Izjumin joukkohaudasta nostettiin 2 lapsen ruumiit

22:27
Izjumissa nostettiin joukkohautapaikalta kahden lapsen ruumiit
Izjumissa on löydetty kaivettu lisää ylös ruumiita paikalla, jolla on useita hautoja. Suurin osa on ollut siviilejä. Hautapaikalta nostettiin myös kahden lapsen ruumiit.

Tähän mennessä alueelta on nostettu 146:n ihmisen ruumiit. Viranomaisten mukaan alueelle on kuitenkin haudattu yli 400 ihmistä.

Harkovan alueen kuvernöörin Oleh Synjehubovin mukaan joissain ruumiissa on ollut merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Joillain on ollut kädet sidottuina ja niissä on ollut merkkejä kidutuksesta. Lisäksi on kuolleita, joilla on ollut miinoista saatuja vammoja tai sirpaleista tai ruumiissa on ollut puukotushaavoja.

Lisäksi kaksi ruumista löytyi Butshassa, lähellä Kiovaa. Ruumiit löytyivät, kun vapaaehtoiset partioivat metsässä lähellä Vorzelin asutuskeskusta. Butshan kaupunginvaltuuston mukaan ruumiilla oli siviilivaatteet ja he olivat "Venäjän aggression uhreja".

Ukrainalaisjoukot valtasivat Butshan takaisin venäläisiltä huhtikuussa. Kun Ukrainan joukot pääsivät takaisin kaupunkiin, he kohtasivat karun näyn, sillä kaupungin kaduilla suuri määrä kuolleita siviilejä. Lisäksi kaupungista löytyi joukkohautoja.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

22:27
Izjumissa nostettiin joukkohautapaikalta kahden lapsen ruumiit
Izjumissa on löydetty kaivettu lisää ylös ruumiita paikalla, jolla on useita hautoja. Suurin osa on ollut siviilejä. Hautapaikalta nostettiin myös kahden lapsen ruumiit.

Tähän mennessä alueelta on nostettu 146:n ihmisen ruumiit. Viranomaisten mukaan alueelle on kuitenkin haudattu yli 400 ihmistä.

Harkovan alueen kuvernöörin Oleh Synjehubovin mukaan joissain ruumiissa on ollut merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Joillain on ollut kädet sidottuina ja niissä on ollut merkkejä kidutuksesta. Lisäksi on kuolleita, joilla on ollut miinoista saatuja vammoja tai sirpaleista tai ruumiissa on ollut puukotushaavoja.

Lisäksi kaksi ruumista löytyi Butshassa, lähellä Kiovaa. Ruumiit löytyivät, kun vapaaehtoiset partioivat metsässä lähellä Vorzelin asutuskeskusta. Butshan kaupunginvaltuuston mukaan ruumiilla oli siviilivaatteet ja he olivat "Venäjän aggression uhreja".

Ukrainalaisjoukot valtasivat Butshan takaisin venäläisiltä huhtikuussa. Kun Ukrainan joukot pääsivät takaisin kaupunkiin, he kohtasivat karun näyn, sillä kaupungin kaduilla suuri määrä kuolleita siviilejä. Lisäksi kaupungista löytyi joukkohautoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu