Ristiriita venäjän reserviläisten käytössä?

Venäläinen sotilas on valassaan vannonut:
"Sitoudun suorittamaan asepalveluksen missä tahansa Venäjän federaation alueella ja noudattamaan sen valtion lakeja, jonka alueella suoritan asepalveluksen."
Venäjä on siis vienyt varusmiehiään ulkomaille ja juuri lupasi ulkomaankomennuksen reserviläisille?
Tämän takia moskovassa tullaan äänestämään näiden vallattujen alueiden halusta liittyä venäjään ja lopputulemana varusmiehet ja reserviläiset muka toimivat kuten ovat valassa vannoneet eli venäjän alueella. Virallisesti eivät siis ammu alueen ulkopuolelle.
No persiilleen mennyt Kievin valloitusyritys osoitti, että varusmiehet ja reserviläiset voidaan pakata ruumispusseihin myös ulkomailla.
Sama tulee ihan varmasti jatkumaan.
Eivätkö venäläiset ihan tavalliset ihmiset, reserviläiset välitä näin selvästä valtionhallinnon kansalaisiinsa kohdistamasta kusetuksesta?
Vai onko niin, että siellä annetaan määräykset ja vastaväitteet voi sitten esittää vaikkapa taivaassa?
14115
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

En haluaisi olla Venäjällä

"Kaikki ovat peloissaan. Olen rauhan puolesta enkä halua joutua ampumaan. Ulos tuleminen juuri nyt on joka tapauksessa erittäin vaarallista, sillä muuten täällä olisi enemmän ihmisiä, rauhanmerkkiä rinnassaan kantanut opiskelija Vasili Fedorov kertoo.
60-vuotiasta Alekseita, joka ei suostunut kertomaan sukunimeään. Hän aikoi osallistua mielenosoitukseen, mutta huomasi ”heidän pidättäneen jo kaikki”. Tämä hallinto on tuominnut itsensä ja tuhoaa tämän maan nuoret,
useat Venäjältä ulkomaille suuntautuvat lennot on myyty nopeasti loppuun"

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e18a8936-3d02-4405-983d-53101eff61c9

1Äänestä
  • Onneksi Suomi palauttaa kaikki Natoyhteensopivat velliperseet takaisin Venäjälle. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onneksi Suomi palauttaa kaikki Natoyhteensopivat velliperseet takaisin Venäjälle. :D

    Venäläinen osta Lahden asunto vaunu messuilta LAIKA vaunu ajelet sillä Intiaan kukaan ei huomaa.

    Äänestä

  • Siberian juutalaisilla on asuntoja Israelissa senkin muuttavat sinne pysyvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onneksi Suomi palauttaa kaikki Natoyhteensopivat velliperseet takaisin Venäjälle. :D

    Suomessa on ruotsi yhteensopivat ja Amerikka yhteensopivat ja Eurooppa yhteensopivat . Ei kukaan halua sotia tietysti oikeasti.

    Äänestä

Venäläinen sotilas on valassaan vannonut ja Suomi valvoo nyt tarkasti, ettei yksikään valan vannonut Venäläinen pääse Suomeen pakoon ja välttelemään palvelusta Venäjän ylväässä armeijassa Ukrainassa.

Aseellisen Ukraina palveluksen vältteleminen ei ole syy saada pakolais statusta Suomesta, eikä mistään muualtakaan.

1Äänestä
  • Venäläiset voivat saada väliaikaista suojelua suomen valtiolta sillä perusteella että sota on laiton.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Venäläiset voivat saada väliaikaista suojelua suomen valtiolta sillä perusteella että sota on laiton.

    Kyllä. Niinhän se on kurdi terrorismikin laitonta ja saavat Suojapaikan siksi Suomesta.

    Laillinen sota?

    Eikös häviäjä ole aina sodan jälkeen tuomittu rikollinen ja hyökkääjä USA voittaja?

    Sodallahan se katsotaan kumpi on värässä.

    Äänestä

  • Ne pääsee sieltä Vietnamiin ja Iraniin lennot Israel ja Intia toimii Venäjältä ja jos menee Jaltalle sieltä jatkaa turkkiin tai lennot Kiinaan lähinnä sanghai tai joku Peking on kyllä kommunistinen ankan maksaa syövä alue.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä. Niinhän se on kurdi terrorismikin laitonta ja saavat Suojapaikan siksi Suomesta.

    Laillinen sota?

    Eikös häviäjä ole aina sodan jälkeen tuomittu rikollinen ja hyökkääjä USA voittaja?

    Sodallahan se katsotaan kumpi on värässä.

    Kurdit kuuluu Iraniin vuorille tosin . Sehän ei ole turkkia. Kaspian merellä on vihreä luonto öljyä.

    Äänestä

  • Ei olis uskonut et Pispalan pulteri on juutalaisen venäläisen .

    Äänestä

Siellä ollaan nyt asuntovaunu messuilla myymässä venäläistä Laika vaunua... 🤣🎃Lahden messut nyt menossa.

Äänestä

Venäjällä on 100 eri kielistä heimoa ja uskontoa on monia budha juutalaiset jne. Jos juutalaiset muuttaa Israeliin asumaan heillä on siellä tukirahaa ja ihan venäjän kielellä puhuvat.

Äänestä

Venäjä ei ole vielä lähettänyt reserviläisiä ulkomaille vastoin heidän omaa suostumustaan.

Ette ehkä huomanneet jo kuukausia sitten uutisia siitä, että Venäjän armeijassa moni on kieltäytynyt lähtemästä Ukrainaan eikä valtio voi heitä Ukrainaan pakottaa, koska virallisesti ei ole sotaa.

Venäjä järjestää nyt pikaisesti kansanäänestykset Luhanskissa, Khersonissa, Donetskissa ja Zaporitsijassa liittymisestä Venäjään. Ensi viikolla nuo alueet liitetään Venäjän lakien mukaan osaksi Venäjää, minkä jälkeen reserviläiset voidaan Venäjän lakien mukaan siirtää noille alueille.

Venäjä tekee siis samaa kuin esim. EU yhteisvastuullisen lainan suhteen. Lakiteknisillä vippaskonsteilla saadaan lainmukaiseksi täysin lain hengen vastaiset toimenpiteet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Aktivisti kirjoitti:

Venäläinen sotilas on valassaan vannonut:
"Sitoudun suorittamaan asepalveluksen missä tahansa Venäjän federaation alueella ja noudattamaan sen valtion lakeja, jonka alueella suoritan asepalveluksen."
Venäjä on siis vienyt varusmiehiään ulkomaille ja juuri lupasi ulkomaankomennuksen reserviläisille?
Tämän takia moskovassa tullaan äänestämään näiden vallattujen alueiden halusta liittyä venäjään ja lopputulemana varusmiehet ja reserviläiset muka toimivat kuten ovat valassa vannoneet eli venäjän alueella. Virallisesti eivät siis ammu alueen ulkopuolelle.
No persiilleen mennyt Kievin valloitusyritys osoitti, että varusmiehet ja reserviläiset voidaan pakata ruumispusseihin myös ulkomailla.
Sama tulee ihan varmasti jatkumaan.
Eivätkö venäläiset ihan tavalliset ihmiset, reserviläiset välitä näin selvästä valtionhallinnon kansalaisiinsa kohdistamasta kusetuksesta?
Vai onko niin, että siellä annetaan määräykset ja vastaväitteet voi sitten esittää vaikkapa taivaassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu