Ensi vuonna alkaa pitkä ja syvä lama

Anonyymi-ap

Maailmantalouden suuri lama on ollut ilmassa vuosia. Vuoden 2008 finanssikriisi oli jäävuoren huippu. Nyt on se viimeinen seinä tullut vastaan. Velkaantuminen on karannut käsistä ja taloutta ei voi enempää elvyttää keinotekoisesti koska se aiheuttaa korkeaa inflaatiota. Mutta ensi vuonna alkaa myös taloustaantuma vaikuttamaan yhteiskuntaan kun ihmisten ostovoima romahtaa. Tämä yhdistettynä ruuan, energian ja asumisen korkeaan hintaan tulee aiheuttamaan vakavia ongelmia yhteiskunnalle.

36

92

    Vastaukset 36

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki tähänastinen. Pandemia ja Ukrainan sota ovat vain olleet alkusoittoa tälle tulevalle lamalle. USA on vararikossa ja siksi venäjä uskalsi hyökätä.

      • Anonyymi

        Pääasiassa vain hallituksen mokia. Koronaakin olisi oikeasti voitu hoitaa mutta junttisannamarin halusi pilata senkin. Ei ole mitään mikä olisi onnistunut mutta on kaikki mitkä menivät pilalle. Taloutta myöden täydellisesti punaviherkuraan.
        Joku niitä äänesti. Onnea heille. Kohta tulee ongelmia teillekin. Itse tilasitte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi se ollut aika hupaisaa jos manna sarin olisi saanut sen ulkonaliikkumies -kiellon voimaan, tämmöisen pätöflunssan takia, joka oli vaivainen parin päivän flunssa tämmöiselle rokottamattomallekkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasiassa vain hallituksen mokia. Koronaakin olisi oikeasti voitu hoitaa mutta junttisannamarin halusi pilata senkin. Ei ole mitään mikä olisi onnistunut mutta on kaikki mitkä menivät pilalle. Taloutta myöden täydellisesti punaviherkuraan.
        Joku niitä äänesti. Onnea heille. Kohta tulee ongelmia teillekin. Itse tilasitte.

        Sanna Marinin pääministeriys oli suunniteltu juttu. Tarvittiin mahdollisimman epäpätevä pääministeri että Suomesta voidaan tehdä täys pelinappula. Suomi on niin veloissa, että velkojat määräävät nyt suomen suunnan, ja se saattaa olla että Uraalille mars.

    • Anonyymi

      Afrikkalaiset ja lähi-idän ystävämme eivät tule edes huomaamaan lamaa, vatsa pidetään täynnä ja asunto lämpimänä.
      All inclusive on mukava tapa oleilla.

      • Anonyymi

        Vieraat ensin.

      • Anonyymi

        Heihin on rahat sijoitettu ja sen vuoksi koko yhteiskunnan tulevaisuus lepää heidän harteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heihin on rahat sijoitettu ja sen vuoksi koko yhteiskunnan tulevaisuus lepää heidän harteilla.

        He alkavat kasvattamaan porkkanoita ja muuta purtavaa. Viherpunikkien sijoitus joka pitäisi tuottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraat ensin.

        Tytti ja koko muu SDP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytti ja koko muu SDP.

        Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvariemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia ja jlki sen mukaista Suomen kaupinkien katukuvassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvariemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia ja jlki sen mukaista Suomen kaupinkien katukuvassa.

        Sustaki tulee laman aikana porvari koska joudut ihan itse miettimään mistä saat ruokaa.

    • Anonyymi

      Toivottavasti.

    • Anonyymi

      Lama ei koske lakimiehiä!

      Naapurin lakimies tekee töitä vain viikon kuukaudessa. Joskus kaksi viikkoa jos asiakkaita on erityisen paljon.

      Lakimiehen palkkiot viikon työstä on noin 10 000€. Yksityisasiakkaiden laskutus on sopimuspapereiden laatimisessa kuten testamentti, avioehto, osto- ja myyntipaperit keskimäärin 1 500€ ja oikeudessa asiakkaan edustaminen noin 2000-3000€.

      Yritysasiakkaiden laskutus on noin 3000-10 000€ riippuen yrityksen koosta ja laaditun sopimuksen suuruudesta.

      Hän siis tekee suunnilleen saman summan rahaa viikossa kuin kaupan kassa tai siivooja saa puolessa vuodessa.

      • Anonyymi

        Kyllä syvä ja mittava taantuma vaikuttaa kaikkiin sektoreihin, kun ihmisiltä loppuu raha, niin pitää alkaa laskemaan hintoja. Tää ei ole vielä iskenyt kunnolla. Kesällä infaatio alkoi. Nyt sähkölaskut monikertaistui. Näiden asioiden todellinen vaikutus tulee viiveellä.

