Demokratia kesti 100v.

Läntisen demokratian nousu ja tuho. Nyt on palattu taas kohti alkutilannetta. Maailman asioista päättää rikkaiden yritysten johtajat. Kansalaiset ovat vain hyödykkeitä.
Scifielokuvat eivät olekaan enää kaukana toteutumisestaan. Eliitti on turvassa pilvenpiirtäjissä aidatulla alueella. Aidan ulkopuolella ryysyläiset kamppailevat toisiaan vastaan selvitäkseen päivä kerrallaan.

Voi voi tätä EU-globalismia.
1671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eikös ne johtajat ole aina päättäneet ammoisista ajoista. Ajattelitko että jossakin olisi satumaa jossa köyhät, heikot ja kerjäläiset johtaisivat maailmaa?

Äänestä

Ei putin onnistu kovasta yrityksestä huolimatta kaatamaan läntisiä demokratioita. Huoli pois.

Äänestä

Turhaa valehtelua.

Läntinen maailma on edelleen demokraattinen ja pysyy.
Trump,Erdogan ja Orban ovat poikkeustapauksia.

Toista on teidän ihannemaissanne. Niissä diktaattoreita piisaa.

Äänestä
  • Nauran sinulle, jos pidät eurooppaa demokraattisena. Vahvat edelleen vie, ja muut vikisee,

    Äänestä

Venäjä ei saanut nauttia demokratiasta ollenkaan, vaan oli ainaisen diktatuurin vallassa

Äänestä
  • Millainen on sielunmaisemaltaan sellainen ihminen, joka tukee raakalaista imperialistia, murhaaja sotarikollista Putinia?

    Natsinhan tämän täytyy olla luonnoltaan.

    ( nyt varmaan tämän tyrannin häiriintynyt puolustaja aloittaa puolustuspuheensa malliin "Usa se vasta rikollinen ja imperialistinen........pälä, pälä ". Ikäänkuin tämä antaisi Venäjän tyrannille oikeutuksen tekoihinsa. )

    Äänestä

aloittajalle niin käypä vaikka manilassa katsomassa tuomiopäivän meininkiä. missään en niin köyhiä ihmisiä ole nähnyt kuin siellä. enkä missään niin rikkaita. rikkaiden ostostoskeskukset on niin valtavia ettei sieltä meinaa löytää edes ulos. suomessa kaikki on vielä tasapaksua mutta suunta on tuo.

Äänestä

Miten nuo EU-pomot valitaankaan? Valisevatko äänestäjät heidät, vai valitseeko joukko lehmäkauppiaita johtajat, joita äänestäjät eivät ole valinneet johtoon?
https://t.me/JFK_TV/11628
Ottakaa selvää, minkä sukujen edustajat ovat muka demokraattisesti valittu johtamaan EU:ta. Huomatkaa myös vanha vastahyökkäys niitä kohtaan, jotka uskaltavat aukaista suunsa tästä huijauksesta. He ovat tietysti kotimaisia terroristeja, jotka on heitettävä heti vankilaan, koska eivät ajattele kuten johto. Ja johto on ne 13 sukulinjaa ja heidän omistamansa ylikansalliset yhtiöt. Nämä suvut omistavat yli 80% koko maailman vuotuisesta kansantulosta. Kaikki lainsäädäntö on tehty suurien yhtiöiden ehdoilla ja pienet ajetaan markkinoilta vaikkapa pelkillä vuotuisilla tarkistusmaksuilla, jotka saattavat olla yli 350 000 euroa, liikevaihdosta riippumatta.

Äänestä

Venäläisille demokratia = kaaos. Kaaosta kavahdetaan. Mieluummin siedetään despoottia.

Äänestä
  • Despootti pysyttelee vallassa luomalla ulkoisia konflikteja, joiden hoitamisessa toimii sitten suurena vapauttajana.

    Äänestä

-Aseistautuneet joukot kiertävät viikonloppuna ovelta ovelle keräämässä äänestyslipukkeita Venäjän järjestämissä näennäisissä kansanäänestyksissä.

Sellaista demokratiaa.

Äänestä
  • Linkki, muutoin nasun mielivaltaista agitointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Linkki, muutoin nasun mielivaltaista agitointia.

    Demokraatti.fi sieltä se totuus löytyy.

    Äänestä

Demokratia erityisesti EU:ssa on näennäistynyt ja nykyään se on enimmäkseen populistista vedätystä. EU:ssa EU-mielinen joukko on aina enemmistönä, joka mahdollistaa itselleen sopivien päätösten tekemisen.

Suomessa demokratian rippeitä on oikeus äänestää ja tehdä lakialoitteita, sekä oikeus mielenilmauksiin.

Eduskunnassa pätee edustuksellinen demokratia, jossa kansa on suljettu ulkopuolelle. Eikä eduskunnan demokratia ole enää demokratian hengen mukaista, koska vaalijärjestelmämme mahdollistaa ideologisen, samanmielisen tms. enemmistövallan muodostamisen. Näin politiikka ja päätösten teko yksipuolistuu. Tilanne muistuttaa hyvin paljon yksipuoluejärjestelmää. Tämä näkyy mm. Marinin hallituksen toiminnassa, jossa yhteiskunnan hyvinvointia katoaa jatkuvasti EU:n vahvuudeksi. Tämän hinnan Marin ja kumppanit hyväksyvät, mutta samalla valehtelevat meille, että "Tämä on Suomen etu!" Demokratiaa? Aivan, ei olekaan.

Eihän siitä pääse yli eikä ympäri, että EU on näennäistänyt demokratian ja luonut omanlaisensa enemmistövallan itsensä eduksi, joka toimii myös Suomessa. Ja me maksamme sen aiheuttamat karut kustannukset.

Äänestä
  • SDP = Kylmä koneen osa EU:n edunvalvonnassa
    PS = rehellisen demokratian viimeinen edustaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Läntisen demokratian nousu ja tuho. Nyt on palattu taas kohti alkutilannetta. Maailman asioista päättää rikkaiden yritysten johtajat. Kansalaiset ovat vain hyödykkeitä.
Scifielokuvat eivät olekaan enää kaukana toteutumisestaan. Eliitti on turvassa pilvenpiirtäjissä aidatulla alueella. Aidan ulkopuolella ryysyläiset kamppailevat toisiaan vastaan selvitäkseen päivä kerrallaan.

Voi voi tätä EU-globalismia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu