Ensimmäisen kerran kuulen helpotusta JT uskonnossa, joka todella helpottaa elämistä. Se tapahtui kotona-aikana, kun tuntien laskeminen kentällä loppui. Ilmoitus kentällä olosta riittää. Yksi hyvä asia oli myös joskus vuosia sitten, kun kirjantutkistelu lopetettiin tietääkseni. Kuinka moni jaksoi juosta kolmessa kokouksessa viikossa? Minulta ei ainakaan onnistunut. Odotan sitä, että JT uskonto vapautuu niin, että saa vapaasti tulla ja mennä, ja kokoukset muuuttuvat vapaamuotoisiksi ja vapaaehtoisiksi niin, että ilman toisten mittailla ja tuomitsemista saa käydä tai olla käymättä. Siis vastata omasta hengellisyydestään itse. Myöskin kentältä odotan täysin vapaamuotoista, eli tehdä sitä omilla valitsemillaan tavoilla niin kuin itselleen parhaiten sopii. Mikään kello kaulassa ja kalenteri kädessä en enää uskontoa harjoita.
Oikeaan suuntaan mennyt
26
329
Vastaukset
- Anonyymi
JT sallii sen sinulle tottakai.
JT tietää, kukin tilanteen ja jaksamisen mukaan!- Anonyymi
Mutta mököttää pitää vaikka olisi oman perheenjäsen, joka on tehnyt päätöksen, ettei enää harrasta tuollaista uskontoa.
Kaikki muu vapautuu, patsi mökötys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mököttää pitää vaikka olisi oman perheenjäsen, joka on tehnyt päätöksen, ettei enää harrasta tuollaista uskontoa.
Kaikki muu vapautuu, patsi mökötys.Kerro heille, että et ole luopumassa JT kristillisyydesta, että olen mukana oman jaksamisen mukaan!
- Anonyymi
Vapaampaan suuntaan todistajien uskonto on kyllä mennyt monessakin suhteessa, hitaasti mutta varmasti. Mutta täytyyhän Jehovan todistajien tuntea itsensä erityiseksi, hengelliseksi eliitiksi, ja paremmaksi kuin "nuo toiset". Siksi Vartiotornin uskonto ei voi kokonaan luopua erilaisista säännöistä ja vaatimuksista. Ne rajaavat ryhmän ja testaavat, kuka haluaa tosissaan kuulua joukkoon. Eli vapautuminen voi jatkua tulevaisuudessakin, mutta ihan vapaille laitumille pääsyä ei kannata odottaa.
- Anonyymi
Minuun vetoaa vain täydellinen vapaus. Vastaan itse omasta uskostani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minuun vetoaa vain täydellinen vapaus. Vastaan itse omasta uskostani.
Tuo oli hyvin todettu.
"Siellä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimissäni ( huom. ei vartiotorniseuran) siellä minä olen läsnä."
Ei siinä mitään lössiä tarvita tai valtakunnankanslerin salia.
Koronasta oli myös se hyöty, että Peräilman suhteen suotiin vapauksia seuran normeista. Normit olivat monet kokeneet raskaiksi, ja heidät olikin sitten annettu Saatanalle. Nyt sai laskea Peräilmaa vapaasti haluamanaan ajankohtana, kunhan vain ajatteli seuraa ja jeesusta samalla. Ja raportointiakin kevennettiin, Sai itse päättää, mitkä suhnut raportoi. Ja raportoinnin sai tehdä netissä.
- Anonyymi
Tuosta aloituksen kenttätyön tuntilaskennan lopetuksesta.
Ne aikaisemmat määrät, 1950 -luvulla, olivatko kymmeniä tunteja kuussa, olivat nekin vartiotornilta, jehovakanavaksi itseään sanovalta. Jos ei tehnyt, koskei tuntenut itseään kykeneväksi kaiken maailman valheisiin, niin joutui leimatuksi ei -suotavaksi seuraksi.
Että niin siis on jehovakanavalta nyt
Mutta kukaan ei pysty ennustamaan mitä seuraava vartiotorni määrää uskomaan.- Anonyymi
Tuntitavoite on laskenut kuin lehmän häntä. Parikymmentä vuotta sitten vitsailtiin "tunti kuussa, ikuisesti maassa", mutta nyt vartti riittää, jos tarvitaan sitäkään Vt-seuran tyhjien lupausten tavoittelemiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntitavoite on laskenut kuin lehmän häntä. Parikymmentä vuotta sitten vitsailtiin "tunti kuussa, ikuisesti maassa", mutta nyt vartti riittää, jos tarvitaan sitäkään Vt-seuran tyhjien lupausten tavoittelemiseen.
Parikymmentä vuotta sitten minulta ei kelvannut tunti kuussa. Olin niin sairas, että useimmat muut olisivat heittäneet pyyhkeen kehään, mutta minusta sanottiin, että olen huonoa seuraa. Olin löytänyt vihdoinkin erään JT, jonka seurassa viihdyin, ja pystyin keskustelemaan. Niin eräs meni sanomaan, että olen huonoa seuraa, koska olen huonosti mukana. Suositteli minun vaihtamista johonkin toiseen.en koskaan unohda sitä. Olen edelleenkin käärmeissäni hänelle, enkä voi sietää tätä ihmistä. Kartan häntä kuin ruttoa. Onneksi en enää kuulu samaan seurakuntaan. Toivottavasti ei tarvitse koskaan enää nähdä häntä eikä hänen vaimoaan.

Ymmärrän tuntemuksesi.
JT seurakuntiin ei yleensäkään kannata kuulua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parikymmentä vuotta sitten minulta ei kelvannut tunti kuussa. Olin niin sairas, että useimmat muut olisivat heittäneet pyyhkeen kehään, mutta minusta sanottiin, että olen huonoa seuraa. Olin löytänyt vihdoinkin erään JT, jonka seurassa viihdyin, ja pystyin keskustelemaan. Niin eräs meni sanomaan, että olen huonoa seuraa, koska olen huonosti mukana. Suositteli minun vaihtamista johonkin toiseen.en koskaan unohda sitä. Olen edelleenkin käärmeissäni hänelle, enkä voi sietää tätä ihmistä. Kartan häntä kuin ruttoa. Onneksi en enää kuulu samaan seurakuntaan. Toivottavasti ei tarvitse koskaan enää nähdä häntä eikä hänen vaimoaan.
Tunti kuussa tekeviä nimitettiin tolppajulistajiksi (numero 1 muistuttaa tolppaa). Se ei ollut mairitteleva nimitys, mutta sillä sai aktiivisen julistajan aseman seurakunnassa, tosin ei erityisen "teokraattisen" mainetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunti kuussa tekeviä nimitettiin tolppajulistajiksi (numero 1 muistuttaa tolppaa). Se ei ollut mairitteleva nimitys, mutta sillä sai aktiivisen julistajan aseman seurakunnassa, tosin ei erityisen "teokraattisen" mainetta.
Se oli hyvä konsti pysyä av.palv. ehdotuksista kaukana, vanhimman titteleistä puhumattakaan.
Sai olla melko rauhassa, mutta kuitenkin normaalissa kanssakäymisissä perheensä kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunti kuussa tekeviä nimitettiin tolppajulistajiksi (numero 1 muistuttaa tolppaa). Se ei ollut mairitteleva nimitys, mutta sillä sai aktiivisen julistajan aseman seurakunnassa, tosin ei erityisen "teokraattisen" mainetta.
Kun ihminen on invalidi, on törkeää nimitellä ihmistä tolppajulistajaksi ja huonoksi seuraksi. Kaikki invalidius ei ole myöskään rullatuolissa istumista tai kainalosauvojen kanssa kävelemistä. Kaikki invalidius ei näy päällepäin. Verokortissa kyllä saattaa lukea invalidi, mutta JT karttajat eivät sitä tiedä. Harva haluaa jokaiselle sairaskertomustaan esitellä. Olisiko JT uskovaisilla syytä opetella toisenlaista asennoitumista, ja suun laittamista soukemmalle, kun ei tiedä, mistä tunnin julistusmäärä johtuu? Ja mitä uskoa tuollainen on, jossa mittarilla ja kellolla mitataan toisten uskoa? Raamatussa sanotaan, että mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän joko seisoo tai kaatuu.

Jehovan todistajat on suorituskeskeinen uskonto, eikä siellä juuri myötätuntoa tai ymmärrystä ole niille, jotka tekevät vähemmän, varsinkin jos ulkoisesti näkyvää estettä ei ole.

Sitten ei kannata ihmetellä, kun lopulta jäädään pois, ja vaihdetaan puhelinnumero uuteen ja salaiseksi, eikä ovea enää avata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten ei kannata ihmetellä, kun lopulta jäädään pois, ja vaihdetaan puhelinnumero uuteen ja salaiseksi, eikä ovea enää avata.
Näin on tehty.
Kun ovikello soi, huudetaan vain postiluukusta:" ei täällä ole ketään kotona".
- Anonyymi
Olin tänään kentällä kolme tuntia, hepsankeikkaa tuli vuoden tunnit tehtyä, nyt voin keskittyä kyttäilemään muita ja syödä ryynimakkaraa punertavien lettuisten kanssa puolukka hillolla.
- Anonyymi
3 tuntia! Noin paljon?
Eikö tunti olis riittänyt? - Anonyymi
Eikös se tuntien laskeminen ole jo loppunut? Vai palasiko se koronan jälkeen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se tuntien laskeminen ole jo loppunut? Vai palasiko se koronan jälkeen?
Niin juuri. Olisi riittänyt kun olisit soittanut ryhmänjohtajalle ja sanonut:" kentsulla on käyty. Ja katsoin yhtä erotettua silmiin siis; yks UK."
- Anonyymi
Näin vartiotorikaupustelukaksikon lehtitelineen luona.
Kävin juttelemaan niistä kenttätyömuistiinpanoista, joita he tekevät.
Sanoivat etteivät tee.
Viittasin oheiseen lehtiuutiseen:
Helsinkiläinen Jimi teki pöyristyttävän löydön rappukäytävästä - IL esittelee Jehovan todistajien salaiset merkinnät
Jehovan todistajien ovelta ovelle kiertävät saarnaajat kirjaavat muistiin osoitteiden, nimien ja käyntitietojen lisäksi puhelinnumeroita, äidinkieliä, seksuaalisia suuntautumisia, uskontoja ja terveystietoja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807272201098602
Vastasivat että muistiinpanot pudottanut todistaja on jäljitetty ja että hänet on määrätty mökötetteväksi aiheuttamastaan säröstä vartiotornisnismin pintakiiltoon. - Anonyymi
Vai ne hyväkkäät kirjoittivatkin henkilörekisteriin mitä meikäläisen ovella muina miehinä hymyillen ikäänkuin jutellakseen kyselivät
- Anonyymi
Mahtoivatko kirjoittaa minun "alkakaa vetää" - lauseeni, muotoon:" olkaa ystävällisiä ja poistukaa"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahtoivatko kirjoittaa minun "alkakaa vetää" - lauseeni, muotoon:" olkaa ystävällisiä ja poistukaa"?
Aikoinaan suositeltiin, ettei pidä laittaa ek (ei kiinnostunut) vaan ei aikaa tms.
- Anonyymi
Putin teistä muistiinpanot on tehny ja tulee kohta uusintakäynnin tekeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1864135Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,993428SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.1002756Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2992675Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392366Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1632123Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02070Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k341768Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll61604- 441127