        Ei tarvitse lakimiesten laskea palkkioitaan.

        Oikeuslaitos toimittaa heidän sylliinsä tasaisena virtana epätoivoisia ihmisiä joka päivä ja kaikki haluavat välttää vankilan tai suuret korvaukset ja se onnistuu vain lakimiehen avulla. Tavallinen kansalainen ei ymmärrä oikeuskäytännöstä mitään.

        On olemassa sanonta "Vain hullu edustaa itseään oikeudessa." ja se pitää paikkansa.

        Vain hullu menee nykyaikana oikeuteen, ellei saa ilmaista oikeudenkäyntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä syvä ja mittava taantuma vaikuttaa kaikkiin sektoreihin, kun ihmisiltä loppuu raha, niin pitää alkaa laskemaan hintoja. Tää ei ole vielä iskenyt kunnolla. Kesällä infaatio alkoi. Nyt sähkölaskut monikertaistui. Näiden asioiden todellinen vaikutus tulee viiveellä.

        Niin ja yrityksiä on kaatunut koko ajan ja lisää kaatuu. Se tarkoittaa että olo on kun venäjällä. Ei ole mitään ja jos joku leipä kauppaan saapuu, on sille pitkä jono.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain hullu menee nykyaikana oikeuteen, ellei saa ilmaista oikeudenkäyntiä.

        Mut jos sieltä valtion oikeusapukonttoristaki loppuu rahat. Rahat ei riitä kaikkeen.

    • Anonyymi

      demareiden viherpunikki touhut ovat pahentaneet tilannetta 200% ainakin.
      Mutta voihan sitä metsästää sitten viherpunikkeja ja demuja kun ei ole muuta tekemistä.

    • Anonyymi

      Oletko ennustajaeukko?

    • Anonyymi

      Linkki aloitukseen, muutoin mutuilua.

      • Anonyymi

        Mieti järjelläs

    • Anonyymi

      Sairaanhoitajatkin unohtaneet silloin palkankorotusvaateensa kokonaan, kun julkinen sektori ihan selvitystilassa, eivätkä saa enää edes palkkojaan.

    • Anonyymi

      Pankit kaatuu eikä saa rahoja enää ulos pankista

      • Anonyymi

        Häviävätkö velatkin samalla??

    • Anonyymi

      Ihmisillä ei ole varaa asumiseen. Palkat eivät riitä asumiskulujen kattamiseen

    • Anonyymi

      Mikä lama?
      2008 jälkeen on ollut talouskasvua sen verran, kun velkarahalla on saatu nostetta.

      Hyvinvointikupla alkaa poksahtamaan.

      Hyvinä vuosina on rakennettu jotain, mihin ei ole varaa ja kansa äänestää populisteja, jotka lupaavat aina vain lisää.

      • Anonyymi

        Sitä on ollut vain sen takia koska taloutta on elvytetty keinotekoisesti vuodesta 2008. Se loppuu nyt. Seina on tullut vastaan.

    • Anonyymi

      Suomen kohdalla ennustetaan ensi vuodeksi BKT:n nousua 0 - 0,5 %. Taantumaa ei yksikään asiantuntija ennusta, vaikka sitäkin pidetään mahdollisena.
      Suurta maailmantalouden lamaakaan ei ole näkyvissä, joskin nousun hidastuminen.

      Taloustieteilijät eivät jaa uhkakuviasi.

      • Anonyymi

        Yleensä nuo ns. asiantuntijoiden talousennusteet ovat kaikkein eniten pielessä kun katsotaan sitten myöhemmin toteutunutta kehitystä tietyllä aikajaksolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä nuo ns. asiantuntijoiden talousennusteet ovat kaikkein eniten pielessä kun katsotaan sitten myöhemmin toteutunutta kehitystä tietyllä aikajaksolla.

        Ne on sen takia pielessä koska niiden tehtävä on yrittää manipuloida taloutta, eikä kertoa karuja totuuksia.

      • Anonyymi

        Vai taloustieteilijät? Onko seki joku yksimielinen yhteisö? Tuntevatko kaikki taloustieteiljät USA:n keskuspankin salaiseksi luokitellut asiakirjat?

    • Anonyymi

      Herätkää

    • Anonyymi

      Niin sanotut Pandemia elvytyspaketit olivat tekosyy printata valtavat määrät rahaa. Siksi osakkeet raketoivat pandemian aikana. Laittoivat pääosan rahoista omiin taskuihinsa.

    • Anonyymi

      Kannattais valmistautua

    • Anonyymi

      Kerropa miten tavis duunari varautuu, joka elää jo nyt lähes kädestä suuhun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe