herra Jeesus sen rakentaakin.

        “Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.” (Sak 6:11-15, FinRK)

        Aikajärjestys täysin pielessä.
        Jumala ei itseään häpäise ja Jeesusta pilkkaa.
        Laki feikkijuutalaiset eivät tajua vaan asiaa.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jumala ei tarvitse enää mitään uhraustemppeliä kun Hän itse on jo uhriksi tullut.
        Muut uhrit on pilkkaa.
        Sen nyt tajuaa jokainen tämän perusasian.

        "Jumala ei tarvitse enää mitään uhraustemppeliä kun Hän itse on jo uhriksi tullut."

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...

        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Kuten sanottua.Kristitty alkusrk oli aivan pihalla kun Jumala ilmoitti pelastuksen tulevan pakanoille ,jota esim Pietari ei hyväksynyt eikä Paavalikaan ennenkuin ymmärsi asian.
        Sitten Pietari ymmärsi ja Paavali sai Kristukselta täyden ymmärryksen ja kirjoitti todella upeaa tekstiä joka on todella upeaa.

        Jumala teki asian selväksi ja Jeesus jo ollessaan maanpäällä myös.
        Temppeliin ei jää kiveä kivenpäälle että siitä voisi nähdä jonkun rakenteen olevan paikallaan.
        Jumala päätti näin ,että kukaan kristitty tai muukaan ei enää uhraa temppelissä ja kuten ymmärrämme se pilkkaa Jeesuksen sovitustyötä.
        Jeesus on täydellinen uhri.Se on ja täytyy jokaisen kristityn sisäistää täydellisesti.

        Sinä vääristelet evankeliumia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vääristelet evankeliumia.

        Tulihan se sieltä.
        Ei sitä pitkään tarvinnut odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet täysin väärässä. Jerusalemin temppelin rakentaminen on Jumalan vanhurskas tahto.

        Tuhatvuotiskaudella Jerusalemin temppeli tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuimen sija ja koti. Sitä ennen temppeli tullaan puhdistamaan, koska Antikristus oli temppelissä 3,5 vuotta ja lopulta joutui kadotukseen.

        "Mies vei minut sitten portille, sille portille, joka aukeaa itään. Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni. Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit." (Hes 43:1-7)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt 5:17,18)

        Jeesus ei tule tämän maailman temppeleihin.

        1234567---

      • Anonyymi

        Kristus kallio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan, ei milloinkaan Jumalan käskystä tai Jumalan tahdosta rakenneta Jerusalemiin temppiliä.

        Kuningas David on kuollut Jeesus tapettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "2) Raamattu selvästi sanoo, että lopun ajassa temppeli on pystyssä, sillä sinne asettuu se "kadotuksen lapsi", joka julistautuu siellä Jumalaksi !"

        Kyllä, mutta vain 3,5 vuodeksi ja tarkalleen ottaen viimeisen vuosiviikon eli seitsenvuotisjakson puolessa välissä jakson loppuun asti mutta ei pidempään.

        Temppeli ei ole Antikristuksen hallussa koko aikaa vaan vain sen ajan, jolloin Jumala käyttää Antikristusta eksyttämään vääryyttä rakastaneet ihmiset kadotukseen. Tämän vuoksi Antikristusta pidättävän tekijän tulee ensin poistua temppelistä, joka on Herran Jeesuksen kirkkaus.

        "Lisäksi sen verran tietoa, että uskosta osattomat juutalaiset ovat jo valmistaneet tulevan temppelin tarvekalut, kalusteet ja esineistöt sun muut."

        Huomaan, ettet osaa Raamattua, koska menet tähän ansaan.

        Ortodoksijuutalaiset ovat rakentaneet tarve-esineitä ja myös joitain yksittäisiä temppelin kiviä, mutta eivät he temppeliä tule rakentamaan. Temppeli-instituutin hanke temppelin rakentamiseksi ei edes perustu Hesekielin kirjassa oleviin rakennusohjeisiin kolmannesta temppelistä vaan Salomon temppeliin, jolloin heidän rakennuksensa ei edes täyttäisi Raamatussa olevia profetoita kolmannesta temppelistä. Tämän takia ortodoksijuutalaisten temppelin rakentaminen on täysin jumissa, eikä se koskaan valmistu.

        Raamatun mukaan kolmannen temppelin rakentaa mies nimeltä Vesa tarkoittaen Daavidin juuriversoa. Esikuvana oli Jehootsadakin poika ylipappi Joosua, joka on alkuteksteissä Jeshua, siis Jeesuksen hebrealainen nimi. Tämän takia monet juutalaiset odottavat, että Messias rakentaa kolmannen temppelin ja tällä kertaa he ovat oikeassa, koska Herra Jeesus sen rakentaakin.

        “Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.” (Sak 6:11-15, FinRK)

        Te kuolette synteihinne terveisin Jeesus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on sitten ihan toinen uskonto kuin kristinusko, koska oppisi eivät perustu Raamattuun vaan sinun spirituaaliseen kokemukseesi.

        Kyllä Kristus on hengellinen eikä maallinen.

      • Anonyymi

        "2) Raamattu selvästi sanoo, että lopun ajassa temppeli on pystyssä, sillä sinne asettuu se "kadotuksen lapsi", joka julistautuu siellä Jumalaksi !"

        Virsikirjassa oli virsi, jossa lauloimme, että paavinvalta on tämä antikristus, joka on asettunut Jlan temppeliin. Eli se on tapahtunut jo vuosisatoja sitten.

        Jeesus on se varsinainen temppeli, josta maallinen temppeli oli esikuva ja varjo.
        Temppelipalvelus toi Jlan lähelle ihmistä.
        Temppelipalvelus antoi íhmisille mahdollisuuden saada syntinsä anteeksi.

        Kat kirkko hävitti nämä kaikki keskeiset Raamatun opetukset pimeällä keski-ajalla kieltäen kansalta Raamatun ja tuoden väärät opetukset ja väärän jlanpalveluksen pyhäkköön.

        Temppeleita ovat myös ne joissa Jeesus asuu, kuten
        -seurakunta ja
        -Raamatun Sana eli kristillinen opetus
        -Uskovat, kun Jeesus asuu uskovan sydämessä.

        Uuden testamentin aikaan meidän tulee kiinnittää huomiota pyhäköinä siis edellämainittuihin pyhäköihin. Eri puolilla Uutta Testamenttia nämä hengelliset pyhäköt tulevat selkeästi esiin. Ne rakentaa Jeesus eikä ihmiset.

        Jeesus on se, joka rakentaa temppelin
        Sak6:6:12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
        13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.

        Ef2:19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        2:21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
        2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet täysin väärässä. Jerusalemin temppelin rakentaminen on Jumalan vanhurskas tahto.

        Tuhatvuotiskaudella Jerusalemin temppeli tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuimen sija ja koti. Sitä ennen temppeli tullaan puhdistamaan, koska Antikristus oli temppelissä 3,5 vuotta ja lopulta joutui kadotukseen.

        "Mies vei minut sitten portille, sille portille, joka aukeaa itään. Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni. Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit." (Hes 43:1-7)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt 5:17,18)

        "Sitä ennen temppeli tullaan puhdistamaan,"

        Jeesus puhdisti Jerusalemin temppelin toimintasa alussa ja lopussa, josta Johannes ja Matteus kertovat.

        Jeesus pesee verellään myös jokaisen uskova-temppelin puhtaaksi synneistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sen temppelin siis rakentavat uskosta osattomat juutalaiset !"

        Sellaista ilmoitusta ei ole Raamatussa.

        Raamatun mukaan kolmannen temppelin rakentaa mies nimeltä Vesa tarkoittaen Daavidin juuriversoa. Esikuvana oli Jehootsadakin poika ylipappi Joosua, joka on alkuteksteissä Jeshua, siis Jeesuksen hebrealainen nimi. Tämän takia monet juutalaiset odottavat, että Messias rakentaa kolmannen temppelin ja tällä kertaa he ovat oikeassa, koska Herra Jeesus sen rakentaakin.

        “Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä.” (Sak 6:11-15, FinRK)

        "Tämän takia monet juutalaiset odottavat, että Messias rakentaa kolmannen temppelin ja tällä kertaa he ovat oikeassa, koska Herra Jeesus sen rakentaakin."

        Jeesus opetti, että taivasten valtakunta on jo tullut. Se on sisäisesti teissä.
        Siis kivinen temppeli menetti merkityksensä, kun sen tehtävä esikuvana Jeesuksesta ja Jeesuksen tehtävästä päättyi.
        Tämä tapahtui Jeesuksen kuollessa ristillä Jlan Karitsana, joka oli pois maailman synnin. Merkkinä tästä maallisen temppelin esirippu repesi. Näin jokaisella avautui pääsy suoraan kaikkein pyhimpään armoistuimen eteen.

        Temppeli eli pyhäkkö eli Herran huone eli maja on paikka, jossa Jla/Jeesus asuu.

        Jeesus on jo rakentanut kolmannen temppelin eli kristillisen seurakunnan.
        Katso Ef2:19-

        Jeesus rakentaa myös jokaisen uskovan sydämeen temppelin, johon Jeesus tulee asumaan, kuten hän on luvannut.

        Joh14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei tule tämän maailman temppeleihin.

        1234567---

        "Jeesus ei tule tämän maailman temppeleihin."

        Ei tule - maallisiin temppeleihin.
        Mutta Jeesus rakentaa temppeleitä itselleen ja tulee niihin asumaan.
        Jokaisen uskovan sydän on uuden liiton pyhäkkö, johon Jeesus pyrkii asumaan.

        Joh14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
        Nämä ovat hengellisiä temppeleitä, joita Herra rakentaa.
        Siihen eivät ihmiset pysty.

    • Kun katsoo aikajärjestystä niin Jeesus ei rakenna tuota maallista temppeliä vaan myöhemmin .
      Tuo temppeli on jo rakennettu kun antikristus tulee tai rakenteilla .

      • Anonyymi

        Sellaista ei Raamattu ilmoita.

        Sakarjan kirjan luvun 6 mukaan Messias Jeesus rakentaa temppelin ja Ilmestyskirjan luvun 11 mukaan temppeliin menee ensin 144000 messiaanista juutalaista rukoilemaan.

        Kun temppelistä on poistunut Antikristusta pidättävä tekijä viimeisen vuosiviikon puolessa välissä, niin vasta sitten temppeliin menee Antikristus seuraavaksi 3,5 vuodeksi.

        Kyllä se vaan ilmoittaa.
        Se on maallisten ihmisten rakentama temppeli eli niiden ,jotka eivät armosta ja Kristuksesta tajua yhtään mitään tai eivät halua tajuta.
        Ne ,jotka pilkkaavat näin tehdessään Kristusta tai eivät usko mitenkään Jeesukseen.
        Se on se ydin koko asiassa.
        Jeesus on kaikkeuden ydin ja kaiken täyttänyt.
        Siksi kukaan Jeesuksen oma ei mene lähellekkään tuota rakennelmaa ja älyää pysyä kaukana tuosta pilkka paikasta.

        Ei ole nuo aikajaksot yhdessä.
        Jeesus tulee vasta myöhemmin.

        Sinä et viittaa mihinkään jakeisiin, joten selittelet tästä asiasta vain omia näkemyksiäsi.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Ei ole nuo aikajaksot yhdessä.
        Jeesus tulee vasta myöhemmin.

        Jeesus tulee sotimaan Harmageddoniin myöhemmin, mutta ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Ei ole nuo aikajaksot yhdessä.
        Jeesus tulee vasta myöhemmin.

        Joulu on peruttu, Joosef on tunnustanut.
        Tämä on viimeisin tieto Taivaan kannelta. Sain profetian tosi luotettavalta taholta. Sitä en kerro teille ikinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et viittaa mihinkään jakeisiin, joten selittelet tästä asiasta vain omia näkemyksiäsi.

        Nuo on ihan perus asioita raamatussa.
        Kaikkeen myös pohjana ja helpottaa ajattelua.
        Jumala antoi ainoan poikansa meidän ihmisten puolesta.
        Tuli muutos asioihin ja se koskettaa aina koko maailmaa.
        Uhraustoimet on loppu.Ne on loppu.
        Samalla tavalla vt muut profetiat jotka koskee temppeliä täytyy ymmärtää tästä Jumalan tekemästä eli Jeesuksen pelastajaksi tulemisesta olemalla täydellinen uhri itse.
        Sovitus on näin ollen täydellinen.
        Se on täydellinen.

        Edelleen on niin, että esität vain omia näkemyksiäsi ilman asiaankuuluvia viittauksia Raamattuun, eikä niitä löydy muutenkaan Raamatusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen on niin, että esität vain omia näkemyksiäsi ilman asiaankuuluvia viittauksia Raamattuun, eikä niitä löydy muutenkaan Raamatusta.

        Minä kerron täällä koko ajan raamatun tekstiä todeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus tulee sotimaan Harmageddoniin myöhemmin, mutta ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika.

        "ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."

        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?

        Entäpä jos ensin tulee Antikristus ja pedon merkki, ja vasta myöhemmin oikea Jeesus Kristus noutamaan uskovia ?

        Jos se oikea Jeesus Kristus tulee noutamaan uskovia ENNEN antikristuksen ja pedon merkin aikaa, se on Jumalan suurta armoa !

        Mutta voi olla, että Antikristus ja pedon merkki tulee ensin, ja oikea Jeesus Kristus vasta sen jälkeen !

        Tuo, että uskovien ylösotto tapahtuisi ensin, on alunperin katolisen kirkon levittämä harhaoppi.

        Ilmeisesti siksi, että näin saataisiin harhautettua uskovia, kun luulisivat, ettei antikristuksen ja pedon merkin aika koske heitä, koska Jeesus muka tulisi noutamaan ennen noiden toteutumista. Ja näin moni uskova ottaisi pedon merkin, kun eivät ymmärtäisi sitä pedon merkiksi !!!

        Ikävä kyllä myös monet helluntaiseurakuntien pastorit levittävät samaa harhaoppia kuin katolinen kirkkokin. Tekevätkö he sitä pahuuttaan (jos ovat vapaamuurareita, niin ilmeisesti kyllä) vai ymmärtämättömyyttään tai koska helluntailiikkeen johto Yhdysvalloista käsin niin sanoo.

        Tuossa kannattaisi muuten pastorien itsensä olla hyvin varovaisia... kas kun JOS suuri joukko uskovia ottaa pedon merkin kun eivät ymmärrä sitä pedon merkiksi, niin se pastori, jonka väärän opetuksen takia näin käy, joutuu aivan varmasti viimeisellä tuomiolla tuomiolle ko. asiasta !

        Kun ottaa huomioon sen suuren pahuuden, joka jo nyt (enemmän tai vähemmän) piilosta käsin vaikuttaa, ja tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan aivan avoimesti, niin tuo katolisen kirkon suunnitelma johtaa harhaan uskovia ja siten saada mahdollisimman monta uskovaa menemään kadotukseen vaikuttaa hyvinkin uskottavalta.

        Eli todellakin: JOS Jeesus tulee hakemaan omansa ennen pedon merkin aikakautta, se on Jumalan suurta armoa. Mutta voi käydä niinkin, että pedon merkki tulee ensin.

        Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, ettei se aika ole enää kovin kaukana.

        Esim. Suomessakin kehitteillä oleva Digi-ID voi olla pedon merkki, tai vähintään sen esiaste, jos ei ole se varsinainen pedon merkki.

        Jos se otetaan otsaan tai oikeaan käteen, erityisesti siinä tapauksessa sitä on syytä pitää pedon merkkinä, vaikkei heti alussa ostamis/myymisoikeutta HETI otettaisikaan pois siltä, joka kieltäytyy ko. merkkiä ottamasta.

        Koska jos merkki otetaan otsaan tai oikeaan käteen, on aina mahdollista, että vasta myöhemmin tuon merkin ottamista aletaan vaatia sillä uhalla, ettei voi ostaa/myydä jos sitä ei ota.

        Millä perusteella muuten väität Petri Paavolan opetusta vääräksi ?

        En väitä. että PetriPaavola on oikeassa absoluuttisesti, aina ja joka asiassa, mutta tähän mennessä en ole löytänyt PetriPaavolan väitteistä yhtään sellaista, joka olisi ilmiselvästi valhe.

        >>>"ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."
        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?<<<

        Kyllä pystyn.

        Ensin Jeesus hakee omansa turvaan, jotteivat "viisaat neitsyet" joudu Antikristuksen käsiin. Heitä ei laiteta Antikristuksen koetukselle, kuten laitetaan "tyhmät neitsyet".

        Tässä on jakeet, jossa kerrotaan ns. tempauksesta viimeisen vuosiviikon puolessa välissä Jumalan valtaistuimen eteen. Silloin temmataan Kristuksen kansa, siis temppelissä kokoontunut seurakunta Isän kotiin Karitsan häihin. "Viisaat neitsyet" eivät joudu elämään maassa vihan maljojen aikana.

        Joh 14:2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
        3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

        Ilm 12:5 Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,

        Jes 66:7 Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen. [Ilm. 12:2,5]
        8 Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa.

        Ilm 3:10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.

        1 Tess 5:9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

        >>>Millä perusteella muuten väität Petri Paavolan opetusta vääräksi ?<<<

        Tässä keskustelussa on lukusia kommentteja, joissa on todistettu Raamatulla Petri Paavolan opetus vääräksi.

        Paavola on tämän ajan yksi pahimmista eksyttäjistä ja väärin opettajista. Sen ilmentymä on myös hänen laaja epätieteellisten salaliittoteorioitten tuotanto, mitä hän oksentaa eri kanavilla koko ajan.

        Minä pidän Petri Paavolan seurakuntaa täysin paatuneena valheitten orjana. En lähde väittelemään sellaisten lahkojen jäsenten kanssa, joilta on totuus täysin hämärtynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."

        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?

        Entäpä jos ensin tulee Antikristus ja pedon merkki, ja vasta myöhemmin oikea Jeesus Kristus noutamaan uskovia ?

        Jos se oikea Jeesus Kristus tulee noutamaan uskovia ENNEN antikristuksen ja pedon merkin aikaa, se on Jumalan suurta armoa !

        Mutta voi olla, että Antikristus ja pedon merkki tulee ensin, ja oikea Jeesus Kristus vasta sen jälkeen !

        Tuo, että uskovien ylösotto tapahtuisi ensin, on alunperin katolisen kirkon levittämä harhaoppi.

        Ilmeisesti siksi, että näin saataisiin harhautettua uskovia, kun luulisivat, ettei antikristuksen ja pedon merkin aika koske heitä, koska Jeesus muka tulisi noutamaan ennen noiden toteutumista. Ja näin moni uskova ottaisi pedon merkin, kun eivät ymmärtäisi sitä pedon merkiksi !!!

        Ikävä kyllä myös monet helluntaiseurakuntien pastorit levittävät samaa harhaoppia kuin katolinen kirkkokin. Tekevätkö he sitä pahuuttaan (jos ovat vapaamuurareita, niin ilmeisesti kyllä) vai ymmärtämättömyyttään tai koska helluntailiikkeen johto Yhdysvalloista käsin niin sanoo.

        Tuossa kannattaisi muuten pastorien itsensä olla hyvin varovaisia... kas kun JOS suuri joukko uskovia ottaa pedon merkin kun eivät ymmärrä sitä pedon merkiksi, niin se pastori, jonka väärän opetuksen takia näin käy, joutuu aivan varmasti viimeisellä tuomiolla tuomiolle ko. asiasta !

        Kun ottaa huomioon sen suuren pahuuden, joka jo nyt (enemmän tai vähemmän) piilosta käsin vaikuttaa, ja tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan aivan avoimesti, niin tuo katolisen kirkon suunnitelma johtaa harhaan uskovia ja siten saada mahdollisimman monta uskovaa menemään kadotukseen vaikuttaa hyvinkin uskottavalta.

        Eli todellakin: JOS Jeesus tulee hakemaan omansa ennen pedon merkin aikakautta, se on Jumalan suurta armoa. Mutta voi käydä niinkin, että pedon merkki tulee ensin.

        Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, ettei se aika ole enää kovin kaukana.

        Esim. Suomessakin kehitteillä oleva Digi-ID voi olla pedon merkki, tai vähintään sen esiaste, jos ei ole se varsinainen pedon merkki.

        Jos se otetaan otsaan tai oikeaan käteen, erityisesti siinä tapauksessa sitä on syytä pitää pedon merkkinä, vaikkei heti alussa ostamis/myymisoikeutta HETI otettaisikaan pois siltä, joka kieltäytyy ko. merkkiä ottamasta.

        Koska jos merkki otetaan otsaan tai oikeaan käteen, on aina mahdollista, että vasta myöhemmin tuon merkin ottamista aletaan vaatia sillä uhalla, ettei voi ostaa/myydä jos sitä ei ota.

        Millä perusteella muuten väität Petri Paavolan opetusta vääräksi ?

        En väitä. että PetriPaavola on oikeassa absoluuttisesti, aina ja joka asiassa, mutta tähän mennessä en ole löytänyt PetriPaavolan väitteistä yhtään sellaista, joka olisi ilmiselvästi valhe.

        Monille on siru pedonmerkki. Minä näen pedonmerkiksi sunnuntain.

        Seurataan vaan aikaamme.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monille on siru pedonmerkki. Minä näen pedonmerkiksi sunnuntain.

        Seurataan vaan aikaamme.

        1234567---

        Voin kertoa, että olet ihan väärässä ja pihalla kuin lumiukko.
        Enempää en sano.

      • Anonyymi

        Anti vastustaja on se joka kieltää pojan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista ei Raamattu ilmoita.

        Sakarjan kirjan luvun 6 mukaan Messias Jeesus rakentaa temppelin ja Ilmestyskirjan luvun 11 mukaan temppeliin menee ensin 144000 messiaanista juutalaista rukoilemaan.

        Kun temppelistä on poistunut Antikristusta pidättävä tekijä viimeisen vuosiviikon puolessa välissä, niin vasta sitten temppeliin menee Antikristus seuraavaksi 3,5 vuodeksi.

        Muslimitkin kieltää Jeesuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus tulee sotimaan Harmageddoniin myöhemmin, mutta ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika.

        Lukeeko sun Raamatussa että Jumalan poika Jeesus tulee harmageddoniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus tulee sotimaan Harmageddoniin myöhemmin, mutta ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika.

        Varmaan edes tiedä missä ja mikä on Har mageddon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."

        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?

        Entäpä jos ensin tulee Antikristus ja pedon merkki, ja vasta myöhemmin oikea Jeesus Kristus noutamaan uskovia ?

        Jos se oikea Jeesus Kristus tulee noutamaan uskovia ENNEN antikristuksen ja pedon merkin aikaa, se on Jumalan suurta armoa !

        Mutta voi olla, että Antikristus ja pedon merkki tulee ensin, ja oikea Jeesus Kristus vasta sen jälkeen !

        Tuo, että uskovien ylösotto tapahtuisi ensin, on alunperin katolisen kirkon levittämä harhaoppi.

        Ilmeisesti siksi, että näin saataisiin harhautettua uskovia, kun luulisivat, ettei antikristuksen ja pedon merkin aika koske heitä, koska Jeesus muka tulisi noutamaan ennen noiden toteutumista. Ja näin moni uskova ottaisi pedon merkin, kun eivät ymmärtäisi sitä pedon merkiksi !!!

        Ikävä kyllä myös monet helluntaiseurakuntien pastorit levittävät samaa harhaoppia kuin katolinen kirkkokin. Tekevätkö he sitä pahuuttaan (jos ovat vapaamuurareita, niin ilmeisesti kyllä) vai ymmärtämättömyyttään tai koska helluntailiikkeen johto Yhdysvalloista käsin niin sanoo.

        Tuossa kannattaisi muuten pastorien itsensä olla hyvin varovaisia... kas kun JOS suuri joukko uskovia ottaa pedon merkin kun eivät ymmärrä sitä pedon merkiksi, niin se pastori, jonka väärän opetuksen takia näin käy, joutuu aivan varmasti viimeisellä tuomiolla tuomiolle ko. asiasta !

        Kun ottaa huomioon sen suuren pahuuden, joka jo nyt (enemmän tai vähemmän) piilosta käsin vaikuttaa, ja tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan aivan avoimesti, niin tuo katolisen kirkon suunnitelma johtaa harhaan uskovia ja siten saada mahdollisimman monta uskovaa menemään kadotukseen vaikuttaa hyvinkin uskottavalta.

        Eli todellakin: JOS Jeesus tulee hakemaan omansa ennen pedon merkin aikakautta, se on Jumalan suurta armoa. Mutta voi käydä niinkin, että pedon merkki tulee ensin.

        Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, ettei se aika ole enää kovin kaukana.

        Esim. Suomessakin kehitteillä oleva Digi-ID voi olla pedon merkki, tai vähintään sen esiaste, jos ei ole se varsinainen pedon merkki.

        Jos se otetaan otsaan tai oikeaan käteen, erityisesti siinä tapauksessa sitä on syytä pitää pedon merkkinä, vaikkei heti alussa ostamis/myymisoikeutta HETI otettaisikaan pois siltä, joka kieltäytyy ko. merkkiä ottamasta.

        Koska jos merkki otetaan otsaan tai oikeaan käteen, on aina mahdollista, että vasta myöhemmin tuon merkin ottamista aletaan vaatia sillä uhalla, ettei voi ostaa/myydä jos sitä ei ota.

        Millä perusteella muuten väität Petri Paavolan opetusta vääräksi ?

        En väitä. että PetriPaavola on oikeassa absoluuttisesti, aina ja joka asiassa, mutta tähän mennessä en ole löytänyt PetriPaavolan väitteistä yhtään sellaista, joka olisi ilmiselvästi valhe.

        Edelleen ne kun kieltää pojan Jeesuksen ihmisenä on ne pedot ja antikristuksen väärät Jeesukset. Onko teillä peite kun luette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."
        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?<<<

        Kyllä pystyn.

        Ensin Jeesus hakee omansa turvaan, jotteivat "viisaat neitsyet" joudu Antikristuksen käsiin. Heitä ei laiteta Antikristuksen koetukselle, kuten laitetaan "tyhmät neitsyet".

        Tässä on jakeet, jossa kerrotaan ns. tempauksesta viimeisen vuosiviikon puolessa välissä Jumalan valtaistuimen eteen. Silloin temmataan Kristuksen kansa, siis temppelissä kokoontunut seurakunta Isän kotiin Karitsan häihin. "Viisaat neitsyet" eivät joudu elämään maassa vihan maljojen aikana.

        Joh 14:2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
        3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

        Ilm 12:5 Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,

        Jes 66:7 Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen. [Ilm. 12:2,5]
        8 Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa.

        Ilm 3:10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.

        1 Tess 5:9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

        Mikähän teoria on tämä neitsyt juttu nyt vertauksen selvitys teema.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monille on siru pedonmerkki. Minä näen pedonmerkiksi sunnuntain.

        Seurataan vaan aikaamme.

        1234567---

        Lukeeko uudessa testamentissa että viikonpäivä on peto.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Voin kertoa, että olet ihan väärässä ja pihalla kuin lumiukko.
        Enempää en sano.

        En muuta näkemystäni pedonmerkistä. Pedonmerkki on sunnuntai, ja vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        En muuta näkemystäni pedonmerkistä. Pedonmerkki on sunnuntai, ja vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.

        1234567---

        Niin totta kuin olla voi.Tuo on ihan järjetöntä.
        En tiedä kuka sinulle on tuollaisen magaaberin houreen iskostanut päähän ,mutta lue se ilmestyskirja ajatuksella ihan itse.
        Pedonmerkki ei voi olla päivä ja päivä ei voi ostaa..myydä.. tms .
        Se on oltava osa pedon järjestelmää.
        Siksi uskovat kun tietävät ja näkevät sen niin eivät ota sitä ja ovat todella todella todella vaikeuksissa jopa niin ,että osa kuolee noina päivinä.
        Tämä myös paljastaa sen ,että Kristityt ovat vielä tuolla hetkellä ,kuten Paavali sanoo maan päällä ja antikristuksen ajassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."

        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?

        Entäpä jos ensin tulee Antikristus ja pedon merkki, ja vasta myöhemmin oikea Jeesus Kristus noutamaan uskovia ?

        Jos se oikea Jeesus Kristus tulee noutamaan uskovia ENNEN antikristuksen ja pedon merkin aikaa, se on Jumalan suurta armoa !

        Mutta voi olla, että Antikristus ja pedon merkki tulee ensin, ja oikea Jeesus Kristus vasta sen jälkeen !

        Tuo, että uskovien ylösotto tapahtuisi ensin, on alunperin katolisen kirkon levittämä harhaoppi.

        Ilmeisesti siksi, että näin saataisiin harhautettua uskovia, kun luulisivat, ettei antikristuksen ja pedon merkin aika koske heitä, koska Jeesus muka tulisi noutamaan ennen noiden toteutumista. Ja näin moni uskova ottaisi pedon merkin, kun eivät ymmärtäisi sitä pedon merkiksi !!!

        Ikävä kyllä myös monet helluntaiseurakuntien pastorit levittävät samaa harhaoppia kuin katolinen kirkkokin. Tekevätkö he sitä pahuuttaan (jos ovat vapaamuurareita, niin ilmeisesti kyllä) vai ymmärtämättömyyttään tai koska helluntailiikkeen johto Yhdysvalloista käsin niin sanoo.

        Tuossa kannattaisi muuten pastorien itsensä olla hyvin varovaisia... kas kun JOS suuri joukko uskovia ottaa pedon merkin kun eivät ymmärrä sitä pedon merkiksi, niin se pastori, jonka väärän opetuksen takia näin käy, joutuu aivan varmasti viimeisellä tuomiolla tuomiolle ko. asiasta !

        Kun ottaa huomioon sen suuren pahuuden, joka jo nyt (enemmän tai vähemmän) piilosta käsin vaikuttaa, ja tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan aivan avoimesti, niin tuo katolisen kirkon suunnitelma johtaa harhaan uskovia ja siten saada mahdollisimman monta uskovaa menemään kadotukseen vaikuttaa hyvinkin uskottavalta.

        Eli todellakin: JOS Jeesus tulee hakemaan omansa ennen pedon merkin aikakautta, se on Jumalan suurta armoa. Mutta voi käydä niinkin, että pedon merkki tulee ensin.

        Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, ettei se aika ole enää kovin kaukana.

        Esim. Suomessakin kehitteillä oleva Digi-ID voi olla pedon merkki, tai vähintään sen esiaste, jos ei ole se varsinainen pedon merkki.

        Jos se otetaan otsaan tai oikeaan käteen, erityisesti siinä tapauksessa sitä on syytä pitää pedon merkkinä, vaikkei heti alussa ostamis/myymisoikeutta HETI otettaisikaan pois siltä, joka kieltäytyy ko. merkkiä ottamasta.

        Koska jos merkki otetaan otsaan tai oikeaan käteen, on aina mahdollista, että vasta myöhemmin tuon merkin ottamista aletaan vaatia sillä uhalla, ettei voi ostaa/myydä jos sitä ei ota.

        Millä perusteella muuten väität Petri Paavolan opetusta vääräksi ?

        En väitä. että PetriPaavola on oikeassa absoluuttisesti, aina ja joka asiassa, mutta tähän mennessä en ole löytänyt PetriPaavolan väitteistä yhtään sellaista, joka olisi ilmiselvästi valhe.

        "Tuo, että uskovien ylösotto tapahtuisi ensin, on alunperin katolisen kirkon levittämä harhaoppi."

        Uskonpuhdistajille oli selvää, että Antikristus oli paavinvalta.
        Siitä lauloimme virsikirjan virsiäkin laulaessamme.

        Kat kirkon vastauskonpuhdistus sitten keksi tämän tulevaisuuteen ja lyhyeen ajanjaksoon ajoittuvan temppelin saastuttamisen.

        Valitse, seuraatko
        1. uskonpuhdistajien opetusta vai
        2. kat kirkon vastauskonpuhdistajien opetusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"ensin hän tulee hakemaan temppeliinsä kokoontuneen seurakuntansa. Siinä välissä on Antikristuksen 3,5 vuoden aika."
        pystytko perustelemaan tuon Raamatulla? Yksiselitteisesti ilman riskiä väärinymmärtämisestä ?<<<

        Kyllä pystyn.

        Ensin Jeesus hakee omansa turvaan, jotteivat "viisaat neitsyet" joudu Antikristuksen käsiin. Heitä ei laiteta Antikristuksen koetukselle, kuten laitetaan "tyhmät neitsyet".

        Tässä on jakeet, jossa kerrotaan ns. tempauksesta viimeisen vuosiviikon puolessa välissä Jumalan valtaistuimen eteen. Silloin temmataan Kristuksen kansa, siis temppelissä kokoontunut seurakunta Isän kotiin Karitsan häihin. "Viisaat neitsyet" eivät joudu elämään maassa vihan maljojen aikana.

        Joh 14:2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
        3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

        Ilm 12:5 Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,

        Jes 66:7 Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen. [Ilm. 12:2,5]
        8 Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa.

        Ilm 3:10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.

        1 Tess 5:9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

        "Silloin temmataan Kristuksen kansa, siis temppelissä kokoontunut seurakunta Isän kotiin Karitsan häihin. "

        Jeesuksen tullessa uskovat kuolleeet herätetään ja yhdessä elossa olevien uskovien kanssa kaikki Jeesus vie mukanaan. Tämä ei ole riippuvainen yhdestä paikasta, vaan kaikkialta maapallolta.

    • Anonyymi

      Näinkin voidaan tulkita mutta tuo vain yksi kymmenistä arvauksista.

    • Anonyymi

      Näitä kaheleita piisaa Herran armosta .
      Yksi älyn jättiläinen näkyy olevan Leo Meller, joka on katuvinaan finninaamaisia lausahduksiaan nyt ukkona.
      Parasta skeidaa tulee, kun hän ilmoittaa: En ole sanonut mitään, mihin en olisi uskonut sillä hetkellä!!
      Montako onnetonta äijä on suistanut ojaan näillä hetkellisillä oikemmassa olemisillaan!?
      Täys uloste on sälli!

      • Anonyymi

        Eikö hellareilla avioerot olekaan kiellettyjä.

    • Anonyymi

      Sakarjat on ajalta ennen Jeesusta. Ristiin naulittu. Siis Palestiina alueena on se Sodoman alue synnin orjat .

      • Anonyymi

        Mutta Sakarja profetoi Jeesuksesta.

    • Jokaisen Kristityn täytyy tajuta A . Esiripun repeäminen.
      B . N v70 jkr. Temppelin tuhoaminen ja se oli jo ennustettu.
      Näin Jumala poisti ,ettei kukaan enää uhraa kun Jeesus on ja on ikuisesti oleva.
      Jos näitä asioita raamatusta ei tajua niin suosittelen lukemaan asian niin monta kertaa vaikka tuhat ,että tämä uppoaa ymmärrykseen.
      Ettei edes vahingossa lipsauta sanaa...uhraaminen.

      • Anonyymi

        "Esiripun repeäminen. B . N v70 jkr. Temppelin tuhoaminen ja se oli jo ennustettu. Näin Jumala poisti ,ettei kukaan enää uhraa kun Jeesus on ja on ikuisesti oleva."

        Esiriipun repeäminen ei liity mitenkään laissa säädettyihin uhritoimituksiin, jotka eivät loppuneet esiriipun repeämiseen.

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...

        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Esiripun repeäminen. B . N v70 jkr. Temppelin tuhoaminen ja se oli jo ennustettu. Näin Jumala poisti ,ettei kukaan enää uhraa kun Jeesus on ja on ikuisesti oleva."

        Esiriipun repeäminen ei liity mitenkään laissa säädettyihin uhritoimituksiin, jotka eivät loppuneet esiriipun repeämiseen.

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...

        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Kyllä ja se loppui.
        Jeesukseen ei uhrata mitään .Se on tosiasia ja löytyy raamatun kohdista selvästi.
        Jeesus on täydellinen uhri.
        Se joka tätä asiaa ei tajua ei ole Kristuksen oma sillä Kristuksen Henki kristityssä tekee tämän asian hyvin selväksi.
        Se joka ei ole Hänen omansa uhraa ja häpäisee eikä ymmärrä kuin fariseukset vaikka Jumalan Poika käveli heidän keskellään.

        "Kyllä ja se loppui."

        Ei loppunut.

        Koita lukea sinulle siteeratut jakeet Raamatusta.

        Apostolien tekojen kirja kertoo ihan selvästi, että kristittyjen alkuseurakunta kokoontui päivittäin temppelissä ja uhrasi säädetyt uhrit. Uhrit ovat kristinuskossa kuva ja yhteys Jeesuksen Kristuksen ruumiiseen ja vereen, kuten on myös ehtollinen.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        No. Nyt puhutaan ihan eri asiasta kuten hyvin tiedät.
        Ehtoollinen on Jeesuksen muistoksi.
        Uhraaminen alttarilla on ihan toinen asia.

        Kaikki uhraaminen on Jeesuksen muistoksi. Kaikki uhrit, myös eläinuhrit ovat kuvia ja yhteys Jeesuksen ruumiiseen ja vereen, joka on Jumalan Karitsa.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki uhraaminen on Jeesuksen muistoksi. Kaikki uhrit, myös eläinuhrit ovat kuvia ja yhteys Jeesuksen ruumiiseen ja vereen, joka on Jumalan Karitsa.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        Ihan turha kiskoa taas vt lauseita tueksi.
        Leipä ja viini on Jeesuksen muistoksi ,kuten Hän itsekkin pyysi.
        Mitään uhritoimituksia ei ole olemassa.
        Tämä on aivan päivänselvä asia.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Ihan turha kiskoa taas vt lauseita tueksi.
        Leipä ja viini on Jeesuksen muistoksi ,kuten Hän itsekkin pyysi.
        Mitään uhritoimituksia ei ole olemassa.
        Tämä on aivan päivänselvä asia.

        "Ihan turha kiskoa taas vt lauseita tueksi."

        Nämä lauseet olivat kyllä Uudesta testamentista ja Paavalin opetusta korittilaisille pakanauskoville :-D

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata. Tämäkin on Uudesta testamentista:

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri... Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Koski pappeja ja alttaria.
        Leipä ja viini on Jeesuksen muistoksi.
        Etkö sinä oikeesti tajua ,kuinka pihalla sinä olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä ja se loppui."

        Ei loppunut.

        Koita lukea sinulle siteeratut jakeet Raamatusta.

        Apostolien tekojen kirja kertoo ihan selvästi, että kristittyjen alkuseurakunta kokoontui päivittäin temppelissä ja uhrasi säädetyt uhrit. Uhrit ovat kristinuskossa kuva ja yhteys Jeesuksen Kristuksen ruumiiseen ja vereen, kuten on myös ehtollinen.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        UHRI LIHAA ELUKKAA LIHAA . Helvettiin menossa elukoitten kanssa. 🐕🐫🦧🦧🦧🦧🦧🦧🦧

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Esiripun repeäminen. B . N v70 jkr. Temppelin tuhoaminen ja se oli jo ennustettu. Näin Jumala poisti ,ettei kukaan enää uhraa kun Jeesus on ja on ikuisesti oleva."

        Esiriipun repeäminen ei liity mitenkään laissa säädettyihin uhritoimituksiin, jotka eivät loppuneet esiriipun repeämiseen.

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...

        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        "Esiriipun repeäminen ei liity mitenkään laissa säädettyihin uhritoimituksiin, jotka eivät loppuneet esiriipun repeämiseen."

        Esirippu repesi sillä hetkellä, kun Jeesus kuoli.
        Jeesus oli se Jlan Karitsa, joka sovitti maailman synnit.

        Temppeli ja sen uhritoimitukset viittasivat tulevaan Jeesuksen tehtävään.
        Kun Jeesus oli uhrannut itsensä syntiuhrina, niin sen jälkeen temppelipalvelus kävi tarpeettomaksi.

    • Anonyymi

      > Sakarjan kirjan mukaan temppelin rakentaa Messias Jeesus (Juurivesa, Joosua = Jeshua).

      Mutta mikä on Jeesuksen rakentama temppeli?

      "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?"
      1 Kor. 3:16
      "Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu."
      Room. 8:11

      "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä". Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?" Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä."
      Joh. 2:19-21
      "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te
      anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen."
      Joh. 14:10-14
      "Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,"
      Kol. 2:9

      • Anonyymi

        "> Sakarjan kirjan mukaan temppelin rakentaa Messias Jeesus (Juurivesa, Joosua = Jeshua).
        Mutta mikä on Jeesuksen rakentama temppeli?"

        Koita jo uskoa, että ylipappi Jeesus rakentaa temppelin Jerusalemiin. Siitä Sakarja, Hesekiel ja Ilmestyskirja profetoivat.

        Temppelirakennus tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuinsali ja koti tuhatvuotiskaudella.

        Jeesus On Jumala.

        Mitä Raamattu sanookaan ?

        Ap. t. 7:48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:

        Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,

        Ap. t. 17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

        Näiden jo pitäisi riittää !

        "Ap. t. 7:48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:"

        Älä ota jakeita irti asiayhteydestä. Raamatussa ei kumota jakeilla toisia jakeita.

        Tässä viitataan Salomon ja Jesajan puheisiin, kun he sanovat, että Jumala on niin suuri, ettei mahtuisi ihmisen valmistamaan temppeliin, mutta kuitekin Salomo teki temppelin Jumalan käskystä, missä Jumala asuu.

        Ap.t 7:48 Profeettahan sanoo:
        49 -- Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni koroke. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, mikä olisi minun asuinsijani?
        50 Olenhan omin käsin tehnyt tämän kaiken!

        Jes 66:1 Näin sanoo Herra: -- Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?

        1 Kun 8:24 Sinä olet pannut täytäntöön sen, minkä lupasit isälleni Daavidille. Minkä suusi puhui, sen kätesi teki. Niin on nyt tapahtunut.
        25 Herra, Israelin Jumala, täytäthän vielä senkin, minkä lupasit palvelijallesi, isälleni Daavidille, kun sanoit hänelle: 'Aina on Israelin valtaistuimella oleva sinun sukuusi kuuluva mies, jos poikasi pysyvät sillä oikealla tiellä, jota sinä olet silmieni alla vaeltanut.'
        26 Herra, Israelin Jumala! Käyköön toteen myös tämä lupaus, jonka lausuit palvelijallesi Daavidille, isälleni.
        27 "Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat -- miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!
        28 Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi.
        29 Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee.

        Jumalalla on siis temppeli Jerusalemissa, missä hänen nimensä asuu.

        "Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
        Ap. t. 17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken."

        Tässä kohtaa Paavali moittii kreikkalaisia epäjumalille ihmiskäsin rakennettuja temppeleitä. Sitten Paavali sanoo, että hän puhuu sellaisesta Jumalasta, joka on kreikkalaisille ollut tuntematon, mille kreikkalaiset ovat kuitenkin rakentaneet alttarin.

        Ap.t 17:22 Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua: "Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta.
        23 Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.

        Se mitä edellä on siteerattu Raamattua, ei kumoa sitä totuutta, että Jerusalemin kolmannessa temppelissä tulee asumaan Jumala. Sen temppelin Herra Jeesus rakentaa itselleen, jossa hän on sekä kuningas että ylipappi. Siitä näkökulmasta katsottuna Jerusalemin kolmatta temppeliä ei rakennakkaan ihmiskädet, vaikka rakentajien joukossa voisikin olla ihmisiä.

        Sak 6:12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
        13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
        14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
        15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

        Hes 43:4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
        5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
        6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
        7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

      • Anonyymi

        Uuden liiton aikana tulee olemaan Jerusalemissa temppeli, joka on Temppelivuoren korkeimmalla kohdalla, jossa takaisin palannut Herra Jeesus tulee asumaa. Tuhatvuotiskaudella Jerusalemin temppeliin tulee kaikki pakanakansat kuulemaan Jumalan sanan opetusta.

        "Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti." (Hes 37:26-28)

        "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana". Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan." (Jes 2:2-4)

        Ei ole eikä Jeeus asu käsillä tehtyissä temppeleissä.

        Kyllä Herra Jeesus asuu itse tekemässä temppelissään tuhatvuotiskaudella. Koita perehtyä edellä esitettyyn ja näihin jakeisiin:

        Kuule, olen perehtynyt ja seisonut Herran neuvotteluissa. Heskielin profetia temppelistä on jo toteutunut.

        Voin sanoa sinulle, ettet ole seisonut Herran neuvottelussa. Kuulet ilmeisesti vääriä ääniä päässäsi.

        Hesekielin kirjan luvut 40-48 eivät ole vielä toteutuneet, vaan ne toteutuvat vasta Herran Jeesuksen palattua. Nämäkin jakeet toteutuvat vasta tuhatvuotiskaudella:

        Hesekielin kirjassa kuvattua temppeliä ei ole koskaan rakennettu. Se profetia toteutuu myöhemmin.

        Ne, jotka eivät ole uskossa eivätkä ole seisseet Herran neuvotteluissa, siirtävät profetiat aina vain koskemaan tulevaisuutta. Sokeat totevat: "Se profetia toteutuu myöhemmin". Hesekielin profetiassa on kaksi profetiaa sisäkkäin.

        "Ne, jotka eivät ole uskossa eivätkä ole seisseet Herran neuvotteluissa, siirtävät profetiat aina vain koskemaan tulevaisuutta."

        Olet väärässä. Sinä et todellakaan ole ollut missään Herran neuvottelussa. Olen vakuuttunut siitä, että sinä kuulet vääriä ääniä päässäsi, etkä tajua, ettei sinulle puhu Herra vaan jokin muu.

        Hesekielin kirjan luvut 40-48 eivät ole vielä toteutuneet ja ne toteutuvat vasta Jeesuksen palattua tuhatvuotiskaudella, kuten opettavat mm. Pekka Sartola ja Pasi Turunen.

        "Hesekielin profetiassa on kaksi profetiaa sisäkkäin."

        Jaaha, varsin epämääräisiä puhut. Et tiedä mistä puhut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, olen perehtynyt ja seisonut Herran neuvotteluissa. Heskielin profetia temppelistä on jo toteutunut.

        Jos saamasi profetia on ilmiselvästi ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa, sinulle ei ole puhunut Herra vaan riivaajahenki, joka on vain tekeytynyt Herraksi, Valon Enkeliksi, vaikka ei ole Herra. Pyhä Henki ei puhu Jumalan sanaa vastaan vaan aina sen mukaisesti. Riivaajahenget valehtelevat ja vääristelevät Raamattua.

        2 Kor 6:13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
        15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

        Väärät profetiat ovat helluntaiseurakunnissa suurena ongelmana, joten kaikki profetiat tulee koetella aina Jumalan sanalla. Jos profetia ei ole Raamatun mukainen, se tulee hylätä.

        1 Joh 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

        Luuk 11:34 Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä.
        35 Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.

        Pyhä Henki annetaan niille, jotka noudattavat Jumalan sanaa.

        Ap.t 5:32 Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

        Jos joku ei noudata sanaa, hänellä on toinen henki, toinen evankeliumi ja toinen Jeesus. Helluntaiseurakunnissa ei noudatata Jumalan sanaa, joten siellä on pohja epäterveelle äärikarismaattisuudelle, joka ei tule Pyhästä Hengestä. Laittomuus on väärän profeetan merkki. Sen takia helluntaiseurakunnissa on paljon vääriä profetoita.

        2 Kor 11:3 Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen.
        4 Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte.

        Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        ---
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekij

        Mutta minä tiedän mistä puhut, käärmeen suulla puhut ja valheen isän sanomaa.

        Sinä et tiedä mistä puhut. Et pysty edes siteeraamaan Raamattua, mihin profetiat tässä asiassa perustuvat, mutta kylläkin syytät toisia kuin Saatana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ap. t. 7:48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:"

        Älä ota jakeita irti asiayhteydestä. Raamatussa ei kumota jakeilla toisia jakeita.

        Tässä viitataan Salomon ja Jesajan puheisiin, kun he sanovat, että Jumala on niin suuri, ettei mahtuisi ihmisen valmistamaan temppeliin, mutta kuitekin Salomo teki temppelin Jumalan käskystä, missä Jumala asuu.

        Ap.t 7:48 Profeettahan sanoo:
        49 -- Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni koroke. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, mikä olisi minun asuinsijani?
        50 Olenhan omin käsin tehnyt tämän kaiken!

        Jes 66:1 Näin sanoo Herra: -- Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?

        1 Kun 8:24 Sinä olet pannut täytäntöön sen, minkä lupasit isälleni Daavidille. Minkä suusi puhui, sen kätesi teki. Niin on nyt tapahtunut.
        25 Herra, Israelin Jumala, täytäthän vielä senkin, minkä lupasit palvelijallesi, isälleni Daavidille, kun sanoit hänelle: 'Aina on Israelin valtaistuimella oleva sinun sukuusi kuuluva mies, jos poikasi pysyvät sillä oikealla tiellä, jota sinä olet silmieni alla vaeltanut.'
        26 Herra, Israelin Jumala! Käyköön toteen myös tämä lupaus, jonka lausuit palvelijallesi Daavidille, isälleni.
        27 "Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat -- miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!
        28 Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi.
        29 Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee.

        Jumalalla on siis temppeli Jerusalemissa, missä hänen nimensä asuu.

        "Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
        Ap. t. 17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken."

        Tässä kohtaa Paavali moittii kreikkalaisia epäjumalille ihmiskäsin rakennettuja temppeleitä. Sitten Paavali sanoo, että hän puhuu sellaisesta Jumalasta, joka on kreikkalaisille ollut tuntematon, mille kreikkalaiset ovat kuitenkin rakentaneet alttarin.

        Ap.t 17:22 Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua: "Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta.
        23 Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.

        Se mitä edellä on siteerattu Raamattua, ei kumoa sitä totuutta, että Jerusalemin kolmannessa temppelissä tulee asumaan Jumala. Sen temppelin Herra Jeesus rakentaa itselleen, jossa hän on sekä kuningas että ylipappi. Siitä näkökulmasta katsottuna Jerusalemin kolmatta temppeliä ei rakennakkaan ihmiskädet, vaikka rakentajien joukossa voisikin olla ihmisiä.

        Sak 6:12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
        13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
        14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
        15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

        Hes 43:4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
        5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
        6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
        7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Sinulla oikeasti on pahoja ongelmia.Vääristelet koko ajan vääryyksien selityksiä.
        Pahinta on kun käytät raamattua siteerauksiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Herra Jeesus asuu itse tekemässä temppelissään tuhatvuotiskaudella. Koita perehtyä edellä esitettyyn ja näihin jakeisiin:

        Hes 43:4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
        5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
        6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
        7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Olet todella ihan pihalla asioista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ne, jotka eivät ole uskossa eivätkä ole seisseet Herran neuvotteluissa, siirtävät profetiat aina vain koskemaan tulevaisuutta."

        Olet väärässä. Sinä et todellakaan ole ollut missään Herran neuvottelussa. Olen vakuuttunut siitä, että sinä kuulet vääriä ääniä päässäsi, etkä tajua, ettei sinulle puhu Herra vaan jokin muu.

        Hesekielin kirjan luvut 40-48 eivät ole vielä toteutuneet ja ne toteutuvat vasta Jeesuksen palattua tuhatvuotiskaudella, kuten opettavat mm. Pekka Sartola ja Pasi Turunen.

        "Hesekielin profetiassa on kaksi profetiaa sisäkkäin."

        Jaaha, varsin epämääräisiä puhut. Et tiedä mistä puhut.

        Etkö sinä älyä olla hiljaa... ihan oikeesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "> Sakarjan kirjan mukaan temppelin rakentaa Messias Jeesus (Juurivesa, Joosua = Jeshua).
        Mutta mikä on Jeesuksen rakentama temppeli?"

        Koita jo uskoa, että ylipappi Jeesus rakentaa temppelin Jerusalemiin. Siitä Sakarja, Hesekiel ja Ilmestyskirja profetoivat.

        Temppelirakennus tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuinsali ja koti tuhatvuotiskaudella.

        Kuka tappoi sakarjan profeetan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuden liiton aikana tulee olemaan Jerusalemissa temppeli, joka on Temppelivuoren korkeimmalla kohdalla, jossa takaisin palannut Herra Jeesus tulee asumaa. Tuhatvuotiskaudella Jerusalemin temppeliin tulee kaikki pakanakansat kuulemaan Jumalan sanan opetusta.

        "Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti." (Hes 37:26-28)

        "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana". Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan." (Jes 2:2-4)

        Jesaja ajalta ENNEN Jeesusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Herra Jeesus asuu itse tekemässä temppelissään tuhatvuotiskaudella. Koita perehtyä edellä esitettyyn ja näihin jakeisiin:

        Hes 43:4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
        5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
        6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
        7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Hesekiel ajalta ennen Kristusta . Jumal auta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, olen perehtynyt ja seisonut Herran neuvotteluissa. Heskielin profetia temppelistä on jo toteutunut.

        Kaikki profiat täyttyi Jeesus tuli ja tapettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin sanoa sinulle, ettet ole seisonut Herran neuvottelussa. Kuulet ilmeisesti vääriä ääniä päässäsi.

        Hesekielin kirjan luvut 40-48 eivät ole vielä toteutuneet, vaan ne toteutuvat vasta Herran Jeesuksen palattua. Nämäkin jakeet toteutuvat vasta tuhatvuotiskaudella:

        "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana". Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan." (Jes 2:2-4)

        "Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti." (Hes 37:26-28)

        Ajalta ennen Jeesusta ihmisenä Siionin vuorella .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saamasi profetia on ilmiselvästi ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa, sinulle ei ole puhunut Herra vaan riivaajahenki, joka on vain tekeytynyt Herraksi, Valon Enkeliksi, vaikka ei ole Herra. Pyhä Henki ei puhu Jumalan sanaa vastaan vaan aina sen mukaisesti. Riivaajahenget valehtelevat ja vääristelevät Raamattua.

        2 Kor 6:13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
        15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

        Väärät profetiat ovat helluntaiseurakunnissa suurena ongelmana, joten kaikki profetiat tulee koetella aina Jumalan sanalla. Jos profetia ei ole Raamatun mukainen, se tulee hylätä.

        1 Joh 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

        Luuk 11:34 Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä.
        35 Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.

        Pyhä Henki annetaan niille, jotka noudattavat Jumalan sanaa.

        Ap.t 5:32 Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

        Jos joku ei noudata sanaa, hänellä on toinen henki, toinen evankeliumi ja toinen Jeesus. Helluntaiseurakunnissa ei noudatata Jumalan sanaa, joten siellä on pohja epäterveelle äärikarismaattisuudelle, joka ei tule Pyhästä Hengestä. Laittomuus on väärän profeetan merkki. Sen takia helluntaiseurakunnissa on paljon vääriä profetoita.

        2 Kor 11:3 Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen.
        4 Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte.

        Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        ---
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekij

        Voi kuulkaa juutalaiset laittomuuden tekijät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole eikä Jeeus asu käsillä tehtyissä temppeleissä.

        Tämän maailman temppeleissä asuu tomppelit. Jeesus ei tule asumaan tämän maailman temppeleihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "> Sakarjan kirjan mukaan temppelin rakentaa Messias Jeesus (Juurivesa, Joosua = Jeshua).
        Mutta mikä on Jeesuksen rakentama temppeli?"

        Koita jo uskoa, että ylipappi Jeesus rakentaa temppelin Jerusalemiin. Siitä Sakarja, Hesekiel ja Ilmestyskirja profetoivat.

        Temppelirakennus tulee olemaan Herran Jeesuksen valtaistuinsali ja koti tuhatvuotiskaudella.

        Ei tule Jeesus tämän maailman temppeleihin asumaan. Jeesus on omiensa kanssa 1000 vuotta taivaassa.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Herra Jeesus asuu itse tekemässä temppelissään tuhatvuotiskaudella. Koita perehtyä edellä esitettyyn ja näihin jakeisiin:

        Hes 43:4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
        5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
        6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
        7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Pelastuneet Adventistit ovat Sapatin Herran Jeesuksen kanssa 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhoon tuomitun maan päällä.

        1234567---

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei kannata katsoa Petri Paavola julkaisuja ollenkaan. Hän ei opeta temppelistä eikä oikein mistään muustakaan oikein. Paavola on salaliittoteoreetikko, joka pyrkii villitsemään vain oman lahkonsa jäseniä sensaatiohakuisilla salaliittoteorioilla.

        Temppelin rakentajien pitää ensin jyrätä suurin osa Jerusalemia maan tasalla.

        Petri Paavolan tarina punaisesta hiehosta murenee heti, kun ymmärtää, ettei ortodoksijuutalaiset rakenna temppeliä. He eivät ole sitä kyenneet tekemään aikemminkaan eikä rakenna myöhemminkään. Sen takia ortodoksijuutalaisilla hallussa oleva punainen hieho ei ole myöskään ajan merkki siitä, että he rakentaisivat kolmannen temppelin.

        Paavola väittää, että he tietäisivät jo päivän, jolloin temppeli rakennetaan, mutta Paavola ei pysty kertomaan, mikä päivä sen on. Kyse on pelkästä yhdestä uudesta salaliittoteorista, mitä Paavola julistaa kanavillaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata katsoa Petri Paavola julkaisuja ollenkaan. Hän ei opeta temppelistä eikä oikein mistään muustakaan oikein. Paavola on salaliittoteoreetikko, joka pyrkii villitsemään vain oman lahkonsa jäseniä sensaatiohakuisilla salaliittoteorioilla.

        Paavola osaa ja tietää asioita, mutta sinä et.
        Olet eksynyt lakiin ja olet kirottu.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Paavola osaa ja tietää asioita, mutta sinä et.
        Olet eksynyt lakiin ja olet kirottu.

        Sinulla on aina jotain pahaa sanottavaa toisista, mutta et kykene koskaan todistamaan väitteitäsi, etkä edes yritä perustella. Et edes siteeraa Raamattua, sen kuin vain herjaat ja luulet olevasi jokin besserwisser.

        Tuo kirous on laista ja joka yrittää tullav anhurskaalsi laista ON KIROTTU.
        LAKI ON KUMOTTU EIKÄ SITÄ ENÄÄ OLE.
        Ihan perusasiaa ...ihan sitä alku aakkosia raamatussa ,että laki on kumottu eikä kukasn voi tulla otolliseksi laista.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Tuo kirous on laista ja joka yrittää tullav anhurskaalsi laista ON KIROTTU.
        LAKI ON KUMOTTU EIKÄ SITÄ ENÄÄ OLE.
        Ihan perusasiaa ...ihan sitä alku aakkosia raamatussa ,että laki on kumottu eikä kukasn voi tulla otolliseksi laista.

        "LAKI ON KUMOTTU EIKÄ SITÄ ENÄÄ OLE."

        Niin ei ole. Juuri menetit pelastuksesi, ties kuinka mones kerran.

        "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:" (Heb 10:26-28)

        Sinä et todella ymmärrä yhtään mitään.
        Et edes vähäisintä asiaa kun elät kirottuna valheessa.
        Sanon vielä .Laki on kumottu.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Sinä et todella ymmärrä yhtään mitään.
        Et edes vähäisintä asiaa kun elät kirottuna valheessa.
        Sanon vielä .Laki on kumottu.

        Ja taas tuli yksi pelastuksen menetys ja syntivelka lisää. Näyttää siltä, ettei sinulla ole mitään kunnoitusta Raamattua kohtaan, koska ehdoin tahdoin ja tahallaan purat lakia, minkä Jeesus kielsi kadotustuomion uhalla.

        Voi sitä päivää kun tajuat ja sinulle näytetään ,että lakiliitto on loppu Kristuksessa.
        Se kerrotaan kymmenissä kohdin.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Voi sitä päivää kun tajuat ja sinulle näytetään ,että lakiliitto on loppu Kristuksessa.
        Se kerrotaan kymmenissä kohdin.

        Jeesuksen sanojen mukaan laki on uuden liiton aikana voimassa. Jeremian mukaan Mooseksen laki kirjoitetaan uudessa liitossa sydämeen, jotta sitä noudatetaan. Jos joku kieltäytyy noudattamasta lakia, hän ei saa armoa eikä pelastu.

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:17-20)

        Kuten sanottua.
        Laki on voimassa niillä ,jotka eivät ole Kristuksessa.
        Ne tuomitaan lainnojalla lakiin tuomiten.
        Kun Kristus kuoli ja testamentti tuli lainvoimaiseksi , kuten paavali ilmaisi niin selvä teksti osoittaa kymmenissä kohdin ,että LAKILIITTO on kumottu.
        Se on lain loppu niille ,jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat.
        Ne ,jotka luulevat pelastuvansa lain alla ovat kirottuja ,koska Ei ole enää mitään verta heillä millä puhdistavat syntinsä eivätkä pysty yli 600 kehoitusta täyttämään.
        Mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme Jeesuksen veren voimassa ja pelastuksessa Elämän Lain alla eli ikuisen elämän

        >>>Laki on voimassa niillä ,jotka eivät ole Kristuksessa.<<<

        Sinä puhut paksua valhetta.

        Yksikään ei ole Kristuksessa, joka ei lakia noudata. Tästä Paavali varoitti aivan selvästi Roomalaiskirjeen luvussa 8.

        Lihalliset ihmiset eivät alistu noudattamaan lakia, mutta Kristuksessa olevat ovat kuolettaneet synnin pois Pyhän Hengen antamalla voimalla. Pyhä Henki antaa voiman noudattaa lakia. Joka ei noudata lakia, hänessä ei ole Pyhää Henkeä.

        Room 8:1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.* [Eräissä käsikirjoituksissa on lisäys: "ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan."]
        2 Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        3 Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin,
        4 jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.
        5 Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset.
        6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.
        10 Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.
        11 Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.
        12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
        5 Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit.
        6 Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.
        7 Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas.
        8 Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.
        9 Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.
        10 Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään.

        Olet sinä kiero käärme .
        Tajuatko mitä lakiliitto merkitsee ja mikä se on.
        Sinä käännät nuo raamatun kohdat palvelemaan valheitasi.
        Kirjoitan kyllä kun ennätän blogeja ja ne kertoo selvästi ,että lakiliitto on kumottu ja syyt.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Olet sinä kiero käärme .
        Tajuatko mitä lakiliitto merkitsee ja mikä se on.
        Sinä käännät nuo raamatun kohdat palvelemaan valheitasi.
        Kirjoitan kyllä kun ennätän blogeja ja ne kertoo selvästi ,että lakiliitto on kumottu ja syyt.

        Vanha liitto on tietenkin purkautunut, koska Israel ei lakia noudattanut, mutta uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä myös noudatettaisiin. Tätä asiaa sinä et halua mitenkään ymmärtää.

        Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
        8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Jer. 31:31-34]
        9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
        10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Vanhaa liittoa jotkut kutsuvat lakiliitoksi, mutta uusi liitto on uudistettu lakiliitto, joka tehtiin Israelin ja Juudan kanssa. Jos pakana haluaa liittyä uuteen liittoon, hänen hän voi niin tehdä noudattamalla samoja sääntöjä, mitä on juutalaisilla.

        Kyllä minä ymmärrän ,mutta sinä et tajua sana Lakiliitto on purettu.
        Jos sinä olet lakiliitossa , kuten väität niin olet kirottu.
        Sinulla ei ole Jeesuksen verta suojana ja verensuoja on oltava sillä se on Jumalan määräys.
        Kun lakiliitto loppui niin loppui uhraaminen ja koskaan Jumalan voimasta ja tahdosta uhraamista ei tulla sallimaan sillä se on HÄPÄISY JEESUKSEN VERTA VASTAAN.
        TÄMÄ ASIA ON JOKAISEN KRISTITYN TAJUTTAVA KUN LAKIVALHE LASKEUTUU TÄSSÄ AJASSA ENNEN HERRAN PALUUTA HAKEMAAN OMANSA.
        Silsi Jumala hajoitti jerusalemin temppelin, että viimeisinkin tajuaisi ,että uhraus on ohi.
        Sen tajusi Pietari ja myös Paavali kun Jumala antoi ymmärryksen.
        Kun lukee raamatun oikein niin tajuaa tuon muutoksen, että se ei mennyt ihmisten päähän helpolla.
        Opetuslapsetkin oli ihmeissään kun Jeesus ilmoitti ,että temppeli hajoitetaan ja Hän on se uusi temppeli joka uudelleen rakennetaan 3 päivässä eli pelastus on Hänen kauttaan vain.
        Tämä on sitä raamatun Totuutta.

        Tuo on täyttä vääryyttä ja täysin Jumalan ilmoitusta vastaan eli järjestys.
        Jumala teki uuden liiton ilman lakia ja kuten n miljoona kertaa olen kirjoittanut, että se ei tee tyhjäksi esim 10 käskyä, tai huonoiksi tai vääriksi sillä nuo käskyt ovat Universaalit käytös ohjeet koko maailman kansoille.
        Israelille annetut omat ohjeet ei ole voimassa meillä ,mutta sieltäkin voimme nähdä hyviä ohjeita ,mutta meidän toimintaamme tai pelastukseen niillä ei ole mitään tekemistä.
        Kristityt ovat irti täysin heille annetuista ohjeista ja niitä riittää.
        Jumala ohjaa Kristittyä Hengen kautta ja jokainen joka on Jumalan on saanut uuden Hengen eli Kristuksen Hengen ja siinä Hengessä puhuu Isä ja Poika.
        Liitto ja järjestys:
        Sen minkä Jumala on säätänyt vt puolella Iisakista tulevaan perintöön niin se osa on vasta nyt heräämässä.
        Kuten Paavali kirjoitti on se jäännös jätetty uneliaisuuden valtaan ja pakanat saivat pelastuksen .
        Tämän antoi siis Jumala.
        Tämä edellä on täyttä Raamatun sanaa.

        Sinussa on ilmiselvästi riivaajahenki.

        Et halua hyväksyä sitä, että uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sinä myös noudatettaisiin. Tähän asiaan ei millään tavalla vaikuta se, että vanha lakiliitto on purkautunut. Vanha liitto on uudistettu uudessa liitossa, jossa on vaatimus noudattaa lakia.

        Sinä et ole Kristuksen seuraaja. Kristus käski noudattaa lakia, mutta sinä et sitä käskyä tottele, koska sinä olet Antikristus. Sinä poljet Kristuksen sovitusveren maahan, koska julistat väärää evenkeliumia ja laittomuutta keskustelufoorumeilla.

        1 Joh 2:18 Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä.
        19 He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin.

        2 Kor 11:13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
        15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

        Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Lakiliittoko voimassa ?Se sanotaan monissa kohdin ,että ei ole.
        Kohta tuon sinun valheesi esille ja alan kirjoittamaan valheistasi kirjoituksia.
        Toivon myös, että kristityt herää ja heittää sinunlaiset Jeesuksen veren pilkkaajat ulos.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Lakiliittoko voimassa ?Se sanotaan monissa kohdin ,että ei ole.
        Kohta tuon sinun valheesi esille ja alan kirjoittamaan valheistasi kirjoituksia.
        Toivon myös, että kristityt herää ja heittää sinunlaiset Jeesuksen veren pilkkaajat ulos.

        Sinä vääristelet Raamattua ja toisten sanomisia kuin Saatana.

        Laki on voimassa ja uudessa liitossa on vaatimus noudattaa lakia. Sinä et sitä hyväksy, koska olet Antikristus. Ei lain noudattajat loukkaa Kristusta, vaan Kristuksen sovitusveren polkee maahan ne, jotka kieltävät Kristuksen käskyn noudattaa lakia.

        Vaikka sinulle osoittaisi asian Raamatusta, sinä et piittaa todisteista pätkääkään, koska sinulla ei ole mitään kunnioitusta Raamattua kohtaan.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Tuo on täyttä vääryyttä ja täysin Jumalan ilmoitusta vastaan eli järjestys.
        Jumala teki uuden liiton ilman lakia ja kuten n miljoona kertaa olen kirjoittanut, että se ei tee tyhjäksi esim 10 käskyä, tai huonoiksi tai vääriksi sillä nuo käskyt ovat Universaalit käytös ohjeet koko maailman kansoille.
        Israelille annetut omat ohjeet ei ole voimassa meillä ,mutta sieltäkin voimme nähdä hyviä ohjeita ,mutta meidän toimintaamme tai pelastukseen niillä ei ole mitään tekemistä.
        Kristityt ovat irti täysin heille annetuista ohjeista ja niitä riittää.
        Jumala ohjaa Kristittyä Hengen kautta ja jokainen joka on Jumalan on saanut uuden Hengen eli Kristuksen Hengen ja siinä Hengessä puhuu Isä ja Poika.
        Liitto ja järjestys:
        Sen minkä Jumala on säätänyt vt puolella Iisakista tulevaan perintöön niin se osa on vasta nyt heräämässä.
        Kuten Paavali kirjoitti on se jäännös jätetty uneliaisuuden valtaan ja pakanat saivat pelastuksen .
        Tämän antoi siis Jumala.
        Tämä edellä on täyttä Raamatun sanaa.

        "Jumala teki uuden liiton ilman lakia"

        Täysin härski valhe taas kerran MrPahikselta.

        Jeesus asetti uuden liiton Jeremian profetian mukaisesti, joka kertoo, että uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä noudatettaisiin. Tämän asian toistaa myös Hebrealaiskirje, joka on osa uutta testamenttia ja uutta liittoa.

        Heb 8:8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Jer. 31:31-34]
        9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
        10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Jeesus sanoo ihan selvästi, ettei tullut lakia kumoamaan vaan sitä noudattamaan. Laki on edelleen voimassa uudessa liitossa.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jumala teki uuden liiton ilman lakia"

        Täysin härski valhe taas kerran MrPahikselta.

        Jeesus asetti uuden liiton Jeremian profetian mukaisesti, joka kertoo, että uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä noudatettaisiin. Tämän asian toistaa myös Hebrealaiskirje, joka on osa uutta testamenttia ja uutta liittoa.

