Opetushallitus päivitti vihdoin ohjeitaan

Anonyymi-ap

Opetushallitus on päivittänyt ohjeitaan mm. uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa. Ohjeet ovat pikku parannuksista huolimatta pettymys, koska niillä otsikosta alkaen sallitaan evankelis-luterilaiselle kirkolle edelleen etuoikeus uskonnollisesti tunnustukselliseen ja sitouttamaan toimintaan koulupäivien aikana. Koulut voivat jatkaa kirkon lähetystyön ja markkinoinnin alustana, vaikkakin hieman tarkennetuin reunaehdoin.

Miten alla seuraava käytännössä huolehditaan?
"Esi- ja perusopetuksessa tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia."

Miten alla seuraava käytännössä varmistetaan?
"Erityisesti koulun työpäivään sijoittuvia uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia sekä niille vaihtoehtoista toimintaa harkittaessa tulee varmistua siitä, että niihin liittyvät käytännön järjestelyt voidaan toteuttaa siten, ettei oppilaiden yhdenvertainen kohtelu vaarannu ja ettei leimautumista aiheudu."

Mielestäni leimautumisen välttäminen on lähtökohtaisesti mahdoton tehtävä, kun huoltajat pakotetaan tekemään valinta käytännössä evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisen tilaisuuden ja ei-kirkollisen ohjelman välillä.

Ainoa todellinen keino koulun aiheuttaman leimautumisen välttämiseen löytyy tämän mahdollisuuden käyttämisessä:
"Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia. Tähän ratkaisuun tulee päätyä myös silloin, kun esimerkiksi koulun tilat tai henkilöstöresurssit eivät käytännössä mahdollista järjestää uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia taikka niille vaihtoehtoista ohjelmaa lakien ja näiden ohjeiden mukaisesti."

Siihen on syytä pikaisesti suuntautua koulututa järjestävissä kunnissa ja kouluissa.

Näin Esa Ylikoski vaparien sähköpostilistalla.

29

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen sekä esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä yhteisistä juhlista ja uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa

      https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Ohje_perusopetuksen_uskonnon_ja_elämänkatsomustiedon_opetuksen_sekä_esiopetuksen_katsomuskasvatuksen_järjestämisestä_sekä_yhteisistä_juhlista_ja_uskonnollisista_.0901a0b580d00f51.pdf

    • Anonyymi

      Hallitus on perästä. Haisee ja pieree omituisia kaasuja.

    • Anonyymi

      Kunnissa kannattaa nyt tarttua tähän: "Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.."

      • Anonyymi

        Tämä on tärkeää tuoda esille. Kaikki eivät tiedä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vapariliitton lehteen kirjoittajat leimautuvat taistolaistyyppisiksi vihervasemmisto-woke-laisiksi ja SIKSI on tärkeää tehdä selväksi, että viattomat ihmiset eivät kirjoittelisi siellä omia kokemuksiaan kirkosta tai uskonnosta

      se voi vaikuttaa kielteisesti suhtautumiseen myöhemmin kannattaa olla varovainen epämääräisten pikkuryhmien suhteen

    • Anonyymi

      Lukion osalta samaa rataa. Kuitenkin kirkosta eroaminen vaikuttaa ET-opiskelun oikeuteen lukion aloittamisen jälkeenkin. "Jos opiskelijan uskonnollinen yhdyskunta muuttuu tai opiskelija ei enää kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, opiskelijalla on kuitenkin oikeus muuttaa valintaa."

    • Va-liiton listalla jo kommentoinkin, että minä en ole edes niin positiivinen kuin Ylikoski. Parannuksia ohjeessa ei oikein ollut. Ei nyt ehkä huononnuksiakaan sentään.

      Mutta jos sotavertaus sallitaan, niin tämän voi nähdä kuin Ukrainan vastahyökkäyksen: Jos se nyt vaikkapa koillisessa pysähtyykin tältä erää, haittaako jos etenee vaikkapa nyt itään ja myöhemmin siitä pohjoiseen. Samalla tavalla voi olla, että tavoitteemme etenevät seuraavaksi muilla rintamilla.

    • Anonyymi

      Lähinnä velvoite olla järjestämättä, jos ei pysty kunnolla kanteen.

      • Tämä oli kai vastaus minulle? Tuon hyväksyn -- vaikka asia oli rivien välistä luettavissa aiemminkin, nyt se sanottiin aivan äärimmäisen selkeästi.

        Kuitenkin ministeriön kantaan verrattuna kummallisen mieto ohje.


      • Anonyymi

        Jos ei pystytä kunnolla kahteen rinnakkaiseen, jätettäköön uskonnonharjoitustilaisuudet koulupäivien ulkopuolelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pystytä kunnolla kahteen rinnakkaiseen, jätettäköön uskonnonharjoitustilaisuudet koulupäivien ulkopuolelle.

        Nyt kunnissa, herätys. Tähän on korkea aika tarttua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kunnissa, herätys. Tähän on korkea aika tarttua.

        Helsinki ja Vantaa, hei. Ev.-lut. kirkon jäsenet ovat jo vähemmistössä.


    • Anonyymi

      Pitkään odotukseen nähden toooodella surkean laiha tulos.

    • Anonyymi

      Kirkon apulaisena jatkaminen ei ole kunniaksi.

    • Anonyymi

      Arvio on asiallinen vaikka kriittinen, pettynyt. Taistelu etuoikeuksia vastaan jatkuu.

    • Jotain positiivista voi nähdä siinä, että ohje on käytännössä sama kuin 2018: Nyt tavallaan betonoituu kiistattomaksi "lupa" olla järjestämättä koululaisjumalanpalveluksia yms. Sitten vuoden 1999 ei periaatteessa mikään ole siihen pakottanutkaan säädöksissä, mutta 2018 tämä lausuttiin ääneen. Nyt tämä askel ikäänkuin varmistui.

      • Anonyymi

        Venäläiset ovat rajoittaneet sek suaalivapautta ja rais kennaet lapsia nelivuotiaista ylöspäin YKn raportti kertoo. Muiden muassa

        Mildi et olr pannut Ykoskea
        Va- liitos setaseksiliittoasioiden johtavaa vaatimaan Kremlin johdon päitä vadille, YKn turvaneuvostosta Venäjän erottamista


    • Anonyymi

      Päivitys ei koske varhaiskasvatusta, joiden ohjeisiin odotetaan selvempää muutosta.

    • Anonyymi

      Ei pidä jossei pysty.

    • Anonyymi

      Vaparit on oppimattomia kuten opetusministerikin (vasliitto ei loppututkintoa ei gradua mutta lätty lätisee)
      ei ne silloin mitään opetushallituksien päivityksistä kostu

    • Anonyymi

      Pettymys. Vain pienen pieni parannus.

    • Anonyymi

      Varhaiskasvatus koskee alle kouluikäisiä lapsia.

    • Anonyymi

      Tiukempaa odotetaan varhaiskasvatukseen.

    • Anonyymi

      Varhaiskasvatus - viipyilee kuin syntisen parannus.

    • Anonyymi

      Edelleen auki varhaiskasvatuksen kohtelu.

    • Anonyymi

      Siis kouluja koskeva. Sen sijaan varhaiskasvatuksen ohjeita ei vieläkään päivitetty.

    • Anonyymi

      Vasta koulu. Okm antoi lausunnossaan osviittaa erityisesti päivähoitoon.

    • Anonyymi

      Koulun osalta kyllä, mutta ei varhaiskasvatuksen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe