mielenosoitus 20.10.2022

Anonyymi-ap

🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮20.10.2022 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Rautatientori Helsinki klo 14.00 josta FIXIT marssi lähtee eduskuntatalolle.
Päätapahtuma alkaa Eduskuntatalolla klo 15.00 - 18.00 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Nyt on asia niin,
että on aika yhdessä näyttää mitä mieltä olemme ja sanoa ääneen se,
että me Suomen kansa emme tue tätä hallitusta.

Me haluamme ulos EUsta. Korruptoitunut hallintojärjestelmämme on purettava.
Suomessa Suomalaiset tulevat ensin.
Suomi on Suomalaisille koti.
Meidän tulee huolehtia omistamme ensin.
On hävytöntä että mieluummin lähetetään rahaa Ukrainan koirien ruokaan kuin autetaan vähävaraista naapuriamme selviytymään elämän haasteissa.

Suomi on selviytyjiä täynnä, näkymättömiä ihmisiä, jotka unohdetaan mieluummin.
Urheita arjen sankareita jokainen.

Meillä on Suomessa yksinäisyyttä, köyhyyttä, nälkää. Kylmyyttä ja muille näkymättömiä murheita joista häveten vaietaan. Pidetään kulissit mieluummin, viimeiseen asti.
Ja sitten luetaan lehdestä surullisia tarinoita. Kun pitää sortumatta soutaa vaikka olis vastatuulta.

Toivon että nyt pidetään paremmin huolta siitä lähipiiristä.
Meillä jokaisella on lähipiirissänikin autettavaa, naapurustossa, kylällä.

On kaksinaismoralismin huipentuma lähettää rahaa kauas silmistä, jos ei näe kärsivää lähimmäistä naapurissa vaan katsoo mieluummin pois. Kääntää pään ja suorittaa hyvän ihmisen tekoja isosti vieraan maan liput liehuen.

Mitä jos auttaisimme kotikulmilla?
Tehden paikallisesti hyviä tekoja toistemme eteen. Suomen lippu liehuen yhteisen hyvän vuoksi. Meidän maamme vuoksi.

Kun se meidän kaikkien viihtyvyys ja turvallisuus asuu juurikin siellä kotikulmilla.

Meidän on nyt aika kokoontua ja tulla näkyviksi. Meitä ei hiljennetä.
Yhdessä olemme se muutos mitä tahdomme.
Se muutos olet sinä ja minä.

Tule kanssani näkyväksi.

Tule mukaan Sinä Suomalainen Selviytyjä.
Suomenliput hulmuen ja kansallispuku päällä mahdollisimman moni.

Näytetään mistä me olemme.
Suomesta.

Ja täällä ollaan yhdessä Suomen puolesta ja meidän kaikkien Suomalaisten.
Kansallispukujen ulkoilutuspäivä olis tässä.
Suomalaisuus ja perinteemme kunniaan.

387

1690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt kaikki putinistit ja anolaiset sinne marssimaan Suomen yhteiskuntaa vastaan ja Venäjän puolesta! Venäjä ja venäläiset perinteet kunniaan! Ukraina tuhottava!

      • Anonyymi

        Pitää päästä eroon kommunistisesta eurostoliitosta ja mennä natoon. Silloin ryssä ei tule päälle.

      • Anonyymi

        Onko puhe mistä puute?

      • Anonyymi

        On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Toisaalta minä en ymmärrä joidenkin isänmaallisten Venäjän ihailua suorastaan. Me ei tarvita ryssää eikä eurostoliittoa komentelemaan kuinka pitää elää.

      • Sinänsä mahtava idea nähdä asiat niin, että Venäjän hyökkäyksen tukeminen "puolueettomuudella" mahdollistaisi vanhusten paremman auttamisen. 🥱

        Miekkarin järjestäjille voisi olla valaisevaa tutustua venäläiseen "vanhustenhuoltoon", joka siis voisi olla aikanaan malli täälläkin jos vain kumartaisimme ja ryömisimme Jalansätkyttäjän ja hänen votkajuopon herrakansa-armeijansa edessä.

        Emme kuitenkaan tee niin, emme enää ikinä. 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Toisaalta minä en ymmärrä joidenkin isänmaallisten Venäjän ihailua suorastaan. Me ei tarvita ryssää eikä eurostoliittoa komentelemaan kuinka pitää elää.

        Olen parantumaton romantikko ja hyvä niin. Kun Suomen neito seisoo kansallispuku päällä Kolin maisemassa, ja liehuttaa siniristi-lippua, sitä kauniimpaa näkyä ei ole. Vainolainen (eu ja ryssä) pysyköön tahoillaan.

        Tänne ei ole mitään asiaa. Hiiteen pimeyden voimat meidän maasta.

      • Anonyymi

        Korjaan, jos suomalaisuus katoaa....

      • Anonyymi kirjoitti:

        On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Toisaalta minä en ymmärrä joidenkin isänmaallisten Venäjän ihailua suorastaan. Me ei tarvita ryssää eikä eurostoliittoa komentelemaan kuinka pitää elää.

        >Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Esitit pahan reunaehdon. Noista piireistä toimitetuissa videoissa en juuri ole kauniita naisia nähnyt. Parhaimmillaan siedettäviä, ja sitäkin vain ulkonäön suhteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää päästä eroon kommunistisesta eurostoliitosta ja mennä natoon. Silloin ryssä ei tule päälle.

        Mikä eduskuntaan valittu puolue ajaa eroa EU:sta?

        Kaikki kannattavat sekä EU-jäsenyyttä että Natoa.

      • Anonyymi

        Mikähän pelleporukka tuollaisen marssin järjestää? Jos marssijoita on, niin minkähän laisia pellejä he ovat?

        Onko kenelläkään tietoa? Onko veikkauksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän pelleporukka tuollaisen marssin järjestää? Jos marssijoita on, niin minkähän laisia pellejä he ovat?

        Onko kenelläkään tietoa? Onko veikkauksia?

        Sellainen pelleporukka jotka äänestävät Ano Turtiaista tai Ossi Tiihosta tai Laura Huhtasaarta, joista Ano ja Laura ovat olleet puhujina aiemmassa miekkarissa.

        Sellainen porukka joista suurin osa on vannoutuneita putinisteja ja Venäjän ystäviä, tai Venäjän palkkalistoilla olevia kätyreitä ja maanpettureita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen parantumaton romantikko ja hyvä niin. Kun Suomen neito seisoo kansallispuku päällä Kolin maisemassa, ja liehuttaa siniristi-lippua, sitä kauniimpaa näkyä ei ole. Vainolainen (eu ja ryssä) pysyköön tahoillaan.

        Ristilippu olikin suojelua siihen aikaan kun piippolakit tuli päälle ateismilla varastamaan kristittyjen taloja.

      • Anonyymi

        Euroopassa on syytä lisätä evankeliumia ja opettajia käytöstapoihin sekä toisten auttamiseen.Motiivit parantaa ja auttaa näyttää puuttuvan tiettyjen uskontojen opetuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän pelleporukka tuollaisen marssin järjestää? Jos marssijoita on, niin minkähän laisia pellejä he ovat?

        Onko kenelläkään tietoa? Onko veikkauksia?

        He ovat tavallisia suomalaisia, työtä tekeviä ja veronmaksajia. Kyllä monet tietää, kuinka paljon on Eurooppaan maksettu ja tullaan vielä maksamaan. Nato ei ole sen turvallisempi, rahaa ja sotakalustoa tarvitaan. On muistettava, että EU meppien ja natovirkamiesten palkat maksetaan valtion pitkästä pussista.

        Viimeksi kun näytettiin kuvia vastaavasta miekkarista pari vuotta sitten, niin siellä näkyi Odinin sotureita ja muita väkivaltarikollisia ja työttömiä luusereita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Toisaalta minä en ymmärrä joidenkin isänmaallisten Venäjän ihailua suorastaan. Me ei tarvita ryssää eikä eurostoliittoa komentelemaan kuinka pitää elää.

        Tai järjestäjän Indonesian kansallispuku.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Sinänsä mahtava idea nähdä asiat niin, että Venäjän hyökkäyksen tukeminen "puolueettomuudella" mahdollistaisi vanhusten paremman auttamisen. 🥱

        Miekkarin järjestäjille voisi olla valaisevaa tutustua venäläiseen "vanhustenhuoltoon", joka siis voisi olla aikanaan malli täälläkin jos vain kumartaisimme ja ryömisimme Jalansätkyttäjän ja hänen votkajuopon herrakansa-armeijansa edessä.

        Emme kuitenkaan tee niin, emme enää ikinä. 😊

        Eihän sinunlaista ho moa kukaan mihinkään ottaisi.

      • Anonyymi

        Suomella ei ole kuin uhkia. Ellei meidän kansa terästäydy puolustamaan olemassaoloamme, ei sitä tee mikään eikä kukaan muu.

      • Anonyymi

        Siinä näyssä silmä lepää. Punikin silmät lepää kommunistisessa hirviövaltiossa nimeltä eurostoliitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä näyssä silmä lepää. Punikin silmät lepää kommunistisessa hirviövaltiossa nimeltä eurostoliitto.

        Minkähän takia juuri punikit ovat eurostoliiton kovimpia kannattajia? Miettikääs sitä. Minä lähden kauppaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Toisaalta minä en ymmärrä joidenkin isänmaallisten Venäjän ihailua suorastaan. Me ei tarvita ryssää eikä eurostoliittoa komentelemaan kuinka pitää elää.

        "On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?"

        Mikä onkaan ihanampi näky kuin putinistien miekkarissa kiljuva kaunis suomalainen nainen sinivalkoisessa tuulipuvussaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minkähän takia juuri punikit ovat eurostoliiton kovimpia kannattajia? Miettikääs sitä. Minä lähden kauppaan..

        Komppasit itseäsi taas liian nopeasti, mutta kokoomushan se on kovin EU:n kannattaja, joten kokkarit on siis punikkeja.

        Ei tarvitse valtavaa mielikuvitusta ymmärtääkseen, ketkä näin sairaita väittävät: ryhmä "Muut", siis lääkekaappitissiläiset, kannatus alle 2 %.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Komppasit itseäsi taas liian nopeasti, mutta kokoomushan se on kovin EU:n kannattaja, joten kokkarit on siis punikkeja.

        Ei tarvitse valtavaa mielikuvitusta ymmärtääkseen, ketkä näin sairaita väittävät: ryhmä "Muut", siis lääkekaappitissiläiset, kannatus alle 2 %.

        Tiedän. Mutta luenkin kokkarit vasemmistopuolueisiin. Samoin kepun. Mitään eroa ei näillä uusvasemmistopuolueilla ole suurissa maamme kohtalon kysymyksissä perinteisten vasuripuolueiden kanssa.

        Kokkarit ja kepulit kannattaa eurostoliittoa. Ilmastoöyhötystä niinikään. Kokkarit ja kepulit eivät tee mitään haitalliselle maahanmuutolle. Eivät vastusta erään uskonnon tuloa meitä lopulta hallitsemaan. Täysin samaa politiikkaa kuin punikeilla.

        Kokoomus ja Keskusta eivät vastusta metsiemme sosialisointia jonka eu haluaa tehdä. Näin kehitys kulkee kohti kommunismia kun yksityisomistusta riistetään.

        Jossain mitättömässä kissanristiäis-asiassa voivat olla eri mieltä entisten punikkien kanssa nämä uusiopunikit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On ylevä tavoite noilla jotka miekkarin järkkää. Kansallispuvut naisilla päällä. Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?"

        Mikä onkaan ihanampi näky kuin putinistien miekkarissa kiljuva kaunis suomalainen nainen sinivalkoisessa tuulipuvussaan.

        Etkö sinä helvetti usko että vastustan kumpaakin, sekä kommunistista eurostoliittoa että ryssää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sinä helvetti usko että vastustan kumpaakin, sekä kommunistista eurostoliittoa että ryssää.

        Perkele, kumpikaan ei ole Suomelle hyväksi. Tämä saatanan eu tuhoaa maataloutta ja kaiken. Ryssä muuten vaan miehittää maan ellei täällä ole nato vastassa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Komppasit itseäsi taas liian nopeasti, mutta kokoomushan se on kovin EU:n kannattaja, joten kokkarit on siis punikkeja.

        Ei tarvitse valtavaa mielikuvitusta ymmärtääkseen, ketkä näin sairaita väittävät: ryhmä "Muut", siis lääkekaappitissiläiset, kannatus alle 2 %.

        No sanohan miksi kaikki vihervassut kannattaa eurostoliittoa joka on vasemmistolainen projekti? Tuossa se vastaus jo on. Ei vasurit huvikseen kannata jotain systeemiä ellei aate ole vahvasti mukana. Luuletko Repe ihan oikeasti että punikit alkaisi jotain oikeistolaista systeemiä kannattamaan? Älä kuule unta nää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän. Mutta luenkin kokkarit vasemmistopuolueisiin. Samoin kepun. Mitään eroa ei näillä uusvasemmistopuolueilla ole suurissa maamme kohtalon kysymyksissä perinteisten vasuripuolueiden kanssa.

        Mitäpä merkitystä luulet sinun lukemisillasi olevan? 😄

        Kokoomus on oikeistopuolue jos mikä, mutta ei äärioikeistoa.

        "No sanohan miksi kaikki vihervassut kannattaa eurostoliittoa joka on vasemmistolainen projekti?"

        -Eurostoliitto on teidän puolinatsien ihan omasta typerästä päästänne repimä juttu. EUta kyllä kannatetaan ja myös vastustetaan vähän jokaisella poliittisella ilmansuunnalla. Sillehän ei kukaan mitään voi että te öyhöt näette vasureitanne joka pusikossa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Mitäpä merkitystä luulet sinun lukemisillasi olevan? 😄

        Kokoomus on oikeistopuolue jos mikä, mutta ei äärioikeistoa.

        En ymmärrä. Kokoomuksen politiikka suurissa kohtalon kysymyksissä on vasemmistolaista. Miksi sanot sitä oikeistolaiseksi kun kaikki sen politiikassa myötäilee varsinaisia punikkeja?

        Kokoomus kannattaa sosialistista eurostoliittoa. Se kertoo jo paljon puolueesta. Kokoomus hylkäsi arvot: kotiuskontoisänmaa jo aikoja sitten pois. Nyt niitä arvoja edustaa Persut ainoana suurena puolueena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No sanohan miksi kaikki vihervassut kannattaa eurostoliittoa joka on vasemmistolainen projekti?"

        -Eurostoliitto on teidän puolinatsien ihan omasta typerästä päästänne repimä juttu. EUta kyllä kannatetaan ja myös vastustetaan vähän jokaisella poliittisella ilmansuunnalla. Sillehän ei kukaan mitään voi että te öyhöt näette vasureitanne joka pusikossa.

        Minä inhoan kaikkia aatteita. Narsismia ja kommunismia inhoan sydämeni pohjasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä inhoan kaikkia aatteita. Narsismia ja kommunismia inhoan sydämeni pohjasta.

        Natsismia siis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No sanohan miksi kaikki vihervassut kannattaa eurostoliittoa joka on vasemmistolainen projekti?"

        -Eurostoliitto on teidän puolinatsien ihan omasta typerästä päästänne repimä juttu. EUta kyllä kannatetaan ja myös vastustetaan vähän jokaisella poliittisella ilmansuunnalla. Sillehän ei kukaan mitään voi että te öyhöt näette vasureitanne joka pusikossa.

        Mieti arvojasi. Onko ne oikeistolaiset perinteiset kristilliset arvot? Vai onko ne kulttuurimarxilaiset kaiken mädätyksen sallivat arvot? Nämä arvosi määrittelee mikä olet. Kun näitä samoilla arvoilla olevia ihmisiä on eurostoliitto täynnä, eikö silloin eurostoliitto ole sitä samaa mitkä ovat arvosi?

        "eurostoliitto"

        No mistä kukaan voi tietää mitä sinun mielikuvituksessa tapahtuu? Eihän tuollaista ole olemassakaan, kuin siellä sinun pääsi sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen pelleporukka jotka äänestävät Ano Turtiaista tai Ossi Tiihosta tai Laura Huhtasaarta, joista Ano ja Laura ovat olleet puhujina aiemmassa miekkarissa.

        Sellainen porukka joista suurin osa on vannoutuneita putinisteja ja Venäjän ystäviä, tai Venäjän palkkalistoilla olevia kätyreitä ja maanpettureita.

        Punikin (todennäköisen) valhe tuo.

      • Anonyymi

        Et sitten pitempää vuodatusta saanut aikaan? Putinistitko tässä ketjussa julistavat omaa uskontoaan.

        Menkäähän nyt marssimaan Helsingin kaduille, saatte oikein HURRAA huudot, että painukaa; jumaliste, tuota omaa propakandaanne julistamaan sinne Moskovaan. Täällä teitä putinisteja ei tarvita.

        Mokomatkin agiteeraajat.!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "eurostoliitto"

        No mistä kukaan voi tietää mitä sinun mielikuvituksessa tapahtuu? Eihän tuollaista ole olemassakaan, kuin siellä sinun pääsi sisällä.

        Eu on täsmälleen samanlainen kuin oli neukku. Nykyaikainen versio vaan.

      • Anonyymi

        EU:sta meille ei ei ole mitään haittaa. Yhteispelillä elämä sujuu mukavasti, kun vain Venäjä pysyy omien rajojensa sisäpuolella eikä häiritse naapureittensa elämää.

        Samoin trollit voitte pysyä poissa näiltä areenoilta.EU ja Nato ovat turvallisia kumppaneitamme. Venäjä pysyköön kaukana.

        Turha täällä on suomalaisiin yrittää vaikuttaa. Me kuljemme omaa tietämme ja rauha olkoon kanssamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän. Mutta luenkin kokkarit vasemmistopuolueisiin. Samoin kepun. Mitään eroa ei näillä uusvasemmistopuolueilla ole suurissa maamme kohtalon kysymyksissä perinteisten vasuripuolueiden kanssa.

        Onko nyt sitten perussuomalaiset vauhdissa täällä?? En olisi uskonut, että he ovat noin hulluja. Eikö heillä ole tärkeämpää sanomaa suomalaisille kuin hokea tuota joutavaa mandraa, että pois Euroopasta.
        Aivan tyhjää jankutatte tuosta EU:sta. Olemme sen jäseniä ja siinä pysymme.

        Tyhmimmistä tyhmimpiä juttuja on tuo hokeminen erosta EU:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkarit ja kepulit kannattaa eurostoliittoa. Ilmastoöyhötystä niinikään. Kokkarit ja kepulit eivät tee mitään haitalliselle maahanmuutolle. Eivät vastusta erään uskonnon tuloa meitä lopulta hallitsemaan. Täysin samaa politiikkaa kuin punikeilla.

        Kokoomus ja Keskusta eivät vastusta metsiemme sosialisointia jonka eu haluaa tehdä. Näin kehitys kulkee kohti kommunismia kun yksityisomistusta riistetään.

        Jossain mitättömässä kissanristiäis-asiassa voivat olla eri mieltä entisten punikkien kanssa nämä uusiopunikit.

        Nämä puheet saa aikaan entistä pienempiä kannattajalukuja perussuomalaiselle. Kuka hullu tuollaisia äänestää. Aivan tyhmiä puheenvuoroja ja tyhjää jankuttamista ollut iän kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eu on täsmälleen samanlainen kuin oli neukku. Nykyaikainen versio vaan.

        Eli et näytä edes tietävän mikä Eu on. Miksi valitat asioista mistä sinulla ei ole mitään tietoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä. Kokoomuksen politiikka suurissa kohtalon kysymyksissä on vasemmistolaista. Miksi sanot sitä oikeistolaiseksi kun kaikki sen politiikassa myötäilee varsinaisia punikkeja?

        Kokoomus kannattaa sosialistista eurostoliittoa. Se kertoo jo paljon puolueesta. Kokoomus hylkäsi arvot: kotiuskontoisänmaa jo aikoja sitten pois. Nyt niitä arvoja edustaa Persut ainoana suurena puolueena.

        Persut on keinotekoinen puolue. En ymmärrä, mistä tuohon kiihkopuolueeseen jäseniä sikiää?

        Joutaisi pois koko puolue!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsismia siis.

        Ei tarvitse olla mitään -ismiä. Ollaan vaan suomalaisia ja hoidellaan asioita oman maamme parhaaksi.

        Autamme kylläkin Ukrainaa, että se selviää tuon roistovaltioin, Venäjän kynsistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää päästä eroon kommunistisesta eurostoliitosta ja mennä natoon. Silloin ryssä ei tule päälle.

        EU:ssa viihdymme hyvin edelleen.
        Siellä kun on 22 Naton jäsenmaata ennestään ja hyvä yhteistyö Naton kanssa mm.Ukrainan tukemiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He ovat tavallisia suomalaisia, työtä tekeviä ja veronmaksajia. Kyllä monet tietää, kuinka paljon on Eurooppaan maksettu ja tullaan vielä maksamaan. Nato ei ole sen turvallisempi, rahaa ja sotakalustoa tarvitaan. On muistettava, että EU meppien ja natovirkamiesten palkat maksetaan valtion pitkästä pussista.

        "On muistettava, että EU meppien ja natovirkamiesten palkat maksetaan valtion pitkästä pussista."

        EU-meppien palkat maksetaan kyllä EU:n pussita.
        Naton esikuntiin sijoitettavan henkilöstön palkat maksetaan puolustusmäärärahoista.
        Eli ne osaltaan lisäävät turvallisuutta,joten Venäjän asialla marssivien on niitä vastustettava,

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä. Kokoomuksen politiikka suurissa kohtalon kysymyksissä on vasemmistolaista. Miksi sanot sitä oikeistolaiseksi kun kaikki sen politiikassa myötäilee varsinaisia punikkeja?

        Kokoomus kannattaa sosialistista eurostoliittoa. Se kertoo jo paljon puolueesta. Kokoomus hylkäsi arvot: kotiuskontoisänmaa jo aikoja sitten pois. Nyt niitä arvoja edustaa Persut ainoana suurena puolueena.

        Sanotaan niin, että näkemyksesi eroaa valtavirrasta ja politiikan asiantuntijoiden määrittelystä varsin paljon.

        Kokoomus antaisi verohelpotusten kautta suurimmat tuet suurituloisille, mikä on erittäin kaukana mistään vasemmistolaisesta ajattelusta. Tähän suostuisivat myös persut, jos hallitukseen pääsy olisi siitä kiinni.

      • Anonyymi

        Hyi häpeä!! Jos ei ole mitään sanottavaa vaan taas päiväkotiasteelle jääneen mitäänsanomatonta lällätystä, parempi vaieta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan, jos suomalaisuus katoaa....

        Et sitä EDES SINÄ PYSTY KORJAAMAAN...

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Sinänsä mahtava idea nähdä asiat niin, että Venäjän hyökkäyksen tukeminen "puolueettomuudella" mahdollistaisi vanhusten paremman auttamisen. 🥱

        Miekkarin järjestäjille voisi olla valaisevaa tutustua venäläiseen "vanhustenhuoltoon", joka siis voisi olla aikanaan malli täälläkin jos vain kumartaisimme ja ryömisimme Jalansätkyttäjän ja hänen votkajuopon herrakansa-armeijansa edessä.

        Emme kuitenkaan tee niin, emme enää ikinä. 😊

        Ei tarvitse nokkaansa työntää pienen, vähäväkisen maan jenkkien jatkona joka asiaan.
        Kun omista asioista pitää huolen, se riittää.
        Olisi voinut "tukea" toimia nootilla, se olisi ollut riittävä keino. Olisi tullut paljon halvemmäksikin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sanohan miksi kaikki vihervassut kannattaa eurostoliittoa joka on vasemmistolainen projekti? Tuossa se vastaus jo on. Ei vasurit huvikseen kannata jotain systeemiä ellei aate ole vahvasti mukana. Luuletko Repe ihan oikeasti että punikit alkaisi jotain oikeistolaista systeemiä kannattamaan? Älä kuule unta nää.

        Sinähän oikein neropatti olet. "...punikit alkaisi jotain oikeistolaista systeemiä kannattamaan?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen pelleporukka jotka äänestävät Ano Turtiaista tai Ossi Tiihosta tai Laura Huhtasaarta, joista Ano ja Laura ovat olleet puhujina aiemmassa miekkarissa.

        Sellainen porukka joista suurin osa on vannoutuneita putinisteja ja Venäjän ystäviä, tai Venäjän palkkalistoilla olevia kätyreitä ja maanpettureita.

        Nuoleskele vain globalisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeksi kun näytettiin kuvia vastaavasta miekkarista pari vuotta sitten, niin siellä näkyi Odinin sotureita ja muita väkivaltarikollisia ja työttömiä luusereita.

        Hyvä että edes jotkut älyää pitää oman maan puolta.
        On helppo uskoa että Suomalaisten älykkyys on pudonnut roimasti. Sellainen tutkimus julkaistu. Nyt tietävät kaikki hyväksikäyttää hölmöläisiä jotka eivät omasta edustaan välitä!

      • Anonyymi

        Onneksi Turkin johtajassa on Miestä sanomaan kuinka asia on. Siihen loppui Natokiire ja hyvä niin. Ihmeellisen vietävissä on Suomen kansa. Sen huomasi koronapiikkien jaossa ja natotuksessa. Ei tunnu enää että samaan sakkiin kuuluisi tuollaisten median viemien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomella ei ole kuin uhkia. Ellei meidän kansa terästäydy puolustamaan olemassaoloamme, ei sitä tee mikään eikä kukaan muu.

        Kansa saa tarpeekseen nykymenosta eikä varmasti ole valmis puolustamaan herrojen ja niiden pentujen valtakuntaa jossa kurjuutta ja huononnusta jaetaan liian monille reilulla kädellä toisin kuin miljoonapalkkioita ja muita, ansiottomia etuja harvoille ja valituille keinottelijoille.
        Olisi pitänyt säilyttää oma hyvinvointivaltio eikä sekaantua EU:hun. Ja nyt vielä joidenkin mielestä Natoon. Se on Suomen loppu.
        Ei ole maa eikä mikään jolla ei ole omiin asioihin mitään päätösvaltaa vaan sanellaan kuinka toimia ja mitä maksaa huolimatta siitä ettei se Suomea mitenkään hyödytä. Tyhmä on kuvio!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perkele, kumpikaan ei ole Suomelle hyväksi. Tämä saatanan eu tuhoaa maataloutta ja kaiken. Ryssä muuten vaan miehittää maan ellei täällä ole nato vastassa.

        Ei Venäjä miehitä maata vaikka Natoa ei olisi. Oletko varma ettei Nato saa Venäjää suuntaamaan aseensa Suomea vastaan. Miksi ottaa naapurin vihollinen riesaksi tänne?
        Ja jenkit ovat niin oikullisia että saattavat seuraavaksi heikentää viholliskilpailija Venäjää meidän maaperällä! Ne ketkut riehuu aina toisten maaperällä. Pysyisivät nyt inkkareilta ryöväämällään alueella eivätkä epävakautta kylväs alvariinsa muualla.

      • Yllättäenhän se Kalsarinmyrkyttjä hyökkäsikin. Juuri oli luvannut meille kaikille, että ei hyökkää, muistatkos?

        Järkytyksestä toipumisen jälkeen lähes jokaisen Venäjän siihenastisen ymmärtäjän takki kääntyi melkein itsestään ja käsin koskematta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuoleskele vain globalisteja.

        "globalisteja" = Maa on 6000 vuotta vanha.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kansa saa tarpeekseen nykymenosta eikä varmasti ole valmis puolustamaan herrojen ja niiden pentujen valtakuntaa jossa kurjuutta ja huononnusta jaetaan liian monille reilulla kädellä toisin kuin miljoonapalkkioita ja muita, ansiottomia etuja harvoille ja valituille keinottelijoille.
        Olisi pitänyt säilyttää oma hyvinvointivaltio eikä sekaantua EU:hun. Ja nyt vielä joidenkin mielestä Natoon. Se on Suomen loppu.
        Ei ole maa eikä mikään jolla ei ole omiin asioihin mitään päätösvaltaa vaan sanellaan kuinka toimia ja mitä maksaa huolimatta siitä ettei se Suomea mitenkään hyödytä. Tyhmä on kuvio!

        >Olisi pitänyt säilyttää oma hyvinvointivaltio eikä sekaantua EU:hun.

        Hyvinvointivaltio oli romahtamaisillaan, kun haimme EU:hun. Etkö enää muista 1990-luvun alkupuolen suurta lamaa lukemattomine konkursseineen ja itsemurhineen?

        >Ja nyt vielä joidenkin mielestä Natoon.

        Ei vaan melkein kaikkien, 188-8. 👍🏼

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Venäjä miehitä maata vaikka Natoa ei olisi. Oletko varma ettei Nato saa Venäjää suuntaamaan aseensa Suomea vastaan. Miksi ottaa naapurin vihollinen riesaksi tänne?
        Ja jenkit ovat niin oikullisia että saattavat seuraavaksi heikentää viholliskilpailija Venäjää meidän maaperällä! Ne ketkut riehuu aina toisten maaperällä. Pysyisivät nyt inkkareilta ryöväämällään alueella eivätkä epävakautta kylväs alvariinsa muualla.

        >Oletko varma ettei Nato saa Venäjää suuntaamaan aseensa Suomea vastaan.

        Ainakin Baltian turvallisuus vahvistui Natosta olennaisesti. Niitä maita olisi tuskin enää olemassakaan ilman tiukkaa länsi-integraatiota. Joten ainakin minä olen varma.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse nokkaansa työntää pienen, vähäväkisen maan jenkkien jatkona joka asiaan.
        Kun omista asioista pitää huolen, se riittää.
        Olisi voinut "tukea" toimia nootilla, se olisi ollut riittävä keino. Olisi tullut paljon halvemmäksikin!

        Rauhan, vapauden ja itsenäisyyden puolustaminen lähialueellamme ei välttämättä ole puoli-ilmaista harrastelua.

        Kun Ukraina vahvistuu meidän rahoillamme, vahvistumme silloin mekin. Ainakin verrattuna ainoaan mahdolliseen viholliseemme.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Mikä onkaan kauniimpi näky kuin suomalainen kaunis nainen päällään Suomen kansallispuku?

        Esitit pahan reunaehdon. Noista piireistä toimitetuissa videoissa en juuri ole kauniita naisia nähnyt. Parhaimmillaan siedettäviä, ja sitäkin vain ulkonäön suhteen.

        Hahhaa kansallispuku päällä jo on. Yhdellä naksahtanut pahasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopassa on syytä lisätä evankeliumia ja opettajia käytöstapoihin sekä toisten auttamiseen.Motiivit parantaa ja auttaa näyttää puuttuvan tiettyjen uskontojen opetuksista.

        No ne käytöstavat näkyy olevan esillä tässäkin ketjussa selvästi , joten kuka näitäkin solvaavia on kasvattanut , käytöstavat puuttuvat 90 % ihmisiltä , kun lukee näitä sepustuksia .
        Joten nämäkin sitten opettavat nuoria rivoilla mielipiteillään kaksoismoraalin kukoistaessa .joten kiven alta tulleet ” minä itse” henkilöt eivät näytä ymmärtävän mitään asioiden kokonaisuudesta yhteiskunnan toimissa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Turkin johtajassa on Miestä sanomaan kuinka asia on. Siihen loppui Natokiire ja hyvä niin. Ihmeellisen vietävissä on Suomen kansa. Sen huomasi koronapiikkien jaossa ja natotuksessa. Ei tunnu enää että samaan sakkiin kuuluisi tuollaisten median viemien kanssa.

        Eli muslimit pelastavat Suomen? Varmaan haluat heitä myös lisää Suomeen, koska pidät heistä näin paljon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa saa tarpeekseen nykymenosta eikä varmasti ole valmis puolustamaan herrojen ja niiden pentujen valtakuntaa jossa kurjuutta ja huononnusta jaetaan liian monille reilulla kädellä toisin kuin miljoonapalkkioita ja muita, ansiottomia etuja harvoille ja valituille keinottelijoille.
        Olisi pitänyt säilyttää oma hyvinvointivaltio eikä sekaantua EU:hun. Ja nyt vielä joidenkin mielestä Natoon. Se on Suomen loppu.
        Ei ole maa eikä mikään jolla ei ole omiin asioihin mitään päätösvaltaa vaan sanellaan kuinka toimia ja mitä maksaa huolimatta siitä ettei se Suomea mitenkään hyödytä. Tyhmä on kuvio!

        "Kansa saa tarpeekseen nykymenosta..."

        Miksi pitää olla taas valehtelemassa? Suurin osa kansasta on teidän kanssa eri mieltä.

        "Ei ole maa eikä mikään jolla ei ole omiin asioihin mitään päätösvaltaa..."

        Eli et ymmärrä mitä Eu ja Nato ovat. Se tuli harvinaisen selväksi. Miksi sitten puhut asioista mistä et ymmärrä?

      • Anonyymi

        Tosta kirjoituksesta tulee mieleen että jos sotaa ei muuten tule punaset ja Valkoset sotimaan Suomessa uudestaan kun me ollaan niin yhtenäistä kansaa ihminen on susi toiselle ihmiselle

      • Anonyymi

        Jos sulla on yleensä noin huono ja nega asenne ni pysy pois. Parempi meille😊

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Sinänsä mahtava idea nähdä asiat niin, että Venäjän hyökkäyksen tukeminen "puolueettomuudella" mahdollistaisi vanhusten paremman auttamisen. 🥱

        Miekkarin järjestäjille voisi olla valaisevaa tutustua venäläiseen "vanhustenhuoltoon", joka siis voisi olla aikanaan malli täälläkin jos vain kumartaisimme ja ryömisimme Jalansätkyttäjän ja hänen votkajuopon herrakansa-armeijansa edessä.

        Emme kuitenkaan tee niin, emme enää ikinä. 😊

        Juu älä tee. Pysy pois😊. Just tollanen asenne on vieny sut varmaan just sinne minne oot aina halunnu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää päästä eroon kommunistisesta eurostoliitosta ja mennä natoon. Silloin ryssä ei tule päälle.

        Kyllä

      • Anonyymi

        Ei vitussa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää päästä eroon kommunistisesta eurostoliitosta ja mennä natoon. Silloin ryssä ei tule päälle.

        Itä Eurooppa on jo vapautumassa siitä Stalinin kurjuudesta ja siitä ettei makseta palkkaa työstä . Kaikki vaan ammattiliittoon.

      • Anonyymi

        Siis nykyään ei ole mitään kommari kapitalisti asennetta muilla kuin ryssillä enää eikä niilläkään kaikilla enää ole. Kaikki on ensin ihmisiä sitten kaikilla pitää olla koulutus ammatti ja elatus eikö niin. Tämä on yhteistyötä ja myös niitä yrittäjiä tarvitaan että niitä työpaikkoja syntyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen pelleporukka jotka äänestävät Ano Turtiaista tai Ossi Tiihosta tai Laura Huhtasaarta, joista Ano ja Laura ovat olleet puhujina aiemmassa miekkarissa.

        Sellainen porukka joista suurin osa on vannoutuneita putinisteja ja Venäjän ystäviä, tai Venäjän palkkalistoilla olevia kätyreitä ja maanpettureita.

        Suomeen on tullut myös Jeesuksen kieltäjiä kivet kourassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeksi kun näytettiin kuvia vastaavasta miekkarista pari vuotta sitten, niin siellä näkyi Odinin sotureita ja muita väkivaltarikollisia ja työttömiä luusereita.

        Kurdit on riehunut Suomessa ja iranilaiset se on väärin täällä riehua aivan eri uskonto eri kulttuuri eri ilmasto.

      • Anonyymi

        Eräät uskonnot sylkee kivittää ....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perkele, kumpikaan ei ole Suomelle hyväksi. Tämä saatanan eu tuhoaa maataloutta ja kaiken. Ryssä muuten vaan miehittää maan ellei täällä ole nato vastassa.

        Arabitjudet yrittää vetää rahat kunnista ja myydä vain heidän ruokia ettei muilla olisi mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No sanohan miksi kaikki vihervassut kannattaa eurostoliittoa joka on vasemmistolainen projekti?"

        -Eurostoliitto on teidän puolinatsien ihan omasta typerästä päästänne repimä juttu. EUta kyllä kannatetaan ja myös vastustetaan vähän jokaisella poliittisella ilmansuunnalla. Sillehän ei kukaan mitään voi että te öyhöt näette vasureitanne joka pusikossa.

        Judet arabit kieltää Jeesuksen varastaa huijaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsismia siis.

        Natsit uskoi Jeesukseen ?? Albaanit on muslimeja juutalaisia oli sodassa mukana armeijan varusteissa . Etsi joku synnitön. Entä Stalin uskooko Jeesukseen tuskin punatähti uskoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti arvojasi. Onko ne oikeistolaiset perinteiset kristilliset arvot? Vai onko ne kulttuurimarxilaiset kaiken mädätyksen sallivat arvot? Nämä arvosi määrittelee mikä olet. Kun näitä samoilla arvoilla olevia ihmisiä on eurostoliitto täynnä, eikö silloin eurostoliitto ole sitä samaa mitkä ovat arvosi?

        Onko punatähti kokonaan juutalainen bisnes ????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten pitempää vuodatusta saanut aikaan? Putinistitko tässä ketjussa julistavat omaa uskontoaan.

        Menkäähän nyt marssimaan Helsingin kaduille, saatte oikein HURRAA huudot, että painukaa; jumaliste, tuota omaa propakandaanne julistamaan sinne Moskovaan. Täällä teitä putinisteja ei tarvita.

        Mokomatkin agiteeraajat.!!!!!

        Moskovassa on talojen katoilla punatähtiä entä TSASOUNAT uhraatko elukoita,?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eu on täsmälleen samanlainen kuin oli neukku. Nykyaikainen versio vaan.

        Juutalainen saatana kieltää Jeesuksen viimeiseen juutalaiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse olla mitään -ismiä. Ollaan vaan suomalaisia ja hoidellaan asioita oman maamme parhaaksi.

        Autamme kylläkin Ukrainaa, että se selviää tuon roistovaltioin, Venäjän kynsistä.

        On ne varastellut kyllä lähiöissä kaikki lakanat vaatteet pesukoneita astioita. Täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän oikein neropatti olet. "...punikit alkaisi jotain oikeistolaista systeemiä kannattamaan?"

        Varkaudessa taas venäläinen otti kaupasta maksamatta uudet vaatteet ja jätti vanhat tilalle. Meiltä vietiin pyörä samalla tavalla tilalle jätetty vanha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa saa tarpeekseen nykymenosta eikä varmasti ole valmis puolustamaan herrojen ja niiden pentujen valtakuntaa jossa kurjuutta ja huononnusta jaetaan liian monille reilulla kädellä toisin kuin miljoonapalkkioita ja muita, ansiottomia etuja harvoille ja valituille keinottelijoille.
        Olisi pitänyt säilyttää oma hyvinvointivaltio eikä sekaantua EU:hun. Ja nyt vielä joidenkin mielestä Natoon. Se on Suomen loppu.
        Ei ole maa eikä mikään jolla ei ole omiin asioihin mitään päätösvaltaa vaan sanellaan kuinka toimia ja mitä maksaa huolimatta siitä ettei se Suomea mitenkään hyödytä. Tyhmä on kuvio!

        Perus toimeen tulo vähintään oltava kyllä siis minimi kaikilla sen 1200-1600€ kk oli se palkka eläke tai korvaus mutta perustulo kattaa just asumisen ruuan vaatteen vähentää varastelua. Sen päälle työtä .

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Oletko varma ettei Nato saa Venäjää suuntaamaan aseensa Suomea vastaan.

        Ainakin Baltian turvallisuus vahvistui Natosta olennaisesti. Niitä maita olisi tuskin enää olemassakaan ilman tiukkaa länsi-integraatiota. Joten ainakin minä olen varma.

        Vähän tyhmiä nämä täällä minkä helvetin takia koko Suomen itä rajan venäjän puoli on täynnä sotilastukikohtia ja asemia ollut aina jos ne ei ole meitä vastaan niin ketä perkettä vastaan ne sitten on.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Rauhan, vapauden ja itsenäisyyden puolustaminen lähialueellamme ei välttämättä ole puoli-ilmaista harrastelua.

        Kun Ukraina vahvistuu meidän rahoillamme, vahvistumme silloin mekin. Ainakin verrattuna ainoaan mahdolliseen viholliseemme.

        Ei me mitään Ukrainan rikollisia vahvisteta vaan autetaan niitä auttamaan itse itseään oman maansa itsenäisyyden säilyttämisessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli muslimit pelastavat Suomen? Varmaan haluat heitä myös lisää Suomeen, koska pidät heistä näin paljon?

        No kuulkaa noi miesten ikivanhat jutut uskontokirjoissa ei ihan vastaa nykyajan ymmärrystä ihmisyydestä naiseudesta synnyttämisestä tai edes pukeutumisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosta kirjoituksesta tulee mieleen että jos sotaa ei muuten tule punaset ja Valkoset sotimaan Suomessa uudestaan kun me ollaan niin yhtenäistä kansaa ihminen on susi toiselle ihmiselle

        Täällä on pakolaisten uskonnot nykyään.

      • Anonyymi

        Hyvä jos marssivat, silloin nähdään keitä ovat Suomen putinistit.

      • Anonyymi

        Hyvä putinisitnene öyhötys! Pisti suolen heti toimimaan paremmin ja kyllä isämmaanpuolaustajan Venäjämyönteisyys näkyy kauas!

    • Anonyymi

      Tässä on yksi paha vika tässä tulevassa miekkarissa. Siihen ei osallistu kuin muutama kymmenen korkeintaan. Pitäisi olla satoja tuhansia ihmisiä.

      • No no! Kyllä sentään satoja. Tuhannesta jäädään silti kauas, ellei jeesuksenmorsianten kuljetuksia masinoida pitkin periferioita, ja se maksaa.

        Edes persut eivät lähde mukaan, vaikka kannattaisivatkin fixitiä. Tämä on niin selvästi lääkekaappilais-tissiläishenkinen konferenssi, siis ryhmän "muut" "voimannäyttö".

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        No no! Kyllä sentään satoja. Tuhannesta jäädään silti kauas, ellei jeesuksenmorsianten kuljetuksia masinoida pitkin periferioita, ja se maksaa.

        Edes persut eivät lähde mukaan, vaikka kannattaisivatkin fixitiä. Tämä on niin selvästi lääkekaappilais-tissiläishenkinen konferenssi, siis ryhmän "muut" "voimannäyttö".

        Perussuomalaiset eivät aja EU eroa enää.

      • Anonyymi

        Kun se on jossain Helsingissä niin ei sinne jaksa moni vaivautua ja paikanpäältä ei kukaan osallistu miekkareihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset eivät aja EU eroa enää.

        Ei niin, ja tarkoitinkin yksilöitä, joissa on kovaakin EU:n vastustusta.

      • Anonyymi

        Pari vuotta sitten järjestettyyn vastaavaan Fixit-miekkariin osallistui noin 350 ihmistä, vaikka puhujina olivat Suomen johtavat älyköt Ano Turtiainen ja Laura Huhtasaari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset eivät aja EU eroa enää.

        Unionissa pitää lisätä opettajia miten asioita tehdään oikein kuten itä Euroopassa. Ja ryöstöretkeilijöille pakko koulu ja opetus.

      • Anonyymi

        Sinänsä hyvän asian puolesta se miekkari on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unionissa pitää lisätä opettajia miten asioita tehdään oikein kuten itä Euroopassa. Ja ryöstöretkeilijöille pakko koulu ja opetus.

        Ihmisparka ei osaa omaa äidinkieltään kirjoittaa ja esiintyy täällä opettamisen asiantuntijana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset eivät aja EU eroa enää.

        Missä todiste tästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä todiste tästä?

        Persut eivät todellakaan ole ajaneet eroa eurostoliitosta vielä. Mutta Jussi Halla-aho on sanonut että jos eu:sta on enemmän haittaa kuin hyötyä Suomelle, silloin siitä on parempi pyrkiä eroon.

        Nyt on se aika mielestäni. En koskaan ole kannattanut sitä ja aina vaan vahvistuu käsitys että se on Suomelle tuhoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on se aika mielestäni. En koskaan ole kannattanut sitä ja aina vaan vahvistuu käsitys että se on Suomelle tuhoksi.

        Se perkele syytää vain yhä hullumpia vaatimuksia maallemme ja väittää että puu ei olisi uusiutuva luonnonvara. Tämä on perkeleestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se perkele syytää vain yhä hullumpia vaatimuksia maallemme ja väittää että puu ei olisi uusiutuva luonnonvara. Tämä on perkeleestä.

        Tulee aika jolloin Suomen metsät ovat eurostoliiton hallinnassa. Tämä on viimeinen niitti maamme itsenäisyydelle ja olemassaololle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee aika jolloin Suomen metsät ovat eurostoliiton hallinnassa. Tämä on viimeinen niitti maamme itsenäisyydelle ja olemassaololle.

        Älkää vittu ihnetelkö miksi vihaan sitä systeemiä näin metsänomistajan näkökulmastakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää vittu ihnetelkö miksi vihaan sitä systeemiä näin metsänomistajan näkökulmastakin.

        Ihmetelkö siis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää vittu ihnetelkö miksi vihaan sitä systeemiä näin metsänomistajan näkökulmastakin.

        Se ei tee mitään muuta kuin pahaa metsänomistajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei tee mitään muuta kuin pahaa metsänomistajille.

        Ja maajusseille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee aika jolloin Suomen metsät ovat eurostoliiton hallinnassa. Tämä on viimeinen niitti maamme itsenäisyydelle ja olemassaololle.

        Miten ne voivat olla Eu:n omistuksessa? Tiedätkö edes mikä Eu on kun tämmöisiä höpötät?

      • Anonyymi

        Onneksi pysyvät poissa tuosta marssista. Tuollainen on turhaa kiihkoilua. Pysytään vain rauhallisena ilman mitään mielenosoituksia.

        Typerää touhua. Kenenhän lie tuokin akiteeraama.???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta sitten järjestettyyn vastaavaan Fixit-miekkariin osallistui noin 350 ihmistä, vaikka puhujina olivat Suomen johtavat älyköt Ano Turtiainen ja Laura Huhtasaari.

        Ai!! Ovatko nuo kaksi Suomen johtavia älykköjä??? Enpäs ole moista kuullut. Olen pitänyt heitä hieman kaistapäisenä kumpaakin.

        Arvo Turtiainen ja Laura Huhtasaari möisivät meidät venäläisille alta aika yksikön.

        Epäluotettavia, kansansyöjiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta sitten järjestettyyn vastaavaan Fixit-miekkariin osallistui noin 350 ihmistä, vaikka puhujina olivat Suomen johtavat älyköt Ano Turtiainen ja Laura Huhtasaari.

        Nyt tilanne on sen verran eskaloitunut ja kansa tohkeissaan, että 400 voi mennä rikki.

        Jotenkin luulottelen, että Looraa ei tällä kertaa nähdä puhujana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on se aika mielestäni. En koskaan ole kannattanut sitä ja aina vaan vahvistuu käsitys että se on Suomelle tuhoksi.

        Käsityksesi vahvistuminen ei valitettavasti tuo sinulle yhtään entistä enempää äänioikeutta.

      • Anonyymi

        Somalit tulee oletko valmis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari vuotta sitten järjestettyyn vastaavaan Fixit-miekkariin osallistui noin 350 ihmistä, vaikka puhujina olivat Suomen johtavat älyköt Ano Turtiainen ja Laura Huhtasaari.

        Huhtis voisi ajaa naisten ihmisarvoa ja vapautta Euroopassa ja miten poistetaan nämä murhat mitä miehet tekee naisille ( miehet huoraa pettää pitää monia naisia) siis tasa arvo vaatii että naiset saa kunniamurhata miehet jotka pettää ja kivittää miehet joilta näkyy nilkka tai joilla ei ole huppua päässä eikö niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee aika jolloin Suomen metsät ovat eurostoliiton hallinnassa. Tämä on viimeinen niitti maamme itsenäisyydelle ja olemassaololle.

        Avohakkuita tuhoaa meidän kasvit puolukat mustikat ulkomaalaiset mitään välitä.

      • Anonyymi

    • Ei Suomalaisia ole kuin reilut 3220. Tästä(kin) seuraa, että saatte miekkariinne aika hintsusti sakkia – jälleen kerran.

    • Anonyymi

      Aina vain ylivertaisuusharhoissaan meuhkaava rupusakki jaksaa etsiä tilaisuuksia häiriköidä ja lietsoa riitaa. Tämä yksikin punikki hokee pakkomielteisesti "mv-lehteä", eikä kuitenkaan saa mielenrauhaa. Karmiva tauti se OCD.

    • Anonyymi

      Suomen lippua häpäistään taas.

      • Anonyymi

        EUssako suomen lippua sitten paremmin käsitellään? Velkaa ja kaikki mahdollinen kielletään
        Wake up!

      • Anonyymi kirjoitti:

        EUssako suomen lippua sitten paremmin käsitellään? Velkaa ja kaikki mahdollinen kielletään
        Wake up!

        Suomen lipun käyttö Venäjän-mielisissä yhteyksissä on minustakin häpäisyä.

        EU:ssa taas olemme omasta tahdostamme, ja jäsenyyden kannatus on luokkaa 70 %.

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Suomen lipun käyttö Venäjän-mielisissä yhteyksissä on minustakin häpäisyä.

        EU:ssa taas olemme omasta tahdostamme, ja jäsenyyden kannatus on luokkaa 70 %.

        Suomen lippu pitäisi polttaa.
        🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        PasiToivonen3 kirjoitti:

        Suomen lippu pitäisi polttaa.
        🤣🤣🤣

        No senkus poltat. Vapaa maa. Ihannevaltioissasi moisesta joutuisi uudelleenkoulutusleirille, jos selviäisi hengissä.

      • PasiToivonen3 kirjoitti:

        Suomen lippu pitäisi polttaa.
        🤣🤣🤣

        Mutta muista tehdä se julkisesti, jottei mene ihan omaksi hauskaksi. 😊

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Suomen lipun käyttö Venäjän-mielisissä yhteyksissä on minustakin häpäisyä.

        EU:ssa taas olemme omasta tahdostamme, ja jäsenyyden kannatus on luokkaa 70 %.

        Kristittyjen asemaa pitää parantaa eu alueella ja lähiöissä. Jopa netti baarit tilat on afrikkalaisten miehityksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No senkus poltat. Vapaa maa. Ihannevaltioissasi moisesta joutuisi uudelleenkoulutusleirille, jos selviäisi hengissä.

        Poltetaan arabimaiden liput sehän on heidän uskonto kasvatus että lippuja poltellaan. Nykyaikana. Kiviä heitellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poltetaan arabimaiden liput sehän on heidän uskonto kasvatus että lippuja poltellaan. Nykyaikana. Kiviä heitellään.

        No anna mennä. Tunnut olevan henkisesti samalla tasolla näiden lipunpolttajien kanssa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Mutta muista tehdä se julkisesti, jottei mene ihan omaksi hauskaksi. 😊

        Mene ikeaan syömään hevosenlihapullia

    • Mitä sinne Pietariin muuta kuuluu?

      Trollitehtaanne sai uudet tilat johon mahtuu 800 trollia. Värväystoiminta kukoistaa, katulapsia koulutetaan kerrassaan kaksi viikkoa ennen rintamalle lähettämistä.

    • Anonyymi

      Mielenosituksesta ei oikeastaan ole mitään hyötyä, mikäli muutama sata eksyy sinne paikalle. Vähintään pitäisi saada 5 tuhatta henkilöä mukaan, jotta noita kannattaisi ylipäätään pitää.

      • Anonyymi

        Suomi on täynnä maanpettureita, mielummin ovat EUn vallan alla kuin itsenäisen suomen.

      • Jos Venäjän-mielisyydellä olisi oikeaa kannatusta, 5000 demokratian alashuutajaa olisi helppo nakki.

        Mutku!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on täynnä maanpettureita, mielummin ovat EUn vallan alla kuin itsenäisen suomen.

        Ziljoona kertaa mieluummin tosiaan olemme yhteistyössä EU:n ja Naton kuin Kalsarinmyrkyttäjän ja hänen juoppojen rosvojensa kanssa, ja käytännössähän nuo ovat juuri nyt ainoat todelliset vaihtoehtomme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on täynnä maanpettureita, mielummin ovat EUn vallan alla kuin itsenäisen suomen.

        Siellä Fixit-mielenosoituksessa ne todelliset maanpetturit kokoontuvat. Nämä Venäjän kätyrit ja palkolliset, jotka haluaisivat Suomenkin liittyvän Äiti Venäjän hellään huomaan. Maanpetturit kuten Ano Turtiainen, joka väsymättä ajaa Venäjän etuja Suomen etujen sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on täynnä maanpettureita, mielummin ovat EUn vallan alla kuin itsenäisen suomen.

        Venäläiset on Suomessa pelkästään ryöstämässä varkaan luonne huijaukset.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ziljoona kertaa mieluummin tosiaan olemme yhteistyössä EU:n ja Naton kuin Kalsarinmyrkyttäjän ja hänen juoppojen rosvojensa kanssa, ja käytännössähän nuo ovat juuri nyt ainoat todelliset vaihtoehtomme.

        Onko sinulla metsää? Tai oletko maajussi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla metsää? Tai oletko maajussi?

        Mikään ei ole niin perkeleesti vaikuttanut pahaa maajusseille kuin eurostoliitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään ei ole niin perkeleesti vaikuttanut pahaa maajusseille kuin eurostoliitto.

        Kysypä asiaan mielipidettä nykyisestä Neuvosto-Karjalasta 40-luvulla ulos potkituilta suomalaisilta maanviljelijöiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä asiaan mielipidettä nykyisestä Neuvosto-Karjalasta 40-luvulla ulos potkituilta suomalaisilta maanviljelijöiltä.

        Miksi kysyisin koska minulla on empatiakykyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kysyisin koska minulla on empatiakykyä?

        Olen aina sorrettujen puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla metsää? Tai oletko maajussi?

        Ei ole kohta sinullakaam kun venäläiset juutalaiset ja muslimit kasakat varastaa kaiken. Amen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä asiaan mielipidettä nykyisestä Neuvosto-Karjalasta 40-luvulla ulos potkituilta suomalaisilta maanviljelijöiltä.

        Ahmatti ryöstää ei vaan voi elää järjestyksessä että kaikilla olisi jotakin ruokaa asunto.

    • Anonyymi

      Suomi ja suomalaisuus on nykyään putinisti. Onko EU muka suomalaisuus? Mitä helekuttia. Kyllä monet umpisuomalaiset etenkin haudassa olevat kääntyvät haudassaan..

      • Suomalaisuutta ovat länsimaisuus, tasa-arvo, vapaus ja demokratia. Niitä emme salli uhattavan. EU ja Nato eivät uhkaa näitä, vaan turvaavat.

        Se toinen vaihtoehto on noiden kaikkien täystuho.

      • Anonyymi

        Haudassaan kääntyvät väkkärinä suomalaiset sotaveteraanit kun kuuntelevat Ano Turtiaisen kaltaista maanpetturia, joka ajaa ainoastaan Venäjän asiaa ja etuja.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Suomalaisuutta ovat länsimaisuus, tasa-arvo, vapaus ja demokratia. Niitä emme salli uhattavan. EU ja Nato eivät uhkaa näitä, vaan turvaavat.

        Se toinen vaihtoehto on noiden kaikkien täystuho.

        Sellaista korjausta näkemykseesi, että suomalaisuutta on itsenäisyys, itsenäinen pärjääminen, oma osaaminen, demokratia jne. Suomalaisuuden korvikkeeksi noussutta Länsimaisuutta on länsimaiset arvot, näkemykset, tavat jne., joiden mukana on tullut suomalaisuutta nakertavia ilmiöitä kaikkine haittavaikutuksineen. Länsimaisuutta ei missään nimessä tule sotkea suomalaisuuteen. Eikä tätä asiaa muuta muuksi fraasit suomettumisesta, venäjästä, putesta, fasismista jne.

        " joiden mukana on tullut suomalaisuutta nakertavia ilmiöitä kaikkine haittavaikutuksineen. "

        Ja voit varmaan antaa jotain esimerkkejä?

        Itsenäisen pärjäämisen herkkua saimme ylen määrin vuonna 1939. Ei koskaan enää yksin idän laumoja vastaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        " joiden mukana on tullut suomalaisuutta nakertavia ilmiöitä kaikkine haittavaikutuksineen. "

        Ja voit varmaan antaa jotain esimerkkejä?

        Jättiyllärinä esimerkki on varmaan jälleen kerran "eräs uskonto". 🥱

      • Anonyymi

        Sotaveteraanit varsinkin. Taisteliko he kommunistisen eurostoliiton puolesta? Eivät tasan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Suomalaisuutta ovat länsimaisuus, tasa-arvo, vapaus ja demokratia. Niitä emme salli uhattavan. EU ja Nato eivät uhkaa näitä, vaan turvaavat.

        Se toinen vaihtoehto on noiden kaikkien täystuho.

        Miten eu voi olla demokratia kun se haluaa kiristää sananvapautta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haudassaan kääntyvät väkkärinä suomalaiset sotaveteraanit kun kuuntelevat Ano Turtiaisen kaltaista maanpetturia, joka ajaa ainoastaan Venäjän asiaa ja etuja.

        Mistä sen tietää kenen etua tuo ukkeli ajaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten eu voi olla demokratia kun se haluaa kiristää sananvapautta?

        Miten demokratia voi sanella meille että puu ei olisi uusiutuva luonnonvara?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten demokratia voi sanella meille että puu ei olisi uusiutuva luonnonvara?

        Miten demokratia voi vaatia metsämme hallintaansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sen tietää kenen etua tuo ukkeli ajaa?

        Hänellä on hyviä ajatuksia. Sitä en hyväksy että hän painanee ryssän touhut villaisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten demokratia voi vaatia metsämme hallintaansa?

        Missä muka Eu on näin tekemässä? Et näytä taaskaan ymmärtävän mitä vastustat. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaveteraanit varsinkin. Taisteliko he kommunistisen eurostoliiton puolesta? Eivät tasan.

        Miten yleensä kukaan voi taistella öyhöjen mielikuvituksen tuotetta vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten yleensä kukaan voi taistella öyhöjen mielikuvituksen tuotetta vastaan?

        Mieti arvojasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti arvojasi.

        Ne ovat mietitty kuntoon jo vuosikymmeniä sitten. Se onkin yksi syy miksi en edes sylkäise tuollaista kahjojen "miekkaria" päin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten eu voi olla demokratia kun se haluaa kiristää sananvapautta?

        Demokratiassa kansan asettamat edustajat päättävät sananvapauden rajat.

        Kun Euroopassa viimeksi sananvapaus oli rajaton massiivisine vähemmistönvastaisine kiihotuksineen, siitä seurasi sananvapauden täydellinen poistaminen ja kriminalisointi, toinen maailmansota ja holokausti. Tätä ei tietenkään haluta uudelleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sotaveteraanit varsinkin. Taisteliko he kommunistisen eurostoliiton puolesta? Eivät tasan.

        Minun tuntemani veteraanit eivät tasan tunnistaisi demokraattisten maiden yhteisöä ”kommunistiseksi”.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Suomalaisuutta ovat länsimaisuus, tasa-arvo, vapaus ja demokratia. Niitä emme salli uhattavan. EU ja Nato eivät uhkaa näitä, vaan turvaavat.

        Se toinen vaihtoehto on noiden kaikkien täystuho.

        Naisten taas arvo kuulkaa ei yksikään jätkä käy selittää miten nainen saa pukeutua tai liikkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaveteraanit varsinkin. Taisteliko he kommunistisen eurostoliiton puolesta? Eivät tasan.

        Venäläiset teki niin että otti kuolleiden asepuvut passit esiintyi suomalaisina .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten demokratia voi sanella meille että puu ei olisi uusiutuva luonnonvara?

        Itärajalle mahtuu istuttaa puita ja Lappiin.

    • Anonyymi

      EU oli virhe. EUsta on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. Tuutte kaikki näkemään sen asian vielä.

      • Ja Jeesus loikkaa.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö. Muuta venäjälle.

        Suomi pysyy EUssa ja Natossa sekä tukee Ukrainaa.

        Itkijäpersut ja punikit voi siirtyä venäjälle.

        Jos joku väittää Suomen olevan jollakin mittarilla huono maa niin henkilö kertoo itsestään sen ettei ole ymmärtänyt millaista muualla maailmassa on. Suomessa voi ja saa valittaa ja jopa kuunnellaan, suurimmassa osassa maista ei.

        Eiväthän nuo tynnyreissä kasvaneet itkijäpersut ja putinistipunikit ole eläissään käyneet missään ulkomailla. Kuvittelevat että muualla olisi kaikki paremmin kuin Suomessa, vaikka melkein kaikki on aina huonommin muualla kuin Suomessa.

        Aivan erityisen paljon huonommin kaikki on Venäjällä, tuossa surkeassa takapajuisessa roistovaltiossa, jossa ei ole mitään vapauksia eikä ihmisioikeuksia. Venäjällä nuo mölisijät olisivat gulageissa pakkotyössä, tai Ukrainan rintamalla juoksemassa karkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Muuta venäjälle.

        Suomi pysyy EUssa ja Natossa sekä tukee Ukrainaa.

        Itkijäpersut ja punikit voi siirtyä venäjälle.

        Jos joku väittää Suomen olevan jollakin mittarilla huono maa niin henkilö kertoo itsestään sen ettei ole ymmärtänyt millaista muualla maailmassa on. Suomessa voi ja saa valittaa ja jopa kuunnellaan, suurimmassa osassa maista ei.

        Miksi "punikit" haluais diktatuurin alaisiksi?

      • Anonyymi

        Näin on. Kommunistinen eurostoliitto tuhoaa Suomen.

      • Anonyymi

        Totta puhut. Nalle jo sanoikin että euro oli valtava virhe.

      • Anonyymi

        Mutta se on totta.

      • Anonyymi

        Tyyppi siellä! Kerro mitkä ovat arvosi. Ne määrittelee paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyyppi siellä! Kerro mitkä ovat arvosi. Ne määrittelee paljon.

        Edustatko kaiken mädännäisyyden sallivia kulttuurimarxilaisia arvoja vai oletko perinteisten elämää suolelevien kristillisten arvojen edustaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edustatko kaiken mädännäisyyden sallivia kulttuurimarxilaisia arvoja vai oletko perinteisten elämää suolelevien kristillisten arvojen edustaja?

        Suojelevien siis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edustatko kaiken mädännäisyyden sallivia kulttuurimarxilaisia arvoja vai oletko perinteisten elämää suolelevien kristillisten arvojen edustaja?

        Vastustatko islamin leviämistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastustatko islamin leviämistä?

        Tämä on yksi arvo eli kuinka suhtautuu tuohon asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastustatko islamin leviämistä?

        Islam ottaa vallan siellä missä saa. Ruotsissa ensimmäisten maiden joukossa Euroopassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islam ottaa vallan siellä missä saa. Ruotsissa ensimmäisten maiden joukossa Euroopassa.

        Kunkkusysteemi saa kyytiä, pahoin pelkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islam ottaa vallan siellä missä saa. Ruotsissa ensimmäisten maiden joukossa Euroopassa.

        Sukupolvi ja se maa on islamin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupolvi ja se maa on islamin.

        Suomi seuraa perässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edustatko kaiken mädännäisyyden sallivia kulttuurimarxilaisia arvoja vai oletko perinteisten elämää suolelevien kristillisten arvojen edustaja?

        Te lahkolaiset olette jotenkin niin tragikoomisia vauhkoamisenne kanssa.

      • Anonyymi

        Gorbatshov jo sanoikin että eu on samanlainen systeemi kuin oli neukku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gorbatshov jo sanoikin että eu on samanlainen systeemi kuin oli neukku.

        Hän sanoi myös että eu tulee kokemaan samanlaisen lopun kuin koki neukku.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ja Jeesus loikkaa.

        Ajetaan ryöstäjät pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islam ottaa vallan siellä missä saa. Ruotsissa ensimmäisten maiden joukossa Euroopassa.

        Muslimit kuuluu historiallisesta Arabiaan Egyptiin ne on sieltä.

    • Anonyymi

      'Korruptoitunut hallintojärjestelmämme on purettava.'

      Ette sitten malta odottaa vaaleja?

      • Anonyymi

        Vaalit ovat vilppiä. Tarkoituksella ovien takana tietyt ihmiset laskevat. Nerokasta. Pitäisi olla avoimet ovet ja live lähetystä jokaisesta paikasta, nähtäisiin onko vilppiä vai ei.

      • Anonyymi

        Joissakin vaaleissahan tapahtui outoja äänimäärän muutoksia kuntien tilastoissa. Nyt ne varmaan ovat huolellisempia, ettei pääse lipsahtelemaan julkiseksi.

        Potaskaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaalit ovat vilppiä. Tarkoituksella ovien takana tietyt ihmiset laskevat. Nerokasta. Pitäisi olla avoimet ovet ja live lähetystä jokaisesta paikasta, nähtäisiin onko vilppiä vai ei.

        Jaa niin kun naapurissa, että ääniä tulee vaalipaikalta melkein tuplasti enemmän kuin kävi äänestäjiä? 🤣

        Suomalainen vaalisysteemi on maailman luotettavimpia ja läpinäkyvimpiä, ja jos haluat, voit käydä itsekin tarkastuslaskemassa äänet.

        Avoimet ovet tarkoittaisi, että laskentaan voisi vaikuttaa ulkopuolelta lisäämällä tai poistamalla ääniä. Kukaan ei pystyisi valvomaan tuhansia äänestyspaikkoja.

        Myös livelähetysten tekniikka olisi varmaan kiintoisa paketti...

        Oletteko te lääkekaappitissiläiset ihan kaheleita?🤪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaalit ovat vilppiä. Tarkoituksella ovien takana tietyt ihmiset laskevat. Nerokasta. Pitäisi olla avoimet ovet ja live lähetystä jokaisesta paikasta, nähtäisiin onko vilppiä vai ei.

        Salaliitotyperykset eivät tiedä mitään vaalijärjestelmästä ja vielä esittelevät täydellistä tietämättömyyttään ja typeryyttään julkisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salaliitotyperykset eivät tiedä mitään vaalijärjestelmästä ja vielä esittelevät täydellistä tietämättömyyttään ja typeryyttään julkisesti.

        Oletko koskaan itse perehtynyt laajemmin asioihin? Suomi on EU:n alaisudessa, provinssin asemassa, jossa tehdään päätöksiä EU:n linjan mukaisesti. Suomea on integroitu asteittain EU:iin, jonka päätepisteessä Suomi on itsehallinnoton provinssi. Tätä perustaa voit laajentaa reilusti opiskelemalla, mitä EU on, mitkä ovat EU:n tavoitteet jne.

        Sitten kun mietit Suomen vaalijärjestelmää, Suomen hallitusta, niin mitä olet mieltä siitä, millainen hallituksen tulee olla? Sallitaanko täällä EU:n valtajärjestelmän kanssa kilpailevaa kansallista valtajärjestelmää? Aivan, ei tietenkään sallita. Suomen hallituksen tulee automaattisesti olla EU-yhteensopiva. Näin ollen meillä ei periaatteessa edes ole hallitusta, vaan EU:n linjaa toteuttava virkamiestoimielin.

        Ja nyt kun mietit eduskuntavaaleja, niin mitä tapahtuisi, jos vaikka 50% äänestäjistä äänestäisi Perussuomalaisia, tai jopa VKK:ta? Tai Sinimustia? Näkisimmekö tulostaululla rehelliset numerot? Aivan, emme helvetissä näkisi. Vaalivilppi olisi väistämätön seuraus. Tämä johtuu siitä, että järjestelmässä on epätäydellisyyttä: laske itse yhtälö: Suomen asema EU:ssa EU-uskolliset puolueet EU-kriittiset puolueet EU-yhteensopivuus/vaatimukset ja odotukset. Kuviossa on kriittisiä tekijöitä, jotka pakollisesti tullaan eliminoimaan.

        Jotta vaalivilppiin ei tarvitse turvautua, olisi kaikkien puolueiden oltava EU-yhteensopivia, jolloin EU:n näkökulmasta ei olisi merkitystä, mikä puolue voittaa vaalit. Tilanne on se, että seuraavatkin vaalit tulee voittamaan EU-yhteensopiva puolue. Suomessa ei tulla koskaan enää näkemään kirjaimellisesti hallitusta, eikä ns. Oma kansa ensin -hallitusta. Siksi myös äänet lasketaan EU-yhteensopivasti.

        "Aivan, emme helvetissä näkisi."

        Miksi emme näkisi? Et antanut mitään syytä tähän kuin omat harhasi.

        "Ja nyt kun mietit eduskuntavaaleja, niin mitä tapahtuisi, jos vaikka 50% äänestäjistä äänestäisi Perussuomalaisia, tai jopa VKK:ta? Tai Sinimustia? Näkisimmekö tulostaululla rehelliset numerot?"

        Tietenkin näkisimme. Mutta marginaalipellet kuten VKK, Sinimustat, Kristallipuolue tai Vapauden (vastustajien) Liitto kuvittelevat aina olevansa kansan suuri enemmistö, vaikka kannatus ei ole edes prosentin luokkaa. Kaikki kuuluvat gallupeissa ryhmään Muut, jonka koko yhteenlaskettu kannatus on noin kaksi prosenttia.

        Täysin olematonta kannatusta selitellään sitten säälittävästi sillä että kaikki muut muka huijaavat. Vaikka mitään todisteita mistään huijaamisesta eivät tietenkään ole koskaan kyenneet esittämään. Pelkkää pelleporukan mölinää.

        Mikään puolue Suomessa ei koskaan saa 50% äänistä, eivät edes ne suurimmat ja suosituimmat, joten kysymys on sikälikin typerä ja täysin epärealistinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aivan, emme helvetissä näkisi."

        Miksi emme näkisi? Et antanut mitään syytä tähän kuin omat harhasi.

        En antanut mitään syytä? Paitsi että ne oleelliset syyt löytyy kommentistani. Sun täytyy olla todella yksinkertainen persoona, jos et ymmärrä lukemaasi. Tietenkään elävästä elämästä havaitut asiat ei ole harhoja. Sylkemisesi on niin luokatonta, että häpäiset jopa trollien kultin.

        Ymmärsin kyllä lukemani. Ja ymmärsin että kysymys on vain sinun harhoistasi. Ethän nytkään pystynyt mitenkään puolustamaan väitteitäsi, vaan rupesit heti tuolle lapselliselle herjaamislinjalle. Tämä kertoo jo tarpeeksi sinusta ja sinun höpinöistäsi.

        "Sylkemisesi on niin luokatonta, että häpäiset jopa trollien kultin."

        En minä mitään sylje, joten voit lopettaa tuon jatkuvan valehtelun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joissakin vaaleissahan tapahtui outoja äänimäärän muutoksia kuntien tilastoissa. Nyt ne varmaan ovat huolellisempia, ettei pääse lipsahtelemaan julkiseksi.

        Ai jaa. Kun en milään muista moista, voinet vähän tarkentaa. Vai puhutko jostain muusta maasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan itse perehtynyt laajemmin asioihin? Suomi on EU:n alaisudessa, provinssin asemassa, jossa tehdään päätöksiä EU:n linjan mukaisesti. Suomea on integroitu asteittain EU:iin, jonka päätepisteessä Suomi on itsehallinnoton provinssi. Tätä perustaa voit laajentaa reilusti opiskelemalla, mitä EU on, mitkä ovat EU:n tavoitteet jne.

        Sitten kun mietit Suomen vaalijärjestelmää, Suomen hallitusta, niin mitä olet mieltä siitä, millainen hallituksen tulee olla? Sallitaanko täällä EU:n valtajärjestelmän kanssa kilpailevaa kansallista valtajärjestelmää? Aivan, ei tietenkään sallita. Suomen hallituksen tulee automaattisesti olla EU-yhteensopiva. Näin ollen meillä ei periaatteessa edes ole hallitusta, vaan EU:n linjaa toteuttava virkamiestoimielin.

        Ja nyt kun mietit eduskuntavaaleja, niin mitä tapahtuisi, jos vaikka 50% äänestäjistä äänestäisi Perussuomalaisia, tai jopa VKK:ta? Tai Sinimustia? Näkisimmekö tulostaululla rehelliset numerot? Aivan, emme helvetissä näkisi. Vaalivilppi olisi väistämätön seuraus. Tämä johtuu siitä, että järjestelmässä on epätäydellisyyttä: laske itse yhtälö: Suomen asema EU:ssa EU-uskolliset puolueet EU-kriittiset puolueet EU-yhteensopivuus/vaatimukset ja odotukset. Kuviossa on kriittisiä tekijöitä, jotka pakollisesti tullaan eliminoimaan.

        Jotta vaalivilppiin ei tarvitse turvautua, olisi kaikkien puolueiden oltava EU-yhteensopivia, jolloin EU:n näkökulmasta ei olisi merkitystä, mikä puolue voittaa vaalit. Tilanne on se, että seuraavatkin vaalit tulee voittamaan EU-yhteensopiva puolue. Suomessa ei tulla koskaan enää näkemään kirjaimellisesti hallitusta, eikä ns. Oma kansa ensin -hallitusta. Siksi myös äänet lasketaan EU-yhteensopivasti.

        Laske sitten itse ne äänet äläkä länkytä. Täysin luvallista ja läpinäkyvää. Muuten olet pelkkä demokratiaa halventava paskanjauhaja.

        Kuntavaaleissa oli Tissin lähettämiä tarkistuslaskijatyttöjä, jotka eivät löytäneet mitään virheitä eivätkä etenkään tuloksiin vaikuttaneita.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Laske sitten itse ne äänet äläkä länkytä. Täysin luvallista ja läpinäkyvää. Muuten olet pelkkä demokratiaa halventava paskanjauhaja.

        Kuntavaaleissa oli Tissin lähettämiä tarkistuslaskijatyttöjä, jotka eivät löytäneet mitään virheitä eivätkä etenkään tuloksiin vaikuttaneita.

        Osa noista Tissin lähettämistä ääntenlaskijoista ei kylläkään koskaan jaksanut vaivautua ihan vaalipaikoille saakka. Siellä vaalivirkailijat pyörittelivät peukaloitaan ja odottelivat arvon vilpinpaljastajia parikin päivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja nyt kun mietit eduskuntavaaleja, niin mitä tapahtuisi, jos vaikka 50% äänestäjistä äänestäisi Perussuomalaisia, tai jopa VKK:ta? Tai Sinimustia? Näkisimmekö tulostaululla rehelliset numerot?"

        Tietenkin näkisimme. Mutta marginaalipellet kuten VKK, Sinimustat, Kristallipuolue tai Vapauden (vastustajien) Liitto kuvittelevat aina olevansa kansan suuri enemmistö, vaikka kannatus ei ole edes prosentin luokkaa. Kaikki kuuluvat gallupeissa ryhmään Muut, jonka koko yhteenlaskettu kannatus on noin kaksi prosenttia.

        Täysin olematonta kannatusta selitellään sitten säälittävästi sillä että kaikki muut muka huijaavat. Vaikka mitään todisteita mistään huijaamisesta eivät tietenkään ole koskaan kyenneet esittämään. Pelkkää pelleporukan mölinää.

        Mikään puolue Suomessa ei koskaan saa 50% äänistä, eivät edes ne suurimmat ja suosituimmat, joten kysymys on sikälikin typerä ja täysin epärealistinen.

        SDP on saanut yli 50% vuonna 1916.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salaliitotyperykset eivät tiedä mitään vaalijärjestelmästä ja vielä esittelevät täydellistä tietämättömyyttään ja typeryyttään julkisesti.

        Se on melko mielenkiintoista, että ne, jotka häviävät vaalit tai saavat mielestään liian vähän kannatusta, väittävät vaaleja vilpillisiksi.

        Ob aivan varmaa, että jos sattuisivat vahingossa voittamaan, eität moittisi vaaleja epärehellisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan itse perehtynyt laajemmin asioihin? Suomi on EU:n alaisudessa, provinssin asemassa, jossa tehdään päätöksiä EU:n linjan mukaisesti. Suomea on integroitu asteittain EU:iin, jonka päätepisteessä Suomi on itsehallinnoton provinssi. Tätä perustaa voit laajentaa reilusti opiskelemalla, mitä EU on, mitkä ovat EU:n tavoitteet jne.

        Sitten kun mietit Suomen vaalijärjestelmää, Suomen hallitusta, niin mitä olet mieltä siitä, millainen hallituksen tulee olla? Sallitaanko täällä EU:n valtajärjestelmän kanssa kilpailevaa kansallista valtajärjestelmää? Aivan, ei tietenkään sallita. Suomen hallituksen tulee automaattisesti olla EU-yhteensopiva. Näin ollen meillä ei periaatteessa edes ole hallitusta, vaan EU:n linjaa toteuttava virkamiestoimielin.

        Ja nyt kun mietit eduskuntavaaleja, niin mitä tapahtuisi, jos vaikka 50% äänestäjistä äänestäisi Perussuomalaisia, tai jopa VKK:ta? Tai Sinimustia? Näkisimmekö tulostaululla rehelliset numerot? Aivan, emme helvetissä näkisi. Vaalivilppi olisi väistämätön seuraus. Tämä johtuu siitä, että järjestelmässä on epätäydellisyyttä: laske itse yhtälö: Suomen asema EU:ssa EU-uskolliset puolueet EU-kriittiset puolueet EU-yhteensopivuus/vaatimukset ja odotukset. Kuviossa on kriittisiä tekijöitä, jotka pakollisesti tullaan eliminoimaan.

        Jotta vaalivilppiin ei tarvitse turvautua, olisi kaikkien puolueiden oltava EU-yhteensopivia, jolloin EU:n näkökulmasta ei olisi merkitystä, mikä puolue voittaa vaalit. Tilanne on se, että seuraavatkin vaalit tulee voittamaan EU-yhteensopiva puolue. Suomessa ei tulla koskaan enää näkemään kirjaimellisesti hallitusta, eikä ns. Oma kansa ensin -hallitusta. Siksi myös äänet lasketaan EU-yhteensopivasti.

        Höpö, höpö!! Vaalit lasketaan aina samalla tavalla. Turhaa täällä on esittää tuollaisia valheellisia väittämiä!

        Suomi on siinä suhteessa täysin rehellinen maa. Vaalit on meillä kunnia-asia ja aina rehelliset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osa noista Tissin lähettämistä ääntenlaskijoista ei kylläkään koskaan jaksanut vaivautua ihan vaalipaikoille saakka. Siellä vaalivirkailijat pyörittelivät peukaloitaan ja odottelivat arvon vilpinpaljastajia parikin päivää.

        Samaan kannattaa varautua jälleen.

    • Anonyymi

      Täytyisi olla tukimiekkari Venäjälle, niin silloin truthis ja ruutis olisivat ensimmäisinä paikalla. 🤣

      • Anonyymi

        Tuohan on käytännössä tukimiekkari Venäjälle, tampio.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on käytännössä tukimiekkari Venäjälle, tampio.

        Juuri sehän se on. Paikalla pari kolme sataa Venäjän-mielistä äärioikeistolaista lahko- ja salaliittouskovaista myrkkypiikeistä kiljujaa.

        Mikä kansan voimannäyttö!🤣

    • Anonyymi

      Seon varmaa, että kaikki suomen poliisitkin on paikalla pamppuineen, siellä jo kuumeisesti odotellaan, jotta päästään mätkimään.

      • Toivottavasti joku mielenosoittaja on älynnyt ottaa aseen mukaan. Pääsee ampumaan.
        🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        PasiToivonen3 kirjoitti:

        Toivottavasti joku mielenosoittaja on älynnyt ottaa aseen mukaan. Pääsee ampumaan.
        🤣🤣🤣

        Laudalla joku puhuikin että tarkoitus olisi ottaa mukaan jotakin jolla saadaan konflikti poliisin kanssa aikaan. Sovitussa paikassa jossa kuvaajat ja muutama venäläinen toimittajakin on jo asemissa.

        Hyvä.
        🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laudalla joku puhuikin että tarkoitus olisi ottaa mukaan jotakin jolla saadaan konflikti poliisin kanssa aikaan. Sovitussa paikassa jossa kuvaajat ja muutama venäläinen toimittajakin on jo asemissa.

        "Laudalla"? Eivätkös nuo "laudat" ole hiukan sellaisia valoa pelkäävien teinikovisten uhoamispaikkoja?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laudalla joku puhuikin että tarkoitus olisi ottaa mukaan jotakin jolla saadaan konflikti poliisin kanssa aikaan. Sovitussa paikassa jossa kuvaajat ja muutama venäläinen toimittajakin on jo asemissa.

        Ihan hyvin voivat järkätä provokaation, jolla yritetään saada poliisi pamputtamaan ysätävällisten naapurisuhteiden vaatijoita Moskovan teeveetä varten. Tai ainakin viemään pahnoille. Olisi aika tyypillistä liimanäppiläisten touhua se.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ihan hyvin voivat järkätä provokaation, jolla yritetään saada poliisi pamputtamaan ysätävällisten naapurisuhteiden vaatijoita Moskovan teeveetä varten. Tai ainakin viemään pahnoille. Olisi aika tyypillistä liimanäppiläisten touhua se.

        tehden mitä repe, näyttäen virkavallan edustajille sheivattua persettään? mitä nuo voivat muka tehdä, kun hehän ovat kaikki persaukisia. eikä ilman rahaa liiku mikään, koskaan - kuten vallan mainioisti tiedät.

        olin muuten eilen Tampereella. oli mukavaa käväistä taas "kotona".

        sauli puhui NYCssa UNnän kokouksessa. Hän teki siinä kaksineuvois-tyylisen taktisen siirron, joka todellisuudessa on strategista ajattelua jossa tietyllä tavalla kiristää suurvaltoja toistensa kautta esimerkillistymään johtaviksi ydinaseiden riisujiksi.. kaiken ulkoasanellun standard "me olemme lojaaleja" ilmastopaskapuheen ohella, minä jopa ihailen saulin rohkeutta alkaa ojentaa bideniä ja putinia mitä heidän tulisi tehdä omilla ydinasearsenaaleillansa. Etenkin epäsuoraan venäjää, tuplakritiikin suojan alla, jossa tietää että valtojen kritisointi on bidenille mitätöntä, koska allianssi, mutta venäjälle mahdollisesti jopa epämukava piikki.

        Esimerkillistä toimintaa saulilta, aidosti omaan täyteen potentiaaliinsa yltämistä jo. En tiedä oliko oma ideansa, vahinko vaiko kuka helkatti pressan kansliassa noin syvällisiä kykenee a. ajattelemaan ja b. sanalliseen muotoon tuottamaan, mutta kylläpä melkeinpä säveltäjä- taikka runoilijatason nerokkuutta vaaditaan jo, että tuollaisen strategisen luokan asian voi esittää kuin ohimenevä taktinen pieru olisi vaan.

        Sitten nuo aiemmat JFK siteeraukset vielä päälle, niin sauli todella alkaa jo nousta huomiomaan jo muutkin ja muidenkin onnellisuus. Mistä minä tulen, sitä sanotaan nousuksi kasipistenollasta kahteenpistenollaan. Joka on käytännössä sitä, että sauli nousee ärtyisyydestä, jossa kaikki olemme, aina .. tuonne missä tieto ja tietämys avartaa mielensä havaitsemaan, että onnellisuus oli sittenkin toisten hymyissä - eikä koskaan omassamme. Ja jykevin onnellisuus siellä, että voimme itse aikaansaada sen, että toisistakin onnettomuuden poistamme. Omilla kyvyillämme, taidolla, osaamisella sekä panostuksella.

        Psyykkisesti äärimmäisen tyydyttävä kokemus. Ja jopa hengelliselläkin tasolla omaa itseämme palvelevaa, sellainen.

        Valitettavasti sauli projisoi tuossa lopussa, jossa ei huomio tarpeeksi syvällisesti kuulijakuntansa laatuspektrumia. Hän toivoo, tietyllä tapaa, että sanansa ymmärretään, kuten ne ymmärretään meillä.. sanna tekee täsmälleen saman virheen, toistuvasti, että puhuu, kuten EUssakin, olettaen että suurin osa, suuri osa taikka edes moni siellä ymmärtää puhtaan rationaalisuuden sanomat.

        Mutteihän elämä niin toimi. Vaan kukin tulee sen oman kokemustaustansa kanssa sinne kokouksiin, ja ymmärtävät asia oman prismansa kautta. Eli verrattaen hyvinkin rajallisesti. Pitäisi puheittensa rakentajien ottaa huomioon massakoostumus, kuulijakunnan gaussin käyrän % oletusarvovaihteluväli ja yksikertaistaa todella paljon visioitaan tasolle, jossa on maks 2 pääsanomaa. Mieluusti vain yksi. Ja tuohon ankkuroida sitten emotinaalisesti ja sillä sitten vasta johtaa toimintaa.. ja mieluusti inspiroiden.

        sauli pyrki herättämään pohdintaa, ja ruokkimaan sitten sitä erinomaisella prosessihallinnalla, ratkaisumalleilla joista kertoi. Hyvä myyntimieshän sauli on, taitavasti osaa puhua, kyllä. Ja huomaa senkin, että elämänkokemusta on saulil mittavasti.

        Vaan sauli on niin iloinen vihdoinkin tapahtuvista opportunismeista, että sauli on unohtanut katsoa hiukan ympärilleen nähdäkseen mitä mieltä muut ovat näistä ulkoasanelluista, maallisista.

        Josta päästäänkin kohtaan, jossa mainitsin sen, että saulin maksimit ovat avokätinen toistenkin apatiapaska, surupaskan ja muun vastaavan poistot. Sellainen sauli on oikeasti, parhaimillaan; ihminen joka onnistuu syrjäyttämään vieressä olevien surupaskat suoraan helvettiin, ilmapiirikevennyksillään; viihteen, jopa silmänkääntötemppujen mestari, taikurisauli. :)

        Mutteivät ulkoasanelijat anna saulille lupaa, eli vapautta, olla oma paras versio itsestään, vaikka itsensä jo tunteekin. Vaan alistavat saulinKIN kokonaisuuksille, jotka sauli edelleen toivoo positiivisiksi, ja niin, että tottakaihan niistä selvitymisenmahdollisuus on olemassa.. vaan kun ei ole. Ei aitoa valtapolitiikkaa ole olemassakaan ilman valtatyhjiön luontia ensin, etenkään maailman tasolla. Ja sitten kansallisella tasolla ... Suomen lähimmäisenrakkauden vuoksi ... tän kristityn väen tulevat city of londoni - vatskut vielä kamikazettamaan. Ja nimenomaan venäjää vastaan sijaissotien taikka minimissään ydinasetorjuntanta ilmatilassamme. Tuota sauli ei halua, onneksemme. Muttei ymmärrä, että se tapahtuu valitettavasti jokatapauksessa. Se mihin voi enää vaikuttaa, on ainoastaan tuon intensiteetti.

        WW2 - Kamikaze Attacks [Real Footage]

        Mitä tulee taas uuteen maailmanjärjestykseen, niin sauli on iloinen siitä. Ja se on hänen luonnollinenkin polkunsa. Innostamassa muitakin omistautuneemmaksi! Koska uskoo siihen aidosti koko sydämellään. Kaunista intohimoa. Harmin paikka vaan, että tuolle umj kokonaisuudelle epäyhteensopivaa on tietämys evankeliumista, jk kaikilla suomalaisilla siis on. Ja niinpä täysperikato.

      • Anonyymi

        Suomen poliisista osa on jo mohametteja . Onnittelut yk ja muut idiootit.

    • Anonyymi

      Heh. Taas kaikki Suomen 20 seminatsia paikalla videoimassa toisiaan.

      • Anonyymi

        Eiköhän paikalla ole myös kristallihörhelöt, joogalentäjät, putinistit ja Turtiaisen fanipojat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän paikalla ole myös kristallihörhelöt, joogalentäjät, putinistit ja Turtiaisen fanipojat.

        Ja erinäiset uskonlahkolaiset. Oikein hauska kokoelma maan kermasta :D

      • Äskeisessä parinsadan höppänän miekkarissa joku sanoi videolle, että lähemmäs tuhat on porukkaa.

        No eipä ollut. 😄

    • Anonyymi

      EU:iin liittyminen oli toki virhe, aivan sikakallis sellainen, mutta mitkä oli Suomen mahdollisuudet länsipaineen alla? Uhkailu yksinjäämisestä, markkinoiden ulkopuolelle jäämisestä, köyhtymisestä, taantumisesta jne., sekä naapurina Venäjä, jonka maine voi helpostikin luikerrella osaksi Suomea, jos Länsi niin haluaa. Marinin lanseeraama fraasi "ennennäkemätön mainehaitta ja poliittinen painostus" on Suomen politiikkaa ohjaava vaikutin. Siksikin me suomalaiset maksamme ylihintaa EU-jäsenyydestä ja siksikin Suomi on ajautunut kriisimaaksi (EKP:n kriteerein). Tämän päälle "länsipassi", joka sekin on kallishintainen. Myös henkisen hyvinvoinnin kustannukset ovat järkyttävät. Kun summaa sen kaiken, mitä Suomi on todellisuudessa ja miksi, niin alkaa nopeasti karista harhaiset mielikuvat "maailman onnellisimmasta kansasta".

      Mitä tulee eroon EU:sta, se on sula mahdottomuus, eikä sen ajaminen ole realistista, sillä siihen tarvitaan suuret määrät omaa rahaa, oma itsenäinen pärjääminen, riittävä huoltovarmuus, korkea kotimaisuusaste, omat toimivat ja tuottavat markkinat, valmius toimia muilla markkinoilla, eli vientiteollisuus, kysyntä jne. kunnossa.... Ja kaikki nämä ovat paskottu, jonka vuoksi olemme syvässä riippuvuussuhteessa muiden rahoihin ja palveluihin. Jos Suomi nyt eroaisi EU:sta, se käynnistäisi katastrofin, jossa kaikki järjestelmämme kaatuu rahanpuutteeseen. Ihmisiä kuolisi sairaaloihin, koteihin, kaduille, koska hoitoa ei enää saisi. Poliisijärjestelmän kaatuminen johtaa ryöstelyyn, väkivaltaan, henkirikoksiin, kaikenlaisten sosiopaattien irtipääsyyn terrorisoimaan ja hyväksikäyttämän ihmisiä... ja paljon muuta kivaa. Nälkäkin on järkyttävä motivoija tekemään jopa mitä tahansa.

      Suomi on siis hävittänyt tuottavat resurssinsa, maa on ajettu riippuvaiseksi EU:n ja muiden rahanlainaajien rahoista ja samalla riippuvuus muiden tuotteista ja palveluista ovat kasvaneet hurjasti. Tämä on sitä paskaista perustaa, miksi velkaannumme. Emme siksi, että "korona & sota", jotka ovat vain puppupopulistisia savuverhoja. Koska Suomi on todella surkeassa jamassa, kestämme myös surkeasti kaikenlaiset kriisit. Ja nyt Suomi onkin kriisimaa. Onko siis ero EU:sta järkevä ratkaisu, kun se johtaisi väistämättä katastrofiin?

      • Anonyymi

        Taidat olla niin nuori että et tiedä aikaa ennen Eu:tta kun tämmöisiä höpiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla niin nuori että et tiedä aikaa ennen Eu:tta kun tämmöisiä höpiset.

        Itäeuroopan rikolliset pitää kartoittaa ja etelän vetelistä puolet hyökkääjä huijareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla niin nuori että et tiedä aikaa ennen Eu:tta kun tämmöisiä höpiset.

        Kommenttisi on kuin suoraan sanoisit "en ymmärrä EU:sta mitään, vaan imitoin kaltaisiani klooneja, jotka eivät myöskään tiedä EU:sta mitään".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommenttisi on kuin suoraan sanoisit "en ymmärrä EU:sta mitään, vaan imitoin kaltaisiani klooneja, jotka eivät myöskään tiedä EU:sta mitään".

        Miksi pitää taas valehdella. Sinä se näytät olevan se joka ei ymmärrä Eu:sta mitään.

      • Anonyymi

        Hyvää, erityisen objektivista analyysiä.

        On. Ero EUsta on järkevä ratkaisu, koska mihin sen itsensä kaatuminen johtaa, yllätysnopeana prosessina, jossa samanaikaisesti kaikki hakevat ratkaisuja em. ongelma kohtiin, on paljon pahempi kuin se, että niihin ottaa ennaltaehkäisevän puskurin - omaehtoisesti, niin ikään.

        UK malliksi.

        Anna minulle kaksi täältä mm-alafoorumilta vapaasti valitsemaani ylitarkastajaa SKPn pääjohtajiksi, ja Suomen markka takaisin, niin minä mahdollistan tuon mahdottomaksi mielletyn ilomielin mahdolliseksi - jos tuota aidosti osattaisiin haluta.

        Velkavetoisuuden saa kyllä pois, jos sen haluaa pois.

        Muttei ilman omaa valuuttaa. JA sen kontrollia.

        Mitä tulee taas sannaan, niin ajattelee maailmasta hyvin, hyvin pinnallisesti. Uskotellen itselleen, että kaiken on pakko olla tietyllä tapaa. Ei, ei kaiken ole pakko olla yhtään millään tapaa. Vaan on olemassa painostettuja valintoja, joilla on antiSuomi-intressejä takana ja jtk ulkoasanellusti vievät tämän kansan, valtion ja jopa maankin perikatoon - ja toisaalta on olemassa epäpainostettuja valintoja, joissa Suomen kansa etu ensin onkin tervettä ja joissa itse Luoja tuleepi sittemmin ihmeineen tukemaan vapaan tahdon positiivista, eli altruistista käyttöä.

        Mutta juju on siinä, että rohkeneepi yksilö ylittämään omat pelkonsa ja sittenkin - päättäessään sydämellään (eli muutkin huomioiden) kylmän rationaalisuuden sijaan - rakkauteen nouseekin ja alkaakin itsensä johtamisen avulla johtaa myös kaikkia muitakin; juurikin kuten toivoisi itseäänkin johdettavan. Vaatii munaa, jota sannalla ois, muttei hän koskaan tiennyt sitä että hänellä tuon tason rohkeutta olikin.

        Pointti on se, ettei tahdota. Ja ainoastaan tuo.

        Ja sittenkin kun SHTF tapahtuu, ja yht`äkkii tahtoa olisikin, mutta tuolloin onkin jo liian myöhäistä, koska tuolloin juna on kielekkeen ja kilometrin verran alempana olevan kallioonosumiskohdan välimaastossa, vapaassa pudotuksessa. Tällä hetkellä junasta roikkuu jo yli puolet kielekkeen yli.

        Nämä ovat isoja asioita, joissa päätettiin niiata ulkoisille määrääjille kuinka Suomessa tulee elää. Mutta nyttemmin sitten myös kuolla. Tuo päätös oli hiukan haitallinen. Ja hiukan enemmän vahingollinen.

        Talouden saa hallintaan kyllä, muttei koskaan parasitoinnilla eikä symbioottisesti. Loistoimintasirkus taas on sellaista, johon ulkoasanelevat tahot luottaa. Koska jossei ole pakko, niin ei toimita. Ja nimenomaan tuossa, hyvinvointivaltiona pitkään toimineella alueella, on kokonaisuutensa akilleen kantapää; mukavuusaluelaiskuutemme.

        Irtiotto on iso ja eheyttäväkin asia. Mutten näe miten sellainen voisi tulla ajankohtaiseksi, ilman, että junaa on jo ko. vapaapudotuksessa.

        On olemassa sosiaalipsykologisesti mahdollisia asioita sekä sitten mahdottomia asioita. Ja Suomelle, oli valitettavasti tällä kertaa mahdotonta nousta mukavuusalueensa laiskuudesta ylös ja myöntää se, että ulkoasaneltu vie ihan oikeastikin täysperikatoomme. Täysin samantekevää mistä ilmansuunnasta se käskyttäminen tuli. Varsinkin tullessaan kahdesta eri suunnasta, ja mahdollisesti jopa neljästä, samanaikaisesti tikkariin naamioituneena ääripetoksena.. :(

        Noin vaan oli nyt ollakseen. Ja tämä oli ulkoasanelevien tahojen suuri ilo - ja meidän, kansana siis ... loppumme.

        Mitä puppugeneraattoria käytit tämän tekemiseen? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä puppugeneraattoria käytit tämän tekemiseen? :D

        sinun mieltäsi

    • Anonyymi

      Fixit on paikallaan kalliiksi käyvästä eusta.

    • Anonyymi

      No jo on taas soopaa!

      Mihin te persutrollit tähtäätte?

      Ryssän vallan alleko?

    • Putinin pikku soturit jaksavat kouhottaa.

    • Anonyymi

      Miten te voitte puhua jostain kansan tuesta tai mielipiteestä, kun suurin osa kansasta on eri mieltä teidän kanssa?

      • Anonyymi

        Ainahan nämä eriasteiset äärilaidan kahjot kuvittelevat olevansa jokin kansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan nämä eriasteiset äärilaidan kahjot kuvittelevat olevansa jokin kansa.

        Historiasta voi ammentaa uskoa voittoon. Natsienkin kannatus oli 1920-luvun lopulla jotain kolme prosenttia, ja kuinkas sitten kävikään. Tätä ihmettä on varmasti hartaana kerrattu äärioikeiston herätysseuroissa.

      • Anonyymi

        Minä en tykkää venäjästä enkä EUsta.

        Mutten myöskään oleta gaussin käyrän keskivertolahjakkaiden yltävän perspektiiviin taikka syventymään ymmärrykseen, jolla jotkut omillaan aivoillaan ajattelevat ovat.

        Siksi olenkin aina puoltanut enemmistön tyranniaa vastustavia johtamismalleja. Vaan, yksilöiden tulisi olla moraalisesti myös johtajamateriaalia, taikka muuten enemmistön tyrannia on vielä pientä pahoinvointia verrattuna Ceaseskujen Romanioihin, yms. totalitaristisiin diktatuureihin, joissa villi pääsee valtaan näytellen sivistynyttä - ja koska hällä on kivat horinat, niin ihmiset menee aluksi mukaansa, luullen, että ko. perässä kulkevat koiratkin paskovat leipää, hunaja ja b&o telkkareita, ohjelminee.

        n. 99% pörssiinkoskevista menettää siinä rahaa. Tulisko tuolloin hakea tukea heiltä, taikka luoda heille jokin mielipide, vaiko assosoitua sen yhden %n kanssa jotka tietävät minkänäköisessä maailmassa sitä aidosti eletään ja tukea siellä, mukamas onnistuneesti, realiteettien oivaltamista..

        kansa on aina sitä mieltä, mitä mieltä sille aivopestään olla.

        minusta paras aivopesu olisi sellainen, jossa täystuhot välttäisivät, sittenkin.

    • Anonyymi

      On köyhdytty sen verran että oikeaa ohjelmaa tuetaan ymmärryksen mukaan.

    • Anonyymi

      Ja poliisi tulee kaasun ja pamppujen kanssa näyttämään mitä mieltä se on asiasta.
      Suomessa ei eliitti pitää huolen että eri mieltä ei saa olla.

      • Anonyymi

        Eu eliitti siis.

      • Aiotteko te siis alkaa mellakoida ja särkeä paikkoja, vai mitä tarkoitat? Rauhalliseen miekkariin ei poliisi puutu mitenkään.

        Tuolla idässä kulkee sivistyksen ja barbarian raja, ja sen toisella puolella poliisi toimii juuri kuten sanoit – ja paljon kovemminkin. Myös rauhallisen miekkarin tapauksessa.

      • Anonyymi

        niin, se anna-maijan julkistama sanavapausvarkauslaki ehdotus..

        ..jos tuo saa jatkoa, sivistysvaltiostatuksemme onkin jo sillä viisii ohitse.. Koska vaikkakin pieni askel, se on siltikin askel kohti totalitaristista diktatuuria. Joka on harmillista, koska se tulee synnyttämään TÄSSÄ maassa äärimmäisen epätoivottavaa sisällisotapaskaa. Tämä ei ole pohjoiskorea, taikka venäjä jossa kansa on tottunut pienestä pitäen valtioittensa toteuttamaan vapauksien ja oikeuksien riistoihin - ja sitä sietää. Täällä tulee olemaan todella, todella ikävä vastakaiku tuolle ... aikomukselle. Ei näin. Ei todellakaan näin.

        ratkaisu aiempiin ulkoasaneltuihin ongelmiin EI ole lisää ulkoasaneltuja ratkaisuiksi naamioituja ongelmia, kuten tämäkin aikomus on. vaan nimenomaan tuon käänteisfunktio, eli pois ulkoasanellut ja avoin, erehtyvyydenkin huomioiva dialogi pystyyn siitä, miten Suomi olisi sittenkin vielä pelastettavissa ulkoosanelluilta täystuhoaikeilta.

        villiyden polaarinen vastakohta on pyhyys. kuten on sivistys alkukantaisuudelle. Jos halutaan välttää villi, tulee nousta samanaikaisen kansallistason yhteisrukouksen kautta mooseksen kansalleen tarjoamiin ihmeisiin.

        noin yksikertainen tuo yhtälö aidosti on, jos aidosti tietää mistä puhuu.

    • Anonyymi

      Saksa on päättänyt knsallistaa Uniperin, sinne meni 25 miljardia 😭😭😭

      Kyyylläää EU rules

      Batman

      • Anonyymi

        Naivit ja laskutaidottomat tollot jotka eivät edes lue sopimuksia tekevät tällaisia hölmöyksiä.
        On tämä yksi hölmölandia koko maa.

      • Anonyymi

        Bätmän yksi mm-alafoorumilaisista?

        Bätmän, lopeta se laskelmointi ylikeisariksi tulosta, ja ala mennä Suomen KANSAN etu edellä, niin parempi tulee hyvä ihminen.

        25mrd on jo kova mälli. Tuohon verrattuna jopa jarome kerviel:kin on kuin tenava vain.

        Onko tämä historian jopa maailmanennätys tappio?

        rauramo on tappioiden maailman mestari.

    • Anonyymi

      Jos jokin suomalainen hyväntekeväisyysjärjestö lähettää apua Ukrainan koirille, niin miten se on pois meidän vanhustenhoidosta? Ja alkaako joku heti auttaa naapuriaan sillä hetkellä, kun apu Ukrainan koirille lopetetaan, kuin taikaiskusta? Ja mitä ap. itse tekee vanhusten ja muiden apua tarvitsevien eteen? Käykö esim. yksinäisen vanhuksen luona sairaalaassa? Auttaako syrjäytynyttä nuorta tarjoamalla tukea?

      Jos näihin saisi vastauksen näin ensialkuun.

    • Anonyymi

      "Me haluamme ulos EU:sta."
      Näin on, jos ei halua
      maksaa joka vuosi eurooppalaisille enemmän mitä sieltä saamme,
      jos ei halua,
      että maksetaan ylimääräisiä maksuja vastoin EU:n alkuperäisiä sopimuksia,
      kuten EU yhteisvastuisiin 6,6 miljardia, vaikka takaisin saamme korkeintaan 2,6 miljardia eli
      taas tänäkin vuonna lahjoitimme 4 000 000 000 euroa itse lainaamiamme rahoja meitä rikkaammille eurooppalaisille maille,
      samanaikaisesti kun Suomen rakentaneet vanhukset kärsivät märissä kakkavaipoissa pylly rikki hautuneena hoitajapulassa.
      Hallitukset 90-luvulta lähtien ovat vieneet vanhusten terveydenhoidon ala-arvoiseksi.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/092f5e48-950b-453f-8d94-c81cd5f4df18

      • Anonyymi

        Et sitten laskenut muita hyötyjä mitä Eu:sta tulee esimerkiksi teollisuudelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten laskenut muita hyötyjä mitä Eu:sta tulee esimerkiksi teollisuudelle.

        Ääroikeistossa on pitkän matikan lukijat hyvin harvassa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ääroikeistossa on pitkän matikan lukijat hyvin harvassa.

        Kyllä ne persulassa ovat lukeneet pitkän matikan, kun jokainen vuosiluokka meni kahteen kertaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten laskenut muita hyötyjä mitä Eu:sta tulee esimerkiksi teollisuudelle.

        Tulee tottakai, muttei todellakaan netto PLUS korot 4mrd arvosta.

    • Anonyymi

      Unkari kuulemma voi menettää miljardeja koska EU uhkaa jäädyttää tuet.

      Unkari menettää miljardeja pelkästään olemalla EI:n jäsen LOL

      Vittu miten laskutaidottomia poliitikot ovat 🤣

      • Avaa vielä, miten Unkarin kaltainen valtava nettosaaja voi hävitä EU:ssa.

        Unkarissa on surkean palkkatason vuoksi helvetisti ulkomaisia tehtaita, joista moni olisi ilman EU:ta varmasti jäänyt perustamatta.

      • Anonyymi

        Unkari on ollut yksi suurimpia, ellei suurin, EUsta hyötyjä jäsenyytensä aikana. Sekä Unkari valtiona että varsinkin Orban ja lähipiirinsä.

      • Anonyymi

        EU on entinen. Sitä ei vain uskota vielä. Minä olen ollut mukana tekemässä brexit laskelmia UKssa; aidosti tiedän mistä puhun. EU tulee hajoamaan sisältäpäin siihen, että suuret päättäjien takana olevat vaikuttajat tulevat riitelemään keskenään ww2den jälkimaininkien epäkohdista.

        Jos aiotaan taktikoida, jäädään kokemaan EUn romahdus. Jos strategisoidaan, markka takas, irti ja uudellenjärjestelyt alkuun nimenomaan UKn kanssa, jk tuon siirron tulee kyllä ymmärtämään.

        Mutta minä sanon, ja ainoastaan minä sanomani kuulen. Kuten kutakuinkin aina.

        Eikös suunnilleen jokainen nimetön höpisijä täällä ole vähintäänkin Brittien sisäministeriön entinen huippuasiantuntija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös suunnilleen jokainen nimetön höpisijä täällä ole vähintäänkin Brittien sisäministeriön entinen huippuasiantuntija.

        En tiedä kaikista. monenlaista yksilöähän täällä on parinvuoden aikana käyny.

        Mutten minä ole UKn sisäministeriön entinen huippuasiantuntija. Minä olen ainoastaan entinen BISin omistajien henk koht lempipurulelu. Tuon rinnalla kansallistason parlamentin setit ovat pehmonalleja, lähinnä.

        Enkä minä ollut tuolloin vielä mitään huippua, ainoastaan LSE opiskelijanuorukainen, joka ymmärsi tilastomatikkaa sosiologian näkökulmasta kai sitten paremmin kuin kukaan sillä hetkellä maan päällä elänyt.

        en oleta, että tuota voisit tässä elämäs uskoa tai varsinkaan ymmärtää, miten tuon seurauksena kirjoitin mm-alafoorumille. mutta minä yritin sössöttää kuinka asiat makaavat, alustaa pitkin, jonka tiesin varmasti johtavan perille sinne, missä näitä asioita ajatellaan.

        mutta sen sanon, että sinun molemmat valtionjohtajasi minua ainakin hetken silloin tuolloin rakastivat. ja kerronpa miksi. koska minä rakastin heitä enemmän kuin mitä he tulevat koskaan kykenemään itseään rakastamaan.

        Ja sen rinnalla, jk brexxitti laskelma tiimijäsenenä on halpaa spedeilyä vaan.

        he tietää, jtk molemmat aspektit tunsivat.

    • Anonyymi

      Otatko käyttöön venäjän mallin?

    • Anonyymi

      EU on meille arvoyhteisö. Teemme yhdessä tiedettä, taidetta, kauppaa, työtä ja tutkimusta. Kaiken tämän toiminnan pohjalla on yhteinen arvopohja. Sen arvoa ei voi rahassa mitata.

      Yhteiset arvomme – ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, demokratia, tasa-arvo ja oikeusvaltio – sekä jäsenvaltioiden keskinäinen solidaarisuus ovat unionimme peruskivi. Ne ovat yhteisen kriisinsietokykymme perusta.

      Yhteiset arvot tukevat ja rakentavat turvallisuutta ja luottamusta. Niiden puutteellinen toteutuminen haurastuttaa niin EU:ta kuin jokaista jäsenvaltiota. Säröt arvopohjassa heijastuvat niin sisään kuin ulospäin ja tekevät meistä haavoittuvaisia. Vahva, kansalaistensa perusoikeudet turvaava EU on toimija, jollaista tänä aikana maailmassa kipeästi kaivataan.

      Nämä ovat myös suomalaisten arvot.
      Suomalaisten arvojen vastaista ovat diktatuurit, harvainvalta,korruptio ja väkivallan käyttö omia kansalaisiaan ja etekin suomalainen arvo on pyrkimys rauhaan. Emme hyväksy hyökkäyssotaa.

      • Anonyymi

        "EU on meille arvoyhteisö. Teemme yhdessä tiedettä, taidetta, kauppaa, työtä ja tutkimusta. Kaiken tämän toiminnan pohjalla on yhteinen arvopohja. Sen arvoa ei voi rahassa mitata."

        Mihinkään noista ei tarvitse EU:ia, eikä mikään noista ole EU:n arvo. Niiden yhdistäminen johonkin suurvaltapyrkimykseen on joko härskiä trollausta, tai typerän ihmisen tietämättömyyttä.

        EU-orjuus on typeryyttä, joka voidaan mitata rahassa. Tappiot ovat valtavat. EU on loinen ja te eu-friikit ruokitte loista.

        "...joka voidaan mitata rahassa. "

        No voitko antaa sen rahasumman mitä yritykset ovat hyötyneet Eu:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...joka voidaan mitata rahassa. "

        No voitko antaa sen rahasumman mitä yritykset ovat hyötyneet Eu:sta.

        BKT on kasvanut 1,2-1,7%

      • Anonyymi kirjoitti:

        BKT on kasvanut 1,2-1,7%

        Ehkä hän ei ymmärrä, mikä se on. 🤔

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Ja ymmärrän kaikki ulottuvuudet mitkä ko. liittyy. Mutta. On ollut. Se kaikki on nyt VALITETTAVASTI jäämässä historiaan.

        Kyllä. Paitsi siinä kohtaa kun itsesuojeluvaisto iskeekin, kun sota alkaa YDINkärjillä. Silloin vasta se TODELLINEN solidaarisuus mitataan. Ja koska kyseessä on konglomeraatioksi tullut diktatuuri, ei se tule kestämään shokkiaaltoiluja.

        TÄYSIN samaa mieltä tämän ajatuksesi idealistisen PERUSTAN kanssa:
        "Vahva, kansalaistensa perusoikeudet turvaava EU on toimija, jollaista tänä aikana maailmassa kipeästi kaivataan".

        Vaan onko EU tuota pragmaattisesti? Ei, ei se ole. Tuo on ainoastaan pintakultaversionsa todellisuudesta, jos enää edes sitäkään.

        EU on harvainvaltaa, tsekkaa sen komissiojärjestelyt. michelin rengas ja vonderliar ovat ko. itsepeukutetut jumalat. Jos EU pyrkisi rauhaan, se ei aseistaisi ketään, vaan neuvottelisi rauhaa. Ei sodat pääty sotimisilla, vaan neuvottelemalla. Elleivät sitten joukkotuhoaseet ala laulamaan. Tuolloin sota päättyy vartissa.

        Minä itse tykkään todella paljon EUn perusideasta. Siitä, että on olemassa mannertasoinen talous ja sotilasunioni jossa yhtenäistetään hyvinvointi ja puolustaudutaan tarpeen tullen yhdessä, tottakai! Mutta kun se ei toimikaan kuten pitäisi, vaan toimiikin itsekkäästi ja jopa riistäen, on aika leikata tappiot lyhyiksi ja uudelleenajatella kokonaan uusi tapa hoitaa samoja asioita samojen maiden kanssa, mutta siten, ettei meille jääkään aina sitä lyhintä tikkua käteen. Koska juuri nyt, meidän talousmenetyksemme ovat kirjaimellisesti maailmanennätys luokkaa jo tuon 4mrd plus tän toista taikka jopa kolmattakytä miljardia maksavan uniperin kansallistamisen myötä, plus velkakello 150mrd korkoineen. plus muu.

        En minäkään sotapaskoista tieteänkään tykkää, mutten ala tekopyhäilemäänkään, että ainoastaan venäjä taikka ukraina noita on aikojen saatossa tehnyt; on siellä se jugoslaviakin, ja syyria ja mitäpä ei. Minusta on hurja väite, että pitäisi olla joko venäjän taikka valtojen etupiiriä. Vittuun molemmat. Suomi olkoot suomalaisten ja heidän jotka tätä maata rakastavat koska paskemmista tulevat itse. Eikä niin, että nuo kaksi suurvaltaa sanelevat meille impulsiivisen tapaisesti mitä milloinkin tulisi tehdä.

        Suomalaisten arvot eivät ole = länsimaiset arvot. Täällä ei todellakaan pidetä hinteistä, eikä transuista kuten vaikka briteissä ja ruottissa. Me käytämme noita sanoja halventavina loukkaussanoina ala-asteikäisestä alkaen.

        Jos on pyrkimys rauhaan, niin mistä sitten kaikki sodanlietsonta? välähtikö saulisannoilla muka kertalaakista yön yli, että aletaanpa nyt rasistisiksi koko kansa, kun ennen, 77v, oli meidän liian hyvä olla? Ei. Vaan tuli ulkoa käsky että tuokaa sotapaskat Suomeen. Koska se palvelee arvoyhteisön agendoja. Ja noin, varmasti ymmärtäen toimivansa 100%sesti omaa etuaan vastaan saulisannat ottivat ja tekivät kuten käskettiin, koska asteet ja nokkimisjärjestys.

        Siksi minä olin tänään iloinen, kun sauli alkoikin edes nanotasolla irroitella ja määräillä suurvaltoja mitä tehdä omilla ydinaseillaan. Minä oikeastaan jopa RIEMASTUIN saulin sanoista. Koska siinä kohtaa, edes niiden muutamien sekuntien ajan sauli salli itselleen etuoikeuden olla presidentti ja ulkoasanelluista vapaa. Minä liikutuin saulin rohkeudesta sen verran, että ihan aikuisella äijällä silmätkin oikein vetistyivät. sauli on ymmärtänyt, että kyseessä on kusetus. täysperikatopaskaan johtava kusetus, jossa tavoite on ww3sen aloittaminen samanaikaisesti syyriassa, ukrainassa .. ja meillä. Mutta niin, että meistä, länsivaltiona, saavat ulkoasanelijat sen saatanan oikeutuksensa ja sosiaalisen tuen perforoida venäjä ja pirstaloida se helposti hallittaviin osiin.

        sauli elää vielä kauniissa unessa, jossa ehkei asiat ole sittenkään ihan niin huonosti kuin täysperikato aie Suomen maaperällä kahden suurvallan mittelöidessä täällä ohjuksillaan. Koska sauli .. ei ole sellaista itse ennen kokenut. Mutta totuus on se, että tuo se kuvio tässä on, ja mitä pikemmin sauli antaa tällä skenelle mielessään sen vaatiman painoarvon, sitä nopeammin sauli kykenee tätä kansaa täysperikadoilta suojaamaan. Jos siis tuota haluaa.

        sauli tietää, että hän rakastaa minua, mutta minä rakastan saulia vielä itseäänkin enemmän - kunhan vaan siitä helvetin orjuudestaan ensin TÄYSIN luopuisi. Kahleensa kun tän ei-pyydetyn aseriisuntaneuvonsa kautta jo heivasikin näemmä mäkeen.... minä tiedän minkä luokan riskejä sauli tuossa otti. Moni ei sitä tiedäkään.. ..että tuollaiset sanat, pikkumieheltä suurvaltojen pomoille, ovatkin jo sankariteko.

        Minusta sauli on kaukana täydellisestä, ja vielä kauempana sellaista olen minä itse, mutta kun ihminen ansaitsee rohkeudestaan kannustavan sanan, tulee se hälle myös, harvakseltaan, sanoa.

        Tänään, sauli oli oman elämänsä sankari. Ja rohkeudellaan haastaa roolinsa ulkoasanellun hierarkiassa aidosti roolimalli meille kaikille. Te ette ehkä tiedä, mut oman henkensä panoksella tuon bideneitten ja putineitten haastamisen teki. Aitoa sankaruutta....

    • Anonyymi

      Persu-anolaisten mielenosoituksessa ei puhuta sanaakaan rauhan puolesta. He vaativat ukrainalaisten pakolaisten poisajamista maastamme. Häpeä siitä heille.
      Persu-anolaiset eivät ole Venäjän ystäviä. He ovat valkoisen, fasismiin kallellaan olleen Suomen ystäviä ja haluaisivat ajaa myös venäläiset maahanmuuttajat pois.
      Suomen ystäviä ovat ne, jotka vaativat Ukrainaan aselepoa ja rauhanneuvotteluja.

      • Anonyymi

        Älä jaksa valehdella, punikki. Teidän kieroutenne lyö savoIaistenkin kierouden mennen tullen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä jaksa valehdella, punikki. Teidän kieroutenne lyö savoIaistenkin kierouden mennen tullen.

        Savolainen persu, vaarallinen yhdistelmä.
        Vastuu on tuplasti kuulijalla.

      • Anonyymi

        Ajamaan ketkä pois; ihmiset jotka pakenivat sitä, että putinit ohjustavat kotinsa? Taikka toisin päin siellä donbassissa. Ei.. vaan heitä lisää tänne, hevonvittuun sieltä sotatoimialueelta. Etenkin naiset ja ne lapset..

        Sotapaska on paskaa. Se on huonoutta pahimmillaan. Ei sellaista ukrainaan, ei venäjälle, ei syyriaan, eikä varsinkaan Suomeen.

    • Anonyymi

      Tuntuu että tämä pieni porukka raiskaa sanoja 'isänmaa' ja 'suomalainen' ja yrittää kutistaa niitä koskemaan pientä ryhmä, joiden voimana on viha muita kansalaisia ja muuta mailmaa vastaan.

      Venäjää ei toki lasketa, koska sehän maksaa viulut. Putinin pussiin, Putinin pussiin...

      • Anonyymi

        Lähinnä häiritsee kyvyttömyys ymmärtää Suomen tilannetta ja asemaa ja sen yhteydessä termien "isänmaallisuus" yms. käyttäminen on ristiriitaista.

        Mutta suomalaisuus sinänsä on pitkälle raiskattu länsimielisellä yksinkertaisuudella, egoismilla, ylivertaisuusharhaisuudella, kaksinaismoralismismilla ja monilla muilla alikehittyneiden tai mädättyneiden ihmisten luonteenpiirteillä. Aito isänmaallisuus ei nuole USA:n persettä, ei nöyristele EU:lle, eikä kumartele Venäjälle, vaan seisoo suoraselkäisesti oman maansa ja kansansa puolesta. Lännelle huoraavista pettureista, eikä venäjämielisistä voi sanoa samaa. He ovat hairahtuneet järjelliseltä tieltä ja maksavat mitä tahansa, jotta saavat Lännen ja USA:n suunnalta suosiota.

        Et kuulosta suomalaiselta kun pilkkaat suomalaisia tuolleen. Ehkä sinun olisi parempi muuttaa pois Suomesta jos sinulla on näin paha olla.

      • Anonyymi

        Samaa olen miettinyt. Miksi käyttävät noita sanoja, kun tuntuvat vihaavan kaikkea sitä mitä Suomessa on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä häiritsee kyvyttömyys ymmärtää Suomen tilannetta ja asemaa ja sen yhteydessä termien "isänmaallisuus" yms. käyttäminen on ristiriitaista.

        Mutta suomalaisuus sinänsä on pitkälle raiskattu länsimielisellä yksinkertaisuudella, egoismilla, ylivertaisuusharhaisuudella, kaksinaismoralismismilla ja monilla muilla alikehittyneiden tai mädättyneiden ihmisten luonteenpiirteillä. Aito isänmaallisuus ei nuole USA:n persettä, ei nöyristele EU:lle, eikä kumartele Venäjälle, vaan seisoo suoraselkäisesti oman maansa ja kansansa puolesta. Lännelle huoraavista pettureista, eikä venäjämielisistä voi sanoa samaa. He ovat hairahtuneet järjelliseltä tieltä ja maksavat mitä tahansa, jotta saavat Lännen ja USA:n suunnalta suosiota.

        Tässä olikin tähän astisen vuoden tiukin teksti. Muttei kahtiajako palvele meitä. Vaan nimenomaan yhtenäisyys.

        Ongelmaksi on koettu se, ettei pärjättäisi muka yksin taloudes-sodas-jne, jk, paradoksaalisesti on täsmällee tilanne johon tulemme vielä joutumaan. Kyse on ainoastaan siitä, että tulemmeko olemaan valmiita tuohon shokkiin, vaiko emme.

        Nettotodellisuus on se, että niin kauan aikaa kun saulisannoille, jtk eivät ulkoa enää paskaa maahan jalkauttaisikaan, aikoisivat ulkoasanelijat tehdä pahaa, niin kyllä minä ainakin menisin näitä kahta puolustamaan henkenikin kaupalla. Koska he ovat osa meitä, ja me heitä. Muttei Suomen ulkopuoliset noin tota koe, tietenkään. Ihan sama ovatko EUsta vaiko eivät. Nyt kun ruattinkin ultra-asiallinen magda suksi vittuun ja tilalle tulee debiili, niin petospaskat alkavat sieltäkin. Ja koska saulille ei enää maitakaan kansamme täystuhopaskat vaan alkaa jo takaisinkinpäin potkia niitä autonrenkaita, niin .. sitten se me vs. muuta alkaakin jo.

        Tuossa kohtaa, jos täällä vielä yksikin kitisee, että ulkoiset on kivoja, niin kyllä siinä kohtaa viimeistään iskee realiteetti tajuntaansa - ja lujaa..

        Nettototuus on se, että ainoa mitä meillä on, on toinen toisemme. Kaikki muu on vitummoisinta kusetusta IKINÄ. Ja tuo todentuu siinä kohtaa, kun isota aseet alkavat paukkua; valitettavasti tuota ennen tuosta petoksesta ei ole todistusaineistoja esittää, koska tuota ennen kaikki on kaunista ja elegantilla tavalla sulavaa.

        Meillä on toinen toisemme, koska meitä yhdistää rakkaus toisiamme kohtaan ja rakkaus tätä Finskilääkin kohtaan.. Minä olen sen nähnyt, kuinka sata tai enemmänkin, täällä mm-alafoorumillakin jopa, huumori- ja musiikkipalstoilla löysivät sittenkin yhteyden keskenään ja unohtivat maailman menot ja muistivat itsemme ja mitä me parhaimmillamme yhdessä voimmekaan olla.

        Meidät ainoostaan koittivat muut ulkookäsin hajottaa ja hallita. Siinä kaikki. Joille sauli näytti nyt, ettei orjuutemme enää kelpaa. Vaan ottakoot vähemmän sivistyneet bidenit ja putinit käskyjä meiltä, eikä suinkaan toistepäin - kuten on luonnollista tapahtuakin, kun kyseessä on aito sivistysvaltio Suomi ja feikkisivistys-suurvallat kuten nuo kaksi.

        Mutta jos krt sauli löysi sankaruuden itsestään olisi minusta ainakin asiallista tarjota tämän palstan viisaimmista vaihtoehtoisia ratkaisumalleja neuvoa-antava elin saulille käyttöön - hyötyäkseen ja hyötyäksemme kaikki aidosta korkeimman tason luovuudesta mitä on ylipäätään edes olemassakaan; josta sauli sitten valitkoot toimintamallit tälle kansalle, jotka ulkasaneltujen täysperikatojen sijaan vievätkin uudenlaiseen, jossa eheytyminen onkin se uusi juttu ja yhdessä tekemisen aito ilo se mooseksien ihmeiden että elämyksiin johtava perusta olikin.

        Hajotettuina hallitsivat meitä etäältä, totta. Mutta testatkoot meitä seuraavaksi yhtenäisinä ja Luojan suojakuvuttamina - ja nähkööt sitten vasta, mitä vapaus ulkoasanelluista täystuhopaskoista meille tarkoittaa. Testatkoot tuota puuttinit, xit ja ihan sittemmin suoraan independenceday IRL:tkin. Testatkoot tätä kansaa yhtenäisenä, luovana ja rukoilevana niin paljon kuin ikinä jaksavat seuraavien 4.2vuoden aikana. Ja arvioikoot vasta tuon perusteella mistä TÄMÄ kansa ja tämän kansan siniRISTIlipun Jeesus on tehty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kuulosta suomalaiselta kun pilkkaat suomalaisia tuolleen. Ehkä sinun olisi parempi muuttaa pois Suomesta jos sinulla on näin paha olla.

        Miksi kyseenalaistat tuon toisen suomalaisuuden ja sitten kehoitat muuttamaan täältä pois, joka kertoo kuitenkin samalla siitä, että tajunnet, että 99% täälläasuva on kuitenkin suomalainen. Etkö tajua, oikeasti, että täällä on montakin ihmistä, eikä pelkästään prosentti pari joille ei meno enää kelpaa. Katso jethron galluppi, niin saat otoksen jossa on %määrä, niin tiedät kuinka moni tässä maassa jo KIEHUU.

        Tähän paskaan ulkoasaneltujen noudattaminen meidät vei. Ja vie kamikazetuksiin venäjää vastaan myös, jos ulkoasaneltuja loppuun asti päätämme noudattaa.

        Ulkoasanellut tähtäävät siihen, että Suomeen tulee ongelmia, samalla kun itse ostavat kaasua venäjältä ja pyörittävät venäläisten rahoja zurichissä, genevessä ja varsinkin baselissa. Tämä on fugazi. Jossa meille, Suomelle, vedettiin pakan paskin kortti. Koska ukrainassa oli yleiselintaso heikko ennen sotaakin. Mutta meillä tää oli maailman, toistan, MAAILMAN paras ennen näitä ulkoasaneltui. Terveyshän vaatiikin nyt jos suoraan ihmeparantumisia ja kuolleista nousemisia. Hittoon ulkoasanellut ja saulisannat omina itsenään puikkoihin korjaamaan tämän maan asiat omia aivojaan käyttäen. Ja meidän TÄYSI tuki heille tuollaisen rohkeudenosoituksen jälkeen.

        Ehkä .. toisaalta ... tilanne on jo toivoton. Ja unelmaani ei jaksa kukaan edes uskoa teoriassakaan mahdolliseksi, käytäntöönpanemisesta nyt puhumattakaan.. :(

        Mutta sen minä vielä jaksa sössöttää, edes vielä tän yhen kerran, että minä olen kohdannut Luojamme ja jos samanaikaisen kansallistason yhteisrukouksen vaan saamme aikaan, Hän kyllä kapsuloi ihmisis olevan paskan ja paitsi meidät tulevilta suojakuvuttaa myös sisäisestikin meidät eheyttää. Niin psykoemotiaalisesti, kuin sielullisellakin tasolla. Ja.. jopa ristinkantomme jälkeen helvetiltä Taivaaseen sittemmin pelastaa.

        Mutta tuo on se optimaalisin .. ja minulta on tässä toivo jo menny, jos ihan rehellinen olen.. Ja niin aikakin kuluu eikä samanaikaista kansallistason yhteisrukousta koskaan kuulutkaan..

        en jaksanut enää uskoa parannukseen. en aidosti enää jaksanut. Ja niin minä en enää rukoillut Jumalalta kansalle lisäaikaa.. tahdon rukoilla, lisäaikaa, mutten vaan enää jaksanut.

    • Anonyymi

      No kyllä nyt maailma pelastuu! :D

      • Anonyymi

        persut pelastaa maailman, kuten aatukin

      • Anonyymi

        Ei tää pelastu, ainoa asia mitä on olemassa on tulevien voimakkuuden iskunvaimentaminen. Se on ainut asia mitä oli vielä jäljellä.

        jolle valittiin kääntää selkä :((

    • Anonyymi

      Tiedättekö paljonko ero EU:sta maksaa? Se maksaa satoja miljardeja euroja. Mistä ne rahat löytyy? Tälläkin hetkellä ns. hyvinvointiamme tekohengitetään velkarahalla, kun omat rahat on viittä vaille loppu.

      Niillä sadoilla miljardeilla euroilla joutuisimme ensin rakentamaan oman hyvinvointijärjestelmämme siihen kuntoon, missä se oli ennen kuin sitä ryhdyttiin pirstomaan EU:n eduksi. Vientiteollisuuden yrityksiä olisi luotava, vientimarkkinat olisi luotava, raaka-aineiden yms. tarpeiden markkinat järjestettävä. Energiantuotanto olisi rakennettava. Energiateollisuuden raaka-aineiden markkinat rakennettava. Kotimaisia yrityksiä olisi perustettava valtavat ja niille markkinat. Ja paljon muuta. Näin saadaan se oma hyötyjenkierrätysjärjestelmä kuntoon, joka työllistää, tuottaa ja hyödyttää kaikkia osapuolia, sekä näiden lisäksi höydyttää sairaita, työkyvyttömiä, opiskelijoita jne.

      Kun alkaa mennä tajuntaan se, miten paljon EU-jäsenyydessä ollaan menetetty, sitten vasta alkaa mennä tajuntaan se, miten paljon vaaditaan, jotta voidaan erota meille vahingollisesta suurvaltapyrkimyksestä ja meistä loisivasta kvasivaltiosta. Nyt tällä hetkellä se on mahdottomuus. Ero EU:sta nyt olisi verrannollisesti sama kuin tehohoidettavalta kytkettäisiin pois elämää ylläpitävä järjestelmä.

      • Anonyymi

        Etkö voisi edes ottaa selvää asiasta mistä valehtelet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö voisi edes ottaa selvää asiasta mistä valehtelet?

        Etkö voisi edes hetkeksi hellittää tuosta rautakangen jäykästä denialismista. Pelkäätkö noin paljon leimautumista joksisin epämukavaksi, että automaattisesti kiistät kaiken, mikä ei mahdu kapeaan uskonnollisuuteesi? Vai etkö reppana edes ymmärrä asioita? Ilmeisesti sun tietolähteesi on samanhenkinen rupusakki kuin itsekin olet. Jaatte samoja epärealistisia fraaseja ja iskulauseita ja sitten höhötätte ja kehuskelette toisianne. Ei ihme, että tätä alustaa kutsutaan paskamagneetiksi.

        Hihi taisi osua aika arkaan paikkaan kun heittäydyit tuollaiseksi idiootiksi? :D

      • Anonyymi

        Suomen budjetti on noin 55 miljardia, ei siitä oikein satoja miljardeja riitä lähettää EU:n, kun kuitenkin elätetään ja tuetaan suurta määrää vaivaisia ja työttömiä.

      • Anonyymi

        Minulta. Minulta ne rahat löytyy.

        Minulla on kyky takoa rahaa pörssistä. Pystyn tuottamaan yli 80%ROI per annumia alta kahden prossan drawdownilla, ultralargecap tasolla. Tarvitsen ainoastaan merkittävää pääomaa, ja suurehkon tiimin tarkkaanvalittuja treidereita jtk tietävät mitä tekevät - ja tekevät kurinalaisesti täsmälleen niin kuin neuvotaan.

        Tuo pääoma tulee hyväksyä ensisijaisesti kinuskivenäjiltä, etteivät tule päälle ja sittemmin muiltakin. Tuohon pääoman kasaamiseen en kykene yksin ilman ärsysannaa, enkä viittaa tässä asemaansa, koska pm voisi olla kuka tahansa, vaan nimenomaan häneen ihmisenä. ärsysannassa on tietty setti itselleen ilmiselvästi täysin tuntemattomia ominaisuuksia, jotka ovat valitettavasti hiukan harvinaislaatuisempia joita ilman, taikka jotka singulaarimuodossa, eivät takaa yliprosentuaalisia varmuuksia sille, että pääomankerääminen mahdollistuisi. Mutta kaksin, homma tullaankin jo kotiuttamaan - ja enemmänkin kuin varmasti. Mutta ensin terveys-, tietoisuus, ja yhteystasonsa ylös ... jtk sannan nykytila huomioiden saadaan koholle (tarpeeksi nopeasti) ainoastaan yhdes rukoillen.

        Ja koska kaikki mitä minä selitän on puhdasta hepreaa Suomessa, tuota ei tapahtunut ja tuskipa edes tapahtuu.

        Jos mennään yksityiskohtiin, niin 1T sijoitusvivusta voidaan allokoida HETI, toistan: heti!! 250-500mrd vuosipuskuriksi EU erolle ja pyörittää loppuosaa tuotollisesti siten, että annetaankin ekan vuoden kaikki tuotot täysin eräänlaisen private placement programmen sijoittajille, vaikka alkuun sanommekin että saavat vaikka sitten 50:50 suhteessa voittoja kokonaistuotannosta. Taataan laina mineraaleillamme, jtk konfiskoimme, kuten saksa tekee nyt uniperin kontekstissa. Meillä on päälle 8Teur arvosta noita.

        Kinuskien kohdalla takaaminen tulee tehdä valitettavasti puhdasvesivarannoillamme, koska se tulee olemaan ainut asia millä ko. diilin tulevat haluamaan tehdä, koska olettavat, väärin, että rahat menee ja niin euroopanvaltaus vetensä saavat.. mutteivät tulee saamaa mitää muuta kuin rahaa, joka se, koska se tulee varmana, tuleekin uudelleenkeskittämään huomiosa muita vesilähteitä kohtaan, koska tarvitsevat tulevassa Suomen takomaan heille markkinakato pääomaa rahoittaakseen sen suursotansa. Eli eräänlainen sveitsi-konsepti.

        Mutta annetaanko mahdollisuus tuosta suunnitelmasta, yksityiskohtaisemmin, edes keskustella saman pöydän ääressä sannan jne kanssa?

        Nämä minun .. tämä minun tyylini olla luova on aidostikin todella outsideofthe box ajattelutasoa, jt eivät vaan muut yleensä handlaa. Mutta minä sanon, että mitä ehdotan on toimiva ratkaisumalli raha-asiohin. Ja että rukous on ratkaisu niihin ongelmiin, joita rahalla ei enää korjaakaan, taikka luokaan.

        Voi että miten onnelliseksi tulisinkaan jos minun sanomiseni vain sittenkin, edes näin juuri sotaa ennen kuultaisiinkin..

        kun muutenhan surullinen olen ollut jo kaksi vuotta putkeen, päivästä toiseen.

        mutta taas murphyn laki toteutuu, ja taas jään ehdotusteni kanssa yksin, eikö vaan.. :((

        huoh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö voisi edes hetkeksi hellittää tuosta rautakangen jäykästä denialismista. Pelkäätkö noin paljon leimautumista joksisin epämukavaksi, että automaattisesti kiistät kaiken, mikä ei mahdu kapeaan uskonnollisuuteesi? Vai etkö reppana edes ymmärrä asioita? Ilmeisesti sun tietolähteesi on samanhenkinen rupusakki kuin itsekin olet. Jaatte samoja epärealistisia fraaseja ja iskulauseita ja sitten höhötätte ja kehuskelette toisianne. Ei ihme, että tätä alustaa kutsutaan paskamagneetiksi.

        (Interjektiona, vaikka tuossa treidaamiseen liittyen taisin sinulle vastakin jo).

        Äläpäs nyt kehu meitä liikaa, varmasti olemme alta paskankin jos oikein vahvan magneetin vain löydät.

        Mutta tiedosta se, että koska tämä alusta on vapaa, tänne mahtuu niin huonoin kuin paraskin. Tällaista on aitous, kaikenkattavaa.

        Ja ellet sinä olisi tuota jo huomannut, et olisi koskaan tänne tullut.

        tämä on mm-alafoorumi, tämä on ympäristö, joka saa kaikki maailman muut foorumit, julkiset tai ei, virtuaaliset taikka ei, näyttämään lasten keilaamisilta vappupäivänä muumimukeinee jotka täynnä poppareita ovat ja joiden suosion tähden ne keilapallot sitten ovat niin rasvaisia kuin mitä yleensä ovat. :)

        Täällä voi olla paskaa paljon, mutta minua tyhmempää saat etsiä kauan, hartaasti ja oikein taskulampullakin vielä että löydät ees oikean suunnan sillä missä tyhmyyden superlatiivi oikin oli.

        Vaan jos nuo sivuuttaisimme, hetkeksi, niin .. where theres a will, theres a way.

        theres always a way..

    • Anonyymi

      Yleensä en ole mielenosoituksiin osallistunut, mutta tähän osallistun jo pelkästään Jauhosannan (sd) saatanan töpeksintöjen tähden ja holtittoman velkarahamme jaon ja suomalaisten alistamisen vuoksi Eu: alttarille.

      • Anonyymi

        oikein ,kerrankin ollaan oikealla asialla.Suomi kuntoon .

      • Anonyymi

        Eu on Suomelle hyväksi. Hallitus on hienosti hoitanut hommansa. Eduskunta on tehnyt kaikki isot päätökset, jotkut ihan yksimielisesti. Suomen kansan tahdon mukaisesti.
        Mitä nillität?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oikein ,kerrankin ollaan oikealla asialla.Suomi kuntoon .

        ja pensanhinta alas, onkohan mauri jalkautunut vai tuliko käryttävällä tiisselillään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja pensanhinta alas, onkohan mauri jalkautunut vai tuliko käryttävällä tiisselillään?

        Persujen uusi kuolematon iskulause on "sähkönhinta alas".
        Miten keksivätkin, hehe.

      • Hyvä, tilaa löytyy sinullekin tosi reilusti. ☺️

      • Anonyymi

        Minä en oikein ole kaduillamielenosoitustyyppiä, mutta on hienoa, että mielipiteet ilmaistaan RAUHANomaisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä en oikein ole kaduillamielenosoitustyyppiä, mutta on hienoa, että mielipiteet ilmaistaan RAUHANomaisesti.

        Ellei sitten osalla porukasta ole tarkoituksenaan järjestää väkivaltainen provokaatio ja happening, jonka Venäjän television innokas väki kuvaa esimerkiksi lännen mädännäisyydestä.

      • Anonyymi

        Vedätkö minkäänlaisia johtopäätöksiä mielenosoituksen jälkeen tajuttuasi että paikalla oli muutama sata sekalaista äärioikeistolaiskahjoa ja uskonlahkolaista?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ellei sitten osalla porukasta ole tarkoituksenaan järjestää väkivaltainen provokaatio ja happening, jonka Venäjän television innokas väki kuvaa esimerkiksi lännen mädännäisyydestä.

        Ei ole valit. tuokaan poissuljettua. Ei rauhaa osaa arvostaa ilman että on kokenut, tai on kyky elävästi kuvitella millaista sota on. Ja etenkin sitä osaa siitä, jossa se ei kestä 2h elokuvan verran, vaan päiviä, viikkoja, kuukausia - taiks kuten syyriassa - jo vuosia putkeen. Ja niin, että sitä yhteiskuntarauhasta ja -järjestyksestä irtautunutta kaaosta on kaikkilla. Siis ihan sama minne menet, niin aina on sitä samaa sotatoimialuetta aina yhä uudestaan ja uudestaan vaan. Siksi arvostan ärsysannaa, et toi noita yh-äiti ukrainailaisperheitä tänne. Ihan vitun sama kuluista, kunha pääsivät veks naiset muksuinee sieltä sotapaskasta.

        ..Tuollaista, mistä tuossa mainitset oli arab springissä; kuten ymmärtääkseni maidanissakin.

        surullista, että ulkoasanellut ovat vaikuttaneet näin sisäiseen hyvinvointiimme. koittavat tuhota Suomen, koska kadehtivat täällä olevaa ihmisten välistä aitoa yhteyttä joka lähimmäisrakkautena tunnetaan. Ja tota evankeliumin tuntemusta, varsinkin.. isoja asioita repe, todella syvää settiä.

        olen pettynyt, ehkä. koska meidän pitäs pystyy parempaankin. paljon parempaan.

        En edes tiedä mitä naputella, enää.

        olen vaan surullinen, enkä oo vieläkään käynyt aamusuihkussa. vaikka kello on melki 1400hrs.

        pelkkää sitä samaa paskaa aina kaikki vaan. lukuunottamatta sitä, et UN kokouksessa sauli rohkeni karistaan kahleensa alkaessaan neuvomaan suurvaltoja ydinaseasiassa (mikä on täsmälleen mitä sivistyksestä tulleen tuleekin tehdä viitatessaan idiotiaan), on kaikki aivan vitun masentavaa.

        :(

    • Anonyymi

      Minä olen suositellut töitä naapurille jo pidemmän aikaa, mutta ei kuulemma kiinnosta, kotona on mukavampaa kärsiä kurjuudesta.

      • Anonyymi

        Olisi mennyt, jos mielipidettäsi ja ylipäätään sinua olisi kunnioittanut.

    • Anonyymi

      Minä en tässä tilanteessa osoittaisi mieltäni omia vastaan. Se lähentelee maanpetturuutta. Eikä siitä synny 'talvisodan henkeä'. Siis omaa maata vastaan mielenosoitus, kun naapuri käy hyökkäyssotaa Euroopassa???

      • Juuri siitä tässä hölmöilyssä on kysymys.

        Nautin jo etukäteen siitä kuinka pieni tuo Venäjän-mielinen ”Suomen kansa” onkaan. 😊

      • Anonyymi

        Eivät ymmärrä etteivät saavuta ko. toiminnalla sen kummempia kuin yhdessä hengaamista.

        Ainut tapa pelastaa Suomi ulkosanelluilta täystuhopaskoilta on se, että jokaikinen sisimmissään oivaltaa sen, että tässä on kyseessä valtava petos, ENNEN kun sen täysmitta realisoituu ja materialisoituu.

        Ei ulkoisesti, kuten jokin mielenosoitus informoi - vaan aidosti sisimmissään.

    • Anonyymi

      Äääähhhh, tää on persu-conwoy-tööt tööt-juttuja, ei kiinnosta.
      Eikö oo rahaa enää diisseliin kun toikkaroida pitää?
      Kännissä tietenkin, siellä tyhmyys tiivistyy.

      • Anonyymi

        Vihreiltäkin on loppuneet rahat dieseliin :D

    • Anonyymi

      Tietääks ne itekkään miksi lompsivat kaduillamme?

    • Anonyymi

      Senkin marssitte. Ihan sama.

    • Anonyymi

      No, jos tulee yli tuhat, varmaan nähdään telkkaristakin kuvia noista suomivastaisista pullistelijoista polttamassa Suomen lippuja.

      • Anonyymi

        siellä kuuppa kiiltää....mutta ei loista

      • Se olisi jättimäinen ponnistus kautta Suomen, jos saavat yli tuhat. Enpä usko.

    • Anonyymi

      Loistavaa, nyt on tärkeän asian puolesta.

      • Eli siis minkä? Venäjän hyökkäyksen kannattamisen?

    • Anonyymi

      "On hävytöntä että mieluummin lähetetään rahaa Ukrainan koirien ruokaan kuin autetaan vähävaraista naapuriamme selviytymään elämän haasteissa."

      Suomi tekee oikein ottaessaan ukrainalaisia sotapakolaisia.
      Suomi tekee väärin lähettäessään sotatarvikkeita tai rahaa Ukrainaan.
      Persukonklaavi heittäisi pakolaiset sillan alle.
      En osallistunut ihmisoikeuksia vastustavaan miekkariin. Persujen/anolaisten miekkari oli samankaltainen sisällöltään kuin aikalaisten suojeluskuntalaisten toimet. He käyttävät sotaa verukkeena tuodakseen esiin tekoisänmaallisuutta.

    • Anonyymi

      On se outoa, että rahalla saa ja hevosella pääsee...

      Putin se yrittää kaikin tavoin Suomea ja meidän demokratiaamme kalvaa. Ja jotkut oikeasti vastustavat laillisesti valittuja kansanedustajia. Ja niitten päätöksiä. Joiden tarkoitus on vain ja ainoastaan turvata omaa maatamme.

      On se outoa.

      • Anonyymi

        Ei Suomen demokratiassa ole kehumista ja "kansanedustajat" korruptiopuolueineen ei tunnu olevan suomalaisten asialla ollenkaan. Lieneekö edes vaalit rehelliset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomen demokratiassa ole kehumista ja "kansanedustajat" korruptiopuolueineen ei tunnu olevan suomalaisten asialla ollenkaan. Lieneekö edes vaalit rehelliset.

        Venäjälle ei olleet rehelliset vaalit. Vuosikymmeniin ja voi sanoa että diktatuuri on asunut siellä vuosisatoja.

        Meillä ei ole korruptiota, tai jos on, ne on festarilippuja, ei siinä mittaluokassa kuin 15 miljardin rahalahjoitus Putinilta Ukrainan entiselle presidentille, jonka kansalaiset äänestivät ulos. Ja lensikin seuraavana yönä Moskovaan.

        Meillä on oikeasti kehumista! Meillä saavat suomenvastaisetkin pitää mielenosoituksia ja tukea Venäjää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomen demokratiassa ole kehumista ja "kansanedustajat" korruptiopuolueineen ei tunnu olevan suomalaisten asialla ollenkaan. Lieneekö edes vaalit rehelliset.

        Vaaleissa mennään kummallisesti pienillä voitoilla kaikki valta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomen demokratiassa ole kehumista ja "kansanedustajat" korruptiopuolueineen ei tunnu olevan suomalaisten asialla ollenkaan. Lieneekö edes vaalit rehelliset.

        Ei varmaan ole rehelliset, sillä ette tule saamaan yhtään kansanedustajaa... 😏

        Se ei tietenkään voi johtua siitä, että Venäjän-mielisyydellä ei nyt vain ole Suomessa paskankaan vertaa kannatusta. 😎

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ei varmaan ole rehelliset, sillä ette tule saamaan yhtään kansanedustajaa... 😏

        Se ei tietenkään voi johtua siitä, että Venäjän-mielisyydellä ei nyt vain ole Suomessa paskankaan vertaa kannatusta. 😎

        Siinä taas yks isänmaan vastainen maksettu trolli kommentoi. Hallitus kun selvästi ottaa ohjeensa ulkomailta ja se on maanpetoksellista toimintaa.
        Nyt Itsenäinen Suomi on tuhottu ja sitä puolustavana sitten olen Venäjä-mielinen?
        Onko sinulla jakomielitauti?

        Ei ole enää ukraina- ja usa-mielisyydelläkään kannatusta.
        Nämä kolme, venäjä mukaanluettuna, ovat hulluudellaan pilanneet maineensa ja arvostuksensa suomalaisten silmissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole enää ukraina- ja usa-mielisyydelläkään kannatusta.
        Nämä kolme, venäjä mukaanluettuna, ovat hulluudellaan pilanneet maineensa ja arvostuksensa suomalaisten silmissä.

        Mutta oikeamielisyydellä on, ja silloin me suomalaiset tuemme julman hyökkäyksen kohteeksi joutunutta eurooppalaista ystäväämme kaikin keinoin.

        Ja tietenkin yhdessä muiden ystäviemme kanssa, joihin Yhdysvallat ainakin toistaiseksi kuuluu ehdottomasti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas yks isänmaan vastainen maksettu trolli kommentoi. Hallitus kun selvästi ottaa ohjeensa ulkomailta ja se on maanpetoksellista toimintaa.
        Nyt Itsenäinen Suomi on tuhottu ja sitä puolustavana sitten olen Venäjä-mielinen?
        Onko sinulla jakomielitauti?

        Jos itsenäinen Suomi on kerran tuhottu, miten sinulla voi olla siinä enää puolustettavaa? 🤔

        Todellisuudessa Suomi on paljon itsenäisempi nyt kuin silloin, kun venäläinen diktatuuri määräsi jopa hallitustemme kokoonpanon ja sallitut kansainväliset sopimuksemme.

        Joko olet tehnyt havaitsemastasi maanpetoksesta rikosilmoituksen?

    • Anonyymi

      Kategoria Hopea viiva

    • Anonyymi

      Muuttakaa Venäjälle, Putini jo kyselikin että missä ne viipyy.

      • Anonyymi

        Jep. On se kumma, kun eivät ole halunneet muuttaa täältä Putinin maitoa ja hunajaa tiukkuvaan ihmemaahan, jos kerran Suomi ja muut EU-maat ovat niin kauheita paikkoja.
        Pitäisiköhän elvyttää vanha kunnon muilutusperinne, että päästäisiin näistä lopullisesti..?

        Kannustat sisällisotaan. Ei ehkä se kaikkein paras ajatus mikä tajunnanvirrassasi on uiskennellut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannustat sisällisotaan. Ei ehkä se kaikkein paras ajatus mikä tajunnanvirrassasi on uiskennellut.

        Teitä putinisteja on Suomessa ehkä sen verran että saatte aikaan pari pientä torikähinää. Ei muuta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannustat sisällisotaan. Ei ehkä se kaikkein paras ajatus mikä tajunnanvirrassasi on uiskennellut.

        Ei sisällissotaa näillä voimasuhteilla saa syntymään. Ja sillä mikrovähemmistön toivotulla auttajallakin on nyt kova kiire kaukana muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teitä putinisteja on Suomessa ehkä sen verran että saatte aikaan pari pientä torikähinää. Ei muuta.

        Mikä vitun putinisti. herääs ny maidonimijä heimoosi. minä vitun vihaan sisällisotapaskaa. ja olet täys debiili ehdottaessasi sisäisiä ongelmia joillekin jotka naiveina uskovat venäjän ratkaisevan ongelmansa. putin varasti koko kansaltaan kaiken minkä pystyi, kyseessä on ilmiselvä täysrunkku.

        minä olen ollut arab springin jälkeisessä syyriassa viemässä lontoon masseja minne piti; ennen kun olet itse kokenut sisällissotapaskaa rynkky kädessä josta valuu verta luodin vuoksi joka siellä edelleen polttaa, niin voit mussuttaa paskaasi poika ihan itseksesi ja kannustaa sisällissotapaskaa Suomeen mutsilles mm-alafoorumin sijaan.

        Älä edes yritä viedä tätä maata kohti sisällisotapaskaa. Vaan menehän sen sijaan takaisin läskiinnyttämään aivojasi vähän lisää TVsi eteen.

        jatkoja

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ei sisällissotaa näillä voimasuhteilla saa syntymään. Ja sillä mikrovähemmistön toivotulla auttajallakin on nyt kova kiire kaukana muualla.

        No onneks. Jotain järkevää sentään. Mutta repe kyllä minua vituttaa kun jotkut, joilla ei ole harmainta aavistustakaan mistä puhuvat kannustavat netissä toisten suomalaisten pahoinpitelyihin taikka murhiin. Tuo on tyhmää, koska se mitä tarvitsemme on nimenomaan tuollaisen vastakohtaa; yhtenäisyyttä ja yhdessätekemisen iloa.

        Minä voin ihan avoimesti myöntää sen, että sotatoimialueilla olen joutunut siistimään salonkikelpoisesti ja vähemmän salonkikelpoisesti valitettavasti myös asennevikaisia omasta yksiköstäni, kun ei nyrkitys riittänyt. Jos alkavat sisäistä eripuraa jumavie kylvämään eikä turpaanveto auta, eivätkä ole enää oman itsensä herroja, niin mitä vittua siinä kohtaa oli muka tehtävä, jos alkaa asein uhata omia ja käskyt jättää noudattamatta kun saatanan tilanne on päällä jo.

        Sellaista sotapaska on. Porukka sekoaa ja on yritettävä viedä se tehtävä loppuun heidän kanssa taikka sitten ilman, jos sisäisiin konflikteihin sortuvat. Kaikkein paskinta sodassa ovat asennevammaiset, jotka provosoivat sisäisesti. On monta asiaa jotka ovat huonoja, mutta tänkaltaiset ovat kyllä kaikista kehitysvammaisimpia. Etenkin sellaiset, jotka jatkavat riidankylväntää, vaik jo turpaansakin ovat tuon vuoksi saaneet. Ja lujaa.

        Enkä tajua näitä jtk venäjästä pelastajaa Suomelle toivovat. En aidosti ymmärrä miten venäjä voisi muka Suomen ulkoasanelluilta pelastaa, kun venäjä on itse ulkoasanelija. Ovatko näistä yksikään käyneet koskaan venäjällä katsomassa millaisesta yhteiskunnasta on siellä kyse? Vai ajattelevatko tämän niin, että venäjä valtaa Suomen, jättää heidät valtaan huolehtimaan vanhasta hyvästä Suomesta itsenäistyylisesti, ilman että sikäläiset systeemit tulevat meidän järjestelmiemme tilalle tänne? Siis ihan puhdasta naiviutta, oikeastikin.

        Ei he tule tänne pelastamaan meitä helvetin EUlta ja muilta sortoviritelmiltä - vaan tappamaan, kuten ukrainoissa on käynyt.

        En ymmärrä miten tuota ei käsitetä. Tai on jtk minkä he näkee tai tietää jota minä ainakaan en ole vielä oivaltanut.

        Täyttä paskaa kaikki, prkl.

    • Anonyymi

      No joko se mielenosoitus oli. Oliko yli 3 miljoonaa mielenosoittajaa? Silloin olisi jo varmaan varteenotettava vaihtoehto demokratialle tarjolla.
      Venäjällä mene varsin hyvin, kun yksi diktaattori nuolijoidensa kanssa saa hallita, kunnes jonain päivänä ei.

    • Anonyymi

      Suomivihaajien kokoontumisajot taas. Saa melskata ja kannattaa hyökkäyssotaa Ukrainaan, koska siitähän se meidän naapuridiktaattori maksaa!

    • Anonyymi

      Itse käytän Suomesta nimeä kotimaa. Sen takia, että omat sukujuuret ovat täällä tutkitusti 1400-luvulle saakka.
      Aiemmin puhuin isänmaasta. Tuo sana on raiskattu väkivaltaisten, ahdasmielisten ja
      omanvoiton tavoittelijoitten toimesta.
      Suomi on kansanvaltainen maa. Täällä uskotaan työntekoon, koulutukseen ja kaikkien huomioonottamiseen. Ei syrjintään uskonnon, ihonvärin tai sukupuolen takia. Ei köyhien kyykyttämiseen. Ei korruptioon, valheisiin eikä vallankaan väkivaltaan eikä sotaan.

      Meidän maa on ihan paras, meillä on fiksuin kansa, parhaat päättäjät ja demokratia.

      • Anonyymi

        Sen takia pidän Suomen vastaista mielenosoitusta lyhytnäköisenä, valheellisena ja maanpetturuutena.

      • Anonyymi

        Demokratia joka on raiskattu pakkolaeilla ja maa joka on suorastaan ulkoistanut hallintonsa Eu:lle myötäillen sen joka päätöstä .Kansakunnan asiat on rempallaan ja rahat työnnetään ulkomaille sen mukaan kuin joku vain hihkaisee tarpeesta . Sähkö, öljy ja niiden myötä vähittäishinnat on noussut. Oman kansan perusturva on olematon ,mutta ainut huoli on ulkomaisten kansallisuuksien toimeentulosta ja tällöin ei ole koskaan rahasta puute, mutta kun pitäisi kattaa terveyden huolto omassa maassa ei ole rahaa . Vastineeksi tarjotaan pakkoja ,milloin työn teettämiseksi ja milloin toimeentulon viemiseksi. Kotimaa kyllä ei isänmaa, se on myyty. Seisokaa tai istukaa hallitus ulos ,vaihtamalla se ei enää paljon huonommaksi voi mennä ja aihetta siihen vaihtoon on kertynyt yllin kyllin.

        Olet periaatteessa oikeassa.

        Mutta. Jos saulisannat oivaltavatkin, viime tingassa, että heitä on ulkosanelijat kusettaneet, niin miettikääs millainen repulsio näillä kahdella tuleekaan ulkoasanelijoita kohtaan olemaan, kun tajuavatkin, että perikadon myös näille saulisannoille aikoivat. Kyllä aivan taatusi raivostuvat ulkoasanelijoille meitä kaikkia muitakin rankemmin tuossa kohtaa. Ja koska tietävät totuuden, tietylle tasolle asti ainakin, miettikään millaisiksi asset:eiksi nämä kaksi & Co. Suomelle muodostuisikaan jos vaan ymmärtäisivät täysin mitä ulkoasanelevat heille itselleenkin meinaavat, kamikazettaessaan koko Suomi, he perheineen mukaanluettuna, venäjää vastaan?

        Siinä kohtaa oisivat kuule saulisannat & Co. KAIKKEIN isänmaallisimpia ja tätä väestöä rakastavampia, KAIKISTA kansalaisista jopa. Miettikääpäs millainen ehtymätön voimavara tuollaiset maailman menon aidosti tuntevat, lahjomattomissa olevat, ei-kiristettävät ja ei-uhkailtavat jo avainasemissa olevat olisivatkaan jos kokonaisuuden ymmärtämisen kautta kansan puolelle asettautuisivatkin. JA!!! miettikään minkä tason kansansuosion tuosta itselleen voittaisivat - etenkin jos asiaan liittyisi vielä mooses tason ihmeitä! Miettikää, kuinka saulisannoista tulisi kirjaimellisesti koko maailman kuuluisimmat ja suosituimmat henkilöt..

        nyt miettikää et tilalleen tulevat toiset, jotka eivät tajua yhtään mistään yhtään mitään eikä ko. potentiaali olekaan enää olemassa.

        niin, taktista olisi siirtää pois. mutta strategista olisikin jo aivan täysin toisenlainen menestystarina.

        suosittelen jälkimmäistä. mutta sama se on mitä minä suosittelen, ei sitä koskaan kuitenkaan uskota, eikä kuulla. :(

    • Anonyymi

      Taitavat taas siellä kokoontua ne samat Venäjän "ystävyysseuralaiset" jotka järjestivät kesällä sen "voitonpäiväkulkueen" ja jotka toivovat että Venäjä miehittäisi Suomen,
      Niille sopisi että Suomi lähtisi EU:sta ja jäisi täysin yksin, vielä pahemmin kuin talvisodan alkaessa. Tuosta sakista ei muuten kovin montaa suomalaisen nimen omistavaa löydy - johtajansakin on pesunkestävä venakko, joka onnistui naimaan itsensä rikkaampaan länsimaahan Pietarin katuojasta.
      Voitaisiin passittaa nämä kaikki rajan yli Venäjälle, koska siellähän on heidän mielestään maanpäällinen paratiisi. Mitä turhia ne enää täällä Suomessa asuvat?

      • Anonyymi

        Jäädään jokatapauksessa yksin, vittu.

        madga oli ässä, mutta lähti haneen.
        vallat nostaa kätensä päältämme heti kun venäjä kiskoo isot aseet esille pelätessään oman perseensä puolesta
        EU tulee delegoimaan meidät tässä sotilasliitolle,
        ja sotilasliitto tulee kertomaan että art5 onkin tulkinnanvarainen.
        tosi vitun hieno homma.. :((

        ja niin, ainoa asia mitä meillä tosiasiallisesti on, on toinen toisemme. Siksi vihaan sisäistä epäsopua. VIHAAN sitä aivan vitun täysillä. Pitää olla tiimihenkeä ja yhdessätekemisen meininkiä. Yhtenäisyyttä ja aitoa lähimmäisestä välittämistä.

    • Anonyymi

      Osallistuukohan deZantti Bäkmän tähän festariin? Huhujen mukaan palkanmaksu Moskovasta on katkennut ja myy jo Rovaniemen kotinsa huonekaluja huutonetissä ja Torissa kaiken muun sälän lisäksi (netistä kaivelemalla löytyy Johanin huutonet-nimi).
      Alkaa ilmeisesti olla vähän rahapula, Venäjällä ei ole enää rahaa maksaa propagandatuuteilleen kun valuutta valuu pohjoiskorealaisen sotakaluston hankkimiseen...

      • Anonyymi

        Lähteekö vetämään koska on saanut sisäpiiritietoa että alkaa sota?!

        Vitun bätmänni. :(

    • Anonyymi

      "On hävytöntä että mieluummin lähetetään rahaa Ukrainan koirien ruokaan kuin autetaan vähävaraista naapuriamme selviytymään elämän haasteissa"

      Pidän enemmän Ukrainan koirista kuin moniongelmaisista naapureistani joista on ollut ihan vitusti riesaa.

      • Anonyymi

        Minä olen asunut suurimman osan elämääni kerrostaloissa. Tiedän mitä tarkoitat..

    • Anonyymi

      Jaa siellä Anolaiset, Ryzzät, Zeta lahkolaiset ja muut maanpetturit käyttävät laillista vapaan yhteiskunnan oikeutta osoittaa mieltään.

      Luojalle, yksilön järjelle ja koulutukselle kiitos että vain hyvin harva tulee "ylevän aatteenne" puolesta marssimaan.

    • Anonyymi

      Kansallispuvut päällä?!

      Teillä ei ole mitään hajua mitä kansallispuku edes edustaa suomessa.
      Piippolakki punaisella tähdellä pukee paljon uskottavammin tätä porukkaa.

      Hävetkää maanpeeturit.

    • Anonyymi

      Oletteko kuonavaltion edustajia?

    • Anonyymi

      Suomi on saatavat ulos EU:sta niinkuin olis jo!

      Suomi on menettänyt 20% tuloistaan pelkästään sen takia että liityttiin euroon, kun vertaa esim. Ruotsiin jaTanskaan jotka pitivät oman valuuttansa.

      EU:n ulkopuolella oleva Norja porskuttaa itsenäisenä ja hyvinvoivana.

      • Anonyymi

        Norja hyödyntää ETA:n jäsenenä EU:n yhteismarkkinoita,mutta moninkertaiseen hintaan jäsenmaihin verrattuna.

        Hyvinvointi johtuu öljy-ja kaasuvaroista.
        EU:n jäsenmaalle ei myöskään valaiden teurastus olisi mahdollista.

        Markka oli heikko valuutta ja siksi luopuminen oli järkevää.

        EU:n vihaaminen johtuu yleensä tietämättömyydestä.
        Silloin on myös helppo uskoa valeisiin.

        Hinta on sekundäärinen realitetti jos on lompakossa tarpeeksi paksuutta. Itsemääräämisoikeus on ydinratkaisu Suomen kansan etua ajatellen. Syventämättä.

        Meilläkin on monia tapoja onnistua, mineeraleista, kullasta, huipputeknologiasta, innovaatiosta jne lähtien.

        Oli, totta. Mutta kun euro-valuuttaa sulaa, on siirryttävä voittavan trendin puolelle; markkatakas-ajoitus on tämä ja nyt. Juuri ennen euron väsähtämistä. Joko pörssin ymmärtää taikka sitä ei ymmärrä, niin yksinkertaista tuokin on.

        Olen opiskellu LSEssä sosiologiaa ja kansainvälistä lakia sivuaineena; tiedän enemmänkin kuin hyvin mikä EU on.

        EU on loistava idea paperilla. Käytännössä, meille, katastrofaalinen. Mutta siinä ollaan kiinni koska ei tiedetä paremmasta, eikä haluta tohtia kuvitella parempaa. Tämä on mukavuusaluelaiskuutta. Syndrooma, niin ikään.

        Minä halusin EUn toimivan. Ja monellakin eri tapaa se toimi, jnk aikaa. Mutta nyt tilanne muuttui ja muuttuu vielä enemmän ja vielä paljon rajummin tulevassa. Jos sitte valitaan ollaanko mukana rommauksessaan - vaiko ei.

        En jaksa alkaa syventää. ota tai jätä, yhdenvituntekevää.

    • Anonyymi

      Taas tulossa kylähullujen kokoontumisajot! Vai mitä?

      • Anonyymi

        Onneksi niitä ei montaa ole.

        Suomessa on kokoontumisvapaus, toisin kuin heidän ihannemaassaan.

      • Anonyymi

        Ovat epätoivoisia, ja uskovat venäjän kai sitten pelastavan Suomen? Minä en näe miten tuo tapahtuu, mutta ilmiselvästi heillä on tuosta asiasta toisenlainen näkemys.

    • Anonyymi

      Suomi on demokratia , täällä saa vapaasti osoittaa mieltä ja tuoda esille mitä asioita tahansa.
      Tämä porukka mikä siellä oli väittää kylläkin että suomi ei ole demokratia. Sinänsä järjen vastainen väite. Jos suomi ei olisi demokratia siellä ei olisi voinut olla mielenosoitusta. Siihen totuuteen heidän ajatuskoneisto ei taivu , se on liian monimutkainen tehtävä heidän aivoilleen.

    • Anonyymi

      Miksi kirjoitettu "Suomen kansa". Ilmaisu viittaa, että kaikki tukevat fixitiä. No ei tue. Minä haluan, että ollaan EU:ssa edelleenkin.

      • Anonyymi

        Minäkin haluan olla EUssa edelleenkin, mutta siinä EUssa joka toimii meidän etujemme mukaisesti - eikä määräile meille täysin etujemme vastaisia säätöjä.

        Ja tuohon päälle on vielä EUn sisäiset kitkat, jotka eivät ole pieniä nekään, ollenkaan.

        EU olisi voinut olla aivan huippu kova sana. Mutta valitsi julkisten periaatteittensa vastaisen polun. Ja niin sanat ja teot valuivat kohtisuoraan ristiriitaan.

        surullista

    • Anonyymi
      • Perustieto maailmasta ja rumble.com eivät valitettavasti mahdu samalle stadionille.

    • Anonyymi

      Jospa lähdette Eduskuntatalon jälkeen hakemaan leipää ja vaatetta venäjältä. Mummot ja papat kyyliin, niin voivat jäädä Viipurin seniori-koteihin laadukkaaseen asumispalveluun.

      • Venäläisen tehokkuusajattelun mukaisesti siellä lienee yhdistetty vanhainkoti ja kaatopaikka.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Venäläisen tehokkuusajattelun mukaisesti siellä lienee yhdistetty vanhainkoti ja kaatopaikka.

        hehhe, taas repeltä parhaimpia valittuja paloja täällä mm-foorumilla.

        repe ja repen jo ylikuuluisaksi tullut humoristinen luovuus..

        mitä läppää taas.

    • Anonyymi

      Kalliiksi käyvä eu sekoilu on lopetettava. Putin pysykööt omalla puolellaan.

    • Anonyymi

      Oletko kuonavaltion kansalainen?

      • Anonyymi

        Montako kertaa laitoit saman viestin kuona.

    • Anonyymi

      Siinäpä nyt metelöitte siellä " Isolla Kirkolla",

      on liian pitkä välimatka eikä tuossa ollu päätä eikä häntää koko kirjoituksessa.
      Liian paljon Suomen lippuja ei nyt ole liputuspäivä!

      Seuraava liputus päivä on Aleksis Kiven päivänä 10.10 .

    • Anonyymi

      IDÄN LÖYHKÄ ON SANOINKUVAAMATONTA JA KUVOTTAVAA

    • Anonyymi

      Ei ole suomalaista yhtään kannattaa länsivastaisia arvoja, että Suomen lippujen sijasta viestissäsi olisi pitänyt kyllä olla selvästi Venäjän liput 😤

    • Anonyymi

      Venäjän liput Suomen lippujen tilalla olisi pitänyt olla viestin sisällöstä päätellen ja vinkua Suomen irtautumista EU:sta ja halusta liittää se osaksi Venäjää, oli meinaan niin sairasta Länsivastaista shaissea koko aloitus, että huh😓

    • Anonyymi

      suomalainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, kuten muutkin kansallisuudet

    • Anonyymi

      Ooot niin oikeessa! Mä tuun🥰🇫🇮rakas kotimaa! Tätä ei vie kukaan🤗

    • Anonyymi

      Ja " Maamme on Venäjä" puolueen rahoitus löytyy taustalta.

    • Anonyymi

      Oho se on rikki nyt? Eikö?
      Koska ilmeisesti tämä ketju saa olla rauhassa sensuroimatta, kyseessä saattaa olla CIA -operaatio. Kaikki ko. kokoontumisessa olevat kuvataan ja asetetaan "seurantaan".

      • Anonyymi

        Maalitusta tiedossa. Muodossa jos toisessa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Viranomais -ilkeilyä tms. Varmasti tulette tietämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalitusta tiedossa. Muodossa jos toisessa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Viranomais -ilkeilyä tms. Varmasti tulette tietämään.

        Targeted Indivduals. Kuten rapakon takana pruukataan sanoa.

    • Anonyymi

      Taasko saadaan nauraa kun kaikki Suomen 15 putinistiuuvattia kokoontuu videoimaan toisiaan?

    • Anonyymi

      Kansallismielinen, siitä se raja onkin veteenpiirretty viiva kansallissosialismiin...
      EU perustettiin, että oltaisiin yhteistyössä kaikki Euroopassa. Ei Suomi joka on pieni kansakunta, pärjää ilman yhteistyötä muiden kanssa.
      Nyt tämä öyhötys, jokainen omissa poteroissaan ajamassa vain omia itsekkäitä etujaan..mikä mahtaa olla lopputulema. Lähes 80v rauha kestikin. Ennen EU:ta sota oli pienen ajan sisään kahdesti.
      Valitettavasti historia toistaa itseään sadan vuoden välein. 1930-luvun henki puhaltelee. Uudet sukuoolvet eivät opi historiasta...päätä seinään.
      Brexit ei Britanniassa onnen ähinää saanut aikaan...
      On totta että EU:ssa on myös paljon mälsää...mutta en minä ainakaan kaipaa sitä tunkkaista aikaa ennen EU:ta...aika ei tosiaankaan ole kullannut muistoja.
      EU: ta voi kehittää. Mitä varten meillä on meppejä?

    • Anonyymi

      "...Rehellisyyden nimissä, aikaisemminkin on viety aseita esimerkiksi jemeniin, ja se saattoi olla syynä amerikkalaisen lentotukialuksen uppoamiseen keväällä opposition toimesta:" BidenJoe on pelotellut m-konsonantilla eli ydinpommeilla Suomea, jos aakkosia ei saa lausua USA: n päämies vaihtoon

    • Anonyymi

      Menikö juna jo, vieläkö kerkii mukaan ?

    • Anonyymi

      "...Sauli Niinistö vankilaan molotovincoktailien viennistä Neuvostoliittoa vastaan;" Siviilikanne, maailman suurimman kansanmurhan eskaloija

    Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9384
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      37
      5064
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4863
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      198
      3734
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3213
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      43
      2989
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2846
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2533
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      68
      2394
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2262
    Aihe