        Heb 8:8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Jer. 31:31-34]
        9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
        10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Jeesus sanoo ihan selvästi, ettei tullut lakia kumoamaan vaan sitä noudattamaan. Laki on edelleen voimassa uudessa liitossa.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Jos sinä yhtään osaisit opettaa ja ymmärtää edes vähäisen vertaa niin sanoisit.
        Lakiliitto on kumottu ja tilalla on uusi armon liito Jeesuksen veressä , mutta nyt sinä saatanan lähettiläs teet itse Jeesuksen veren pilkaksi, kun et hyväksy muutosta.
        Se toki kuuluu teidän valehtelijoiden klubiin ,josta Jeesus mainitsi kovimmat rangaistukset mitä raamatussa on.
        Fariseukset, jotka tietenkään ei tunnistaneet Kuningasten Kuningasta , kuten sinä.
        Valehtelijoiden klubin jäsen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jumala teki uuden liiton ilman lakia"

        Täysin härski valhe taas kerran MrPahikselta.

        Jeesus asetti uuden liiton Jeremian profetian mukaisesti, joka kertoo, että uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä noudatettaisiin. Tämän asian toistaa myös Hebrealaiskirje, joka on osa uutta testamenttia ja uutta liittoa.

        Heb 8:8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Jer. 31:31-34]
        9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
        10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Jeesus sanoo ihan selvästi, ettei tullut lakia kumoamaan vaan sitä noudattamaan. Laki on edelleen voimassa uudessa liitossa.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Kuten sanottua osast aakkoset Hyvä niin , mutta et älyä mitä sana tarkoittaa.
        Katsotaanpa tuota monesti käyttämääsi valheeksi kääntämää n eli hebr 8/8
        Ymmärrätkö mitä se uusiliitto EI SAMANLAINEN TARKOITTAA.
        ONKO SINULLA EDES AAVISTUSTA.
        ??

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Kuten sanottua osast aakkoset Hyvä niin , mutta et älyä mitä sana tarkoittaa.
        Katsotaanpa tuota monesti käyttämääsi valheeksi kääntämää n eli hebr 8/8
        Ymmärrätkö mitä se uusiliitto EI SAMANLAINEN TARKOITTAA.
        ONKO SINULLA EDES AAVISTUSTA.
        ??

        "Ymmärrätkö mitä se uusiliitto EI SAMANLAINEN TARKOITTAA."

        Vanha ja uusi liitto eivät ole samanlaisia yhden asian suhteen, minkä Jeremia kertoo. Ero on siinä, että vanhassa liitossa Israel ei noudattanut lakia, mutta uudessa liitossa lakia noudatetaan, koska laki kirjoitetaan sydämeen. Uudessa liitossa lakia noudatetaan Pyhän Hengen antamalla voimalla. Muuta eroa liittojen välillä ei ole. Kuten Hebrealaiskirje sanoo, uutta liittoa ei olisi tarvittu, jos Israel olisi noudattanut lakia. Jos joku ei noudata lakia, hän ei ole uudessa liitossa Herran kanssa.

        Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.

        Hes 36:26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
        27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.

        Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Hepr. 8:8-12]
        32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
        33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
        34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
        35 -- Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä. Hän panee meren kuohumaan, aallot pauhaamaan -- Herra Sebaot on hänen nimensä,
        36 ja hän sanoo näin: -- Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani.
        37 Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Jumala teki uuden liiton ilman lakia"

        Täysin härski valhe taas kerran MrPahikselta.

        Jeesus asetti uuden liiton Jeremian profetian mukaisesti, joka kertoo, että uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä noudatettaisiin. Tämän asian toistaa myös Hebrealaiskirje, joka on osa uutta testamenttia ja uutta liittoa.

        Heb 8:8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Jer. 31:31-34]
        9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
        10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Jeesus sanoo ihan selvästi, ettei tullut lakia kumoamaan vaan sitä noudattamaan. Laki on edelleen voimassa uudessa liitossa.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

        Mitä Jeesus tarkoitti on ,että puhui niille ,jotka ovat lain alla .
        Lain alla tuomitaan ne ,jotka ovat lain alla maailmanlopussa
        Paavali kertoi sitten Jeesuksen ohjaamana uuden liiton säännöt ,kun Jeesus oli kuollut eli Paavalin sanoin testamentti oli silloin voimassa.
        Silloin Jeesus ilmoitti Paavalille nuo upeat tekstit uudesta liitosta joka kumoaa lakiliiton.
        Iisakista tulevan jäännöksen perillisen laki joka on tallennettu sydämiin tarkoittaa juuri tätä armonliittoa mikä on meillä entisillä pakananoilla.
        Se liitto on uusi ja se ei ole samanlainen kuin entinen kivitauluun kirjoitettu vaan sydämeen eli Hengen kautta Kristus ilmaisee asiat.
        Tämä on Totuus raamatusta ja uudesta liitosta johon tulee myös Israelin jäännös mukaan.
        Sydämen laki eli Henki joka ohjaa.
        Toivottavasti alkaa pikkuhiljaa mennä jakelukeskukseen .Lue vaikka useampaan kertaan jos lamppu syttyisi ,mutta valhe pitää varmasti kiinni sinussa ja toimit valheen hengessä.

        "Mitä Jeesus tarkoitti on ,että puhui niille ,jotka ovat lain alla"

        Kysymystä siitä, mitä tarkoittaa olla lain alla, on käsitelty tässä keskustelussa paljonkin, mutta sinulle ei tämä asia mene perille, koska olet täysin paatunut.

        Paavali oli juutalainen kirjanoppinut, joka viittasi opetuksissaan aina vanhan testamentin teksteihin, jossa lain alaisilla tarkoittaan niitä, jotka eivät lakia noudata, minkä takia he ovat lain TUOMION alla. Lain alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Room 2:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        5 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Paavali itse noudatti Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, minkä takia hän oli armon alla, ei siis lain alla.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Sinä MrPahis olet purkanut lain ja tahallaan kieltäydyt noudattamasta lakia, joten sinä ole lain alla. Sinulla ei ole Kristuksen antamaa uhria syntiesi sovitukseksi.

        Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä Jeesus tarkoitti on ,että puhui niille ,jotka ovat lain alla"

        Kysymystä siitä, mitä tarkoittaa olla lain alla, on käsitelty tässä keskustelussa paljonkin, mutta sinulle ei tämä asia mene perille, koska olet täysin paatunut.

        Paavali oli juutalainen kirjanoppinut, joka viittasi opetuksissaan aina vanhan testamentin teksteihin, jossa lain alaisilla tarkoittaan niitä, jotka eivät lakia noudata, minkä takia he ovat lain TUOMION alla. Lain alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Room 2:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        5 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Paavali itse noudatti Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, minkä takia hän oli armon alla, ei siis lain alla.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Sinä MrPahis olet purkanut lain ja tahallaan kieltäydyt noudattamasta lakia, joten sinä ole lain alla. Sinulla ei ole Kristuksen antamaa uhria syntiesi sovitukseksi.

        Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Korjaus: Room 2:14 => Room 6:14

        Armonliitossa asiat käsitellään täysin eri tavalla kuin entisessä väliaikaisessa lakiliitossa josta Paavali kirjoitti.
        Syntiasiatkin.
        Syntiasioihin on tunnustus ja rukoilu.
        Jos olisi lakiliitossa niin eläinveri tai kivitys.
        Sinä valhe feikkijuutalainen haluaisit kivitetyksi tulla.
        Sehän on sitä sinun kirouksen liiton osaa sinulla ja muille puupäille lahkossasi.
        Uskon kyllä että ne herää pikkuhiljaa niin joudut yksin kivitettäväksi vai eikö kivitys ole voimassa ?

    • Anonyymi

      Kuulkaas pulteri Pispalassa juutalainen viinabaari.

    • Anonyymi

      Mis kohtaa se nyt olikaan lainrikkojat se varastettu tavara on tuhoon vihittyjä kohta .

    • Anonyymi

      Kolmas tomppeli?
      Isä, poika vai pyhä henkonen?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei kannata katsoa Petri Paavola julkaisuja ollenkaan. Hän ei opeta temppelistä eikä oikein mistään muustakaan oikein. Paavola on salaliittoteoreetikko, joka pyrkii villitsemään vain oman lahkonsa jäseniä sensaatiohakuisilla salaliittoteorioilla.

        Petri Paavolan tarina punaisesta hiehosta murenee heti, kun ymmärtää, ettei ortodoksijuutalaiset rakenna temppeliä. He eivät ole sitä kyenneet tekemään aikemminkaan eikä rakenna myöhemminkään. Sen takia ortodoksijuutalaisilla hallussa oleva punainen hieho ei ole myöskään ajan merkki siitä, että he rakentaisivat kolmannen temppelin.

        Paavola väittää, että he tietäisivät jo päivän, jolloin temppeli rakennetaan, mutta Paavola ei pysty kertomaan, milloin se on. Kyse on pelkästä yhdestä uudesta salaliittoteorista, mitä Paavola julistaa kanavillaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Petri Paavolan tarina punaisesta hiehosta murenee heti, kun ymmärtää, ettei ortodoksijuutalaiset rakenna temppeliä. He eivät ole sitä kyenneet tekemään aikemminkaan eikä rakenna myöhemminkään. Sen takia ortodoksijuutalaisilla hallussa oleva punainen hieho ei ole myöskään ajan merkki siitä, että he rakentaisivat kolmannen temppelin.

        Paavola väittää, että he tietäisivät jo päivän, jolloin temppeli rakennetaan, mutta Paavola ei pysty kertomaan, mikä päivämäärä on. Kyse on pelkästä yhdestä uudesta salaliittoteorista, mitä Paavola julistaa kanavillaan.

        Ei kannata katsoa Petri Paavola julkaisuja ollenkaan. Hän ei opeta temppelistä eikä oikein mistään muustakaan oikein. Paavola on salaliittoteoreetikko, joka pyrkii villitsemään vain oman lahkonsa jäseniä sensaatiohakuisilla salaliittoteorioilla.

    • Anonyymi

      Hei Mr Hyvis !

      Tuli mieleeni sellainen asia, että kannattaa lukea näiden judaistien sun muiden harhaoppisten kirjoituksia, niistä voi oppia oikeasti.

      Siis niiden kautta voi nähdä ja oppia sen, että miksi se antikristus / kadotuksen lapsi pääsee temppeliin ja voi julistautua siellä Jumalaksi !

      Siis mikä oikesti mahdollistaa tuon kaiken.

      On siis jopa useita eri eksytyksiä eri ihmisryhmille, joiden vuoksi he ottavat kadotuksen lapsen vastaan ja hyväksyvät temppelissä harjoitettavat menot.

      Eli kun näitä tutkii tarkemmin, niin paljastuvat ne syyt ja juuret, miksi moni on eksynyt ja eksyy ja tulee eksytetyksi tässä lopun ajassa.

      • Anonyymi

        Siis uskosta osattomille juutalaisille ja heitä seuraaville ns. judaisteille kelpaa antikristus monesta syystä.

        Hehän yhä odottavat Vapahtajaa ja Pelastajaa ja Juutalaisten Kuningasta, kun heiltä Vapahtaja meni ohi.

        Joten siksi antikristus siis esiintyy Kristuksena, eli ei hän ole mikään vastakohta, vaan taidokas kopio.

        Moni väittää pedon olevan katolilaisuus tai katolilainen, mutta kirjoitusten mukaan Vapahtajan tulee olla Daavidin jälkeläinen, joten ei pakana, eikä kristitty se kadotuksen lapsi voi mielestäni millään olla, sillä hän ei kelpaisi juutalaisille, eikä hänellä olisi mitään asiaa temppeliin pakanana.

        Tässä vain yksi esimerkki siitä, että kuinka opettavaista voi olla näiden harhaoppien ja harhaoppisten tutkiminen oikeasti.

      • Anonyymi

        >>>Tuli mieleeni sellainen asia, että kannattaa lukea näiden judaistien sun muiden harhaoppisten kirjoituksia, niistä voi oppia oikeasti. Siis niiden kautta voi nähdä ja oppia sen, että miksi se antikristus / kadotuksen lapsi pääsee temppeliin ja voi julistautua siellä Jumalaksi <<<

        Sinä kutsut juutalaisia judaisteiksi, mikä oli natsien käyttämä pilkkanimitys juutalaisista. Paavali ja kaikki muutkin apostolit olivat kaikki lakia noudattavia messiaanisia juutalaisia, joten älä pilkkaa heitä. Sinussa on antikristillinen natsien henki, koska puhut näin pahasti juutalaisista.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon... Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." (Ap.t 24:14; 25:8)

        >>>On siis jopa useita eri eksytyksiä eri ihmisryhmille, joiden vuoksi he ottavat kadotuksen lapsen vastaan ja hyväksyvät temppelissä harjoitettavat menot.<<<

        Antikristus on helppo tunnistaa, joten kukaan vanhurskas kristitty ei sellaiseen lankea.

        Raamatun mukaan Antikristus on temppelissä vain 3,5 vuotta ja hän lakkauttaa uhraamisen. Antikristus ei siis aloita uhraamista vaan nimenomaan lakkauttaa sen. Antikristuksen nimestä voi myös laskea luvun 666 ja hän tulee vaatimaan oikeaan käteen tai otsaan pedon merkkiä. KRISTUS EI TEE MITÄÄN NÄISTÄ ASIOISTA.

        “Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Dan 9:27, FinRK)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        >>>Hehän yhä odottavat Vapahtajaa ja Pelastajaa ja Juutalaisten Kuningasta, kun heiltä Vapahtaja meni ohi.<<<

        Jeesus Kristus on juutalaisten kuningas, joka noudatti lakia ja vaati kaikkia tekemään samoin. Tästä asiasta ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Ehkä sinulla on epäselvää, kuka on Kristus.

        >>>Moni väittää pedon olevan katolilaisuus tai katolilainen, mutta kirjoitusten mukaan Vapahtajan tulee olla Daavidin jälkeläinen, joten ei pakana, eikä kristitty se kadotuksen lapsi voi mielestäni millään olla, sillä hän ei kelpaisi juutalaisille, eikä hänellä olisi mitään asiaa temppeliin pakanana.<<<

        Voi miten eksynyt sinä oikein olet. Antikristusta kutsutaan laittomuuden ihmiseksi, koska hän ei noudata Mooseksen lakia. Hän lakkauttaa uhraamisen ja vaatii noudattamaan toista lakia, joka kumoaa Mooseksen lain. Sen takia kuvaan sopii oikein hyvin se, että Antikristus on esim. pakanallinen paavi, joka ei lakia noudata.

        "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess 2:3,4)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi." (Dan 7:25)

        >>>Joten siksi antikristus siis esiintyy Kristuksena, eli ei hän ole mikään vastakohta, vaan taidokas kopio.<<<

        Raamatussa ei ole tällaista ilmoitusta missään. Raamattu kertoo, että Antikristus on täysin vastakohta Kristukselle:

        1.) Antikristus ei noudata lakia, mutta Kristus noudattaa.

        2.) Antikristus vaatii oikeaa käteen tai otsaan pedon merkkiä, mitä ilman ei voi ostaa tai myydä. Kristus ei tee sellaista.

        3.) Antikristuksen nimestä voi laske luvun 666, mutta Kristuksen nimestä ei voi.

        4.) Antikristus on temppelissä viimeisen vuosiviikon jälkimmäisen puoliskon tasan 3,5 vuotta. Kristus on temppelissä muulloin.

        Antikristukset ovat olleet jo liki pari tuhatta vuotta Jumalan temppelissa. Antikristukset ovat murhanneet ainakin 50 miljoonaa Jeesuksen omaa. Turhaa odotatte kolmea ja puolta vuotta joillon herranne on valloillaan. viimeset vuosiviikot ovat antikristillen sepustus, jota ei löydy Raamatusta. Kolme ja puoli vuotta tai viikkoa viittaa Jeesukseen. Mutta koska ette tunne Jesusta, vouhotatte herrastanne antikristuksesta.
        Jeesuksen palvelus maan päällä kesti kolme ja puoli vuotta. Elias toimi profetaalisesti: ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta.
        Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
        Jeesus kuoli keskellä viikkoa eli kolme ja puoli päivää.
        Säkkipukuisista todsitajista on profetoitu: ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Tuli mieleeni sellainen asia, että kannattaa lukea näiden judaistien sun muiden harhaoppisten kirjoituksia, niistä voi oppia oikeasti. Siis niiden kautta voi nähdä ja oppia sen, että miksi se antikristus / kadotuksen lapsi pääsee temppeliin ja voi julistautua siellä Jumalaksi <<<

        Sinä kutsut juutalaisia judaisteiksi, mikä oli natsien käyttämä pilkkanimitys juutalaisista. Paavali ja kaikki muutkin apostolit olivat kaikki lakia noudattavia messiaanisia juutalaisia, joten älä pilkkaa heitä. Sinussa on antikristillinen natsien henki, koska puhut näin pahasti juutalaisista.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon... Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." (Ap.t 24:14; 25:8)

        >>>On siis jopa useita eri eksytyksiä eri ihmisryhmille, joiden vuoksi he ottavat kadotuksen lapsen vastaan ja hyväksyvät temppelissä harjoitettavat menot.<<<

        Antikristus on helppo tunnistaa, joten kukaan vanhurskas kristitty ei sellaiseen lankea.

        Raamatun mukaan Antikristus on temppelissä vain 3,5 vuotta ja hän lakkauttaa uhraamisen. Antikristus ei siis aloita uhraamista vaan nimenomaan lakkauttaa sen. Antikristuksen nimestä voi myös laskea luvun 666 ja hän tulee vaatimaan oikeaan käteen tai otsaan pedon merkkiä. KRISTUS EI TEE MITÄÄN NÄISTÄ ASIOISTA.

        “Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Dan 9:27, FinRK)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        >>>Hehän yhä odottavat Vapahtajaa ja Pelastajaa ja Juutalaisten Kuningasta, kun heiltä Vapahtaja meni ohi.<<<

        Jeesus Kristus on juutalaisten kuningas, joka noudatti lakia ja vaati kaikkia tekemään samoin. Tästä asiasta ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Ehkä sinulla on epäselvää, kuka on Kristus.

        >>>Moni väittää pedon olevan katolilaisuus tai katolilainen, mutta kirjoitusten mukaan Vapahtajan tulee olla Daavidin jälkeläinen, joten ei pakana, eikä kristitty se kadotuksen lapsi voi mielestäni millään olla, sillä hän ei kelpaisi juutalaisille, eikä hänellä olisi mitään asiaa temppeliin pakanana.<<<

        Voi miten eksynyt sinä oikein olet. Antikristusta kutsutaan laittomuuden ihmiseksi, koska hän ei noudata Mooseksen lakia. Hän lakkauttaa uhraamisen ja vaatii noudattamaan toista lakia, joka kumoaa Mooseksen lain. Sen takia kuvaan sopii oikein hyvin se, että Antikristus on esim. pakanallinen paavi, joka ei lakia noudata.

        "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess 2:3,4)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi." (Dan 7:25)

        Sinulle Jeesus on antikristus: Hän lakkauttaa uhraamisen ja vaatii noudattamaan toista lakia, joka kumoaa Mooseksen lain.
        Siis antikristuksesta on sanottu? Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. OLETKO AIVAN VARMA?
        Antkrsituksko on pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
        Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
        sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.

        Raamatussa sanotaan aivan selvästi, että Antikristus lopettaa uhraamisen ja muuttaa Mooseksen lain toiseksi. Antikristus ei aloita uhraamista eikä noudata Mooseksen lakia vaan toimii kaikkea tätä vastaan. Antikristuksen tunnistaa siitä, että hän puhuu lakia vastaan eikä noudata sitä, sillä Antikristus on laittomuuden ihminen.

        Nämä kaikki jakeet kerovat Antikristuksesta:

        "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess 2:3,4)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi." (Dan 7:25)

        “Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Dan 9:27, FinRK)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan aivan selvästi, että Antikristus lopettaa uhraamisen ja muuttaa Mooseksen lain toiseksi. Antikristus ei aloita uhraamista eikä noudata Mooseksen lakia vaan toimii kaikkea tätä vastaan. Antikristuksen tunnistaa siitä, että hän puhuu lakia vastaan eikä noudata sitä, sillä Antikristus on laittomuuden ihminen.

        Nämä kaikki jakeet kerovat Antikristuksesta:

        "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess 2:3,4)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi." (Dan 7:25)

        “Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Dan 9:27, FinRK)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        Oletko huomannut: Mooseksen lain määrämiä uhreja ei ole uhrattu kahteen tuhanteen vuoteen? Uhraaminen on siis lopetettu jo pari tuhatta vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Joten siksi antikristus siis esiintyy Kristuksena, eli ei hän ole mikään vastakohta, vaan taidokas kopio.<<<

        Raamatussa ei ole tällaista ilmoitusta missään. Raamattu kertoo, että Antikristus on täysin vastakohta Kristukselle:

        1.) Antikristus ei noudata lakia, mutta Kristus noudattaa.

        2.) Antikristus vaatii oikeaa käteen tai otsaan pedon merkkiä, mitä ilman ei voi ostaa tai myydä. Kristus ei tee sellaista.

        3.) Antikristuksen nimestä voi laske luvun 666, mutta Kristuksen nimestä ei voi.

        4.) Antikristus on temppelissä viimeisen vuosiviikon jälkimmäisen puoliskon tasan 3,5 vuotta. Kristus on temppelissä muulloin.

        Martti Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi, siis ei noudata lakia.

        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI= 666

        Ymmärtäväinen Adventisti ylifariseus_1:sen hyvin ymmärrettävää hänen kirjoituksensa. Sunnuntai pedonmerkki. Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut: Mooseksen lain määrämiä uhreja ei ole uhrattu kahteen tuhanteen vuoteen? Uhraaminen on siis lopetettu jo pari tuhatta vuotta sitten.

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasin temppelissä kaikki säädetyt uhrit niin kauan kuin oli temppeli ja leeviläinen papisto. Vuonna 70 jaa. temppeli tuhoutui, minkä jälkeen uhreja ei saa suorittaa, koska lain mukaan uhraaminen on sallittu vain temppelissä leeviläisten pappien kanssa. Tämän takia kristityt ja juutalaiset eivät ole uhranneet vuoden 70 jaa. jälkeen.

        Malakian kirjan profetia kertoo, että kun uuden liiton lähettilas Jeesus Kristus tulee temppeliinsä, hän ottaa taas pitkästä aikaa vastaan uhrit. Herra Jeesus ei koskaan kieltänyt uhraamasta eikä koskaan lopettanut uhraamista, koska uhrit ovat kuva ja yhteys hänen ruumiiseen ja vereen.

        " -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten." (Mal 3:1-4)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martti Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi, siis ei noudata lakia.

        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI= 666

        Ymmärtäväinen Adventisti ylifariseus_1:sen hyvin ymmärrettävää hänen kirjoituksensa. Sunnuntai pedonmerkki. Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        1234567---

        Mistä johtuu, että jotkut saavat valtaa muuttaa lakia ?

      • Tuo on totta ,mutta kun Jeesus on minut tehtävääni laittanut niin on vaan tuotava sitä oikeaa oppia jotta alkavat uudet kristitut ei menisi harhaan.
        Judaistit ovat todella yksi pahimpia eksytysten haaroja .
        Valmistelen kun on aikaa kohta kohdalta ja kirjoitan noiden eksyttäjien valheista ja kuinka ne raiskaa raamatun tekstiä.
        Pala sieltä ..toinen täältä ja niillä kokonaisuus täysin hukassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>>Tuli mieleeni sellainen asia, että kannattaa lukea näiden judaistien sun muiden harhaoppisten kirjoituksia, niistä voi oppia oikeasti. Siis niiden kautta voi nähdä ja oppia sen, että miksi se antikristus / kadotuksen lapsi pääsee temppeliin ja voi julistautua siellä Jumalaksi <<<

        Sinä kutsut juutalaisia judaisteiksi, mikä oli natsien käyttämä pilkkanimitys juutalaisista. Paavali ja kaikki muutkin apostolit olivat kaikki lakia noudattavia messiaanisia juutalaisia, joten älä pilkkaa heitä. Sinussa on antikristillinen natsien henki, koska puhut näin pahasti juutalaisista.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon... Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." (Ap.t 24:14; 25:8)

        >>>On siis jopa useita eri eksytyksiä eri ihmisryhmille, joiden vuoksi he ottavat kadotuksen lapsen vastaan ja hyväksyvät temppelissä harjoitettavat menot.<<<

        Antikristus on helppo tunnistaa, joten kukaan vanhurskas kristitty ei sellaiseen lankea.

        Raamatun mukaan Antikristus on temppelissä vain 3,5 vuotta ja hän lakkauttaa uhraamisen. Antikristus ei siis aloita uhraamista vaan nimenomaan lakkauttaa sen. Antikristuksen nimestä voi myös laskea luvun 666 ja hän tulee vaatimaan oikeaan käteen tai otsaan pedon merkkiä. KRISTUS EI TEE MITÄÄN NÄISTÄ ASIOISTA.

        “Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Dan 9:27, FinRK)

        “Se kasvoi ja uhmasi jo taivaan joukon valtiasta, ja valtiaalta otettiin pois päivittäinen uhri ja hänen temppelinsä turmeltiin perustuksia myöten. Päivittäisen uhrin sijaan pantiin jumalaton ja väärä palvelus, ja totuus sortui maahan. Ja sarvi menestyi yhä kaikissa toimissaan. Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (Dan 8:11-14)

        >>>Hehän yhä odottavat Vapahtajaa ja Pelastajaa ja Juutalaisten Kuningasta, kun heiltä Vapahtaja meni ohi.<<<

        Jeesus Kristus on juutalaisten kuningas, joka noudatti lakia ja vaati kaikkia tekemään samoin. Tästä asiasta ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Ehkä sinulla on epäselvää, kuka on Kristus.

        >>>Moni väittää pedon olevan katolilaisuus tai katolilainen, mutta kirjoitusten mukaan Vapahtajan tulee olla Daavidin jälkeläinen, joten ei pakana, eikä kristitty se kadotuksen lapsi voi mielestäni millään olla, sillä hän ei kelpaisi juutalaisille, eikä hänellä olisi mitään asiaa temppeliin pakanana.<<<

        Voi miten eksynyt sinä oikein olet. Antikristusta kutsutaan laittomuuden ihmiseksi, koska hän ei noudata Mooseksen lakia. Hän lakkauttaa uhraamisen ja vaatii noudattamaan toista lakia, joka kumoaa Mooseksen lain. Sen takia kuvaan sopii oikein hyvin se, että Antikristus on esim. pakanallinen paavi, joka ei lakia noudata.

        "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala." (2 Tess 2:3,4)

        "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi." (Dan 7:25)

        Jeesus puhui lain niille jotka silloin ympärillä oli ja ne juutalaiset oli lain alla.
        Ne tuomittiin lain alla ja maailman lopussa muut.
        Jeesuksen armonliitto ?Miettikääpä vastaus kysymykseen.
        Oliko armonliitto voimassa kun Jeesus eli siis pystyikö Jeesus itse puhumaan olemassa olevasta uudesta armonliitosta vai ei.??????
        Ajatelkaa asiaa.On meinaan hyvin tärkeä vastaus kun tutkimme raamattua tuon lauseenvalossa.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Tuo on totta ,mutta kun Jeesus on minut tehtävääni laittanut niin on vaan tuotava sitä oikeaa oppia jotta alkavat uudet kristitut ei menisi harhaan.
        Judaistit ovat todella yksi pahimpia eksytysten haaroja .
        Valmistelen kun on aikaa kohta kohdalta ja kirjoitan noiden eksyttäjien valheista ja kuinka ne raiskaa raamatun tekstiä.
        Pala sieltä ..toinen täältä ja niillä kokonaisuus täysin hukassa.

        Sinua ei ole Jeesus palvelukseen kutsunut. MrPahis olet eksyttäjä ja väärä profeetta.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Jeesus puhui lain niille jotka silloin ympärillä oli ja ne juutalaiset oli lain alla.
        Ne tuomittiin lain alla ja maailman lopussa muut.
        Jeesuksen armonliitto ?Miettikääpä vastaus kysymykseen.
        Oliko armonliitto voimassa kun Jeesus eli siis pystyikö Jeesus itse puhumaan olemassa olevasta uudesta armonliitosta vai ei.??????
        Ajatelkaa asiaa.On meinaan hyvin tärkeä vastaus kun tutkimme raamattua tuon lauseenvalossa.

        "juutalaiset oli lain alla."

        Ei kaikki juutalaiset ole lain alla. Apostolit ja Paavali olivat kaikki juutalaisia, jotka noudattivat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. He eivät olleet lain alla vaan armon alla.

        Paavali oli juutalainen kirjanoppinut, joka viittasi opetuksissaan aina vanhan testamentin teksteihin, jossa lain alaisilla tarkoittaan niitä, jotka eivät lakia noudata, minkä takia he ovat lain TUOMION alla. Lain alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        5 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ei ole Jeesus palvelukseen kutsunut. MrPahis olet eksyttäjä ja väärä profeetta.

        Ne joissa Kristuksen Henki on ymmärtää kirjoitukseni todeksi ,mutta ei kivitettävät feikkivalhe juutalaiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "juutalaiset oli lain alla."

        Ei kaikki juutalaiset ole lain alla. Apostolit ja Paavali olivat kaikki juutalaisia, jotka noudattivat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. He eivät olleet lain alla vaan armon alla.

        Paavali oli juutalainen kirjanoppinut, joka viittasi opetuksissaan aina vanhan testamentin teksteihin, jossa lain alaisilla tarkoittaan niitä, jotka eivät lakia noudata, minkä takia he ovat lain TUOMION alla. Lain alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        5 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Synnistä ei kivitetä.Paitsi valhe juutalaisten kesken on omat pippalot.
        Mene sinäkin mukaan ja voit saada uusia virikkeitä.
        Kävelet kaupungin ulkopuolelle ja jos jossain on taulu , missä lukee kivityspaikka niin siihen vaan käyt kyljellesi ja huudat kaverit paikalle.
        Jos heittävät liian pienillä kivillä niin VAADI ISOJA LOHKAREITA JOILLA SAA KUNNON JÄLKEÄ AIKAISEKSI.
        MITÄ SITÄ PIKKU KIVILLÄ LEIKKIMÄÄN.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "juutalaiset oli lain alla."

        Ei kaikki juutalaiset ole lain alla. Apostolit ja Paavali olivat kaikki juutalaisia, jotka noudattivat Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. He eivät olleet lain alla vaan armon alla.

        Paavali oli juutalainen kirjanoppinut, joka viittasi opetuksissaan aina vanhan testamentin teksteihin, jossa lain alaisilla tarkoittaan niitä, jotka eivät lakia noudata, minkä takia he ovat lain TUOMION alla. Lain alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        5 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Synti on ihan eri asia kuin lakiliitto.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Synti on ihan eri asia kuin lakiliitto.

        Uudessa liitossa on aina syntiä rikkoa Mooseksen lakia. Niin lukee Uudessa testamentissa.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä johtuu, että jotkut saavat valtaa muuttaa lakia ?

        Täältähän sitä VALTAA löytyy.

        Kotimaa24 3.8.2014 Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä, sunnuntai on perheen aikaa.

        Wikipedia: Sunnuntai on Eurooppalaisen SFS - EN 28601-Standandin mukaan seitsemäs ja viimeinen viikottainen lepopäivä ja samalla lakisääteinen pyhäpäivä.

        Jesaja: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        Vielä muistutukseksi: Sunnuntai on pedonmerkki, vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa liitossa on aina syntiä rikkoa Mooseksen lakia. Niin lukee Uudessa testamentissa.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Uudessa liitossa ei siis se missä kuoleman liitossa sinä elät niin uudenliiton syntiasia käsitellään tunnustamalla ja rukoilemalla.
        Se on totta ,että tahallaan synnissä elävä tai muutoin pahuutta tekevä siis ihan tahallaan on vaikeuksissa ja pahimmassa tapauksessa voi menettää pelastuksensa.
        Mutta lakiliitto on kumottu ja lakiin ei voi kukaan vedota ja kivittää kristittyjä.
        Tuomio laissa ja lain kanssa on maailman lopussa ,mutta Kristuksen oma on vapaa synnin ja kuoleman laista.
        Tämä on Totuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa liitossa on aina syntiä rikkoa Mooseksen lakia. Niin lukee Uudessa testamentissa.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
        27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
        28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Otan kun ennätän tuon vääryyden mitä kirjoitit esille pian.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Petri Paavolan tarina punaisesta hiehosta murenee, kun ymmärtää, ettei ortodoksijuutalaiset rakenna temppeliä. He eivät ole sitä kyenneet tekemään aikemminkaan eikä rakenna myöhemminkään. Sen takia ortodoksijuutalaisilla hallussa oleva punainen hieho ei ole myöskään ajan merkki siitä, että he rakentaisivat kolmannen temppelin.

        Paavola väittää, että he tietäisivät jo päivän, jolloin temppeli rakennetaan, mutta Paavola ei pysty kertomaan, milloin se on. Kyse on pelkästä yhdestä uudesta salaliittoteorista, mitä Paavola julistaa taas kanavillaan.

        Ei kannata katsoa Petri Paavola julkaisuja ollenkaan. Hän ei opeta temppelistä eikä oikein mistään muustakaan oikein. Paavola on salaliittoteoreetikko, joka pyrkii villitsemään vain oman lahkonsa jäseniä sensaatiohakuisilla salaliittoteorioilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petri Paavolan tarina punaisesta hiehosta murenee, kun ymmärtää, ettei ortodoksijuutalaiset rakenna temppeliä. He eivät ole sitä kyenneet tekemään aikemminkaan eikä rakenna myöhemminkään. Sen takia ortodoksijuutalaisilla hallussa oleva punainen hieho ei ole myöskään ajan merkki siitä, että he rakentaisivat kolmannen temppelin.

        Paavola väittää, että he tietäisivät jo päivän, jolloin temppeli rakennetaan, mutta Paavola ei pysty kertomaan, milloin se on. Kyse on pelkästä yhdestä uudesta salaliittoteorista, mitä Paavola julistaa taas kanavillaan.

        Ei kannata katsoa Petri Paavola julkaisuja ollenkaan. Hän ei opeta temppelistä eikä oikein mistään muustakaan oikein. Paavola on salaliittoteoreetikko, joka pyrkii villitsemään vain oman lahkonsa jäseniä sensaatiohakuisilla salaliittoteorioilla.

        Paavolaa kuuntelee paljon porukkaa.Sinua ei kukaan.
        Olet kuin peräpukama.

    • Anonyymi

      Punainen hieho oli kuva Jeesuksesta.

      • Anonyymi

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Kaikki uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, kuten on myös ehtoollinen, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...
        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Kaikki uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, kuten on myös ehtoollinen, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...
        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Olet valemessiaaninen satujen kertoja ja antikristuksen odottaja.

        Lue sokea sitä Raamattuasi KUNNOLLA !

        Mitä Paavali sanookaan omasta toiminnastaan suoraan ???

        1. Korinttolaiskirje 9

        17 Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.
        18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.

        !!!
        19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAINALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAINALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
        !!!

        21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot;

        !!!
        kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
        23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
        !!!

        Siis Paavali noudatti lakiliiton säädöksiä EVANKELIUMIN TÄHDEN, eli jotta hän pystyi siten levittämään ilosanomaa juutalaisille !

        Eli Paavali ei käyttänyt omaa vapauttaan hyväkseen, vaan hän toimi siis IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, vaan oikesti siis omien sanojensa mukaan VAPAA !

        Juutalainen sanonta lain alla tarkoittaa niitä, jotka ovat lain TUOMION alla, koska he eivät lakia noudata. Paavali ei tarkoita lain alaisilla lain noudattajia vaan lain rikkojia. Laissahan on käsky uskoa Kristusta, joten lain alla ovat myös ne, jotka eivät usko Kristukseen.

        https://www.youtube.com/watch?v=PZYZEynGrYE&

        Armon alla ovat ne, jotka ovat tehneet uskossa Jeesukseen Kristukseen tehneet laittomuudesta parannuksen.

        Helluntailaiset ovat siis lain alla, koska he eivät suostu lakia noudattamaan. Paavali noudatti Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, joten hän oli armon alla.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        5 Moos 29:19 Tällaiselle luopiolle Herra ei anna anteeksi, vaan kääntää hehkuvan vihansa ja kiivautensa häntä vastaan. Hän saa kantaa kaikki ne kiroukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan. Herra pyyhkii hänen nimensä pois maan päältä,

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue sokea sitä Raamattuasi KUNNOLLA !

        Mitä Paavali sanookaan omasta toiminnastaan suoraan ???

        1. Korinttolaiskirje 9

        17 Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.
        18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.

        !!!
        19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAINALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAINALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
        !!!

        21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot;

        !!!
        kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
        23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
        !!!

        Siis Paavali noudatti lakiliiton säädöksiä EVANKELIUMIN TÄHDEN, eli jotta hän pystyi siten levittämään ilosanomaa juutalaisille !

        Eli Paavali ei käyttänyt omaa vapauttaan hyväkseen, vaan hän toimi siis IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, vaan oikesti siis omien sanojensa mukaan VAPAA !

        Lain TUOMION alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata. Lain alla ovat lain rikkojat.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Edellä mainitun perusteella Paavali opetti lain ja armon alaisista. Paavali noudatti juutalaisten lakia, joten hän oli armon alla.

        Ok, selvä juttu. asia tuli hyvin selväksi !

        Sinä uskot uskosta osattomaan juutalaiseen Rabbiin !

        Ja se rabbi siis väittää tooran olevan voimassa, vaikka lakiliitto lakkautettiin jo 2000v sitten.

        Ja sinulle tiedoksi se, että toora tarkoittaa siis sitä suomeksi, että lakiliiton kaikki ruoka ja juoma ja uhri säädökset ovat muka yhä voimassa !

        Oletko sinä itse oikeasti tuota mieltä ?

        >>>Sinä uskot uskosta osattomaan juutalaiseen Rabbiin !<<<

        Hän on messiaaninen juutalainen, joka uskoo Jeesukseen. Oli hän mikä tahansa, niin hän selittää aivan selkeästi alkuteksteihin perustuen, mitä Paavali tarkoitti puhuessaan lain alaisista ja armon alaisista.

        Paavali oli juutalainen kirjanoppinut, joka viittasi opetuksissaan aina vanhan testamentin teksteihin, jossa lain alaisila tarkoittaan niitä, jotka eivät lakia noudata, minkä takia he ovat lain TUOMION alla.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        >>>Ja se rabbi siis väittää tooran olevan voimassa, vaikka lakiliitto lakkautettiin jo 2000v sitten.<<<

        Sinussa lienee jokin antikristillinen riivaajahenki, koska toitotat sellaista valhetta koko ajan, ettei laki ole enää voimassa. Uudessa liitossa on vaatimus noudattaa tooraa. Jos sinä et tätä asiaa hyväksy, sinä et ole myöskään Jeesuksen seuraaja.

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
        19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
        20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        >>>Ja sinulle tiedoksi se, että toora tarkoittaa siis sitä suomeksi, että lakiliiton kaikki ruoka ja juoma ja uhri säädökset ovat muka yhä voimassa !<<<

        Laissa on säädös, ettei saa uhrata muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa. Koska niitä ei tällä hetkellä ole, niin kristityt ja juutalaiset eivät uhraan missään.

        Ehtoolinen on ainoa ruoka ja juomauhri, jota kristityt uhraavat kodeissaan, mikä on yhteys Kristuksen ruumiiseen ja vereen. Tämä johtuu siitä, että aina kun kristitty syö leipää ja juo ruokajuomaksi viiniä, se on aina ehtollinen Kristuksen uhrin muistoksi.

        1 Kor 10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
        17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.
        18 Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?

        Tajuatko nyt oikeasti sen, että jos se toora olisi voimassa, niin uuden liiton uskovan tulisi noudattaa kaikkia lakiliiton säädöksiä !

        Se tarkoittaa siis sitä käytännössä, että sinun tulisi noudattaa kaikkia ruoka ja juoma ja uhraamis säädöksiä, eli pakittaisit siis Jumalan lakkauttamaan lakiliittoon, lain alle ja sen orjaksi !

        Silloin Kristus ei olisi sinulle miksikään hyödyksi !

        Niin ja noita "messiaanisia juutalaisia" on nähty aiemminkin, oikeasti moni heistä uskoo lakiliiton pelastavan ja he ovat houkuttelemassa vain uudestisyntynetä luopumaan uudesta liitosta ja alkavan uskomaan Jumalan jo 2000v sitten lakkauttamaan lakiliittoon .

        Siis aina kun julistetaan tooran säädösten olevan yhä voimassa, ei olla todellakaan oikealla asialla !

        Gal. 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

        Jos joku ei ymmärrä tätä lainaustani, niin tooran mikaan miehen on ympärileikkauttaa itsensä.

        Laajemmin tuo sanoma:

        1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
        2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        !!!
        3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
        4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
        !!!
        5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
        6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
        7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
        8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
        9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
        10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.

        "sinun tulisi noudattaa kaikkia ruoka ja juoma ja uhraamis säädöksiä,"

        Laissa on säädös, ettei saa uhrata muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa. Koska näitä ei nyt ole, niin kristittyt eikä juutalaiset ole uhranneet mitään vuoden 70 jaa. jäkeen, jolloin temppeli tuhoutui. Kristittyjen uhriateria on ehtoollinen Kristuksen uhrin muistoksi.

        "pakittaisit siis Jumalan lakkauttamaan lakiliittoon, lain alle ja sen orjaksi"

        Paavali noudatti aina kaikessa Mooseksen lakia, eikä hänestä tullut minkään orja. Raamattu tarkoittaa vapaudella sitä, että kun teet parannuksen laittomuudesta uskossa Jeesukseen Kristukseen, niin vapaudut synnin orjuudesta. Kukaan ei joudu synnin orjaksi noudattamalla lakia, mutta rikkomalla lakia joutuu aina synnin orjaksi.

        Joh 8:34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Room 6:16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        "Gal. 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        Jos joku ei ymmärrä tätä lainaustani, niin tooran mikaan miehen on ympärileikkauttaa itsensä."

        Esinnäkin on niin, ettei laissa ole käskyä ympärileikata ulkomailla asuvia pakanoita, koska ympärileikkaus on pakollinen Abrahamin suvulle ja heidän perheensä jäsenille, mikä on liiton merkki mm. siitä, että Abrahamin suku omistaa Israelin maan. Tämän takia apostolien kokous ei vaatinut Kreikassa asuvia ottamaan ympärileikkausta.

        Mitä Paavali tarkoittaa Galatalaiskirjeessä, että jos liityt sellaiseen synagogaan ympärileikkauksen kautta, joka kieltää uskon Jeesuksen Kristukseen, niin sinusta tulee synnin orja ja menetät pelastuksen. Laissa on käsky uskoa Kristusta, joten ympärileikkaus ei sinua pelasta.Kristuksen kieltäminen johtaa aina pelastuksen menettämiseen.

        Paavali ei kuitenkaan kieltänyt ottamasta laissa säädettyä ympärileikkausta, kuten Apostolien tekojen kirjan luku 21 kertoo. Paavali itse ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen, eikä se johtanut kummankaan osalta pelastuksen menettämiseen. Timoteus otti Paavalilta ympärileikkausen noudattamalla lain käskyä uskossa Jeesuksen Kristukseen, joten mitään väärää ei tapahtunut. Ympärileikkauksen jälkeen kristityllä Timoteuksella oli oikeus tulla Jereusalemin temppeliin.

        Ap.t 16:3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

        2 Moos 12:48 Jos luonasi asuu maahan muuttanut siirtolainen, joka tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, hänen on ympärileikkautettava itsensä ja jokainen perheeseensä kuuluva mies ja poika. Silloin hän voi tulla mukaan pääsiäisen viettoon, ja hänet katsottakoon maan pysyväksi asukkaaksi, mutta kukaan ympärileikkaamaton ei saa syödä pääsiäislammasta.
        49 Sama laki koskee sekä syntyperäistä israelilaista että keskuuteenne asumaan muuttanutta siirtolaista."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue sokea sitä Raamattuasi KUNNOLLA !

        Mitä Paavali sanookaan omasta toiminnastaan suoraan ???

        1. Korinttolaiskirje 9

        17 Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.
        18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.

        !!!
        19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAINALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAINALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
        !!!

        21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot;

        !!!
        kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
        23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
        !!!

        Siis Paavali noudatti lakiliiton säädöksiä EVANKELIUMIN TÄHDEN, eli jotta hän pystyi siten levittämään ilosanomaa juutalaisille !

        Eli Paavali ei käyttänyt omaa vapauttaan hyväkseen, vaan hän toimi siis IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, vaan oikesti siis omien sanojensa mukaan VAPAA !

        Kyllä.... toimi viisaasti tilanteessa jossa pääsi julistamaan sanaa juutalaisille.
        Toki ei ihan mennyt hyvin aina kun kivittäjät halusi kivittää .
        Niinhän ne aina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen alkuseurakunta uhrasi temppelissä laissa säädetyt uhrit apostolien Pietarin ja Johanneksen johdolla, mihin myös Paavali osallistui. Kaikki uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan, kuten on myös ehtoollinen, minkä takia kristityt uhrasivat. Uhraaminen loppui vasta temppelin tuhoon, koska lain mukaan muualla ei saa uhrata.

        "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?" (1 Kor 10:16-18)

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...
        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Pietari ei todellakaan tiennyt alussa asioita ja Jumala sitten ilmoitti hyvin selvästi asian.
        Kuten Paavalille .
        Paavali käytti sitä viekasta keinoa päästä saarnaamaan myös juutalaisille ,mutta eihän ne kivittäjät halunneet uskoa.
        Yrittivät vain tappaa Paavalin kaikin keinoin...osa lupasi olla syömättä kunnes apostoli olisi kuollut.
        Rohkea mies tuo Paavali.
        Samaan aikaan murehti juutalaisten puolesta oman heimon miestenkin puolesta jopa hyvin voimallisesti ,että kun vaan edes joku niistä tajuaisi ottaa uusiliitto Kristuksessa vastaan pelastukseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lain TUOMION alla ovat ne, jotka eivät lakia noudata. Lain alla ovat lain rikkojat.

        5 Moos 29:19 Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.

        Armo alla ovat ne, jotka noudattavat lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        2 Moos 20:6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

        Edellä mainitun perusteella Paavali opetti lain ja armon alaisista. Paavali noudatti juutalaisten lakia, joten hän oli armon alla.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Niin veljeni ..teidät on kuoletettu laista Jeesuksen Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne Hänen omakseen joka on kuolleista herätetty.

        Olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä , mikä piti meitä VANKEINA!! (Laki) että palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa ,emmekä kirjaimen (laintaulu) vanhassa.

        Feikkijuutalainen ,kuinka kommentoisit edellä olevaa tekstiä.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Pietari ei todellakaan tiennyt alussa asioita ja Jumala sitten ilmoitti hyvin selvästi asian.
        Kuten Paavalille .
        Paavali käytti sitä viekasta keinoa päästä saarnaamaan myös juutalaisille ,mutta eihän ne kivittäjät halunneet uskoa.
        Yrittivät vain tappaa Paavalin kaikin keinoin...osa lupasi olla syömättä kunnes apostoli olisi kuollut.
        Rohkea mies tuo Paavali.
        Samaan aikaan murehti juutalaisten puolesta oman heimon miestenkin puolesta jopa hyvin voimallisesti ,että kun vaan edes joku niistä tajuaisi ottaa uusiliitto Kristuksessa vastaan pelastukseksi.

        "Pietari ei todellakaan tiennyt alussa asioita ja Jumala sitten ilmoitti hyvin selvästi asian. Kuten Paavalille ."

        Voi sinua umpipaatunutta. Paavali osallistui laissa säädettyihin uhritoimituksiin Pietarin ja Johanneksen käskystä, eikä Raamattu millään tavalla moiti ketään heistä synnin tekemisestä tämän asian suhteen.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...
        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pietari ei todellakaan tiennyt alussa asioita ja Jumala sitten ilmoitti hyvin selvästi asian. Kuten Paavalille ."

        Voi sinua umpipaatunutta. Paavali osallistui laissa säädettyihin uhritoimituksiin Pietarin ja Johanneksen käskystä, eikä Raamattu millään tavalla moiti ketään heistä synnin tekemisestä tämän asian suhteen.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...
        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Miksi ohitat nämä Paavalin selvät sanat ?

        Mitä Paavali sanookaan omasta toiminnastaan suoraan ???

        1. Korinttolaiskirje 9

        17 Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.
        18 Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.

        !!!
        19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
        20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN JUUTALAINEN voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN LAINALAINEN, VAIKKA ITSE EN OLE LAINALAINEN, voittaakseni lain alaiset;
        !!!

        21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia-vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa-voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
        22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot;

        !!!
        kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
        23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
        !!!

        Siis Paavali noudatti lakiliiton säädöksiä EVANKELIUMIN TÄHDEN, eli jotta hän pystyi siten levittämään ilosanomaa juutalaisille !

        Eli Paavali ei käyttänyt omaa vapauttaan hyväkseen, vaan hän toimi siis IKÄÄNKUIN LAIN ALAINEN, vaan oikesti siis omien sanojensa mukaan VAPAA !

        Ymmärrätkö suomenkieltä sen verran edes, että käsität mitä tarkoittaa IKÄÄNKUIN !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pietari ei todellakaan tiennyt alussa asioita ja Jumala sitten ilmoitti hyvin selvästi asian. Kuten Paavalille ."

        Voi sinua umpipaatunutta. Paavali osallistui laissa säädettyihin uhritoimituksiin Pietarin ja Johanneksen käskystä, eikä Raamattu millään tavalla moiti ketään heistä synnin tekemisestä tämän asian suhteen.

        "Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri...
        Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan." (Ap.t 21:26; 24:17,18)

        Paavali siis tietämällä TIESI sen, että lakiliiton ukoiset toimitukset eivät hyödytä yhtään mitään !

        Hän noudatti niitä vain siksi, että voisi pelastaa edes muutamia juutalaisia, eikä hänen ilosanoman julistus heidän keskuudessa estyisi !

        Milloin tämä viimein menee perille !

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        Niin veljeni ..teidät on kuoletettu laista Jeesuksen Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne Hänen omakseen joka on kuolleista herätetty.

        Olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä , mikä piti meitä VANKEINA!! (Laki) että palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa ,emmekä kirjaimen (laintaulu) vanhassa.

        Feikkijuutalainen ,kuinka kommentoisit edellä olevaa tekstiä.

        "Olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä , mikä piti meitä VANKEINA!! (Laki) että palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa ,emmekä kirjaimen (laintaulu) vanhassa."

        Voi sinua, miten vääristelet Raamattua. Mitähän Paavali tarkoittaa tällä Roomalaiskirjeen luvussa 7?

        Paavali tarkoittaa sitä, että olemme irronneet lain tuomioista, koska olemme kuolleet lihallisesta synnistä pois, mikä piti meitä vankeina. Tässä ei ole orjuuttajana laki vaan sen rikkominen synti.

        Seuraavassa luvussa 8 Paavalin sanoo, että pitää kuolettaa lihallinen synti pois Pyhän Hengen antamalla voimalla, jotta saamme elää. Paavalin mukaan jos joku ei alistu noudattamaan lakia, hän on lihan vallassa, mikä vie hänet kuolemaan siis kadotukseen.

        Lain kirjan yksin ei saanut ihmistä noudattamaan lakia, mutta Pyhästä Hengestä täyttynyt noudattaa lakia. Sitä Paavali tarkoitti.

        Room 7:14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.
        ---
        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        ---
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä , mikä piti meitä VANKEINA!! (Laki) että palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa ,emmekä kirjaimen (laintaulu) vanhassa."

        Voi sinua, miten vääristelet Raamattua. Mitähän Paavali tarkoittaa tällä Roomalaiskirjeen luvussa 7?

        Paavali tarkoittaa sitä, että olemme irronneet lain tuomioista, koska olemme kuolleet lihallisesta synnistä pois, mikä piti meitä vankeina. Tässä ei ole orjuuttajana laki vaan sen rikkominen synti.

        Seuraavassa luvussa 8 Paavalin sanoo, että pitää kuolettaa lihallinen synti pois Pyhän Hengen antamalla voimalla, jotta saamme elää. Paavalin mukaan jos joku ei alistu noudattamaan lakia, hän on lihan vallassa, mikä vie hänet kuolemaan siis kadotukseen.

        Lain kirjan yksin ei saanut ihmistä noudattamaan lakia, mutta Pyhästä Hengestä täyttynyt noudattaa lakia. Sitä Paavali tarkoitti.

        Room 7:14 Me tiedämme, että laki on hengellinen.
        ---
        Room 8:6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
        7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
        8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
        ---
        13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

        Valehtelet kuten aina..

        Joko olet ympärileikkauttanut itsesi ?

        Senhän se lakiliiton laki, eli toora vaatii !

        Mutta mitä Raamattu siis siitä sanoikaan ?

        Gal. 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

        Toora siis vaatii miehen ympärileikkauttamaan itsensä !

        Sinun kommentissasi olevaan väitteeseen on edellä vastattu, joten miksi ihmeessä toistat taas saman kysymyksen? Haluatko vain roskapostittaa samoja kommentteja ihan kiusallasi?

        Ensinnäkin on niin, ettei laissa ole käskyä ympärileikata ulkomailla asuvia pakanoita, koska ympärileikkaus on pakollinen vain Abrahamin suvulle ja heidän perheensä jäsenille, mikä on liiton merkki mm. siitä, että Abrahamin suku omistaa Israelin maan. Tämän takia apostolien kokous ei vaatinut Kreikassa asuvia ottamaan ympärileikkausta.

        Mitä Paavali tarkoittaa Galatalaiskirjeessä ympärileikkauksen ottamisesta, niin jos liityt sellaiseen synagogaan ympärileikkauksen kautta, joka kieltää uskon Jeesuksen Kristukseen, niin sinusta tulee synnin orja ja menetät pelastuksen. Laissa on käsky uskoa Kristusta, joten ympärileikkaus ei sinua pelasta.Kristuksen kieltäminen johtaa aina pelastuksen menettämiseen.

        Paavali ei kuitenkaan kieltänyt ottamasta laissa säädettyä ympärileikkausta, kuten Apostolien tekojen kirjan luku 21 kertoo. Paavali itse ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen, eikä se johtanut kummankaan osalta pelastuksen menettämiseen. Timoteus otti Paavalilta ympärileikkausen noudattamalla lain käskyä uskossa Jeesuksen Kristukseen, joten mitään väärää ei tapahtunut. Ympärileikkauksen jälkeen kristityllä Timoteuksella oli oikeus tulla Jereusalemin temppeliin.

        Ap.t 16:3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

        2 Moos 12:48 Jos luonasi asuu maahan muuttanut siirtolainen, joka tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, hänen on ympärileikkautettava itsensä ja jokainen perheeseensä kuuluva mies ja poika. Silloin hän voi tulla mukaan pääsiäisen viettoon, ja hänet katsottakoon maan pysyväksi asukkaaksi, mutta kukaan ympärileikkaamaton ei saa syödä pääsiäislammasta.
        49 Sama laki koskee sekä syntyperäistä israelilaista että keskuuteenne asumaan muuttanutta siirtolaista."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun kommentissasi olevaan väitteeseen on edellä vastattu, joten miksi ihmeessä toistat taas saman kysymyksen? Haluatko vain roskapostittaa samoja kommentteja ihan kiusallasi?

        Ensinnäkin on niin, ettei laissa ole käskyä ympärileikata ulkomailla asuvia pakanoita, koska ympärileikkaus on pakollinen vain Abrahamin suvulle ja heidän perheensä jäsenille, mikä on liiton merkki mm. siitä, että Abrahamin suku omistaa Israelin maan. Tämän takia apostolien kokous ei vaatinut Kreikassa asuvia ottamaan ympärileikkausta.

        Mitä Paavali tarkoittaa Galatalaiskirjeessä ympärileikkauksen ottamisesta, niin jos liityt sellaiseen synagogaan ympärileikkauksen kautta, joka kieltää uskon Jeesuksen Kristukseen, niin sinusta tulee synnin orja ja menetät pelastuksen. Laissa on käsky uskoa Kristusta, joten ympärileikkaus ei sinua pelasta.Kristuksen kieltäminen johtaa aina pelastuksen menettämiseen.

        Paavali ei kuitenkaan kieltänyt ottamasta laissa säädettyä ympärileikkausta, kuten Apostolien tekojen kirjan luku 21 kertoo. Paavali itse ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen, eikä se johtanut kummankaan osalta pelastuksen menettämiseen. Timoteus otti Paavalilta ympärileikkausen noudattamalla lain käskyä uskossa Jeesuksen Kristukseen, joten mitään väärää ei tapahtunut. Ympärileikkauksen jälkeen kristityllä Timoteuksella oli oikeus tulla Jereusalemin temppeliin.

        Ap.t 16:3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

        2 Moos 12:48 Jos luonasi asuu maahan muuttanut siirtolainen, joka tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, hänen on ympärileikkautettava itsensä ja jokainen perheeseensä kuuluva mies ja poika. Silloin hän voi tulla mukaan pääsiäisen viettoon, ja hänet katsottakoon maan pysyväksi asukkaaksi, mutta kukaan ympärileikkaamaton ei saa syödä pääsiäislammasta.
        49 Sama laki koskee sekä syntyperäistä israelilaista että keskuuteenne asumaan muuttanutta siirtolaista."

        Älä nyt viitsi valehdella !

        Sinä et lain mukaan kuulu Jumalan kansaan, jos sinua ei ole ympärileikattu !

        Kysy vaikka juutalaisilta rabbeilta !

        Juutalaiset olivat jo aikoja sitten jakaantuneet kaikkialle maailmaan, mutta heitä siis koskivat ihan samat lain säädökset !

        Ja jos siis väität lain säädösten olevan voimassa, niin sinä et voi kuulua Jumalan kansaan, jos sinua ei ole ympärileikattu !

        Olet ihan omasta päästäsi siis keksinyt tuon säälittävän selityksen, se ei ole lain mukainen !

        Eli joka puolella oli samat ohjeet, juutalainen ei sietänyt saastaista pakanaa !

        Joten lopeta viimein järjettömät valheesi !

        Ei ole mitään erotusta, vaan kaikkien piti olla ympärileikattuja LAIN MUKAAN !

        2. Moos. 12:48 Ja jos joku muukalainen asuu sinun luonasi ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, niin ympärileikkauttakoon kaikki miehenpuolensa ja sitten käyköön sitä viettämään ja olkoon silloin niinkuin maassasyntynyt. Mutta yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö.

        Ja vaikka olisi ollut syntyperältään juutalainen, mutta ei ollut ympärileikattu, niin sellainen mies erotettiin kansasta !

        Lain mukaan vain ympärileikattu mies kuuluin Jumalan kansaan !

        Joten miksi sinä et itse noudatakkaan lakia, vaan itse valitset sen, mitä noudattaa ja mitä taas ei !

        Ja kuten JO kirjoitin, niin kysy juutalaiselta rabbilta / lainopettajalta, että mitä se laki sanoo ja vaatii !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt viitsi valehdella !

        Sinä et lain mukaan kuulu Jumalan kansaan, jos sinua ei ole ympärileikattu !

        Kysy vaikka juutalaisilta rabbeilta !

        Juutalaiset olivat jo aikoja sitten jakaantuneet kaikkialle maailmaan, mutta heitä siis koskivat ihan samat lain säädökset !

        Ja jos siis väität lain säädösten olevan voimassa, niin sinä et voi kuulua Jumalan kansaan, jos sinua ei ole ympärileikattu !

        Olet ihan omasta päästäsi siis keksinyt tuon säälittävän selityksen, se ei ole lain mukainen !

        Eli joka puolella oli samat ohjeet, juutalainen ei sietänyt saastaista pakanaa !

        Joten lopeta viimein järjettömät valheesi !

        Sinä selität koko ajan Raamattua väärin.

        Laissa ei ole varsinaista käskyä ympärileikata muita kuin Abrahamin jälkeläiset ja heidän perheensä jäsenet, koska ympärileikkaus on liiton merkki Abrahamin suvulle mm. siitä, että he omistavat Israelin maa. Sen takia apostolien kokous ei velvoittanut Kreikassa asuvia pakanoita ottamaan ympärileikkausta, vaikka Paavali kuitenkin ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen. Koska Timoteus otti ympärileikkauksen, hänestä tuli Israelin kansan jäsen, jolla on oikeus tulla temppeliin ja saada perintöosuuteen Israelin maasta.

        Käsky ympärileikkauksesta on tässä:

        1 Moos 17:8 Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."
        9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.
        10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.
        11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.
        12 Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
        13 siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja. Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt viitsi valehdella !

        Sinä et lain mukaan kuulu Jumalan kansaan, jos sinua ei ole ympärileikattu !

        Kysy vaikka juutalaisilta rabbeilta !

        Juutalaiset olivat jo aikoja sitten jakaantuneet kaikkialle maailmaan, mutta heitä siis koskivat ihan samat lain säädökset !

        Ja jos siis väität lain säädösten olevan voimassa, niin sinä et voi kuulua Jumalan kansaan, jos sinua ei ole ympärileikattu !

        Olet ihan omasta päästäsi siis keksinyt tuon säälittävän selityksen, se ei ole lain mukainen !

        Eli joka puolella oli samat ohjeet, juutalainen ei sietänyt saastaista pakanaa !

        Joten lopeta viimein järjettömät valheesi !

        "Kysy vaikka juutalaisilta rabbeilta"

        Ortodoksijuutalaiset eivät noudata Mooseksen lakia vaan Talmudiin kirjoitettuja perinnäissääntöjä, joten heiltä ei kannata kysyä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kysy vaikka juutalaisilta rabbeilta"

        Ortodoksijuutalaiset eivät noudata Mooseksen lakia vaan Talmudiin kirjoitettuja perinnäissääntöjä, joten heiltä ei kannata kysyä mitään.

        Älä yritä kieroilla !

        Vai väitätkö oikeasti niin, etteivät juutalaiset rabbit ja lainopettajat tunne lakia ???

        Minä en kirjoittanut yhtään mitään jostain eksyneistä ortodoksi juutalaisista !

        Olet jo TODELLA säälittävä näine älyttömine selityksinesi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kysy vaikka juutalaisilta rabbeilta"

        Ortodoksijuutalaiset eivät noudata Mooseksen lakia vaan Talmudiin kirjoitettuja perinnäissääntöjä, joten heiltä ei kannata kysyä mitään.

        Niin ja jopa jokainen lakiliittoon yhä uskova juutalainen osaa sinulle kertoa sen, että lakiliiton mukaan Jumalan kansaan kuuluvat vain ja ainoastaan ympärileikatut miehet !

        1. Moos. 17:14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

        Tämä on lakiliiton ihan perus asia, jonka sinä raukka yrität kieltää !

        Älä irrota jakeita asiayhteydestä. Sinä et lue ollenkaan muiden kommentteja etkä sinulle siteerattuja jakeita.

        Laissa ei ole varsinaista käskyä ympärileikata muita kuin Abrahamin jälkeläiset ja heidän perheensä jäsenet, koska ympärileikkaus on liiton merkki Abrahamin suvulle mm. siitä, että he omistavat Israelin maa. Sen takia apostolien kokous ei velvoittanut Kreikassa asuvia pakanoita ottamaan ympärileikkausta, vaikka Paavali kuitenkin ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen.

        1 Moos 17:8 Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."
        9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.
        10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.
        11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.
        12 Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
        13 siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja. Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä irrota jakeita asiayhteydestä. Sinä et lue ollenkaan muiden kommentteja etkä sinulle siteerattuja jakeita.

        Laissa ei ole varsinaista käskyä ympärileikata muita kuin Abrahamin jälkeläiset ja heidän perheensä jäsenet, koska ympärileikkaus on liiton merkki Abrahamin suvulle mm. siitä, että he omistavat Israelin maa. Sen takia apostolien kokous ei velvoittanut Kreikassa asuvia pakanoita ottamaan ympärileikkausta, vaikka Paavali kuitenkin ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen.

        1 Moos 17:8 Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."
        9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.
        10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.
        11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.
        12 Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
        13 siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja. Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.

        Voi tätä sinun tyhmyyttäsi !

        Jos toora on voimassa, niin liitto koski vain ja ainoastaan ympärileikattuja !!!

        Eli jos sinä väität tooran olevan voimassa säädöksineen, niin sinun on leikkautettava itsesi sen määräyksen mukaan, muuten et ole osallinen liittoon !

        Pakanoilta ei vaadittu ympärileikkausta, kun he eivät liittyneet lakiliittoon !!!

        Nyt sinun pitää valita kahden liiton välillä, eli kumpaan uskot ja kumpaan liityt ???

        Jos uskot lakiliittoon, niin se määrää miehelle ympärileikkauksen, eikä poikkeuksia suvaita !

        Mutta jos uskot uuteen liittoon, ja tajuat Jumalan lakkauttaneen lakiliiton jo 2000v sitten, niin silloin ei tarvita lihaan tehtyä ympärileikkausta, vaan uudessa liitossa sydämen ympärileikkaus liittää uudestisyntyvän uuteen liittoon !

        Eli kuten lakiliittoon ei voinut / saanut kuulua ympärileikkaamaton, niin uuteen liittoon vaaditaan tuon "kuvan ja varjon" mukaan se sydämen ympärileikkaus, jonka suorittaa Jumala, eikä ihminen !

        Eli yritä nyt viimein päättää se, että uskotko lakiliiton olevan yhä vaan voimassa ja jos niin päätät, niin sitten se lihaan tehtävä ympärileikkaus on pakko tehdä !!!

        Sinä vääristelet Raamattua, säädöksiä ympärileikkauksesta ja liittoja kuin Saatana.

        Lihallisesti ympärileikkaamaton pakana voi täyttää Mooseksen lain, kuten Paavali on sanonut. Sellainen ympärileikkaamaton, joka noudattaa Mooseksen lakia, tulee tuomitsemaan viimeisenä päivänä tuliseen järveen sellaisia, jotka eivät noudattaneet Mooseksen lakia.

        Room 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
        ---
        25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
        26 Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
        27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
        28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
        29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        >>>Pakanoilta ei vaadittu ympärileikkausta, kun he eivät liittyneet lakiliittoon<<<

        Paavali ympärileikkasi uuden liiton puolella kreikkalaisen Timoteuksen. Ympärileikkaus ei tee nyt eroa liittojen välille millään tavalla.

        Ap.t 16:3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

    • Anonyymi

      Temppeli on lännen hanke. Itä vastustaa sitä vielä 2300 vuotta. Se että antikristus rukoilee temppelissä osoittaa että myös saatana hyväksyy sen rakentamisen.

      Antikristus on Mikael joka tulee tuhoamaan kaikki kansat jotka sotivat Jerusalemia vastaan.
      Jeshua tulee toteuttamaan lain ja profeetat. Hänen alaisenaan on saatana jonka alaisena on Mikael.

      Kaikki kolme tulevat ajamaan temppeliä. Mutta Itä taistelee vastaan kynsin ja hampain sekä vähän sorkin ja sarvinkin.

      Ainoastaan suostuu jos saa asettaa temppeliin hävityksen kauhistuksen.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Venäläislehti: Yli 260 000 miestä on lähtenyt venäjältä

      liikekannallepanon jälkeen. FSB raportoi, että 261 000 miestä lähti maasta keskiviikon ja lauantain välisenä aikana. Mahtaa olla vaikea löytää niitä
      Maailman menoa
      320
      3574
    2. Ymmärtääkö kaikki , että ydinsota on seuraava vaihe.

      Näin.. Ei ole mitään " Ukrainan sotaa " , jonka voisi rajata vain tuonne maantieteelliselle alueelle. Tähän sotaan ei tulla myöskään saamaan mitään
      Maailman menoa
      260
      2115
    3. Ex-huippumalli, juontaja Anne Kukkohovi paljastaa: "Olen tosi röyhkeä ja päivän päätteeksi..."

      Anne Kukkohovi on juontanut Koko Suomi -leipoo -ohjelmaa ammattimaisesti jo vuosia. Kansainvälisen uran tehnyt ex-huippumalli tunnustaa itsekin hämmäs
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      2043
    4. Miksi "SUOMEN NUORISO" ajetaan suljetulle ?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae1cec69-b2b9-4f9d-ae8e-da3b9178e6f4 En ymmärrä, mihin katosi minun nuoruuteni rento Suomi ? 80- ja 90- luvulla S
      Maailman menoa
      87
      1534
    5. Joel Harkimo ei ole tanssinut edes kapakassa "Mitä tuo urpo tuossa heiluu"

      Poliitikko ja yrittäjä Joel "Jolle" Harkimo tippui Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta. Harkimo pudotti tiukassa treenissä kiloja, mutta hänen "säkkimäise
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1125
    6. Miksi tapasinkaan sinua

      Olen tavattoman harmissani, kun koskaan törmäsin sinuun. Olisi paljon parempi, ettemme olisi koskaan nähneetkään toisiamme.
      Ikävä
      36
      875
    7. Kyllä minä ihan rakastan sinua

      Vaikka todella hassuahan se on lähes vierasta rakastaa. En voi tälle mitään.
      Ikävä
      57
      834
    8. Oot leuhka

      ja ihan s***anan itteäs täynnä. En kyllä millään ymmärrä miksi. Oli ihan jees olo siihen asti taas että sun omahyväisen naaman näin. Kukaan toinen he
      Tunteet
      86
      819
    Aihe